Elinikäiseen oppimiseen liittyvä ohjaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinikäiseen oppimiseen liittyvä ohjaus"

Transkriptio

1 Aikuisopotoiminta Joutsassa 4/2010-5/2011 Seija Vuori Aikuisohjausta paikallisesti hanke, Joutsan kunta Elinikäiseen oppimiseen liittyvä ohjaus CEDEFOPIN (=Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen) määritelmä elinikäisestä ohjauksesta: Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan toimia, jotka auttavat kansalaisia eri elämänvaiheissa - tunnistamaan kykynsä, osaamisensa ja kiinnostuksensa - tekemään tarkoituksenmukaisia koulutuksellisia ja työuraan liittyviä päätöksiä - hallitsemaan yksilöllisiä polkujaan opiskelussa, työssä ja muussa toiminnassa Ohjausta tapahtuu eri toimintaympäristöissä: koulutuksessa, siirtymävaiheissa ja työpaikalla. Ohjausta antavat sekä eri julkisen sektorin toimijat että yksityiset toimijat. 1

2 Elinikäiseen oppimiseen liittyvän ohjauksen kehittäminen Joutsassa - aikuisopotoiminta aikuisopotoiminta käynnistettiin Aikuisohjausta paikallisesti hankkeen pilottina maalis-huhtikuussa 2010 tavoitteena koulutusneuvonnan ja yksilöohjauksen antaminen mm. TEtoimistosta ohjautuville asiakkaille, joilla on itsellään motivaatiota tarkastella elämänvaihettaan annetun ohjauksen tukemana Aikuisopon vastaanotolla tähdätään opiskelu- tai työpaikan tai muun mielekkään tekemisen löytämiseen annetaan tietoa koulutusmahdollisuuksista, opintojen rahoittamisesta ym. opiskeluun liittyvistä asioista ohjataan käyttämään netissä olevia ammatinvalinta- ja urasuunnitteluohjelmia autetaan tarvittaessa erilaisten hakemusten ja CV:n laadinnassa asiakkaat ohjautuvat aikuisopolle pääsääntöisesti TE-toimistosta ja jonkin verran myös Joutsan TyöVarikolta Toiminnan perusajatus: yhteistyöllä asiakaslähtöisesti Aikuisopotoiminnasta tiedottaminen netissä Joutsan kunnan sivuilla linkki: Etsitkö tietoa aikuiskoulutuksesta? esite, jota saatavilla mm. TE-toimistossa, sosiaalitoimistossa ja TyöVarikolla tapahtumissa mm. Rakenna oma tulevaisuutesi! koulutus- ja työelämätapahtuma Joutsassa

3 Asiakaskäyntien määrä Asiakaskäynnit v asiakkaita maalis-joulukuussa noin 20 henkilöä asiakaskäyntejä 55 kpl Asiakaskäynnit v uusia asiakkaita tammi-toukokuussa 17 henkilöä (+ lisäksi jonkin verran edellisen vuoden asiakkaita) asiakaskäyntejä 50 kpl = useimpien asiakkaiden kohdalla elämäntilanne on niin haastava, etteivät asiat ratkea nopeasti vaan tarvitaan paljon aikaa ja monia keskusteluja Asiakasprofiilit suurin osa aikuisopon vastaanotolla käyneistä asiakkaista on työttömiä työnhakijoita, osa heistä pitkäaikaistyöttömiä lähes puolelta puuttuu ammatillinen perustutkinto 4/5 naisia ikähaitari laaja (n v.), eniten nuoria aikuisia useimmilla asiakkailla on jotain terveydellistä ongelmaa, joka rajoittaa opiskelua ja/tai työnhakua (mm. allergioita, tuki- ja liikuntaelinten sairauksia, mielenterveysongelmia) 3

4 Asiakkaiden ohjaus eteenpäin Oppilaitokset: Jyväskylän aikuisopisto (ylivoimaisesti eniten) Jyväskylän Kristillinen opisto Koulutuskeskus Salpaus; Heinola ja Lahti Jämsän ammattiopisto Otavan opisto Bovallius-ammattiopisto, Laukaa Petäjäveden käsi- ja taideteollinen oppilaitos Satakunnan ammattikorkeakoulu Tampereen ammattikorkeakoulu Itä-Hämeen opisto Puulan seutuopisto Muut: TE -toimisto Joutsan Työvarikko Kela Terveyskeskus Asiakaspalaute aikuisopotoiminnasta palautetta on pyydetty asiakkailta silloin tällöin muun keskustelun lomassa ja osin palautetta on tullut ihan spontaanistikin annettu palaute on ollut pääosin positiivista, asiakkaat ovat todenneet mm. seuraavia hyötyjä: uuden tiedon saaminen, esim. asioita, mitä ei ole itse osannut etsiä netistä tai muualta uusien vaihtoehtojen löytyminen, Enpä ole tullut tuota ajatelleeksi aiemmin. innostus opiskelujen aloittamiseen on vahvistunut, Minä menenkin tästä nyt heti ottamaan yhteyttä sinne Otavan opistoon. ennakkoluuloja hälventynyt, opiskelujen käytännönläheisyys positiivinen yllätys esim. monelle kouluallergiselle osa asiakkaista on kovasti ihmetellyt, että miten tällaista palvelua on saatavilla ja vieläpä Joutsassa. toisaalta ne henkilöt, jotka ei ole itse olleet kovin motivoituneita vaan ovat ehkä enemmän kokeneet velvoitteeksi tulla aikuisopon vastaanotolle, ovat antaneet neutraalia palautetta kuten eipä tästä nyt ainakaan haittaakaan ole tai eivät ole osanneet kuvailla sen kummemmin saamaansa hyötyä. 4

5 Pohdintaa ja kehittämisehdotuksia Joutsan seudun aikuisopotoiminnassa onnistuttu huomioimaan eniten ohjausta tarvitsevat, mutta valtakunnallisesti tarkasteltuna ohjauksessa usein aliedustetut ryhmät (esim. pitkäaikaistyöttömät, maahanmuuttajat, koulupudokkaat) osalla asiakkaista suuri tarve henkilökohtaiseen ohjaukseen ja kasvotusten tapahtuvaan palveluun tämä tärkeää huomioida nyt kun sähköisiä palveluja kehitetään sekä valtakunnallisesti että maakunnallisesti osalla väestöstä uhkana lopullinen syrjäytyminen mikäli ohjauspalvelut syrjäseuduilla vain netin tai puhelinkontaktin varassa Miten kasvokkain tapahtuvan ohjauksen tarve otetaan huomioon koko maakunnassa, myös sen reuna-alueilla? Opiskelun esteitä, joita noussut esille keskusteluissa asiakkaiden kanssa: pitkät etäisyydet ei ajokorttia ja/tai autoa huono taloudellinen tilanne, esim. ei varaa tietokoneeseen tai muihin opiskelusta aiheutuviin kustannuksiin aiemmat opiskelukokemukset huonoja puutteelliset opiskelutaidot, joko todelliset tai kuvitteelliset (esim. tietokoneen käyttö, tiedon haku) Miten osaamme hyödyntää räätälöityjä koulutusratkaisuja Joutsassa? - vrt. Välityömarkkinat hanke, joka mahdollistanut lupakorttikoulutuksia Työvarikon valmentautujille sekä Kotityöpalvelujen ammattitutkinnon/pihan ja puutarhan hoitopalvelujen tutkinnon osan suorittamisen ( ) etuina mm.: kun koulutus tapahtuu Joutsassa, ei etäisyydet/autottomuus ole este osatutkinnon suorittamisen mahdollisuus - kynnys opiskelun aloittamiseen madaltuu, kun ei tarvitse heti sitoutua vuosien opiskeluun - myös verkkokursseja tulisi hyödyntää 5

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Tohtorin tutkinto

Lisätiedot

Keski-Suomen Opin oven mahdollistama verkostovalmennus Joutsan aikuisohjauksen verkostolle

Keski-Suomen Opin oven mahdollistama verkostovalmennus Joutsan aikuisohjauksen verkostolle MUISTIO Keski-Suomen Opin oven mahdollistama verkostovalmennus Joutsan aikuisohjauksen verkostolle 13.9.2010 Paikka Kunnanvirasto, Valtuustosali, Länsitie 7, Joutsa Aika 13.9. 2010 klo 12.30-16.00 Läsnä

Lisätiedot

Ohjaus ja tuki koulutukseen hakeutumisvaiheessa

Ohjaus ja tuki koulutukseen hakeutumisvaiheessa Ohjaus ja tuki koulutukseen hakeutumisvaiheessa Hämeenlinna 19.4. Aikuiskoulutukseen ohjaus- ja palvelupiste Pieksämäki, Mikkeli, Savonlinna hallinnoi Etelä-Savon ammattiopisto (Esedu) koulutukseen ohjausta

Lisätiedot

Miksi aikuisohjauksen kehittämistä tarvitaan?

Miksi aikuisohjauksen kehittämistä tarvitaan? Miksi aikuisohjauksen kehittämistä tarvitaan? TE-toimiston asiakas/sairauslomalla oleva työkyvytön Työsopimus voimassa, sairauslomalla koska on työkyvytön, ammatinvaihto edessä, KELA hylkäsi kuntoutuksen

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!

Lisätiedot

Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa

Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa YLÄ-SAVON MAAHANMUUTTA- JANEUVONTA KANSALAISOPISTOT PAKOLAISTYÖ YLÄ-SAVON AMMATTIOPISTO POHJOIS-SAVON TE-TOIMISTO PORTAANPÄÄN KRISTILLINEN

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015 VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Nina Eskola,

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä

Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä Antti Laitinen, LAITURI-projekti Salmia 12.11.2013 Kanta-Hämeen ELO 13.11.2013 Päijä-Hämeen ELO Elinikäisen ohjauksen määritelmä Elinikäiseen oppimiseen

Lisätiedot

ESITYS HIIOP Opinnollistetut työpajat hankeesta

ESITYS HIIOP Opinnollistetut työpajat hankeesta ESITYS HIIOP Opinnollistetut työpajat hankeesta 1.4.2015 31.12.2017 28.10.2015 Kirsi Ohrankämmen ja Taina Räsänen HIIOP kehittämishankkeen tarve nousi mm. POLKU II hankkeen asiakasprofiloinnista vuosina

Lisätiedot

Teematyöryhmätapaaminen 12.4.2010

Teematyöryhmätapaaminen 12.4.2010 Teematyöryhmätapaaminen 12.4.2010 Tarja Salonen Ammatinvalintapsykologi Jyväskylän työ- ja elinkeinotoimisto Ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalvelut Koulujen ulkopuolella olevien asiakkaiden ammatinvalinnanohjaus,

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Tavoitteena on, Edistää työssäoppimisen

Lisätiedot

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Ammattireitti Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Oulun seudun ammattiopisto OSAO on mukana Opetushallituksen rahoittamassa

Lisätiedot

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa

Lisätiedot

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen 1. TYÖNHAKIJAN PERUSTIEDOT OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Työnhakijan nimi Sosiaaliturvatunnus Lähiosoite Postinumero Sähköpostiosoite 2. AIKAISEMPI KOULUTUS Postitoimipaikka puh. gsm Pohjakoulutus, suoritusvuosi

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on rajat ylittävä taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö. Se kehittää oppimisyhteisöjä kumppanuuden kautta. Kaksitoista

Lisätiedot

OPI kurssin sisältö ja toteutus

OPI kurssin sisältö ja toteutus OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 9.12.2013 OPPIJAN VERKKOPALVELUT SEMINAARI Sari Ellonen Palvelulupaus Oppijan palvelukokonaisuudessa rakennetaan Koulutuksen sähköistä sivistyskeskusta (), josta löytyvät

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa Koulutuksen järjestäjän tiedot (yhteystahona toimivan koulutuksen järjestäjän tiedot) Seinäjoen koulutuskuntayhtymä,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu 2 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Ammattiopistot (Joensuu, Niittylahti, Kitee,

Lisätiedot

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja

Lisätiedot

Ammatilliset erityisoppilaitokset

Ammatilliset erityisoppilaitokset Ammatilliset erityisoppilaitokset Mitä on ammatillinen erityisopetus? Tarkoitettu opiskelijoille, jotka tarvitsevat opinnoissa ja jatkosijoittumisessa vaativaa erityistä tukea Tuen perusteena esim. oppimisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Tutkintotoimikunnan kokous Aika: 30.11.2010 klo 9.15 16.00 Paikka: JHL, Sörnäisten rantatie 23 Paikalla:

Lisätiedot

ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009.

ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. HENKILÖKOHTAISTAMINEN YHTEISTOIMINNALLISUUTTA; Tutkintoon hakeutuvan /suorittajan kanssa Tutkintovastaavan/tutkinnon

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi opinto-ohjauksen näkökulmasta. Timo Vainionpää, Koulutuskeskus Sedu, Kurikka

Ammatillisen koulutuksen reformi opinto-ohjauksen näkökulmasta. Timo Vainionpää, Koulutuskeskus Sedu, Kurikka Ammatillisen koulutuksen reformi opinto-ohjauksen näkökulmasta Timo Vainionpää, Koulutuskeskus Sedu, Kurikka Reformin lähtötilanne Opiskelijan oikeus opinto-ohjaukseen oli poistettu reformin ensimmäisestä

Lisätiedot

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista.

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. ETSIVÄNUORISOTYÖ Vuosiraportti 2015 Paula Timonen Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. Etsivien tyypillinen asiakas

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011 Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke 1 Esityksen rakenne Maahanmuuttajanuorten koulutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

ELO-taustaa Etelä- Savossa arvioinnin tueksi. Tuija Toivakainen , ISO ELO Pieksämäellä

ELO-taustaa Etelä- Savossa arvioinnin tueksi. Tuija Toivakainen , ISO ELO Pieksämäellä ELO-taustaa Etelä- Savossa 16.8.2016 arvioinnin tueksi Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva verkostoyhteistyö Visio:

Lisätiedot

Yhdessä tehtyä. katsaus Keski-Suomen Opin ovi -hankkeen toimintaan ja tuloksiin

Yhdessä tehtyä. katsaus Keski-Suomen Opin ovi -hankkeen toimintaan ja tuloksiin Yhdessä tehtyä katsaus Keski-Suomen Opin ovi -hankkeen toimintaan ja tuloksiin Eeva Mäkinen, projektipäällikkö, Jyväskylän aikuisopisto Sinikka Hakkarainen, projektisuunnittelija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA

SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA Satakunnan Opin ovi SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA Satakunnan aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden strategia, luonnos sarlii 2012-2015 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 TIETO-, NEUVONTA- JA

Lisätiedot

Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti

Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti Monikulttuurinen työ/ Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti E N E M M Ä N O S A A M I S T A 04/03/15 1 Mikä Mosaiikki on? Mosaiikki projektia rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto / Uudenmaan ELY-keskus sekä

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin

inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus tarjoaa tukipalveluja koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Leonardo Adult Moblity Pool LAMP

Leonardo Adult Moblity Pool LAMP Leonardo Adult Moblity Pool LAMP Aikuiskoulutuksen kansainvälisyysseminaari 16.-17.4.2013 Paasitorni / Helsinki AMKE International Oy Marja Suomaa Kansainvälisten asioiden päällikkö www.amke.fi Miksi ja

Lisätiedot

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski z Ohjaako palkka ammatinvalintaa? 2 10.3.2015 Entä auringonlaskun ammatit ja suosikkiammatit? 3 10.3.2015 Verkkopalveluissa on saatavilla laajasti

Lisätiedot

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi Hakuajat Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen 24.2. 17.3.2015 Haku ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 Haku Valma-koulutukseen 19.5. 21.7.2014 - kaikkien hakujen hakemukset

Lisätiedot

TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: KOKONAISBUDJETTI. Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto. Etelä-Savon ELY-keskus.

TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: KOKONAISBUDJETTI. Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto. Etelä-Savon ELY-keskus. TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: KOKONAISBUDJETTI Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus 676 690 euroa 1/9 KESKEINEN TAVOITE: Matalan kynnyksen koulutustarjonnan

Lisätiedot

Lappia. Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia. 16.2.2015 tiimivastaava Katja Jaako-Körkkö

Lappia. Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia. 16.2.2015 tiimivastaava Katja Jaako-Körkkö Lappia Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia tiimivastaava Katja Jaako-Körkkö Lappia Koulutuskuntayhtymä Lappian jäsenkunnat ovat: Kemi Keminmaa Kolari Muonio Pello Simo Tervola Tornio Ylitornio

Lisätiedot

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto)

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto) OPPILAITOSKOHTAISET LISÄKYSYMYKSET AIPAL NÄYTTÖTUTKINTOJEN PALAUTEJÄRJESTELMÄ TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto) 1. TAUSTAKYSYMYKSET (valtakunnalliset)

Lisätiedot

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää 40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 Työvalmennussäätiö Tekevä Matarankatu 4 40100 Jyväskylä Keski-Suomen TE-keskus Cygnaeuksenkatu 1 40101 Jyväskylä MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 JATKOHAKEMUS

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Keski-Suomen Opin oven tukema verkostovalmennus aikuisohjauksen kehittäjille Saarijärven seudulla

Keski-Suomen Opin oven tukema verkostovalmennus aikuisohjauksen kehittäjille Saarijärven seudulla 12.10.2010 1/6 Keski-Suomen Opin oven tukema verkostovalmennus aikuisohjauksen kehittäjille Saarijärven seudulla Paikka Poke Tarvaalan luonnonvara-alan oppilaitos, Uuraistentie 240 43130 Tarvaala Aika

Lisätiedot

Keski-Suomen Opin oven mahdollistama verkostovalmennus Joutsan aikuisohjauksen verkostolle 17.11.2010

Keski-Suomen Opin oven mahdollistama verkostovalmennus Joutsan aikuisohjauksen verkostolle 17.11.2010 MUISTIO Keski-Suomen Opin oven mahdollistama verkostovalmennus Joutsan aikuisohjauksen verkostolle 17.11.2010 Aika 17.11 2010, klo 12.30-15.30 Paikka Läsnä Kunnanvirasto, Valtuustosali, Länsitie 7, Joutsa

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura ja jatko

Lisätiedot

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA HISTORIA Idea lähtenyt kehittymään Pirkon erityisopettajan Sanna-Mari Jalavan opinnäytetyöstä Toisen asteen yhteys Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset

Lisätiedot

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut

Lisätiedot

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistarttikokeilun päätösseminaari 12.-13.4.2010 Jyväskylä Kirsti Kupiainen Säädökset ja määräykset

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Miten läpäisyn tehostaminen toimii käytännössä opiskelijoiden kanssa? 31.10.2012 Paasitorni Jari Pöyhönen, Opinto-ohjaaja Koulutuskeskus Salpaus

Miten läpäisyn tehostaminen toimii käytännössä opiskelijoiden kanssa? 31.10.2012 Paasitorni Jari Pöyhönen, Opinto-ohjaaja Koulutuskeskus Salpaus Miten läpäisyn tehostaminen toimii käytännössä opiskelijoiden kanssa? 31.10.2012 Paasitorni Jari Pöyhönen, Opinto-ohjaaja Koulutuskeskus Salpaus 2 LÄHTÖTILANNE Kysymys 1. 1.1.2007-31.12.2010 Salpauksessa

Lisätiedot

NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA

NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA 2 + 1 MALLIIN SIIRTYMISEN EDELLYTYKSET Opiskelijalla tulee olla: ammattitaito täydentävät opinnot (35 op) suoritettu kahden vuoden opinnot suoritettuna tai

Lisätiedot

POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010

POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010 POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Pointti Maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä- Savossa hankkeessa kehitetään ja tuotetaan maahanmuuttajien

Lisätiedot

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 2010 Alkukartoitus Tatu hankkeen tulosten hyödyntäminen Nuorisotutkimusten tuloksia: Työllistyminen

Lisätiedot

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Ohjauksen palvelutuokiot Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! projektit

Lisätiedot

TYÖSSÄ OPPIEN AMMATTIIN -tietopaketti yrittäjille

TYÖSSÄ OPPIEN AMMATTIIN -tietopaketti yrittäjille 1 (5) TYÖSSÄ OPPIEN AMMATTIIN -tietopaketti yrittäjille Työssä oppien ammattiin Yrittäjät ovat kiinnostuneita ottamaan nuoria työpaikalla tapatuvaan oppimiseen painottuvaan koulutukseen. Yrittäjät aluavat

Lisätiedot

Hakeutumisvaiheen palvelumalli. Fia Heino & SISU-hanke (Jonna Malmivuori, Kati Rasinmäki)

Hakeutumisvaiheen palvelumalli. Fia Heino & SISU-hanke (Jonna Malmivuori, Kati Rasinmäki) Hakeutumisvaiheen palvelumalli (Jonna Malmivuori, Kati Rasinmäki) 2015-2016 HAKEUTUMISVAIHEEN PALVELUMALLI VIESTINTÄ, TIEDOTTAMINEN JA MARKKINOINTI OPISKELUN SUUNNITTELU sisäinen ja ulkoinen viestintä

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 25 paikkakunnalla Henkilöstö yli 860 asiantuntijaa Ammatillisessa peruskoulutuksessa

Lisätiedot

NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMA

NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMA NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMA OPH ja OKM työseminaari 13.6.2013 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Nuorten aikuisten osaamisohjelma Jyväskylän koulutuskuntayhtymään saatu v. 2013 1,2 m lisärahoitus 83 t

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Erityisen hyvää. Ideoita ammatilliseen erityisopetukseen

Erityisen hyvää. Ideoita ammatilliseen erityisopetukseen Erityisen hyvää Ideoita ammatilliseen erityisopetukseen Lukijalle Ammatilliseen erityisopetukseen on vuosien varrella kehitetty paljon hyviä käytäntöjä. Toimivien käytäntöjen ei välttämättä tarvitse olla

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Suomen koulutusjärjestelmä 1 Koulutustarjonta Lukiot: 11 lukiota Tampereen

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

Yritysmentorointi ammatillisessa koulutuksessa Voimavara oppilaitoksellenne

Yritysmentorointi ammatillisessa koulutuksessa Voimavara oppilaitoksellenne Yritysmentorointi ammatillisessa koulutuksessa Voimavara oppilaitoksellenne Tosielämä on moninkertaisesti monimutkaisempaa kuin paraskaan oppikirja voi kertoa. Supreme-mentorointiohjelma vastaa tähän haasteeseen

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Varsinais-Suomen aikuiskoulutusmittarit. Pirkko Kuhmonen 19.10.2011

Varsinais-Suomen aikuiskoulutusmittarit. Pirkko Kuhmonen 19.10.2011 Varsinais-Suomen aikuiskoulutusmittarit Pirkko Kuhmonen 19.10.2011 1 Mittarit virtauma (kuinka monta opiskelijaa on osallistunut vuoden aikana koulutukseen) sukupuoli: miesten ja naisten osuus virtaumasta

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo 22.11. 2016 KOTOUTUMISKOULUTUS Kotoutumiskoulutus toteutetaan Opetushallituksen kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan (OPH 1/011/2012) Toteutuksessa

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen Monet polut Työelämään hanke (ESR) 1.11.2016-31.12.2018 Tukea kotoutumiseen Monet polut työelämään -hanke 1.11.2016-31.12.2018 (ESR) Tukea kotoutumiseen Kootut toimintamallit Tekijät: Peltonen Mirja, Rintala

Lisätiedot

Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen

Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen tunnistaminen mahdollisuus ja haaste Reitti ammattiin hanke, vuodesta 2010 1.10.2017 Reitti ammattiin palvelu Hämeenlinnan seudun työvalmennussäätiö Luotsi Hämeenlinnan

Lisätiedot

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Ura- ja opintoohjaus LAY Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Oppiminen ja osaamisen hankkiminen työelämässä LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO LAY

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

TOPLAKE Työssäoppimisen laatu ja

TOPLAKE Työssäoppimisen laatu ja RATKAISUYHTEENVETO 2011 VALTIONAVUSTUS Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen mom.29.20.20 (va:231) 1 200 000 euroa Avustuksen saaja Hanke Koordinaattori Myönteiset päätökset 1. Axxell

Lisätiedot

OPISKELIJAN OHJAUS OMAT VAHVUUDET ESILLE JA TUKEA OPISKELUSUUNNAN VALINTAAN

OPISKELIJAN OHJAUS OMAT VAHVUUDET ESILLE JA TUKEA OPISKELUSUUNNAN VALINTAAN OPISKELIJAN OHJAUS OMAT VAHVUUDET ESILLE JA TUKEA OPISKELUSUUNNAN VALINTAAN Virpi Lieri opinto-ohjaaja ja apulaisrehtori Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio OPINTO-OHJAUS LUKIOSSA ohjaus muodostaa koko

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne TE- toimiston terveiset kuntien työllisyyden kehittämiselle Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 16.11.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Lisätiedot

Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus

Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus 12.4.2010 Henkilökohtaistamismääräys ( 43/011/2006) HAKEUTUMISVAIHE selvitetään haastatteluin ja testauksin henkilön mahdolliset luki- ja oppimisvaikeudet,

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää

Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää 13.10.2011 Markku Liljeström SAK 13.10..2011/MLI/SAK 1 Elinikäisen ohjauksen kehittämistarve Elinikäisen oppimisen neuvosto esitti 2010, että TEM ja OKM ryhtyvät

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston sidosryhmäkysely 2015

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston sidosryhmäkysely 2015 30.3.2015 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston sidosryhmäkysely 2015 Tuloskoonti [Päiväys] SISÄLLYS I Taustatiedot II Alueellinen toiminta III Palvelut/tuotteet IV Yhteistyö ja viestintä V Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI

Lisätiedot

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 1) Romanien koulutuksen ja työllistymisen toimijaverkosto Tavoite: Verkoston toiminnan edelleen kehittäminen sekä laajentaminen Tiivis yhteistyö eri tahojen välillä eri

Lisätiedot

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa hanke 16.05.2019 KV-Kevätpäivät Aikataulu Esittäytyminen

Lisätiedot

HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015:

HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015: Opetushallitus LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN Painopiste 1. Vaihtoehtoiset tavat suorittaa ammatillinen perustutkinto yhdistämällä oppilaitoksessa, työpajassa ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista sekä oppisopimuskoulutusta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella. Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015

Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella. Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015 Ammatillisen koulutuksen painopisteet Saamelaisalueella Koulutusfoorumi Rovaniemi 14.01.2015 Yleistä - SAKK (Sámi oahpahusguovddáš) on opetusministeriön toimialaan kuuluva toisen asteen ammatillinen oppilaitos,

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten työllistymisen tueksi

Maahanmuuttajataustaisten työllistymisen tueksi Maahanmuuttajataustaisten työllistymisen tueksi OSSI - osaaminen esiin hanke 1.8.2015-31.1.2018 Projektipäällikkö Siru Kilpilampi 2.10.2015 Ossi -hankkeessa tuotetaan ohjaus- ja koulutusmalli, joka edistää

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot