TALOUSARVIO 2018 TOTEUTUMA Tekniset palvelut
|
|
- Saija Heikkilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TALOUSARVIO 2018 TOTEUTUMA Tekniset palvelut Tekninen lautakunta
2 PALVELUALUE: TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekniset palvelut tuottaa kuntalaisille hyvät toimintaedellytykset palveluillaan. Teknisen palvelualueen toiminta-ajatuksena ja tavoitteena on kehittää ja rakentaa kunnan infraa, rakentaa ja ylläpitää laadukkaita toimitiloja eri hallintokuntien käyttöön, tarjota ruoka- ja siivous ja laitoshuoltopalveluja kunnan eri toiminnoille. Palvelujen tuottamisessa kiinnitetään huomioita suunnittelun ja rakentamisen laatuun sekä asiakaslähtöiseen toimintatapaan. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset Toimintaympäristössä haasteita on aiheuttanut heikko kuntatalous. Tämä on näkynyt palvelualueen toiminnassa taloudellisten resurssien supistumisena ja palvelutason heikkenemisenä. Myönteiset merkit elinkeinotoiminnan vahvistumisesta ja työttömyyden parantaminen asettaa haasteita tekniselle palvelualueelle mm. terveellisten ja turvallisten toimitilojen järjestämiselle lisääntyville palveluille. Suurhankkeiden realisoituminen tuo työtehtäviä ja investointitarpeita yhdyskuntapalveluihin ja kaupungin toimitiloihin. Ruokapalveluissa ja laitoshuoltopalveluissa noin puolet tehtävistä on tulevan Sote-alueen tehtäviä. Tilapalveluissa Sote- palvelujen käyttämät tilat vuokrataan valtakunnalliselle kiinteistöyhtiölle vähintään kolmeksi vuodeksi. Kaupungille jää huonokuntoiset Sote-tilat, jotka palvelujen ulkoistamisen myötä jäävät tyhjiksi ja kaupungin rasitteeksi. Digitalisaation ja sähköisten palveluiden yleistyminen mahdollistaa palvelujen tehostamisen, joskin haasteena on riittävä resursointi sähköisiin palveluihin. 3. Toiminnan painopistealueet Sote-uudistuksen astuessa voimaan 2020 kaupungin organisaatiorakenne tulee muuttaa vastaamaan kaupungin uutta toimintaa. Tavoitteena on teknisten tukipalvelujen tuottaminen alueella. Sote-uudistuksella on vaikutus teknisellä palvelualueen jokaisella vastuualueella. Organisaatiouudistuksen yhteydessä selvitetään myös toimintojen yhtiöittämisvaihtoehdot mm. ruokahuollon, laitoshuoltopalveluiden ja kiinteistönhoidon osalta. Muutoksessa henkilökunnan vaikutusmahdollisuudet tulee huomioida entistä paremmin. Toimivien ja laadukkaiden palvelujen saamiseksi toiminnassa pyritään suunnitelmalliseen ja ennakoivaan toimintaan. Eri vastuualueille tehtyjen ja tehtävien toimenpideohjelmilla ja ohjelmien päivityksillä päästään suunnitelmalliseen toimintaan ja tätä myötä parempaan palvelutasoon. Palvelujen kehittämisessä jatketaan sähköisten palvelutarjonnan laajentamista sekä sähköisen asioinnin ja tiedonhallinnon kehittämistä. Olennainen painopiste on kaupungin toimitilojen ja kaupunki-infran säilyttäminen kohtuullisessa kunnossa ja kertyneen korjausvelan vähentäminen pitkällä tähtäimellä sekä ennakoiva huoltotoiminta. Kunnallistekniikkaan ja toimitiloille on laadittu pitkän tähtäimen ohjelmat, joiden mukaan toimitaan resurssien puitteissa. Pitkän tähtäimen ohjelmille haetaan laajapohjainen sitoutuminen. Ohjelmia laajennetaan kattamaan koko elinympäristöä, ja tällä tavoin vastataan kaupunkistrategian määrittelemiin tavoitteisiin. Talousarviovuoden ja suunnitteluvuosien investointitarve on pelkästään toimitilojen peruskorjausten osalta 4-5 miljoonaa euroa/vuosi ja kunnallistekniikan peruskorjausten osalta noin 1 miljoona euroa/vuosi. Aiempien vuosien investointien siirrot aiheuttavat investointien kumuloitumista tuleville vuosille. Peruskorjausinvestointien siirtyessä korjausvelan määrä ja korjauskustannukset kasvavat nopeasti. Tarkasteluun otetaan myös vaihtoehtoisia rahoitus- ja omistajuusmalleja.
3 Suunnitteluvuosille uimahallin peruskorjaus on suurin investointi. Lisääntyvä palveluntarve varhaiskasvatuksessa edellyttää toimitilainvestointeja. Kunnallistekniikan investoinneissa edetään hankesuunnitelman mukaisesti. Teknisellä palvelualueella työskentelevällä henkilöstöllä on riittävä osaaminen toiminnan painopisteiden toteuttamiseen. Tosin osaamisen säilyminen ja kehittäminen vaativat aktiivisuutta ja jatkuvaa kouluttautumista. Maankäytön suunnitelmissa painopisteenä on keskustan maankäytön suunnitelmallinen kehittäminen. Palvelualueella selvitystyö Sote-uudistuksen vaikutuksista jatkuu, vaikka varsinainen Sote-uudistus vielä jatkuukin. Kaupungin valtuusto on kesäkuussa 2018 päättänyt tilapalvelujen sekä laitoshuolto- ja ruokapalvelujen uudelleen organisoitumisesta tilaliikelaitokseksi, johon myös kaupungin omistamat taloyhtiöt liittyvät. Tekninen lautakunta teki kesäkuussa 2018 esityksen valtuustolle uimahallin peruskorjauksesta luopumiseksi, mikä merkitsee, että tulevaisuudessa uimahalli tehdään uudisrakennuksena. Keskustan yleiskaavaluonnos laitetaan nähtäville loppukesän aikana. 4. Talouden TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Toimintamenojen toteuma on 51 % ja toimintatulojen toteuma 53 %. Tilinpäätösennuste näyttää näillä näkymin parempaa tulosta mitä talousarvion yhteydessä on arvioitu. 5.Toiminnan TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 Vakinaiset virat ja toimet Henkilöstömenot Muutos % -8,7 2,3-0,3 x -3,5-27,6 0,0 Palvelujen ostot Muutos % -1,5 1,4 2,4 x -2,5-0,6-0,6 Toimintakate /asukas Henkilöstökuluissa tulee säästöä tasaisen kulutuksen mukaan, kun taas palvelujen ostoíssa on budjettiylitystä.
4 6. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Palvelualueen sisäisestä valvonnasta vastaavat kaikki tilivelvolliset ja esimiehet. Esimiehet vastaavat tiedonkulusta ja raportoinnista sekä ohjaavat ja valvovat alaistensa toimintaa. Esimiesten vastuulla on valvonnan keinoin varmistaa, että tehtävät hoidetaan oikeaan aikaan, hyväksytyllä tavalla ja tehtävään osoitettujen voimavarojen puitteissa. Sisäistä valvontaa ja riskien hallintaa toteutetaan työpaikkakokouksissa. Lautakunnat valvovat, että palvelualue toimii vahvistetun talousarvion ja kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen hyväksymien tavoitteiden mukaisesti. Lautakunta saa raportteja ja tiedonantoja osaston toiminnasta ja ajankohtaisista asioista. Toiminnan riskit talousarviovuonna - toiminnassa olevien korjaustarpeissa olevien tilojen terveellisyyttä ja turvallisuutta koskevat ongelmat voivat edellyttää pikaisten toimimattomien väistötilaratkaisujen hakemista tai palveluiden tuottamista selvästi kalliimmilla menetelmillä - sote-tukipalveluiden järjestämisen onnistuminen ja tukipalveluiden järjestäminen paikkakunnalla riittävällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
5 TALOUSARVIO 2018 VASTUUALUE: TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on tuottaa kuntalaisille riittävän tasokkaat tekniset palvelut, joita ovat Viranomaistehtävät - maankäytön suunnittelu ja kaavoitus - rakennusvalvonta - yksityisteiden viranomaisasiat - kadunpito - ostopalveluina tuotetaan ympäristönsuojelu- sekä palo- ja pelastustoimen tehtävät Muut tekniset palvelut - kaupungin toimitilojen sekä osin ulkopuolisille vuokrattavien tilojen ylläpito ja rakennuttaminen - kunnallistekniikan ylläpito ja rakennuttaminen Maankäytön palveluihin sisältyy kaupungin maaomaisuuden hallinta, maankäytön suunnittelu ja kaavoitus sekä rakennusvalvonta. Kunnallistekniikka vastaa liikenneväylien, puistojen ja yleisten alueiden yllä- ja kunnossapidosta sekä niiden rakennuttamisesta. Tilapalvelut - palveluyksikkö vastaa kaupungin toimitilojen yllä- ja kunnossapidosta sekä tilojen rakennuttamisesta. Lisäksi tilapalvelut vuokraa toimi- ja teollisuustiloja yksityisille yrityksille ja julkisille yhteisöille. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Vastuualueen tuottavuuteen vaikutetaan kehittämällä työympäristöä ja organisaation toimintaa. Tuottavuuden parantaminen edellyttää työtapojen ja työvälineiden kehittämistä. Keskeisessä roolissa on tietotekniikka ja tietojärjestelmät ja tätä myötä osaamisen parantaminen. Työtapojen arvioinnissa keskitytään tietotekniikan käytön tehostamisen lisäksi työprosessien avaamiseen, niin että oikeaa osaamista kohdistetaan oikeaan paikkaan. Kasvava palveluntarve edellyttää suorituskyvyn parantamista; jatkuvilla säästötoimenpiteillä palveluntarpeeseen ei voida vastata. Sähköinen asiointi, toimitilojen käytön tehostaminen ja omistajuudesta huolehtiminen ovat keskeisessä asemassa tuottavuuden nostamisessa. Palveluverkkosuunnittelun, kiinteistöohjelman sekä kunnallistekniikan käyttö- ja hoitosuunnitelmien pohjalta laaditaan kaupungin pitkän tähtäimen investointisuunnitelma. Palvelujen ostosta syntyviä kustannuksia verrataan edelleen vastaaviin oman tuotannon kustannuksiin, laatuun ja toimitusvarmuuteen. Mikäli nähdään taloudellisesti ja toiminnallisesti järkeväksi, siirretään ostopalvelutyötä omaksi työksi tai päinvastoin. Tämä saattaa tarkoittaa myös lisärekrytointitarvetta.
6 3. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet Mittarit 1. Kiinteistöjen ja kaupunkiinfran kunnon säilyttäminen niukassa kaupunkitaloudessa Kiinteistöohjelman ja katujen hankesuunnitelman toteuttaminen, puistojen, liikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden suunnitelmallinen kehittäminen. Ohjelmien toteutuminen % Korjausvelka M Kuntoluokka Tyhjät kiinteistöt (km2) Asiakastyytyväisyyskysely Kiinteistöohjelman osalta sisäisten vuokrien uudelleen määritys on pääosin tehty. Korjausvelka 44 M. Tyhjät kiinteistöt m2. 2. Digitalisaation Sähköisen asioinnin, hyödyntäminen teknisissä kiinteistöautomatiikan palveluissa kehittäminen, katusovellusten ja koneiden telematiikkaohjelmiston käyttöönotto, koulutus ja osaamisen kehittäminen Sähköisten työkalujen käyttöaste Koulutuspäivät Rakennusvalvonnassa 100 % sähköinen käsittely Kaupunkikartta otettu käyttöön internetissä Telematiikkaohjelmiston käyttöönotto syksyn aikana 3. Ennakoiva kaavoitus ja kysyntää vastaavan tonttitarjonnan varmistaminen Keskustan ja Isokylän yleiskaavojen hyväksyntä Tonttitarjonnan markkinointi ja varautuminen lisäkysyntään vuonna 2018 (liiketontit) Hyväksytyt yleiskaavat 2018 Tonttitarjonta kpl Keskustan yleiskaava nähtäville syyskuussa Liike- ja teollisuustonttien esittely viety internettiin 4. Selvitys kaupungin kiinteistö-omaisuudesta sekä laskelmat konsernin kiinteistöjen vuokraustoiminnan ja tiloihin liittyvien tukipalvelujen yhtiöittämisestä. Selvitys pitää sisällään päätöksentekoa varten eri toteutusvaihtoehdot ja selkeän esityksen Kemijärven Infra Oy:n perustamiseksi sisältäen yhtiön liiketoiminnalliset laskelmat ja yhtiöjärjestyksen. Selvityksen perusteella tehtävät päätökset valtuustossa. Valtuusto on kesäkuussa tehnyt päätöksen tilaliikelaitoksen perustamisesta vuonna 2019 alkaen.
7 4. Henkilöstösuunnitelma Vakituisessa henkilöstössä on suunnitteluvuosilla laskua, talousarviovuonna pidetään vakituinen henkilöstö samana kuin vuonna 2017, mikäli ei tule muutosta suhteeseen palvelujen ostot/oma työ. Henkilöstösuunnitelma talousarvion mukainen. 5. Talouden TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot (ilman sotea) Toimintakate Toiminnan TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 Vakinaiset virat ja toimet Henkilöstömenot Muutos % -17,7-3,9 10,7 x -1,7-12,8 0,0 Palvelujen ostot Muutos % -10,4 1,6 2,3 x -2,6 0,0 0,0 Toimintakate /asukas Henkilöstömenot (lähinnä henkilösivukulut) alittuvat jonkin verran talousarvioon verrattuna.
8 TALOUSARVIO 2018 VASTUUALUE: RUOKAPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tulosalueen muodostavat kaksi aluekeittiötä ja kahdeksan (8) palvelu- eli jakelukeittiötä. Asiakkaita palvellaan kaikissa elämänkaaren vaiheissa. Tarjottavat ateriat suunnitellaan vastaamaan kunkin ikäkauden mieltymyksiä siten, että ruoalla on myönteinen vaikutus asiakkaiden hyvinvointiin. Ruokalistaa uudistetaan asiakastyytyväisyyskyselyn pohjalta huomioiden ikäluokkien ravintosuositukset. Lähiruokaa pyrimme tarjoamaan kerran viikossa ruokalistalla. Tavoitteenamme on vastata taloudellisesta ja asiakaslähtöisestä toiminnasta ja sen kehittämisestä yhteistyössä tilaajan, asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Toimipisteiden ajatusta tuetaan säilyttämällä eri asiakasryhmien erityispiirteet. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Tuotamme ja tarjoilemme tasalaatuista, turvallista ja hyvää ruokaa asiakkaillemme, hyödyntäen tuotannon ohjausjärjestelmää monipuolisesti. Toiminnassa varmistetaan kehittämisen, laadun, turvallisuuden, jäljitettävyyden seuranta ja valvonta jatkuvan parantamisen mallilla. Toiminnan kehittämisessä ja päätöksissä huomioidaan ruokapalvelun ulkoisen selvityksen ehdotukset. Toiminnassa on huomioitu kehittäminen, laatu, turvallisuus, jäljitettävyys ja valvonta tuotannon ja palvelujen prosessien tarkastelulla ja muutoksilla yksiköissä. Aluekeittiö 2:n remontin valmistuttua toimintaympäristön kehittyminen ja toiminnallisuus on huomioitu. Aluekeittiö remontin aikaisesta väistöstä aiheutui määrärahojen ylimääräisiä kuluja, kuten henkilöstökuluja, palvelujen ostoa ja aineiden sekä tavaroiden ostoa. 3. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet Mittarit 1. Tuotamme palvelut asiakas-lähtöisesti, tarvelähtöisesti ja laadukkaasti Kehittäminen yhteistyössä asiakas- ja sidosryhmien kanssa Valvontajärjestelmät Tiedonkeruu Perusopetus tiedonkeruu toteutui, tulos 3,7 Syksyllä jatkuu varhaiskasvatus ja sote-yksiköt. Ruokalista uudistettu, huomioitu lähiruoka. 2. Hyödynnämme tietotekniikan innovaatiot tehokkaasti Versiopäivitykset huolehditaan ajallaan. Varmistetaan olemassa olevien järjestelmien osaaminen ja varautuminen Raportit Asiakirjat Jamix, Ovaport, versioiden kehittäminen sekä laajennus toteutunut. 3. Henkilöstöresurssien käytön tehokkuus, joustavuus ja valmius Varmistetaan palvelujen joustavuus ja korjaukset tehdään nopeasti Prosessit Suunnitelmat Kalenterit Titanian työsuunnitelman kokeilu ja kehittäminen toteutui. Lomakalenteri toimii.
9 4. Selvitys kaupungin kiinteistöomaisuudesta sekä laskelmat konsernin kiinteistöjen vuokraustoiminnan ja tiloihin liittyvien tukipalvelujen yhtiöittämisestä Selvitys pitää sisällään päätöksentekoa varten eri toteutusvaihtoehdot ja selkeän esityksen Kemijärven Infra Oy:n perustamiseksi sisältäen yhtiön liiketoiminnalliset laskelmat ja yhtiöjärjestyksen Selvityksen perusteella tehtävät päätökset valtuustossa Päätös tehty kaupungin valtuustossa. 4. Henkilöstösuunnitelma Ruokapalvelun henkilöstösuunnitelman avulla on pyritty luonnollisen poistumien kautta vähentämään työntekijöiden määrää tasaisesti optimaaliselle tasolle. Organisaatio muutosten myötä asiakasmäärä tulee pienenemään vuoden 2018 lopulla. Sopeuttamalla hyödynnämme henkilöstöresurssit optimaaliseksi. Useat pitkät sairaslomat ja määräaikaisten sijaisten palkkaaminen aluekeittiö 2:n remontin poikkeus-olojen järjestämiseksi kesän ajalle, näkyvät sijaismäärärahojen ylittymisenä. 5. Talouden TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Toiminnan Vakinaiset virat ja toimet TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 (ilman sotea) Henkilöstömenot Muutos % 2,9 4,2-1,2 x -6,3-40,5 0,0 Palvelujen ostot Muutos % 4,0 0,5 7,4 x 3,5-23,1 0,0 Toimintakate /asukas
10 TALOUSARVIO 2018 VASTUUALUE: LAITOSHUOLTOPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Me tuotamme puhtaan ja viihtyisän ympäristön tilojen käyttäjille kilpailukykyisesti. Teemme myös jonkin verran ylläpito- ja perussiivouspalvelua Redu:lle, Terveystalo Oy:lle sekä Attendolle. Tuotamme myös materiaalihuoltopalveluita muille palvelualueille keskitetysti sekä Lapponiaan vaatehuoltopalvelua ammattitaidolla ja tehokkaasti. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Tuotamme tukipalveluita eri palvelualueille kustannustehokkaasti mm. prosesseja tehostaen, tuotteistamalla, sekä seuraamalla ostopalveluiden kustannuskehitystä suhteessa omaan toimintaan. Näin toimiessa olemme valmiimpia sote- maakunta uudistukseen Tehostamisesta ja prosessien hiomisesta saatu hyöty on saavutettu. Tällaista toimintaa jatketaan, vaikka siitä ei enää suuria säästöjä tulisikaan. 3. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet Mittarit 1. Laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut 2. Asiakas ja tarvelähtöiset palvelut 2017 tehdyn laitoshuoltopalvelun tuotteistamisen prosessien hiominen Työmäärä mitoitukset Siivouspalvelun tuotteistamisen päivittäminen tehokkuus m 2 / t Työmäärä mitoitukset kpl Palvelusopimukset kpl 276 m 2 / t 1 kpl 6 kpl 3. Sairaala Lapponian muutokset toiminnassa ja tilojen käytössä Henkilömitoituksen oikea säätö Vuosiloma /sijaisten kierto tehokkuus m 2 /t / m 2 89,90 m 2 / t 6,9 / m 2 / kk 4. Selvitys kaupungin kiinteistö-omaisuudesta sekä laskelmat konsernin kiinteistöjen vuokraustoiminnan ja tiloihin liittyvien tukipalvelujen yhtiöittämisestä Selvitys pitää sisällään päätöksentekoa varten eri toteutusvaihtoehdot ja selkeän esityksen Kemijärven Infra Oy:n perustamiseksi sisältäen yhtiön liiketoiminnalliset laskelmat ja yhtiöjärjestyksen Selvityksen perusteella tehtävät päätökset valtuustossa KV
11 4. Henkilöstösuunnitelma Sote palveluiden ulkoistaminen vähentää meidän laitoshuoltajien tarvetta Puistolassa sekä Lapponiassa. Tämä muutos on ollut niin nopeaa, ettemme ole siihen pystyneet reagoimaan riittävän nopeasti. Vuonna 2018 meillä on henkilöstössä ylimiehitystä jonkin verran. Käytämme heitä sijaisuuksissa. Luonnollisella poistumalla olemme todennäköisesti jo 2019 tasapainossa. Henkilöstön ylimiehitystä ei tullutkaan. Vuodeosastolle piti lisätä yksi laitoshuoltaja nk. U-vuoroon sekä pitkät sairauslomat näkyvät sijaismäärärahojen ylittymisenä. 5. Talouden TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Toiminnan Vakinaiset virat ja toimet TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS Henkilöstömenot Muutos % -3,0 10,5-14,1 x -4,5-55,2 0,0 Palvelujen ostot Muutos % -43,6-24,2 3,4 x 2,4 0,0 0,0 Toimintakate /asukas
Talousarvio Tekniset palvelut
Talousarvio 2019 Tekniset palvelut Tekninen lautakunta 1.11.2018 TALOUSARVIO 2019 PALVELUALUE: TEKNISET PALVELUT 1. TOIMINTA-AJATUS Tekniset palvelut tuottavat kuntalaisille hyvät toimintaedellytykset
TILINPÄÄTÖS 2018 TALOUSARVION TOTEUTUMA Tekniset palvelut
TILINPÄÄTÖS 2018 TALOUSARVION TOTEUTUMA 31.12.2018 Tekniset palvelut Tekninen lautakunta 28.2.2019 PALVELUALUE: TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekniset palvelut tuottaa kuntalaisille hyvät toimintaedellytykset
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2018 TOTEUTUMA Tekniset palvelut
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2018 TOTEUTUMA 31.12.2018 Tekniset palvelut TEKNINEN LAUTAKUNTA 28.2.2019 PALVELUALUE: Tekniset palvelut 1. Toiminta-ajatus Tekniset palvelut tuottavat kuntalaisille hyvät toimintaedellytykset
Käyttösuunnitelma 2019
Käyttösuunnitelma 2019 Tekninen lautakunta 24.1.2019 PALVELUALUE: Tekniset palvelut 1. Toiminta-ajatus Tekniset palvelut tuottavat kuntalaisille hyvät toimintaedellytykset palveluillaan. Teknisen palvelualueen
Käyttösuunnitelma Tekniset palvelut
0 Käyttösuunnitelma 2017 Tekniset palvelut Tekninen lautakunta 2.2.2017 lisäykset 9.3.2017 1 PALVELUALUE: Tekniset palvelut 1. Toiminta-ajatus Tekninen palvelualue rakentaa hyvää huomenta tuottamalla kustannustehokkaasti
Käyttösuunnitelma Tekniset palvelut
2016 Käyttösuunnitelma Tekniset palvelut Kemijärven kaupunki Tekninen lautakunta 28.01.2016 1 TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekninen palvelualue rakentaa hyvää huomenta tuottamalla riittävät tekniset
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO
Käyttösuunnitelma Tekniset
Käyttösuunnitelma Tekniset 1 TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekninen palvelualue rakentaa hyvää huomenta tuottamalla riittävät tekniset elämisen edellytykset kuntalaisille kustannustehokkaasti. Teknisten
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos
TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun
Valmistus omaan käyttöön 4 301
KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekniset palvelut Tekniset palvelut tukee kunnan muita yksiköitä saavuttamaan tuloksia tarjoamalla hyvät toimitilat sekä miellyttävän ympäristön. Tekniset palvelut toteuttaa peruspalveluja
Valmistus omaan käyttöön
KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekninen hallinto Tekninen hallinnon tavoitteena on avustaa tulosalueiden henkilöstöä saavuttamaan kunnan strategian tavoitteet. Tekninen hallinto vastaa kunnan rakennuskohteiden suunnittelusta
KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö
LIITE 1: perustiedot KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö Tekniset palvelut Markus Kannala arvot visio toiminta-ajatus Asiakaslähtöisyys,
TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.
KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti
OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola
OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola Tekninen toimiala Kunnan järjestämät palvelut Palvelut, joista kunnan on huolehdittava Vapaaehtoiset
Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta.
Toiminta-ajatus Ilomantsin rakennettu ympäristö on hyvin hoidettu ja viihtyisä. Sisäisille asiakkaille annettavilla palveluilla tuetaan kunnan peruspalveluiden tuottamista. Toiminta-ajatus tulosalueittain
Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos
Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,
Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56
Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen
Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.
50 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen
Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia.
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu:Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Marja Kynsijärvi 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 Tilausraportti
PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen
1 PALVELUALUE: 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät sosiaali-, terveys-, opetus-, sivistys- ja vapaa-ajan
Tekninen lautakunta Toteutuminen
Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi
Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.
TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen
Viraston toimintaympäristön muutokset
1 HANKINTAKESKUS Viraston toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutosten vaikutukset 2017 talousarvioon Johtamisjärjestelmän uudistus tulee vaikuttamaan hankintakeskuksen ydintoimintoihin. Arvio
Kä yttö tälöuden töteutumä 2016
1 Kä yttö tälöuden töteutumä 2016 2 PALVELUALUE: Tekniset palvelut 1. Toiminta-ajatus Teknisten palvelujen palvelualue vastaa kaupungin strategisen maankäytön suunnittelusta ja kaavoituksesta, kunnallistekniikan
ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT
2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS
INVESTOINNIT, YHTEENVETO
INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen
Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö.
TEKNISET PALVELUT Yleistavoite/tarkoitus Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet
MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020
Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten
Käyttösuunnitelman toteutuma Tekniset palvelut
2016 Käyttösuunnitelman toteutuma 31.8.2016 Tekniset palvelut Kemijärven kaupunki Tekninen lautakunta 06.10.2016 1 TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekninen palvelualue rakentaa hyvää huomenta tuottamalla
Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto
Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83
KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015
KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017 Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 NYKYTILAN KUVAUS Palvelutuotantoalueet Kiinteistönhoito Rakennus- ja talotekniset korjaus- ja huoltotyöt Liikuntapaikkojen
Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta
Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta Investointien ja toiminnan muutosten vaikutukset palvelujen kustannuksiin Keskeiset periaatteet Kuntayhtymä vuokraa tilat pääsääntöisesti jäsenkunnilta
Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017
Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto
TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441
Strateginen sopimus
KIINTEISTÖTOIMIALAN STRATEGINEN SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN JA TOIMINNAN KUVAUS Sopijatahot Turun kaupungin kaupunginhallitus ja Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta Sopimuksen tarkoitus Määritellä Kiinteistöliikelaitoksen
1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto
1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA 2.11.2017 tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden
TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA
TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA Kaupunginhallitus on 3.11.2015 395 talousarvion käsittelyn yhteydessä tehnyt seuraavan pöytäkirjamerkinnän: Teknisen lautakunnan
OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma
9 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 5 502 783 5 869 930 5 882 180 0,2 TOIMINTAKULUT -5 563 726-5 665 310-5 693 650 0,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -60 943 204 620 188 530-7,9 Poistot ja arvonalentumiset -2 809
Strateginen sopimus 2017, aluepelastuslaitos
Strateginen sopimus, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta 1.2.2012 TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston tehtävät ja organisaatio 2 Tekninen johtaja
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu: johto Vastuuhenkilö: Mika Grönvall / / TEKNISEN TOIMEN HALLINTO Lautakunnan kokoukset, kpl kpl 11 10 10 10 100 100 Hallinnon kulut yhteensä -635338-599027 -590600-510000
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta
Siilinjärven kunta Tekninen lautakunta Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. 30.4.2016 Tekniset palvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Arvio mahdollisista
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
TEKNISTEN PALVELUJEN TOIMIALA
TEKNISTEN PALVELUJEN TOIMIALA Teknisten palvelujen toimiala yhteensä Tekninen johtaja TP 2016 TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2019 TS 2020 Toimintatulot 3 784 526 3 363 496 3 269 015 3 421 520 3419020 3419020
Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600
Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi
Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset
Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet
Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset
Espoon kaupunki Pöytäkirja 80
24.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 80 Espoo Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 sekä talouden tilannekatsaus Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Turunen,
TEKNINEN LAUTAKUNTA OSAVUOSIPARORTTI
TEKNINEN LAUKUN OSAVUOSIPARORTTI 1.1 30.4.2016 TOIMIN-AJATUS: Tekninen toimi vastaa kunnan teknisen toimialan kunnossapidosta ja ylläpitotehtävistä sekä rakentamisesta ja toimialueensa kehittämisestä.
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla
7.3 Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu
7.3 Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminnan kuvaus Teknisen tuotannon liikelaitoksen tehtävänä on tuottaa käyttäjä-
MYNÄMÄEN KUNNAN KOULUTUSSUUNNITELMA 2015 Yt-neuvottelukunta 26.1.2015 Kh 2.2.2015
MYNÄMÄEN KUNNAN KOULUTUSSUUNNITELMA 2015 Yt-neuvottelukunta 26.1.2015 Kh 2.2.2015 Arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta (työntekijä tarkoittaa työsopimussuhteisia ja virkasuhteisia) Mynämäen
Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok
Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä
TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:
Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat
Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013
Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015
Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18
TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio
TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 1.1. Ateriapalvelut... 2 1.2. Siivouspalvelut... 4 1.3. Tilalaitos...
Toimielin TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA
Toimielin TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisten palveluiden lautakunnan tehtävänä on vastata kiinteistö- ja huoltopalveluista, yhdyskuntapalveluista, viranomaispalveluista sekä rakentamisohjelman
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Kaupunkirakennepalvelujen toimiala Toimialan kuvaus
Kaupunkirakennepalvelujen toimiala Toimialan kuvaus Toimialan yleiskuvaus ja tehtävät Kaupunkirakennepalveluiden toimiala vastaa erityisesti toimivan ja viihtyisän elinympäristön suunnittelusta, rakentamisesta
LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja
LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja Teknisen keskuksen tavoitteena on tuottaa kaupungin sisäiset tuki- ja muut palvelut laadukkaasti, tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.
SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI
1 SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI 30.4.2008 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALVELUALUE/TULOSALUE: TEKNISET PALVELUT PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit
Kirkkonummen kuntastrategia
KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle
Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana
Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816
Osavuosikatsaus 1-8/2016
Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan
Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista.
TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Tilivelvollinen: vs. teknisen keskuksen johtaja Juha Lemmetyinen 1.1 31.1.2018 teknisen keskuksen johtaja Tero Toivanen 1.2. 31.12.2018 Toimielimen toiminnan kuvaus Tekninen
HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta
HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta 2 08 Hankintakeskus (Keskuskirjanpidontaulukot, ei tarvitse täyttää) (1 000 euroa) Talousarvio TA-muutokset Yhteensä Toteutunut
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT
Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh
06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2017-2018 1 KÄYTTÖTALOUSOSA 1.1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta TP2014 TA2015 TA2016 TS2017 TS2018 Toimintatuotot
1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA. Luonnos tekninen ltk
1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA Luonnos 16.2.2017 tekninen ltk 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden ylläpidon pitkäjänteistä kehittämistä sekä
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun
Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu. Hallitus 14.1.2015
Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu Hallitus 14.1.2015 Yhteenveto Armilan ja keskussairaalan toiminnan yhdistäminen näyttää kannattavalta sekä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Osavuosikatsaus II
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Osavuosikatsaus II 1.6. 31.8.2017 Viranomaistoiminnan tulosalue - Rakennusvalvonta - Ympäristönsuojelu - Ympäristöterveysvalvonta RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ulkoiset
JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET
JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten
TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
Hallintosäännön 41 :ssä on määrätty, että toimialue ylläpitää delegointisääntöä, johon kootaan yhteen kaupungininsinöörin ratkaisuvallan siirrot.
1 Teknisen palvelukeskuksen delegointisääntö 1.8.2019 1 Tausta ja tarkoitus Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen kaupungin hallintosäännön 3.6.2019 54. Hallintosäännössä kaupunginhallituksen toimiala