1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja"

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 09/2015 Aika: klo Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Olga Penkkilä varapuheenjohtaja Maija Häkkinen sihteeri Taneli Laine toiminnanohjaaja (poistui kohdan 12. aikana) Ville Timonen taloudenhoitaja Jukka Heliö (poistui kohdan 12. ajaksi) Saara Leino (saapui kohdassa 3.) Taru Toivanen (poistui hetkeksi kohdassa 15., poistui kohdan 18. jälkeen) Teemu Laakso Poissa: Jenni Rönkkö Laura Kylliäinen 1. Avaus Kuraattori Tapio Hatakka avasi kokouksen kello Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous oli kutsuttu koolle yli kolme päivää aikaisemmin sekä kokouksessa on paikalla vaadittava määrä hallituslaisia. 3. Työjärjestys Kohta 16. Koivuniemen kesäkuun isännän suosituksen antaminen siirrettiin kohdaksi 12. ja numerointia siirrettiin vastaavasti eteenpäin. Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin (liite 1). 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin hallituksen kokouksen 8/15 pöytäkirja muutoksitta.

2 5. Ilmoitusasiat Toiminnanohjaaja Taneli Laine ilmoitti, että osakunnan vappu meni hyvin. KSO:n kanssa järjestettävät Separaatiositsit ovat Casalla. Ilmoittautuminen on auki ja ilmoittautuneita on yhteensä jo reilu 30. Molemmille osakunnille on asetettu 30 hengen kiintiöt. Laine ilmoitti, että Koivuniemen remontti on alkanut ajallaan ja sen etenemistahti on ollut hyvä. Osakunnan remontti alkaa pian ja remonttitoimikunta on siitä vastuussa. Remontin aikana kenelläkään osakuntalaisella ei ole magneettiavaimissa kulkuoikeuksia osakunnalle. Teemu Laakso ilmoitti, että järjestetään Koivuniemen kevättalkoot. 6. Tehdyt edustusvierailut Kymenlaakson Osakunnan kuraattorivaihtokaronkka sekä inspehtorin virkaanastujaiset. Kuraattori Hatakka sekä Hassisen Pekka osallistuivat. Veivät lahjoiksi kirjoja sekä kuohuvaa. 7. Toiminnanohjaajan asiat Toiminnanohjaaja ilmoitti asiansa jo ilmoitusasioissa. 8. Taloudenhoitajan asiat Taloudenhoitaja Ville Timonen kertoi isännän maksaneen saamansa lisälainan jo takaisin osakunnalle. Lisäksi Timonen on vienyt melkein kaikki osakunnan käteisvarat pankkiin. 9. Saapunut posti Ei saapunutta postia. 10. Saapuneet kutsut Ei saapuneita kutsuja. 11. Valiokuntien ja kerhojen kuulumiset (liite 2) Teemu Laakso huomautti lisänneensä ja muotoilleensa omaa osuuttaan paremmaksi pelikerhon osalta. Jukka Heliö kertoi Hälläpyörän saaneen HYY:ltä lehtitukea reilu 500 euroa. Leffaklubi järjestää tänään viimeisen leffaillan ennen kesää. Juristit askartelevat Kristoja varten lauantaina. Taru Toivanen toi esille vielä liitteessäkin mainitun kohdan UAV:n säännöistä. Heidän

3 ohjesäännössään lukee, että hallituksen tulee hyväksyä ulkomaille edustamaan lähtevät henkilöt. Hallitus kokee, että ohjesäännössä olevan kohdan tehtävänä on pitää huoli informaation kulusta UAV:n ja hallituksen välillä. Hallituksen on hyvä tietää saapuneista kutsuista sekä se, että keitä osakuntalaisia on osallistumassa tapahtumiin. Saara Leino ilmoitti, että kulttuurivaliokunta järjestää excursion katsomaan Kesäyön unelma - balettia. 12. Koivuniemen kesäkuun isännän suosituksen antaminen Jukka Heliö poistui kokouksesta kohdan käsittelyn ajaksi. Jenni Rönkkö on ilmoittanut sähköpostitse hallitukselle saaneensa kesätöitä kesäkuun puolivälistä alkaen Tampereella ja olevan siksi estynyt olemaan kesäkuun kesäisäntä (liite 3). Kuraattori Hatakka kertoi esittäneensä säätiön hallitukselle erilaisia vaihtoehtoja hoitaa kesäkuun isännyys ja pyysi heidän mielipidettään. Säätiön hallituksen puheenjohtaja oli vastannut, että heidän mielestään olisi parasta, jos koko kuukauden hoitaisi yksi isäntä. Se, että isännät ovat ennenkin keskenään vaihtaneet päiviä tai tuuranneet toisiaan on hyväksyttävää. Kovin rikkonaista ja monen hallinnoimaa kuukautta ei toivottu. Hallitus keskusteli pitkään vaihtoehdoista ja lopulta päätti pysyä aikaisemmassa päätöksessään valiten Jenni Rönkön tehtävään. Rönkölle soitettiin kokouksesta ja varmistettiin halukkuus tehtävään. Rönkkö tulee olemaan Koivuniemessä kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa sekä viikonloput. Hänen vastuullensa jää hankkia itsellensä tuuraaja loppukuukauden arkipäiviksi. 13. Ulkojäsenhakemukset Ei jätettyjä ulkojäsenhakemuksia. 14. Määräraha-anomukset a. Viiri Anselmi Pesulalle häälahjaksi (liite 4) Hallitus koki Tossavaisen määräraha-anomuksen hyväksi ja hyväksyi sen lisäten lahjaan vielä 0,7 litran lasisen Koskenkorva-pullon. Kulut maksetaan ytm:stä.

4 15. Tilahakemukset a. Puhallus-festivaalien majoitus (liite 5) Hallitus kokee, että kyseiseen tarkoitukseen tilojen antaminen käyttöön olisi mukavaa, varsinkin hakemuksessa ilmenneiden etujen takia. Vielä kuitenkaan ei pystytä varmuudella sanomaan, onko remontti valmis ja tilat käytössä. Hakijoille on kerrottava selkeästi, että tilat tulevat tuskin olemaan käytössä, eikä tällä hetkellä voida luvata mitään. Asiaan palataan myöhempänä, kun nähdään miten remontti etenee. Päätettiin pöydätä asia kesäkokoukseen, jossa hallitus on toivottavasti fiksumpi syksyn aikataulujen suhteen. Kuraattori Hatakka jatkaa yhteydenpitoa hakijoiden kanssa. 16. Jenni Rönkön eroanomus hallituksesta Jenni Rönkkö on lähdössä syksyllä vaihtoon ja on tämän takia jättänyt eroanomuksen hallituksesta (liite 6). Hallitus myönsi eron virasta. Ero astuu voimaan elokuun lopussa ja uusi hallituslainen astuu virkaan syyskuun alussa. Toukokuun yleiskokouksessa valitaan uusi hallituksen jäsen. 17. Osakunnan remontin kuulumiset Remonttivalmisteluissa on tullut ilmi, että Osakunnan soittimien lista on päivitettävä. Remontin urakoitsijana toimii Kenno-Rakenne Oy ja remonttitoimikunnan puheenjohtaja Teemu Laakso on tavannut heidät. Laakso ilmoitti, että remonttijärjestelyitä ja talkoita varten budjetoitu raha ei tule riittämään, joten hän tulee urakan edistyessä hakemaan lisää määrärahaa. Osakuntabaarin kanssa on sovittu, että talkoilijat saavat lounasta ruokalipukkeilla. Koska keittiö ei ole käytössä, tullaan illalla tarjoamaan noutoruokaa. Tärkeää on pitää talkoilijoilla hyvä vireys ja energiataso, jotta haavereita ei pääse tapahtumaan. Saara Leino tiedusteli onko osakunnan nykyhetkeä taltioitu mitenkään. Olga Penkkilä kertoi, että kaikki huonekalut ja elektroniikka on listattu vakuutusta varten. Lisäksi

5 Osakunnan taide on valokuvattu ja taideluetteloa päivitetään. Osakuntabaarin työtekijöille on luvattu, että heidän keittiöstään otetaan kattavasti kuvia kalliiden keittiövälineiden takia. Lisäksi todettiin, että talkoista olisi kiva saada kuvia. Laakso ilmoitti, että urakoitsijalta tullaan kysymään mahdollisuuksista jättää Pro Patria -taulut Osakuntabaarin seinään remontin ajaksi. Ne on kiinnitetty varsin hyvin eikä niiden paikkaa tultaisi edes vaihtamaan remontissa. Osakunnan vastuulla olisi kuitenkin suojata ne erittäin hyvin remontin ajaksi. Kuraattori Hatakka tiedusteli poistettavan tavaran kierrätyksestä ja siitä, onko esimerkiksi vanhoja kalusteita tarjottu eteenpäin. Penkkilä vastasi, että Osakuntabaarin tuoleja aijotaan antaa kiertoon. Koivuniemeen sekä Susanna Heinon työpaikalle viedään osa. Lisäksi Antti Artjoki on kysymässä Latokartanosäätiöltä kiinnostusta tuoleihin. Laakso kertoi, että säätiön kanssa tullaan vielä erikseen käymään läpi mitä huonekaluja hankitaan remontin yhteydessä. Talkoissa tullaan siis säästämään hyvin paljon huonekaluja siltä varalta, että kaikkia suunniteltuja kalusteita ei uusitakaan heti. 18. Muut asiat a. Hallituksen kämppäappro Doodleen tulleiden vastauksien perusteella päätettiin pitää hallituksen kämppäappro sunnuntaina klo 12 alkaen. Sihteeri Maija Häkkinen organisoi reitin. Kaikkien hallituslaisten tulee ilmoittaa sihteerille osoitteensa. b. Kaasupullojen osto/hankinta/myynti Teemu Laakso on toiminnanohjaajavuotenaan ostanut omalla rahalla kolme kaasupulloa osakunnan käyttöön. Hän ei löytänyt kuitteja ostoistaan, mutta on käynyt tarkistamassa niiden hinnaksi 99 euroa/pullo. Hallitus päätti ostaa kaasupullot Laaksolta yhteishintaan 297 euroa. Hankinta maksetaan ytm:stä. c. Koivuniemen aukiolo Kesäpaikkavastaava Emil Artjoki anoi hallitukselta lupaa Koivuniemen käyttöön kevättalkoita varten sekä kesäkauden avausta varten (liite 7).

6 Hallitus antoi luvan Koivuniemen käyttöön. d. Suursitsit Olga Penkkilä ilmoitti, että Osakunta on saanut suursitseille 56 paikkaa. Ilmoittautuminen avataan pian. Paikkoja tullaan varaamaan inspehtorille aveceineen, kuraattorille, emännistölle sekä isännistölle. Penkkilä kehotti hallitusta olemaan nopea ilmoittautumisessa. 19. Kokouksesta tiedotettavat asiat Sihteeri tiedottaa, että yleiskokouksessa valitaan uusi hallituksen jäsen. 20. Seuraava kokous Seuraavan kokouksen ajankohdan päättämistä varten järjestetään doodle. Kokous järjestetään sihteeri Häkkisen kotona ja hän toimii kahviministerinä. 21. Kokouksen päättäminen Kuraattori Hatakka päätti kokouksen kello Tämän pöytäkirjan vakuudeksi Hämäläisten talossa Tapio Hatakka Kuraattori Maija Häkkinen Sihteeri

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: 8.12.2015 noin klo 19.00 yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 26.5.2015 klo 17.00 Paikka Hämäläis Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.)

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 07/2015 Aika: 8.4.2015 klo 18 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka Heliö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen kuraattori (saapui kohdassa 12.) Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen, kuraattori Maija Häkkinen, sihteeri Taneli Laine, toiminnanohjaaja (poistui kohdassa 20.)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 17.12.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 Aika: 18.11.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen.

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 10/2014 Aika: 29.5.2014 klo 13:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Mari Teinilä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla:

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla: PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen kuraattori varapuheenjohtaja sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa.

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 08/2015 Aika: 23.4.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Maija Häkkinen sihteeri Ville Timonen taloudenhoitaja (poistui hetkeksi

Lisätiedot

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014 Aika: 23.10.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 (1/6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 8.12.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous.

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous. (1/7) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2015 Aika: 8.10.2015 klo 18 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 4/2015 Aika: 18.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka

Lisätiedot

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö

Lisätiedot

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle.

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 2/2015 Aika: 21.1.2015 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Jenni Rönkkö Jukka Heliö Laura Kylliäinen

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana)

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana) (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 17/2015 Aika: 11.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO Kirjasto Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2015 Aika: 31.8.2015 klo 18.00 Paikka: Hämäläis-Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila.

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2015 Aika: 31.8.2015 klo 18.00 Paikka: Hämäläis-Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2015 Aika: 31.8.2015 klo 18.00 Paikka: Hämäläis-Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine kuraattori

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 21.10.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 22.9.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri ja noin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 19.03.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen)

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 05/2015 Aika: 15.3.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 13.11.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 20.10.2015 klo 18 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri Amanda

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä. 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2014 Aika: 23.9.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (5) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 11/2013 Aika: 28.6.2013 klo 18.00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015 Aika: Tiistai 14.4.2015 Kello 15:12-18:42 Paikka: Tila D223, Visamäki, Hämeenlinna Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä

Lisätiedot

Aika: perjantai klo 15:12-16:17 Paikka: Valtuustosali, A-rakennus, Visamäen kampus, Hämeenlinna

Aika: perjantai klo 15:12-16:17 Paikka: Valtuustosali, A-rakennus, Visamäen kampus, Hämeenlinna 1(5) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 2/2016 Aika: perjantai 5.2.2016 klo 15:12-16:17 Paikka: Valtuustosali, A-rakennus, Visamäen kampus, Hämeenlinna Läsnä: Sara Holm, edustajiston

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUETTELO 1( 5)

PÄÄTÖSLUETTELO 1( 5) 1( 5) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS (5/2016) Aika: tiistai 19.4.2016 klo 17:25-18:26 Paikka: HAMK Visamäki, Valtuustosali Läsnä: Holm Sara, edustajiston puheenjohtaja Tradenomit

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17. TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN Aika 15.2.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Aika: Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 5/2012 Aika: Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 Paikka: Turun

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 27.01.2015 klo 17 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka inspehtori (saapui kohdassa 7.) Pekka Hassinen kuraattori Maija Häkkinen

Lisätiedot

Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa

Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa Aika: 24.8.2017 klo 17.00, vierailijoita klo 16.30 Paikka: Oulu10, Torikatu 10 A, Neuvotteluhuone 142 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 14/2014 Kirkkoneuvosto 18.11.2014 159. KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 14/2014 Kirkkoneuvosto 18.11.2014 159. KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014 159 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 14/2014 KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula

Lisätiedot

Speksin hallituksen kokous 8/2017 Hämeenkatu

Speksin hallituksen kokous 8/2017 Hämeenkatu Speksin hallituksen kokous 8/2017 Hämeenkatu 31 25.5.2017 Paikalla Lauri Kangassalo, puheenjohtaja Essi Salmenkivi, sihteeri Heidi Häkkinen Susanna Hällsten Petra Manninen Markus Holopainen Ville Jantunen

Lisätiedot

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen KOKOUSAIKA 19.6.2013, klo. 14:30-16:20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen (pj.)

Lisätiedot

Kuopion kampusvaliokunnan kokous

Kuopion kampusvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 26.2.2018 Kuopion kampusvaliokunnan kokous Aika: 22.01.2017 klo 17.00 Paikka: Lukema, Kuopio Jäsenet: Läsnä: Heidi Hämäläinen ISYY, Kuopion kampuspuheenjohtaja x Hanna Saarelainen ISYY, hallituksen

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 10/2017 Aika: 16. maaliskuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 Aika: 11.7.2014 klo 18:00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2014 Aika: 3.9.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Kirjasto Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 00180 Helsinki Edustajiston säätömääräinen kevätkokous Esityslista Aika: 20.4.2017 klo 17:00 Paikka: Metropolia, Bulevardi 31 00180

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013 Aika: 6.2.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Juhani Takkunen, hallituksen varapuheenjohtaja Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 25.02.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 29 B 00180 Helsinki Hallituksen kokous 10/15 Pöytäkirja Aika: 10.3.2015 klo 10:00 Paikka: Bulevardi 29 B, K-409 Läsnä: Heinilä, Jemi hallituksen

Lisätiedot

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous Pöytäkirja 3/2019 1/4 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 Aika: 7.1.2019 klo 08.10 Paikka: Kemistintie 1 D 2 Läsnä: Jani Anttila puheenjohtaja Krista Lindqvist sisä- ja ulkovastaava Milja Koskela tiedottaja-sihteeri

Lisätiedot

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi.

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi. OSAKUNNAN KOKOUS 9/2016 Pöytäkirja Aika 24.11.2016 klo 18:30 Paikka DGO Läsnä Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 21 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.59. 2.

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2014 klo 18:00 Paikka Patolassa, Sinin kotona Läsnä 9 hallituksen jäsentä ja 1 osakuntalainen Jenni-Maria Käki, hallituksen pj Joonas Ollila, kuraattori Tiina

Lisätiedot

Päätös: Valittiin kokoukselle pöytäkirjantarkastajiksi Lotta Rödlin ja Konsta Parttimaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

Päätös: Valittiin kokoukselle pöytäkirjantarkastajiksi Lotta Rödlin ja Konsta Parttimaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Aika: 5.10.2017 klo 17.00, vierailijoita klo 16.30 Paikka: Oulu10, Torikatu 10 A, Neuvotteluhuone 142 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2016 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2016 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA keskiviikkona 22. päivä kesäkuuta 2016 klo 18.00 alkaen tarjoilua klo 17.30 18.00 Seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 42 Kokouksen avaus 43 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 7/2017 Aika: 16. helmikuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta Osakunnan kokous 7/16 Pöytäkirja Aika: 13.10.2016 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudium Läsnä: Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 15 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin

Lisätiedot

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Toimittanut toiminnanohjaaja Taneli Laine Liite 2 Hämäläis Osakunta on yksi niistä Helsingin yliopistossa opiskelevan nuorison keskuuteen perustetuista osakunnista,

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 29. päivänä heinäkuuta 2009 kello 10.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 5/2017 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 5/2017 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA torstaina 15. päivä kesäkuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 61 Kokouksen avaus 62 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 63 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 3/2013 8.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 3.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm Joonas

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2011 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2011 Kirkkoneuvosto 87 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 18.00. Tarjoilua klo 18.30-19, ennen kirkkovaltuuston kokousta. KOKOUSPAIKKA seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 94 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Anne Wetterstrand poistui Malla Laiti poistui Sara Tallsten

Anne Wetterstrand poistui Malla Laiti poistui Sara Tallsten Pöytäkirja 3/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 16.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 vammaisneuvosto

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 vammaisneuvosto KOKOUSAIKA 15.1.2014, klo. 13:05-15:30 KOKOUSPAIKKA Kuntalan sauna, Laukaantie 14, 41340 Laukaa SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset jäsenet: Jan Hänninen (puheenjohtaja) Helka Lahtinen (varapuheenjohtaja)

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO Aika torstaina klo Paikka Ämmänsaaren seurakuntakeskus, kokoushuone

KIRKKONEUVOSTO Aika torstaina klo Paikka Ämmänsaaren seurakuntakeskus, kokoushuone KIRKKONEUVOSTO 8.12.2016 1 Aika torstaina 8.12.2016 klo 15.30 Paikka Ämmänsaaren seurakuntakeskus, kokoushuone Käsiteltävät asiat n:o sivu n:o 82 4 KIRKKOVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUOSIKSI 2017-2018

Lisätiedot

Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2018 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Suvilahdenkatu 10 B Olga Larinkari, puheenjohtaja Sara Piirainen, varapuheenjohtaja Johanna Kauppinen, sihteeri Sara Aho, opetuksenkehittämisvastaava

Lisätiedot

XX.XX.20XX OTSIKKO 1( 5 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3.

XX.XX.20XX OTSIKKO 1( 5 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3. 1( 5 1(5) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3.2016 klo 17:00 Paikka: HAMK Visamäki, Valtuustosali Kutsutut: Sara Holm, edustajiston puheenjohtaja

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 (5) AIKA 14.05.2014 klo 17.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Paikka Torstai klo 18.00 Virastotalo LÄSNÄ Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Holppi Hanna- Maria Ääri Anna- Liisa Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru Laakso Arvo

Lisätiedot

Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous /2012 Paikka: Pihlajatie 17 A 15

Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous /2012 Paikka: Pihlajatie 17 A 15 Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous 22.5.2012 5/2012 Paikka: Pihlajatie 17 A 15 Läsnä: Suvi Syvänen Tommi Kolehmainen Jussi Koivusalo Joonas Koskivirta Eero Rapola Terhi Salmi Monica Savander Tiia Heikkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Kirkkopelto-Marttila Anita. Lehtomäki Elina. Rasi Merja jäsen. Vainio Marja-Leena Viljakainen Hannele

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Kirkkopelto-Marttila Anita. Lehtomäki Elina. Rasi Merja jäsen. Vainio Marja-Leena Viljakainen Hannele Pöytäkirja 5/2019 Anjalankosken srk-neuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 18:30 Myllykosken seurakuntakoti Osallistujat Murto Eija puheenjohtaja Suutari Tero varapuheenjohtaja, kok.pj Heino Matti

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA. Aika Torstaina klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA. Aika Torstaina klo YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika Torstaina 27.9. klo 18.15-21.30 Paikka Ylöjärven seurakuntakeskus, neuvotteluhuone Arkki Läsnä: Jorma Rienoja puheenjohtaja

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Esityslista 8/14 1 (7)

Esityslista 8/14 1 (7) Esityslista 8/14 1 (7) Nuorisovaltuuston kokouskutsu Aika klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Tiimitila Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 6/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 6/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 20.9.2016 klo 16.30 18.47 Paikka Alavan seurakuntasalissa, Keihäskatu 5 Kokoonpano ja läsnäolo Hannu Koskelainen puheenjohtaja läsnä Upi Heinonen jäsen läsnä Sakari Kainulainen jäsen poissa

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/15

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/15 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/15 Nuorisovaltuusto Aika 11.04.2016 klo 16:00-17:00 Paikka Vääksyn nuokku Käsitellyt asiat Asia Sivu 41 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 42

Lisätiedot

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä:

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä: 1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014 Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Teemu

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 Kokousaika tiistai 15.5.2018 klo 16.30 Kokouspaikka Maijan kammari, Rusthollintie 4 Läsnä Breilin, Oskar varapj., Anttila, Raimo varajäsen, Koivunen Timo Kuituniemi, Riitta,

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo 1 Aika Perjantai 11.5.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Liisa Hosike varapuheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Heikki Koivula jäsen Jarmo Tuominen jäsen Hannele Isaksson kirkkoneuvoston

Lisätiedot