Riippuvuusajattelu eli teoria siitä, kuinka yksin ei olekaan tarkoitus vaan yhdessä Valintojen tekeminen yksin on aika usein kamalaa. Omaa elämää koskevien valintojen hetkillä tunnen itseni yleensä kaikkein yksinäisimmäksi. Ratkaisevien päätösten kohdalla jotenkin korostuu tunne siitä, kuinka tämä päätös voi vaikuttaa peruuttamattomasti tulevaisuuteeni ja mahdollisuuksiini, ja jos nyt teen virheen, maksan siitä itse ja vielä yksin eli ikävimmällä mahdollisella tavalla. On raskas ajatus, että elämän myllerryksessä olisi tarkoitus selvitä yksin ja että elämässä tehtäviä ratkaisuja ja valintoja olisi tarkoitus kantaa pelkästään omilla harteilla, ilman mitään, mihin nojata. Siksi tunnustan nyt mahdolliseksi erään toisen ajattelutavan, nimittäin riippuvuusajattelun. Tämän päivän suomalaisessa, ja ehkä myös eurooppalaisessa kulttuurissa, on mielestäni rakentuneena sellainen ihmisen olemisen malli, joka aika pitkälti korostaa sitä, että ihminen on yksilö, joka tekee valintoja itse omien arvojensa tai halujensa mukaan. Se on pelottava malli, sillä vaikka se tekeekin ihmisestä melko vapaan, se saa maailman tuntumaan kovin isolta ja tuntemattomalta. Tässä tekstissä esittelen vastakkaisen näkökulman, eli teoriani siitä, kuinka valintoja ei tehdäkään yksin, vaan elämästä selvitään muiden ihmisten avulla. Riippuvuusajattelun esittely Riippuvuusajattelu on teoriani siitä, kuinka omaa valintaa ei ole eikä ole tarkoituskaan olla, vaan tarkoitus onkin toimia muiden ihmisten tukemana ja avulla. Ajatteluni kyseenalaistaa vastakkaisen käsityksen, joka myös on mahdollinen, eli sen, että ihmisistä jokaisen on tarkoitus löytää oma tiensä itse, yksin ja omista lähtökohdistaan. Riippuvuusteoriassani ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja näiden apua kaikissa valinnoissaan, ja ajattelen nyt erityisesti suuria ja keskisuuria elämänvalintoja, joiden pohtimiseen ihminen käyttää aikaa ja energiaa, vaikka miksipä teoriani ei pätisi samalla myös kaikkein pienimpiin valintoihin. Omaa valintaa ei ole, vaan kaikkiin päätöksiin annetaan muiden ihmisten näkemysten ja toiminnan vaikuttaa. Sen lisäksi, ettei teoriassani tunnusteta oman valinnan olemassaoloa, niin siinä ei myöskään katsota olevan olemassa mitään tekoja tai saavutuksia, jotka kuuluisivat ainoastaan yhdelle henkilölle. Tämän teorian mukaan ihminen ei tee eikä saa mitään aikaan yksin, vaan kaikissa saavutuksissaan hänellä on taustalla toisten ihmisten korvaamaton tuki. Omaa onnistumista tai omaa aikaansaannosta ei ole olemassa. Tavoite on onnistua yhdessä ja kunnia kaikista saavutuksista on jaettava. Ihmisen tulee olla ylpeä saadessaan jakaa onnistumiset eikä tavoitella yksinoikeuksia kunniaan mistään saavutuksista.
Tämän hassun teorian ohje on: älä päätä mitään yksin. Kuuntele aina muita ensin ja anna muiden oikein kunnolla auttaa päätöksenteossa. Älä luule olevasi oman tien kulkija, vaan anna muiden viitoittaa kaikki reitit ensin ja liiku vasta sitten. Odota ympäröiviltä ihmisiltä apua ja ohjausta. Oleta, että muiden on tarkoitus ohjata sinua ja sinun muita. Teoriani sanoo myös: älä luulekaan selviäväsi elämästä tai arjesta yksin. Tässä teoriassa kukaan ei ole omillaan, ja siksi kutsunkin sitä riippuvuusajatteluksi. Sen vastakohta voisi olla nimeltään riippumattomuusajattelu, eli siinä olisimme kaikki täällä yksin omine valintoinemme ja elämänpolkuinemme. Riippuvuusajattelu on vastaiskuni sille ahdistukselle, jota epävarma tulevaisuus ja epävarmuus siitä, mitä ratkaisuja nyt tulisi tehdä, tuottaa. Jos olen yksin ja joudun tekemään valintani esimerkiksi opiskelupaikan tai työpaikan suhteen yksin, tunnen itseni tietämättömäksi ja pelkään vääriä ratkaisuja. Riippuvuusajattelussa saan olla avuton ja tukea päätökseni muiden lähettämiin viesteihin ja vaikutukseen. Mitä riippuvuusajattelun mukaiseen elämiseen vaaditaan Tässä kappaleessa liitän riippuvuusajattelun joihinkin E. Saarisen ja Filosofia ja systeemiajattelu luennoilla esiin nousseisiin teemoihin. Herkkyys Riippuvuusajattelun mukainen oleminen vaatii erityistä herkkyyttä, sillä täytyyhän ihmisen osata tunnistaa kaikki ne pienet vihjeet, joita toiset ihmiset hänelle lähettävät. Toiset ihmiset eivät välttämättä auta tai anna vastausta johonkin kysymykseen tietoisesti, vaan vihjeet saattavat tulla erittäin hienoina tiedostamattomina viesteinä. Tuntosarvet täytyy pitää esillä ja niillä täytyy tunnustella ympäristöä. Riippuvuuselämässä täytyy asettaa itsensä sellaiseen tilaan, jossa sallii itseään ohjattavan ja ottaa muiden apua vastaan eikä torju sitä. Hienoimpiakin vihjeitä voi osata pitää merkkeinä, jos on herkkänä niille. Herkkyyttä tarvitaan erityisesti toisen ihmisen tunteiden ymmärtämiseen edes välttävällä tasolla ja miksei samalla omienkin tunteiden ymmärtämiseen. Tunteet ovat helposti niin monimutkaisia, ettei niitä voi kuvailla ilman herkkää sanatonta viestintää. Toisaalta tunteet kuitenkin ohjaavat kaikkia valintojamme. Herkkyyttä ja herkkänä olemista tarvitaan päätöksentekoon, jotta pienimmätkin ratkaisuun ehkä vaikuttavat asiat saavat mahdollisuuden. Ja niitä pieniä asioita pitää erityisesti päästää sisään muilta ihmisiltä, sillä siitähän riippuvuusajattelussa on kyse. Riippuvuusajattelu on sitä, että osaa ottaa vastaan muiden neuvoja, olivat ne tietoisia tai eivät. Rinnalla oleminen Rinnalla oleminen on riippuvuusajattelun ydin. Ihmisen on tarkoitus seistä toisen ihmisen rinnalla ja antaa tälle mahdollinen tukensa, vaikka se olisikin vain kannatuksen antamista ajatuksissa ja mielessä ilman mitään toimintaa. Jotta ihminen voi tukeutua valinnoissaan muihin ihmisiin, näiden täytyy olla hänelle niin
sanotusti rinnalla. Tällöin rinnalla oleva auttaa toista ihmistä puhtaasti siitä syystä, että toisen ihmisen polun löytyminen ja tyytyväisyyden saavuttaminen on hänelle yhtä arvokasta kuin hänen oma tyytyväisyytensä. Rinnalla oleminen voi olla välttämätöntä ratkaisun löytymiselle. Siksi teorian nimi onkin riippuvuusajattelu. Riippuvuusajattelussa saa ottaa lähtökohtaiseksi näkökulmaksi sen, että joku on rinnalla. Rinnalla olemista saa siis odottaa muilta ihmisiltä. Samalla se sisältää sen vaatimuksen, että itse on muille rinnalla. Tässä ajattelussa ei siis saa antamatta, vaikka toisen rinnalla ollaankin ilman mitään vaatimuksia. Teoriaan sisältyy se oletus, että jokainen on rinnalla. Oma valinta Riippuvuusajattelussa tärkeää on kaikesta huolimatta tehdä oma valinta. Tämä kuulostaa nyt tietenkin ristiriitaiselta, koska juuri on esitelty teoria, jonka mukaan omaa valintaa ei ole vaan on ainoastaan yhteisiä valintoja. Tällä tarkoitetaan sitä, että yksin tehtyä valintaa ei ole olemassa. Toisin sanoen sellaista valintaa ei ole, jonka syntymisen voi sanoa olevan yksin omaa ansiota. Valinnan syntyyn annetaan riippuvuusajattelun mukaisesti rinnalla olevien ihmisten vaikuttaa, ja tästä näkökulmasta valinta on yhdessä tehty eli yhteinen. Se, että valinta on yhteinen, ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että valinta kuuluu myös itselle ja että se siten on oma valinta. Onhan äitikin äiti yhteisesti kaikille sisaruksille ja samalla jokaisen ikioma. Riippuvuusajattelu on teoria siitä, miten tarkoitus onkin olla jotain yhdessä eikä yksin. Valinnan vastuuta ei pääse pakoon, mutta voi sallia sen, että oma elämä ei ole irrallinen asia maailmassa vaan jollain tavalla yhteinen toisten ihmisten kanssa. Koko ajattelun idea on se, että sallii itselleen riippuvuuden toisiin ihmisiin ja heidän vaikutukseensa kaikissa elämän tapahtumissa ja päätöksissä. Jollain tapaa riippuvuus muihin tekee maailmasta pienemmän, enemmän ihmisen kokoisen paikan, koska ei tarvitse olla yksin. Mihin riippuvuus mahdollisesti johtaa filosofi Saarisen käsittein tarkasteltuna Riippuvuusajattelussahan oikeastaan kuulutetaan sitä, kuinka kytkeytynyttä elämämme on ja kuinka kytkeytyneisyyden aiheuttamat riippuvuudet tulee iloisesti hyväksyä. Seuraavissa kappaleissa pohdin sitä, mitä riippuvuuden hyväksyminen ja kytkeytymisen huomioonottaminen voi mahdollisesti synnyttää. Systeemiäly Kun ihminen ymmärtää kytkeytyneisyytensä toisiin ihmisiin ja sen, että näiden kytkösten takia hän vaikuttaa toimillaan muihin ihmisiin ja muut häneen itseensä, on mahdollista viedä ajattelu seuraavalle tasolle, jolla ihminen pystyy ymmärtämään myös tämän systeemin takaisinkytkentää. Juuri tätä on systeemiäly, ja kun riippuvuusajattelussa lähtökohtana on riippuvuus- ja vaikutussuhteet toisiin ihmisiin, niin voisin väittää riippuvuusajattelun edesauttavan ihmisen systeemiälyä vuorovaikutuksessa toisten
kanssa. Tästä voisi edelleen päätellä riippuvuusajattelun parantavan sopua ihmisten välillä, kun systeemiälykkäät ihmiset haluavat kohdella toisiaan kivasti, jotta saisivat kokea kivaa kohtelua itsekin. Maaginen noste Maaginen noste on yksi E. Saarisen lempikäsitteistä. Sitä on vaikeaa kuvailla, mikä on varmaan syy sille, että se on niin maaginen ilmiö. Siinä siis rinnalla olemisen ja tosissaan olemisen seurauksena voi syntyä jotain aivan uskomattoman suurta. Riippuvuuselämää elävät ihmiset ovat toisilleen rinnalla, minkä seurauksena toivottavasti syntyy maagista nostetta. Maagisen nosteen on liityttävä jotenkin systeemiälyyn, koska maaginen noste ei selvästi ole millään lailla lineaarinen ilmiö vaan paljon monimutkaisempi, ja siihen on liityttävä takaisinkytkentää jollain positiivisella tavalla. Tätä ymmärtää vain systeemiälykäs ihminen, joten systeemiäly, ja sitä kautta riippuvuusajattelu, kasvattavat maagisen nosteen mahdollisuuksia. Rakkaus Edellä kuvatuista asioista ja ilmiöistä, herkkyydestä, rinnalla olemisesta, systeemiälystä ja sen synnyttämästä hyvästä kohtelusta, seuraa omasta mielestäni väistämättä rakkautta. Rakkaushan on näitä kaikkia. Toisaalta voi ajatella, että se edellyttää näitä ja on ehkä itse jotain muuta. Molemmissa tapauksissa nämä asiat ovat jollain lailla rakkauden tekijöitä. Rakkaudessa on kuitenkin sellainen erityinen piirre, että sitä ei ole yksin vaan rakkaus on aina johonkin toiseen, joka voi olla ihminen tai muu asia. Rakkaus on yhdessä, ja se on koko esseen juoni. Tarkoitus onkin ehkä yhdessä eikä yksin tehdä yhdessä, olla yhdessä, päättää yhdessä. Ja tämä on siis vain mahdollinen ajatus, mutta mielestäni aika kiva, koska jotenkin yhdessä on aina helpompaa kuin yksin. Mitä tarkoittaa, että tarkoitus on yhdessä Kun ihmisiä ja ihmisistä syntyviä systeemeitä ihmiskuntaa, yhteiskuntia, sukuja ja mitä tahansa muita joukkoja - ajattelee tarkemmin, niin onkin aika hassua, että emme koe tätä voimakkaammin olevamme yhdessä. Eihän ole edes uusi ajatus, että olisimme täällä yhdessä, mutta jostain syystä ihmisiin on hiipinyt sellainen pieni ja huomaamaton ajatuspakko, että tarkoitus on selvitä ja luoda oma tarina yksin. Jos ihmisiä vertaa soluihin, niin tämä tuntuu erityisen hassulta. Soluthan eivät tiedä, että vieressä on muita samanlaisia, ja myös muita erilaisia soluja, ja että niistä kaikista muodostuu ihminen tai eläin. Solu toimii sen omasta näkökulmasta yksin parhaalla katsomallaan tavalla. Totuus on kuitenkin, että eräästä toisesta näkökulmasta solun toiminnalla on paljon suurempi tarkoitus, eli toimia vuorovaikutuksessa toisten solujen kanssa ja muodostaa siten systeemi. Itse asiassa solu ei voisi elää yksin ilman systeemiä vaan on täysin riippuvainen systeemin toisista soluista. Se ei vain tiedä sitä, koska sillä ei ole tietoisuutta. Ihmisen ihmeellinen onnellinen tilanne on siinä mielessä toisenlainen kuin solun, että ihmisellä on tietoisuus. Ihminen muun muassa tietää, että ympärillä on muita samanlaisia ja erilaisia eläviä olentoja.
Toisaalta ihminen on myös samanlainen kuin solu, koska ihminen toimii omasta näkökulmastaan yksin erillisenä olentona. Olisihan täysin mahdollinen ajatus, että jokaisen ihmisen toiminnalla onkin jokin suurempi tarkoitus, joka syntyy vain siitä, että ihmiset toimivat yhdessä. Koko riippuvuusteorian idea on tämä ajatus, että tarkoitus syntyy vasta yhdessä. Esittelemäni hassut riippuvuusteorian ohjeet, kuten älä päätä mitään yksin ja anna muiden viitoittaa tie, tai teoriaan liittyvät ilmiöt, esim. herkkyys muiden ihmisten vaikutteille, ovat tosiaan aika hassuja. Jos ne esittäisi irrallisina kommentteina, ne olisivat aika järjettömiä. Myönnän, että pidin niitä itsekin vielä esseen puolessa välissä aika poskettomina ajatuksina. Jos jälleen kuitenkin vertaan ihmisiä soluihin, niin soluthan toimivat juuri riippuvuusajattelun mukaista elämää. Koska niillä ei ole tietoisuutta eikä siten mahdollisuutta tehdä valintoja yksin, ne toimivat täysin muilta soluilta tulleiden vihjeiden ja vaikutteiden mukaan. Tarkemmin sanottuna toiminnan linjat määrää DNA, mutta monet yksittäiset tapahtumat ovat ympäristöstä tulleiden vihjeiden laukaisemia, ja DNA vain määrää toimintamallin. Solut tukeutuvat toisiin soluihin ja toimivat toisten avuksi täysin pyyteettömästi. Ne toteuttavat rinnalla olemista. Kaikesta tästä solujen riippuvuuselämisestä aiheutuu aivan valtava maaginen noste ja uskomattomia asioita, esimerkiksi ihmisen tietoisuus. Loppusanat Tämä essee lähti liikkeelle siitä, että riippuvuusajattelu on jotain, joka tekee elämisestä vähemmän pelottavaa tai vähemmän ahdistavaa. Riippuvuusteoria syntyi siis vastapainoksi oman tien löytämisen ja valintojen tekemisen ahdistukselle. Tähän viimeiseksi tiivistän ajatukseni siitä, miten riippuvuusteoria voi vähentää näitä tunteita. Ajatus on se, että elämme systeemissä, joka syntyy ihmisistä ja näiden vuorovaikutuksista. Kaikkein suurin merkitys, luomus tai saavutus (tai mikä ikinä onkaan se tehtävä, jonka takia me täällä olemme) on systeemin synnyttämä eikä siis minkään yksilön. Tämän ajatuksen ja riippuvuusteorian perusteella voi sallia itselleen sen, että oma elämä ja sen kulku on riippuvainen muista ihmisistä. Erityisesti voi antaa itsensä haluta juuri sitä, riippuvuutta toisiin ihmisiin, sillä sitä minä loppujen lopuksi haluan. Haluan elää muiden ihmisten kanssa niin paljon, että hyväksyn rajoitetun yksin valitsemisen vapauden ja nojaan valinnoissani toisiin ihmisiin.