Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen"

Transkriptio

1 Sivu 1/7 Hiiden koulu Salon kaupunki 1760/ /2015 Yleiset Koulu: Hiiden koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä: 72 Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Oppilaskuntatoiminta: tavoitteena on oppilaskuntatyön edelleen kehittäminen ja laajentaminen mahdollisuuksien mukaan niin, että oppilaat tuntevat oman vaikutuksensa koulussa lisääntyvän heille tärkeissä kohteissa. Oppilaskuntatoiminnan arviointi voidaan suorittaa kyselyillä (oppilaat) ja toiminnan seuraamisella myös saavutettujen tavoitteiden kautta. Kodin ja koulun yhteistyö: Hiiden koulu pyrkii laajentamaan kotien (huoltajat) ja koulun yhteistyötä etenkin kasvatuksellisissa ja yhteistoiminnallisissa asioissa. Huoltajien tiedonsaantia pyritään edistämään kuten myös opetushenkilökunnan ja opetuksen tukihenkilöiden tiedotuksen oikeaa kohdentamista. Kodin ja koulun yhteistyötä voidaan edistää edesauttamalla esimerkiksi vanhempainyhdistyksen toimintaa koko koulua yhdistävissä aktiviteeteissa. Kuluvana lukuvuotena Hiiden koulu pyrkii toimimaan myös siten, että se tukee ns. Hiiden ja Rekijoen yhdistysten toiminnan kiinteyttämistä. Kodin ja koulun yhteistyössä voidaan huomioida myös koulun toimintaa tukevia yhdistyksiä (esimerkiksi MLL:n paikallinen osasto). Toiminnan arviointia voidaan kartoittaa erilaisilla tapaamisilla, yhteydenpidolla ja mahdollisilla kyselyillä. Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki: tavoitteena on kiinteä yhteistyö opetuksen tukipalveluiden kanssa. Oppimisympäristön turvallisuus: tavoitteena on edelleen kehittää Hiiden koulun oppimisympäristöä oppilasmäärän kasvun oloissa. Tämä tarkoittaa lähinnä piha-alueen turvallisuuden kehittämistä ja oppilaskuljetusten organisointia yhteistyössä kuljetusliikkeen kanssa niin, että koulualue muodostuu entistä turvallisemmaksi. Kehittämishanketta voidaan seurata ja arvioida etenkin tiivillä ja säännöllisellä yhteistyöllä kuljetusliikkeen johdon ja kuljetuksista vastaavien henkilöiden kanssa. Muut kehittämishankkeet Hiiden koululla ei ole erityisiä kehittämishankkeita lukuvuodelle Johtaminen

2 Sivu 2/7 Koulua johtaa rehtori yhdessä opettajakunnan kanssa yhteistyöllä. Koululla on vararehtori valittuna opettajakunnasta, joka huolehtii rehtorin tehtävistä varsinaisen rehtorin ollessa estyneenä. Koulun koosta johtuen johtaminen on yhteistyötä riippumatta tehtävänimikkeestä tai kohderyhmästä. Koulun ulkopuolinen opetus Syksy aikakauslehtipäivä mahdollisuuksien mukaan, vastuuhenkilö koko koulun osalta Kevät sanomalehtiviikko etenkin yhteistyössä paikallisen median kanssa, vastuuhenkilö Kevät liikuntaseikkaulu, vastuuhenkilöt LI-opettajat. Syksy / kevät ympäristöpäivä(t) yhteistyössä esimerkiksi vanhempainyhdistyksen ja lähialueen kanssa, vastuuhenkilö koko koulun osalta Syksy / kevät koko koulun yhteinen liikuntapäivä, toiminnan tapahtumapaikkana voi olla myös koulun ulkopuoliset resurssit, vastuuhenkilöinä LI-opettajat. Syksy pajapäivä yleisten taitojen, tietojen ja harrastusten tunnetuksi tekemiseksi, vastuuhenkilö Syksy / kevät pyöräretki lähialueeseen tutustumiseksi ja liikennekäytänteiden opettelemiseksi, vastuuhenkilö luokan opettaja ja Kevät suunnistuspäivä lähikoulujen ja paikallisen urheiluseuran kanssa, vastuuhenkilö Kevät luokan mahdollinen museoretki historiaan ja/tai taiteeseen liittyvään kohteeseen, rahoitus oma ja koulu, vastuuhenkilö Kevät koko koulun opintoretki (luonto, tekniikka jne.), rahoitus oma ja koulu, vastuuhenkilö Syksy luokkakohtainen maatilaretki lähialueen maatalousyrittäjien kohteisiin, vastuuhenkilöinä luokanopettajat ja Kevät koko koulun mahdollinen yökoulu esimerkiksi vanhempianyhdistyksen ja huoltajien avustuksella, vastuuhenkilö Syksy luokkakohtaiset ja koko koulun yhteiset urheilukilpailut resurssien mukaan, vastuuhenkilö luokanopettajat ja Kevät koulun hiihtokilpailut, vastuuhenkilö LI-opettajat. Kevät mahdolliset maastojuoksukilpailut, vastuuhenkilö Syksy mahdollinen, resurssit huomioon ottava koko koulun ja lähialueen (kyläkoulun) joulujuhla yhteistyökumppaneiden tuella, vastuuhenkilö Syksy / kevät koululaisjumalanpalvelukset, vastuuhenkilö Syksy Nälkäpäiväkeräys, vastuuhenkilö rehtori oppilaskunnan kanssa.

3 Sivu 3/7 Kevät mahdollinen erillinen keräyspäivä hyväntekeväisyyden puolesta, vastuuhenkilö Kevät luokan tutustuminen yläkouluun, vastuuhenkilö Kevät mahdolliset uimahalli- ja jäähallikäynnit, rahoitus paikalliset yrittäjät ja vanhempainyhdistys, vastuuhenkilö Oppilaskunnan toiminta Koulun oppilaskuntatoimintaa jatketaan ja kehitetään syyslukukauden alusta lähtien. Oppilaat valitsevat lukuvuosittain luokkakohtaiset edustajat oppilaskuntaan. Oppilaskunta pyrkii kehittämään kouluviihtyvyyttä ja ryhmähenkeä. Opettajat toimivat ohjaajina. Kodin ja koulun yhteistyö Kodin ja koulun yhteistyö - Vanhempainillat Koulu järjestää koulukohtaisia vanhempainiltoja 1-2 kertaa vuodessa. Ensimmäinen koulukohtainen vanhempainilta järjestetään lukuvuoden alussa huomioiden etenkin Hiiden koulun oppilasmäärän kasvu Rekijoen koulun lopettamisen vuoksi. Koulukohtaisessa vanhempainillassa käsitellään yleisiä, koko koulua koskevia kysymyksiä ja tiedotetaan huoltajia. Tarvittaessa Hiiden koululla järjestetään opetusryhmäkohtaisia vanhempainiltoja, joiden käsiteltävät asiat liittyvät pääosin opetusryhmäkohtaisiin kysymyksiin (käytännön opetustoiminta, ryhmäytymisen liittyvät asiat jne.). Edelleen voidaan Hiiden koulun huoltajille osoittaa mahdollisuus osallistua luseamman koulun yhteisiin vanhempainiltoihin. Kodin ja koulun yhteistyö - Muu Hiiden koulu tekee jatkuvaa ja tiivistä yhteistyötä kotien kanssa puhelimen, paperisten viestien ja sähköisten viestimien avulla. Jatkuvaan keskusteluyhteyteen on mahdollisuus myös päivittäisissä tapaamisissa. Pääpaino keskusteluyhteistyössä kotien kanssa on ns. Wilman avulla. Wilman käyttöä pyritään Hiiden koululla kehittämään niin, että se on pääasiallinen suora viestintäväline. Yhteistyö kotien kanssa on mahdollista myös erilaisissa tapahtumissa. Koululla on juhlia, tapahtumia, yhteisiä retkiä ja oppilastyönäyttelyitä. Näistä tiedottaminen tapahtuu edellä olevia menetelmiä käyttäen. Kerhot Hiiden koululla ei ole tällä hetkellä oppilaskerhoja. YT-ajan tarkoituksenmukainen käyttö

4 Sivu 4/7 Opettajat pitävät säännöllisesti päivittäin (aamut ja iltapäivät) neuvonpitoa koskien koulun ja opetustyön kehittämistä, oppilaiden etenemistä opinnoissaan sekä kasvatuksellisista kysymyksistä. Viikottain voidaan myös kokoontua pidempään erikseen sovittuna aikana. Kodin ja koulun yhteistyöstä on laajemmin kohdassa kodin ja koulun yhteistyö. Neuvonpito erityisopettajan kanssa on jatkuvaa huomioiden etenkin se, että erityisopettaja on Hiiden koululla kolme (täyttä) päivää. Samoin yhteydenja neuvonpito koulukuraattorin ja koulupsykologin kanssa on jatkuvaa. YT-aikaa käytetään myös moniammatilliseen yhteistyöhön oppilaiden parhaaksi. YT-aikaa käytetään myös yhteistyöhön lähialueen muiden alakoulujen kanssa koskien oppilaihin kohdistuvia asioita sekä yhteisiä tapahtumia. Yhteistyötä yläkouluihin on myös etenkin yläkouluun siirtyvien oppilaiden (6. lk.) osalta. Oppilashuoltoryhmä Oppilashuoltoryhmän kokoonpano Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori, opettajat, erityisopettaja ja oppilaskunnan edustajat. Yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään pyritään saamaan mukaan myös vanhempainyhdistyksen edustajat - vanhempainyhdistys valitsee omat edustajansa. Edelleen ryhmään kutsutaan koulukuraattori, koulupsykologia ja kouluterveydenhoitaja. Oppilaan asioita koskevaan oppilashuoltoryhmään kuuluu asian vireille ottanut opettaja, huoltajat ja mahdollisuuksien mukaan ko. oppilas. Huoltajien kanssa käytävien keskustelujen jälkeen rymään voivat kuulua myös rehtori, opettajat ja erityisopettaja. Oppilashuoltoryhmän aikataulu Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu syksyllä 2015 viikolla 39 ja viikolla 48. Keväällä 2016 yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu viikolla 6 ja viikolla 16. Ryhmän tapaamisiin lähetään kaikille osanottajatahoille kutsu (rehtori). Yksilöllinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu tarvittaessa. Kehittämisteema henkilöstön osaamiselle Hiiden koululla kehitys- ja koulutussuunnitelmassa huomiota kiinnitetään TVT-taitojen vahvistamisessa ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen edistämisessä. TVT-taitojen kehittämisessä tukeudutaan esimerkiksi Osuma-hankkeeseen mahdollisuuksien mukaan. Strategian toimeenpano Asiakkaat Hiiden koulun asiakkaat muodostuvat kouluun oppilaita lähettävistä huoltajista, joiden kanssa koulu on jatkuvasti tiiviissä yhteydessä, esimerkiksi Wilma-järjestelmän kanssa. Oppilaita koulu ei voi katsoa asiakkaiksi alaikäisyyden vuoksi. Oppilaille pyritään muodostamaan opetusjärjestelyt, jotka vastaavat oppilaan ikäluokkaa ja edellytyksiä omaksua hyväksytyssä opetussuunnitelmassa mainitut asiat ja asiakokonaisuudet. Edelleen koulu pyrkii opetuksen järjestämiseen niin, että oppilas etenee luokka-asteelta toiselle.

5 Sivu 5/7 Prosessit Hiiden koululla ei ole lukuvuonna erityisiä kehittämishankkeita. Koulun omat kehittämishankkeet on listattu edellä. Johtaminen, osaaminen, henkilöstö Hiiden koululla käydään kehityskeskusteluja opetushenkilöstön ja koulunkäynnin ohjaajien osalta rehtorin toimesta. Tavoitteita ja tuloksia voidaan arvioida yhdessä. Rehtori osallistuu päävastuualueensa esimiehen kehityskeskusteluihin. Talous Talouden seurannassa Hiiden koulu noudattaa Salon kaupungin ohjeistusta ja yleisiä tasapainoisen taloudenpidon periaatteita. Kirja- materiaali- ja muut hankinnat pyritään jaksottamaan suunnitelmallisesti palvelemaan koulunpidon tarpeita. Koulukuljetuksen valvonnan järjestäminen Hiiden koulun opettajat ja koulunkäynninohjaaja osallistuvat jatkuvaan koulukuljetuksen valvontaan koulun piha-alueella (seuranta, opastus, keskustelut koulukuljetushenkilöstön kanssa). Koulukuljetuksien muuttuessa Hiiden koululla lukuvuonna on etenkin lukuvuoden alussa seuranta tärkeää. Aamun kuljetuksien valvonnassa pääpaino on oppilaiden turvallinen purkautuminen autoista huomioiden etenkin useamman kuljetusauton saapuminen samaan aikaan koulun pihalle. Erityishuomiota kiinnitetään myös iltapäivän kuljetuksiin niin, että varmistetaan kaikkien kuljetusoppilaiden kotiin lähtö oikealla autolla. Tässä kohdin yhteistyötä tehdään koulukuljetushenkilöstön kanssa. Järjestyssäännöt JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus on taata turvallisuus, työrauha ja yleinen viihtyvyys niin oppilaille kuin koulutyöntekijöille. Säännöt ovat voimassa kouluaikana koulun alueella sekä sen välittömässä läheisyydessä. Säännöt ovat voimassa myös koulun järjestämissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa niin koulussa kuin koulun ulkopuolellakin. Koulualueen määrittely Koulualuetta ovat koulun tontti, koulun takana oleva urheilukenttä sekä koulun välitön lähiympäristö. Välituntialue on koulun edustalla oleva piha kuusiaitaan asti. Työskentely koulussa Peruskoulun oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. (Pol 35 ) Hänen on myös noudatettava koulun järjestyssääntöjä ja käsiteltävä huolella koulun omaisuutta.

6 Sivu 6/7 Välituntien aikana oppilaat ovat ulkona välituntialueella. Poikkeukset välitunnin vietosta myöntää välituntivalvoja, oma opettaja tai terveydenhoitaja. Poikkeustapauksia ovat mm. sää ja terveydentila. Kouluaikana oppilas ei saa poistua koulualueelta ilman opettajan lupaa. Päivänavaus on joka opetusryhmällä erikseen omassa luokassa, koulun yhteinen viikonavaus on sovittuna aamuna niin, että kaikki oppilaat voivat siihen osallistua. (Poa 6 ) Uskonnonopetuksesta vapautetun oppilaan ei tarvitse osallistua tunnustukselliseen päivänavaukseen. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. (Pol 36 ) Toiminta kouluyhteisössä Kouluyhteisön jäsenen on kaikessa toiminnassaan otettava huomioon muut kouluyhteisön jäsenet, ja sopeutettava toimintansa siten, ettei toiminnallaan häiritse muiden työtä eikä vähennä heidän kouluviihtyvyyttään. Koulun kiinteistöä, välineitä ja kalustoa istutuksia tulee käsitellä huolella. Vahingoista on ilmoitettava välittömästi henkilökunnalle. Oppilas on velvollinen korvaamaan koulun omaisuudelle tahallaan tai huolimattomuudellaan aiheuttamansa vahingon. Tämä koskee myös koulun tiloissa tapahtuvaa koulun ulkopuolista toimintaa. Roskaaminen sekä yleinen siivottomuus koulun tiloissa ja koulualueella on kiellettyä. Ruokailu tapahtuu oppilaiden omissa luokissa luokanopettajan johdolla. Ruokailutilanteessa on noudatettava hyviä ruokailutapoja, siisteyttä, sekä huomioitava muut ruokailijat. Koulun pihalla on moottoriajoneuvoilla ajo kiellettyä; tämä ei koske huoltoajoa, henkilökuntaa, oppilaiden vanhempia eikä koulussa vierailevia. Sisääntulotienä on koulun Rekijoentien puoleinen liittymä. Oppilaiden on varottava liikennettä sekä väistyttävä tarvittaessa. Oppilaiden pyöräily koulun pihalla on kielletty kouluaikana. Polkupyörät on säilytettävä telineissä. Oman puhelimen käyttö on kouluaikana kiellettyä ilman pakottavaa syytä. Oppilas voi käyttää puhelinta koulutyössä opettajan johdolla. Puhelin on säilytettävä kouluaikana niin, että siitä ei koidu häiriötä. Puhelin on oppilaalla mukana koulussa oppilaan ja vanhempien omalla vastuulla. Koulumatkalla oppilaan on noudatettava liikennesääntöjä, ja pyöräilijöiden on käytettävä kypärää. Koulupäivän päätyttyä on koulusta lähdettävä kotiin tai hoitopaikkaan mahdollisimman nopeasti suorinta tietä. Koulumatkan, koulupäivän tai muun koulun järjestämän toiminnan aikana sattuneesta tapaturmasta on ilmoitettava henkilökunnalle tai kouluterveydenhoitajalle. Oppilaan sairastuessa on huoltajan ilmoitettava asiasta kohtuullisen ajan kuluessa kouluun. Muissa poissaolotapauksissa, kuten matkat, on lupa poissaoloon anottava koulusta kirjallisesti etukäteen. Muuta Tupakointi ja alkoholin sekä huumeiden käyttö ja koulualueelle tuominen on kielletty kouluaikana koulussa ja sen ulkopuolella järjestetyssä opetuksessa, koulun järjestämissä tilaisuuksissa

7 Sivu 7/7 kouluajan ulkopuolella koulussa ja sen ulkopuolella, sekä muussa koulun ulkopuolisessa toiminnassa koulussa ja koulualueella. Tulentekovälineiden, kaikenlaisten aseiden tms. tuominen koulun alueelle on kiellettyä. Juokseminen ja muu mahdollisesti toisia vahingoittava toiminta on kiellettyä koulun tiloissa. Lumipallojen, kivien ja kaikenlaisten muiden asioiden ja tavaroiden heittely on ehdottomasti kielletty koulun alueella. Oppilaiden pyöräily koulun alueella kouluaikana on kiellettyä, kouluajan ulkopuolella tarpeeton mopoilu, autoilu tai traktorilla ja muulla työkoneella liikennöinti koulun pihalla on kielletty. Rangaistukset Pol 36 Oppilasta, joka rikkoo järjestystä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti, voidaan rangaista kurinpidollisesti. Kurinpitorangaistuksia ovat kirjallinen varoitus ja oppilaan erottaminen enintään kolmeksi kuukaudeksi. Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi. Luokasta poistamisesta opettaja ilmoittaa huoltajalle. Epäasiallisesti käyttäytyvä oppilas voidaan määrätä enintään kahden tunnin jälki-istuntoon. Tällöin huoltaja vastaa oppilaan kuljetuksesta tarvittaessa. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. Lievissä rikkomuksissa asia voidaan hoitaa tilanteen edellyttämällä tavalla. Rangaistuksista päättävät oppilaan oma opettaja, opettajakunta, rehtori ja opetuslautakunta rikkomuksen vakavuudesta riippuen. Suunnitelmat Painotetun opetuksen opetussuunnitelma Hiiden koululla ei ole käytössä painotettua opetussuunnitelmaa.

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Meritalon koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Meritalon koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Erityiskoulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Sivu 1/5 Pajulan koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Pajulan koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Sivu 1/7 Särkisalon koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Särkisalon koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

Toijan koulu. Yleiset. Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen. Muut kehittämishankkeet

Toijan koulu. Yleiset. Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen. Muut kehittämishankkeet Sivu 1/5 Toijan koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Toijan koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/7 Meri-Halikon koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset : Meri-Halikon koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu muoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi piiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen.

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen. Louhen koulu 1. Koulun tiedot 1. Koulun tiedot Koulu: Louhen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: yhteinen Opiskelijamäärä: Louhen koulun

Lisätiedot

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA Järjestyssääntöjen tavoitteet Koulun tehtävä on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Näiden järjestyssääntöjen tarkoitus on perusopetuslain 29 :n mukaisesti edistää Sunan koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Hokkanen Taina: 22vvh, josta 8h Mustamäki, 7h Armfelt, 3h Hajala sekä 4h Meri-Halikko

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Hokkanen Taina: 22vvh, josta 8h Mustamäki, 7h Armfelt, 3h Hajala sekä 4h Meri-Halikko Sivu 1/6 Mustamäen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Mustamäen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2017-2018 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Koulurauhaasiakirja Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Seuraavassa lain täsmennyksiä 1.1.14 alk. 35 a Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Sivu 1/7 Teijon koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Teijon koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö LIITE 18 KOLA 11.4.2017 Kurinpitomenettely Toimintatapa ja kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta ja muuta Kasvatuskeskustelu PoL 35 a (Kurinpitotoimet)

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2016-2017 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET 2014 2015 LIITE 1 Joensuun koulutustoimen yleissivistävien oppilaitosten järjestyssäännöt Koulutuslautakunta 15.6.2006, 66 Joensuun kaupungin perusasteen opetussuunnitelma

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Muutokset ja lisäykset voimassa 01.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia

Lisätiedot

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KOULUAIKA: Yleinen kouluaika on klo 8.00 15.00. Myös koulun iltatilaisuudet ja koulun retket ovat kouluaikaa. Kouluaikana oppilas on vakuutettu.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Opetus ja opetusjärjestelyt

Opetus ja opetusjärjestelyt Opetus ja opetusjärjestelyt Kopio: Seppänen, Anne 1/5 Sisällysluettelo Koulupäivän rakenne Monialaiset oppimiskokonaisuudet OVTES-vastuutehtävät Poikkeavat opetusjärjestelyt, koulun ulkopuolella annettava

Lisätiedot

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä (pol 29 ). Järjestyssäännöissä

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Voimassa 14.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia niitä huoneistoja, kenttiä ym., joilla

Lisätiedot

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Hallitus 3.5.2015 64 1 1 Järjestyssäännön tarkoitus Järjestyssääntö luo edellytykset opiskelun kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamiselle

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/7 Kuusjoen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Kuusjoen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT

KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT Peruskoulun oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti (perusopetuslaki 35 ) 1. OPPITUNNIN ALKAMINEN JA PÄÄTTYMINEN

Lisätiedot

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 Perusopetusta sääteleviä lakeja ja muita säännöksiä: - Perusopetuslaki 628/1998, muutettu useita kertoja - Perusopetusasetus

Lisätiedot

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta. Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2014-2015 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 57 Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja loma-ajat Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS 11.11.2016 1. Järjestyssääntöjen tarkoitus Harjun koulun tavoitteena on kasvattaa sosiaalisia ja yhteisöllisiä kansalaisia, jotka tuntevat vastuuta omasta ja muiden

Lisätiedot

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulu, Teuva puh. +358 6 24134350 http://www.syreeninkoulu.fi ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulun

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/7 Kirkonkylän koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Kirkonkylän koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo

Lisätiedot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta

Lisätiedot

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015 HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN Päivitys 15.4.2015 ASIA KÄYTÄNTÖ RANGAISTUS Molemmat koulut: Yleinen käyttäytyminen Noudatan hyviä tapoja. En turmele koulun omaisuutta. - Suun soittaminen kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Sivu 1/6 Hajalan koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Hajalan koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/8 Muurlan koulu Yleiset Koulu: Muurlan koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä: 141 Koulukohtaiset lisätehtävät

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö Mäntyharjun lukion järjestyssääntö Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt. Järjestyssääntöjen tavoitteena on turvata

Lisätiedot

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Terva-Toppilan koulun käytänteet 1 Terva-Toppilan koulun käytänteet 19.8.2015 2 Myöhästelyt Oppitunnilta myöhästyminen estää ensisijaisesti oppilaan omaa oppimista. Lisäksi oppitunnin keskeyttäminen myöhästyjän vuoksi estää myös koko

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Yhteinen suunnitelma varmistaa toimintatapojen laillisuuden ja yhdenmukaisuuden sekä

Lisätiedot

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus TOIMENPIDE OSALLISUUS ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOMIOITAVA OPPILASHUOLTO MUUTA Yhteydenotto huoltajaan Kirjalliset Wilmassa, ei sähköpostina opettaja kirjataan puhelun aihe Kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2008 SÄILYTÄ TÄMÄ!!! PÄÄMAJAKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Yleinen liikennekasvatus Liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu oppilaiden koulumatkojen

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT

KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT Peruskoulun oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti (perusopetuslaki 35 ) 1. OPPITUNNIN ALKAMINEN JA PÄÄTTYMINEN

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/6 Marian koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Marian koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

OPPITUNNIT POISSAOLOT

OPPITUNNIT POISSAOLOT KOULUJEN YHTEISET TOIMINTASÄÄNNÖT OPPITUNNIT TERVEHTIMINEN Oppituntien aloitus tehdään selkeästi työrauhaa kunnioittaen. Uuden oppilasryhmän kanssa tunti alkaa tervehtimällä seisten. Vierailijan saapuessa

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO Lukuvuosi _2011-2012 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 130 käytössä 130 opiskelijamäärä vuosiluokittain yhteensä R1 12 R2

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka.

04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka. 2- LUOKKALAISTEN UIMAOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN KOTKASSA 2014-2015 YLEISTÄ Kukin toisen luokan oppilas saa uimaopettajan antamaa uinnin opetusta yhteensä kymmenen tuntia. Opetus tapahtuu mahdollisuuksien

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Järjestyssäännöt 2017-

Järjestyssäännöt 2017- Järjestyssäännöt 2017- Kopio: Väntönen, Pauli 1/6 Sisällysluettelo Järjestyssäännöt 2017- Säännöt pdf-muodossa (luonnos) Järjestyssäännöt Pennalan koulun järjestyssäännöt Kopio: Väntönen, Pauli 2/6 Järjestyssäännöt

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden,

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren alakoulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2015-2016 2 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren alakoulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova

Lisätiedot

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. HAAPAVEDEN ALAKOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. 2.) Oppilaan tulee suorittaa

Lisätiedot

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä JÄRJESTYSSÄÄNNÖT / Kasakkamäen koulu 1 Kasakkamäen peruskoulun (vuosiluokat 1. 6.) järjestyssäännöt Nämä järjestyssäännöt ovat voimassa koulupäivän aikana ja koulualueella. Koulualue käsittää pyöräparkin,

Lisätiedot

JAAKKO ILKAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JAAKKO ILKAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JAAKKO ILKAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. Koulualue, kouluaika ja koulumatkat 2 2. Päivittäinen työskentely 2 3. Poissaolot ja myöhästelyt 4 4.Tupakointi, päihteet, huumeet ja vaaralliset esineet 4 5.Oppilaan

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA 1 KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA KAUTTUAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2 1. KAUTTUAN KOULU 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä

Lisätiedot

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ Järjestyssäännöt koskevat kouluyhteisön jäseniä, joihin kuuluvat peruskoulun oppilaat, lukion opiskelijat, opettajat, koulun muu henkilökunta ja rehtori.

Lisätiedot

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Juvanpuiston koulu Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Perusopetuslain :n 29 4. momentin mukaan koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun turvallisuutta,

Lisätiedot