PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015"

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika klo 18 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri Amanda Peltomaa Lotta Broms Taneli Laine Anneli Hämäläinen Niina Iisakkila Teemu Laakso Emil Artjoki Olga Penkkilä Tiina Niemi Fanny Laaksonen Pekka Virtanen Veikko Lähteenmäki Jari Rinta aho Samu Vuorinen Ville Timonen Johannes Vainio Susanna Heino Puhe ja läsnäolo oikeudella: Joni Penkari Jyrki Eriksson 1. Kokouksen avaus Inspehtori Petri Pellikka avasi kokouksen kello Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja siitä oli tiedotettu ilmoitustaululla, sähköpostitse sekä nettisivuilla. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi sekä päätösvaltaiseksi. 3. Työjärjestys (liite 1) Tarkennettiin kohdan 14. otsikointia ja siirrettiin kohta 15. Suosituksen antaminen säätiön hallituksen kahden jäsenen valinnasta kohdaksi 6. ja korjattiin numerointi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi muutoksin (liite 2). 4. Kokousvirkailijoiden valinta Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Samu Vuorinen ja Veikko Lähteenmäki.

2 5. Ilmoitusasiat Toiminnanohjaaja Taneli Laine ilmoitti, että remontin jälkitarkastus on tehty ja parveke on virallisesti auki. Osakunnan taide on vielä laittamatta esille, mutta niiden ripustamista varten tulee säätiö kustantamaan taulukiskot. Osakunnalle on sovittu uusi vartiointisopimus, joten kaikki huomiot tulee ilmoittaa Laineelle. Syksyn tapahtumista fuksiaiset, kaudenavajaiset ja fuksimökkeily on mennyt ja tapahtumat ovat olleet erittäin onnistuneet. Tulevina tapahtumina on fuksisitsit , UKK 6.11., vuosijuhlat ja osakunnan pikkujoulut, jonka ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Inspehtorin syntymäpäivät ovat Tavastialla. Lisäksi osakunnalle on tulossa vierailemaan maanantaina Hämäläisten talon entisiä 40 ja 50 luvun asukkaita. Kuraattori Tapio Hatakka ilmoitti kunnia ja ansiomerkkien saajat, ja sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti harrastusmerkkien saajat. Listat ovat luettavissa osakunnan ilmoitustaululla. Inspehtori Pellikka kertoi, että on kutsunut Jari Litmasen syntymäpäivilleen, missä hänelle voidaan luovuttaa kunniamerkki. Syntymäpäiville on tulossa neljä bändiä ja muutamia yllätysmuusikoita. Lisäksi Pellikka mainosti ensi illan saavaa Veden Matka tiededokumenttia. Yliopiston rehtori on kutsunut ensi iltaan kaikki presidentit. Historiatoimikunnan puheenjohtaja Jyrki Eriksson ilmoitti, että toimikunta on kokoustanut kesän aikana aktiivisesti. Valmis teksti piti alunperin välittää kustantajalle elokuun lopussa, mutta se on valitettavasti edelleen kesken. Nykyinen tekstin valmistumisen tavoite on marraskuun alussa. Kirjan kantta mietitään, mutta nimeksi on jo valittu Aatteita ja osakuntahenkeä. Koska teksti on edelleen kesken, ei julkaisuajankohtaa ole voitu vielä päättää. Se tullaan toivottavasti pitämään huhtikuun puolessa välissä. Lisäkysymyksissä voi ottaa yhteyttä Erikssoniin. Inspehtori Pellikka ilmoitti, että Tiedettä maailman parhaaksi seminaarissa Markku Kulmala esittelee Santtu Vekkelin. Joni Penkarille sekä Jyrki Erikssonille myönnettiin puheoikeus.

3 6. Suosituksen antaminen säätiön hallituksen kahden jäsenen valinnasta Säätiön hallituksesta väistymisvuorossa on Susanna Heino sekä Joni Penkari. Susanna Heino esitteli itsensä. Hän on vanhempi osakuntalainen ja valmistunut kiinteistötaloudesta. Heino on kokenut säätiön hallituksessa olon mahtavaksi ja haluaisi mielellään jatkaa seuraavat kaksi vuotta. Joni Penkari esitteli itsensä. Hän on ollut jo vuodesta 2011 säätiön hallituksessa. Viimeisen vuoden Penkari on toiminut puheenjohtajana. Hän on valmistunut teologian maisteri. Penkari on kiinnostunut jatkamaan säätiön hallituksessa. Säätiön hallitus on tällä hetkellä nuori ja dynaaminen, joten olisi suotavaa, että jonkin verran olisi jatkuvuutta. Lisäksi säätiöllä on muutama projekti vielä kesken, jotka Penkari haluaisi saattaa loppuun ennen hallitusviran luovuttamista eteenpäin. Kuraattori Hatakka kertoi, että säätiön hallitus kokoontuu kerran kahdessa kuussa. Säätiön hallitusvirassa on kahden vuoden kausi. Ketään muita ehdokkaita ei asettunut. Päätettiin suositella Susanna Heinoa ja Joni Penkaria säätiön hallitukseen. 7. Hiihdonjohtajan valinta Kukaan ei ilmaissut kiinnostustaan virkaan. Kuraattori Hatakka esitti, että virasta kiinnostunut henkilö voisi aloittaa tehtävässään jo ennen seuraavaa yleiskokousta, sillä Ilveshiihdon järjestämiselle tulee kohta jo kiire. Siirrettiin kohta marraskuun yleiskokoukseen. 8. Yleisvaliokunnan puheenjohtajan valinta Kukaan ei ilmaissut kiinnostusta virkaan. Siirrettiin kohta marraskuun yleiskokoukseen. 9. Apuisännän valinta Kukaan ei ilmaissut kiinnostusta virkaan. Siirrettiin kohta marraskuun yleiskokoukseen.

4 10. Galleristin valinta Toiminnanohjaaja Laine mainosti galleristin virkaa nyt erityiseksi, sillä siinä pääsee toteuttamaan virkaa aivan erityisellä tavalla, kun taiteen paikkoja ruvetaan pohtimaan osakunnalla. Kukaan ei ilmaissut kiinnostusta virkaan. Siirrettiin kohta marraskuun yleiskokoukseen. 11. Toiminnanohjaajan, sihteerin, taloudenhoitajan ja huoneistomestarin virkojen avoimeksi julistaminen Kuraattori Hatakka kertoi, että toiminnanohjaajan, sihteerin, taloudenhoitajan ja huoneistomestarin virkoihin on jätettävä kirjallinen hakemus ja tänä vuonna tavoitteena olisi pitää päävirkailijapaneeli päivää ennen marraskuun yleiskokousta. Inspehtori Pellikka julisti virat avoimiksi. Yleiskokous toivoo, että hakemukset jätettäisiin viimeistään päivää ennen marraskuun yleiskokousta. 12. Asuntoloiden johtokunnan valinta Kuraattori Hatakka esitteli johtokunnan tehtäviä. Johtokunnan jäsenet olisi hyvä olla eri tiedekunnista. Johtokuntaa tarvitaan esimerkiksi silloin, kun esiintyy vaikeita tilanteita asumisluvan jatkamisesta. Johtokunnan puheenjohtaja Teemu Laakso kertoi, että Heikki Holm, säätiöstä, on tutkinut mahdollisia ohjelmistoja asuntojen hakemista varten. Holm on jäämässä eläkkeelle viiden vuoden sisällä, joten johtokunnalle on tulossa tärkeitä valintoja jatkossa. Teemu Laakso, Veikko Lähteenmäki, Taneli Laine, Tiina Niemi, Pekka Virtanen, Jari Rinta aho ja Fanny Laaksonen asettuivat ehdolle. Ehdokkaat saivat kannatusta ja heidän valittiin johtokuntaan. 13. Suosituksen antaminen Osakuntalaisen Unionin hallituksen jäsenen valinnasta Kuraattori Hatakka kertoi lyhyesti Osakuntalaisesta Unionista. Se on osakuntien yhteinen

5 toimielin, missä kerätään rahaa HYY:n edustajistovaaleihin osakuntien yhteiseen vaalirenkaaseen. Unioniin kuuluu kaikki suomenkieliset osakunnat. Kokouksia on muutaman kerran vuodessa. Kukaan ei ilmaissut kiinnostusta Unionin hallitukseen. Päätettiin olla suosittelematta ketään. 14. Säätiön valtuuskunnan jäsenten ja henkilökohtaisten varajäsenten valinta Kuraattori Hatakka kertoi valtuuskunnasta. Valtuuskunta kokoontuu pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa ja tällä hetkellä siihen kuuluu kuusi opiskelijajäsentä, kuusi maakuntien edustajaa sekä inspehtori. Koska säätiön sääntömuutos on edelleen käsittelyssä, on tulevan vuoden kokoonpano edelleen avoinna. Jotta siirtyminen uusiin sääntöihin onnistuisi mahdollisimman sujuvasti, valitaan tässä kokouksessa kolme varsinaista jäsentä ja heille varajäsenet, mutta yksi varsinaisista jäsenistä sekä kaikki varajäsenet ovat ehdollisia. Uusissa säätiön säännöissä osakunnalla tulisi olemaan viisi opiskelijajäsentä valtuuskunnassa eikä yhtään varajäsentä. Olga Penkkilä sekä Tiina Niemi asettuivat ehdolle varsinaisiksi jäseniksi. Veikko Lähteenmäki ilmaisi kiinnostuksensa, mikäli ulkojäsenet saavat toimia tehtävässä. Inspehtori Pellikka, kuraattori Hatakka sekä sihteeri Häkkinen tutkivat sääntöjä ja tulivat tulokseen, ettei mikään estä ulkojäsentä toimimasta valtuuskunnassa. Veikko Lähteenmäki asettui ehdolle varsinaiseksi jäseneksi. Laakso valittiin toimimaan Lähteenmäen puolesta ääntenlaskijana. Toiminnanohjaaja Laine ilmaisi kiinnostuksen olla Veikko Lähteenmäen varajäsen. Järjestettiin suljettu lippuäänestys varsinaisten ja ehdollisen varsinaisen jäsenen valinnasta. Päätettiin, että kukin äänioikeutettu antaa yhden äänen kahdelle valitsemalleen ehdokkaalle. Kaksi eniten ääniä saanutta valitaan varsinaisiksi jäseniksi ja vähiten ääniä saanut ehdollisesti varsinaiseksi jäseneksi. Penkkilä sai 12, Lähteenmäki 7 ja Niemi 5 ääntä ja yksi ääni hylättiin. Penkkilä ja Lähteenmäki valittiin varsinaisiksi valtuuskunnan jäseniksi ja Niemi ehdollisesti varsinaiseksi jäseneksi. Laine

6 valittiin Lähteenmäen varajäseneksi ehdollisesti. Loput ehdolliset varajäsenet valitaan joulukuun yleiskokouksessa mikäli on tarve. 15. Osakunnan edustajien valinta Osakuntien yhteisvaltuuskunnan kokouksiin Penkkilä kertoi, että Osakuntien yhteisvaltuuskunta kokoustaa kaksi kertaa vuoden aikana ja valittu edustaja tulee käyttämään osakunnan ääntä kokouksissa. Kokouksissa käsitellään osakuntien yhteisiä asioita, kuten jäsenmaksun suuruutta. Hallitus valmistelee osakunnan kannan kokouksia varten. Penkkilä kertoi, että on käytettävissä tehtävään ja hänet valittiin edustajaksi. Maija Häkkinen valittiin Penkkilän varajäseneksi. 16. Muut asiat Fanny Laaksonen ilmoitti suruissaan, että teeillan järjestäjiä ei ole näkynyt, eikä teeiltaa täten todennäköisesti ole. Laaksonen ehdotti, että teeillan budjetti tultaisiin käyttämään paikalla olevien henkilöiden kestittämiseen. 36 eurolla saisi esimerkiksi paljon olutta tai 36 juustohampurilaista. Laaksonen kehottaa kaikkia tulemaan kokouksen jälkeen kolmanteen kerrokseen, missä asiasta sovitaan. Inspehtori Pellikka kertoi, että olisi voinut jäädä syömään leipää, mutta juomaan hän ei aio jäädä. 17. Seuraava kokous Marraskuun yleiskokous päätettiin pitää klo

7 18. Kokouksen päättäminen Inspehtori Pellikka päätti kokouksen kello Tämän pöytäkirjan vakuudeksi Hämäläisten talossa Petri Pellikka inspehtori Maija Häkkinen sihteeri Olemme kokouksen valitsemina pöytäkirjantarkastajina tarkastaneet kokouksesta laaditun pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua ja tehtyjä päätöksiä. Hämäläisten talossa Samu Vuorinen Veikko Lähteenmäki

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 21.10.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 17.12.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 26.5.2015 klo 17.00 Paikka Hämäläis Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 19.03.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 22.9.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri ja noin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: 8.12.2015 noin klo 19.00 yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 (1/6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 8.12.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 27.01.2015 klo 17 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka inspehtori (saapui kohdassa 7.) Pekka Hassinen kuraattori Maija Häkkinen

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 Aika: 18.11.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle.

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 2/2015 Aika: 21.1.2015 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Jenni Rönkkö Jukka Heliö Laura Kylliäinen

Lisätiedot

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö

Lisätiedot

(2/10) Kuraattori Tapio Hatakka ilmoitti, että säätiön valtuuskunta on pitänyt ensimmäisen kokouksen säätiön sääntömuutoksesta. Tällä hetkellä valtuus

(2/10) Kuraattori Tapio Hatakka ilmoitti, että säätiön valtuuskunta on pitänyt ensimmäisen kokouksen säätiön sääntömuutoksesta. Tällä hetkellä valtuus (1/10) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS-OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 17.11.2015 klo 17.00 Paikka HO / Punainen Mylly Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 13.11.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(12) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika: 25.11.2014 klo 17.00 Paikka: HO / Punainen mylly Läsnä: Inspehtori Pellikka Kuraattori Hassinen Sihteeri Rönkkö Toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 25.02.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.)

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 07/2015 Aika: 8.4.2015 klo 18 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka Heliö

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,

Lisätiedot

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 Aika Keskiviikko 9.1.2019 kello 18.00 19.08 Paikka Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Anttila Hannele

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla:

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla: PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen kuraattori varapuheenjohtaja sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla

Lisätiedot

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi.

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi. OSAKUNNAN KOKOUS 9/2016 Pöytäkirja Aika 24.11.2016 klo 18:30 Paikka DGO Läsnä Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 21 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.59. 2.

Lisätiedot

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi.

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi. PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2015 AIKA keskiviikkona 14.1.2015 klo 19 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Auranen Harri Hutko Sinikka Järvelä Jari Kallio Reino

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous.

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous. (1/7) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2015 Aika: 8.10.2015 klo 18 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014 Aika: 23.10.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen, kuraattori Maija Häkkinen, sihteeri Taneli Laine, toiminnanohjaaja (poistui kohdassa 20.)

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika 4.12.2017 klo 16:30 Paikka Oamk, Kontinkankaan kampus, A2082 Kiviharjuntie 8, 90220 OULU Paikalla Emma Salminen Essi Lassila

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana)

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana) (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 17/2015 Aika: 11.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO Kirjasto Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet / PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela

Lisätiedot

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila.

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila. SYYSKOKOUS 2018 Aika 4.11.2018 klo 12.00 Paikka Kokous- ja juhlatalo Etappi *22*, Satamakatu 22, Rauma 1. KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen aluksi pidettiin lippumenot, jonka jälkeen kuultiin ajankohtaisista asioista.

Lisätiedot

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo 1 Aika Perjantai 12.5.2017 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Helinä Ylikännö Anni Rantalan varajäsen

Lisätiedot

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen.

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 10/2014 Aika: 29.5.2014 klo 13:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Mari Teinilä

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja

Nuorisovaltuuston pöytäkirja Pöytäkirja 07/16 1 (7) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika 23.8.2016 klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 29.1.2015 sivu 1 (5) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 29.1.2015 kello 17 17.52 Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie 48, Vantaa Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

(läsnäolijoiden nimet piilotettu yksityisyyden vuoksi) Kokouksessa läsnä yhteensä 36 henkilöä.

(läsnäolijoiden nimet piilotettu yksityisyyden vuoksi) Kokouksessa läsnä yhteensä 36 henkilöä. SIVU 1 / 5 SAMPSA RY: N YLEISKOKOUS, pöytäkirja Paikka: Agritek Oy, Juurakkokuja 4, 01510 Vantaa Aika: 3.10.2018 klo. 17.00 Läsnä: (läsnäolijoiden nimet piilotettu yksityisyyden vuoksi) Kokouksessa läsnä

Lisätiedot

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA Aika 15.1.2015 klo 18:45 Paikka DG Osakuntatilat Läsnä 9 (Joonas Ollila, Jenni-Maria Käki, Sofia Rahikainen, Esa-Pekka Helanne, Pasi Pykälistö, Tiina Heikkilä,

Lisätiedot

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66 LAURITSALAN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 (6) Hallituskatu 15, PL 1018 53301 LAPPEENRANTA PUH. 05 6126401, 6126406 Aika Keskiviikkona 16.4.2008 klo 17.30 18.25 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Keskuskatu 1.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen kuraattori (saapui kohdassa 12.) Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA 2/2018 Puheenjohtajaneuvosto

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA 2/2018 Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika 31.1.2018, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 1/2014

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 1/2014 Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 1/2014 Aika: Maanantai 4.11.2013 klo 18.00 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 1. Kokouksen avaaminen Kiltakunnan 2013 puhemies Max Andersson avasi

Lisätiedot

Eskelinen Sakari. Långström Sirkka jäsen. Muut osallistujat Jaakkola Teuvo kirkkovaltuuston puheenjohtaja kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja

Eskelinen Sakari. Långström Sirkka jäsen. Muut osallistujat Jaakkola Teuvo kirkkovaltuuston puheenjohtaja kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja PÖYTÄKIRJA 5/2019 57 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika 29.3.2019 klo 18.16 19.50 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 Läsnä Leppämäki Tuula puheenjohtaja Kuitunen Teuvo varapuheenjohtaja Eskelinen Sakari

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN YLEISKOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.00 Paikka: Luokka 2208, Lappeenrannan

Lisätiedot

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Kirkkopelto-Marttila Anita. Lehtomäki Elina. Rasi Merja jäsen. Vainio Marja-Leena Viljakainen Hannele

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Kirkkopelto-Marttila Anita. Lehtomäki Elina. Rasi Merja jäsen. Vainio Marja-Leena Viljakainen Hannele Pöytäkirja 5/2019 Anjalankosken srk-neuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 18:30 Myllykosken seurakuntakoti Osallistujat Murto Eija puheenjohtaja Suutari Tero varapuheenjohtaja, kok.pj Heino Matti

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki.

, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki. Hallituksen kokous 1 (5) Aika 24.9.2016, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki. Läsnä Hallituksen puheen ja jäsenet poissa Aaltonen Jaana Ahonen Outi Blundin Elina Hanhikoski Cecilia Lähteenmäki

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (5) AIKA torstai klo 17.00 PAIKKA Palokan kirkko, opintosali, Rovastintie 8 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Agneetta Moisio avasi kokouksen klo 12.00. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta Osakunnan kokous 7/16 Pöytäkirja Aika: 13.10.2016 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudium Läsnä: Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 15 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä Aika: Sunnuntai 15.10.2017 klo 14-17.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen klo 14.09. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 2.9.2018 klo 13.04 14.45 Paikka: Keinusali, Arx-talo (Keinusaarentie 1) Läsnä: Ekman Janette Gynther Joona Heiskanen Okko Karrimaa Heta Kirvesmäki Venla Könnömäki

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 00180 Helsinki Edustajiston säätömääräinen kevätkokous Esityslista Aika: 20.4.2017 klo 17:00 Paikka: Metropolia, Bulevardi 31 00180

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 28.10.2014 kello 18.00 19.45 Paikka: Rusk seurakuntakeskuksen (Vanhatie 7, 21290 Rusko) kokoustilassa Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen,

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015 Aika: Tiistai 14.4.2015 Kello 15:12-18:42 Paikka: Tila D223, Visamäki, Hämeenlinna Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 09/2015 Aika: 6.5.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Olga Penkkilä varapuheenjohtaja Maija Häkkinen sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta Osakunnan kokous 6/16 Pöytäkirja Aika: 15.9.2016 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudium Läsnä: 13 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin klo 18.39. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus - Kokous todettiin

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 23.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.02 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Valittiin Aleksi Järvenpää ja Petteri Koskenniemi molempiin tehtäviin.

Valittiin Aleksi Järvenpää ja Petteri Koskenniemi molempiin tehtäviin. PÖYTÄKIRJA Sampsa ry:n vaalikokous Paikka: Luentosali C1, (Latokartanonkaari 5, 00790 Helsinki) Aika: 23.11.2016 klo 14.00 Läsnä: (piilotettu) 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin ajassa 14.09. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUETTELO 1( 5)

PÄÄTÖSLUETTELO 1( 5) 1( 5) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS (5/2016) Aika: tiistai 19.4.2016 klo 17:25-18:26 Paikka: HAMK Visamäki, Valtuustosali Läsnä: Holm Sara, edustajiston puheenjohtaja Tradenomit

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). ASIKKALAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 1/2018 VAALILAUTAKUNTA Aika 20.6.2018 klo 16.30 Paikka Iltarusko, Sirkkusentie 1 Läsnä Kari Karjalainen pj Timo Ristkari jäsen Lasse Lappalainen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

jäsenet: pj Petri Puukki Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Eila Polojärvi kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen

jäsenet: pj Petri Puukki Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Eila Polojärvi kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen Sivu 1 / 6 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3 / 2014 Aika: keskiviikko 19.3.2014 klo 17.34-19.22 Paikka: Lähetyskoti, Alinenkatu 11 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri Puukki Minna

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 11.9.2014 klo 17:00 Paikka Oamkin sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Paasi, luokka D1191 Kiviharjuntie 8, Oulu Paikalla Noora Nousiainen

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika Tiistai 22.1.2019 klo 18.00 Paikka Seurakuntatalo, Ylipääntie 11, 91980 Lumijoki ASIALISTA: asiat 1 9 (1-9 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Sihteerin kutsuminen

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 AIKA keskiviikkona 23.1.2019 klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Timo Aaltonen Enni Alakoski Ilkka Ali-Rontti Soile Anttila Ville Arkkila

Lisätiedot