HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019"

Transkriptio

1 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Reetta Pietikäinen, asiantuntija Rautatieläisenkatu 6, Helsinki HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) kiittää sivistysvaliokuntaa mahdollisuudesta lausua valtion talousarviosta Yhdistys suuntaa lausuntonsa valiokunnan pyynnöstä koskemaan työpajatoiminnan kehittämistarpeita, mahdollisuuksia ja rahoitusta ja laajentaa siten valtion talousarvion ohella tarkastelua koskemaan myös käynnissä olevia yhteiskunnallisia uudistuksia työpajatoiminnan näkökulmasta. Nykyaikainen työpajatoiminta pähkinänkuoressa Nuorisolain 13 mukaan nuorten työpajatoiminnan tehtävänä on valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun tarvitsemaansa palveluun. Työpajatoiminnan tarkoituksena on parantaa nuoren elämänhallintataitoja sekä edistää hänen kasvuaan, itsenäistymistään ja osallisuutta yhteiskuntaan. Työpajatoiminnan avulla tasataan nuorten elämäntilanteiden eroja ja vahvistetaan mahdollisuuksien tasaarvoa. Pyrkimyksenä on, että nuorilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet elämän sosiaalisten perusedellytysten toteutumiseen, koulutukseen ja työhön sekä mahdollisuus tavoitella hyvänä pitämiään päämääriä taustansa tai muiden lähtökohtien sitä estämättä. Valtakunnallisella työpajayhdistyksellä on yhteensä 265 jäsenorganisaatiota. Valtionavustusta sai vuonna 2018 yhteensä 213 nuorten työpajaa, jotka toimivat 257 kunnan alueella. Valtionavustettava nuorten työpajatoiminta kattaa noin 87 prosenttia Manner-Suomen kunnista. Toiminnan valtakunnallinen kattavuus osoittaa, että sen tarve on yleisesti tunnistettu ja nuorille halutaan sen avulla luoda yksilöllisiä polkuja yhteiskunnan aktiiviseen jäsenyyteen. Valtionavustettavasta nuorten työpajatoiminnasta 70 prosenttia on kunnallisten organisaatioiden, 18 prosenttia yhdistysten, 10 prosenttia säätiöiden ja 2 prosenttia muiden organisaatioiden tuottamaa. Yhdistyksen jäsenistä 72 prosenttia on pieniä, alle 10 toimihenkilön organisaatioita ja vain 10 prosentilla työpajoista työskentelee yli 30 alan ammattilaista. Työpajojen palveluissa oli vuonna 2017 yli valmentautujaa, joista noin oli alle 29-vuotiaita nuoria. Nuorista miehiä on noin 59 % ja pelkän peruskoulun varassa on yli puolet toimintaan osallistuvista nuorista. Työpajatoiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta seurataan keräämällä palveluista sekä määrällistä sekä laadullista tietoa. Nuorista 4/5 sijoittui positiivisesti työpajajakson jälkeen. He sijoittuivat koulutukseen (32,7 %), työhön (18 %) tai muuhun sillä hetkellä heille paremmin soveltuvaan palveluun (19,6 %). Työpajoilla on käytössä Sovari-mittari, joka tuottaa tietoa ja tunnuslukuja työpajatoiminnan laadusta ja sosiaalisesti vahvistavista vaikutuksista. Sovari-mittarin vuoden 2017 tulosten mukaan työpajojen valmentautujista

2 2 (5) yli 91 % on kokenut sosiaalista vahvistumista ainakin yhdellä osa-alueella. Palveluilla koetaan olevan myönteistä vaikutusta erityisesti arjenhallintaan (75 %), opiskelu- ja työelämävalmiuksiin (72 %) sekä tavoitteellisuuteen (72 %). Sovariin vastanneet nuoret antavat toiminnan kokonaisarvosanaksi 4,3 asteikolla 1 5. Vireillä olevat muutokset uhkaavat koko työpajatoiminnan olemassaoloa Työpajatoiminnalle on ominaista hallinnolliset ja organisatoriset sektorirajat ylittävä monialaisuus ja -ammatillisuus. Sen avulla kurotaan umpeen erilaisia hallinnollisia kuiluja ja palvelujärjestelmän katvealueita. Toiminta ulottuu nuoriso- ja työllisyyspolitiikan ohella vahvasti myös koulutus- ja sosiaalipolitiikan sektoreille. Työpajatoiminta toteuttaa myös palveluiden yhteensovittamista eli sitä, mitä vireillä olevilla uudistuksilla tavoitellaan. Oheisessa kuviossa on esitettynä työpajatoimintaan liittyvä tämänhetkinen keskeinen sääntely, niille perustuvat toimenpiteet ja kunkin sektorin keskeiset ohjaavat tahot. Kuvio 1 Keskeinen sääntely, toimenpiteet ja ohjautuminen 2018 Työpajatoiminnan monialaista luonnetta ja sen toteutuksen riippuvuutta muiden sektoreiden toimenpiteistä ei tunnisteta. Syyperustaisen sosiaaliturvan periaatteiden mukaisesti työpajatoimintaan osallistuvien valmentautujien toimeentulo on sidottu siihen toimenpiteeseen, jonka kautta he toimintaan ohjautuvat palkkatuetussa työssä olevat nuoret saavat palkkaa, työkokeilussa työttömyysetuutta ja kuntouttavassa työtoiminnassa toimeentulotukea sekä kulukorvausta tai toimintarahaa. Käynnissä olevat laajat yhteiskunnalliset muutokset haastavat työpajatoiminnan kokonaisuutta. Käytännössä kaikki työpajatoimijoiden käytössä olevat toimenpiteet siirtyvät maakuntien tai todennäköisesti yksityisten yritysten vastuulle. TEMin näkemyksen mukaan työpajat voisivat kasvupalvelulain puitteissakin toteuttaa palkkatuettua työtä. Työpajojen palveluvalikoimassa sillä on kuitenkin nykyään vain hyvin kapea osuus. Tämä on seurausta politiikasta, jossa jo pitkään on suunnattu palkkatukea yhä vahvemmin yksityisille yrityksille kuntien ja kolmannen sektorin sijaan. Lisäksi TEM on aiemmin olennaisesti tiukentanut työkokeilun eh-

3 3 (5) toja. Painopistemuutosten seurauksena viime vuonna työkokeilussa oli enää 37 prosenttia nuorista ja 28 prosenttia kaikista työpajojen valmentautujista. Näiden kiristysten myötä kuntouttavan työtoiminnan osuus palvelurepertuaarissa on kasvanut kohtuuttomasti reilusta kymmenestä prosentista prosenttiin viime vuosien aikana. Tästä kehityskulusta ei voi moittia yksin kuntia, jotka paikkaavat puuttuvia TE-palveluita tällä vielä käytössään olevalla toimenpiteellä. Nykyisiä TE-hallinnon ostopalveluja voivat tuottaa sellaiset yhteisöt, jotka voidaan tulkita kunnan sidosyksiköksi. Kasvupalvelu-uudistuksen jälkeen niillä ei kuitenkaan olisi mahdollisuutta toimia kasvupalvelujen tuottajina muuta kuin hankintalain mukaisessa suorahankinta- eli markkinapuutetilanteessa. Tämän tyyppisiä organisaatioita voivat olla työpajakentällä muun muassa koulutuskuntayhtymät ja säätiöt. Julkisen työvoimaja yrityspalvelulain pikaisella päivityksellä pyritään vielä tätäkin tiukempaan tulkintaan: siellä todetaan, että sellaisen kunnan sidosyksikön osalta, joka on kuntalain 126 :n mukaisesti yhtiöitetty, ehdotetaan rajoitettavan hankintoja. Rajoituksen perusteena ovat lakiehdotuksen tavoitteet markkinoiden muodostumisen edistämisestä ja vaikuttavuuden ja asiakaslähtöisyyden lisäämisestä markkinoita hyödyntäen. Kunnan sidosyksikkö, vaikka se olisi yhtiömuotoinen, on hankintalain 15 :ssä tarkoitetulla tavalla julkisomisteinen. Hankintojen sallimista kilpailutilanteessa tällaiselta yhtiöltä ei pidetä esityksen tavoitteita edistävänä ja siksi hankkimista ehdotetaan rajoitettavaksi myös sidosyksiköltä. Kuntouttava työtoiminta on sekä sosiaalihuoltolain (710/1982) mukainen sosiaalipalvelu että työllistymistä edistävä palvelu (kuntouttavasta työtoiminnasta annettu laki 189/2001) ja sitä voidaan pitää rajapintapalveluna sosiaalihuollon ja TE-hallinnon välillä. HE 15/2017 vp:ssä s. 429 todetaan, että Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain soveltamisen piiriin tulevat kokonaan tai osaksi muun muassa laki kuntouttavasta työtoiminnasta (189/2001) ja edelleen Palvelujen tuottaminen 22 Maakunnan oma ja muu palvelutuotanto (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä) määrittää, että Kunnat, kuntayhtymät sekä niiden tytäryhteisöt ja määräysvallassa olevat säätiöt eivät saa tuottaa maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja. Toimenpiderepertuaarin kokonaisvaltaisen ohenemisen tai suoranaisen katoamisen lisäksi työpajatoimintaan ohjautumiseen on ennustettavissa ongelmia, koska kasvupalvelulain kirjauksissa tai työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla yleistyvissä tulosperusteisissa hankintakäytännöissä ei ole nähtävissä, että palveluohjausta tekeville yksityisille yrityksille syntyisi kannustetta ohjata nuoria kunnallisten organisaatioiden, järjestöjen tai säätiöiden työpajapalveluihin. Arvioimme myös, että yritysten tuottamat palvelut tulevat keskittymään maakuntakeskuksiin, jolloin kehyskuntien tai syrjäseutujen nuoret jäävät kokonaan palveluiden ulkopuolelle. Vaikka kunta jatkaisikin työpajapalveluiden toteuttamista, kaikki sen käytettävissä olevat nykyiset työllisyysja sosiaalipoliittiset toimenpiteet siirtyvät jatkossa maakuntien käsiin. Useimmat työpajat eivät voisi toimia tulevilla kasvupalvelu- ja/tai sote-markkinoilla joko lakeihin kirjattujen ulosrajausten tai pienen kokonsa ja toiminta-alueensa vuoksi. TPY:n näkemyksen mukaan maakunnilla tulisi olla mahdollisuus siirtää kasvupalvelujen järjestämisvastuuta kunnille. Lisäksi kuntien sidosyksiköiden tulisi pystyä tuottamaan kasvupalveluita, eikä tätä tulisi kategorisesti estää, kuten nyt ollaan tekemässä.

4 4 (5) Työpajatoiminnan rahoitus Valtionavustukset työpajatoimintaan Työpajatoiminnan valtionrahoitus on ollut vuodesta 2013 on ollut n. 13M luokkaa ja vuodesta 2017 alkaen 13,5 M. Vuodelle 2019 valtion talousarviossa esitetään työpajatoiminnan tukemiseen edelleen 13,5M. Yhdistys nostaa esiin, että vuosien 2013 ja 2018 välillä avustettavien nuorten työpajatoimijoiden määrä on noussut 204 organisaatiosta 238 organisaatioon, jolloin avustettavien määrä on noussut 15% viimeisen viiden vuoden aikana. Tämä suhteellisen osuuden pieneneminen on aiheuttanut haasteita työpajapajatoimijoiden kokonaisrahoituksen näkökulmasta. Työpajatoiminnan kokonaisrahoitus Eri arvioiden mukaan työpajatoiminnassa liikkuu vuositasolla kokonaisuudessaan n miljoonaa euroa, josta valtionavustuksen osuus on n prosentin luokkaa. Yksittäisen työpajatoimijan rahoituksessa valtionavustuksella on usein merkittävä rooli erityisesti mitä pienemmästä toimijasta on kyse. Työpajatoiminnan kokonaisrahoitus muodostuu erilaisesta julkisesta avustusmuotoisesta rahoituksesta, valmennuspalveluiden myynnistä sekä yksityisestä rahoituksesta. Avustusmuotoista rahoitusta ovat mm. kuntien budjettipohjainen rahoitus, valtionavustus työpajatoimintaan, työllisyyspoliittinen avustus sekä STEA- ja ESR-rahoitukset. Valmennuspalveluina myydään mm. kuntouttavaa työtoimintaa, kehitysvammaisten työtoimintaa, kuntien ostamia työllisyyspalveluita, sosiaalista kuntoutusta, TE-hallinnon ostamia palveluita sekä Kelan kuntoutuspalveluita ja vakuutusyhtiöiden ostamia palveluita. Yksityistä rahaa syntyy esimerkiksi työpajatuotteiden ja -palveluiden (kuten tavarat, alihankinta ja kahvila- ja ravintolapalvelut) myynnistä. On ilmeistä, että eri hallintomuotoisilla työpajaorganisaatioilla on hyvin erilainen rahoitusrakenne. Järjestöillä ja säätiöillä painottuvat kunnallisia toimijoita enemmän erilaiset valmennusten ostopalvelut ja yksityinen rahoitus. Kokonaisuudessaan yksityisen rahoituksen merkitys toiminnan toteuttamisessa on ollut kasvussa. Työpajatoiminnan kehittäminen ja mahdollisuudet Joustavuutta nuorten ja aikuisten työpajatoimenpiteisiin: huomioitava eri kohderyhmien tarpeet Ikäluokkien pienentyessä nuorten työpajatoiminta tarvitsee harvaan asutuilla seuduilla tuekseen aikuisten työpajatoimintaa. Esimerkiksi Lapissa työpajatoimintaan osallistuvista vain 35 prosenttia on nuoria. Kuitenkin työpajojen palvelut ovat elintärkeitä niille lähes tuhannelle nuorelle, joita ne sillä alueella vuosittain tavoittavat. Nuorten kasvun ja kehityksen kannalta keskeiset palvelut ovat jo nyt karanneet maakuntakeskuksiin, ja työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö saattavat olla peruskoulun ja kunnallisen nuorisotyön ohella ainoat nuorille enää tarjolla olevat lähipalvelut. Työpajatoiminta tarjoaa palveluita nuorten lisäksi myös kokonaisvaltaista tukea työllistymiseensä tarvitseville aikuisille. Sekä nuorille että aikuisille tulee olla tarjolla joustavia, eri tarpeisiin vastaavia työpajapalveluita ja toimenpiteitä kuntoutuksellisista palveluista avoimille työmarkkinoille sijoittaviin valmennuspalveluihin. Merkittävä osa työpajoille ohjautuvista nuorista tarvitsee vahvaa tukea arjenhallintaansa. Näiden nuorten tarpeisiin vastaamiseksi tarvitaan nykyistä vahvemmat resurssit matalan kynnyksen työpajapalveluihin kuten toimintakyvyn ja elämänhallinnan vahvistamiseen keskittyvään starttivalmennukseen. On huomattava, että ohjaavien tahojen ja palveluiden tilaajien intressien vuoksi työpajajaksot ovat jatkuvasti lyhentyneet: tällä

5 5 (5) hetkellä yli viidennes nuorten työpajajaksoista kestää vain alle 2 kuukautta ja jopa kaksi kolmannesta jaksoista alle 6 kuukautta. Valmentautujien tarpeisiin nähden liian lyhyiden jaksojen myötä työpajoilla ei enää voida tarjota kaikille nuorille riittävän kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä palvelua. Työpajat entistä laajemmin koulutuksen tukipalveluiksi Ammatillisessa koulutuksessa tapahtuneet muutokset ovat heikentäneet joidenkin nuorten koulutukseen osallistumisen mahdollisuuksia, ja erityisesti tämä koskee niitä nuoria, joilla on jo ennestään ollut vaikeuksia kiinnittyä koulutukseen. Vähenevät oppilaitosten toimipisteet ja oppilaspaikat, karsitut oppitunnit ja yrityksissä itseohjautuvasti tapahtuva opiskelu eivät ole omiaan lisäämään erityisiä ja yksilöllisiä polkuja tarvitsevien koulutukseen hakeutumista ja siellä pysymistä. TPY arvioi, että koulutukseen tehtävät leikkaukset kohdistuvat etenkin nuorille koulussa tarjottavaan tukeen: opiskelijahuoltoon, opintojen ohjaukseen sekä erityisopetukseen. TPY uskoo, että koulutusleikkaukset voivat lisätä sekä koulutuksen ulkopuolelle jäävien nuorten määrää että koulupudokkuutta. Tämä kasvattaa työpajatoiminnan tarvetta tulevaisuudessa. Uuden lainsäädännön myötä työpajat voivat tarjota koulutusjärjestelmälle tukeaan aiempaa laajemmin: toimia oppimisen tukipalveluna ja asemoitua tältä osin lähemmäs ammatillisen koulutuksen kenttää. Työpajoilla on osaamista tukea etenkin haasteellisimmassa tilanteessa olevia. Yhteistyön potentiaalia ei kuitenkaan ole vielä täysimääräisesti hyödynnetty. Yksilölliset koulutuspolut tarvitsevat joustavoittamista sekä sääntelyn ja eri hallinnonalojen sisäisten ohjeistusten yhteensovittamista. Työpajat nykyistä vahvemmin osaamisen hankkimisen oppimisympäristöiksi Työpajatoiminta kerryttää niin ammatillisia taitoja kuin yleisiä työelämävalmiuksia, ja hankittu osaaminen voidaan tehdä näkyväksi ja todentaa. Omien vahvuuksien löytäminen ja osaamisen tunnistaminen voimauttaa, motivoi oppimaan lisää ja innostaa etenemään koulutuspolulla. Jatkossa työpajoja tulee hyödyntää nykyistä monipuolisemmin osaamisen hankkimista tukevina oppimisympäristöinä. Työpajatoiminnassa kertyneen osaamisen tunnistaminen ja sen tunnustamisen tukeminen tarvitsevat pitkäjänteisiä valtakunnallisia kehittämisresursseja. Kyse on työpajatoiminnan opinnollistamisen ja siihen liittyvien prosessien kehittämisestä. Lopuksi Vireillä olevat uudistukset herättävät huolta heikossa työmarkkina-asemassa olevien palveluiden saatavuudesta. Sekä kunnilla ja niiden sidosyksiköillä että yhdistysmuotoisilla toimijoilla tulee olla mahdollisuudet tuottaa työpajapalveluita laajalla palvelurepertuaarilla. Muutoin vaarana on, että merkittävä osa haasteellisessa asemassa olevasta asiakaskunnasta putoaa palveluiden ulkopuolelle. Uudistuksissa ei ole huomioitu riittävästi työpajojen toimintaedellytyksiä. On myös nostettava esille, että yhdistyksen jäsenistä 60 % tuottaa lisäksi etsivää nuorisotyötä. Työpajoilla tehtävä työ on jo nyt monisektoraalista ja se toteuttaa palveluiden yhteensovittamista eli sitä, mitä vireillä olevilla yhteiskunnallisilla uudistuksilla tavoitellaan. Toiminnan piirissä on vuosittain yli aikuista ja nuorta. Nuorista 4/5 ohjautuu toiminnan avulla mielekkäälle jatkopolulle: koulutukseen, työhön tai muuhun heille sopivaan palveluun. Vireillä olevat muutosten yhteisvaikutukset uhkaavat koko työpajatoiminnan olemassaoloa. Kysymmekin, onko tätä näissä uudistuksessa varaa romuttaa?

Lausunto eduskunnan sivistys- ja tiedejaostolle HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Lausunto eduskunnan sivistys- ja tiedejaostolle HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 23.10.2018 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Reetta Pietikäinen, asiantuntija Lausunto eduskunnan sivistys- ja tiedejaostolle HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle

Lisätiedot

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan LAADUKASTA TYÖPAJATOIMINTAA TARVITAAN MYÖS TULEVAISUUDESSA Työpajatoiminta on aktiivista työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa, jolla

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella

Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa ALU-koordinaattorit Anna Holopainen ja Tarmo Aavaluoma 22.11.2017 Lyhyesti

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3. Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.2013 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) Työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

Ajankohtaista TPY:ssä

Ajankohtaista TPY:ssä Ajankohtaista TPY:ssä 1. Yleistä TPY:stä 2. Vaikuttamistyön ajankohtaiset 3. Sovari-mittari etsivään nuorisotyöhön ja työpajoille Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori2017 28.3.2017 Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. Sen vahvistaa

Lisätiedot

Työpajatoiminta ja kasvupalvelut - kommenttipuheenvuoro. Reetta Pietikäinen

Työpajatoiminta ja kasvupalvelut - kommenttipuheenvuoro. Reetta Pietikäinen Työpajatoiminta ja kasvupalvelut - kommenttipuheenvuoro Reetta Pietikäinen 6.3.2019 Työpajatoiminta Suomessa Työpajoilla vuosittain yli 26 000 valmentautujaa, joista 14 300 alle 29-vuotiaita Työpajatoiminta

Lisätiedot

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Synergiaseminaari Hämeenlinna 10.10.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminta Nuorisolaki 1285/2016 Nuorisolain tavoitteena edistää nuorten

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja

Lisätiedot

Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen

Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen Riitta Kinnunen Valtakunnalliset työpajapäivät 18.-19.4.2018, Jyväskylä Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan ja etsivän

Lisätiedot

Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä

Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelliset nuorten työpajapäivät Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa ALU-koordinaattori Outi Rautio 17.11.2017 Lyhyesti TPY:stä Työpajakentän

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku VTVn nuorten

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnalliset työpajapäivät 27.4.2016 Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille 22.9.2015 Leena Kauhanen 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen käyttötarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Ajankohtaista Syöte

Ajankohtaista Syöte Ajankohtaista Syöte 12.11.2014 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö Perusrahoituksesta

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä. Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere

Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä. Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere 6.-7.2.2019 Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön

Lisätiedot

vs. toiminnanjohtaja Anna Kapanen Asemapäällikönkatu Helsinki puh

vs. toiminnanjohtaja Anna Kapanen Asemapäällikönkatu Helsinki puh 24.3.2017 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry vs. toiminnanjohtaja Anna Kapanen Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki puh. 010 279 2720 tyopajayhdistys@tpy.fi TEM/763/00.02.01.01./2016 Lausunto luonnokseen

Lisätiedot

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry 9.10.2018 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Reetta Pietikäinen, asiantuntija Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki 010 279 2720 tyopajayhdistys@tpy.fi Lausunto eduskunnan

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Työpajojen starttivalmennus sosiaalisen kuntoutuksen palvelua juurruttamassa

Työpajojen starttivalmennus sosiaalisen kuntoutuksen palvelua juurruttamassa Työpajojen starttivalmennus sosiaalisen kuntoutuksen palvelua juurruttamassa Kuntamarkkinat 10.9.2015 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016)

Lisätiedot

Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen

Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuus täydennyshaku 2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuushaku

Lisätiedot

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla Riitta Kinnunen Valtakunnalliset Työpajapäivät 10.-11.4.2019 #tpy #sovari #työpajat #etsivänuorisotyö 1 / sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan

Lisätiedot

Yksilön vai talouden ehdoilla?

Yksilön vai talouden ehdoilla? Kokemuksia tilaaja tuottaja-toimintatavasta sosiaalisen työllistämisen kentällä Reetta Pietikäinen projektipäällikkö Palvelutori-hanke Kuntamarkkinat 10.9.2009 Palvelutori-hanke 5/2007 5/2010 Tarkoitus

Lisätiedot

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 15.11.2016 Heureka Nuorten ohjautuminen nuorten työpajatoimintaan ja muuta ajankohtaista työja elinkeinoministeriöstä Ari-Pekka Leminen, TEM Sisältöä

Lisätiedot

HE 93/2018 vp. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Reetta Pietikäinen, asiantuntija

HE 93/2018 vp. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Reetta Pietikäinen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Reetta Pietikäinen, asiantuntija 4.2.2019 HE 93/2018 vp Lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle: HE 93/2018 vp Hallituksen

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

Työmarkkinoille kuntouttavien palvelujen kehittämistarpeet

Työmarkkinoille kuntouttavien palvelujen kehittämistarpeet Työmarkkinoille kuntouttavien palvelujen kehittämistarpeet Välityömarkkinat työpaja Messukeskus, Helsinki 26.10.2010 Markku Hassinen Sosiaalisen Työpajat työllistämisen tässä ja nyt toimiala Työelämään

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut

Lisätiedot

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11. Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Mari Ahonen-Walker, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Esityksen

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Itä-Suomen nuorisotyönpäivät 29.9.2016 Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. Työpaja toimintaympäristönä. Esite työpajojen sidosryhmille. ja yhteistyökumppaneille.

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. Työpaja toimintaympäristönä. Esite työpajojen sidosryhmille. ja yhteistyökumppaneille. TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA VALMENNUKSEN PEDAGOGISIA LÄHTÖKOHTIA TYÖPAJALLA Työpaja toimintaympäristönä Työpaja on joustava valmennus-, toiminta-, työ- ja oppimisympäristö. Työpajan perustehtävänä on valmentaminen,

Lisätiedot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10. Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Pohjois-Suomen etsivän nuorisotyön päivät, Joutenlampi 10.11.2016 Sovari

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen ja osaamisen tunnistaminen työpajoilla -havaintoja ja huomioita työpajoille tehdystä kyselystä

Oppimisympäristöjen ja osaamisen tunnistaminen työpajoilla -havaintoja ja huomioita työpajoille tehdystä kyselystä Oppimisympäristöjen ja osaamisen tunnistaminen työpajoilla -havaintoja ja huomioita työpajoille tehdystä kyselystä NAO-seminaari 30.9.2015, Turku Aineisto Kysely lähetettiin kaikkiaan 224 TPY:n jäsenorganisaatiolle

Lisätiedot

Mikä muuttui projektin tuloksena?

Mikä muuttui projektin tuloksena? Mikä muuttui projektin tuloksena? Laki nuoren ammatillisesta kuntoutuksesta Milla Kaitola Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Mitä projekti toi tullessaan kuntoutuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksia työpajatoimintaan. Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Alueelliset työpajapäivät Tampere 6.6.

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksia työpajatoimintaan. Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Alueelliset työpajapäivät Tampere 6.6. Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksia työpajatoimintaan Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Alueelliset työpajapäivät Tampere 6.6.2017 8.6.2017 Esityksen sisältö TPY pähkinänkuoressa Työpajatoiminnan

Lisätiedot

Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray

Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä Helsinki 1.6.2018 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 44 taustayhteisöä, henkilöstöä 11-15, rahoittajana STEA (ent. RAY) Vates edistää

Lisätiedot

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry toiminnanjohtaja Mari Ahonen-Walker Rautatieläisenkatu Helsinki puh

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry toiminnanjohtaja Mari Ahonen-Walker Rautatieläisenkatu Helsinki puh 25.10.2017 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry toiminnanjohtaja Mari Ahonen-Walker Rautatieläisenkatu 6 00520 Helsinki puh. 010 279 2720 tyopajayhdistys@tpy.fi HE 106/2017vp Lausunto eduskunnan sivistys-

Lisätiedot

Uudistukset eri sektoreilla muutoksia sääntelyssä ja ympäröivissä rakenteissa

Uudistukset eri sektoreilla muutoksia sääntelyssä ja ympäröivissä rakenteissa 11.10.2018 Uudistukset eri sektoreilla muutoksia sääntelyssä ja ympäröivissä rakenteissa Työpajatoimintaan liittyvä keskeinen sääntely (2018) TYP-laki JTYP-laki palkkatuki työkokeilu (työllisyyspoliittinen

Lisätiedot

UUSI OVI työmarkkinoille. maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla

UUSI OVI työmarkkinoille. maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla UUSI OVI työmarkkinoille maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla Valtakunnallinen työpajayhdistys ry TPY (www.tpy.fi) 1997 työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

Hankesuunnitelma TARMO monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä

Hankesuunnitelma TARMO monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä Hankesuunnitelma 11.9.2017 TARMO monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä Toteutusaika: 1.6.2018-31.12.2020 Toiminta-alue: Pohjois-Karjala Hankkeen hallinnoija ja toteuttaja: Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry TYÖLLISTÄMISEN EDISTÄMINEN HENGITYSLIITON TOIMINTANA Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry HENGITYSLIITON TYÖLLISTÄMISEN HISTORIAA Hengitysliitto (entinen tuberkuloosiliitto ja keuhkovammaliitto)

Lisätiedot

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen Työpajatoiminnan vaikuttavuus Teemu Vauhkonen & Tommi Hoikkala Syrjäytyminen aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia kustannuksia Hankkeessa tutkitaan

Lisätiedot

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015-2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö, joka sääntöjen mukaisena tehtävänä on ehkäistä

Lisätiedot

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. valmennuksen pedagogisia lähtökohtia työpajalla TEKEMÄLLÄ OPPII

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. valmennuksen pedagogisia lähtökohtia työpajalla TEKEMÄLLÄ OPPII TEKEMÄLLÄ OPPII työpajatoiminnan kehittämishankeen (2012-2014) päämääränä on työpajatoiminnan laadun kehittäminen, jotta toiminta on entistä vaikuttavampaa ja työpajat pystyvät paremmin vastaamaan valmentautujien

Lisätiedot

Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh

Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan Jukka Ohtonen, sosiologi Puh. 045 8722 118 @-posti: juohtonen@gmail.com Työpajat valmentavat, kouluttavat ja kuntouttavat Menetelminä käytetään mm. yksilövalmennusta,

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi NUORI2017 28.3.2017 Tampere Susanna Palo, TPY Ville Koikkalainen, Helsinki Pauliina Koljonen, Äänekosken kaupunki 28.3.2017 Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

Työpajat muutosten kynsissä mitä sote- ja maakuntauudistus tuo tullessaan? Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Vaasa

Työpajat muutosten kynsissä mitä sote- ja maakuntauudistus tuo tullessaan? Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Vaasa Työpajat muutosten kynsissä mitä sote- ja maakuntauudistus tuo tullessaan? Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Vaasa 29.9.2017 29.9.2017 TPY pähkinänkuoressa Työpajojen toimintakenttä muutoksessa Sote-

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku on tarkoitetun niille nuorten työpajoille, jotka järjestävät työpajatoimintaa ja aikovat hakea

Lisätiedot

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 14.9.2018 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen Hakuaika vuodelle 2019 on 10.9. 12.10.2018 (klo 16.15)

Lisätiedot

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan

Lisätiedot

Lausunto: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden väliaikaista järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi

Lausunto: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden väliaikaista järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi 6.4.2018 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Reetta Pietikäinen, asiantuntija Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki 010 279 2720 tyopajayhdistys@tpy.fi TEM/503/03.01.01/2018

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Työpaja- pedagogiikka

Työpaja- pedagogiikka Työpaja- pedagogiikka LAHTI 28.10.2014 Susanna Palo 28.10.2014 TPY = Valtakunnallinen työpajayhdistys? TEKEMÄLLÄ OPPII -hanke Työpajapedagogiikka Työpajatoiminnan määrittely ja asemointi palvelujärjestelmässä

Lisätiedot

Sovari -työpajamittarin pilotoinnin alustavia tuloksia Työpajatoiminnan sosiaalisesti vahvistavat vaikutukset

Sovari -työpajamittarin pilotoinnin alustavia tuloksia Työpajatoiminnan sosiaalisesti vahvistavat vaikutukset Sovari -työpajamittarin pilotoinnin alustavia tuloksia Työpajatoiminnan sosiaalisesti vahvistavat vaikutukset Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan

Lisätiedot

Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä

Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Rannikkopajat Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä Kotka, Hamina, Pyhtää, Virolahti, Miehikkälä ja 1.5.2007 lähtien Virpi Jonsson työpajajohtaja, Rannikkopajat

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.4.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö Tuula Manelius

Lisätiedot

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta 18.11.2016 klo 12-14, Satakunnankatu 18 A 1 Hankinnan tausta Työllisyydenhoidon palveluyksikkö ja Hyvinvointipalvelut yhteistyössä

Lisätiedot

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorten työpajatoiminta Nykyisen nuorisolain 7 :n mukaan kunnan nuorisotyöhön

Lisätiedot

NASTOLA 27.8.2013. Alueellinen kehittämispäivä. Tuija Hämäläinen & Susanna Palo

NASTOLA 27.8.2013. Alueellinen kehittämispäivä. Tuija Hämäläinen & Susanna Palo NASTOLA 27.8.2013 Alueellinen kehittämispäivä Tuija Hämäläinen & Susanna Palo Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö OKM:n nimeämän nuorisotyön palvelu-

Lisätiedot

Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti vahvistavia vaikutuksia. Sovari-mittaria

Lisätiedot

Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Toiminta- ajatus Kajaanin kaupunki sekä Ristijärven ja Sotkamon kunnat järjestävät Kumppaniksi ry:n toimesta työhön ja koulutukseen tähtäävää valmennusta

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Itä-Suomen työpajojen ja etsivän nuorisotyön työkokous

Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Itä-Suomen työpajojen ja etsivän nuorisotyön työkokous Mitä kuuluu työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuuden arviointiin? Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari vaikuttavuuden arvioinnin välineeksi Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen

Lisätiedot

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,

Lisätiedot