Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus"

Transkriptio

1 Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano Oppilashuollosta vastaava apulaisrehtori Riitta Kuusisto, rehtori Jaakko Niskanen, kuraattorit Anne Kelhä ja Jenni Niva, terveydenhoitaja Tuija Vittaniemi, opinto-ohjaaja Ullamaija Niskanen, erityisopettajat Helena Ylitalo, Miikka Mattila ja Hanna Häkkinen, oppilaskunnan ohjaaja Vesa Kajava, tukioppilaiden ohjaaja Tellervo Leiviskä, sosiaalitoimen edustaja Anne Salmenhaara Kokoontuminen Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä kokoontuu vähintään kerran jaksossa eli neljä kertaa lukuvuodessa Tehtävät ja toimintatavat Kuulammen koulun oppilashuoltoryhmä vastaa koulun oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Oppilashuoltoryhmä käsittelee koko kouluyhteisöä, luokkatasoja tai luokkia koskevia asioita. Pääpaino on ennaltaehkäisevässä toiminnassa. Oppilashuollon painopistealue/alueet lukuvuoden aikana Kuulammen koulun painopistelalueeksi on lukuvuodelle valittu työrauha ja hyvinvointi. Tämä liittyy läheisesti oppilashuoltoon, joten se on myös oppilashuollon keskeinen painopiste tämän lukuvuoden aikana. Myös uuden lain mukaisen oppilashuollon toiminnan käynnistäminen ja toteutumisen arviointi ovat keskeisiä asioita. Poissaolojen lisääntynyt määrä on herättänyt huolta ja niiden seurantaan kiinnitetään erityistä huomiota ja pyritään löytämään ratkaisuja poissaolojen vähentämiseen. Oppilaiden käytössä olevat oppilashuollonpalvelut Kuraattori Anne Kelhän vastuualueena ovat yläkoulun oppilaat, Jenni Nivan vastuualueena ovat alakoulun oppilaat. Koulukuraattorin palvelut ovat lain mukaisella tavalla saavutettavissa. Kouluterveydenhoitaja Tuija Vittaniemi on lähes joka päivä koululla tavattavissa Koululääkäri Koululääkäri Tomi Ahava työskentelee Tyrnävän terveyskeskuksessa. Hän hoitaa suunnitelman mukaiset lääkärintarkastukset. Terveydenhoitaja ohjaa tarvittaessa koululääkärin vastaanotolle. Psykologi Terveyskeskuspsykologi tekee yhteistyötä koulun oppilashuollon toimijoiden kanssa. Oppilashuollon henkilöstö voi tarvittaessa konsultoida psykologia tai mielenterveyspalveluiden psykiatrisia sairaanhoitajia tai ohjata oppilaita kyseisten palveluiden piiriin. Yhteistyö kouluterveydenhuollon laajoissa terveystarkastuksissa

2 Terveydenhoitaja tekee tarvittaessa yhteistyötä muiden oppilashuollon toimijoiden kanssa. Laajat terveystarkastukset tehdään ohjeistuksen mukaisesti viidennellä ja kahdeksannella luokalla. Käytänteet yksilökohtaisen oppilashuoltoasioiden käsittelyssä Yksilökohtaisen oppilashuoltoasian vireillepano ja vastuuhenkilö Luokkatason erityisopettaja sopii säännölliset tapaamiset luokittain luokanohjaajan ja oppilashuollon henkilöstön kanssa. Tapaamisia järjestetään vähintään kerran jaksossa. Yksilökohtainen oppilashuolto voidaan käynnistää myös muulloin huolen herätessä. Tarvittaessa oppilaan asioita ohjataan eteenpäin yksilökohtaiseen oppilashuoltoon. Yksilökohtaisen asiantuntijaryhmän kokoaminen ja suostumuksen hankkiminen Yksilökohtaiseen oppilashuoltoon osallistuvat oppilaan tukemiseen osallistuvat henkilöt. Vastuuhenkilö valitaan oppilaskohtaisesti. Suostumus hankitaan wilman kautta tai muuten kirjallisella sopimuksella. Kirjaamiskäytäntö ja arkistointi Yksilökohtainen oppilashuolto kirjataan oppilashuollon kertomukseen, joka on salassa pidettävä asiakirja. Kirjaamisesta vastaa oppilaskohtaisen asian vastuuhenkilö. Muuta huomioitavaa Toimintatavat osallisuuden edistämiseksi ja yhteistyön järjestämiseksi oppilashuollon suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa Oppilaiden ja huoltajien osallisuus Koulun oppilashuoltoryhmään kuuluu oppilaskunnan ohjaaja, jonka kautta tietoa kulkee molempiin suuntiin oppilaiden osalta. Koulussa on käynnistynyt vanhempaintoimikunta. Suunnitellaan sen hyödyntämistä vanhempien kuulemisessa. Oppilashuollon toimintaperiaatteista ja menettelytavoista tiedottaminen päivitetään lukuvuosittain ja liitetään koulun lukuvuosisuunnitelmaan. Se on luettavissa koulun nettisivuille linkitetystä laajasta lukuvuositiedotteesta. Yhteistyö oppilaan ohjauksessa, koulutuksen siirtymävaiheissa ja opintojen suunnittelussa Oppilashuollon henkilöstö tekee yhteistyötä etenkin nivelvaiheissa (4-5, 6-7 ja 9- toinen aste). Oppilaille pyritään suunnittelemaan kaikissa opetuksen vaiheissa heitä parhaiten tukevia tuen muotoja. Yhteistyö terveysneuvonnan ja terveystiedon opetuksen välillä Terveysneuvontaa annetaan terveystiedon oppitunneilla ja tehdään yhteistyötä terveydenhoitajan kanssa päällekkäisyyksien välttämiseksi. Erilaisissa teemapäivissä kuten esimerkiksi ryhmäytymispäivä ja liikenneturvapäivä, terveydenhoitaja on mukana toiminnassa. Oppilashuoltosuunnitelman toteuttamisen seuranta Koulukohtaisen suunnitelman vastuutaho Koulukohtaisen suunnitelman laatimisesta vastaa oppilashuollosta vastaava apulaisrehtori. Oppilashuoltosuunnitelma käsitellään koulun oppilashuoltoryhmässä ja toimitetaan tiedoksi kunnan ohjausryhmään ja sivistyslautakunnan hyväksyttäväksi. Seurattavat asiat ja tiedonkeruu Lukuvuosittain päätettävä seurannan aihe ja seurantatapa päätetään koulun oppilashuoltoryhmässä. Poissaoloihin kiinnitetään erityistä huomiota. Seurannan aikataulu

3 Koulun oppilashuoltoryhmä päättää seurannan kestosta (lukukausi, lukuvuosi, pidempi aika). Seurantatietojen käsittely Seurantatietoja käsitellään koulun oppilashuoltoryhmässä sovitun käytänteen mukaisesti. Kulunutta lukuvuotta arvioidaan kevään oppilashuoltoryhmän tapaamisessa. Koulukohtaiset muut oppilashuoltoon liittyvät käytänteet Tarkennukset kunnan yhteisen oppilashuoltosuunnitelman ohjeistukseen esimerkiksi poissaolojen seurannasta, tupakkatuotteistaja päihteistä, koulukuljetusten odotusajoista tms. Luokanohjaaja seuraa luokan poissaoloja. Mikäli yläkoulussa poissaoloja on 50 tuntia tai enemmän/jakso ja alakoulussa 40 tuntia/jakso, tekee luokanohjaaja lähetteen kuraattorille. Tupakkatuotteiden ja päihteiden käytön seuraamuksista säädetään järjestyssäännöissä. Koulukohtaiset oppilashuoltoon liittyvät suunnitelmat ja ohjeet Järjestyssäännöt (liitteenä) Pelastussuunnitelma Kriisisuunnitelma (Pelastus- ja kriisisuunnitelmat päivitetään pelastuslaitoksen ohjeiden mukaisesti)

4 LIITE 1 KUULAMMEN KOULUN SÄÄNNÖT 1 KÄYTTÄYDYN HYVIN 2 ANNAN TYÖRAUHAN KAIKILLE 3 OTAN VASTUUN KOULUTYÖSTÄ 4 KÄSITTELEN KOULUN OMAISUUTTA HUOLELLISESTI 5 TULEN AJOISSA OPPITUNNEILLE 6 NOUDATAN KOULUN VÄLITUNTISÄÄNTÖJÄ 7 PYYDÄN LUVAN KOULUALUEELTA POISTUMISEEN 8 SELVITÄN POISSAOLOT 9 NOUDATAN HYVIÄ RUOKAILUTAPOJA 10 PUKEUDUN KOULUUN ASIALLISESTI 11 PIDÄN KÄNNYKÄN OPPITUNTIEN AIKAN REPUSSA ÄÄNETTÖMÄLLÄ 12 KÄYTÄN ASIALLISTA KIELTÄ 13 EN KIUSAA KETÄÄN 14 TUPAKKATUOTTEIDEN JA TUPAKOINTIVÄLINEIDEN SEKÄ

5 NUUSKAN JA PÄIHTEIDEN HALLUSSAPITO JA KÄYTTÖ KOULUSSA ON KIELLETTY 15 ENERGIANJUOMIEN TUONTI JA NAUTTIMINEN KOULUPÄIVÄN AIKANA ON KIELLETTY

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma

Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 1. ARVIO OPPILASHUOLLON KOKONAISTARPEESTA Mänttä-Vilppulassa perusopetusta annetaan luokille 1-6 Savosenmäen koulussa, Koskelan alakoulussa, Vilppulankosken

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV 2016-2017 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 430 oppilasta oppilashuollon piirissä. Oppilashuollon

Lisätiedot

Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto

Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto 5.4 Oppilashuolto Oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Se liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuollon tavoitteena on oppilaan kokonaisvaltaisen

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNNAN OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA

PUNKALAITUMEN KUNNAN OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA PUNKALAITUMEN KUNNAN OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma.

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta

8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta 8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta Opetussuunnitelmaan sisältyvä kuvaus oppilashuollosta Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon

Lisätiedot

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Mukana turvallista ja hyvinvoivaa yhteisöä rakentamassa

Mukana turvallista ja hyvinvoivaa yhteisöä rakentamassa Oppilashuoltosuunnitelma Koulu: Kypärämäen koulu Lukuvuosi: 2015-2016 Päivämäärä, jolloin suunnitelma on laadittu/päivitetty: 23.9.2015 yhteisöllinen OHR 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä

Lisätiedot

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Helsingin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas-

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveydenhoito Oppilashuoltoon osallistuminen terveydenhoitaja osallistuu oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveystarkastus kaikille vuosiluokille Toteutuu vuosittain Laaja terveystarkastus

Lisätiedot

Alakoulujen oppilashuoltosuunnitelma Säkylän sivistyslautakunta Alakoulujen koulukohtaiset oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelmat

Alakoulujen oppilashuoltosuunnitelma Säkylän sivistyslautakunta Alakoulujen koulukohtaiset oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelmat 1 Alakoulujen oppilashuoltosuunnitelma Säkylän sivistyslautakunta 13.12.2016 78 Alakoulujen koulukohtaiset oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelmat Alakoulujen tarkennukset täydentävät Säkylän kunnan oppilas-

Lisätiedot

5.2 Oppilashuolto. 5.2.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

5.2 Oppilashuolto. 5.2.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 5.2 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta nimitystä oppilashuolto, opiskelijasta käsitettä

Lisätiedot

Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO

Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon paikallisen toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat. Siinä määritellään opetussuunnitelman

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT OPPILASHUOLTOPALVELUT

OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT OPPILASHUOLTOPALVELUT OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014-2015 Riihikallion koulussa Tuusulan kunnan perusopetukseen on laadittu koko kuntaa koskeva perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014-2016. Kuntakohtaiseen oppilashuoltosuunnitelmaan

Lisätiedot

Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma

Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä

Lisätiedot

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän

Lisätiedot

VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014

VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 Tämä opetussuunnitelman päivitys sisältää Opetushallituksen tekemän perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutoksen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa

Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa Keihäslahden esiopetuksen ja Kurun PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 Ryhmät: Vanamot (Keihäslahti) Naavat (Kurun päiväkoti) 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään

Lisätiedot

Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO

Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon paikallisen toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat. Siinä määritellään opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa HYÖDYNNETTY OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJAA SEKÄ LUOKANOHJAAJAN KÄSIKIRJAA Oppilashuollon käsikirja s. 15 Huoli

Lisätiedot

ASUNTILAN JA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016

ASUNTILAN JA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 ASUNTILAN JA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 SISÄLLYS 1. Yhteisöllinen oppilashuolto.....1 1.1 Yksikkökohtainen oppilashuolto....1 - Kalliorinne-Asuntila vuosikello 2015-2016.....2

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Opinto-ohjaajat ja erityisopettaja ovat opettajien joukossa opiskeluhuollon erityisiä asiantuntijoita. Myös ryhmänohjaajat ovat avainasemassa.

Opinto-ohjaajat ja erityisopettaja ovat opettajien joukossa opiskeluhuollon erityisiä asiantuntijoita. Myös ryhmänohjaajat ovat avainasemassa. Kallion lukio 2014-2015 Opiskeluhuollon suunnitelma Opiskeluhuollon tarkoituksena on edistää oppimista. Opiskeluhuoltoon osallistuvat opettajat sekä opiskeluhuollon ammattilaiset. Jokainen (niin opettaja

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön muuttuessa oppilashuollosta on

Lisätiedot

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus YLEISTÄ Koulujen oppilashuoltotyö koostuu yhteisöllisestä oppilashuollosta ja yksilökohtaisesta oppilashuollosta. Oppilashuoltotyö järjestetään Iitissä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain

Lisätiedot

KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Kokkolan kaupunki Perusopetuksen opetussuunnitelman muutos 1.8.2014 alkaen PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Ressun lukiossa koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa luku 5.3 5.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon

Lisätiedot

LUKU 8 OPPILASHUOLTO

LUKU 8 OPPILASHUOLTO LUKU 8 OPPILASHUOLTO Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 8 OPPILASHUOLTO 8.5 Oppilashuolto Rauman normaalikoulussa... 3 8.5.1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYS 1. Yhteisöllinen oppilashuolto.....1 1.1 Yksikkökohtainen oppilashuolto....1 - Kalliorinteen vuosikello 2014-2015.....2 1.2 Laajennettu

Lisätiedot

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma 2014

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma 2014 Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma 2014 YLEISTÄ Koulujen oppilashuoltotyö koostuu yhteisöllisestä oppilashuollosta ja yksilökohtaisesta oppilashuollosta. Oppilashuoltotyö järjestetään Iitissä yhteistyössä

Lisätiedot

VASTAUS VALTUUTETTU MARIANNE KORVEN ALOITTEESEEN KOSKIEN KOULUSOVITTELIJAA

VASTAUS VALTUUTETTU MARIANNE KORVEN ALOITTEESEEN KOSKIEN KOULUSOVITTELIJAA Sivistyslautakunta 75 07.09.2016 VASTAUS VALTUUTETTU MARIANNE KORVEN ALOITTEESEEN KOSKIEN KOULUSOVITTELIJAA SIVLK 07.09.2016 75 Valmistelu ja lisätiedot: kehittämispäällikkö Tuija Öberg 040 553 8654 tai

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV 2015-2016 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 440 oppilasta oppilashuollon piirissä. Utran koulun

Lisätiedot

Oppilashuollossa kehitetään, seurataan ja arvioidaan koko kouluyhteisön, yksittäisten luokkien ja ryhmien

Oppilashuollossa kehitetään, seurataan ja arvioidaan koko kouluyhteisön, yksittäisten luokkien ja ryhmien LIITE 1 (7) 4/011/2014 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 Pitkäjärven koulu. 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuollon palvelut

PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 Pitkäjärven koulu. 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuollon palvelut PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 Pitkäjärven koulu 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuollon palvelut Pitkäjärven koulu on 412 oppilaan yläkoulu Kangasalla.

Lisätiedot

Haapajärven oppilashuoltosuunnitelma

Haapajärven oppilashuoltosuunnitelma Haapajärven oppilashuoltosuunnitelma Oppilashuoltosuunnitelma Haapajärven kaupunki vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan peruskoulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma.

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN OPISKELUHUOLLON OPETUSSUUNNITELMA

LUKIOKOULUTUKSEN OPISKELUHUOLLON OPETUSSUUNNITELMA LUKIOKOULUTUKSEN OPISKELUHUOLLON OPETUSSUUNNITELMA 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista

Lisätiedot

KARJAAN LUKION OPISKELIJAHUOLTOSUUNNITELMA 2014

KARJAAN LUKION OPISKELIJAHUOLTOSUUNNITELMA 2014 KARJAAN LUKION OPISKELIJAHUOLTOSUUNNITELMA 2014 Opiskelijahuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä

Lisätiedot

JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Mitä tässä suunnitelmassa mainitaan oppilaasta ja koulutuksenjärjestäjästä koskee myös esiopetukseen osallistuvaa

Lisätiedot

KUULAMMEN KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2014 2015

KUULAMMEN KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2014 2015 KUULAMMEN KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2014 2015 2 3 Lukuvuosisuunnitelma on luettavissa kokonaisuudessaan koulun kotisivuilla: http://ya.tyrnava.fi/wp-content/uploads/2010/10/lvs-2010-2011paivitetty-ver2.pdf

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO Lempäälän kunta / lukio Kuntakohtaiset osuudet sinisellä. 4.3 Opiskeluhuolto Lukion

Lisätiedot

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan Sisältää myös esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelman KOULU: Lintuvaaran koulu KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

liite 1 Kihniön kunnan esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma

liite 1 Kihniön kunnan esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma liite 1 Kihniön kunnan esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma Luonnos 2.6.2014 1 1. Oppilashuoltopalveluiden kokonaisuus 1.1 Kokonaistarve Oppilashuoltohenkilöstön esimiehet tekevät yhteistyössä

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 1 (8) PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Alppilan lukion opiskeluhuoltosuunnitelma

Alppilan lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1 Alppilan lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat opiskeluhuoltopalvelut Alppilan lukiossa on noin 465 opiskelijaa sekä 60 Stadin ammattiopistolaista

Lisätiedot

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 1 Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Nastolassa esiopetuksen oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä sivistystoimen ja sosiaali

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 1. JOHDANTO

TUUSNIEMEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 1. JOHDANTO TUUSNIEMEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 1. JOHDANTO Uusi oppilashuoltolaki (linkki oppilashuoltolakiin) http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131287 astuu voimaan 1.8.2014, mikä velvoittaa kuntia

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

MONIALAINEN OPPILASHUOLTO. Ohjausryhmä

MONIALAINEN OPPILASHUOLTO. Ohjausryhmä Ritamäen koulun oppilashuoltosuunnitelma MONIALAINEN OPPILASHUOLTO Ohjausryhmä Oppilashuoltopalveluiden suunnittelu, kehittäminen ja arviointi Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

OPPILASHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ 13.4. Oppilashuollon ja turvallisuuden edistäminen paikallisessa opetussuunnitelmassa OPPILASHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Me Kempeleessä haluamme taata kaikille kasvatuskumppanuuden

Lisätiedot

TESJOEN KOULUN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat palvelut

TESJOEN KOULUN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat palvelut TESJOEN KOULUN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA 2016-2017 Oppilaitoskohtainen opiskeluhuoltosuunnitelma laaditaan syyskuun aikana yhteistyössä oppilaitoksen henkilöstön, oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa.

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNGIN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPISKELIJAHUOLTOSUUNNITELMA

PARAISTEN KAUPUNGIN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPISKELIJAHUOLTOSUUNNITELMA PARAISTEN KAUPUNGIN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPISKELIJAHUOLTOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 4.3 Opiskeluhuolto 4 4.3.1 Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet 4 4.3.2 Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Lisätiedot

Kuortaneen kunnan esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014

Kuortaneen kunnan esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Kuortaneen kunnan esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 SISÄLLYS 1. Yleistä 2. Oppilashuollon järjestäminen Kuortaneella 2.1 Kuortaneen kunnan oppilashuoltotyön tavoitteet ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 1 (11) PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas-

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN

Lisätiedot

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625 LUOSTARIVUOREN KOULUN OPISKELUOPAS 2015 2016 1 Oppilaan nimi: luokka: KOULUN YHTEYSTIEDOT LUOSTARIVUOREN KOULU Luostarinkatu 13, 20700 Turku http://info.edu.turku.fi/luostarivuori/ KOULUN HENKILÖKUNTA

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Peruspalvelulautakunta 16.6.2014 20 LIITE NRO 8 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

OHJAUKSEN PALAUTE- JA ARVIOINTI- JÄRJESTELMÄ. Yläkoulu

OHJAUKSEN PALAUTE- JA ARVIOINTI- JÄRJESTELMÄ. Yläkoulu 1 OHJAUKSEN PALAUTE- JA ARVIOINTI- JÄRJESTELMÄ Yläkoulu 2 OPINTOJEN OHJAUKSEN ARVIOINTI- JA PALAUTEJÄRJESTELMÄ SIDOSRYHMÄ- PALAUTE OPISKELIJA- PALAUTE OPPILAAN OHJAUKSEN POLKU HENKILÖSTÖ- PALAUTE MÄÄRÄLLISET

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet 1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma

Oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma Someron kaupungin Oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma Esiopetus, perusopetus ja lukio PPP Sisällysluettelo Oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma... 1 1.Oppilashuolto... 3 1.1. Tavoitteet ja toimintatavat...

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Sisällys ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA... 1 MONIALAINEN OPPILASHUOLTO... 2 Oppilashuollon suunnittelu ja tiedottaminen... 2 YKSIKÖN/YKSIKÖIDEN KUVAUS...

Lisätiedot

JUVAN LUKION OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA

JUVAN LUKION OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA JUVAN LUKION OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat opiskeluhuoltopalvelut 3 2. Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja sen toimintatavat 4 3. Yksilökohtaisen

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Haapajärven lukion opiskeluhuoltosuunnitelma

Haapajärven lukion opiskeluhuoltosuunnitelma Haapajärven lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat opiskeluhuoltopalvelut Opiskeluhuoltoon kuuluvat opetussuunnitelman mukainen yhteisöllinen ja yksilöllinen

Lisätiedot

JUVAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO- SUUNNITELMA

JUVAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO- SUUNNITELMA JUVAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO- SUUNNITELMA 1 SISÄLLYS 1. OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT OPPILASHUOLTOPALVELUT 2 1.1. Terveydenhoitopalvelut... 2 1.2. Kuraattoripalvelut...

Lisätiedot

Oppilashuollon palveluiden järjestäminen ja sen edellyttämä työn- ja vastuunjako sekä palvelujen toteuttamisessa tarvittava yhteistyö

Oppilashuollon palveluiden järjestäminen ja sen edellyttämä työn- ja vastuunjako sekä palvelujen toteuttamisessa tarvittava yhteistyö KANGASALAN KUNTA Sivistyskeskus/Perusopetus Perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma Koulu, jota suunnitelma koskee Sariolan yhtenäiskoulu 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuollon

Lisätiedot

INKOON KUNTA INKOON KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA. Esiopetus Perusopetuksen luokat 1-6

INKOON KUNTA INKOON KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA. Esiopetus Perusopetuksen luokat 1-6 INKOON KUNTA INKOON KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Esiopetus Perusopetuksen luokat 1-6 Satu Suonpää 31.10.2014 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. OPPILASHUOLLON TAVOITE, TARVE JA OPPILASHUOLTOPALVELUT... 3

Lisätiedot

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan Sisältää myös esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelman KOULU: Kilon koulu KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN Espoossa

Lisätiedot

6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

LUKU 5.4 Oppilashuolto

LUKU 5.4 Oppilashuolto 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.4. OPPILASHUOLTO LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen

Lisätiedot

Harjavallan kaupungin koulukohtainen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma

Harjavallan kaupungin koulukohtainen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma 1 Harjavallan kaupungin koulukohtainen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma 1. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki astui voimaan 1.8.2014. Laki velvoittaa kunnan uudistamaan

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET TAI MUU KIRJALLI- NEN MATERIAALI ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun loppuun

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Juupajoen perusopetus: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

Juupajoen perusopetus: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Juupajoen perusopetus: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,

Lisätiedot

Vuotson koulun lukuvuosiopas 2015 2016

Vuotson koulun lukuvuosiopas 2015 2016 Vuotson koulun lukuvuosiopas 2015 2016 KOULUN TERVEHDYS Tässä on koulun uusi lukuvuosiopas lv:lle 2015-2016. Opas sisältää tietopaketin tämän lukuvuoden toiminnasta. Löydät oppaasta muun muassa koulussa

Lisätiedot