RUKKASET NAULASTA! Vammaisten nuorten työllisyystilanne Tampereella

Transkriptio

1 RUKKASET NAULASTA! Vammaisten nuorten työllisyystilanne Tampereella Janna Maula 11/2014 1

2 2

3 SISÄLLYS SELVITYS PÄHKINÄNKUORESSA 1. JOHDANTO 1.1. Selvityksen tausta Selvityksen tarkoitus ja tavoitteet 6 2. MITÄ TIEDÄMME VAMMAISTEN HENKILÖIDEN TYÖLLISTYMISESTÄ 7 3. SELVITYKSEN LAATIMINEN 8 4. SELVITYKSEN TULOKSET Nuorten perusopetuksen jälkeinen koulutus Nuorten palkkatyö ja muu päiväaikainen toiminta Nuorten palkkatyöllistymiseen liittyvät vahvuudet ja haasteet Nuorten toimeentulo ja sen muodostuminen Nuorten työnhakutiedot ja taidot Nuorten tieto yhteiskunnan palvelu- ja tukimuodoista YHTEENVETO JA SUOSITUKSET 19 LÄHTEET 21 LIITTEET 1. Vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisen käsitteet 2. Kyselylomake ja saate 3

4 SELVITYS PÄHKINÄNKUORESSA Selvityksen laatiminen Selvitys on osa Tampereen kaupungin nuorisotakuutyöryhmän toimintaa. Selvityksen kohderyhmän muodostivat vuotiaat vammaiset tamperelaisnuoret; Kyselylomake lähetettiin 204:lle vammaispalveluja käyttävälle Tampereen kaupungin vammaispalvelutoimiston asiakkaalle; Lomakkeita palautettiin joko osittain tai kokonaan täytettyinä 103 kappaletta, joista hyväksyttiin 78 (38 %). Vastanneista 39 henkilöä on kehitysvammaisia, 27 henkilöä liikuntavammaisia ja 12 vastaajista ovat näkövammaisia. Monilla oli useita vammoja. Vastaajien koulutus ja päiväaikainen toiminta Noin kolmannes vastaajista joko opiskelee tällä hetkellä tai haluaa kouluttautua tulevaisuudessa lisää. Vastanneista 16 on suorittanut lukion, ammattikorkeakoulun tai yliopiston. Ammatillisen tutkinnon suorittaneita oli 31 ja muun koulutuksen suorittaneita 15 eli 79 %:lla oli peruskoulun jälkeistä koulutusta; Reilu 40 % kyselyyn vastanneista osallistuu tällä hetkellä kehitysvammahuollon tai vammaispalvelulain mukaiseen työ- tai päivätoimintaan eri toimintakeskuksissa; Merkittävä osa päiväaikaiseen toimintaan osallistuvista haluaisi tehdä jotain muuta, erityisesti he haluaisivat työllistyä palkkatyöhön; Noin 15 % vastaajista viettää päivänsä kotona ilman mitään erikseen määriteltyä päiväaikaista toimintaa. Työ, toimeentulo ja työllistymisen esteet Kymmenesosa vastaajista ilmoitti olevansa palkkatöissä. Heistä suurin osa on näkövammaisia; Noin puolet niistä vastaajista, jotka eivät ole palkkatyössä, haluaisi työllistyä; Noin puolet vastaajista kokee toimeentulonsa tiukkana ja riittämättömänä erityisesti, mikäli asuvat jo muualla kuin lapsuudenkodissaan; Työllistymisen koetut esteet liittyivät yhtä paljon arvioihin oman työkyvyn rajoitteista kuin arvioihin työympäristöjen esteellisyydestä ja työnantajien negatiivisista asenteista; Nuorista noin 75 % vastasi, ettei heillä ole riittävästi tietoa vammaisen henkilön työllistymisen tukitoimista ja toivoi saavansa niistä lisää tietoa. Suositukset Monet nuoret tarvitsevat räätälöityä opastusta työllistymistä tukevaan toimintaan; Vammaiset nuoret on integroitava paremmin kaupungin työllistämispalveluihin. On varmistettava, että työllistämispalvelut ovat kaikkien niihin oikeutettujen saatavilla ja että niistä on saatavilla riittävästi tietoa; Nuorten työhönvalmennusta on lisättävä niin, että kaikilla vammaisilla nuorilla on halutessaan mahdollisuus työhönvalmentajan tukeen; Tiedottamista työnantajille on lisättävä yhteiskunnallisista tukimuodoista, jolloin kynnys palkata osatyökykyinen/vammainen työntekijä madaltuu; Palvelujärjestelmän on tuettava nuorta kokonaisvaltaisemmin. Tämä edellyttää saumatonta palveluketjua eri hallintoyksiköiden välillä sekä työntekijöiltä palveluohjauksellista työotetta. 4

5 1. JOHDANTO 1.1.Selvityksen tausta Tämä selvitys on osa Tampereen kaupungin nuorisotakuutyöryhmän toimintaa. Sen tarkoituksena on antaa tietoa vammaisten nuorten työllisyystilanteesta, heidän muusta päivittäisestä toiminnastaan ja heidän tulevaisuuden toiveistaan. Selvityksen tavoitteena on herättää keskustelua siitä, missä on vammaisten nuorten paikka yhteiskunnassa, onko se marginaalissa, sivussa syrjässä vai onko se valtavirrassa vai onko se siellä, missä muutkin nuoret toimivat. Selvityksessä kerrotaan, mitä vammaiset nuoret itse haluavat tehdä elämällään. Nuorten yhteiskuntatakuun tavoitteena on varmistaa, että nuoret löytävät polun koulutukseen ja työhön ja sitä myötä osalliseksi yhteiskuntaan. Yhteiskuntatakuu tuli täysimääräisesti voimaan vuoden 2013 alusta. Takuun tavoitteena on taata koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikka alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille. Tampereen kaupunki toteuttaa nuorisotakuuta mm. koulutuksen, sosiaali- ja terveyspalveluiden, työllisyydenhoidon, työpajatoiminnan, etsivän nuorisotyön ja nuorisopalveluiden keinoin. Tätä tehdään yhteisvastuullisesti yhteistyössä julkisen hallinnon, elinkeinoelämän, oppilaitosten, kuntalaisten, yhdistysten, yhteisöjen ja muiden sidosryhmien kanssa. (Tampereen kaupungin verkkosivut: Vammaisten ihmisten työllisyystilanne ei näy virallisissa tilastoissa tai nuorisotakuuta koskevissa kaupungin keräämissä tilastoissa. Työvoimahallinto on mahdollistanut vasta vuoden 2013 alusta lähtien sen, että työkyvyttömyyseläkkeellä oleva henkilö voi kirjautua työttömäksi työnhakijaksi. Tästä mahdollisuudesta ei vammaisilla ole selvästikään riittävästi tietoa. Tutkimukset osoittavat, että työelämän ulkopuolella on paljon vammaisia ihmisiä, joilla on halu ja kyky työskennellä. Osatyökykyisyys ja vammaisuus ovat eri asioita. Moni vammainen henkilö - esim. pyörätuolia käyttävä, sokea tai kuuro henkilö - on vammastaan huolimatta täysin työkykyinen, kunhan työskentely-ympäristö mukautetaan hänen tarpeitaan vastaavaksi (ks. vammaisten ja osatyökykyisten työllistymiseen liittyvät käsitteet liite 1.). Tutkimukset osoittavat, että vammaisten henkilöiden työllisyysaste on merkittävästi alhaisempi kuin vammattomien ikätovereiden. Vammaisista vain noin joka viidennellä on pysyvä työpaikka, suurin osa vammaisten työpaikoista on osa-aikaisia. Joissakin vammaisryhmissä työllisyys on erittäin alhainen. On esim. arvioitu, että vain noin 300 kehitysvammaista henkilöä on työsuhteisessa työssä, vaikka kehitysvammaisia työskentelee huoltosuhteessa oikeilla työpaikoilla yli 3000 ns. avotyössä palkatta. Vammaisten työllistyminen avoimille työmarkkinoille joko suoraan taikka työvoimapoliittisin toimenpitein tuettuna ei ole edennyt toivotulla tavalla. Taloudellisista suhdanteista riippumatta vammaisten henkilöiden työllistyminen eri ikäkausina on vaikeampaa kuin muiden kansalaisten. Tampereen kaupungin vammaispoliittisessa ohjelmassa ( ) yhtenä toimenpiteenä esitetään, että ohjelmakauden aikana selvitetään vammaisten ihmisten työllistymisen esteet ja edellytykset. Kaupungin vammaisneuvosto esitti nuorisotakuutyöryhmälle, että ryhmän työn puitteissa selvitettäisiin vammaisten nuorten (18-29-v.) työllisyystilanne. Osaamisen ja elinkeinojen edistämisen tilaajayksikkö myönsi rahoituksen selvitystyölle, jonka toteuttajaksi kutsuttiin yhteiskuntatieteiden maisteri, vammaisneuvoston jäsen Janna Maula. 5

6 Selvityksen laatimista varten perustettiin ohjausryhmä, johon kutsuttiin toiminnanjohtaja Tuija Seppänen Tampereen seudun Näkövammaiset ry:stä, puheenjohtaja Amu Urhonen Kynnys ry:stä, suunnittelija Milla Ilonen Aspa-säätiöstä, jäsen Aino Rinta-Jouppi vammaisneuvostosta ja kehittämispäällikkö Riina Hiipakka-Lahti Työllisyydenhoidon palvelukeskuksesta. Työryhmän sihteerinä on toiminut vammais- ja esteettömyysasiamies Jukka Kaukola. 1.2.Selvityksen tarkoitus ja tavoitteet Selvityksen keskiössä ovat tamperelaisten vuotiaiden vammaisten nuorten työllisyystilanne ja heidän näkemyksensä työllistymisensä esteistä ja edellytyksistä. Tämän lisäksi selvityksen tarkoituksena on kuvata vammaisten nuorten päivittäisten toimintojen nykytilaa, heidän omia ajatuksiaan nykytilanteestaan ja heidän tulevaisuuden tavoitteitaan päivittäisten toimintojen ja erityisesti työllistymisen suhteen. Selvityksen tavoitteena on nostaa keskusteluun vammaisten nuorten asema yhteiskunnassa. Yhteiskunnassamme pidetään luonnollisena, että vammaiset jäävät työelämän ulkopuolelle, kun tilanne pitäisi olla päinvastainen. Tavanomaista tulisi olla, että työikäiset vammaiset ihmiset kuuluvat työvoimaan. Selvitys etsii vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen peruskoulun jälkeinen koulutus nuorilla on? Miten jakaantuu nuorten päivittäinen toiminta? Miten suuri osa nuorista käy työsuhteisessa työssä? Miten suuri osa nuorista on päivätoiminnan tai työtoiminnan piirissä eri palveluyksiköissä? Millainen ammatillinen tai muu koulutus nuorilla on? Millaista muuta päivittäistä toimintaa nuorilla on? Miten nuoret kokevat päivittäisen toimintansa? Miten tyytyväisiä he ovat päivittäiseen toimintaansa? Mitä he haluaisivat muuttaa päivittäisessä toiminnassaan? Millaisia tulevaisuuden toiveita heillä on? Millainen päivittäinen toiminta on heidän tavoitteenaan? Millaisia ovat niiden henkilöiden palkkatyöhön liittyvät toiveet, jotka eivät ole palkkatyössä? Miten suuri osa nuorista toivoo työllistyvänsä? Millaista työn mukauttamista (esim. työaika, tehtävien räätälöinti, esteettömyys) he kokevat tarvitsevansa työssä selviytymisensä tukemiseksi? Millaisiksi he kokevat oman pätevyytensä, motivaationsa ja muut edellytyksensä työllistyä palkkatyöhön? Millaisiksi he kokevat suurimmat työllistymisen esteet? Miten vammaiset nuoret kokevat toimeentulonsa? Mitä muita tulevaisuuteensa liittyviä toiveita vammaisilla nuorilla on? 6

7 2. MITÄ TIEDÄMME VAMMAISTEN IHMISTEN TYÖLLISYYDESTÄ? Suuri osa työikäisistä vammaisista elää työelämän ulkopuolella. Vammaisten henkilöiden työllisyysaste Suomessa on alle 20 prosenttia (Teittinen 2014,) eikä kyse ole toiminta- tai työkyvyn tai taitojen puutteesta, vaan kysymys on pitkälti rakenteellinen. Heidän työttömyytensä voidaan nähdä rakenteellisena, koska työttömyys koskettaa rajattavissa olevaa ihmisryhmää, ja heidän työttömyytensä on yksilöllisten syiden lisäksi myös lainsäädännöllisiä syitä. (Hiltunen 2012). Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa puhutaan paljon työurien pidentämisestä alku- ja loppupäistä sekä työn vaatimusten kasvusta, työssä jaksamisesta ja myös työvoimapulasta. Hyvinvointivaltion rahoituspohjan katsotaan olevan kestämätön väestön ikääntymisen ja sitä kautta huoltosuhteen heikkenemisen vuoksi. Tilanteessa, jossa ihmisten tulisi tehdä enemmän työtä, voidaan oikeutetusti kysyä, kenen tai keiden pitäisi tehdä työtä. Myös vammaiset ihmiset voivat työnteollaan vaikuttaa kansantalouteen. Kuitenkin vammaisten työllistyminen on harvinaisempaa kuin muun väestön. Työttömyyden keskittyminen tiettyihin ihmisryhmiin johtaa eriarvoisuuden lisääntymiseen, sillä työelämään osallistumisella on ihmisille merkittäviä vaikutuksia paitsi taloudellisesti myös sosiaalisesti. Vammaiselle ihmiselle työttömyys merkitsee usein elinikäistä köyhyyttä. Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen toteuttamassa vammaisten työkykyä käsittelevässä tutkimuksessa (Holm & Happonen 2007, 1) arvioitiin, että Suomessa olisi noin vammaista henkilöä, joista 30 % kokee työkykynsä erinomaiseksi tai hyväksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi henkilön käyttämätöntä työvoimareserviä kun huomioidaan, että työikäisistä vammaisista henkilöistä prosenttia on tällä hetkellä työelämässä (mt.). Linnakangas, Savtschenko, Suikkanen ja Virta (2006) ovat arvioineet, että noin nykyisestä työvoiman ulkopuolella olevasta vammaisesta ja pitkäaikaissairaasta (väh. 30 % invaliditeetti) voisi kuulua työvoimaan. Työministeriön asettama selvityshenkilö Mika Vuorela (2007) arvioi, että n nyt kuntoutustuella tai työkyvyttömyyseläkkeellä olevaa henkilöä olisi työllistettävissä avoimille työmarkkinoille. Heistä noin 40 prosenttia on eläkkeellä mielenterveyshäiriöiden perusteella, noin 20 prosenttia tuki- ja liikuntaelinten sairauksien perusteella ja runsaat 10 prosenttia kehitysvammaisuuden perusteella. Työhön pyrkivistä 43 prosenttia on 44-vuotiaita tai sitä nuorempia. Työhön pyrkivistä työkyvyttömyysetuutta saavista henkilöistä haluaisi työskennellä kokoaikaisesti ja osa-aikaisesti. Vammaryhmittäin tarkasteltuna työllisyydestä on saatavissa vain rajoitetusti tietoa. Osittain tämä johtuu siitä, että työkyvyttömyyseläkkeellä olevien vammaisten ei ole ollut mahdollista kirjautua työttömäksi työnhakijaksi ennen kuin vasta vuoden 2013 alusta. Näkövammarekisterin mukaan työikäisten näkövammaisten koulutustaso on alhaisempi kuin koko väestöllä. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa on 39 prosenttia näkövammaisista (koko väestöstä 26 %). Keskiasteen tutkintoja on suorittanut 55 prosenttia (44 %), ja korkea-asteen tutkinto on 5 prosentilla (30 %). Työikäisistä näkövammaisista työllisiä on 22 prosenttia ja osittain työllisiä 19 prosenttia (koko väestöstä työllisiä on 68 %). Näkövammaisia työskentelee runsaasti sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla sekä palveluammateissa. Näkövammaisten ammateista ja muuta väestöä alhaisemmasta koulutustasosta johtuen tulotaso on keskimääräistä huonompi. (Ojamo 2013). Kuurojen työttömyysaste oli vuonna 2010 tehdyn selvityksen mukaan noin 24% (Kuurojen liitto ry:n verkkosivut 2014). 7

8 Työikäisiä kehitysvammaisia suomalaisia on noin Työ- ja päivätoimintaan heistä osallistuu noin Perustoimeentulona useimmilla kehitysvammaisilla ihmisillä on työkyvyttömyyseläke. Suurin osa työtä tekevistä kehitysvammaisista ihmisistä osallistuu kuitenkin kuntien järjestämään työtoimintaan, vain harvalla on palkkatyötä. Kehitysvammaisten Tukiliiton arvioiden mukaan reilulla 3000 koulutetulla kehitysvammaisella ihmisellä olisi työkykyä ja tahtoa tehdä palkkatyötä. Tällä hetkellä vain noin 300 kehitysvammaista ihmistä tekee työsopimussuhteista työtä. (Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n verkkosivut 2014). Tiina Airaksisen tutkimuksessa (2006) tarkasteltiin yli 30-vuotiaiden liikkumisesteisten yhteiskunnallista asemaa Terveys väestöaineiston pohjalta. Niin liikkumisesteisten naisten kuin miestenkin työhön osallistumisen aste todettiin muita pienempi ja työttömyys oli yleisempää kaikissa ikäryhmissä. Lisäksi liikkumisesteiset ovat myös huomattavan usein eläkkeellä muihin työikäisiin verrattuna kaikissa ikäryhmissä.(airaksinen 2006). Tuki- ja liikuntaelinvammat, neurologiset vammat ja sairaudet sekä mielenterveysongelmat ovat kolme yleisintä syytä, jotka vaikeuttavat vammaisten henkilöiden työntekoa. Kuljetuspalvelut, esteetön työympäristö ja tietokone tai muu tekninen apuväline mahdollistaisi monen vammaisen työskentelyn. (Laiho ja muut 2005). Työkyvyttömyyseläkkeen varassa olevat vammaiset ihmiset elävät köyhyysrajan alapuolella. Heidän tulonsa ovat vain noin kolmasosa muiden kansalaisten keskimääräisistä tuloista (Kaukola 2010). Useimpien vammaisten ihmisten köyhyys kestää koko elämän. Tämä johtuu siitä, että he ovat syrjäytyneet palkkatyöstä. Asenteet vammaisten ihmisten työllistymistä kohtaan ovat muuttumassa myönteisemmiksi. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus korostaa yhdenvertaista oikeutta työhön samoilla ehdoilla kuin muutkin. Vammaisten ihmisten saaminen mukaan työelämään on myös taloudellisesti ja poliittisesti tärkeä tavoite. Vuoden 2013 alussa voimaan astunut laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta selkiyttää ja parantaa työkyvyttömyyseläkkeellä olevien asemaa työnhakijoina ja antaa lisää mahdollisuuksia tukea heidän työllistymistään ja työssä selviytymistään. Myös työnantajille tarkoitettuja tukia on selkiytetty. Edellä esitetyt tiedot vammaisten työllistymisestä osoittavat, että vammaisten ihmisten yhdenvertaiset mahdollisuudet työelämässä muihin kansalaisiin verrattuna ovat vielä laajasti toteutumatta. 3. SELVITYKSEN LAATIMINEN Kyselyn kohdejoukon muodostaa vammaispalveluja käyttävät vuotiaat tamperelaisnuoret. Vammaispalvelutoimisto poimi vammaispalvelujen käyttäjistä tähän ikäryhmään kuuluvat henkilöt, joilla oli päätös jostakin seuraavista palveluista: kuljetuspalvelut, henkilökohtainen apu, lyhytaikainen henkilökohtainen apu tai asunnon muutostyöt. Näiden palvelujen piiristä löytyi 204 nuorta. On vaikea arvioida, kuinka monta nuorta jäi identifioimatta, mutta silloinen vammaispalvelutoimiston vastaava sosiaalityöntekijä arvioi ulkopuolelle jääneiden määrän vähäiseksi. Kaikista vammaispalveluista nuoria olisi ollut työlästä hakea. Palvelunimikkeitä on paljon ja niistä olisi nuoret jouduttu poimimaan manuaalisesti. Tulosten yleistettävyyttä heikentää se, että kaikki vammaiset nuoret eivät ole välttämättä palvelujen piirissä. He eivät syystä tai toisesta ole hakeneet vammaispalveluja tai kokevat, että pärjäävät ilman niitä. Viittomakielisille nuorille lähetettiin lomake yhdistysaktiivien kautta. 8

9 Lomake lähetettiin siis 204 vammaispalveluja käyttävälle nuorelle. Toivomuksena oli, että lomakkeen täyttää nuori itse, tarvittaessa avustettuna läheisten tai avustajien kanssa. Heistä 103 eli puolet palautti lomakkeen joko sähköisesti tai paperiversiona. Lomakkeista hyväksyttiin 78. Osa oli jättänyt sähköisen vastauksen kesken. Laitoksissa asuvista muutama palautti lomakkeen täyttämättä. Muutama nuori oli muuttanut toiselle paikkakunnalle. Tulosten yleistämisessä perusjoukkoon on oltava kriittinen, mutta vertailut aikaisempien vastaavien tutkimusten tuloksiin osoittavat tämän selvityksen tulosten olevan pitkälti samansuuntaisia niiden kanssa. 4. SELVITYKSEN TULOKSET 4.1.Nuorten perusopetuksen jälkeinen koulutus Haluaisin päästä opiskelemaan alaa, josta olen haaveillut vuosia. Tähän selvitykseen on osallistunut 78 eri tavoin vammaista tamperelaisnuorta. Vastanneista 58:lla nuorella on jotakin oppivelvollisuuden jälkeistä koulutusta. Suoritetut opinnot vaihtelevat lyhytkursseista yliopistotutkintoon. Yleisimmin nuoret ovat peruskoulun jälkeen suorittaneet jonkun ammattikoulututkinnon. Kuvio 1. Vammaisten tamperelaisnuorten koulutustaso, n = 78 Selvitykseen osallistuneista nuorista noin neljäsosalla ei kuitenkaan näyttäisi olevan minkäänlaista ammatillista koulutusta oppivelvollisuuden päättymisen jälkeen. Tämä luku on yllättävänkin suuri ajatellen sitä, että henkilön vammaisuus harvoin estää ammattiin opiskelun. Henkilön vamma vaikuttaa luonnollisesti ammatinvalintaan. Nuoret olivat opiskelleet tai olivat opiskelemassa mm. Tampereen teknillisessä yliopistossa, Tampereen yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, TAMK:issa, Tredu:ssa, tai ammattiopisto Luovissa. Useat edellä mainituista oppilaitoksista tai niiden sivupiste toimii Tampereen alueella. Monet kehitysvammaisista nuorista ovat olleet valmiita lähtemään Tampereen ulkopuolelle opiskelemaan esim. Kotityö ja puhdistuspalvelulinjalle Pietarsaareen, Luovin Alavuden toimipisteeseen, Aitoon Koulutuskeskukseen tai Lehtimäen Opistoon. Tampereen ulkopuolella opiskelevien määrä oikeuttaa kysymään, onko Tampereella riittävästi opiskelupaikkoja ja tarkoituksenmukaisia opiskelualoja kehitysvammaisille nuorille? Tärkeintä niin työn kuin opiskelun suhteen tulisi olla se, että koulutusalat ovat vammaiselle nuorelle mielekkäitä. Edellä sanottuun viitaten voikin kyseenalaistaa sitä, missä määrin erityisesti kehitysvammaiset nuoret ovat itse voineet vaikuttaa siihen missä ja mitä opiskelevat ja myöhemmin 9

10 opiskelun päätyttyä millaisissa tehtävissä ja työsuhteessa toimivat tai miten muuten päivänsä viettävät. Kysynkin, ovatko Tampereen ulkopuolella opiskelevat vammaiset nuoret itse halunneet juuri sille alalle ja siihen kaupunkiin missä ovat opiskelleet. Vai onko kyse enemmänkin siitä, että Tampereella ei ole riittävästi opiskelupaikkoja kehitysvammaisille nuorille? Jatko-opintoja koskeneeseen kysymykseen vastasi 69 nuorta. Kymmenkunta kysymykseen vastaamatta jättäneistä ei ehkä kokenut opiskeluun liittyvää kysymystä kohdallaan relevantiksi tai ajankohtaiseksi. Toisaalta vastaamatta jättäneet saattavat olla myös tyytyväisiä koulutukselliseen tai ammatilliseen nykytilanteeseensa. Selvitykseen osallistuneista ja kysymykseen vastanneista nuorista 23 joko suunnittelee jatkavansa opintoja joskus tulevaisuudessa tai he olivat opiskelemassa tämän selvityksen tekohetkellä. Jatkoopintosuunnitelmat vaihtelevat harrastuspainotteisesta opiskelusta tutkintotavoitteiseen yliopistoopiskeluun. Yleisimmäksi nousi haave toisen asteen ammattitutkinnon suorittamisesta. Tällaisia tutkintoja ovat esimerkiksi puuseppä, lastenohjaaja, artesaani tai sosiaalialan amk-tutkinto. Kuvio 2. Vammaisten tamperelaisnuorten jatko-opintosuunnitelmat, n = 69. Suurella osalla vammaisista nuorista (46 vastaajaa 69:stä) ei joko ole jatko-opintosuunnitelmia tai heillä ei ole asiasta mielipidettä. Tämä havainto saa pohtimaan, ovatko nämä ihmiset tyytyväisiä ammatilliseen nykytilanteeseensa vai eivätkö he vain ole tulleet ajatelleeksi jatko-opintojen mahdollisuutta omalla kohdallaan. On myös mahdollista, ettei henkilöllä riitä energia ja rohkeus ammatillisten haaveiden toteuttamiseen. Silloin tuntuu turvallisemmalta pysyä vanhassa ja tutussa, vastaten ei ole suunnitelmia tai en osaa sanoa, vaikka nuorella saattaisikin olla koulutuksellisia haaveita ja unelmia. 4.2.Vammaisten tamperelaisnuorten palkkatyö ja muu päiväaikainen toiminta Haluaisin että päivärytmini olisi säännöllisempi ja minulla olisi mielekästä tekemistä. YK:n yleissopimus vammaisten oikeuksista (2006) edellyttää, että vammaisilla on yhdenvertainen oikeus työhön muiden kansalaisten kanssa. Euroopan neuvoston vammaispoliittinen toimintaohjelma puolestaan linjaa, että työllistyminen on kaikkien työikäisten kansalaisten yhteiskunnallisen osallisuuden ja taloudellisen riippumattomuuden edellytys. Myös Suomen vammaispoliittisessa ohjelmassa kuten myös Tampereen kaupungin vammaispoliittisessa ohjelmassa vammaisten työllisyyden edistämistä pidetään tärkeänä. 10

11 Kuitenkin vain murto-osa vammaisista nuorista on palkkatyössä. Saman havainnon voi tehdä myös tämän selvityksen pohjalta. Vastaajista vain reilu kymmenesosa, 12 henkilöä, tekee palkkatyötä. Suurin osa tämän selvityksen palkkatyötä tekevistä nuorista on näkövammaisia. Kuvio 3. Palkkatyötä tekevien määrä sekä palkkatyöhön kuluva viikoittainen tuntimäärä, n = 12. Suurimpina syinä vammaisten heikkoon työllistymiseen näen heikon yleisen työllisyystilanteen ohella työnantajien asenteet ja ennakkoluulot vammaisia henkilöitä sekä heidän työssä pärjäämistään kohtaan. Toisaalta suurin osa ammateista edellyttää hyvää ammattitaitoa. Tasavertaisessa työnhakutilanteessa vammaton työnhakija saatetaan asettaa etusijalle pelkästään sen takia, että työnantajalla ei ole tietoa yhteiskunnan tarjoamista tukitoimenpiteistä palkatessaan vammaisen työnhakijan. Työnantajalla ei välttämättä ole uskallusta palkata tehtävään henkilöä, joka tarvitsee kenties työolosuhteiden mukauttamista, ellei hän tiedä, että yhteiskunta tukee tässä asiassa työnantajia. Muita työnantajan tukimuotoja ovat palkkatuki ja työhönvalmennus. Ongelmana on myös vammaisten nuorten työnhakutaitojen vähäisyys ja tiedon puute työllistymiseen liittyvistä palveluista, kuten esim. hakeutumisesta työttömäksi työnhakijaksi. Tähän palataan myöhemmissä luvuissa. Vaikka palkkatyötä tekevien osuus tähän selvitykseen osallistuneista on pieni, toivovat monet nuorista saavansa palkkatyötä tulevaisuudessa (kuvio 4). Selvitykseen osallistuneista vammaisista nuorista kaikkiaan noin puolella on motivaatiota työllistyä ja ansaita palkkaa. Tätä työllistymisen motivaatiota osoittaa myös se, että kolmannes selvitykseen osallistuneista vammaisista nuorista on opiskelemassa tai haluaisi opiskella joskus tulevaisuudessa. Vain muutama niistä, jotka olivat työelämän ulkopuolella, oli aktiivisesti hakenut töitä. 11

12 Kuvio 4. Vammaisten tamperelaisnuorten toiveet palkkatyöstä, n= 67 Palkkatyössä olevien nuorten vähäinen määrä saa kysymään, mihin on kadonnut ihmisen perusoikeus työn tekoon ja oman toimeentulon ansaitsemiseen vammaisen nuoren kohdalla ja miten päivänsä viettävät palkkatyön ulkopuolella olevien nuorten suuri enemmistö? Nuorten päiväaikaista toimintaa kuvaa kuvio 5. Päiväaikainen toiminta Ei säännöllistä päivätoimintaa 6 Avo/työllistämista tukeva toiminta 4 Ammattiin opiskelu VPL:n muk. Päivätoiminta Työ- tai toimitakeskus 18 Palkkatyö Kuvio 5. Vammaisten tamperelaisnuorten päiväaikainen toiminta, n = 60 Lähes puolet vastaajista osallistuu joko kehitysvammahuollon tai vammaispalvelulain nojalla järjestettyyn päivätoimintaan. Henkilöiden päivätoimintaan osallistumisen aste vaihtelee kahdesta viiteen arkipäivään viikossa. Tämän osallistumisasteen vaihtelun syyksi voidaan nähdä vammaisen nuoren oma valinta, mutta toisaalta voidaan kysyä, onko päivätoimintaa tarjolla jokaisena arkipäivänä? Osa päivätoimintaan osallistuvista nuorista ei kokenut päivätoiminnan sisältöä mielekkääksi. Päivätai työtoimintaa pidettiin usein liian yksitoikkoisena tai liian vähän haasteita antavana. Kritiikkiä antaneet nuoret kokivat sen paikkana, jossa nuori vain viettää tietyn osan päivästä tekemättä mitään järkevää tai ei ainakaan kykyjensä mukaisia tehtäviä. Eräs nuori kiteyttää omat toiveensa, mutta myös päivä- ja työtoiminnan luonteen, kun hän sanoo En halua pussittaa nauloja, koska kykenen 12

13 monimutkaisempiin ja mielekkäämpiin tehtäviin. Monella päivä- tai työtoimintaan osallistuvalla nuorella olikin toiveena työllistyä avoimille työmarkkinoille joko osa-aikaisesti tai kokonaan. Kehitysvammaliitossa on valmistumassa tutkimus, jossa selvitetään valtakunnallisesti kehitysvammaisten työllistymistä. Alustavien tulosten mukaan niistä kehitysvammaisista, jotka ovat työtoiminnassa, avotyötoiminnassa tai palkkatyössä, Vantaalla 50 % ja Helsingissä 25 % ovat palkkatyössä, kun Tampereella vastaava luku on ainoastaan 10% (Vesala 2014). On aiheellista kysyä, miksi Tampereella kehitysvammaisia on huomattavasti vähemmän palkkatyössä kuin pääkaupunkiseudulla? Vastaus lienee siinä, että Tampereella ei ole riittävästi työllistämisen mahdollistavia rakenteita. Toivottavasti Työllisyydenhoidon palvelukeskus ja sosiaalinen yritys Sarka ottaisivat tästä asiasta tukevan kopin. Monet päivä- tai työtoimintaan osallistuvista nuorista toivoivat saavansa tekemästään työstä parempaa korvausta kuin nykyinen työosuusraha. Nuoret, jotka kertovat viihtyvänsä päivätoiminnassa, kertovat toiminnan parhaimmiksi puoliksi kavereiden tapaamisen ja yhteisön hyväksyvän ilmapiirin. Vammaisten päivä- ja työtoiminnan sisältöjä tulisi arvioida yhdessä käyttäjien kanssa ja kehittää sisältöjä saadun palautteen pohjalta. Näin saataisiin toiminnasta vielä enemmän tekijöidensä näköistä ja siten heille mielekkäämpää. Ensisijaisesti pyrkimys tulisi kuitenkin olla vammaisten nuorten työllistymismahdollisuuksien lisääminen heidän toiveidensa mukaisesti. Tärkeänä pidän sitä, että ne nuoret, joilla ei ole säännöllistä päivittäistä toimintaa ja viettävät aikansa lähinnä kotona, saataisiin aktivoitua palvelujen piiriin. Tällaisia nuoria oli noin kymmenesosa vastaajista Nuorten palkkatyöllistymiseen liittyvät vahvuudet ja haasteet Tulen toimeen ihmisten kanssa, olen nopea ja positiivinen, noudatan ohjeita. Vammaisen henkilön palkkatyöllistyminen on usein haastavampi prosessi kuin vammattomalla työnhakijalla. Siksi osana tätä selvitystä kartoitettiin ne vahvuudet sekä haasteet, joita vammainen nuori kokee itsellään työllistymisensä suhteen olevan. Monet nuoret kokevat ammattitaitonsa lisäksi hyvät vuorovaikutustaidot sekä niihin liittyvät iloisuuden ja toisen ihmisen huomioon ottamisen merkittävänä osana omia työllistymisen mahdollisuuksiaan. Muina sosiaalisuuteen liittyvinä piirteinä nousee aineistosta esiin esim. halu auttaa muita ihmisiä ja kyky empaattiseen kohtaamiseen esim. hoivatyössä. Monet hakijoista kokivat olevansa oma-aloitteisia, rauhallisia ja tarvittaessa ripeitä työntekijöitä. Osa kertoi olevansa tunnollisia ja huolellisia ja pitivät tärkeänä, että työn jälki oli laadukas. Työnantajat arvostavat koulutuksen, ammattitaidon ja työkokemuksen ohella työnhakijan kielitaitoa, suullisen ilmaisun valmiutta, hyviä ongelmanratkaisutaitoja sekä työtehtävän mukaisia mahdollisia erityisvalmiuksia. Työnantajan hakijassa arvostamat seikat toki vaihtelevat työtehtävästä riippuen, mutta yleisesti ottaen voi sanoa, että työssä ja työnhakutilanteessa voi hyödyntää oikeastaan mitä tahansa luonteenpiirrettä tai arkitaitoa. Koskaan ei voi tietää, mikä tekijä viime kädessä on lopulta ratkaissut asian juuri kyseiseen tehtävään valitun eduksi. Suuri osa vastanneista nuorista on hyvin motivoituneita työllistymään palkkatyösuhteeseen. Mutta voi kysyä, kuinka kauan vammaisten nuorten aktiivisuus ja työllistymisinto sitten kestää, jos työpaikan saanti ja usko vammaisen henkilön työkykyyn säilyy yhtä heikkona kuin se tällä hetkellä on. Näen näissä nuorissa työvoimapotentiaalin, jota tamperelaisten työnantajien tulisi mitä suurimmassa määrin hyödyntää. 13

14 Avoimille työmarkkinoille työllistyminen tulisi olla ensisijaista vammaisten työnhakijoiden kohdalla. Mikäli se ei ole mahdollista esim. henkilön vamman takia, etsitään vasta sitten muita vaihtoehtoja. Vammaiselle nuorelle palkkatyö merkitsee toimeentulon ohella hyvän itsetunnon, omanarvon tunnon, täyden yhteiskuntaan osallistumisen sekä oman työpanoksen antamisen tunteen saavuttamista. Työllistymistään estävinä keskeisinä haasteina nuoret kokevat vammaisuuteensa liittyvät rajoitteet ja siihen liittyvät mahdolliset erityistarpeet sekä toisaalta työnantajien asenteet, pelot ja ennakkoluulot vammaisuutta kohtaan sekä työtehtäviin liittyvät vaatimukset. Osa nuorista koki haasteena työtehtävien asettamat korkeat vaatimukset, kuten työn tiukkatahtisuus, tarkka aikataulutus, tulosvastuullisuus ja tavoitteellisuus. Ongelmaksi koettiin lisäksi muun muassa koulutuksen ja työkokemuksen mahdollinen riittämättömyys. Osa koki, että vammaiselta työntekijältä vaaditaan enemmän kuin vammattomalta työntekijältä vakuuttaakseen työnantajan omista kyvyistään. Merkittävänä haasteena nuoret pitivät sitä, että vamma saattaa edellyttää työnkuvan räätälöintiä tai työolosuhteiden mukauttamista. Muutama vastaaja toi esiin, että työnantaja ei ole valmis näihin eikä työnantajalla ole välttämättä riittävästi tietoa siitä, että työolosuhteiden mukauttamiseen on saatavana taloudellista tukea, samoin vammaisen työntekijän palkkaamiseen ja perehdyttämiseen. Työnantajaan liittyvinä työllistymisen haasteina jotkut nuoret näkivät negatiivisen asenteen ja ennakkoluulojen lisäksi myös vammaisuutensa takia syrjityksi tulemisen. Käytännössä tämä saattaisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vammainen henkilö jää valitsematta, jos samaa tehtävää hakee vastaavan koulutuksen saanut ja työkokemukseltaan vastaava vammaton työnhakija. Näin toimittaessa on usein kyse työnantajan rohkeuden ja tiedon puutteesta koskien vammaisen henkilön työllistämistä, sitä varten saatavia tukimuotoja ja käytännön kokemuksia. Nämä nuorten esiin nostamat työllistymistä estävät seikat saavat minut pohtimaan sitä, millainen käsitys tänä päivänä vammaisuudesta vallitsee. Voidaan erottaa kaksi lähestymistapaa: vammaisuus lääketieteellisenä ilmiönä, yksilöön liittyvänä puutteena, fyysisenä vammana tai vammaisuus sosiokulttuurisena ilmiönä, jolloin vammaisuutta tarkastellaan yhteiskunnan tapana toimia. Jälkimmäisen lähestymistavan yhteyteen voidaan asettaa kysymys, miten yhteiskunnan esteet vammauttavat vammaisia ihmisiä jokapäiväisessä elämässä. Tämän näkemyksen mukaan vammaiset ihmiset vammautuvat ympäristön ja yhteiskunnan luomista esteistä, eivät niinkään itse synnynnäisestä fyysisestä vammasta (ks. Liikamaa 2014, 76). Tässä aineistossa kumpikin lähestymistapa on esillä, mutta lääketieteellinen näkemys voimakkaampana. Nuoret ovat ehkä sosiaalistuneet lääketieteelliseen malliin ja pitävät omia mahdollisuuksiaan työllistyä vähäisinä, kuten vähäinen kokemus työnhausta osoittaa. Kertomus vammaisuudesta vajavuutena on vuosisatainen ja se saattaa helposti juuttua myös vammaisen nuoren identiteettiin. Erään vastaajan sitaatti kuvaa hyvin tätä yksilöllistä puute- näkökulmaa vammaisuuteen: Minulla ei ole taitoja eikä tietoja riittävästi. Kukaan ei halua minua palkkatyöhön, kun en osaa lukea enkä kirjoittaa. En ymmärrä rahaa, en kelloa. Kun vammaisuus nähdään yhteiskunnan luomina esteinä oma vamma tiedostaen se antaa mahdollisuuden neuvotella näistä esteistä ja murtaa niitä. Vammaisten huono työllisyys on hyvä esimerkki estävistä yhteiskunnallisista rakenteista. Kun vammaisuus nähdään työnantajan silmissä vanhan vammaisuuden kertomuksen mukaisesti työkyvyttömyytenä tai osatyökyvyttömyytenä, on vammaisen henkilön lähes mahdoton työllistyä. Tarvitaan vastakertomuksia, joissa vammaiset itse osoittavat oman työkykynsä ja murtavat puutenäkemystä vammaisuudesta. Yhteiskunta estävine järjestelmineen ja etuusloukkuineen ei myöskään kannusta vammaisia henkilöitä hakeutumaan 14

15 palkkatyöhön. Vammaisissa piilevän työvoimareservin käyttöön saamiseksi koko yhteiskuntamme arvo- ja asennemaailma kaipaisi muutosta. Tässä muutoksessa vammaiset tulisi nähdä pystyvinä ja osaavina ihmisinä, mutta se edellyttää toimijapositioita vammaisilta itseltään Nuorten toimeentulo ja sen muodostuminen Pienellä eläkkeellä, eläkkeensaajan asumistuella ja hoitotuella ei suuria tehdä. Saan maksettua vuokran ja pakolliset laskut, mutta rahaa ei ole koskaan tehdä mitään. Taloudellinen toimeentulo on välttämätöntä, jotta elämä sujuu ja arjen rattaat pyörivät. Palkkatyö luo henkilön toimeentulolle vahvemman perustan kuin työkyvyttömyyseläke. Vastanneista noin puolet kokee tulonsa riittäviksi omiin toiveisiinsa ja tämän hetkiseen elintasoonsa nähden. Tätä tyytyväisyyttä selittää suurelta osin se, että osaa nuorista vanhemmat ja muut läheiset tukevat joko taloudellisesti tai nuori asuu edelleen yhdessä vanhempiensa tai muun läheisen henkilön kanssa. Itsenäisesti asuvan nuoren taloudellinen tukeminen saattaa tarkoittaa vanhempien osallistumista asumis- sekä muiden pakollisten kulujen kattamiseen tai suurempien hankintojen rahoittamiseen. Tällaisen läheisiltä saadun tuen ansiosta nuori kokee omien rahojensa riittävän. Toisaalta lapsuuden kodissa asuvalle nuorelle harvoin syntyy asumiskuluja, mikä myös saa aikaan tunteen käytettävissä olevien rahavarojen riittävyydestä. Ne, jotka kertovat toimeentulonsa olevan riittävän sanovatkin rahojen riittävän tällä hetkellä juuri lapsuuden kodissa asumisensa ansiosta. Mikäli he asuisivat itsenäisesti useimmat kokevat, ettei rahaa tällöin olisi käytössä riittävästi. Vammaiset nuoret näkevät myös säästäväisyyden ja vähään tyytymisen toimeentulonsa riittävyyden edellytykseksi. Eräs nuorista kuvaa taloudellista tilannettaan toteamalla tuloni riittävät, jos ei ole kuukauden aikana paljoa sairauskuluja tai muita yllättäviä menoja. Vammaisen nuoren tyytyväisyys on siis hyvin tilanneriippuvaista. Tästä kertoo mielestäni osuvasti aineistosta löytyvä lausuma: Tällä hetkellä tulen hyvin toimeen, mutta tulevaisuuden suunnitelmissa on hankkia oma asunto, auto jne. Siihen nähden tulot ovat nykyisellään liian pienet. Kuvio 6. Nuorten tyytyväisyys omaan toimeentuloonsa, n = 67. Selvitykseen osallistuneista, toimeentuloa koskevaan kysymykseen vastanneista nuorista lähes kolmannes kokee oman toimeentulonsa riittämättömäksi. Suurin osa toimeentuloonsa tyytymättömistä nuorista asuu itsenäisesti omassa asunnossa, jolloin merkittävä osa näiden kotoa pois muuttaneiden vammaisten tamperelaisnuorten kuukausittaisesta toimeentulosta hupenee asumiskuluihin sekä muihin pakollisiin, toistuviin menoihin (esim. puhelin, harrastukset). Lisäksi 15

16 jotkut nuorista mainitsevat toimeentulon kaventajina vammaisuudesta tai opiskelusta koituvat mahdolliset kuluerät. Tällaisina kuluina nähdään muun muassa ei-vuokrattavat apuvälineet, pakolliset taksimatkat, kuljetuspalvelujen omavastuut, terapioiden omavastuut sekä muut vammasta johtuvat itse maksettavat kulut. Toimeentuloaan kritisoineet vammaiset tamperelaisnuoret kokevat elävänsä niukkuudessa tai osittain ylivarojensa, mikä saattaa aiheuttaa heille pahimmassa tapauksessa velkakierteen. Pidemmän päälle tällainen kierre pienentää toimeentuloa entisestään. He haluaisivat harrastaa, shoppailla, tavata ystäviä ja matkustella nykyistä enemmän, mutta he eivät koe sitä mahdolliseksi toimeentulon ollessa riittämättömän. Lähes kaikki tähän selvitykseen osallistuvat nuoret saavat ainakin yhtä Kansaneläkelaitoksen maksamaa etuutta, joka on näin ollen osa heidän toimeentuloaan. Näistä sekä mahdollisista muista tuista huolimatta tulotasoa ei koeta hyväksi tai edes kohtuulliseksi. Tukisummat ovat nuorten mielestä pieniä tai niiden myöntämiskriteerit ovat tiukat. Tulojen pienuuden vuoksi itseä miellyttävät pienetkin hankinnat, suuremmista puhumattakaan, jäävät vammaisella nuorella helposti vain haaveeksi. Vammaisten nuorten motivaatio työllistyä kertoo omaa kieltään vammaisten nuorten omasta halusta ja tarpeesta parantaa omaa tulotasoaan, vaikka muitakin syitä (oman merkityksellisyyden tunne ja työyhteisöön kuuluminen) toiveeseen työllistyä on toki nähtävissä. Nuorten tulotasoon sekä työn arvostukseen liittyen voisi tässä kohdassa mainita aineistosta esiin nousseen toiveen työ- ja toimintakeskustyöstä maksettavasta oikeasta palkasta nimellisen työosuusrahan sijaan. Toive on kuitenkin vaikea toteuttaa. Palvelun käyttäjälle ei voida maksaa palkkaa ja korvauksetkin jäävät poikkeuksetta pieniksi. Ehkä oikeampi askel olisi, että ne, jotka vammaisuuden perusteella eivät voi työllistyä, saisivat kansalaispalkkaa. Tällä hetkellä vammaisten tamperelaisnuorten toimeentulo muodostuu pääosin Kansaneläkelaitoksen maksamista etuuksista alla olevan kuvion 7 mukaisesti. Kuvio 7. Selvitykseen osallistuneiden nuorten tulonmuodostus. Yleisimpiä vammaisen tamperelaisnuoren tulonlähteitä yllä olevan kuvion mukaan ovat työkyvyttömyyseläke sekä erilaiset vammaistuet. Tämä havainto on varmasti yleistettävissä vammaisten henkilöiden osalta myös nyt käsillä olevan selvityksen ulkopuolelle. Mikäli vammaisen nuoren toimeentulo perustuu ainoastaan sosiaaliturvaan, jää nuoren toimeentulo ja elintaso siinä tapauksessa väistämättä yleistä elintasoa ja vaatimuksia alhaisemmaksi. Tällaisessa tilanteessa vammainen nuori ei välttämättä koe voivansa olla täysin osallinen ja yhdenvertainen yhteiskunnan jäsen verrattuna vammattomiin nuoriin aikuisiin, toki heidänkin työttömyysasteensa on korkea. Vammaisten nuorten toimeentulon parantamiseksi tulisi lyhytaikainenkin palkkatyö työehtosopimusten mukaisella palkalla mahdollistaa nykyistä paremmin siten, että ansiotulot eivät 16

17 vaikuttaisi välittömästi henkilön vammansa takia saamiin etuuksiin. Motivaatiota työn tekemiseen vammaisilla nuorilla näyttäisi olevan. Eräs kehitysvammaisista nuorista puhuu monen selvitykseen osallistuneen henkilön suulla todetessaan, Joskus jos tulee mahdollisuus, niin haen töihin. 4.5.Nuorten työnhakutiedot ja taidot Työn hakua voi pitää prosessina, joka alkaa joko henkilön työmotivaatiosta, tai konkreettisesta työn teon tarpeesta. Tämä prosessi jatkuu edelleen työpaikkojen etsinnällä ja työpaikan hakemisella. Parhaassa tapauksessa työn hakemisen prosessi päättyy haetun työpaikan saamiseen ja työsuhteen solmimiseen. Edellä kuvatusta prosessista selvitäkseen työnhakijalla tulee olla tietoja, taitoja ja kokemusta työnhakuun liittyen. Mitä vankemmat työnhakutaidot henkilöllä on, sitä valmiimpi hän on etsimään työtä ja uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa. Usein hyvät työnhakutaidot myös edistävät halutun työpaikan saamista, vaikka ne eivät toki takaa sitä. Osana tätä selvitystä kartoitettiin vammaisten tamperelaisnuorten työnhakutaitojen sekä vammaisten työllistymiseen liittyvän tiedon laajuutta. Nuorten työnhakutaitojen laajuutta tiedusteltiin seuraavalla kysymyksellä: Oletko saanut riittävästi tietoa työn hakemisesta ja vammaisten työllistymisen tukimuodoista? Vammaisten tamperelaisnuorten tähän kysymykseen antamien vastausten perusteella voi todeta, että tieto työn hakemisesta ja työnhakuasiakirjojen (ansioluettelo, työpaikkahakemus) laadinnasta puuttuu heiltä lähes kokonaan. Tamperelaisnuorten halu kehittää omia työnhakutaitojaan ja lisätä tietouttaan vammaisen henkilön työllistämisen tukimuodoista on kuitenkin melko suuri, kuten kuviosta 8 voi havaita. Yli puolet kysymykseen vastanneista nuorista haluaisi saada lisää tietoa vammaisen henkilön työllistämisen tukimuodoista. Sitä vastoin vain reilu 10 % vastanneista kokee saaneensa työllistymiseen liittyvää tietoa ja opastusta riittävästi. Ne tämän selvityksen osallistujista, jotka jo ovat työllistyneet palkkatyösuhteeseen, ovat tietoisia käytettävissä olevista vammaisen työllistämisen tukimuodoista. Kuvio 8. Vammaisten tamperelaisnuorten tietoisuus työllistämisen tukimuodoista, n = 66. Vammaisten nuorten työnhakutaitoja tulisi mielestäni parantaa laajemminkin kuin vain Tampereella, sillä uskon vammaisten henkilöiden työnhakutaitojen myös valtakunnallisesti olevan muuta väestöä heikommalla tasolla. Lisäksi tietoa vammaisen henkilön työllistämiseen liittyvistä yhteiskunnan tarjoamista tukimuodoista on huomattavasti lisättävä työnantajien piirissä. 17

18 Vammaisten henkilöiden työllisyyden paranemiseksi työvoimahallinnon tulisi panostaa nykyistä enemmän vammaisten henkilöiden palkkatyösuhteiseen työllistämiseen, sillä vammaiset ovat suuri ja käyttökelpoinen työvoimareservi. Työvoimahallinnon ja muiden työllistävien tahojen on kohdennettava lisää voimavaroja vammaisten työllistymisen tarpeisiin perehtyneisiin työntekijöihin (erityistyövoimaneuvoja). Vammaisten paremman työllistymisen takaamiseksi on kaupunkiimme kehitettävä ns. yhden luukun malli nimenomaan erityistä tukea tarvitsevia työllistyjiä varten esim. osaksi työllisyydenhoidon palvelukeskusta. Tämän selvityksen tulokset osoittavat, että tarve tällaisen vammaisten työhönvalmennuskeskuksen kehittämiselle on ilmeinen. Mallin perusajatus on, että kaikki vammaiset nuoret heti ammatillisen koulutuksen päätyttyä ohjautuisivat työhönvalmennuskeskukseen, jossa ammattitaitoinen henkilökunta etsisi yhdessä vammaisen nuoren kanssa hänelle mielekkään jatko-opintopolun tai työpaikan tai muun hänen toiveitaan ja edellytyksiään vastaavan päivittäisen toiminnon. Työllistyminen palkkatyösuhteeseen vaikuttaa myönteisesti vammaisen nuoren taloudelliseen toimeentuloon, mutta se myös tarjoaa mielekkään sisällön vammaisen nuoren aikuisen arkeen Nuorten tieto yhteiskunnan palvelu- ja tukimuodoista Kunnan sosiaalitoimen ja vammaispalvelun työntekijöiden tehtävänkuvaan kuuluu olennaisena osana asiakkaan kokonaistilanteen selvittäminen. Tämä selvitysprosessi sisältää työntekijän velvollisuuden kertoa asiakkaalle niistä palveluista ja tukimuodoista, joihin hän on oikeutettu. Sosiaalityöntekijöiden työ saattaa kuitenkin käytännön syistä painottua hakemusten käsittelyyn ja päätösten tekemiseen. Vammaisen henkilön tukimuodoista ja oikeuksista kertominen jää sosiaalityöntekijän toimenkuvassa väistämättä vähemmälle silloin, kun asiat eivät liity suoraan vammaispalveluihin. Tällöin olisi vammaisen nuoren itse oltava mahdollisimman hyvin selvillä esim. työllistymispalveluista, mutta tämän selvityksen tulokset osoittavat, että tämä tieto on nuorilla vähäistä. Tekemäni selvitys ja sen puitteissa vammaisten tamperelaisnuorten kanssa käydyt keskustelut osoittavat, että tieto saatavissa olevista työllistymiseen liittyvistä ja ylipäätään yhteiskunnan tukimuodoista on monilla vammaisilla nuorilla puutteellista.. Mietin, mistä vammaisten nuorten tiedon vähäisyys tukimuotoihin liittyen sitten johtuu? Voisiko kyse olla sosiaaliturvaviidakon vaikeaselkoisuudesta tai siitä, että joku muu kuin vammainen nuori itse hoitaa hänen asioitaan. Vammaisten nuorten tietoisuutta on lisättävä myös muusta sosiaaliturvasta, erityisesti toimeentulotuesta, työllistymiseen liittyvän tiedon lisäämisen ohella. Kotona asuvien lasten asiat ovat yksin vanhempien harteilla. Kukaan ei välitä nuoren polusta oikeasti. Kun kasvoin aikuiseksi, tukiverkosto loppui! Vain perhe auttaa. Nuorten vastaukset yhteiskunnan tukimuotoihin liittyen tukevat ajatusta, että vammaispalveluihin liittyvän sosiaalityön tulisi integroitua paremmin muuhun avopalvelujen sosiaalityöhön. Vain osa vammaisten tarvitsemista palveluista on vammaispalveluja. Vammaispalvelujen sosiaalityön tulisi olla päätösten teon ohella muihin palveluihin ohjausta. Palveluketjun tulisi johtaa toisaalta saumattomasti esim. vammaispalveluista ammatillisiin työllistämispalveluihin, toisaalta luukuttamisen vähentämiseksi voisi ajatella, että esim. toimeentuloavustukset voisivat integroitua osaksi vammaispalvelun sosiaalityötä, kuten käsittääkseni on kysymys esim. kuurojen asiakkaiden kohdalla. Tällöin työntekijä ei vaihtuisi avun tarpeen vaihtuessa sosiaalityön eri osa-alueelle. 18

19 Entistä kokonaisvaltaisempi palveluohjauksellinen työote edellyttäisi vammaispalvelujen sosiaalityöntekijöiden työaikaresurssien lisäämistä, mutta toisaalta vähentäisi tarvetta muiden tahojen tekemään sosiaalityöhön. Joka tapauksessa asiakkaan näkökulmasta yhden luukun periaate olisi mielekäs. Vammaiselta nuorelta poistuisi tarve juosta monen vaikeasti tavoitettavan viranomaisen luona ja nuorelle olisi matala kynnys ottaa yhteyttä tuttuun palveluohjaajaan. Työntekijät osaisivat auttaa, opastaa ja neuvoa vammaista nuorta kiireettömästi ja oikea-aikaisesti silloin, kun hän apua tai tukea tarvitsee. Kokonaisvaltaisen työotteen myötä yhtä työntekijää kohti lasketun asiakasmäärän olisi pakko pienentyä, jolloin aikaa tukimuodoista ja muusta sosiaaliturvasta kertomiselle jäisi enemmän. Oleellista vammaisen nuoren kannalta ovat palveluketjun katkeamattomuus, oikea-aikainen informaatio ja matala kynnys ottaa yhteyttä tuttuun palveluohjaajaan. 5. YHTEENVETO JA SUOSITUKSET Haluaisin olla tavallinen nuori. Nuorilla on suunnitelmia, toiveita, unelmia ja odotuksia tulevaisuutensa suhteen. Tulevaisuuden suunnittelu ja asioiden pohdiskelu on osa nuoren elämää täysin riippumatta siitä, onko kysymyksessä vammainen tai vammaton nuori. Vammaisten tamperelaisnuorten toiveet ovat luettavissa läpi koko selvityksen. Haluan nostaa heidän toiveensa ja unelmansa silti vielä selkeästi näkyville, jotta ne tulevat päättäjien ja muiden ratkaisuja tekevien henkilöiden tietoon. Vammaisten nuorten kyselyssä esittämät tulevaisuuden toiveet sekä unelmat ovat pitkälti samoja kuin heidän vammattomilla ikätovereillaan. Tulevaisuuden toiveet liittyvät nuorten mahdollisuuteen elää täysipainoista, aktiivisesti osallistuvaa ja yhdenvertaista nuoren aikuisen arkea vammasta huolimatta. Tällaisina nuoren aikuisen elämän osa-alueina nuoret itse näkivät mahdollisuuden opiskeluun, palkkatyöllistymiseen, esteettömään vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin. Nuoret esittävät toiveenaan vammaisten henkilöiden opiskelu-, työ ja harrastusmahdollisuuksien parantamista ja niiden lisäämistä Tampereella. Vasta silloin vammaiset nuoret kokevat voivansa elää kotikaupunkinsa täysivaltaisina jäseninä. Useiden nuorten mielestä kaupungissamme ei ole riittävästi otettu huomioon vammaisia nuoria erityistarpeineen. Monet nuoret kokevat, että esim. kuljetuspalveluja ja henkilökohtaista apua ei ole riittävästi tarjolla. Myös esteettömyydessä koettiin olevan kehittämisen tarpeita. Esim. kahviloista ja nuorisotiloista on vain osa esteettömiä. Monet nuoret kokivat toimeentulonsa olevan tiukka. Siksi ei olekaan mikään yllätys, että nuorista moni halusi palkkatyöhön. Palvelujärjestelmä koettiin monien mielestä pirstaleisena ja palveluihin ohjaus puutteellisena. Toimiva ja yhdenvertainen Tampere nähdäänkin vammaisten nuorten haavekuvissa vasta tulevaisuudessa. Monet vammaisista nuorista kokevat, että he eivät saa arvostusta tai he eivät tule kuulluiksi viranomaisten taholta riittävästi. Monet nuoret kokevat, että ainoa heistä aidosti kiinnostunut heitä tukeva ja auttava henkilö on lähiomainen. Monet nuoret kokevat, että heidän työllistämiseensä ei panosteta eikä heitä nähdä potentiaalisena työvoimana kaupungissamme. Nuoret toivovat, että tietoisuutta vammaisen henkilön työllistämiseen liittyvistä palveluista lisätään. Tämän lisäksi nuoret toivovat, että työnantajia tulee informoida yhteiskunnan tukimuodoista heidän palkatessaan vammaisen työntekijän. Samoin asennemuokkausta vammaisen työnhakijan työkyvyistä ja ylipäätään vammaisuudesta tulisi työnantajien piirissä lisätä. Nyt monet työnantajat ovat pitkälti vanhakantaisen vammaiskuvan kantajia. Tässä kuvassa vammaisuus nähdään työ- ja toimintakyvyttömyytenä, mikä ohjaa vammaiset erityispalvelujärjestelmän piiriin, jossa työ muuttuu kuntouttavaksi palveluksi. 19

20 Vammaisten nuorten tulevaisuudentoiveet ja odotukset voidaan kiteyttää erään nuoren kommenttiin: Haluaisin työllistyä vakituisesti siten, että pystyisin tulevaisuudessa elättämään itseni ilman vanhempien/läheisten tukea. Tiivistän raportin loppuun suositukset vammaisten nuorten työllisyyden palvelujärjestelmän kehittämiseksi. Näen työskentelyn näiden asioiden eteenpäinviemiseksi välttämättömäksi Tampereella. Nuoret eivät halua elää marginaalissa. Heidän paikkansa on muiden joukossa. Monet nuoret tarvitsevat räätälöityä opastusta työllistymistä tukevaan toimintaan; Vammaiset nuoret on integroitava paremmin kaupungin työllistämispalveluihin. On varmistettava, että työllistämispalvelut ovat kaikkien niihin oikeutettujen saatavilla ja että niistä on saatavilla riittävästi tietoa; Nuorten työhönvalmennusta on lisättävä niin, että kaikilla vammaisilla nuorilla on halutessaan mahdollisuus työhönvalmentajan tukeen; Tiedottamista työnantajille on lisättävä yhteiskunnallisista tukimuodoista, jolloin kynnys palkata osatyökykyinen/vammainen työntekijä madaltuu; Palvelujärjestelmän on tuettava nuorta kokonaisvaltaisemmin. Tämä edellyttää saumatonta palveluketjua eri hallintoyksiköiden välillä sekä työntekijöiltä palveluohjauksellista työotetta. 20

21 LÄHTEET Airaksinen, T Syrjäyttäminen eriarvoistaa. Vertaileva tutkimus liikkumisesteisten ihmisten asemasta. Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Hiltunen, J Vammaisten työllistyminen monimuotoisuuden politiikan näkökulmasta. Pro gradu tutkielma. Lapin yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Holm, P. & Happonen, A Vammaisten työkyky vuonna Vertailua työttömiin. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen raportteja nro 202. Helsinki: PTT. Kaukola, J. (toim.) Puheista tekoihin. Köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnan ohjelma. Me Itse ry. Kehitysvammaisten Tukiliitto Monet kehitysvammaiset ihmiset tekevät työtä, mutta harva heistä saa työstään palkkaa. Viitattu Kreisman, R. & Palmer, R Reasonable Accommodation under the ADA: What's an Employer to Do? Cornell University, an invited paper. Cornell Hotel and Restaurant Administration Quarterly, Oct - Nov Lee, B Legal requirements and employer responses to accommodating employees with disabilities. Human Resource Management Review 1996; 6 (4): Linnakangas, Ritva & Suikkanen, Asko & Savtschenko, Victor & Virta, Lauri: Uuden alussa vai umpikujassa? Vammaiset matkalla yhdenvertaiseen kansalaisuuteen. Raportteja 15/2006. Helsinki: Stakes, Neuvoston direktiivi 2000/78/EY yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista. Euroopan yhteisöjen virallinen lehti, , L Nevala, N. & al Työolosuhteiden mukauttaminen vammaisilla henkilöillä: vaikuttavuus sekä estävät ja edistävät tekijät. Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus. Kelan tutkimusosasto. Työpapereita 61/2014. Ojamo, Matti Rekisteröityjen näkövammaisten sosiaalinen asema THL ja Näkövammaisten keskusliiton näkövammarekisteri. Ollikainen, A-M Marginaalin marginaalissa? Vammaiset ja osatyökykyiset henkilöt työllistymispalveluiden reunoilla. MOVE-projekti - VATES-kirjat Pirttimaa, R Tuetun työllistymisen alkuvaiheet ja kehittyminen Suomessa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Opettajankoulutuslaitos. Erityispedagogiikan yksikkö. Suomen vammaispoliittinen ohjelma Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Saatavissa: Tampereen kaupungin vammaispoliittinen ohjelma Viitattu