Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi."

Transkriptio

1 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 5/2013 Aika: klo Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri Paula Talonen, taloudenhoitaja Lotta Broms Jukka Heliö Samu Vuorinen Jyrki Eriksson Niina Iisakkila Juhani Takkunen Claudia Mariottini 1. Avaus Kuraattori avasi kokouksen klo Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin sellaisenaan (liite 1). 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja Jyrki Eriksson oli tyytymätön kohdan 15. muotoiluun ja halusi hieman selventää sitä. Päätettiin, että Eriksson välittää korjaukset sihteerille ja pöytäkirja käsitellään seuraavassa kokouksessa uudestaan. 5. Ilmoitusasiat Jyrki Eriksson ilmoitti, että Osakuntalainen unioni oli pyytänyt osakuntia mainostamaan opintotukimielenosoitusta jäsenilleen. Eriksson tiedotti hallitusta mielenosoituksesta ja kertoi unionin

2 2 (6) toivoneen osakuntien olevan aktiivisia asian suhteen. Taloudenhoitaja kertoi, ettei henkilökohtaisesti pidä siitä, että poliittisia tapahtumia mainostetaan Osakunnan äänellä. Eriksson totesi, että tapahtumasta voidaan vain tiedottaa esimerkiksi tiedottajan välityksellä. Kuraattori ehdotti, että tiedotuslistalle voisi välittää HYY:n tiedotteen mielenosoituksen olemassaolosta. Hallitukselle tarkennettiin, että mielenosoitus järjestetään klo 18. Kuraattori tiedotti, että osakuntien 370 juhlavuodelle on valittu logo. Kuraattorin mukaan valittu logo oli kököistä vaihtoehdoista vähiten kökkö. Kahdelta tekijältä oli tullut yhteensä kolme ehdotusta, joista mikään ei ollut erityisen vakuuttava. Kuraattori kuvaili logoa marttahenkiseksi. 6. Tehdyt edustusvierailut Samu Vuorinen kertoi edustaneensa sihteerin kanssa Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhlissa. Lahjaa kyseisiin juhliin ei tarvinnut viedä. Vuorinen kertoi juhlissa olleen hauskaa. Sihteeri kertoi tilaisuuden alkaneen MeNaiset lauluyhtyeen karjankutsunnoilla. Sihteeri totesi Vuorisen pitäneen ohjelmanumeroista enemmän kuin hän. Toiminnanohjaaja ja Samu Vuorinen olivat edustaneen EMMA:n näyttelyiden avajaisissa. Siellä oli nähtävillä norppia, hevosia, lehmiä ja Väiski Vemmelsääri. Tilaisuudessa ei ollut ollut mitään tarjoilua. Jukka Heliö kertoi edustaneensa Kymenlaakson Osakunnan 80 vuotisjuhlissa. Hän oli vienyt lahjaksi sastamalalaista sahtia. 7. Toiminnanohjaajan asiat Toiminnanohjaaja kertoi virkailijavaihdon olleen edellisenä viikonloppuna. Megazonessa oli ollut kivaa ja alkoholi oli maistunut. Hämäläisten viikkoa vietetään seuraavalla viikolla. Hämäläisille sitseille tuli vähemmän ilmoittautumisia kuin oli odotettu. Pitoihin on kuitenkin tulossa noin 90 henkilöä, joiden lisäksi saapuu ulkomaisia vieraita, jotka eivät ole ehtineet vielä ilmoittautua pitoihin. 8. Taloudenhoitajan asiat Taloudenhoitaja kävi edellisenä perjantaina Nordealla keskustelemassa pankkiyhteyshenkilön kanssa. Elisan osakkeet on laitettu myyntiin, mutta rahaa niistä ei ole vielä tullut. Jos rahaa ei kohta tule, täytyy säätiöltä pyytää jälleen määräraha etukäteen. Rahaa Elisan osakkeista pitäisi tulla noin 9500 euroa. Taloudenhoitajan mukaan tavoitteena on selvitä syksyyn asti säätiön toiminta avustuksilla ja vuosijuhlien lähestyessä myydä syksyllä sovittu osa henkivakuutuksesta. Hallitukselle tiedotettiin, että Ilveshiihdon bussista oli aiheutunut 300 euron lisälasku, joka on maksettu.

3 3 (6) 9. Saapunut posti Korp! Filiae Patriaelta oli saapunut tervehdyskirje, jossa kerrottiin muun muassa heidän yhteyshenkilönsä nimi ja yhteystiedot ja toivoitettiin juristikerho tervetulleeksi perinteiselle Tarton matkalle. Osakuntien Yhteisvaltuuskunnalta oli saapunut kokouskutsu. Jyrki Eriksson otti kutsun vastaan ja sanoi tarkistavansa pääseekö hän kokoukseen paikalle. Etelä Pohjalaiselta Osakunnalta oli saapunut tervehdyskirje ja virkailijaluettelo. Satakuntalainen Osakunta oli lähettänyt sähköpostitse tervehdyksen ja virkailijaluettelon. 10. Saapuneet kutsut Etelä Pohjalainen Osakunta oli lähettänyt kutsun pidettävään 105. vuosijuhlaansa (liite 2). Todettiin, että silloin vietetään halliotuksenvaihtokaronkkaa, joten sihteeri laittaa kutsun virkailijoiden tiedotuslistalle. Koneinsinöörikilta oli lähettänyt kutsun pidettävään 98. vuosijuhlaansa (liite 3). Claudia Mariottini oli tiedustellut sähköpostitse hallitukselta vastustaako joku hänen lähtemistään hallituksenvaihtokaronkan sijaan KIK:n juhlaan edustamaan. Kukaan ei ollut vastannut, joten sihteeri oli ilmoittanut juhliin Claudia Mariottinin ja Anna Stiina Koivulan hänen avecikseen. Satakuntalainen Osakunta oli lähettänyt kutsun pidettävään 359. vuosijuhlaansa (liite 4). Hallitus pohti pitäisikö hallituksenvaihtokaronkan päivämäärää muuttaa, koska monet juhlat menevät sen kanssa päällekäin. Päätettiin, että karonkkaan osallistuvilta voidaan kysellä sopiiko päivämäärän vaihto perjantaihin Varsinaissuomalainen osakunta oli lähettänyt kutsun 107. vuosijuhlaansa 6.4 (liite 5). Todettiin, että silloin vietetään kuraattorinvaihtokaronkkaa, joten sihteeri laittaa kutsun virkailijoiden tiedotuslistalle. Turun yliopiston Satakuntalais Hämäläiseltä Osakunnalta oli tullut kutsu järjestettävään 88. vuosijuhlaan (liite 6). Hallituksesta ei löytynyt edustajia,sillä juhlat menevät Hämäläisten pitojen kanssa päällekäin. Nylands Nationilta oli saapunut kutsu pidettävään 370. vuosijuhlaan. Koska viimeinen ilmoittautumispäivä on vasta 1.4. päätettiin siirtää kutsun käsittely jälleen seuraavaan kokoukseen. Jukka Heliö ja Jyrki Eriksson kuitenkin ilmoittivat olevansa alustavasti kiinnostuneita lähtemään edustamaan. 11. Valiokuntien ja kerhojen kuulumiset Koulutusvaliokunta, Koirakerho, Luontokerho ja HOT: Claudia Mariottini kertoi koirakerhon laittaneen sähköpostia agilitykurssista. Yleisvaliokunta, Äijäkerho, Leffaklubi ja Juristikerho: Juhani Takkunen kertoi, että Hikiää maalataan parhaillaan. Juristikerho on päättänyt Kristojen päivämäärän, joka on Tarttoon juristikerho matkustaa

4 4 (6) Ulkoasiainvaliokunta, Viiniseura, Taidekerho, Pioneeri ja pyrologikerho ja HOS: Jukka Heliön mukaan UAV:lle ei kuulu mitään uutta. Viiniseuralla ei edelleenkään ole toimintaa koska heiltä puuttuu puheenjohtaja eikä pioneeri ja pyrologikerho ei ole pitänyt sääntömääräistä kokousta. Heliö kertoi luonnostelleensa uudet säännöt HOS:ille ja lähettäneensä ne hallitukselle kommentoitavaksi. Lisäksi Heliö kertoi Pekka Hassisen puhuneen edellisenä vuonna Upplands Nationin kuraattorin kanssa osakuntalaisten kutsumisesta puolin ja toisin myös epämuodollisiin tapahtumiin. Bittikerhon suostumuksella Heliö oli kutsunut ruotsalaisia tuleville laneille. Liikuntavaliokunta, Pelikerho, POP klubben ja HOL: Jyrki Eriksson kertoi LVK:n tiedottaneen Osakunnan sählyvuorosta. Sählyvuorossa ei ole ollut riittävästi porukkaa paikalla, johon voi vaikuttaa se, että se on teeillan kanssa päällekäin. LVK oli ollut myös edellisenä päivänä pelaamassa kyykkää Wiipurilaisen Osakunnan kanssa. Paikalla olivat olleet ainaki Eriksson, Maija Häkkinen ja Eeva Häkkinen. Toiminnanohjaaja tiedusteli, voisiko sählyvuoron ajankohtaa vaihtaa. Eriksson kertoi Unisportin lähettävän sähköpostia asiasta vuosittain, jolloin siitä voisi neuvotella. Juhani Takkunen kertoi, että fyysikoilla on torstaisin vuoro, jossa ei myöskään käy paljon porukkaa. Jos Osakunnalle sopii, voitaisiin vuorot yhdistää. Sovittiin, että Takkunen lähettää Erikssonille fyysikoiden yhteystiedot asian sopimista varten. Kulttuurivaliokunta, Näytelmäkerho ja Kokkikerho ja HOS: Lotta Broms kertoi KVK:n olleen edellisenä päivänä avustamassa tv elokuvan kuvauksissa. Sihteeri tarkensi kyseessä olleen kolmiosainen Yle Draaman tuottama Riikka Pulkkisen Raja romaaniin perustuva tv elokuva. Broms myös tiedotti, että näytelmäkerhon impron ajankohtaa piti siirtää hallituksenvaihtokaronkan takia. Viestintävaliokunta, Ompelukerho, Mimmikerho ja HOT: Niina Iisakkila kertoi VVK:n pitäneen sääntömääräisen kokouksen pari viikkoa aikaisemmin. Kokouksessa mietittiin muun muassa uusia nettisivuja. Tanssikerholla on tilit plussalla ja Hälläpyörän toimitus on pitänyt kokouksen. Ensimmäinen lehti on jo taitossa ja toista lehteä kirjoitetaan paikallaan. Juhla ja ohjelmavaliokunta, HORes, Bittikerho, Snookerho ja HOL: Samu Vuorinen kertoi JVK:n kokoustaneen viikkoa aikaisemmin. Kokouksessa puhuttiin Hämäläisistä sitseistä ja pitojen jatkoista. Uusi kokous pidetään pitojen jälkeen. Vuorinen kertoi myös bittikerhon pitävän pääsiäisenä lanit. 12. Ulkojäsenhakemukset Hallitukselle ei ollut saapunut ulkojäsenhakemuksia. 13. Määräraha anomukset Toiminnanohjaaja ja laulunjohtaja Emil Artjoki olivat hakeneet 100 euroa Osakunnan uuden laulukirjan läpilaulajaisten järjestämistä varten (liite 7). Hallitus hyväksyi hakemuksen. HOS:n puheenjohtaja Niilo Kalakoski oli juhlamestari Susanna Heinon välityksellä tiedustellut maksaako Osakunta HOS:n kolme tuuraajan palkat pitojen jatkojen keikkaa varten. Hallitus keskusteli asiasta. Hallitus päätti, ettei Osakunta maksa tuuraajien palkkoja. Päätös perustui edellisvuosien linjaukseen, että HOS on velvollinen esiintymään kaksi kertaa vuodessa Osakunnalla ja on siten myös velvollinen hoitamaan itse

5 5 (6) riittävän kokoonpanon paikalle. 14. Tilahakemukset Tavastialta oli saapunut kysely mahdollisuudesta käyttää Osakunnan tiloja backstagena Tahdon2013 tukikonsertin aikana. Hallitus totesi, että kyseessä on asia johon Osakunnan tiloja ei perinteisesti myönnetä, mutta haittaakaan tilojen myöntämisestä ei ole, jos Tavastia käyttäisi esimerkiksi Osakuntabaaria. Päätettiin valtuuttaa toiminnanohjaaja keskustelemaan ja sopimaan asiasta Tavastian kanssa sekä neuvottelemaan hallituksen kanssa mikäli isompia kysymyksiä ilmaantuu. 15. HOS:n uusi sääntöehdotus Jukka Heliö oli välittänyt hallitukselle kommentoitavaksi ehdotuksen HOS:n uusista säännöistä. Päätettiin jatkaa sääntöjen muokkaamista sähköpostitse ja käsitellä niitä tarvittaessa myöhemmin uudestaan. 16. Muut asiat Sihteeri kertoi hallitukselle, ettei tanhuopettaja pääse pitoihin ja tämä pitäisi palkita opetuksesta jotenkin muuten. Viime vuonna palkkioksi oli annettu viikon ruuat Osakuntabaarista ja punaviinipullo. Tanhupettaja oli toivonut samaa palkkiota tänäkin vuonna. Hallitus hyväksyi ehdotetun palkkion. Toiminnanohjaaja kertasi Juhani Takkusen hallitukselle lähettämää sähköpostia ja kertoi Secmen Oy:n käyneen katsomassa palohälytysjärjestelmää. Heidän mukaansa vanhentunut palohälytyslaitteisto kannattaa uusia, mutta kulunvalvonta ja rikosilmoituslaitteistoa ei ole pakko uusia samalla kertaa. Jyrki Eriksson muistutti, että Secmenin lisäksi on muitakin yrityksiä, joilta näitä järjestelmiä saa, joten kilpailuttaminen olisi kannattavaa. Hallitus keskusteli asiasta. Päätettiin, että toiminnanohjaaja on yhteydessä säätiöön palohälytysjärjestelmän uusimisesta, minkä jälkeen säätiö voi itse hoitaa kilpailutuksen ja päätöksenteon. Päätettiin myös, että Eriksson jatkaa piirivartioinnin selvittämistä. Samalla päätettiin, että taloudenhoitaja käy ostamassa muutaman palohälyttimen korvaamaan väliaikaisesti rikkinäistä laitteistoa. Eriksson kertoi hallitukselle historiikkiprojektista. Erikssonin mukaan projekti pidetään hyvin avoimena ja muutkin kuin toimikunnan jäsenet voivat kommentoida historiikin käsikirjoituksia. Toimikunta tullaan valitsemaan maaliskuun yleiskokouksessa, jonka jälkeen se alkaa aktiivisesti hoitaa projektia eteenpäin. Hallitus pohti, pitäisikö arkisto saada historiikkiprojektia varten kuntoon. Todettiin, että säätiöltä voisi kysyä, haluaisivatko he Osakunnan juhlavuoden kunniaksi palkata jonkun laittamaan arkiston kuntoon. Taloudenhoitaja mietti, voisiko Heikki Holm pitää kierroksen Osakunnan kellareissa ja muissa tuntemattomissa tiloissa. Hallitus kannatti ajatusta ja päätettiin tiedustella Holmilta olisiko tällainen kierros mahdollinen.

6 6 (6) 17. Kokouksesta tiedotettavat asiat Päätettiin tiedottaa yleiskokouksessa Elisan osakkeiden myynnistä saaduista rahoista. 18. Seuraava kokous Seuraava kokous oli edellisessä kokouksessa päätetty pitää tiistaina klo 17, jolloin päävirkailijat hoitavat yhdessä kokoustarjoilut. Sitä seuraava kokous päätetään myöhemmin uuden kuraattorin kanssa. 19. Kokouksen päättäminen Kuraattori päätti kokouksen klo Tämän pöytäkirjan vakuudeksi Hämäläisten talossa Valtteri Aaltonen kuraattori Emilia Aikio sihteeri

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (5) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 11/2013 Aika: 28.6.2013 klo 18.00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013 Aika: 6.2.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Juhani Takkunen, hallituksen varapuheenjohtaja Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 2/2013 Aika: 30.1.2013 klo 17.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 4/2013 Aika: 21.2.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 17/2013 Aika: 20.11.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: 8.12.2015 noin klo 19.00 yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 13/2013 Aika: 25.9.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori (poistui kohdassa 17.) Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014 KERHOJEN KUULUMISET 16/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Juristikerho Koulutusvaliokunta Kari Tuominen Ulkoasiainvaliokunta UAV:n kokouksessa sovitun mukaan Viron ystävyyskorporaatioille on lähdössä kutsu

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014 KERHOJEN KUULUMISET 12/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseura järjesti kesäisen viinitastingin Koivuniemessä perjantaina 1.8. Maistelussa maisteltiin Alkon uutuusviinejä tältä ja viime kesältä. Viiniseuralla

Lisätiedot

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen.

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 10/2014 Aika: 29.5.2014 klo 13:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Mari Teinilä

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 15/2013 Aika: 24.10.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui kohdassa 11.)

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 12/2013 Aika: 4.9.2013 klo 18.30 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori (poissa kohdat 12. 14., 16. 18., 21. 24. ja osan kohdasta

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 13/2014

KERHOJEN KUULUMISET 13/2014 KERHOJEN KUULUMISET 13/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseuralla ei ole ehtinyt olla tapahtumia alkusyksystä. Juristikerho Juristikerho piti syksyn ensimmäisen kokouksen ja fukseille pizzaillan 9.9.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 Aika: 18.11.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 17.12.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014 Aika: 23.10.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 Aika: 11.7.2014 klo 18:00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen, kuraattori Maija Häkkinen, sihteeri Taneli Laine, toiminnanohjaaja (poistui kohdassa 20.)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 19.03.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014 KERHOJEN KUULUMISET 14/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseuralla ei ole ollut toimintaa edellisen kokouksen jälkeen. Fuksitasting ja sääntömääräinen syyskokous on suunnitteilla. Lisäksi Viiniseura on

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 26.5.2015 klo 17.00 Paikka Hämäläis Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori

Lisätiedot

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 (1/6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 8.12.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana)

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana) (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 17/2015 Aika: 11.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO Kirjasto Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous.

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous. (1/7) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2015 Aika: 8.10.2015 klo 18 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013. Aika: 3.11.2013 klo 14.00. Paikka: HO/Paasikivi

1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013. Aika: 3.11.2013 klo 14.00. Paikka: HO/Paasikivi 1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013 Aika: 3.11.2013 klo 14.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 21.10.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri

Lisätiedot

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle.

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 2/2015 Aika: 21.1.2015 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Jenni Rönkkö Jukka Heliö Laura Kylliäinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen kuraattori (saapui kohdassa 12.) Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville

Lisätiedot

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA Aika 15.1.2015 klo 18:45 Paikka DG Osakuntatilat Läsnä 9 (Joonas Ollila, Jenni-Maria Käki, Sofia Rahikainen, Esa-Pekka Helanne, Pasi Pykälistö, Tiina Heikkilä,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014 Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä Juhani Takkunen Paula Talonen

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.)

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 07/2015 Aika: 8.4.2015 klo 18 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka Heliö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 20.10.2015 klo 18 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri Amanda

Lisätiedot

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä.

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä. [13.11.2014] ja [25.11.2014] 1(5) HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN VIRKAILIJAOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesäännön tarkoitus Osakunnassa toimii osakunnan sääntöjen 52 mukaisesti virkailijoita. Tässä ohjesäännössä määritetään osakunnan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla:

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla: PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen kuraattori varapuheenjohtaja sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä. 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2014 Aika: 23.9.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 09/2015 Aika: 6.5.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Olga Penkkilä varapuheenjohtaja Maija Häkkinen sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

3. Työjärjestys Vuoden 2015 budjetin ensimmäinen käsittely siirrettiin kohdaksi 9. Hyväksyttiin esityslista (liite 1) muutoksin.

3. Työjärjestys Vuoden 2015 budjetin ensimmäinen käsittely siirrettiin kohdaksi 9. Hyväksyttiin esityslista (liite 1) muutoksin. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2014 Aika: 9.11.2014 klo 12:00 Paikka: HO / Sillanpää Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 22.9.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri ja noin

Lisätiedot

Pykälä ry:n Pöytäkirja 1/08 Yleisvaliokunnan kokous

Pykälä ry:n Pöytäkirja 1/08 Yleisvaliokunnan kokous Pykälä ry:n Pöytäkirja 1/08 Yleisvaliokunnan kokous Aika: 03.01.2008 Paikka: Pykälä Läsnä: Matilda Merenmies Panu Paajanen Kristiina Lindholm Jesse Järvenpää Johanna Säteri Tiia Ojala Lasse Lievonen Mira

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: perjantaina 9.2.15 klo 16:00 Paikka: Pinni B huone 3134, 3. kerros Läsnä: Serafia Kari

Lisätiedot

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen)

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 05/2015 Aika: 15.3.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 13.11.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2014 klo 18:00 Paikka Patolassa, Sinin kotona Läsnä 9 hallituksen jäsentä ja 1 osakuntalainen Jenni-Maria Käki, hallituksen pj Joonas Ollila, kuraattori Tiina

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(12) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika: 25.11.2014 klo 17.00 Paikka: HO / Punainen mylly Läsnä: Inspehtori Pellikka Kuraattori Hassinen Sihteeri Rönkkö Toiminnanohjaaja

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Aika: 22.2.2009 Paikka: Pykälä ry:n kerhotilat Läsnä: Sini Paajanen Mikko Rudanko Oona Järvenpää Maisa Cederström Iida Joutsenoja Elisa Koskinen Janne Valo Lotta

Lisätiedot

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä:

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä: 1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014 Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Teemu

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 5/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 5/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 18.3.2013 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 15.00 Paikka: Armatuurin kiltahuone

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Toimittanut toiminnanohjaaja Taneli Laine Liite 2 Hämäläis Osakunta on yksi niistä Helsingin yliopistossa opiskelevan nuorison keskuuteen perustetuista osakunnista,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 6/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 6/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai klo 14.00 Paikka: Salpamaja, Rutola, Mikkelintie

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 25.02.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Aika 26.2.2013 Paikka Asteriski ry:n toimisto, ICT-talo Läsnä Pauliina Anttila (Poistui kohdassa 12) Toni Hämäläinen Toni Haikkari

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kampusvaliokunnan kokous

Kuopion kampusvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 26.2.2018 Kuopion kampusvaliokunnan kokous Aika: 22.01.2017 klo 17.00 Paikka: Lukema, Kuopio Jäsenet: Läsnä: Heidi Hämäläinen ISYY, Kuopion kampuspuheenjohtaja x Hanna Saarelainen ISYY, hallituksen

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2014 Aika: 3.9.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Kirjasto Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 4/2015 Aika: 18.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka

Lisätiedot

Opossumi ry Pöytäkirja 1/2013 Ravintola Amarillo klo

Opossumi ry Pöytäkirja 1/2013 Ravintola Amarillo klo Opossumi ry Pöytäkirja 1/2013 Ravintola Amarillo klo 18.00 9.1.2013 Opossumi ry:n hallituksen kokous Läsnä Anna Pesonen puheenjohtaja Henriikka Knuutti sihteeri Vesa Savolainen Eveliina Hirvonen Maria

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

KYMENLAAKSON OSAKUNTA OSAKUNNAN KOKOUS 8/2012 PÖYTÄKIRJA Aika: 8.11.2012 klo 18.30. Paikka: Domus Gaudium Paikalla: 12 osakuntalaista. 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.31. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Todettiin, että tavattiin yhdistyksen vuoden 2004 hallitus. Keskusteltiin toimintakentän ja viitekehyksen pitkän linjan muutoksista.

Todettiin, että tavattiin yhdistyksen vuoden 2004 hallitus. Keskusteltiin toimintakentän ja viitekehyksen pitkän linjan muutoksista. PÖYTÄKIRJA 9.5.2005 19/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous Pöytäkirja 3/2019 1/4 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 Aika: 7.1.2019 klo 08.10 Paikka: Kemistintie 1 D 2 Läsnä: Jani Anttila puheenjohtaja Krista Lindqvist sisä- ja ulkovastaava Milja Koskela tiedottaja-sihteeri

Lisätiedot

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo 1 Aika Perjantai 12.5.2017 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Helinä Ylikännö Anni Rantalan varajäsen

Lisätiedot

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi.

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi. OSAKUNNAN KOKOUS 9/2016 Pöytäkirja Aika 24.11.2016 klo 18:30 Paikka DGO Läsnä Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 21 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.59. 2.

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 7/2016 Aika: 18. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 117 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 19.5.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 119 2 KOKOUKSEN AVAUS... 119 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra Pöytäkirja 4/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16 Nuorisovaltuusto Aika 07.04.2015 klo 17:15-18:15 Paikka Vääksyn nuorisotalo Käsitellyt asiat Asia Sivu 38 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 06/2011 Aika: 16.2.2011, klo 16:10 Paikka: Otakaari 5, E220 Läsnä: Puheenjohtaja Opintomestari Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Rahastonhoitaja Tiedotusmestari

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

Läsnä Johanna Hollström puheenjohtaja Iisa Lehtiniemi varapuheenjohtaja ja Specia-vastaava

Läsnä Johanna Hollström puheenjohtaja Iisa Lehtiniemi varapuheenjohtaja ja Specia-vastaava Emile ry Pöytäkirja 17.01.2014 Emile ry:n kokous Aika 17.01.2014 klo 16.07-16.58 Paikka Ylä-Ruthin kabinetti Läsnä Johanna Hollström puheenjohtaja Iisa Lehtiniemi varapuheenjohtaja ja Specia-vastaava Terhi

Lisätiedot

3 Esityslistan hyväksyminen ja mahdolliset muutokset

3 Esityslistan hyväksyminen ja mahdolliset muutokset 1 European Law Students Association ELSA Turku ry 20014 Turun yliopisto VUODEN 2015 HALLITUKSEN KOKOUS 32/2015 PÖYTÄKIRJA Päivämäärä ja aika: 11.11.2015 klo 14.30. Paikka: KH116 Caloniankuja 3 20014 Turun

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa.

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 08/2015 Aika: 23.4.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Maija Häkkinen sihteeri Ville Timonen taloudenhoitaja (poistui hetkeksi

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 10.3.2004 12/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 27.01.2015 klo 17 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka inspehtori (saapui kohdassa 7.) Pekka Hassinen kuraattori Maija Häkkinen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 8/2013 22.4.2013

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 8/2013 22.4.2013 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 23.4.2013 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 18.00 Paikka: Kotaniemen

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 26.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS, LÄSNÄOLIJOIDEN TOTEAMINEN, KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

1 KOKOUKSEN AVAUS, LÄSNÄOLIJOIDEN TOTEAMINEN, KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS NUORET LAKIMIEHET RY, UNGA JURISTER RF (NULA), PÖYTÄKIRJA 1/2010 Sivu 1 / 6 HALLITUKSEN KOKOUS Aika 5.1.2010 kello 17.00 Paikka Läsnä Poissa Lakimiesliiton Ylähuone (Uudenmaankatu 4-6 B, Helsinki) Korhonen

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 03/2013 Aika: Tiistai 12.3.2013 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.05. 2.

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta Osakunnan kokous 7/16 Pöytäkirja Aika: 13.10.2016 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudium Läsnä: Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 15 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin

Lisätiedot

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä Aika: Tiistaina 17.5.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 7 ARMATUURI RY 7/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 7 ARMATUURI RY 7/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 7 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 12.00 Paikka: Mikroluokka 209, YO-talo,

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot