Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille



Samankaltaiset tiedostot
Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Tekniikan ja liikenteen ala

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Työelämään sijoittuminen

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Työelämään sijoittuminen

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Työelämään sijoittuminen

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Sijoittumisseurantakysely vuonna 2014 valmistuneille

liikunnanohjaaja system designer rakennusinsinööri fysioterapeutti maanmittausinsinööri tietotekniikan insinööri ravintolapäällikkö maaseutuneuvoja

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille

Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Uraseuranta 2012 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille

Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille

Kansainvälinen politiikka

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua

Työelämään sijoittuminen

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Transkriptio:

Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Metropolia Ammattikorkeakoulu 2.5.22 www.metropolia.fi

VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti syksyllä 2 kyselyn, jolla selvitettiin v. 2 valmistuneiden työllistymistä ja valmistuneiden näkemyksiä koulutuksen työelämävastaavuudesta. Kysely liittyi Turun yliopiston koordinoimaan yhteishankkeeseen, johon osallistuivat: Hämeen amk Jyväskylän yliopisto Keski Pohjanmaan amk Kymenlaakson amk Lahden amk Lapin yliopisto Metropolia amk Rovaniemen amk Turun amk Turun yliopisto Vaasan amk Vaasan yliopisto Yrkeshögskolan Arcada Yrkeshögskolan Novia Åbo Akademi Kysely toteutettiin nyt kolmannen kerran, joten vertailutietoa on saatavilla aikaisemmilta vuosilta. Tutkimus toteutettiin siten, että vuonna 2 ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille (22 henkilöä) postitettiin kysely (999 henkilöä sai kirjeen) syksyllä 2. Tutkimukseen oli mahdollista vastata joko postitse tulleella lomakkeella tai nettilomakkeella. Metropolian kyselyyn vastanneita oli 693. Vastausprosentiksi kyselyn saaneista muodostui 35, mikä on jonkin verran vähemmän kuin edellisenä vuonna (38 ). Netin kautta kyselyyn osallistui 67 vastanneista. Tuloksista on tehty raportit sekä koko Metropolian osalta että koulutusala ja koulutusohjelmakohtaisesti. Raportit ovat katsottavissa ja tulostettavissa Tuubissa: Tuubi > Henkilökunnalle > Työelämäyhteydet > Raportit ja selvitykset > Sijoittumisseuranta Tutkimuksen data on hyödynnettävissä, mikäli halutaan yksityiskohtaisempaa tietoa tai eri taulukoita kuin mitä raportteihin on otettu. Tarkempia tietoja tai tulosten esittelyn haluamastaan koulutusalasta/ ohjelmasta tai ohjelmista voi tilata Työelämäpalveluista. Tutkimus toteutettiin Metropolian Työelämäpalvelujen ja Metropolian alumnit ry:n yhteistyönä. Vastauksien tallennus ja raportit tuloksista on tehty Tampereen yliopiston Tilastotieteen tutkimuspalveluyksikkö TUPAssa. Lisätietoja Työelämäpalveluista puhelimitse tai spostilla (etunimi.sukunimi@metropolia.fi): projektipäällikkö Olli Pekkanen (5 3637859) koordinaattori Pirve Lapiolahti (5 34234) asiantuntija Heikki Santti (4 94 7355)

VALMISTUNEIDEN / VASTANNEIDEN TAUSTATIETOJA Vuonna 2 Metropoliasta KULTTUURIALALTA valmistuneiden koulutusohjelma Valmistuneita kpl Valmistuneita Vastanneita kpl Vastanneita Vastaus VALMISTU NEISTA Esittävän taiteen ko. 27 9 3 4 48 Konservoinnin ko. 3 2 2 2 Kulttuurituotannon ko. 4 25 Muotoilun ko. 9 7 4 4 2 Musiikin ko. 53 8 8 9 34 Pop/jazz musiikin ko. 42 5 26 Vaatetusalan ko. 3 4 6 6 46 Viestinnän ko. 2 42 4 43 34 Vastaus KYSELYN SAANEISTA Kulttuuriala yhteensä 289 96 33 Metropolia yhteensä 22 693 34 35 Metropoliassa vastanneita yhteensä 693, joista alatiedot puuttuvat 2 vastaajalta ja koulutusohjelmatiedot 3 vastaajalta Vuonna 2 Metropoliasta KULTTUURIALALTA valmistuneiden tutkintonimike Valmistuneita kpl Valmistuneita Vastanneita kpl Vastanneita Vastaus VALMISTU NEISTA Artenomi (AMK) 9 7 4 4 2 Konservaattori (AMK) 3 2 2 2 Kulttuurituottaja (AMK) 4 25 Medianomi (AMK) 2 42 4 43 34 Musiikkipedagogi (AMK) 8 28 25 26 3 Muusikko (AMK) 4 5 4 4 29 Teatteri ilmaisun ohjaaja (AMK) 27 9 3 4 48 Vestonomi (AMK) 3 4 6 6 46 Yhteensä 289 96 33 Sukupuoli Mies 22 29 45 Nainen 78 7 55 LKM 4 86 96

Työmarkkinatilanne kyselyhetkellä v. 2 kulttuurialalta valmistuneilla 2 3 4 33 Vakituinen kokopäivätyö 29 29 2 Määräaikainen kokopäivätyö 3 6 9 Muu työ (osa aika, projekti, apuraha, tutkija, keikkahommat) 6 22 v. 28 valm. 9 v. 29 valm. Itsenäinen yrittäjä 9 2 v. 2 valm. 4 Työtön työnhakija, työvoimakoulutus, lomautettu 7 5 9 Päätoiminen opiskelu 2 7 6 Työvoiman ulkopuolella 2

Työnhakua/ työllistymistä edesauttavien tekijöiden keskiarvot Kulttuuriala Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi harjoittelu kotimaassa Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi hankkeet/ projektit, joihin on osallistunut osana koulutusta Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi kansainvälinen kokemus (opiskelijavaihto tai kansainvälinen harjoittelu) Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi muut työelämäyhteydet (koulutusohjelmien järjestämät kurssit, mentorointi jne.) v. 28 valm. v. 29 valm. v. 2 valm. Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi opinnäytetyö ei ollut vaihtoehtona 8 valmistuneilla Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi opintojen ja opiskelutaitojen ohjaus (esim. HOPS ohjaus, ohjaus koulutusohjelmissa) 2 3 4 =ei lainkaan 4=paljon

Keskiarvot työllistymistä vaikeuttavista tekijöistä Kulttuuriala Alan heikko työmarkkinatilanne Puutteelliset suhdeverkostot Alueellinen työmarkkinatilanne Työkokemuksen puute Epävarma omasta osaamisesta Tutkinnon huono tunnettuus v. 28 valm. v. 29 valm. v. 2 valm. Tutkinnon aineyhdistelmä/ HOPS Tutkinnon heikko arvostus Valmistumisajankohta Katkot määräaikaisissa työsuhteissa Syrjityksi tuleminen (esim. sukupuolen perusteella) 2 3 4 5 6 =ei lainkaan 6=erittäin paljon

Opiskeluaikana tehty tutkinnon alaan liittyvä työssäoloaika Ei yhtään 5 6 3 6 kk 9 2 25 7 2 kk 23 29 27 2 24 kk 27 9 24 25 36 kk 8 Yli kolme vuotta 6 7 LKM 33 78 89 Keskiarvo 2,3 8,6 7,7 Milloin sai ensimmäisen tutkintoa/ koulutustasoa vastaavan työpaikan? Oli tutkintoa/ koulutustasoa vastaavissa tehtävissä jo ennen opintojen aloittamista 33 34 24 Ennen valmistumista 33 34 36 Valmistumisen jälkeen 2 2 24 Ei ole ollut tutkintoa/ koulutustasoa vastaavassa työssä 3 6 LKM 37 85 96 Työttömänä oleminen valmistumisen jälkeen Ei 7 55 67 Kyllä 29 45 33 LKM 4 85 95 Onko ollut koulutustasoa vastaamattomissa töissä valmistumisen jälkeen? Ei 54 68 58 Kyllä 46 32 42 LKM 4 84 96 Nykyisen työn vastaavuus vaativuustasoltaan ammattikorkeakoulutasoista koulutusta Työn vaativuustaso on koulutustasoa selvästi alhaisempi 8 Työn vaativuustaso on koulutustasoa osittain alhaisempi 5 5 Työ vastaa hyvin koulutustasoani 48 44 53 Työ on koulutustasooni nähden vaativampaa 27 3 29 LKM 28 82 87 Tärkein syy työn vastaanottamiseen, kun se ei vastannut koulutustasoa Jatkaa työssä, jossa oli jo ennen valmistumista 23 8 28 Ei ole saanut koulutustasoa vastaavaa työtä 28 2 22 Työ on mielenkiintoisempaa 3 22 Palkka ja/ tai työehdot ovat paremmat 9 6 Muu koulutus on ohjannut nykyisiin tehtäviin 4 5 6 Ei ole halunnut toimia koulutustasoa vastaavissa töissä 4 3 3 Muu syy koulutustasoa vastaamattoman työn vastaanottamiseen 2 33 3 LKM 53 4 32

Pääasiallinen tehtävien luonne v. 2 kulttuurialalta valmistuneilla 5 5 2 25 3 35 4 Taiteellinen työ 37 Viestintä ja mediatyö 9 Opetus tai kasvatus Asiakaspalvelu ja myyntityö 9 7 Tuotekehitys ja suunnittelutehtävät 4 Muu nykyisen päätyön luonne 3 IT alan työ 2 Kaupalliset tehtävät (osto, myynti, markkinointi tms.) 2 Tuotannolliset tehtävät 2 Hallinto ja suunnittelutehtävät Kuljetus ja logistiikka Rakennusala Sosiaali ja terveysalan työ Kirkollinen työ Konsultointi tai yrityskoulutus Lainopillinen työ Liikunta ala Maa ja metsätalous Rahoituksen ja taloushallinnon tehtävät Tutkimus

Työ vastaa vaativuustasoltaan ammattikorkeakoulutasoista koulutusta Kulttuuriala 6 53 5 48 v. 28 valm. 44 4 v. 29 valm. v. 2 valm. 3 27 3 29 2 5 5 8 Työn vaativuustaso on koulutustasoa selvästi alhaisempi Työn vaativuustaso on koulutustasoa osittain alhaisempi Työ vastaa hyvin koulutustasoani Työ on koulutustasooni nähden vaativampaa

Erillisten työ tai virkasuhteiden lukumäärä valmistumisen jälkeen Ei yhtään 4 6 2 Yksi 28 29 28 Kaksi 24 27 24 Vähintään 3 43 39 46 LKM 38 83 92 Keskiarvo 4, 3, 3,5 Nykyinen päätyönantaja Yksityinen yritys tai valtionyhtiö (esim. Itella Oyj, Oy Yle Ab) 49 46 53 Kunta, kuntayhtymä, kunnallinen liikelaitos 6 9 Ammattikorkeakoulu 2 6 3 Valtio, valtion liikelaitos 3 2 Yliopisto 2 Järjestö, seurakunta, säätiö tai vastaava, itsenäinen julkisoikeudellinen laitos tai yhteisö (esim. Eläketurva keskus, Työterveyslaitos, Kela, Suomen Pankki) 4 5 2 Oma yritys, vastaanotto, toiminimi tms. 3 4 Muu nykyinen päätyönantaja 2 2 2 LKM 25 8 9 Onko toiminut valmistumisen jälkeen esimiestehtävissä? Kyllä, työskentelee tällä hetkellä 7 Kyllä, mutta ei työskentele tällä hetkellä 34 39 35 Ei 56 54 54 LKM 29 82 9

Tyytyväisyys ammattikorkeakoulututkintoon työllistymisen kannalta Kulttuuriala 8 7 72 7 7 6 Tyytymätön Tyytyväinen 5 4 3 28 3 3 2 v. 28 valm. v. 29 valm. v. 2 valm.

Tiedonsaantikanava nykyiseen työhön Kulttuuriala 5 5 2 25 3 35 4 Yrityksen tai organisaation omat Internet sivut 6 Työministeriön www.mol.fi sivusto Muu Internet palvelu 5 7 7 9 Korkeakoulu (koulutusohjelma/ ura ja rekrytointipalvelut) Työvoiman vuokraus tai välityspalvelu tms. 2 v. 29 valm. v. 2 valm. Työvoimatoimisto ja/ tai työllistäminen Lehti ilmoitus 2 Kysyi työmahdollisuuksia suoraan työnantajilta 8 2 Työnantaja ilmoitti paikasta henkilökohtaisesti 3 6 Suhdeverkoston kautta (ystävät, tuttavat, sukulaiset, korkeakouluopintojen aikana saatu kontakti) 3 38 Työllistin itse itsensä (yrittäjyys tms.) 2 Muu tiedonsaantikanava nykyiseen työhön

4 Bruttokuukausipalkka syyskuussa 29, 2 ja 2 kokopäivätöissä/ keikkahommissa/ useita töitä tekevillä Kulttuuriala 35 33 34 34 3 29 29 3 25 2 5 22 6 2 v. 28 valm. v. 29 valm. v. 2 valm. 5 9 8 5 4 3 7 3 6 5 alle 2 e 2 2499 e 25 2999 e 3 3499 e 35 3999 e 4 e

Uratavoitteet seuraavien viiden vuoden aikana On voinut valita useampia vaihtoehtoja Tulee todennäköisesti etenemään nykyisellä alalla joko asiantuntijana tai esimiehenä 37 33 4 On tyytyväinen nykyiseen tehtävätasoon ja työn sisältöön 35 38 32 Aikoo ryhtyä yrittäjäksi 4 9 Suunnittelee vaihtavansa alaa, jolla työskentelee 8 5 8 Suunnittelee siirtoa vähemmän vaativiin tehtäviin LKM 3 8 88 Opiskelusuunnitelmat seuraavan vuoden sisällä v. 2 valmistuneilla On voinut valita useampia vaihtoehtoja Lkm Tohtori tai lisensiaatintutkinto Maisterintutkinto 8 2 Ylempi AMK tutkinto 9 Alempi korkeakoulututkinto 2 2 Toisen asteen tutkinto Täydentää tutkintoa pedagogisilla opinnoilla tai muulla pätevöittävällä koulututuksella 5 6 Erikoistumisopinnot 2 2 Ei opiskele lähitulevaisuudessa lisää 44 49 Muu opiskelusuunitelma 4 6 Yhteensä 95 7 LKM 89 Puuttuiko opinnoista tietoja tai taitoja, mitkä olisivat olleet tarpeellisia työelämässä? Ei 27 28 27 Kyllä 73 72 73 LKM 32 82 93 Ammattikorkeakoulussa opittujen asioiden hyödyntäminen nykyisessä työssä Ei voi hyödyntää juuri lainkaan 7 Jonkin verran / osittain 34 39 35 Hyödyntää jatkuvasti 56 54 54 LKM 29 82 9

Keskiarvot tutkintoa koskevista väittämistä Kulttuuriala Tutkinto on antanut riittävät valmiudet alan työtehtäviin AMK tutkinto on ollut hyvä investointi työllistymisen kannalta Koulutus on laadukas AMK tutkinnon suorittaneiden osaamista arvostetaan työelämässä v. 28 valm. v. 29 valm. v. 2 valm. Oma tutkinto on arvostettu työnantajien keskuudessa Tutkinnolla työllistyy ilman työkokemusta 2 3 4 5 6 =täysin eri mieltä 6=täysin samaa mieltä

Tietotaito osa alueiden tärkeys työssä ja kehittyminen ammattikorkeakouluopiskelussa vuonna 2 kulttuurialalta valmistuneilla Ryhmätyö ym. sos. taidot 4,4 5,2 Oman alan teor. osaaminen 4, 4,5 Oman alan tehtävien käyt. taidot 4, 5,3 Tiedonhankintataidot 3,8 4,5 Ongelmanratkaisutaidot 3,6 5, Analyyttinen, syst. ajattelu 3,4 4,6 Neuvottelutaidot 3,3 4,5,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5 6 Tärkeyden keskiarvo työssä (=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä) Kehittymisen keskiarvo amk:ssa (=erittäin puutteellisesti 6=erinomaisesti)

Tietotaito osa alueiden tärkeys työssä ja kehittyminen ammattikorkeakouluopiskelussa vuonna 2 kulttuurialalta valmistuneilla Projektinhallintataidot 3,4 4,5 Organisointi ja koordinointi 3,4 4,8 Yritystoiminnan perust. tuntemus 2,5 3, Lainsäädännön tuntemus 2,3 3, Esimiestaidot 2,2 3, Taloussuunnittelu ja budjetointi 2, 2,9,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5 6 Tärkeyden keskiarvo työssä (=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä) Kehittymisen keskiarvo amk:ssa (=erittäin puutteellisesti 6=erinomaisesti)

Tietotaito osa alueiden tärkeys työssä ja kehittyminen ammattikorkeakouluopiskelussa vuonna 2 kulttuurialalta valmistuneilla Suomen viestintätaidot 4, 5,4 Esiintymistaidot 4, 4,7 Tieto ja viestintätekniikka 3,8 4,4 Englannin viestintätaidot 3,7 4, Ruotsin viestintätaidot 2,2 3,3 Muiden kielten viestintätaidot,5,7,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5 6 Tärkeyden keskiarvo työssä (=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä) Kehittymisen keskiarvo amk:ssa (=erittäin puutteellisesti 6=erinomaisesti)

Tietotaito osa alueiden tärkeys työssä ja kehittyminen ammattikorkeakouluopiskelussa vuonna 2 kulttuurialalta valmistuneilla Kyky itsenäiseen työhön 4,6 5,5 Luova ajattelu 4,2 5,2 Joustavuus ja sopeutumiskyky 4, 5,2 Oppimiskyky 4, 4,8 Opetus, koulutus ohjaustaidot 3,4 4, Eettinen osaaminen 3, 4, Kestävän kehityksen huomioiminen 2,9 3,7 Toimiminen monikultt. ympäristöissä 2,9 3,6,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5 6 Tärkeyden keskiarvo työssä (=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä) Kehittymisen keskiarvo amk:ssa (=erittäin puutteellisesti 6=erinomaisesti)

Tietotaito osa alueiden tärkeys työssä verrattuna kehittymiseen ammattikorkeakouluopiskelussa (suhteellinen suuruus) vuonna 2 kulttuurialalta valmistuneilla 4 3 2 2 3 4 5 6 Taloussuunnittelu ja budjetointi Ongelmanratkaisutaidot Organisointi ja koordinointi Esimiestaidot Neuvottelutaidot Oman alan tehtävien käyt. taidot Analyyttinen, syst. ajattelu Eettinen osaaminen Suomen viestintätaidot Projektinhallintataidot Joustavuus ja sopeutumiskyky Lainsäädännön tuntemus Luova ajattelu Toimiminen monikultt. ympäristöissä Kestävän kehityksen huomioiminen Kyky itsenäiseen työhön Opetus, koulutus ohjaustaidot Tiedonhankintataidot Yritystoiminnan perust. tuntemus Oppimiskyky Ryhmätyö ym. sos. taidot Tieto ja viestintätekniikka Esiintymistaidot Oman alan teor. osaaminen Englannin viestintätaidot Muiden kielten viestintätaidot Ruotsin viestintätaidot 34 7 Tärkeys on 49 suurempaa kehittymiseen verrattuna 7 2 2 9 9 9 8 5 4 42 42 39 36 35 33 32 3 29 28 28 26 26 25 49