TILINPÄÄTÖS 2018 TALOUSARVION TOTEUTUMA Tekniset palvelut
|
|
- Pauliina Hänninen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TILINPÄÄTÖS 2018 TALOUSARVION TOTEUTUMA Tekniset palvelut Tekninen lautakunta
2 PALVELUALUE: TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekniset palvelut tuottaa kuntalaisille hyvät toimintaedellytykset palveluillaan. Teknisen palvelualueen toiminta-ajatuksena ja tavoitteena on kehittää ja rakentaa kunnan infraa, rakentaa ja ylläpitää laadukkaita toimitiloja eri hallintokuntien käyttöön, tarjota ruoka- ja siivous ja laitoshuoltopalveluja kunnan eri toiminnoille. Palvelujen tuottamisessa kiinnitetään huomioita suunnittelun ja rakentamisen laatuun sekä asiakaslähtöiseen toimintatapaan. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset Toimintaympäristössä haasteita on aiheuttanut heikko kuntatalous. Tämä on näkynyt palvelualueen toiminnassa taloudellisten resurssien supistumisena ja palvelutason heikkenemisenä. Myönteiset merkit elinkeinotoiminnan vahvistumisesta ja työttömyyden parantaminen asettaa haasteita tekniselle palvelualueelle mm. terveellisten ja turvallisten toimitilojen järjestämiselle lisääntyville palveluille. Suurhankkeiden realisoituminen tuo työtehtäviä ja investointitarpeita yhdyskuntapalveluihin ja kaupungin toimitiloihin. Ruokapalveluissa ja laitoshuoltopalveluissa noin puolet tehtävistä on tulevan Sote-alueen tehtäviä. Tilapalveluissa Sote- palvelujen käyttämät tilat vuokrataan valtakunnalliselle kiinteistöyhtiölle vähintään kolmeksi vuodeksi. Kaupungille jää huonokuntoiset Sote-tilat, jotka palvelujen ulkoistamisen myötä jäävät tyhjiksi ja kaupungin rasitteeksi. Digitalisaation ja sähköisten palveluiden yleistyminen mahdollistaa palvelujen tehostamisen, joskin haasteena on riittävä resursointi sähköisiin palveluihin. 3. Toiminnan painopistealueet Sote-uudistuksen astuessa voimaan 2020 kaupungin organisaatiorakenne tulee muuttaa vastaamaan kaupungin uutta toimintaa. Tavoitteena on teknisten tukipalvelujen tuottaminen alueella. Sote-uudistuksella on vaikutus teknisellä palvelualueen jokaisella vastuualueella. Organisaatiouudistuksen yhteydessä selvitetään myös toimintojen yhtiöittämisvaihtoehdot mm. ruokahuollon, laitoshuoltopalveluiden ja kiinteistönhoidon osalta. Muutoksessa henkilökunnan vaikutusmahdollisuudet tulee huomioida entistä paremmin. Toimivien ja laadukkaiden palvelujen saamiseksi toiminnassa pyritään suunnitelmalliseen ja ennakoivaan toimintaan. Eri vastuualueille tehtyjen ja tehtävien toimenpideohjelmilla ja ohjelmien päivityksillä päästään suunnitelmalliseen toimintaan ja tätä myötä parempaan palvelutasoon. Palvelujen kehittämisessä jatketaan sähköisten palvelutarjonnan laajentamista sekä sähköisen asioinnin ja tiedonhallinnon kehittämistä. Olennainen painopiste on kaupungin toimitilojen ja kaupunki-infran säilyttäminen kohtuullisessa kunnossa ja kertyneen korjausvelan vähentäminen pitkällä tähtäimellä sekä ennakoiva huoltotoiminta. Kunnallistekniikkaan ja toimitiloille on laadittu pitkän tähtäimen ohjelmat, joiden mukaan toimitaan resurssien puitteissa. Pitkän tähtäimen ohjelmille haetaan laajapohjainen sitoutuminen. Ohjelmia laajennetaan kattamaan koko elinympäristöä, ja tällä tavoin vastataan kaupunkistrategian määrittelemiin tavoitteisiin. Talousarviovuoden ja suunnitteluvuosien investointitarve on pelkästään toimitilojen peruskorjausten osalta 4-5 miljoonaa euroa/vuosi ja kunnallistekniikan peruskorjausten osalta noin 1 miljoona euroa/vuosi. Aiempien vuosien investointien siirrot aiheuttavat investointien kumuloitumista tuleville vuosille. Peruskorjausinvestointien siirtyessä korjausvelan määrä ja korjauskustannukset kasvavat nopeasti. Tarkasteluun otetaan myös vaihtoehtoisia rahoitus- ja omistajuusmalleja.
3 Suunnitteluvuosille uimahallin peruskorjaus on suurin investointi. Lisääntyvä palveluntarve varhaiskasvatuksessa edellyttää toimitilainvestointeja. Kunnallistekniikan investoinneissa edetään hankesuunnitelman mukaisesti. Teknisellä palvelualueella työskentelevällä henkilöstöllä on riittävä osaaminen toiminnan painopisteiden toteuttamiseen. Tosin osaamisen säilyminen ja kehittäminen vaativat aktiivisuutta ja jatkuvaa kouluttautumista. Maankäytön suunnitelmissa painopisteenä on keskustan maankäytön suunnitelmallinen kehittäminen. Toteutuma Palvelualueella varautuminen Sote-uudistukseen etenee, vaikka varsinainen Sote-uudistus siirtyikin vuodella. Kaupungin valtuusto on kesäkuussa 2018 päättänyt tilapalvelujen sekä laitoshuolto- ja ruokapalvelujen uudelleen organisoitumisesta tilaliikelaitokseksi. Liikalaitoksen hallintaan tulevat myös kaupungin omistamat taloyhtiöt. Puistojen hoito ja käyttösuunnitelma hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa syksyllä Investointien tavoitteisiin korjausvelan vähentämiseksi ei talousarviovuonna päästy. Valtuusto päätti luopua uimahallin peruskorjauksesta 2019, mikä luultavasti merkitsee, että tulevaisuudessa uimahalli tehdään uudisrakennuksena. 4. Talouden TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 (ilman sotea) Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Toimintamenojen toteuma on 102 % ja toimintatulojen toteuma 106 %. Tilinpäätöksen toimintakate parempi kuin talousarviossa. 5.Toiminnan TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 (ilman sotea) Vakinaiset virat ja toimet Henkilöstömenot Muutos % -8,7 2,3-0,3-6,5-3,5-27,6 0,0 Palvelujen ostot Muutos % -1,5 1,4 2,4 7,7-2,5-0,6-0,6 Toimintakate /asukas
4 6. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Palvelualueen sisäisestä valvonnasta vastaavat kaikki tilivelvolliset ja esimiehet. Esimiehet vastaavat tiedonkulusta ja raportoinnista sekä ohjaavat ja valvovat alaistensa toimintaa. Esimiesten vastuulla on valvonnan keinoin varmistaa, että tehtävät hoidetaan oikeaan aikaan, hyväksytyllä tavalla ja tehtävään osoitettujen voimavarojen puitteissa. Sisäistä valvontaa ja riskien hallintaa toteutetaan työpaikkakokouksissa. Lautakunnat valvovat, että palvelualue toimii vahvistetun talousarvion ja kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen hyväksymien tavoitteiden mukaisesti. Lautakunta saa raportteja ja tiedonantoja osaston toiminnasta ja ajankohtaisista asioista. Toiminnan riskit talousarviovuonna - toiminnassa olevien korjaustarpeissa olevien tilojen terveellisyyttä ja turvallisuutta koskevat ongelmat voivat edellyttää pikaisten toimimattomien väistötilaratkaisujen hakemista tai palveluiden tuottamista selvästi kalliimmilla menetelmillä - sote-tukipalveluiden järjestämisen onnistuminen ja tukipalveluiden järjestäminen paikkakunnalla riittävällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla. TOTEUTUMA Niukan taloudenpidon johdosta investointi- ja kunnossapidon taso ei riitä selättämään korjausvelan kasvua, ja rakennusten kunto tuo ajoittain yllätyksiä sekä synnyttää peruskorjausinvestointien kumuloitumisen lähivuosille. Pitkän tähtäimen suunnittelua ei ole pystytty toteuttamaan.
5 TALOUSARVIO 2018 VASTUUALUE: TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on tuottaa kuntalaisille riittävän tasokkaat tekniset palvelut, joita ovat Viranomaistehtävät - maankäytön suunnittelu ja kaavoitus - rakennusvalvonta - yksityisteiden viranomaisasiat - kadunpito - ostopalveluina tuotetaan ympäristönsuojelu- sekä palo- ja pelastustoimen tehtävät Muut tekniset palvelut - kaupungin toimitilojen sekä osin ulkopuolisille vuokrattavien tilojen ylläpito ja rakennuttaminen - kunnallistekniikan ylläpito ja rakennuttaminen Maankäytön palveluihin sisältyy kaupungin maaomaisuuden hallinta, maankäytön suunnittelu ja kaavoitus sekä rakennusvalvonta. Kunnallistekniikka vastaa liikenneväylien, puistojen ja yleisten alueiden yllä- ja kunnossapidosta sekä niiden rakennuttamisesta. Tilapalvelut - palveluyksikkö vastaa kaupungin toimitilojen yllä- ja kunnossapidosta sekä tilojen rakennuttamisesta. Lisäksi tilapalvelut vuokraa toimi- ja teollisuustiloja yksityisille yrityksille ja julkisille yhteisöille. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Vastuualueen tuottavuuteen vaikutetaan kehittämällä työympäristöä ja organisaation toimintaa. Tuottavuuden parantaminen edellyttää työtapojen ja työvälineiden kehittämistä. Keskeisessä roolissa on tietotekniikka ja tietojärjestelmät ja tätä myötä osaamisen parantaminen. Työtapojen arvioinnissa keskitytään tietotekniikan käytön tehostamisen lisäksi työprosessien avaamiseen, niin että oikeaa osaamista kohdistetaan oikeaan paikkaan. Kasvava palveluntarve edellyttää suorituskyvyn parantamista; jatkuvilla säästötoimenpiteillä palveluntarpeeseen ei voida vastata. Sähköinen asiointi, toimitilojen käytön tehostaminen ja omistajuudesta huolehtiminen ovat keskeisessä asemassa tuottavuuden nostamisessa. Palveluverkkosuunnittelun, kiinteistöohjelman sekä kunnallistekniikan käyttö- ja hoitosuunnitelmien pohjalta laaditaan kaupungin pitkän tähtäimen investointisuunnitelma. Palvelujen ostosta syntyviä kustannuksia verrataan edelleen vastaaviin oman tuotannon kustannuksiin, laatuun ja toimitusvarmuuteen. Mikäli nähdään taloudellisesti ja toiminnallisesti järkeväksi, siirretään ostopalvelutyötä omaksi työksi tai päinvastoin. Tämä saattaa tarkoittaa myös lisärekrytointitarvetta.
6 3. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet Mittarit Toteutuma Kiinteistöjen ja kaupunkiinfran kunnon säilyttäminen niukassa kaupunkitaloudessa Kiinteistöohjelman ja katujen hankesuunnitelman toteuttaminen, puistojen, liikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden suunnitelmallinen kehittäminen. Ohjelmien toteutuminen % Korjausvelka M Kuntoluokka Tyhjät kiinteistöt (km2) Asiakastyytyväisyyskysely Korjausvelka 45 M. Tyhjät kiinteistöt m2. Puistojen kehittämissuunnitelma laadittu. 2. Digitalisaation Sähköisen asioinnin, hyödyntäminen teknisissä kiinteistöautomatiikan palveluissa kehittäminen, katusovellusten ja koneiden telematiikkaohjelmiston käyttöönotto, koulutus ja osaamisen kehittäminen Sähköisten työkalujen käyttöaste Koulutuspäivät Rakennusvalvonnassa 100 % sähköinen käsittely Kaupunkikartta otettu käyttöön internetissä Telematiikkaohjelmisto otettu käyttöön 3. Ennakoiva kaavoitus ja kysyntää vastaavan tonttitarjonnan varmistaminen Keskustan ja Isokylän yleiskaavojen hyväksyntä Tonttitarjonnan markkinointi ja varautuminen lisäkysyntään vuonna 2018 (liiketontit) Hyväksytyt yleiskaavat 2018 Tonttitarjonta kpl Keskustan yleiskaava siirtyi vuodelle Liike- ja teollisuustonttien esittely viety internettiin 4. Selvitys kaupungin kiinteistö-omaisuudesta sekä laskelmat konsernin kiinteistöjen vuokraustoiminnan ja tiloihin liittyvien tukipalvelujen yhtiöittämisestä. Selvitys pitää sisällään päätöksentekoa varten eri toteutusvaihtoehdot ja selkeän esityksen Kemijärven Infra Oy:n perustamiseksi sisältäen yhtiön liiketoiminnalliset laskelmat ja yhtiöjärjestyksen. Selvityksen perusteella tehtävät päätökset valtuustossa. Valtuusto on tehnyt päätöksen tilaliikelaitoksen perustamisesta. Käynnistys heinäkuu 2019.
7 4. Henkilöstösuunnitelma Vakituisessa henkilöstössä on suunnitteluvuosilla laskua, talousarviovuonna pidetään vakituinen henkilöstö samana kuin vuonna 2017, mikäli ei tule muutosta suhteeseen palvelujen ostot/oma työ. Toteutuma Henkilöstön määrä alittuu talousarviosta. 5. Talouden TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 (ilman sotea) Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Toiminnan Vakinaiset virat ja toimet TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 (ilman sotea) Henkilöstömenot Muutos % -17,7-3,9 10,7-13,9-1,7-12,8 0,0 Palvelujen ostot Muutos % -10,4 1,6 2,3 7,5-2,6 0,0 0,0 Toimintakate /asukas
8 TALOUSARVIO 2018 VASTUUALUE: RUOKAPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tulosalueen muodostavat kaksi aluekeittiötä ja kahdeksan (8) palvelu- eli jakelukeittiötä. Asiakkaita palvellaan kaikissa elämänkaaren vaiheissa. Tarjottavat ateriat suunnitellaan vastaamaan kunkin ikäkauden mieltymyksiä siten, että ruoalla on myönteinen vaikutus asiakkaiden hyvinvointiin. Ruokalistaa uudistetaan asiakastyytyväisyyskyselyn pohjalta huomioiden ikäluokkien ravintosuositukset. Lähiruokaa pyrimme tarjoamaan kerran viikossa ruokalistalla. Tavoitteenamme on vastata taloudellisesta ja asiakaslähtöisestä toiminnasta ja sen kehittämisestä yhteistyössä tilaajan, asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Toimipisteiden ajatusta tuetaan säilyttämällä eri asiakasryhmien erityispiirteet. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Tuotamme ja tarjoilemme tasalaatuista, turvallista ja hyvää ruokaa asiakkaillemme, hyödyntäen tuotannon ohjausjärjestelmää monipuolisesti. Toiminnassa varmistetaan kehittämisen, laadun, turvallisuuden, jäljitettävyyden seuranta ja valvonta jatkuvan parantamisen mallilla. Toiminnan kehittämisessä ja päätöksissä huomioidaan ruokapalvelun ulkoisen selvityksen ehdotukset. Toteutuma Toiminnassa on huomioitu kehittäminen, laatu, turvallisuus, jäljitettävyys ja valvonta tuotannon ja palvelujen prosessien tarkastelulla ja muutoksilla yksiköissä. Aluekeittiö 2:n remontin valmistuttua toimintaympäristön kehittyminen ja toiminnallisuus on huomioitu. Aluekeittiö remontin aikaisesta väistöstä aiheutui määrärahojen ylimääräisiä kuluja, kuten henkilöstökuluja, palvelujen ostoa ja aineiden sekä tavaroiden ostoa. 3. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet Mittarit Toteutuma Tuotamme palvelut asiakas-lähtöisesti, tarvelähtöisesti ja laadukkaasti Kehittäminen yhteistyössä asiakas- ja sidosryhmien kanssa Valvontajärjestelmät Tiedonkeruu Asiakaskartoitus toteutui sote ja sivistys. Tulos 3,8 2. Hyödynnämme tietotekniikan innovaatiot tehokkaasti Versiopäivitykset huolehditaan ajallaan. Varmistetaan olemassa olevien järjestelmien osaaminen ja varautuminen Raportit Asiakirjat Jamix, FredmanPro, versioiden kehittäminen sekä laajennus toteutuivat. 3. Henkilöstöresurssien käytön tehokkuus, joustavuus ja valmius Varmistetaan palvelujen joustavuus ja korjaukset tehdään nopeasti Prosessit Suunnitelmat Kalenterit Titanian työsuunnitelman kokeilu ja kehittäminen toteutui. Lomakalenteri toimii. 4. Selvitys kaupungin kiinteistöomaisuudesta sekä laskelmat konsernin kiinteistöjen vuokraustoiminnan ja Selvitys pitää sisällään päätöksentekoa varten eri toteutusvaihtoehdot ja selkeän esityksen Kemijärven Infra Oy:n perustamiseksi sisältäen yhtiön liiketoiminnalliset Selvityksen perusteella tehtävät päätökset valtuustossa KV
9 tiloihin liittyvien tukipalvelujen yhtiöittämisestä laskelmat ja yhtiöjärjestyksen 4. Henkilöstösuunnitelma Ruokapalvelun henkilöstösuunnitelman avulla on pyritty luonnollisen poistumien kautta vähentämään työntekijöiden määrää tasaisesti optimaaliselle tasolle. Organisaatio muutosten myötä asiakasmäärä tulee pienenemään vuoden 2018 lopulla. Sopeuttamalla hyödynnämme henkilöstöresurssit optimaaliseksi. Toteutuma Useat pitkät työlomat ja määräaikaisten sijaisten palkkaaminen aluekeittiö 2 remontin poikkeus-olojen mahdollistamiseksi kesän ajalle, näkyvät sijaismäärärahojen ylittymisenä. 5. Talouden TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 (ilman sotea) Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Toiminnan Vakinaiset virat ja toimet TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 (ilman sotea) Henkilöstömenot Muutos % 2,9 4,2-1,2 4,9-6,3-40,5 0,0 Palvelujen ostot Muutos % 4,0 0,5 7,4 24,3 3,5-23,1 0,0 Toimintakate /asukas
10 VASTUUALUE: LAITOSHUOLTOPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Me tuotamme puhtaan ja viihtyisän ympäristön tilojen käyttäjille kilpailukykyisesti. Teemme myös jonkin verran ylläpito- ja perussiivouspalvelua Redu:lle, Terveystalo Oy:lle sekä Attendolle. Tuotamme myös materiaalihuoltopalveluita muille palvelualueille keskitetysti sekä Lapponiaan vaatehuoltopalvelua ammattitaidolla ja tehokkaasti. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Tuotamme tukipalveluita eri palvelualueille kustannustehokkaasti mm. prosesseja tehostaen, tuotteistamalla, sekä seuraamalla ostopalveluiden kustannuskehitystä suhteessa omaan toimintaan. Näin toimiessa olemme valmiimpia sote- maakunta uudistukseen Toteutuma Tehostamisesta ja prosessien hiomisesta saatu hyöty on saavutettu. Tällaista toimintaa jatketaan, vaikka siitä ei enää suuria säästöjä tulisikaan. 3. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet Mittarit TOT Laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut 2. Asiakas ja tarvelähtöiset palvelut 2017 tehdyn laitoshuoltopalvelun tuotteistamisen prosessien hiominen Työmäärä mitoitukset Siivouspalvelun tuotteistamisen päivittäminen tehokkuus m 2 / t Työmäärä mitoitukset kpl Palvelusopimukset kpl 615 m 2 / t 2 kpl 9 kpl 3. Sairaala Lapponian muutokset toiminnassa ja tilojen käytössä Henkilömitoituksen oikea säätö Vuosiloma /sijaisten kierto tehokkuus m 2 /t / m 2 / kk 615 m 2 / t 6,74 / m 2 / kk 4. Selvitys kaupungin kiinteistö-omaisuudesta sekä laskelmat konsernin kiinteistöjen vuokraustoiminnan ja tiloihin liittyvien tukipalvelujen yhtiöittämisestä 4. Henkilöstösuunnitelma Selvitys pitää sisällään päätöksentekoa varten eri toteutusvaihtoehdot ja selkeän esityksen Kemijärven Infra Oy:n perustamiseksi sisältäen yhtiön liiketoiminnalliset laskelmat ja yhtiöjärjestyksen Selvityksen perusteella tehtävät päätökset valtuustossa KV Sote palveluiden ulkoistaminen vähentää meidän laitoshuoltajien tarvetta Puistolassa sekä Lapponiassa. Tämä muutos on ollut niin nopeaa, ettemme ole siihen pystyneet reagoimaan riittävän nopeasti. Vuonna 2018 meillä on henkilöstössä ylimiehitystä jonkin verran. Käytämme heitä sijaisuuksissa. Luonnollisella poistumalla olemme todennäköisesti jo 2019 tasapainossa. Toteutuma Henkilöstön ylimiehitystä ei tullutkaan. Vuodeosastolle piti lisätä yksi laitoshuoltaja nk. U-vuoroon sekä pitkät sairauslomat näkyvät laitoshuoltopalvelun sijaismäärärahojen ylittymisenä. Muissa kustannuspaikoilla saimme aikaan säätöjä. Näin pääsimme plussalle keskiarvona.
11 5. Talouden TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 (ilman sotea) Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Toiminnan Vakinaiset virat ja toimet TP 2016 TA 2017 TA 2018 TOT TS 2019 (ilman sotea) Henkilöstömenot Muutos % -3,0 10,5-14,1-1,5-4,5-55,2 0,0 Palvelujen ostot Muutos % -43,6-24,2 3,4-17,4 2,4 0,0 0,0 Toimintakate /asukas
12 PALVELUALUE: Tekninen palvelualue VASTUUALUE: Tekniset palvelut Talousarvion 2018 toteutuminen toiminnan ja resurssien käytön analysointi 1. Toiminnan tavoitteet ja toiminnassa tapahtuneet oleelliset muutokset Kiinteistöjen ja kaupunki-infran kunnon säilyttäminen niukassa kaupunkitaloudessa. Kaupungin toimitilojen osalta kunto on heikentynyt tilinpäätösvuonna. Valtuusto priorisoi lähiajan investointitarpeet, jolloin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarpeet otettiin investointiohjelmaan lähivuosiksi. Näin ollen uimahallin peruskorjauksesta luovuttiin. Peruskorjauksen siirto nostaa uimahallin korjausasteen niin suureksi, että peruskorjauksen hinta lähenee uudisrakennuksen hintaa. Valtuusto päätti tilapalveluiden ja niihin liittyvien tukipalvelujen eriyttämisestä kaupungin kirjanpidosta liikelaitokseen heinäkuusta 2019 alkaen. Puistolan hoivakoti myytiin yksityiselle palveluntuottajalle puolivuotta oletettua myöhemmin, mikä lisäsi palvelualueen tuloja ja menoja. Elinkaaritalo otettiin käyttöön varhaiskasvatuksen tarpeisiin elokuussa. 2. Selvitys toiminnan muutosten vaikutuksista resursseihin ja määrärahakäyttöön Resurssit jonkin verran lisääntyivät ja määrärahat ylittivät menoissa ja tuloissa. 3. Selvitys määrärahojen ylityksestä/alituksesta (perusteluineen) Palvelualueen toimintakate ylittyi Vastuualueella ylitystä oli Toimitilakiinteistöissä toimintakate parempi kuin talousarviossa (Puistolan pääomavuokrat). Maankäytössä maanmyynnin liikevoitto , maanmyyntitulot korkeampi kuin talousarviossa. Tonttien vuokratuotot olivat arvioitua korkeammat.
13 PALVELUALUE: Tekninen palvelualue VASTUUALUE: Laitoshuoltopalvelut Talousarvion 2018 toteutuminen toiminnan ja resurssien käytön analysointi 1. Toiminnan tavoitteet ja toiminnassa tapahtuneet oleelliset muutokset Laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut asiakaslähtöisesti toteutettuna. Palvelumme tarpeen väheneminen ja sitä kautta henkilömäärän hallittu väheneminen. 2. Selvitys toiminnan muutosten vaikutuksista resursseihin ja määrärahakäyttöön Resurssimuutokset tasapainossa suhteessa määrärahoihin. 3. Selvitys määrärahojen ylityksestä/alituksesta (perusteluineen) Vain laitoshuoltopalveluiden kustannuspaikalla tuli ylitystä 6000 euroa. Ylitys johtui vuodeosaston henkilömäärän nostosta. Muilla kustannuspaikoilla saimme aikaan säästöjä ja näin pääsimme kokonaisuutena plussalle.
14 PALVELUALUE: Tekninen palvelualue VASTUUALUE: Ruokapalvelut Talousarvion 2018 toteutuminen toiminnan ja resurssien käytön analysointi 1. Toiminnan tavoitteet ja toiminnassa tapahtuneet oleelliset muutokset Toiminnan tavoitteena on tuottaa kaupungin asiakkaille palvelut asiakas- ja tarvelähtöisesti sekä laadukkaasti. Toiminnassa pyritään varmistamaan kehittämisen, laadun, turvallisuuden ja jäljitettävyyden seuranta ja valvonta jatkuvan parantamisen mallilla. Kaupungilla on useita palveluyksiköitä ja nämä palvelukeittiöt tarvitsevat ruokapalvelun palvelutyötekijän, kuten koulut ja päiväkodit. Keskittämällä saataisiin resurssien käyttöä alennettua. Hyvinvointikeskuksessa toimivan aluekeittiö 2:n asiakasmäärien muutokset ja vajaakäyttöisten ryhmäkotien tulot jäävät alle suunnitellun. Muutokset ovat tapahtuneet nopealla aikataululla, tilanteeseen suunnittelussa ei ehdi reagoimaan. 2. Selvitys toiminnan muutosten vaikutuksista resursseihin ja määrärahakäyttöön Viimeisen kahden vuoden aikana tapahtuneet nopeat sote-palveluiden ratkaisut, vaikuttavat tulokehitykseen alenevasti. Näihin ratkaisuihin ei voi vaikuttaa suunnitteluvaiheessa, koska muutoksia tehdään talousarvion ja käyttötalouden päätösten jälkeen. Esimerkkinä mainitsen akuuttiosaston, jonka potilaspaikkojen vähennyksestä kuulin, kun talousarvio oli valmis vuodelle Henkilöstöresurssit ovat sopeutettu ja särkymävaraa ei ole. 3. Selvitys määrärahojen ylityksestä/alituksesta (perusteluineen) Aluekeittiö 2:n remontin aikainen väistö aiheutti kuluja, joita ei oltu osattu ennakoida. Päivittäisiä kuljetuksia jouduimme lisäämään yhdestä toimituksesta kahteen poikkeusolojen ajaksi, jota kesti yli kaksi kuukautta. Tältä ajalta jäi tulot pienemmiksi, esim. hyvinvointikeskuksen ruokasalissa aterioi puolet vähemmän kuin normaalisti. Ruokasali oli lisäksi suljettuna hajuhaitan takia viikon ajan. Kuljetuskalustoa jouduimme uusimaan rikkoontuneiden tilalle ja hankkimaan lisää ylimääräisistä kuljetuksista johtuen. Lisäksi viikonlopun ateriakuljetukset vaativat pyörillä kulkevaa kalustoa. Tälle hankitulle kalustolle on jatkokäyttö tehty suunnitelmallisesti. Henkilöstökulujen määrärahan ylitys johtuu pitkistä työlomista ja väistön ajan henkilöstötarpeen kasvusta poikkeusoloissa.
TALOUSARVIO 2018 TOTEUTUMA Tekniset palvelut
TALOUSARVIO 2018 TOTEUTUMA 30.6.2018 Tekniset palvelut Tekninen lautakunta 23.8.2018 PALVELUALUE: TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekniset palvelut tuottaa kuntalaisille hyvät toimintaedellytykset
Talousarvio Tekniset palvelut
Talousarvio 2019 Tekniset palvelut Tekninen lautakunta 1.11.2018 TALOUSARVIO 2019 PALVELUALUE: TEKNISET PALVELUT 1. TOIMINTA-AJATUS Tekniset palvelut tuottavat kuntalaisille hyvät toimintaedellytykset
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2018 TOTEUTUMA Tekniset palvelut
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2018 TOTEUTUMA 31.12.2018 Tekniset palvelut TEKNINEN LAUTAKUNTA 28.2.2019 PALVELUALUE: Tekniset palvelut 1. Toiminta-ajatus Tekniset palvelut tuottavat kuntalaisille hyvät toimintaedellytykset
Käyttösuunnitelma 2019
Käyttösuunnitelma 2019 Tekninen lautakunta 24.1.2019 PALVELUALUE: Tekniset palvelut 1. Toiminta-ajatus Tekniset palvelut tuottavat kuntalaisille hyvät toimintaedellytykset palveluillaan. Teknisen palvelualueen
Käyttösuunnitelma Tekniset palvelut
0 Käyttösuunnitelma 2017 Tekniset palvelut Tekninen lautakunta 2.2.2017 lisäykset 9.3.2017 1 PALVELUALUE: Tekniset palvelut 1. Toiminta-ajatus Tekninen palvelualue rakentaa hyvää huomenta tuottamalla kustannustehokkaasti
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO
Valmistus omaan käyttöön
KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekninen hallinto Tekninen hallinnon tavoitteena on avustaa tulosalueiden henkilöstöä saavuttamaan kunnan strategian tavoitteet. Tekninen hallinto vastaa kunnan rakennuskohteiden suunnittelusta
Käyttösuunnitelma Tekniset palvelut
2016 Käyttösuunnitelma Tekniset palvelut Kemijärven kaupunki Tekninen lautakunta 28.01.2016 1 TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekninen palvelualue rakentaa hyvää huomenta tuottamalla riittävät tekniset
Valmistus omaan käyttöön 4 301
KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekniset palvelut Tekniset palvelut tukee kunnan muita yksiköitä saavuttamaan tuloksia tarjoamalla hyvät toimitilat sekä miellyttävän ympäristön. Tekniset palvelut toteuttaa peruspalveluja
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos
TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun
Käyttösuunnitelma Tekniset
Käyttösuunnitelma Tekniset 1 TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekninen palvelualue rakentaa hyvää huomenta tuottamalla riittävät tekniset elämisen edellytykset kuntalaisille kustannustehokkaasti. Teknisten
ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT
2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu
Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta.
Toiminta-ajatus Ilomantsin rakennettu ympäristö on hyvin hoidettu ja viihtyisä. Sisäisille asiakkaille annettavilla palveluilla tuetaan kunnan peruspalveluiden tuottamista. Toiminta-ajatus tulosalueittain
PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen
1 PALVELUALUE: 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät sosiaali-, terveys-, opetus-, sivistys- ja vapaa-ajan
Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos
Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,
TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.
KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta
KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto
1 KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA 1. Johdanto Liikelaitoksen tehtävänä on vastata kaupungin omistuksessa tai hallinnassa olevista toimitiloista ja yritystiloista ja niihin välittömästi liittyvistä
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti
Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56
Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen
Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta
Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta Investointien ja toiminnan muutosten vaikutukset palvelujen kustannuksiin Keskeiset periaatteet Kuntayhtymä vuokraa tilat pääsääntöisesti jäsenkunnilta
KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö
LIITE 1: perustiedot KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö Tekniset palvelut Markus Kannala arvot visio toiminta-ajatus Asiakaslähtöisyys,
Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia.
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu:Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Marja Kynsijärvi 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 Tilausraportti
Tekninen lautakunta Toteutuminen
Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi
Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013
Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600
OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola
OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola Tekninen toimiala Kunnan järjestämät palvelut Palvelut, joista kunnan on huolehdittava Vapaaehtoiset
Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto
Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83
INVESTOINNIT, YHTEENVETO
INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,
Kä yttö tälöuden töteutumä 2016
1 Kä yttö tälöuden töteutumä 2016 2 PALVELUALUE: Tekniset palvelut 1. Toiminta-ajatus Teknisten palvelujen palvelualue vastaa kaupungin strategisen maankäytön suunnittelusta ja kaavoituksesta, kunnallistekniikan
MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020
Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten
Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi
Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset
Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.
TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen
Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok
Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä
*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain
Sisäisten palvelujen johtokunta 4 25.01.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 15 21.03.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 31 23.05.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 43 29.08.2016 Sisäisten palvelujen
Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018
Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot
Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017
Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,
Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.
50 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen
Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos. Olennaiset tapahtumat toiminnassa
Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos 1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa Suunniteltu liikevaihto jäi 4,3 milj. euroa talousarviotavoitteesta. Henkilöstön määrä henkilötyövuosina oli 697,96 eli
Viraston toimintaympäristön muutokset
1 HANKINTAKESKUS Viraston toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutosten vaikutukset 2017 talousarvioon Johtamisjärjestelmän uudistus tulee vaikuttamaan hankintakeskuksen ydintoimintoihin. Arvio
Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)
Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset
SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä
Strateginen sopimus
KIINTEISTÖTOIMIALAN STRATEGINEN SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN JA TOIMINNAN KUVAUS Sopijatahot Turun kaupungin kaupunginhallitus ja Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta Sopimuksen tarkoitus Määritellä Kiinteistöliikelaitoksen
Strateginen sopimus 2017, aluepelastuslaitos
Strateginen sopimus, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,
Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5
Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden
KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015
KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017 Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 NYKYTILAN KUVAUS Palvelutuotantoalueet Kiinteistönhoito Rakennus- ja talotekniset korjaus- ja huoltotyöt Liikuntapaikkojen
Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta
Siilinjärven kunta Tekninen lautakunta Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. 30.4.2016 Tekniset palvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Arvio mahdollisista
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun
Osavuosikatsaus 1-8/2016
Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan
1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto
1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA 2.11.2017 tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1.
Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk 21.4.2015 Laatija: AT tilivuosi 2015/1. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. ENN
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA 1 Talousohjelman tausta ja lähtökohdat Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 18 Asianro 1371/02.02/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä sisäisen valvonnan toteutuminen
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT
Tekninen ja ympäristötoimi
Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.
TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA
TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA Kaupunginhallitus on 3.11.2015 395 talousarvion käsittelyn yhteydessä tehnyt seuraavan pöytäkirjamerkinnän: Teknisen lautakunnan
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista.
TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Tilivelvollinen: vs. teknisen keskuksen johtaja Juha Lemmetyinen 1.1 31.1.2018 teknisen keskuksen johtaja Tero Toivanen 1.2. 31.12.2018 Toimielimen toiminnan kuvaus Tekninen
Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018
Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 31 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Asianro 305/02.06.01/2019 Hallintopäällikkö Anne Rantala 25.2.2019: Teknisen lautakunnan vuoden 2018 tilinpäätös on oheismateriaalina.
Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö.
TEKNISET PALVELUT Yleistavoite/tarkoitus Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet
Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015
Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
7.3 Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu
7.3 Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminnan kuvaus Teknisen tuotannon liikelaitoksen tehtävänä on tuottaa käyttäjä-
Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600
TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015
TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa
TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018
1 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Tekninen lautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Teknisen osaston osastopäällikkö vahvistaa
Käyttösuunnitelman toteutuma Tekniset palvelut
2016 Käyttösuunnitelman toteutuma 31.8.2016 Tekniset palvelut Kemijärven kaupunki Tekninen lautakunta 06.10.2016 1 TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekninen palvelualue rakentaa hyvää huomenta tuottamalla
Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 26.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/ 12 Ympäristölautakunnan vuoden ennakkotilinpäätös Valmistelijat / lisätiedot: Tarja Söderman, puh. 050 330 9767 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063
OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta 1.2.2012 TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston tehtävät ja organisaatio 2 Tekninen johtaja
Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816
1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA. Luonnos tekninen ltk
1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA Luonnos 16.2.2017 tekninen ltk 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden ylläpidon pitkäjänteistä kehittämistä sekä
Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille
Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari
Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016
KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos
Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu. Hallitus 14.1.2015
Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu Hallitus 14.1.2015 Yhteenveto Armilan ja keskussairaalan toiminnan yhdistäminen näyttää kannattavalta sekä
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta
1 (5) Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1.1. 31.8.2017 Talouden toteutuminen TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 31.8.2017 Toteuma Tot % Toteuma Ta 2017 1.1.-31.8.2017 1.1.-31.8.2016 Muutos
LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja
LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja Teknisen keskuksen tavoitteena on tuottaa kaupungin sisäiset tuki- ja muut palvelut laadukkaasti, tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.
Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät
20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi
TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio
TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 1.1. Ateriapalvelut... 2 1.2. Siivouspalvelut... 4 1.3. Tilalaitos...
YMPÄRISTÖKESKUS TALOUSARVIOESITYS 2017
YMPÄRISTÖKESKUS TALOUSARVIOESITYS 2017 TALOUSARVIOESITYKSEN KESKEISET PERUSTELUT Kaupunginhallituksen Ympäristökeskukselle antama raami on 516 000e. Ympäristökeskuksen talousarvioesitys vuodelle 2017 on
Osavuosikatsaus 1-8/2016
Liikelaitos Vastuuhenkilö Vs. liikelaitoksen johtaja Päivi Takkinen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa. Uusina asiakaskohteina
SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI
1 SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI 30.4.2008 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALVELUALUE/TULOSALUE: TEKNISET PALVELUT PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit
160 JOENSUUN TILAKESKUS Vastuuhenkilö: tilakeskuksen johtaja. Tulosalueen toiminnan kuvaus
160 JOENSUUN TILAKESKUS Vastuuhenkilö: tilakeskuksen johtaja Tulosalueen toiminnan kuvaus Joensuun Tilakeskus toimii 1.1.2014 alkaen taseyksikkönä. Taseyksikölle asetetaan tulostavoite ja sille laaditaan
VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI. 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa
1 VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa Kiinteistömassan ylläpidon kustannukset ovat kasvaneet viime vuosina huomattavasti nopeampaa kuin yleinen kustannuskehitys
Kirkkonummen kuntastrategia
KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta
KIINTEISTÖ OY TURUN MONITOIMIHALLI
KIINTEISTÖ OY TURUN MONITOIMIHALLI Toimitusjohtaja Anu Kurkilahti-Haartemo YMPÄRISTÖN JA TOIMINNAN KUVAUS Yhtiön toimiala ja toiminnan pääasiallinen tarkoitus Yhtiön toimialana on Turun kaupungin Artukaisten
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu
Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh
06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden
Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto
Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678