TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. Työpaja toimintaympäristönä. Esite työpajojen sidosryhmille. ja yhteistyökumppaneille.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. Työpaja toimintaympäristönä. Esite työpajojen sidosryhmille. ja yhteistyökumppaneille."

Transkriptio

1 TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA VALMENNUKSEN PEDAGOGISIA LÄHTÖKOHTIA TYÖPAJALLA Työpaja toimintaympäristönä Työpaja on joustava valmennus-, toiminta-, työ- ja oppimisympäristö. Työpajan perustehtävänä on valmentaminen, jossa työtä käytetään valmentamisen välineenä. Työpajalla voidaan tarkoittaa sekä fyysistä toimintaympäristöä että monialaista menetelmää. Työpajatoiminta on työvaltaista ja yhteisöllistä valmennusta, jolla tuetaan valmentautujan yksilöllistä kasvua, sosiaalista vahvistumista ja aktiivista osallisuutta sekä yleisiä työ- ja työelämätaitoja. Valmentamisen menetelminä voi olla työ-, yksilöja ryhmävalmennus. Eri valmennusmenetelmiä yhdistellään valmentautujan tarpeita vastaavalla tavalla. Toimintaa voidaan muotoilla päivän pituuden, viikoittaisten toimintapäivien määrän ja toiminnan sisällön suhteen. Tällä tavoin valmentautujan jaksaminen tulee huomioiduksi. Työpaja työympäristönä mahdollistaa osaamisen, kokemuksen ja itsetuntemuksen lisääntymisen. Niiden myötä kouluttautuminen ja sijoittuminen avoimille työmarkkinoille tulevat realistisemmaksi mahdollisuudeksi. Esite työpajojen sidosryhmille ja yhteistyökumppaneille. Opetusministeriön päätöksessä 17/600/2006 Nuorten työpajatoiminnan yleiset perusteet ja suositukset määritellään nuorten työpajatoiminnan tärkeimmäksi tavoitteeksi se, että se parantaa työpajatoimintaan osallistuvan nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun tai päästä avoimille työmarkkinoille. Valmentautujan näkökulmasta työpajatoiminta tukee elämänhallinnan taitoja, sosiaalista vahvistumista ja omatahtista yhteisöllistä kasvua sekä tekemällä oppimista. 1

2 Valmennus työpajalla Valmennus työpajalla noudattaa kasvatuksellisia ja pedagogisia periaatteita. Työn sisällöt vaihtelevat, sillä toiminnalla pyritään vastaamaan valmentautujan tarpeisiin hänen tilanteen mukaisesti. Valmennuksen erityispiirteitä on valmentautujalähtöisyyden lisäksi yhteisöllisyyden rakentaminen, sosiaalinen vahvistaminen ja joustavuus. Työpaja oppimisympäristönä Työpaja oppimisympäristönä palvelee erityisesti niitä valmentautujia, joille on haasteellista kiinnittyä perinteisen opetuksen luokkaympäristöön. Tekemällä oppivat valmentautujat voivat kerryttää taitojaan ja osaamistaan työn tekemisen kautta. Tämä mahdollistaa tutkinnon osien tai jopa kokonaisen tutkinnon suorittamisen työpajalla, mikäli työpajan oppimisympäristö on tunnistettu, ja tunnustettu ammatillisesta koulutuksesta annetun lainsäädännön ja ohjeiden mukaisesti. Opinnollistaminen työpajalla Opinnollistamisen taustalla on ajatus elinikäisen oppimisen toteutumisesta. Opinnollistaminen on valmentautujan aiemmin karttuneen osaamisen selvittämistä ja valmennuksen aikana lisääntyneen ammatillisen osaamisen tunnistamista. Hankittu osaaminen tulee näkyväksi ja sitä voidaan hyödyntää valmentautujan jatkopolulla. Tunnistettu osaaminen dokumentoidaan osaamistodistukseen. Valtakunnallinen osaamistodistusmalli ja oppimisympäristön tunnistamisraportti löytyvät TPY:n nettisivuilta. Työpajan valmennuspalvelut. Valmennuksella vastataan valmentautujan tarpeisiin kunkin henkilökohtaisen tilanteen mukaisesti. OSSU opinnollistamisprosessi. Työpajalla hankittu osaaminen kuvataan opetussuunnitelman käsitteistöllä. 2 3

3 Työpajapedagogiikka TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA TARKOITTAA joustavissa oppimisympäristöissä tapahtuvaa yksilön edellytysten mukaista, tekemällä oppimista korostavaa, yhteisöllistä ja suunnitelmallista valmennusta. Työpajalla oppiminen ja oppimisen mielekkyys perustuvat käytännönläheiseen tekemiseen. Teoria ja käytäntö nivoutuvat yhteen työvaltaisessa valmennuksessa. Oikea-aikainen tuki, neuvonta ja valmennus edistävät kehällä olevia sosiaaliseen vahvistamiseen ja osaamisen lisääntymiseen liittyviä osa-alueita. Sosiaalinen vahvistaminen on ennaltaehkäisevää työtä. Se on valmentautujan kokonaisavaltaista tukemista, jonka tavoitteena on hyvinvoinnin lisääminen ja edistäminen. Työpajan joustavassa toiminta-, työ- ja oppimisympäristössä kiinnitetään huomiota valmentautujien yksilöllisiin tarpeisiin, etenemisvalmiuksiin ja vahvuuksiin. Työ-, toiminta- ja oppimiskokonaisuuksia voidaan rakentaa sekä työpajan sisällä että työpajan yhteistyöverkostoissa joustavasti. Valmennusprosessi on aina suunnitelmallinen ja tavoitteellinen. Suunnitelma sisältää valmentautujan ja ohjaavan tahon kanssa määriteltyjä tavoitteita, käytännön toimia ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Suunnitelmassa on yhdessä sovittu mahdollisimman realistinen aikataulu. Valmennuksessa on tärkeää saada aikaan todellisia onnistumisen kokemuksia ja selkeästi osoitettavaa osaamisen karttumista. Tekemällä oppiminen on työpajojen yleisimmin käyttämä menetelmä. Konkreettisten tehtävien kautta valmentautujat oppivat uusia taitoja ja tietoja. Työtehtävien vaatimustaso nousee valmentautujan osaamisen kasvun myötä. Omakohtaisen tekemisen ja siitä saadun palautteen avulla valmentautuja löytää omia vahvuuksiaan ja kykyjään. Tekeminen, kokeminen ja kasvaminen työpajan yhteisössä. Valmentautujan henkilökohtainen kasvuprosessi vaatii aikaa ja työpajalla häntä tuetaan yksilöllisesti. Kokemuksellisuudella tarkoitetaan valmentautujan kykyä hyödyntää aiemmin opittua ja muita aiempia kokemuksiaan uusien asioiden opettelussa ja taitoa rakentaa uutta, itselleen käyttökelpoista tietämistä ja osaamista. Kokemuksellisuuteen liittyy mahdollisuus kokeilla, testata, erehtyä ja epäonnistua sekä saada välitöntä rakentavaa palautetta. 4 5

4 Onnistumisen kokeminen edistää oppimista. Oppiminen on aktiivista ja sosiaalista toimintaa ja se on tehokkainta silloin, kun opittava asia on kiinnostavaa ja se jollain tapaa liittyy aiempiin kokemuksiin ja tietoihin. Usko tulevaisuuteen on asenne, joka rakentuu ja vahvistuu edellä kuvattujen osa-alueiden kautta. Se on kykyä unelmoida ja uskallusta tehdä omaa elämää koskevia ratkaisuja. Se on rohkeutta tarttua haasteisiin ja halua pyrkiä eteenpäin. Voimaantuminen on prosessi, joka lähtee ihmisestä itsestään. Se merkitsee sitä, että ihminen löytää omat voimavaransa onnistumisen kokemusten avulla. Selkeä voimaantumisen merkki on valmentautujan tulevaisuudenuskon lisääntyminen ja kyky tarkastella realistisesti omia mahdollisuuksiaan ja ottaa vastuuta omasta elämästään. Valmentajan tehtävänä on tukea, ohjata ja opastaa valmentautujaa. Valmennusprosessin edellytyksenä on valmentautujan oma riittävän korkea motivaatiotaso ja halu sitoutua prosessiin. Onnistuneen valmennusprosessin tuloksena on itseensä luottava ihminen. Minäpystyvyys on ihmisen uskoa omiin kykyihin hallita elämään liittyviä asioita ja tapahtumia. Uskomukset omasta pystyvyydestä vaikuttavat elämän valintoihin, motivaatiotasoon ja kykyyn kohdata haasteita. Toimijuus on aloitteellisuutta, vastuullisuutta ja sen kehittyminen edellyttää mahdollisuuksia tehdä aloitteita ja päätöksiä sekä nähdä oman toiminnan vaikutus omaan että muiden elämään. Valmentautuja oppii tietoja ja taitoja toimiessaan työpajan yhteisössä. TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA EDELLYTTÄÄ valmentamista työpajan oppimista tukevassa ympäristössä. Osallisuus merkitsee yhteisöön kuulumista ja oikeutta osallistua itseään koskevien palvelujen suunnitteluun. Osallisuus voimaannuttaa lisäten valmentautujan halua vaikuttaa ja toimia. Elämänhallinnalla tarkoitetaan valmentautujan tunnetta siitä, että kontrolli omasta elämästä on omissa käsissä. Elämänhallinta pitää sisällään kaikki elämän osa-alueet, kuten perheen, Työpajalta eteenpäin Työpajalle tullaan, siellä valmentaudutaan ja sieltä lähdetään eteenpäin. Työpajan valmennusjakso on tarkoitettu siirtymävaiheeksi, jonka aikana tuetaan nivelvaiheen ylittämistä, etsitään ammatillista suuntaa tai löydetään valmentautujan 6 7

5 tarpeita paremmin vastaava muu palvelu. Tärkeintä on, että valmentautujalla on työpajajakson jälkeen selkeä suunnitelma ja suunta tulevaisuudelleen. Työpaja monialaisessa verkostossa Työpajatoiminta asemoituu palvelujärjestelmän väleihin, sektorien reuna-alueille ja niiden välisille rajapinnoille. Työpajatoiminta liittyy työllisyys- ja nuorisopolitiikan ohella vahvasti myös koulutus- ja sosiaalipolitiikkaan. Työpajatoimintaa tai sen sisältöjä ei ole määritelty lainsäädännössämme, mutta työpajan toteuttamia valmennuspalveluja ohjaa lainsäädäntö. Työpajatoiminnan asemoituminen. Nuoriso-, sosiaali- ja opetustoimi sekä TE-palvelut tarkastelevat työpajatoimintaa ja sen tuloksellisuutta eri näkökulmista. Valmennusprosessin eteneminen. Työpajan osaavat valmentajat ovat valmentautujaa varten. Heidän tehtävänään on auttaa, tukea ja kannustaa valmentautujaa. Valmentautuja päättää itse mitä tavoittelee ja ottaa vastuun päätöksistään. Työpajan toiminta edellyttää monialaista yhteistyötä, jossa eri alojen ammattilaisten osaaminen yhdistetään yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Tavoitteena on yhdistää tietoja, taitoja ja kokemuksia sekä jakaa tehtäviä ja toimivaltaa. Yhteistyö on sektorirajat ylittävää. 8 9

6 Työpajatoiminnan kehityskaari 1980-luku Suomen ensimmäiset työpajat perustetaan työpaja lähinnä nuorisotyön väline 1990-luku työpajojen tarve lisääntyy tukityöllistäminen, oppisopimuskoulutus ja työpajaohjaus yhdistyvät työpajojen verkostoituminen alkaa Valtakunnallinen työpajayhdistys ry perustetaan 1997 toiminnan sisältöjä kehitetään 2000-luku työpajatoiminta kehittyy edelleen valmennuspalvelut kehittyvät edelleen pajakoulut yleistyvät valtaosassa Suomen kunnista työpajatoimintaa starttipajatoiminta ja etsivä nuorisotyö 2010-luku oppilaitosyhteistyö lisääntyy maahanmuuttajien osuus kasvaa työvalmennuksen erikoisammattitutkinnon perusteet 2011 TEKEMÄLLÄ OPPII työpajatoiminnan kehittämishankeen ( ) päämääränä on työpajatoiminnan laadun kehittäminen, jotta toiminta on entistä vaikuttavampaa ja työpajat pystyvät paremmin vastaamaan valmentautujien tarpeisiin. Tekemällä oppii -hanketta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) vastaa hallinnoinnista. TPY on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö, joka tuottaa jäsen-, koulutus- ja kehittämispalveluja jäsenorganisaatioille ja yhteistyökumppaneille Valtakunnallisen työpajayhdistyksen jäseniä 220 työpajatoiminta kattaa noin 85% Suomen kunnista lisätietoja 10

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. valmennuksen pedagogisia lähtökohtia työpajalla TEKEMÄLLÄ OPPII

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. valmennuksen pedagogisia lähtökohtia työpajalla TEKEMÄLLÄ OPPII TEKEMÄLLÄ OPPII työpajatoiminnan kehittämishankeen (2012-2014) päämääränä on työpajatoiminnan laadun kehittäminen, jotta toiminta on entistä vaikuttavampaa ja työpajat pystyvät paremmin vastaamaan valmentautujien

Lisätiedot

Työpaja- pedagogiikka

Työpaja- pedagogiikka Työpaja- pedagogiikka LAHTI 28.10.2014 Susanna Palo 28.10.2014 TPY = Valtakunnallinen työpajayhdistys? TEKEMÄLLÄ OPPII -hanke Työpajapedagogiikka Työpajatoiminnan määrittely ja asemointi palvelujärjestelmässä

Lisätiedot

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tilastotietoja (OKM / AVI) Materiaalia vaikuttamistyöhön Synergiaseminaari 10. 11.10.2017 Reetta Pietikäinen tieto- ja laatupäällikkö www.tpy.fi

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Ajankohtaista Syöte

Ajankohtaista Syöte Ajankohtaista Syöte 12.11.2014 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö Perusrahoituksesta

Lisätiedot

Opinnollistaminen. Prosessi

Opinnollistaminen. Prosessi Opinnollistaminen Prosessi Määritelmä opinnollistamiselle Opinnollistaminen on oppimisympäristön tunnistamiseen liittyvä prosessi, jonka avulla voidaan tunnistaa ja dokumentoida työvaltaisessa ympäristössä

Lisätiedot

Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä

Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Rannikkopajat Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä Kotka, Hamina, Pyhtää, Virolahti, Miehikkälä ja 1.5.2007 lähtien Virpi Jonsson työpajajohtaja, Rannikkopajat

Lisätiedot

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11. Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Mari Ahonen-Walker, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Esityksen

Lisätiedot

Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä. Katri Honkasalo

Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä. Katri Honkasalo Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä Katri Honkasalo 23.10.2015 Varian ja työpajojen opetusyhteistyö: Numeronkorotus työpajalla Peruskoulu "paja" Menolippu Kiertävä erityisopettaja,

Lisätiedot

UUSI OVI työmarkkinoille. maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla

UUSI OVI työmarkkinoille. maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla UUSI OVI työmarkkinoille maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla Valtakunnallinen työpajayhdistys ry TPY (www.tpy.fi) 1997 työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

Oppimisympäristön tunnistamisesta osaamistodistukseen. Helsinki

Oppimisympäristön tunnistamisesta osaamistodistukseen. Helsinki Oppimisympäristön tunnistamisesta osaamistodistukseen Helsinki 29.04.2014 Raportti tunnistetusta oppimisympäristöstä Työpajan yksilöinti: organisaatio, toimiala, osoitetiedot ja tutkinto Työpajan ominaispiirteet

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan

Lisätiedot

Työpajatoiminnan ABC

Työpajatoiminnan ABC Työpajatoiminnan ABC Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 28.4.2016 Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Koulutukseni Työkokemukseni Psykiatrian erikoissairaanhoitaja TRO (psyko- ja sosiodraama)

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Synergiaseminaari TPY 10.10.2017, Hämeenlinna Anni Karttunen, vastaava asiantuntija Opetushallitus Kansainvälistymispalvelut Visio osaamisperustaisuudesta Viestintää:

Lisätiedot

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Toimintasuunnitelma 2012 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015-2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö, joka sääntöjen mukaisena tehtävänä on ehkäistä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnalliset työpajapäivät 27.4.2016 Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

NASTOLA 27.8.2013. Alueellinen kehittämispäivä. Tuija Hämäläinen & Susanna Palo

NASTOLA 27.8.2013. Alueellinen kehittämispäivä. Tuija Hämäläinen & Susanna Palo NASTOLA 27.8.2013 Alueellinen kehittämispäivä Tuija Hämäläinen & Susanna Palo Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö OKM:n nimeämän nuorisotyön palvelu-

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa! Opinnollistamisen koulutus 2. 28.9.2015 VASTUUTA 2020

Lämpimästi tervetuloa! Opinnollistamisen koulutus 2. 28.9.2015 VASTUUTA 2020 Lämpimästi tervetuloa! Opinnollistamisen koulutus 2. 28.9.2015 VASTUUTA 2020 Opinnollistaminen nyt! Työtoiminnot eri vaiheissa, verkostoituminen, tiedon/osaamisen jakaminen Nyt mukana 14 toimijaa L-U alueella

Lisätiedot

Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella

Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa ALU-koordinaattorit Anna Holopainen ja Tarmo Aavaluoma 22.11.2017 Lyhyesti

Lisätiedot

HYVÄ ARKI osaamisen ja osallisuuden lisääminen ja opinnollistamispolkujen kautta kohti työelämää siirtyminen ESR-Toimintalinja 5. Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta 1.9.2016 31.8.2018 Osaaminen

Lisätiedot

Työpajapedagogiikka levittämistyö 2014 kevät

Työpajapedagogiikka levittämistyö 2014 kevät Työpajapedagogiikka levittämistyö 2014 kevät Tuija Hämäläinen Paimio 28.5.2014 Päivän otsikko: Työpajapedagogiikka ja työpajojen monialainen yhteistyö ja työpajojen valmennustyö käsitellään käänteisessä

Lisätiedot

Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet. Susanna Palo Valtakunnallinen työpajayhdistys #tpy #tpykouluttaa

Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet. Susanna Palo Valtakunnallinen työpajayhdistys #tpy #tpykouluttaa Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet Susanna Palo Valtakunnallinen työpajayhdistys #tpy #tpykouluttaa 1.6.2017 Verkkokoulutuksen sisältö Mitä on työpajatoiminta? Mitä on työpajan valmennustyö? Mitkä ovat

Lisätiedot

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3. Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.2013 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) Työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet. 10.3.2015 Valtakunnalliset työpajapäivät Turku. Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet. 10.3.2015 Valtakunnalliset työpajapäivät Turku. Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet 10.3.2015 Valtakunnalliset työpajapäivät Turku Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Sosiaalisen työllistämisen toimiala on yhteiskäsite heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Työssäoppiminen ja osaamistodistukset osaksi kuntouttavaa työtoimintaa ja työllisyyspalveluja

Työssäoppiminen ja osaamistodistukset osaksi kuntouttavaa työtoimintaa ja työllisyyspalveluja Työssäoppiminen ja osaamistodistukset osaksi kuntouttavaa työtoimintaa ja työllisyyspalveluja Kuntouttavan työtoiminnan kehittämispäivät 19.10.2016 Maija Schellhammer-Tuominen Tavoitteena tavallinen elämä

Lisätiedot

VASTUUTA Tervetuloa!

VASTUUTA Tervetuloa! VASTUUTA 2020 Tervetuloa! Miksi kannattaa opinnollistaa työtoimintoja? Kehittää pajan/järjestön omaa työtoimintaa ammatillisempaan suuntaan, kun sitä verrataan tutkinnon perusteisiin. Tutkinnon perusteet

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ajankohtaista TPY:ssä

Ajankohtaista TPY:ssä Ajankohtaista TPY:ssä 1. Yleistä TPY:stä 2. Vaikuttamistyön ajankohtaiset 3. Sovari-mittari etsivään nuorisotyöhön ja työpajoille Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä

Lisätiedot

Alueellinen työpajojen kehittämispäivä

Alueellinen työpajojen kehittämispäivä Alueellinen työpajojen kehittämispäivä Nastola 16.9.2014 Tuija Hämäläinen 24.9.2014 24.9.2014 TPY esittely Valtakunnallinen työpajayhdistys ry, TPY työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö

Lisätiedot

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS. Erkka Westerlund lepoaika.fi

URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS. Erkka Westerlund lepoaika.fi URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS Erkka Westerlund erkka.westerlund@ lepoaika.fi YKSI ELÄMÄ 5 v 60 v ---------- ---------------------- ------------- ---------------------------------- ------------? 4 +

Lisätiedot

https://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf

https://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf Sovari-mittari 206-207 työpajatoiminta Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä

Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelliset nuorten työpajapäivät Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa ALU-koordinaattori Outi Rautio 17.11.2017 Lyhyesti TPY:stä Työpajakentän

Lisätiedot

Opinnollistaminen ja työhyvinvointi osana työpajan kehittämistä

Opinnollistaminen ja työhyvinvointi osana työpajan kehittämistä Opinnollistaminen ja työhyvinvointi osana työpajan kehittämistä Pieksämäki 14.5.2013 Pia-Leena Salo, TtM, sh Bovallius-ammattiopisto 1 Sisältö Ammattiosaamista välityömarkkinoilta (AMOSV) Opinnollistaminen

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Koulutuskumppanuus toisen asteen ammatillisen koulutuksen. kanssa. Sillan lyhyt esittely

Koulutuskumppanuus toisen asteen ammatillisen koulutuksen. kanssa. Sillan lyhyt esittely Koulutuskumppanuus toisen asteen ammatillisen koulutuksen Sillan lyhyt esittely kanssa Mihin kumppanuutta tarvitaan? Mihin pajat tarvitsevat ammatillista koulutusta, mihin koulutus pajoja? Kumppanuuden

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Sovari -työpajamittarin pilotoinnin alustavia tuloksia Työpajatoiminnan sosiaalisesti vahvistavat vaikutukset

Sovari -työpajamittarin pilotoinnin alustavia tuloksia Työpajatoiminnan sosiaalisesti vahvistavat vaikutukset Sovari -työpajamittarin pilotoinnin alustavia tuloksia Työpajatoiminnan sosiaalisesti vahvistavat vaikutukset Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan

Lisätiedot

Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus

Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari ESITE TYÖPAJOJEN JA ETSIVÄN NUORISOTYÖN TOIMIJOILLE JA SIDOSRYHMILLE 1 Millaisia vaikutuksia työpajatoiminnalla

Lisätiedot

Työpajoilla kertyvän osaamisen tunnistaminen. Valtakunnalliset työpajapäivät 10.3.2015 Pia-Leena Salo

Työpajoilla kertyvän osaamisen tunnistaminen. Valtakunnalliset työpajapäivät 10.3.2015 Pia-Leena Salo Työpajoilla kertyvän osaamisen tunnistaminen Valtakunnalliset työpajapäivät 10.3.2015 Pia-Leena Salo Sisältö Osaaminen tunnistaminen Työpajoilla Opinnollistamisprosessi Opinnollistamisen työkalut hankkeen

Lisätiedot

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Onnistuvat opit -hanke Hyvinvointipäivä, Rovaniemi 31.3.2011 Pirjo Oulasvirta-Niiranen Onnistuvat opit nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleilla

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Seinätön valmennus - uhka vai mahdollisuus? Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Seinätön valmennus - uhka vai mahdollisuus? Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Seinätön valmennus - uhka vai mahdollisuus? Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja Työpaja on yhteisö, jossa työnteon ja siihen liittyvien valmennus- ja ohjauspalvelujen avulla pyritään

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Synergiaseminaari Hämeenlinna 10.10.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminta Nuorisolaki 1285/2016 Nuorisolain tavoitteena edistää nuorten

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Viestintästrategia

Viestintästrategia Hallituksen hyväksymä 1.11.2016 Viestintästrategia 2017 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Sisällys Johdanto... 1 Strategian lähtökohdat... 1 Viestinnän kohderyhmät ja tekijät... 2 Viestinnän toimintaperiaatteet...

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOTOIMINTA KEHITTYY Toimijoita syksyllä 2015 yli 30, mukana yli 80 kuntaa Monta aaltoa - Osa toiminut pidempään, osa aloittanut vuoden

Lisätiedot

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Sosiaalisen vahvistamisen

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 1 SAMIedun organisaatio Yhteensä noin 5500 Opiskelijaa

Lisätiedot

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Miksi dokumentoida Tampere 11.6.2014 1 PAJATOIMINTA JOKA EI OLE DOKUMENTOITU EI OLE PAJATOIMINTAA Tampere 11.6.2014 2 24000 23000 22000 21000 20000 20772 21459 22791 22805

Lisätiedot

Perustajayhteisöt. Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry. Iisalmen Mielenterveystuki ry. Kiuruveden Varapäre ry. Sonkajärven Nuorison Tuki ry

Perustajayhteisöt. Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry. Iisalmen Mielenterveystuki ry. Kiuruveden Varapäre ry. Sonkajärven Nuorison Tuki ry Perustajayhteisöt Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry Iisalmen Mielenterveystuki ry Kiuruveden Varapäre ry Sonkajärven Nuorison Tuki ry Sonkajärven Mielenterveyskerho ry Iisalmen Invalidit ry ORGANISAATIO

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Opinnollistaminen nyt - huomioita työpajoille tehdystä kyselystä

Opinnollistaminen nyt - huomioita työpajoille tehdystä kyselystä Opinnollistaminen nyt - huomioita työpajoille tehdystä kyselystä Synergiaseminaari 1.9.2015, Lahti Aineisto Kysely lähetettiin kaikkiaan 224 TPY:n jäsenorganisaatiolle ja siihen tuli kaikkiaan 109 vastausta.

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö ALUEELLISET ETSIVÄN NUORISOTYÖN PÄIVÄT 9.-10.11.2016 Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö Outi Rautio Pellon kunta Lapin ALUkoordinaatiotyö Tiedottaminen Alueelliset työkokoukset ja

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi NUORI2017 28.3.2017 Tampere Susanna Palo, TPY Ville Koikkalainen, Helsinki Pauliina Koljonen, Äänekosken kaupunki 28.3.2017 Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

Työpajatoiminta - monialaisen yhteistyön perusyksikkö

Työpajatoiminta - monialaisen yhteistyön perusyksikkö Työpajatoiminta - monialaisen yhteistyön perusyksikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö OKM:n nimeämä nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskus Perusrahoituksesta

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Tekemällä oppii. Tuija Hämäläinen Susanna Palo

Tekemällä oppii. Tuija Hämäläinen Susanna Palo Tekemällä oppii Tuija Hämäläinen Susanna Palo Kehittämisprosessit Susanna Palo Keväällä 2013 alkaneet kehittämisprosessit Hämeenkyrö, Monityö Paimio, Nuorten Tupa Laukaa, Puustellin työkylä Oriveden työpajat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Lisäksi

Lisätiedot

Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena. Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria

Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena. Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria Miten koukutamme oppimaan? Minkälaisilla pedagogisilla ratkaisuilla voitaisiin vahvistaa työelämäläheistä

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Paula Kukkonen 19.4.2012

Paula Kukkonen 19.4.2012 Paula Kukkonen 19.4.2012 1 Työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen toimiala = työssä ja työpaikoilla tapahtuva valmennus, sosiaalinen työllistäminen ja lakisääteinen ammatillinen kuntoutus Toimialan

Lisätiedot

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen kehittämistrendejä: laatu, työpajapedagogiikka ja opinnollistaminen

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen kehittämistrendejä: laatu, työpajapedagogiikka ja opinnollistaminen Valtakunnallisen työpajayhdistyksen kehittämistrendejä: laatu, työpajapedagogiikka ja opinnollistaminen Turku 26.-27.9.2012 Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja, Tuija Hämäläinen, Tekemällä oppii -projektipäällikkö,

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja

Lisätiedot

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorten työpajatoiminta Nykyisen nuorisolain 7 :n mukaan kunnan nuorisotyöhön

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot