Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri"

Transkriptio

1 Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Tietohallinto Satu Kekäläinen

2 AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopisto aloittaa

3 TIETOHALLINTO Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun Tietohallinto yhdistyi

4 AALTO-YLIOPISTON MISSIO 1. Rakennamme Suomen tulevaisuutta. 2. Tehtävämme on edistää tekniikan, kaupan ja taideteollisuuden vapaata tutkimusta ja opetusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä. 3. Luomme innovaatioyliopistolle vahvat edellytykset nousta maailmanluokan tutkimusyliopistoksi. 4. Vaalimme tieteen, taiteen ja opetuksen vapautta. 5. Koulutamme tekniikan, talouden ja kulttuurin huippuosaajat. 6. Kansallinen erityistehtävämme on tukea Suomen menestymistä kansainvälisessä taloudessa korkeatasoisen tutkimuksen ja opetuksen avulla.

5 AALTO-YLIOPISTON VISIO Vuonna 2015 Aalto yliopisto on viiden parhaan Euroopan yliopiston joukossa tieto- ja viestintätekniikan käyttäjänä ja soveltajana vahvuusalueenaan tekniikan, kaupan ja taideteollisuuden eri osaamisalat. Koko yliopiston henkilökunnalla on riittävät tieto- ja viestintätekniikan monipuoliseen hyödyntämiseen tarvittavat valmiudet. Yliopiston opiskelijoilla, henkilökunnalla ja muilla sidosryhmillä on käytössään integroidut verkkopohjaiset opiskelun, opetuksen, tutkimuksen ja hallinnon palvelut, joita voidaan käyttää ajasta ja paikasta riippumattomasti. Palvelut toimivat luotettavasti, turvallisesti ja tehokkaasti toteuttaen tarvelähtöistä ajattelua. Yliopiston tieto- ja viestintätekniikan tukitoiminnot ovat saatavissa kaikilla kampuksilla helposti ja luontevasti yhdestä paikasta.

6 IT-TOIMINTOJEN TAVOITTEET KOKO MAAILMA ON KAMPUS YHTEISTYÖN MAHDOLLISTAJA TUKEE PROSESSEJA LUO REUNAEHDOT UUSILLE JA KEHITETTÄVILLE JÄRJESTELMILLE TIETOTURVALLINEN AKTIIVINEN TIEDONHALLINTA TEHOKAS JOHTAMINEN

7 TIETOHALLINNON VISIO 1/3 Hallitaan suuret muutokset, jotka seuraavat kolmen yliopiston yhdistymisestä. Tarkastelun kohteena on yhdistymisen mukanaan tuomat muutokset tiedonhallintaan.

8 TIETOHALLINNON VISIO 2/3 Kaikkia yliopistoja koskevat yhteiset hallinnolliset toiminnot yhdistetään. Muutos vaikuttaa jokaisen yliopiston prosesseihin - kolmen erilaisen toimintatavan sijaan kehitetään yksi yhteinen prosessi Aalto-yliopiston toimintamallia varten.

9 TIETOHALLINNON VISIO 3/3 Fokus on tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tukitoimintojen yhdistämisessä. Tämä tehdään tässä projektissa tietohallinnon näkökulmasta katsottuna.

10 HANKKEEN TAVOITTEET KOKONAISARKKITEHTUURI Kuvaa Aalto-yliopiston tahtotilan kokonaisarkkitehtuurin suhteen. TOIMENPIDESUUNNITELMA Kuvaa konkreettiset toimenpiteet, joilla nykytilasta edetään hallitusti tavoitetilaan.

11 KOKONAISARKKITEHTUURI JA TOIMENPIDESUUNNITELMA ARKKITEHTUURIN TAVOITETILA etappi T 2 etappi n etappi 1 Hallittu eteneminen ARKKITEHTUURIN NYKYTILA

12 AALTO-YLIOPISTON YDINPROSESSIT TUTKIMUS JA OPETUS YHTEISKUNNALLINEN VUOROVAIKUTUS

13 AALTO-YLIOPISTON TUKITOIMINNOT TUKITOIMINNOT YDINPROSESSIT Johtaminen Yritystoiminnot Taloushallinto Henkilöstöhallinto Tietohallinto Tietotekniikkapalvelut Markkinointi Viestintä Tutkijapalvelut Opiskelija- ja opetuspalvelut Avoin yliopisto Kirjasto- ja tietopalvelu Asiakirjahallinto Tilahallinto Helsingin kauppakorkeakoulu Tutkimus ja opetus Taideteollinen korkeakoulu Tutkimus ja opetus Teknillinen korkeakoulu Tutkimus ja opetus

14 TUTKIMUKSEN JA OPETUKSEN TUKITOIMINNOT Taloushallintohallinto Henkilöstöhallinto Johtaminen Yritystoiminnot Markkinointi Tietotekniikkapalvelut Kirjasto- ja tietopalvelut Tietohallinnon Tukitoiminnot ja rajapinnat Viestintä Tilahallinto Asiakirjahallinto Avoin yliopisto Tutkijapalvelut Opiskelija- ja opetuspalvelut Tietohallinnon näkökulmasta

15 KOKONAISARKKITEHTUURI TIETOTURVALLISUUS INTEGROITAVUUS PALVELULÄHTÖISYYS TOIMINTA-ARKKITEHTUURI TIETOARKKITEHTUURI TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI TEKNOLOGIA-ARKKITEHTUURI Tietohallinnon näkökulma Rajapinnat Yhteinen hallintatieto Yhteensopivuus Strategian mukaisuus

16 KOKONAISARKKITEHTUURIN MÄÄRITTELY TOIMINTA-ARKKITEHTUURI TIETOARKKITEHTUURI TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI TEKNOLOGIA-ARKKITEHTUURI

17 INTEGROITAVUUS NYKYTILA -> TAVOITETILA MUUNNELTAVISSA OLEVA KOKONAISARKKITEHTUURI

18 TIETOTURVALLISUUS EHEYS (INTEGRITY) LUOTTAMUKSELLISUUS (CONFIDENTIALITY) KÄYTETTÄVYYS (AVAILABILITY, USABILITY)

19 HANKKEEN TUOTOKSET KOKONAISARKKITEHTUURI AALTO- YLIOPISTOLLE TOIMENPIDESUUNNITELMA

20 - Kiitos -

Kokemuksia kokonaisarkkitehtuurityöstä

Kokemuksia kokonaisarkkitehtuurityöstä Kokemuksia kokonaisarkkitehtuurityöstä Museo 2015 -hankkeen aloitusseminaari 23.11.2011 Kimmo Koivunen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. CSC pähkinänkuoressa Valtion

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kohti tavoitetilaa Valtio Expo 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda Johdanto Kohti tavoitetilaa: 1. Valtion taloushallinnon ohjaus 2. Valtion talous- ja

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa AALTO-KORKEAKOULU opetusministeri Sari Sarkomaa Valtioneuvosto valtuutti torstaina 29.5. opetusministerin allekirjoittamaan perustettavan korkeakoulusäätiön säädekirjan ja säännöt. Edellytyksenä allekirjoittamiselle

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuurilla tavoitteisiin. Valtio Expo Fennia I, 14:15 14:45 Neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Kokonaisarkkitehtuurilla tavoitteisiin. Valtio Expo Fennia I, 14:15 14:45 Neuvotteleva virkamies Jari Kallela Kokonaisarkkitehtuurilla tavoitteisiin Valtio Expo 20.5.2014 Fennia I, 14:15 14:45 Neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Mitä on kokonaisarkkitehtuuri? Mitä sillä tekee? Missä nyt mennään? Mitä seuraavaksi?

Lisätiedot

TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO

TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO TIEDONHALLINNAN KEHITTÄMINEN KANSALLISESTI OYS ERVA ALUEELLA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ SIRPA HAKAMAA & MERJA HAAPAKORVA-KALLIO Rahoittaa Kaste-hankkeen kautta STM säätää lakeja ja ohjaa kansallisella tasolla

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri JHKA

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri JHKA Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri JHKA Tilanne 2.10.2012 neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri on rakenne, jonka

Lisätiedot

JHS 179 suosituksen uudistamishanke Suositusluonnoksen ja liitteiden esittely Keskustelutilaisuus Kansallismuseon auditorio

JHS 179 suosituksen uudistamishanke Suositusluonnoksen ja liitteiden esittely Keskustelutilaisuus Kansallismuseon auditorio JHS 179 suosituksen uudistamishanke Suositusluonnoksen ja liitteiden esittely Keskustelutilaisuus 29.4.2015 Kansallismuseon auditorio Suvi Pietikäinen Netum konsultointi Oy Esityksen sisältö Suosituksen

Lisätiedot

Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus

Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus ValtioExpo 19.05.2015 Kimmo Järvinen Valtiokonttori Tilaisuus, Esittäjä Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus Taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri - Suuntaviivat

Lisätiedot

LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA

LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA 31.10.2016 LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA Uusi yliopisto-säätiö Nya Universitetet stiftelsen New University Foundation Me allekirjoittaneet olemme päättäneet perustaa Uusi yliopisto säätiön,

Lisätiedot

Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden

Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden Leena Kononen 25.10.2013 1 Yhteentoimivuustyö EU:ssa ja Suomessa Tavoitteena

Lisätiedot

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 4. Soveltamisohje perustason kuvauksien tuottamiseen

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 4. Soveltamisohje perustason kuvauksien tuottamiseen JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 4. Soveltamisohje perustason kuvauksien tuottamiseen Versio: Luonnos palautekierrosta varten Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys

Lisätiedot

Paikkatiedon kokonaisarkkitehtuuri LUONNOSTELUA

Paikkatiedon kokonaisarkkitehtuuri LUONNOSTELUA Paikkatiedon kokonaisarkkitehtuuri LUONNOSTELUA Inspire verkoston Arkkitehtuuriryhmän kokous 12.10.2012 Tampereen kaupunki Marko Kauppi Taustaa 2011 tehty kaupunkiympäristön kehittämisen (KAKE) paikkatietoalueen

Lisätiedot

OPI-Arkkitehtuurista. KOTA-AMKOTA SEMINAARI 26.10.2010 Tuomas Orama

OPI-Arkkitehtuurista. KOTA-AMKOTA SEMINAARI 26.10.2010 Tuomas Orama OPI-Arkkitehtuurista KOTA-AMKOTA SEMINAARI 26.10.2010 Tuomas Orama Aiheet Arkista TYM Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden kokonaisarkkitehtuuri (ARKKI) Mitä? - Määritellään opetuksen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon toimintaprosessien mallinnus. Päivi Röppänen Terveydenhuollon Atk-päivät 26.-27.5.2009 Jyväskylä

Sosiaalihuollon toimintaprosessien mallinnus. Päivi Röppänen Terveydenhuollon Atk-päivät 26.-27.5.2009 Jyväskylä Sosiaalihuollon toimintaprosessien mallinnus Päivi Röppänen Terveydenhuollon Atk-päivät 26.-27.5.2009 Jyväskylä Sisältö Taustaa Tavoite Lähtökohta Tuotokset Prosessien kuvaaminen esimerkkinä lasten päivähoito

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallintopäivä 18.11.2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Sisällys Johdanto Visio ja tavoitteet 1. Toiminta-arkkitehtuuri - Palvelut -

Lisätiedot

X -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA

X -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA 5.4.2017 LUONNOS X -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA X-säätiö X stiftelsen X Foundation Me allekirjoittaneet olemme päättäneet perustaa X säätiön, jonka tarkoituksena on yliopistoja koskevassa lainsäädännössä tarkemmin

Lisätiedot

TIETOTURVAPOLITIIKKA

TIETOTURVAPOLITIIKKA TIETOTURVAPOLITIIKKA Lapin ammattikorkeakoulun rehtori on hyväksynyt tietoturvapolitiikan 18.3.2014. Voimassa toistaiseksi. 2 Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Tietoturvallisuuden kolme ulottuvuutta...

Lisätiedot

Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus Innovatiivinen kaupunki kevätseminaari 2013 Seppo Laukkanen Associate Vice President, Aalto -yliopisto 17.05..2013 Aalto-yliopiston strategia Visio Aalto-yliopistossa

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri Organisaation ja sen ICT tuen yhteistoiminnallista kehittämistä

Kokonaisarkkitehtuuri Organisaation ja sen ICT tuen yhteistoiminnallista kehittämistä Kokonaisarkkitehtuuri Organisaation ja sen ICT tuen yhteistoiminnallista kehittämistä Terveydenhuollon ATK-päivät Jyväskylä 26.05.2009 Mirja Pulkkinen Jyväskylän Yliopisto 1 Miksi kokonaisarkkitehtuuri?

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuri

Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuri RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuri Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke,

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen viitearkkitehtuuri

Opiskelun ja opetuksen tuen viitearkkitehtuuri Opiskelun ja opetuksen tuen viitearkkitehtuuri Mitä osia opintohallinnon viitearkkitehtuurissa tulee olla Työstänyt Synergiaryhmä 4.12.2014 Toimittanut Pekka Linna, CSC Tuleva toteutus Tuotetaan sivusto,

Lisätiedot

Kohti kokonaisvaltaista tietojohtamista Kokonaisarkkitehtuuri johtamisen tukena. 7.6.2013 Leena Kononen

Kohti kokonaisvaltaista tietojohtamista Kokonaisarkkitehtuuri johtamisen tukena. 7.6.2013 Leena Kononen Kohti kokonaisvaltaista tietojohtamista Kokonaisarkkitehtuuri johtamisen tukena 7.6.2013 Leena Kononen 1 Johtaminen tiedon ekosysteemissä Tiedon ekosysteemi johtuu tiedon jatkuvasta kierrosta ja uusiutumisesta

Lisätiedot

Potilasturvallisuus ja kokonaisarkkitehtuuri

Potilasturvallisuus ja kokonaisarkkitehtuuri Potilasturvallisuus ja kokonaisarkkitehtuuri Mikko Huovila THL / Oper 26.9.2013 26.9.2013 Mikko Huovila THL / Oper 1 Esityksen sisältö 1. Kokonaisarkkitehtuuri menetelmänä 2. Potilasturvallisuus kokonaisarkkitehtuurikehyksessä

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto Kokonaisarkkitehtuuri v3.0

Kansallinen digitaalinen kirjasto Kokonaisarkkitehtuuri v3.0 Kansallinen digitaalinen kirjasto Kokonaisarkkitehtuuri v3.0 KDK: Kansallinen digitaalinen kirjasto Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen tavoitteena on edistää digitaalisten kulttuuriperintö- ja

Lisätiedot

Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään?

Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään? Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään? Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen 1 Sähköinen hallinto Sähköiset palvelut ja tietojärjestelmät Palveluiden käyttäjät

Lisätiedot

Korkeakoulujen IT-päivät 2010, , Joensuu

Korkeakoulujen IT-päivät 2010, , Joensuu Korkeakoulujen IT-päivät 2010, 12.10.2010, Joensuu Mika Karjalainen, Silver Planet Oy 2010 Silver Planet Oy 1 Sisältö Kokonaisarkkitehtuuri lyhyesti 2010 Silver Planet Oy 2 Mitä on kokonaisarkkitehtuuri

Lisätiedot

Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen

Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen Anne Kauhanen-Simanainen 11.6.2014 Mitä sähköisellä hallinnolla tavoitellaan? tehokkaampia

Lisätiedot

Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen

Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyminen uudeksi yliopistoksi Valtiosihteeri Raimo

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS JA

AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS JA AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS 21.3.2016 JA 16.9.2016 Rekisteröity säätiörekisteriin, Patentti- ja rekisterihallitus 4.10.2016 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Aalto-korkeakoulusäätiö

Lisätiedot

Tietohallintolaki ja yhteinen arkkitehtuuri. Paikkatiedon viitearkkitehtuurityön työpaja Tommi Oikarinen, VM, JulkICT

Tietohallintolaki ja yhteinen arkkitehtuuri. Paikkatiedon viitearkkitehtuurityön työpaja Tommi Oikarinen, VM, JulkICT Tietohallintolaki ja yhteinen arkkitehtuuri Paikkatiedon viitearkkitehtuurityön työpaja 25.11.2011 Tommi Oikarinen, VM, JulkICT Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Tavoite: tehostaa julkisen

Lisätiedot

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti Karri Vainio, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Kansallisen projektin projektipäällikkö 18.4.2013 sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto. Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto. Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari 2.12.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Yhteentoimivuus ja avoimuus Seminaarin aihe pakottaa määrittämään termit yhteentoimivuus

Lisätiedot

Korkeakoulujen KOTA-AMKOTA seminaari 23.-24.9.2010

Korkeakoulujen KOTA-AMKOTA seminaari 23.-24.9.2010 Korkeakoulujen KOTA-AMKOTA seminaari 23.-24.9.2010 Pilotin esittely tietovarasto ja raportointi Aalto-yliopisto Aalto-yliopisto Aalto tietovarasto rooli Aalto-tietovarasto on osa kokonaisarkkitehtuuria,

Lisätiedot

Arkkitehtuuri käytäntöön

Arkkitehtuuri käytäntöön Arkkitehtuuri käytäntöön Terveydenhuollon ATK-päivät 24.5.2011 Mikko Huovila Erikoissuunnittelija Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Väliraportti Tikesos-toimeenpanosta (4/2011) Kuvaa julkisen hallinnon

Lisätiedot

pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee?

pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee? Juha Kettunen Minne menet korkeakoulutus III 6.10.2010 Mission (im)possible sisäänotot pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee? Toteutuiko ammattikorkeakoulujen visio 2010? Vahvaa osaamista työelämän

Lisätiedot

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Seminaarialustus Yliopistolaki, 4 Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä

Lisätiedot

Säätiön piirissä on tieteen, taiteen ja opetuksen vapaus.

Säätiön piirissä on tieteen, taiteen ja opetuksen vapaus. AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Aalto- korkeakoulusäätiö (ruotsiksi Stiftelsen för Aaltohögskolan, englanniksi Aalto University Foundation) ja sen kotipaikka

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö LUONNOS LUONNOS INNOVAATIOYLIOPISTON SÄÄDEKIRJAKSI SÄÄDEKIRJA

OPETUSMINISTERIÖ Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö LUONNOS LUONNOS INNOVAATIOYLIOPISTON SÄÄDEKIRJAKSI SÄÄDEKIRJA OPETUSMINISTERIÖ Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö 14.4.2008 LUONNOS LUONNOS INNOVAATIOYLIOPISTON SÄÄDEKIRJAKSI SÄÄDEKIRJA Allekirjoittaneet ovat päättäneet perustaa X-säätiön, jonka tarkoituksena on yliopistoja

Lisätiedot

ATT-viitearkkitehtuuri

ATT-viitearkkitehtuuri ATT-viitearkkitehtuuri Ville Tenhunen, 17.3.2016 2015 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.f Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Kokonaiskuva muodostuu osakuvauksista

Lisätiedot

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Heikki Talkkari / VM

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Heikki Talkkari / VM Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli JUHTA:n kokous 29.11.2018 Heikki Talkkari / VM Informaatio-ohjauksen toimintakenttää Valtio Kunta Maakunta Kuhtanek Tietokeko DigiNyt Patinea TH-lautakunta Yhteistyöelin

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Satu Pajuniemi. Conversatum Oy

Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Satu Pajuniemi. Conversatum Oy n kehittäminen 10.10.2017 Satu Pajuniemi Miksi kokonaisarkkitehtuuri? JHS 179 n suunnittelu ja kehittäminen (uusin versio 6/2017) Ei korvaa muita toiminnan suunnittelumenetelmiä Tavoitteena julkishallinnon

Lisätiedot

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti Karri Vainio, erityisasiantuntija, Kuntaliitto JUHTA 11.6.2014 sosiaali- ja terveydenhuollossa toiminnalliset tarpeet

Lisätiedot

Järjestelmäsalkun hallinta TTY:llä

Järjestelmäsalkun hallinta TTY:llä 1 Järjestelmäsalkun hallinta TTY:llä Osa kokonaisarkkitehtuurin ja toiminnan kehittämistä! 2 TTY:n tunnuslukuja Työntekijöitä 2.300 Opiskelijoita 12.500 Keskitettyjä järjestelmiä 79 kpl Opiskelu/opetus

Lisätiedot

Arkkitehtuurinäkökulma

Arkkitehtuurinäkökulma Sähköisen arkistoinnin haasteet Arkkitehtuurinäkökulma JHS-seminaari 14.11.2006, Satakuntatalo Aki Siponen Valtiovarainministeriö Valtion IT-toiminnan johtamisyksikkö Sähköisen arkistoinnin haasteet Arkkitehtuurinäkökulma

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulu. Muutoksen käynnistäjä

Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulu. Muutoksen käynnistäjä Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulu Muutoksen käynnistäjä Kolme johtavaa yliopistoa Aalto-yliopistoksi 2010 Taideteollinen korkeakoulu (TaiK) Helsingin kauppakorkeakoulu (HSE) Teknillinen korkeakoulu

Lisätiedot

Miten suunnittelu- ja kehitystyötä toteutetaan arkkitehtuurilähtöisesti

Miten suunnittelu- ja kehitystyötä toteutetaan arkkitehtuurilähtöisesti Ohjelmapolku: Otsikko: Strategiasta johtamalla toteutukseen KA-työ mahdollistajana strategioiden toteutukseen Miten suunnittelu- ja kehitystyötä toteutetaan arkkitehtuurilähtöisesti Miten korkeakoulun

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukirjastojen yhteistyöhanke. hanke. Maakuntakirjastokokous 6.10.2008 Maija Koponen Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lapin korkeakoulukirjastojen yhteistyöhanke. hanke. Maakuntakirjastokokous 6.10.2008 Maija Koponen Rovaniemen ammattikorkeakoulu Lapin korkeakoulukirjastojen yhteistyöhanke hanke Maakuntakirjastokokous 6.10.2008 Maija Koponen Rovaniemen ammattikorkeakoulu Taustaa Lapin korkeakouluyhteisön kehittäminen (työryhm ryhmät t 11 / 2006)

Lisätiedot

Kokonais-IS-arkkitehtuuri korkeakouluissa Tietohallinnon näkökulma

Kokonais-IS-arkkitehtuuri korkeakouluissa Tietohallinnon näkökulma Kokonais-IS-arkkitehtuuri korkeakouluissa Tietohallinnon näkökulma FT, tietohallintopäällikkö Seinäjoen ammattikorkeakoulu Jaakko.Riihimaa@seamk.fi GSM 040-8304104 Kokonaisarkkitehtuurimalli: yleishavaintoja

Lisätiedot

IoT, tiedolla johtaminen ja alustatalous

IoT, tiedolla johtaminen ja alustatalous IoT, tiedolla johtaminen ja alustatalous Vesihuolto 2018, Imatra 24.5. Kehityspäällikkö Timo Vakkilainen / HSY Smart Water on tiedonkeräystä ja käsittelyä alusta loppuun Tietoa on kerätty aina, mikäs tässä

Lisätiedot

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Kuntamarkkinat 11.9.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut + Kuntaliiton toimeksiannosta

Lisätiedot

Yhteentoimivuus.fi KA-koulutusmateriaalit

Yhteentoimivuus.fi KA-koulutusmateriaalit Yhteentoimivuus.fi KA-koulutusmateriaalit Valikoima kalvoja RAKETTI-OPI:n Synergiaryhmälle Paula Merikko, CSC Lähdemateriaali yhteentoimivuus.fi https://www.yhteentoimivuus.fi/view/snav/koulutus_ja_ tuki/ka_oppimateriaalit.xhtml

Lisätiedot

KA-opit hyötykäyttöön. Kokonaisarkkitehtuuri toiminnan muutosvoimana Kangasniemen kunnassa

KA-opit hyötykäyttöön. Kokonaisarkkitehtuuri toiminnan muutosvoimana Kangasniemen kunnassa KA-opit hyötykäyttöön Kokonaisarkkitehtuuri toiminnan muutosvoimana Kangasniemen kunnassa Lähtötilanne - Täysin hajautettu tietohallinto, jossa toimialoilla omat IT-tukihenkilöt, yksi ATKsuunnittelija

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen. Kieku-käyttäjäfoorumi, toukokuu 2015. Olli Ahonen Valtiokonttori

Tiedolla johtaminen. Kieku-käyttäjäfoorumi, toukokuu 2015. Olli Ahonen Valtiokonttori Tiedolla johtaminen Kieku-käyttäjäfoorumi, toukokuu 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Valtion taloushallinnon strategia 2020 ja tiedolla johtaminen Taloushallinnon järjestelmät tukevat tiedolla johtamista,

Lisätiedot

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68 mm Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Parasta on muutos kirjastopalveluiden avoin tulevaisuus seminaari 28.20.2016 31.10.2016

Lisätiedot

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012 Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa Valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntöja resurssiohjaus yhtenäiseksi Hallituksen strategisen näkemyksen nykyistä parempi toimeenpano

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti

Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti Projektipäällikkö Eira Isoniemi eira.isoniemi@ylasavonsote.fi Mitä asianhallinta on? Asianhallinta tarkoittaa organisaation toimintaprosesseihin

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

SOTE valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuuriryhmä

SOTE valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuuriryhmä SOTE valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuuriryhmä Mikko Huovila STM OHO DITI 1 15.3.2018 Mikko Huovila Ryhmän tehtävät Vastata sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen kokonaisarkkitehtuurin tavoitetilan

Lisätiedot

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna,

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna, Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut Pekka Linna, 2.9.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Opintohallinnon ja tietohallinnon verkostot päättivät 3.6.2014 perustaa yhteistyöryhmän tukemaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 2019

Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 2019 Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 2019 Tietojärjestelmäuudistus on aina itseään isompi muutos. Tapio Järvenpää, @Tapsa_Jpaa Laajuus Tuotokset Aikataulu Resurssit Hyöty Arvo Laajuus Tuotokset

Lisätiedot

Voiko valtionhallinnon tietojärjestelmien nykytilaa kuvata? Aki Siponen Valtiovarainministeriö

Voiko valtionhallinnon tietojärjestelmien nykytilaa kuvata? Aki Siponen Valtiovarainministeriö Voiko valtionhallinnon tietojärjestelmien nykytilaa kuvata? 5.12.2006 Aki Siponen Valtiovarainministeriö Voiko valtionhallinnon tietojärjestelmien nykytilaa kuvata? Tavoitteena yhtenäinen toiminnan ja

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA Mirja Laitinen Tietopalvelupäällikkö, pedagoginen johtaja 4.10.2016 Tiedonhankinnan ja hallinnan opetuksen tavoitteet OPS2017 Rehtorin linjaukset:

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

COBITilla tietohallinnon prosessien ja projektien tehokkuus kuntoon

COBITilla tietohallinnon prosessien ja projektien tehokkuus kuntoon 1 COBilla tietohallinnon prosessien ja projektien tehokkuus kuntoon Valtiontalouden tarkastusviraston ja tietosuojavaltuutetun toimiston -foorumi (Helsinki, 28.1.2010) Juhani Heikka vs. tietohallintojohtaja

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi

Lisätiedot

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ TIEDOTE KANSA: YLIOPISTOJEN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ 1 Yliopistojen tärkein tehtävä on vapaan tutkimuksen sekä tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen

Lisätiedot

Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan

Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan 2008 Lapin korkeakoulukonserni perustetaan 2009 Perustetaan korkeakoulujen yhteinen neuvottelukunta Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti aloittaa toimintansa

Lisätiedot

Opetus- ja koulutusyhteistyöhön liittyvä korkeakoulujen tietojärjestelmien yhteentoimivuuden kehittäminen ja arkkitehtuurityö

Opetus- ja koulutusyhteistyöhön liittyvä korkeakoulujen tietojärjestelmien yhteentoimivuuden kehittäminen ja arkkitehtuurityö Opetus- ja koulutusyhteistyöhön liittyvä korkeakoulujen tietojärjestelmien yhteentoimivuuden kehittäminen ja arkkitehtuurityö 2016-2018 30.8.2016 Ilmari Hyvönen Taustaa Digitalisaation vaikutukset korkeakoulutukseen

Lisätiedot

Jaana Marvia & Ari Muhonen

Jaana Marvia & Ari Muhonen Asiakkuus, uudet palvelut ja tavoitteet avaavat näköaloja lle Jaana Marvia & Ari Muhonen Opetusministeriö asetti lokakuun lopussa 2006 selvitysryhmän pohtimaan kolmen pääkaupunkiseudun korkeakoulun yhteistyön

Lisätiedot

JHS-jaoston toiminta ja tavoitteet. JUHTA:n syysseminaari Kuntatalolla

JHS-jaoston toiminta ja tavoitteet. JUHTA:n syysseminaari Kuntatalolla JHS-jaoston toiminta ja tavoitteet JUHTA:n syysseminaari Kuntatalolla 19.9.2013 Toiminnan tavoitteiden ja painopisteiden määrittely Keinot JHS Tavoite Mitä ja minkälaisia suosituksia tavoitteiden toteutumisen

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA ALUEELLISEN KIRJASTOSTRATEGIAN LAATIMISEEN. Jyväskylä 27.10.2005. Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto

NÄKÖKULMIA ALUEELLISEN KIRJASTOSTRATEGIAN LAATIMISEEN. Jyväskylä 27.10.2005. Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto NÄKÖKULMIA ALUEELLISEN KIRJASTOSTRATEGIAN LAATIMISEEN Jyväskylä 27.10.2005 Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto LIISA NIINIKANGAS LIISA.NIINIKANGAS@LIGHTHOUSE.FI WWW.LIGHTHOUSE.FI

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin tilanne. KAOS 12.5.2015 neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin tilanne. KAOS 12.5.2015 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin tilanne KAOS 12.5.2015 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Mitä on tehty kokonaisarkkitehtuurissa? Mikä on arvio nykytilasta? Mihin mennään seuraavaksi?

Lisätiedot

Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010

Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvitystyöryhmän tehtävät Selvitystyöryhmän tulee: tehdä esitys siitä, millä edellytyksillä maahamme voidaan synnyttää kansallisesti ja

Lisätiedot

Espoon arkkitehtuurin kehittäminen - Tiedonhallinta ja arkkitehtuuri kaupungin näkökulmasta

Espoon arkkitehtuurin kehittäminen - Tiedonhallinta ja arkkitehtuuri kaupungin näkökulmasta Espoon arkkitehtuurin kehittäminen - Tiedonhallinta ja arkkitehtuuri kaupungin näkökulmasta Arkistosektorin KDK- yhteistyöverkosto 10.11.2014 Marko Kukkonen, Konserniesikunta - Tietohallinto Kokonaisarkkitehtuuri

Lisätiedot

Strateginen tavoite ilman odotettua tulosta ja sitä osaltaan mahdollistavaa toiminnan tavoitetilaa on vain ylevä toive.

Strateginen tavoite ilman odotettua tulosta ja sitä osaltaan mahdollistavaa toiminnan tavoitetilaa on vain ylevä toive. Strateginen tavoite ilman odotettua tulosta ja sitä osaltaan mahdollistavaa toiminnan tavoitetilaa on vain ylevä toive. Opetus- ja kulttuuriministeriö KOTA-seminaari 27.8.2019 Pääarkkitehti Ari Lehtiö,

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM

ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM Maakuntatietoohjelman tavoitteet ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM 1 1. Maakuntatieto-ohjelman tavoitteet 2 Maakuntatieto-ohjelman kahdet kasvot Hyvinvoinnin 360 O -näkymä

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016 Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016 14.12.2016 Jari Kallela JUHTA JulkICT Sisältö Yhteentoimivuuden haaste Kokonaisarkkitehtuurikyvykkyyden edistyminen Uudistuva sisältö Tietohallintolaki

Lisätiedot

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit

Lisätiedot

Laat Laa uv t as uv t as a t a a v a ien t a t paaminen Laat Laa uty uty ja ja ko k ko k naisarkkiteh naisarkkit tuuri KA tiimi tiimi::

Laat Laa uv t as uv t as a t a a v a ien t a t paaminen Laat Laa uty uty ja ja ko k ko k naisarkkiteh naisarkkit tuuri KA tiimi tiimi:: Laatuvastaavien tapaaminen 10.2.2012 Laatutyö ja kokonaisarkkitehtuuri KA tiimi: Tapani Kella Tuuli Karjalainen Ville Seppänen Kokonaisarkkitehtuurihanke Jyväskylän yliopisto KA hankkeen taustaa Tietoyhteiskunnan

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto

KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto KDK - Kansallinen digitaalinen kirjasto Vesa Hongisto 7.12. www.kdk2011.fi KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto Lähtökohta Kokonaisarkkitehtuuri Asiakasliittymä Digitaalinen pitkäaikaissäilytys Hallintomalli

Lisätiedot

Virtuaaliammattikorkeakoulu. strategia versio 1.1

Virtuaaliammattikorkeakoulu. strategia versio 1.1 Virtuaaliammattikorkeakoulu www.virtuaaliamk.fi www.amk.fi VirtuaaliAMK-toiminnan strategialinjaukset strategia versio 1.1 1 Visio Virtuaaliammattikorkeakoulu on Suomen ammattikorkeakoulujen muodostama

Lisätiedot

Valtori Kehittäminen ja laatu

Valtori Kehittäminen ja laatu Valtori Kehittäminen ja laatu Kehitysjohtaja Sari-Anne Hannula Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtio Expo 2014 Kehittäminen ja laatu Tavoite ja tarkoitus: Kehittämisen systematisointi

Lisätiedot

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna,

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna, Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus Pekka Linna, 3.6.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Perustetaan yhteistyöryhmä tukemaan opintohallinnon ja tietohallinnon vastuualueita

Lisätiedot

Mitä kokonaisarkkitehtuurityöllä haetaan? Miika Nurminen Johtaja, Kokonaisarkkitehtuuriratkaisut QPR Software Oyj

Mitä kokonaisarkkitehtuurityöllä haetaan? Miika Nurminen Johtaja, Kokonaisarkkitehtuuriratkaisut QPR Software Oyj Mitä kokonaisarkkitehtuurityöllä haetaan? Miika Nurminen Johtaja, Kokonaisarkkitehtuuriratkaisut QPR Software Oyj http://www.britannica.com/ blogs/2009/10/the-classictree-swing-example-ofproduction-and-customerservice-gone-awry/

Lisätiedot

Organisatorinen muutos

Organisatorinen muutos Organisatorinen muutos 22.11.2001 TieVie-kouluttajakoulutus Helsingin yliopisto Projektipäällikkö Janne Sariola Teemat Lähtökohtia Miksi strategia? Mitä? Sisällöt Miten? Toimenpiteet Miksi? Strategisen

Lisätiedot

Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin suunnitteluprojekti 4/11 11/

Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin suunnitteluprojekti 4/11 11/ Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin suunnitteluprojekti 4/11 11/11 28.10.2011 Karri Vainio Sisältö Arkkitehtuurinhallinnan tavoitteet Rajaukset Lähtötilanne

Lisätiedot

D9 - TILANNEKATSAUS

D9 - TILANNEKATSAUS D9 - TILANNEKATSAUS 21.09.2017 Missä mennään (21.9. tilanne) Tiimi on tehnyt töitä 6 kk - Toimintasuunnitelma on tehty - 15/50 tehtynä* (kokeilu/ herätys, yhteistyö -toimeksiantoja) - 20/50 työn alla**

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa ICT muutostukiseminaari 8.10.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Miksi kokonaisarkkitehtuuria tarvitaan julkisessa hallinnossa? Mitä tuloksia kokonaisarkkitehtuurista

Lisätiedot

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAKETTI-hankekokonaisuus Klaus Lindberg CSC Tieteen tietotekniikan keskus

Lisätiedot

OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne. Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014

OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne. Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014 OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014 Aiheita RAKETTI hanke päättyi, työ jatkuu OKM:n CSC:ltä korkeakouluille ostamat palvelut Korkeakoulujen tietohallinnon

Lisätiedot

Oppijan palvelukokonaisuus. Tietomallinnuksen laaja katselmointi 7.12.2011

Oppijan palvelukokonaisuus. Tietomallinnuksen laaja katselmointi 7.12.2011 Oppijan palvelukokonaisuus Tietomallinnuksen laaja katselmointi 7.12.2011 Sisältö Tietoarkkitehtuuri Tietomallit ja sanastot Tietomallinnus Tietomallinnus hankkeessa (Hankkeessa käytetyt keskeisimmät mallinnuselementit)

Lisätiedot