Opiskelun ja opetuksen tuen viitearkkitehtuuri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelun ja opetuksen tuen viitearkkitehtuuri"

Transkriptio

1 Opiskelun ja opetuksen tuen viitearkkitehtuuri Mitä osia opintohallinnon viitearkkitehtuurissa tulee olla Työstänyt Synergiaryhmä Toimittanut Pekka Linna, CSC

2 Tuleva toteutus Tuotetaan sivusto, joka auttaa korkeakouluja paikallisessa opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden arkkitehtuurityössä esittelemällä toteutusehdotuksen Osana tätä sivustoa esitellään yhdessä sovitut asiat yhdessä sovitut asiat muodostavat erillisen kokonaisuuden, johon voidaan viitata myös toisista sivustoista Niiltä alueilta, joilta ei ole tehty yhteisiä sopimuksia viitataan tai esitellään muutama vaihtoehtoinen tapa ratkaista ao. asia (etenkin tietojärjestelmä- ja teknologia-arkkitehtuurin tasolla) Tällä sivustolla viitataan sellaisiin paikkoihin, joista löytyy paikallisen arkkitehtuurityön kannalta relevantein ajankohtainen tieto (esim. säädöksissä viitataan OKM:n sivuille) Wikiä käytetään niillä alueilla, missä ei ole tarvetta sopimuksiin, ei autoritatiivista lähdettä eikä täydellistä luetteloa (esimerkiksi sidosryhmät)

3 Tämän esityksen lukuohje Osaan kohdista on merkitty, ettei niitä pidetä tarpeellisena viitearkkitehtuurissa Kuhunkin kohtaan, joka on tarkoitus sisällyttää viitearkkitehtuuriin, on todettu Onko viimeisimmässä versiossa oleva sisältö nykyisellään julkaisukelpoista Mitä materiaalille tulee tehdä, että se olisi julkaisukelpoista Mikäli kohtaan ehdotetaan ajantasaista tietoa, mistä tämä löytyisi Mikäli kohtaan ehdotetaan esimerkkejä, mitä nämä voisivat olla

4 Periaatetason arkkitehtuuri Sidosarkkitehtuurit ja määritykset miten sidosarkkitehtuurin velvoittavuus toteutuu mitkä ovat velvoittavia, mitkä ohjaavia Suositellaan, että kk:t vievät arkkitehtuurinsa yhteentoimivuus.fi:hin Ajantasainen tieto: Finlex, ministeriöt jne. Esimerkit: korkeakoulut (koulutuksen järjestäjät). Sidoshankkeet pitäisi olla yhteinen tulkinta, josta esimerkit (esim. viranomaistiedonkeruumääritykset) Ajantasainen tieto: ko. viranomainen, käytännössä confluence.csc.fi Esimerkit: käytännössä confluence.csc.fi, lista seurattavista hankkeista paikassa X (ihannetapaus) Arkkitehtuuriperiaatteet Wiki: ajatuksia arkkitehtuuriperiaatteita on hyvä jakaa Tietoturvaperiaatteet ja opintotietojen tietosuojan käytännesäännöt Wiki: yhteiset pohjat tehty ja suureksi osaksi otettu käyttöön (muokaten) Rajaukset, reunaehdot Wiki: Olisi hyvä aina todeta rajaukset (mitä on jätetty pois)

5 Käsitteellisen tason arkkitehtuuri, osa 1 Toiminta-arkkitehtuuri Palvelut Tarvitaan sopimus siitä, mitä palveluja on Esimerkit: Eri korkeakoulujen palvelukartat julkaistaan pysyvässä yhteisessä julkaisupaikassa X Toiminnan strategia Kansallisen viitearkkitehtuurin tasolla ei tarvitse kirjoittaa toiminnan strategiasta Toiminnan haasteet, tarpeet ja tavoitteet Kansallisen viitearkkitehtuurin tasolla ei tarvitse kirjoittaa toiminnan haasteista, tarpeista tai tavoitteista Sidosryhmät Sidosryhmistä riittää wiki-tyyppinen tiedon ja ideoiden jako sekä muutama todellinen esimerkki Henkilöt Sidosryhmistä riittää wiki-tyyppinen tiedon ja ideoiden jako sekä muutama todellinen esimerkki Roolit Roolit voivat vaihdella, mutta tarvitaan yhteinen sopimus siitä, miten roolit kuvataan Esimerkkejä voisi julkaista paikallisten ratkaisujen tueksi

6 Käsitteellisen tason arkkitehtuuri, osa 2 Tietoarkkitehtuuri Käsitteistö Tarvitaan yhteinen sopimus; sopimusluonnos (OKSA) on olemassa XDW-tietomalli on olemassa, mutta se ei ole käsitteistö eikä sopimus Tietojärjestelmäarkkitehtuuri Tietojärjestelmäpalvelut Korkeakouluissa harjoitettavan opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden viitearkkitehtuurin tasolla ei tarvitse Teknologia-arkkitehtuuri Teknologiavaatimukset Käsityksiä teknologiavaatimuksista on syytä jakaa (wiki)

7 Loogisen tason arkkitehtuuri, osa 1 Toiminta-arkkitehtuuri Prosessilista, prosessikartta Tarvitaan sopimus: työstetyt prosessit julkaisukelpoisia Prosessikuvaukset Tarvitaan yhteinen ylätason kuvaus eli sopimus niistä prosesseista, jotka on listattu viitearkkitehtuurissa: ei ole olemassa Organisaatiot Tarvitaan sopimus siitä, millä tavalla korkeakoulujen organisaatiorakenteet kuvataan ulkopuolisille sidosryhmille: löytyy viitearkkitehtuuriluonnoksesta Sisäisiä organisaatiorakenteita ei tarvitse kuvata korkeakouluissa harjoitettavan opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden viitearkkitehtuurin tasolla Tietoarkkitehtuuri Päätiedot Päätiedoista tarvitaan sopimus. Versio löytyy viitearkkitehtuurista: lisätään viittaukset sanastotyöhön ja varmistetaan, että käsitteet ovat oikeat Loogiset päätietovarannot Päätietovarannoista tarvitaan sopimus Versio löytyy viitearkkitehtuurista, onko oikeat?

8 Loogisen tason arkkitehtuuri, osa 2 Tietojärjestelmäarkkitehtuuri Tietojärjestelmäpalvelut Looginen tietojärjestelmäpalveluiden jäsennys Viitearkkitehtuurissa riittää linkki systeemikyselyyn Teknologia-arkkitehtuuri Teknologiakomponentit Esimerkkejä voi esittää viitearkkitehtuurissa Valvonta- ja hallinta-arkkitehtuuri Looginen verkkokaavio Esimerkkejä voi esittää viitearkkitehtuurissa

9 Loogisen tason arkkitehtuuri, osa 3 Toiminta- ja tietoarkkitehtuuri Prosessit-tiedot matriisi Tästä tarvitaan sopimus: tekemättä, kokonaan uusiksi!! Kuka tuottaa? tekijä: se, joka viitearkkitehtuuria tekee, Synergiaryhmän avustuksella Palvelut ja tietovarannot Tästä tarvitaan sopimus: tekemättä Toiminta- ja tietojärjestelmäarkkitehtuuri Järjestelmät-prosessit matriisi Esimerkkejä voi esittää viitearkkitehtuurissa Asiaa koskevaa keskustelua voidaan tukea wiki-sivulla Tieto- ja tietojärjestelmäarkkitehtuuri Tietovirrat ESIM, ei päästä sopimukseen kaikkien kohdalla, viitearkkitehtuurityössä kuvataan esimerkki Integraatioperiaatteet Tästä tarvitaan sopimus: viitearkkitehtuurissa on keskeneräinen luonnos Kansallisesta palveluväylästä tehty kuvaus Järjestelmät-tietovarannot matriisi

10 Fyysisen tason arkkitehtuuri, osa 1 Tietoarkkitehtuuri Koodistot Tästä tarvitaan kansallinen sopimus: löytyy viitearkkitehtuurista yleisellä tasolla Viitearkkitehtuurissa pitää kuvata, mitkä ovat yhteiset koodistot ja mitä käytetään Fyysiset tietovarannot Tietojärjestelmäarkkitehtuuri Fyysinen järjestelmäsalkku Teknologia-arkkitehtuuri Fyysinen verkkokaavio

11 Fyysisen tason arkkitehtuuri, osa 2 Tieto- ja tietojärjestelmäarkkitehtuuri Rajapinnat ja liittymät Tietojärjestelmä- ja teknologia-arkkitehtuuri Teknologiavalinnat Esimerkkejä voi esittää viitearkkitehtuurissa Palvelutasotavoitteet

Kokemuksia kokonaisarkkitehtuurityöstä

Kokemuksia kokonaisarkkitehtuurityöstä Kokemuksia kokonaisarkkitehtuurityöstä Museo 2015 -hankkeen aloitusseminaari 23.11.2011 Kimmo Koivunen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. CSC pähkinänkuoressa Valtion

Lisätiedot

Oppijan palvelukokonaisuus. Tietomallinnuksen laaja katselmointi 7.12.2011

Oppijan palvelukokonaisuus. Tietomallinnuksen laaja katselmointi 7.12.2011 Oppijan palvelukokonaisuus Tietomallinnuksen laaja katselmointi 7.12.2011 Sisältö Tietoarkkitehtuuri Tietomallit ja sanastot Tietomallinnus Tietomallinnus hankkeessa (Hankkeessa käytetyt keskeisimmät mallinnuselementit)

Lisätiedot

KA-menetelmistä käytännön KA-työhön IT-2011 Korkeakoulujen IT-päivät Helsinki Metropolia 2.11.2011

KA-menetelmistä käytännön KA-työhön IT-2011 Korkeakoulujen IT-päivät Helsinki Metropolia 2.11.2011 KA-menetelmistä käytännön KA-työhön IT-2011 Korkeakoulujen IT-päivät Helsinki Metropolia 2.11.2011 Jaakko Riihimaa Tietohallintopäällikkö Seinäjoen ammattikorkeakoulu KA-menetelmistä käytännön KA-työhön

Lisätiedot

Yhteentoimivuus.fi KA-koulutusmateriaalit

Yhteentoimivuus.fi KA-koulutusmateriaalit Yhteentoimivuus.fi KA-koulutusmateriaalit Valikoima kalvoja RAKETTI-OPI:n Synergiaryhmälle Paula Merikko, CSC Lähdemateriaali yhteentoimivuus.fi https://www.yhteentoimivuus.fi/view/snav/koulutus_ja_ tuki/ka_oppimateriaalit.xhtml

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin tilanne. KAOS 12.5.2015 neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin tilanne. KAOS 12.5.2015 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin tilanne KAOS 12.5.2015 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Mitä on tehty kokonaisarkkitehtuurissa? Mikä on arvio nykytilasta? Mihin mennään seuraavaksi?

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU 2011 Kokonaisarkkitehtuurilla ja tietojohtamisella tehokkuutta, CASE Metropolia

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU 2011 Kokonaisarkkitehtuurilla ja tietojohtamisella tehokkuutta, CASE Metropolia METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU 2011 Kokonaisarkkitehtuurilla ja tietojohtamisella tehokkuutta, CASE Metropolia Tuomo Rintamäki, tietohallintojohtaja Esa Suominen, kokonaisarkkitehti 18.11.2011 Osaamista

Lisätiedot

Kohti kokonaisvaltaista tietojohtamista Kokonaisarkkitehtuuri johtamisen tukena. 7.6.2013 Leena Kononen

Kohti kokonaisvaltaista tietojohtamista Kokonaisarkkitehtuuri johtamisen tukena. 7.6.2013 Leena Kononen Kohti kokonaisvaltaista tietojohtamista Kokonaisarkkitehtuuri johtamisen tukena 7.6.2013 Leena Kononen 1 Johtaminen tiedon ekosysteemissä Tiedon ekosysteemi johtuu tiedon jatkuvasta kierrosta ja uusiutumisesta

Lisätiedot

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 2 Arkkitehtuurikehyksen kuvaus

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 2 Arkkitehtuurikehyksen kuvaus JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 2 Arkkitehtuurikehyksen kuvaus Versio: 1.0 Julkaistu: 8.2.2011 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Arkkitehtuurikehyksen

Lisätiedot

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 4. Soveltamisohje perustason kuvauksien tuottamiseen

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 4. Soveltamisohje perustason kuvauksien tuottamiseen JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 4. Soveltamisohje perustason kuvauksien tuottamiseen Versio: Luonnos palautekierrosta varten Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys

Lisätiedot

QPR kuvausvälineen käyttö ja tavoitteet OKM&OPH, Oppijan palvelut - koulutuksen ja opetuksen osakohdealue. Leena Kononen 6.3.2013

QPR kuvausvälineen käyttö ja tavoitteet OKM&OPH, Oppijan palvelut - koulutuksen ja opetuksen osakohdealue. Leena Kononen 6.3.2013 QPR kuvausvälineen käyttö ja tavoitteet OKM&OPH, Oppijan palvelut - koulutuksen ja opetuksen osakohdealue Leena Kononen 6.3.2013 JulkICT-KA-ympäristön päivitys, kevät 2013 OKM/OPH arkkitehtuurikuvaukset

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen yhteiset arkkitehtuurit

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen yhteiset arkkitehtuurit Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen yhteiset arkkitehtuurit Korkeakoulujen tietohallinto- ja ICT-ohjausryhmän kokous 28.11.2014 LUONNOS keskustelun pohjaksi 18.11.2014 Tuija Raaska, CSC Julkisen hallinnon

Lisätiedot

v. 1.0 13.2.2015 Tämä dokumentti esittää tavan, jolla puolustusministeriön kokonaisarkkitehtuuri kuvataan.

v. 1.0 13.2.2015 Tämä dokumentti esittää tavan, jolla puolustusministeriön kokonaisarkkitehtuuri kuvataan. Ohje 1 (21) v. 1. 13.2.215 Puolustusministeriön kokonaisarkkitehtuurin kuvaaminen Tiivistelmä Tämä dokumentti esittää tavan, jolla puolustusministeriön kokonaisarkkitehtuuri kuvataan. Kehittämishankkeissa

Lisätiedot

Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Tiivistelmä 11.12.2012

Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Tiivistelmä 11.12.2012 Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Tiivistelmä 11.12.2012 1 Aiheet Kansallisen opintohallinnon viitearkkitehtuurin kohdealue Keitä tämä koskee Opintohallinto tässä viitearkkitehtuurissa Kansallisen

Lisätiedot

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurimenetelmä

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurimenetelmä JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurimenetelmä Liite 5 Arkkitehtuuriperiaatteiden kuvaus Versio: 1.1 Julkaistu: 8.2.2011 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Arkkitehtuuriperiaatteet...

Lisätiedot

RAKETTI-OPI-osahankkeen tulokset projektien tukena

RAKETTI-OPI-osahankkeen tulokset projektien tukena RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAKETTI-OPI-osahankkeen tulokset projektien tukena RAKETTI-tulosseminaari

Lisätiedot

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyöryhmä

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyöryhmä Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyöryhmä Aika: 13.3.2015 klo 09.30-15.00 Paikka: Helsingin yliopisto Läsnäolijat: yhteistyöryhmä: Kati Kettunen, Eva Raudasoja, Tapio Rimpioja, Marko Wilén, Tuomas

Lisätiedot

Sote-tietojohtaminen -hankkeen keskeiset tulokset ja tulevaisuuden visiointia. Terveydenhuollon Atk-päivät 15.5.2012 Tommi Oikarinen, VM

Sote-tietojohtaminen -hankkeen keskeiset tulokset ja tulevaisuuden visiointia. Terveydenhuollon Atk-päivät 15.5.2012 Tommi Oikarinen, VM Sote-tietojohtaminen -hankkeen keskeiset tulokset ja tulevaisuuden visiointia Terveydenhuollon Atk-päivät 15.5.2012 Tommi Oikarinen, VM Projektin tavoite SoTe -hankkeen tavoitteena on laadukkaamman tiedonhallinnan

Lisätiedot

Johtamisen viitekehys ja arkkitehtuurityö. Johtamisen arkkitehtuuri JHS 179 uudistaminen LMK 10.10.2014

Johtamisen viitekehys ja arkkitehtuurityö. Johtamisen arkkitehtuuri JHS 179 uudistaminen LMK 10.10.2014 Johtamisen viitekehys ja arkkitehtuurityö Johtamisen arkkitehtuuri JHS 179 uudistaminen LMK 10.10.2014 Kokonaisvaltainen toimintatapa on aina jokin siilo KA-siilo on toimiala, mutta se on hallinnonalaa

Lisätiedot

OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne. Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014

OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne. Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014 OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014 Aiheita RAKETTI hanke päättyi, työ jatkuu OKM:n CSC:ltä korkeakouluille ostamat palvelut Korkeakoulujen tietohallinnon

Lisätiedot

Kuntien tietohallinto eilen ja huomenna Pori, 16.11.2009. Teppo Sulonen Tampereen kaupunki tietohallintojohtaja 0400 237440 teppo.sulonen@tampere.

Kuntien tietohallinto eilen ja huomenna Pori, 16.11.2009. Teppo Sulonen Tampereen kaupunki tietohallintojohtaja 0400 237440 teppo.sulonen@tampere. Kuntien tietohallinto eilen ja huomenna Pori, 16.11.2009 Teppo Sulonen Tampereen kaupunki tietohallintojohtaja 0400 237440 teppo.sulonen@tampere.fi Teppo Sulonen»Syntynyt Tampereella 1951»Tampereen yliopisto

Lisätiedot

SLA palvelun ostajan kannalta. itsmf-seminaari 10.2.2011 Teppo Sulonen Senior advisor Hss Consulting Oy

SLA palvelun ostajan kannalta. itsmf-seminaari 10.2.2011 Teppo Sulonen Senior advisor Hss Consulting Oy SLA palvelun ostajan kannalta itsmf-seminaari 10.2.2011 Teppo Sulonen Senior advisor Hss Consulting Oy 1 Teppo Sulonen Syntynyt Tampereella 1951 Tampereen yliopisto FM 1970-1974 Postipankki, ohjelmasuunnittelija,

Lisätiedot

OPI-Arkkitehtuurista. KOTA-AMKOTA SEMINAARI 26.10.2010 Tuomas Orama

OPI-Arkkitehtuurista. KOTA-AMKOTA SEMINAARI 26.10.2010 Tuomas Orama OPI-Arkkitehtuurista KOTA-AMKOTA SEMINAARI 26.10.2010 Tuomas Orama Aiheet Arkista TYM Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden kokonaisarkkitehtuuri (ARKKI) Mitä? - Määritellään opetuksen

Lisätiedot

Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri

Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri 15.12.2012 Versio: 1.0 Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri 19.12.2012 2 (109) Sisällys 1. Johdanto... 4 1.1. Kuvauksen kohde ja dokumentin tarkoitus...

Lisätiedot

Synergiaryhmän työpaja tietoarkkitehtuuri ja yhteentoimivuus

Synergiaryhmän työpaja tietoarkkitehtuuri ja yhteentoimivuus Synergiaryhmän työpaja tietoarkkitehtuuri ja yhteentoimivuus 7.5.2015, Metropolia AMK Suvi Remes & Miika Alonen, CSC Työpajapäivän ohjelma Johdanto - tietoarkkitehtuurityö ja yhteentoimivuus Korkeakoulujen

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen toiminnan kehittäminen

Kokonaisvaltainen toiminnan kehittäminen Kokonaisvaltainen toiminnan kehittäminen Yleisosa: Kunta osana yhteisöä kuntien toimintaympäristö Kokonaisarkkitehtuuri mistä on kysymys? Kokonaisarkkitehtuurityö Tierassa Lisämateriaalit: Tiera kokonaisarkkitehtuuripalvelun

Lisätiedot

Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri

Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri 12.11.2012 Versio: 0.9 Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri 12.11.2012 2 (109) Sisällys 1. Johdanto... 4 1.1. Kuvauksen kohde ja dokumentin tarkoitus...

Lisätiedot

Avoimia ajatuksia -Tietohallinto ja tietotekniikan tuottaminen kuntien palveluprosessien kehittäjänä

Avoimia ajatuksia -Tietohallinto ja tietotekniikan tuottaminen kuntien palveluprosessien kehittäjänä Avoimia ajatuksia -Tietohallinto ja tietotekniikan tuottaminen kuntien palveluprosessien kehittäjänä Syntynyt Tampereella 1951 Tampereen yliopisto FM 1970-1974 Postipankki, ohjelmasuunnittelija, 1975-1979

Lisätiedot

Vastaajan taustatiedot

Vastaajan taustatiedot Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisesta kokonaisarkkitehtuurista Vastaajan taustatiedot 1. Lausunnon antajan organisaatiotyyppi * kunta sairaanhoitopiiri muu kuntayhtymä yksityinen

Lisätiedot

KARTTURI korkeakoulujen kokonaisarkkitehtuurin menetelmäopas

KARTTURI korkeakoulujen kokonaisarkkitehtuurin menetelmäopas KARTTURI korkeakoulujen kokonaisarkkitehtuurin menetelmäopas Asiakaslähtöisen toiminnan ja tietohallinnon kokonaisvaltainen kehittäminen KARTTURI - KORKEAKOULUJEN KOKONAISARKKITEHTUURIN MENETELMÄOPAS Asiakaslähtöisen

Lisätiedot

RAKETTI-OPI, loppuraportti

RAKETTI-OPI, loppuraportti RAKETTI-OPI, loppuraportti Osahankkeen tavoitteista OPI-osahankkeen alkuperäisenä ajatuksena oli yhteisen opintohallinnon tietojärjestelmän toteuttaminen. Tämä ajatus on selkeästi ilmaistu koko hankkeen

Lisätiedot

RAKETTI-OPI 2008 2010

RAKETTI-OPI 2008 2010 RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAKETTI-OPI 2008 2010 Ajatus työn taustalla Alun perin internet yhdisti

Lisätiedot

JulkICT -strategian aluekierros PORI 4.4.2012

JulkICT -strategian aluekierros PORI 4.4.2012 JulkICT -strategian aluekierros PORI 4.4.2012 Antero Anttonen Tietohallintopäällikkö 04.04.2012 Agenda Yhteistyöhön on ollut ja on yritystä Seudullisia selvityksiä Porin IT-palvelut Nykytilakuvaus numeroin

Lisätiedot

KuntaIT Kokonaisarkkitehtuurimenetelmän soveltamisohje palvelukeskeisessä arkkitehtuurissa

KuntaIT Kokonaisarkkitehtuurimenetelmän soveltamisohje palvelukeskeisessä arkkitehtuurissa KuntaIT Kokonaisarkkitehtuurimenetelmän soveltamisohje palvelukeskeisessä arkkitehtuurissa versio 1.0 5.2.2009 2 (42) 1 JOHDANTO... 4 2 KÄYTETYT TERMIT... 5 3 YLEISET NIMEÄMISKÄYTÄNNÖT... 6 4 YLEISKUVAUS

Lisätiedot

Arkistosektorin aineistohallinnan viitearkkitehtuuri

Arkistosektorin aineistohallinnan viitearkkitehtuuri Arkistosektorin aineistohallinnan viitearkkitehtuuri Arkistosektorin KDK-yhteistyöverkoston arkkitehtuuriseminaari 10.11.2014 Markus Merenmies Kansallisarkisto Seminaarin lupaus Seminaari on kohdennettu

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelujen toteuttaminen

Oppijan verkkopalvelujen toteuttaminen Oppijan verkkopalvelujen toteuttaminen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS 25.5.2011 projektipäällikkö Ritva Sammalkivi SADe -ohjelma Valtiovarainministeriön Sähköisen

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri VITKO 11.2.2011 neuvotteleva virkamies Tommi Oikarinen / KuntaIT neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo / ValtIT Kokonaisarkkitehtuuri (KA) Enterprise Architecture

Lisätiedot

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu Liite 3 Arkkitehtuurin suunnittelun hyödyt

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu Liite 3 Arkkitehtuurin suunnittelun hyödyt JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu Liite 3 Arkkitehtuurin suunnittelun hyödyt Versio: 1.0 Julkaistu: 8.2.2011 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Kokonaisarkkitehtuurin

Lisätiedot

Valtioneuvoston hanketietopalvelu

Valtioneuvoston hanketietopalvelu Valtioneuvoston hanketietopalvelu Kohdearkkitehtuurikuvaus 11.12.2014 Versio: 1.0 Valtiovarainministeriö Puh 0295 16001 (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Helsinki Faksi 09 160 33123 PL 28, 00023 Valtioneuvosto

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri kokonaisarkkitehtuuri arkkitehtuurilinjaukset ja -kuvaukset Määrittely 0.95 Päiväys 4.4.2011 kokonaisarkkitehtuuri Määrittely Valtiovarainministeriö 4.4.2011 2 (42) Tiivistelmä arkkitehtuurilinjaukset

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuurityö Helsingin yliopistossa

Kokonaisarkkitehtuurityö Helsingin yliopistossa Kokonaisarkkitehtuurityö Helsingin yliopistossa Kokonaisarkkitehtuuri ja laatutyö -seminaari 10.10.2013 Jussi Koskivaara HY tietotekniikkakeskus, tietohallinto Tietohallinto/ / Jussi Koskivaara www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto

KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto KDK - Kansallinen digitaalinen kirjasto Vesa Hongisto 7.12. www.kdk2011.fi KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto Lähtökohta Kokonaisarkkitehtuuri Asiakasliittymä Digitaalinen pitkäaikaissäilytys Hallintomalli

Lisätiedot

Arkkitehtuuriverkosto toimija, kokonaisarkkitehtuurin edistämisessä

Arkkitehtuuriverkosto toimija, kokonaisarkkitehtuurin edistämisessä Arkkitehtuuriverkosto toimija, kokonaisarkkitehtuurin edistämisessä Kasvatus, esi- ja perusopetus, toinen asete (lukio- ja ammatillinen) sekä aikuiskoulutus Kurttu seminaari 30.9.2013 Leena Kononen 1 Yhteistyön

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri JHKA

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri JHKA Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri JHKA Tilanne 2.10.2012 neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri on rakenne, jonka

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen

Lisätiedot

SADe hanke Oppijan verkkopalvelu keskitetyt palvelut

SADe hanke Oppijan verkkopalvelu keskitetyt palvelut SADe hanke Oppijan verkkopalvelu keskitetyt palvelut Hakeutujan palvelut Todennetun osaamisen rekisteri KSHJ yleisötilaisuus 29.3.2011 Erja Nokkanen, Seppo Ränninranta SADE - kokonaisuus Uusittava ja luotava

Lisätiedot

Viitearkkitehtuurin perusteet. FUAS opiskelijaliikkuvuus opintohallinnon näkökulmasta

Viitearkkitehtuurin perusteet. FUAS opiskelijaliikkuvuus opintohallinnon näkökulmasta Viitearkkitehtuurin perusteet FUAS opiskelijaliikkuvuus opintohallinnon näkökulmasta Mika Karjalainen, SilverPlanet Oy Jari Järvinen, HAMK Kari Kataja, HAMK Terhikki Mäkelä, HAMK Mika Rintala, HAMK Anja

Lisätiedot

JOTI projektisuunnitelma Tieto toiminnaksi

JOTI projektisuunnitelma Tieto toiminnaksi ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PROJEKTISUUNNITELMA 1(10) JOTI -määrittely 16.12.2010 ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JOTI projektisuunnitelma Tieto toiminnaksi [Type the document subtitle] 11.1.2011 [Type

Lisätiedot

Viitearkkitehtuurin suunnitteluprosessi. Ohje. v.0.7

Viitearkkitehtuurin suunnitteluprosessi. Ohje. v.0.7 Viitearkkitehtuurin suunnitteluprosessi Ohje v.0.7 Viitearkkitehtuurin suunnitteluprosessi XX.XX.201X 2 (13) Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Viitearkkitehtuurin suunnitteluprosessin vaiheet... 3 2.1. Vaihe

Lisätiedot

Valtionhallinnon arkkitehtuurin suunnittelu -hanke

Valtionhallinnon arkkitehtuurin suunnittelu -hanke VALTIOVARAINMINISTERIÖ Valtionhallinnon arkkitehtuurin suunnittelu Menetelmäprojekti Valtionhallinnon kokonaisarkkitehtuurimenetelmä versio 1.0 28.06.2007 1 TIIVISTELMÄ...1 2 JOHDANTO...2 2.1 YLEISTÄ...2

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelu Ajankohtaista 11.12.2012 Finlandiatalo Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi

Oppijan verkkopalvelu Ajankohtaista 11.12.2012 Finlandiatalo Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi Oppijan verkkopalvelu Ajankohtaista 11.12.2012 Finlandiatalo Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi Oppijan verkkopalvelu (OKM) Keskitetysti tuotetut palvelut (OPH) Oppijan palvelukokonaisuudessa rakennetaan

Lisätiedot

Kohti kumppanuutta Viitearkkitehtuuri. KuntaIT Kohti kumppanuutta -hanke

Kohti kumppanuutta Viitearkkitehtuuri. KuntaIT Kohti kumppanuutta -hanke Viitearkkitehtuuri KuntaIT Kohti kumppanuutta -hanke 7.5.2010 Viitearkkitehtuuri 2 (49) Sisällys Sisällys... 2 1. Johdanto... 3 1.1. Dokumentin tarkoitus... 3 1.2. Soveltamisalue... 3 2. Taustaa... 4 2.1.

Lisätiedot

SADe Sote. Rajapinnat. HL7 Finland Personal Health 24.3.2014. 24.3.2014 Heikki Virintie/Marketvisio 1

SADe Sote. Rajapinnat. HL7 Finland Personal Health 24.3.2014. 24.3.2014 Heikki Virintie/Marketvisio 1 SADe Sote Rajapinnat HL7 Finland Personal Health 24.3.2014 24.3.2014 Heikki Virintie/Marketvisio 1 24.3.2014 Esityksen nimi / Tekijä 2 Rajapintamäärittelyt SADe sote -hankkeessa Palvelukokonaisuuden viitearkkitehtuurissa

Lisätiedot

Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut

Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Soile Pylsy, CSC CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Puhuja? Soile

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri. Kankaanpään kaupunki

Kokonaisarkkitehtuuri. Kankaanpään kaupunki Kokonaisarkkitehtuuri Kankaanpään kaupunki Kokonaisarkkitehtuuri johtamisvälineenä Kankaanpään strategia 2015 Avoimmuus Edistävä johtajuus Luovuus Jatkuva kehittyminen Tehokkuus Vetovoimaisuus Kilpailukyky

Lisätiedot

KANSALLISEN DIGITAALISEN KIRJASTON KOKONAISARKKITEHTUURI

KANSALLISEN DIGITAALISEN KIRJASTON KOKONAISARKKITEHTUURI KANSALLISEN DIGITAALISEN KIRJASTON LUONNOS/KATSELMOINTIVERSIO V3.0 Tämä määrittely on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto - hanketta (hankenumero OKM052:00/2011) SISÄLTÖ

Lisätiedot

Tiedosta johtaminen. Antti Mäki. KOTA-seminaari, 1.9.2015, Turku

Tiedosta johtaminen. Antti Mäki. KOTA-seminaari, 1.9.2015, Turku Tiedosta johtaminen Antti Mäki KOTA-seminaari, 1.9.2015, Turku Tiedosta johtaminen! Oppijoiden, opettajien ja tutkijoiden liikkuvuus Elinikäinen oppiminen Toiminnan kehittäminen Tulosohjaus Tietovarasto,

Lisätiedot

VALMENNUS JULKISEN HALLINNON YHTEENTOIMIVUUDEN EDISTÄMISEKSI

VALMENNUS JULKISEN HALLINNON YHTEENTOIMIVUUDEN EDISTÄMISEKSI VALMENNUS JULKISEN HALLINNON YHTEENTOIMIVUUDEN EDISTÄMISEKSI Aihe 4: Toiminnan kuvaamisen merkitys Valmennuksen sisältö Kokonaisvaltainen toiminnan kehittäminen käytännössä Kokonaisarkkitehtuurin kuvaaminen

Lisätiedot

Kuntasektorin yhteinen KA Talous- ja henkilöstöhallinnon viitearkkitehtuuri

Kuntasektorin yhteinen KA Talous- ja henkilöstöhallinnon viitearkkitehtuuri Kuntasektorin yhteinen KA Talous- ja henkilöstöhallinnon Kurttu-seminaari 30.10.2013 Helsinki Jaana Siitari Kuntasektorin yhteiset t Henkilöstö- ja taloushallinto 2 Projektin tavoitteet, tuotokset ja hyödyt

Lisätiedot

Kansallisen palveluväylän viitearkkitehtuuri

Kansallisen palveluväylän viitearkkitehtuuri Kansallisen palveluväylän viitearkkitehtuuri 10.12.2015 Versio: 2.0 Kansallisen palveluväylän viitearkkitehtuuri 2 (44) Sisällys 1. Johdanto... 4 1.1. Dokumentin tarkoitus... 4 1.2. Dokumentin kohderyhmä...

Lisätiedot

VALMENNUS JULKISEN HALLINNON YHTEENTOIMIVUUDEN EDISTÄMISEKSI

VALMENNUS JULKISEN HALLINNON YHTEENTOIMIVUUDEN EDISTÄMISEKSI VALMENNUS JULKISEN HALLINNON YHTEENTOIMIVUUDEN EDISTÄMISEKSI Aihe 5: Toiminnan kuvaaminen 17.2.2015 Valmennuksen sisältö Kokonaisvaltainen toiminnan kehitys käytännössä ja toiminnan kuvaamisen merkitys

Lisätiedot

Julkisen hallinnon tiedon hallinnan kehittäminen - Kehittämiskohteet -

Julkisen hallinnon tiedon hallinnan kehittäminen - Kehittämiskohteet - Julkisen hallinnon tiedon hallinnan kehittäminen - Kehittämiskohteet - ASIAKIRJAHALLINNASTA TIETOJEN HALLINTAAN Mikkelin ammattikorkeakoulu 4.10.2012 Tommi Oikarinen, VM hallinta TIEDON OHJAUS TIETO PROSESSI

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kohti tavoitetilaa Valtio Expo 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda Johdanto Kohti tavoitetilaa: 1. Valtion taloushallinnon ohjaus 2. Valtion talous- ja

Lisätiedot

Alueellisen ja paikallisen tietojärjestelmäarkkitehtuurin kehittämisvaihtoehdot, TAPAS Projekti. Karri Vainio, Kuntaliitto 24.5.

Alueellisen ja paikallisen tietojärjestelmäarkkitehtuurin kehittämisvaihtoehdot, TAPAS Projekti. Karri Vainio, Kuntaliitto 24.5. Alueellisen ja paikallisen tietojärjestelmäarkkitehtuurin kehittämisvaihtoehdot, TAPAS Projekti Karri Vainio, Kuntaliitto 24.5.2011 Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asianhallinnan kohdearkkitehtuuri

Valtioneuvoston asianhallinnan kohdearkkitehtuuri Valtioneuvoston asianhallinnan kohdearkkitehtuuri 1.10.2014 Versio:1.2 1.10.2014 2 (60) Sisällys Tiivistelmä... 4 1. Johdanto... 7 1.1. Kuvauksen kohde... 7 1.2. Kenelle tämä dokumentti on tarkoitettu...

Lisätiedot

KORKEAKOULULAITOKSEN KOKONAISARKKITEHTUURIPERIAATTEET

KORKEAKOULULAITOKSEN KOKONAISARKKITEHTUURIPERIAATTEET RAKETTI-HANKE KOKOA-KOORDINAATIORYHMÄ KORKEAKOULULAITOKSEN KOKONAISARKKITEHTUURIPERIAATTEET 17.3.2014 Tapani Kella RAKETTI-HANKE KOKONAISARKKITEHTUURIPERIAATTEET 2(10) 1. Johdanto Kokonaisarkkitehtuuriperiaatteet

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kokonaisarkkitehtuurin käsitteitä ja termejä Määrittely 1.0 Päiväys 4.4.2012 4.4.2012 2 (10) Tiivistelmä Tähän dokumenttiin on koottu julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurissa

Lisätiedot

Tietohallinto on palvelu

Tietohallinto on palvelu Tietohallinto on palvelu Jouko Mäkelä Tietohallinnon erityisasiantuntija, TAKK StudentaPluS - projektipäällikkö, AMKE Oy Näkökulmia oppilaitoksen tietohallintoon Julkishallinnon ohjaus Tietohallintolaki

Lisätiedot

Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla

Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Terveydenhuollon atk-päivät 20.5.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut Esityksen sisältö Kehittämisvaatimukset sosiaali-

Lisätiedot

Keski-Suomen liiton kokonaisarkkitehtuurikoulutus

Keski-Suomen liiton kokonaisarkkitehtuurikoulutus Keski-Suomen liiton kokonaisarkkitehtuurikoulutus Jyväskylä 10.2.2015 Kea Kangas-Lång kea.kangas-lang@tiera.fi KARSTULAN KUNTA Copyright Kuntien Tiera Oy 2 Päivän ohjelma Osa 1 perusteet Mitä kokonaisarkkitehtuuri

Lisätiedot

Sosiaalihuollon toimintaprosessien mallinnus. Päivi Röppänen Terveydenhuollon Atk-päivät 26.-27.5.2009 Jyväskylä

Sosiaalihuollon toimintaprosessien mallinnus. Päivi Röppänen Terveydenhuollon Atk-päivät 26.-27.5.2009 Jyväskylä Sosiaalihuollon toimintaprosessien mallinnus Päivi Röppänen Terveydenhuollon Atk-päivät 26.-27.5.2009 Jyväskylä Sisältö Taustaa Tavoite Lähtökohta Tuotokset Prosessien kuvaaminen esimerkkinä lasten päivähoito

Lisätiedot

Viitearkkitehtuuriluonnos sekä avoimuuden ja yhteentoimivuuden periaatteet. TAPAS-seminaari, Kuntatalo 19.4.2011 Pauli Kartano Juha Viitala

Viitearkkitehtuuriluonnos sekä avoimuuden ja yhteentoimivuuden periaatteet. TAPAS-seminaari, Kuntatalo 19.4.2011 Pauli Kartano Juha Viitala Viitearkkitehtuuriluonnos sekä avoimuuden ja yhteentoimivuuden periaatteet TAPAS-seminaari, Kuntatalo 19.4.2011 Pauli Kartano Juha Viitala Sisältö Viitearkkitehtuuriluonnoksen esittely Viitearkkitehtuuri

Lisätiedot

KANSALLISEN DIGITAALISEN KIRJASTON KOKONAISARKKITEHTUURI

KANSALLISEN DIGITAALISEN KIRJASTON KOKONAISARKKITEHTUURI V2.0 Tämä määrittely on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanketta (hankenumero OKM052:00/2011) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 4 1.1 Kansallinen digitaalinen kirjasto... 4 1.2

Lisätiedot

Tietojohtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri

Tietojohtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri Tietojohtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri QPR aamiaisseminaari 13.5.2013 Finlandia talo Leena Kononen Esityksen sisältö - lyhyt katsaus isoon aihepiiriin Tiedon ekosysteemi Johtamisen haaste johtamisen

Lisätiedot

VALMENNUS JULKISEN HALLINNON YHTEENTOIMIVUUDEN EDISTÄMISEKSI

VALMENNUS JULKISEN HALLINNON YHTEENTOIMIVUUDEN EDISTÄMISEKSI VALMENNUS JULKISEN HALLINNON YHTEENTOIMIVUUDEN EDISTÄMISEKSI Aihe 5: Toiminnan kuvaaminen 27.5.2015 Valmennuksen sisältö Kokonaisvaltainen toiminnan kehitys käytännössä ja toiminnan kuvaamisen merkitys

Lisätiedot

KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto

KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto TUHA-verkosto lyhyesti Verkoston suunnittelu käynnistyi RAKETTI TUTKI:n järjestämästä kick off tilaisuudesta 14.1.2014

Lisätiedot

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut Pelvelukehityksen ekosysteemi julkisessa hallinnossa 3.12.2013 Mikael Vakkari JulkICT/YRO Palvelukehittämisen ekosysteemi Uusien palveluinnovaatioiden

Lisätiedot

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Versio: v. 0.23 20.4.2015 keskustelutilaisuusversio Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 2 1.1 ICT-palvelujen kehittäminen

Lisätiedot

Kuntasektorin yhteinen Käyttövaltuushallinnan (KVH) - viitearkkitehtuuri. Kurttu-seminaari 2013 18.4.2013 Helsinki Heini Holopainen, Janne Ollenberg

Kuntasektorin yhteinen Käyttövaltuushallinnan (KVH) - viitearkkitehtuuri. Kurttu-seminaari 2013 18.4.2013 Helsinki Heini Holopainen, Janne Ollenberg Kuntasektorin yhteinen Käyttövaltuushallinnan (KVH) - viitearkkitehtuuri Kurttu-seminaari 2013 18.4.2013 Helsinki Heini Holopainen, Janne Ollenberg Sisältö Projektin asetus ja tavoitteet Käyttövaltuushallinnan

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri. OKM:n toimialan tietohallinnon johtoryhmä 22.3.2011 neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo / ValtIT

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri. OKM:n toimialan tietohallinnon johtoryhmä 22.3.2011 neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo / ValtIT kokonaisarkkitehtuuri OKM:n toimialan tietohallinnon johtoryhmä 22.3.2011 neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo / ValtIT Esityksen sisältö Tietohallintolaki Julkisen ja valtionhallinnon kokonaisarkkitehtuurit

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen

Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen OHJAUS??/2014 Huovila Mikko, Aaltonen Anna, Porrasmaa Jari, Laaksonen Maarit, Korhonen Maritta Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuuri Periaatteet ja yhteiset linjaukset Kirjoittaja

Lisätiedot

Sosiaalihuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen kokonaisarkkitehtuurin määrittely (KanSa KA)

Sosiaalihuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen kokonaisarkkitehtuurin määrittely (KanSa KA) PROJEKTISUUNNITELMA 1(14) Sosiaalihuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen kokonaisarkkitehtuurin määrittely () PROJEKTISUUNNITELMA Maarit Laaksonen, Anna Aaltonen 1.2.2014 PROJEKTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Yritysarkkitehtuuri. Muutostarpeet

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Yritysarkkitehtuuri. Muutostarpeet Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Ympäristö Muutostarpeet ja niihin vastaaminen Yritysarkkitehtuuri Liiketoiminta-arkkitehtuuri Tavoitteet, Palvelut, Prosessit Informaatioarkkitehtuuri Tietotarpeet,

Lisätiedot

Kansallisen palveluväylän viitearkkitehtuuri

Kansallisen palveluväylän viitearkkitehtuuri Kansallisen palveluväylän viitearkkitehtuuri 14.10.2013 Versio: 1.00 Kansallisen palveluväylän viitearkkitehtuuri 14.10.2013 2 (98) Sisällys Dokumentin versiohistoria... 3 1. Johdanto... 4 1.1. Dokumentin

Lisätiedot

Keskitetyt oppijan palvelut Todennetun osaamisen rekisterin ja hakeutujan palveluiden kohdearkkitehtuuri. v.0.91

Keskitetyt oppijan palvelut Todennetun osaamisen rekisterin ja hakeutujan palveluiden kohdearkkitehtuuri. v.0.91 Keskitetyt oppijan palvelut Todennetun osaamisen rekisterin ja hakeutujan palveluiden kohdearkkitehtuuri v.0.91 Muutoshistoria: Versio pvm tekijä Muutos v0.77 21.6.2011 MK Ryhmitelty tietojärjestelmäpalvelut

Lisätiedot

Arkkitehtuurin kansallinen toteutus ja yhteistyö

Arkkitehtuurin kansallinen toteutus ja yhteistyö 1 Arkkitehtuurin kansallinen toteutus ja yhteistyö Terveydenhuollon Atk-päivät Turku 29.5.2007 Riitta Alkula 2 Esityksen sisältö Arkkitehtuurin nyky- ja tavoitetila Arkkitehtuurimäärittelyt Määrittelyjen

Lisätiedot

KIRJAAMISEN MERKITYS POTILASTYÖSSÄ. 08.12.2013 TILU/Päivi Mäkelä-Bengs

KIRJAAMISEN MERKITYS POTILASTYÖSSÄ. 08.12.2013 TILU/Päivi Mäkelä-Bengs KIRJAAMISEN MERKITYS POTILASTYÖSSÄ 08.12.2013 TILU/Päivi Mäkelä-Bengs 1 Potilasasiakirjat* Muodostuu potilaskertomuksesta, siihen liittyvistä potilastiedoista ja asiakirjoista Viranomaisen asiakirjoja,

Lisätiedot

TTY 17.3.2011 Tietohallinnon haasteet. Nyt. Teppo Sulonen Senior advisor Hss Consulting Oy

TTY 17.3.2011 Tietohallinnon haasteet. Nyt. Teppo Sulonen Senior advisor Hss Consulting Oy TTY 17.3.2011 Tietohallinnon haasteet. Nyt. Teppo Sulonen Senior advisor Hss Consulting Oy 1 Teppo Sulonen Syntynyt Tampereella 1951 Tampereen yliopisto FM 1970-1974 Postipankki, ohjelmasuunnittelija,

Lisätiedot

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Versio: 1.1 5.10.2012 Julkaistu: 8.2.2011 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 3 1.1 ICT-palvelujen kehittäminen

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelut Tarkennettu viitearkkitehtuuri. v.1.93

Oppijan verkkopalvelut Tarkennettu viitearkkitehtuuri. v.1.93 Oppijan verkkopalvelut Tarkennettu viitearkkitehtuuri v.1.93 Muutoshistoria: 0.1 9.8. 2010 Ensimmäinen versio, Markku Laaksoharju, Pauli Kilpikivi 0.4 1.10.2010 Sisältö rakenteeseen, Markku Laaksoharju

Lisätiedot

Kohti kumppanuutta. Ratkaisun ylätason kuvaus kokonaisarkkitehtuurimenetelmän 25.9.2009. Versio: 1.0

Kohti kumppanuutta. Ratkaisun ylätason kuvaus kokonaisarkkitehtuurimenetelmän 25.9.2009. Versio: 1.0 Kohti kumppanuutta Ratkaisun ylätason kuvaus kokonaisarkkitehtuurimenetelmän mukaan jäsennettynä 25.9.2009 Versio: 1.0 jäsennys KA-menetelmällä 25.9.2009 2 (80) Sisällys 1. Johdanto... 4 1.1. Dokumentin

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuurityö. Tietoarkkitehtuuri/sanasto- ja tietomallinnus Oppijan verkkopalvelukokonaisuus. Kurttuseminaari 30.10.

Kokonaisarkkitehtuurityö. Tietoarkkitehtuuri/sanasto- ja tietomallinnus Oppijan verkkopalvelukokonaisuus. Kurttuseminaari 30.10. Kokonaisarkkitehtuurityö Tietoarkkitehtuuri/sanasto- ja tietomallinnus Oppijan verkkopalvelukokonaisuus Kurttuseminaari 30.10.2013 Leena Kononen Tietoarkkitehtuurin rakennusosia: Julkisen hallinnon tietojen

Lisätiedot

Kokonais-IS-arkkitehtuuri korkeakouluissa Tietohallinnon näkökulma

Kokonais-IS-arkkitehtuuri korkeakouluissa Tietohallinnon näkökulma Kokonais-IS-arkkitehtuuri korkeakouluissa Tietohallinnon näkökulma FT, tietohallintopäällikkö Seinäjoen ammattikorkeakoulu Jaakko.Riihimaa@seamk.fi GSM 040-8304104 Kokonaisarkkitehtuurimalli: yleishavaintoja

Lisätiedot

Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus

Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus ValtioExpo 19.05.2015 Kimmo Järvinen Valtiokonttori Tilaisuus, Esittäjä Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus Taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri - Suuntaviivat

Lisätiedot

Risto Partanen 25.4.2012 IT Systems Director

Risto Partanen 25.4.2012 IT Systems Director Risto Partanen 25.4.2012 IT Systems Director During 2011 there were found some benefits in the future if co opertation will be realized Deputy system, to nominate substitutes for emergency duty etc. Common

Lisätiedot

Tietotekniikkaosasto/tietohallinto. Korkeakoulujen kokonaisarkkitehtuurin käsikirja. Toiminnan ja tietohallinnon kokonaisvaltainen kehittäminen

Tietotekniikkaosasto/tietohallinto. Korkeakoulujen kokonaisarkkitehtuurin käsikirja. Toiminnan ja tietohallinnon kokonaisvaltainen kehittäminen Tietotekniikkaosasto/tietohallinto Korkeakoulujen kokonaisarkkitehtuurin käsikirja Toiminnan ja tietohallinnon kokonaisvaltainen kehittäminen 2 Sisällysluettelo Johdanto... 4 Kokonaisarkkitehtuurin suunnitteluprosessi...

Lisätiedot

Ohjausryhmän 2010 toimeksiannon mukaisesti valmisteltiin ryhmän ensimmäinen toimintasuunnitelma ja suunnitelma hyväksyttiin 9.6.2010.

Ohjausryhmän 2010 toimeksiannon mukaisesti valmisteltiin ryhmän ensimmäinen toimintasuunnitelma ja suunnitelma hyväksyttiin 9.6.2010. 10.9.2012 RAKETTI-KOKOA koordinaatioryhmän toimintasuunnitelma 2012-2014 Versio 0.95 10.9.2012 KOKOA-koordinaatioryhmän ehdotuksena RAKETTI ohjausryhmälle Sisältö RAKETTI-KOKOA koordinaatioryhmän toimintasuunnitelma

Lisätiedot

PerustA - Perustietovarantojen viitearkkitehtuuri Liite 2: Loogiset tietovarannot

PerustA - Perustietovarantojen viitearkkitehtuuri Liite 2: Loogiset tietovarannot 1 (6) PerustA - Perustietovarantojen viitearkkitehtuuri Liite 2: Loogiset tietovarannot 2 (6) Sisältö 1 TIETOVARANTOJEN JÄSENNYS 3 2 PERUSTIETOVARANTOJEN VIITEARKKITEHTUURIN SUHDE LOOGISIIN TIETOVARANTOIHIN

Lisätiedot

Yhteentoimivuutta edistävien työkalujen kehittäminen

Yhteentoimivuutta edistävien työkalujen kehittäminen Yhteentoimivuutta edistävien työkalujen kehittäminen Semantiikkaa organisaatioiden välisen tiedonvaihdon helpottamiseksi Mikael af Hällström, Verohallinto Esityksen sisältö Taustatekijöitä (OKM:n hallinnonala,

Lisätiedot

Kansalliset hakeutujan palvelut ja opintohallinnon viitearkkitehtuuri. - periaatteita, teknologiaa, palveluita, rajapinnat ja tiedonsiirrot

Kansalliset hakeutujan palvelut ja opintohallinnon viitearkkitehtuuri. - periaatteita, teknologiaa, palveluita, rajapinnat ja tiedonsiirrot Kansalliset hakeutujan palvelut ja opintohallinnon viitearkkitehtuuri - periaatteita, teknologiaa, palveluita, rajapinnat ja tiedonsiirrot Esityksen sisältö Mitä ovat kansalliset keskitetyt palvelut OPH:n

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuurikuvaus Kansallinen palveluväylä

Kokonaisarkkitehtuurikuvaus Kansallinen palveluväylä Fyysinen taso - MILLÄ Looginen taso - MITEN Käsitteellinen taso - MITÄ Periaatetaso - Millä ehdoilla Kokonaisarkkitehtuurikuvaus Kansallinen palveluväylä Tavoitetila Kartturi 2.2 Versio.95 Pvm: 2.9.21

Lisätiedot