Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille"

Transkriptio

1 Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Metropolia Ammattikorkeakoulu

2 VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti syksyllä 2012 tutkimuksen, jolla selvitettiin v valmistuneiden työllistymistä ja valmistuneiden näkemyksiä koulutuksen työelämävastaavuudesta. Tutkimus oli yhteishanke (koordinaattorina Turun yliopisto), johon osallistuivat: Hämeen amk Laurea amk Lahden amk Metropolia amk Centria amk Rovaniemen amk Tampereen amk Turun amk Yrkeshögskolan Novia Turun yliopisto Åbo Akademi Hanken Tutkimus toteutettiin nyt neljännen kerran, joten vertailutietoa on saatavilla aikaisemmilta vuosilta. Tutkimus toteutettiin siten, että vuonna 2011 Metropoliassa tutkinnon suorittaneille (2304 henkilöä) postitettiin kysely syksyllä Tutkimukseen oli mahdollista vastata joko postitse tulleella lomakkeella tai nettilomakkeella. Metropolian kyselyyn vastanneita oli 949. Vastausprosentiksi tutkinnon suorittaneista muodostui 41 (edellisenä vuonna 34 ). Netin kautta kyselyyn osallistui 74 vastanneista (edellisenä vuonna 67 ). Vastauksien tallennus ja raportit tuloksista on tehty Tampereen yliopiston Tilastotieteen tutkimuspalveluyksikkö TUPAssa. Tuloksista on raportit sekä koko Metropolian osalta että koulutusala- ja koulutusohjelmakohtaisesti. Raportit ovat katsottavissa ja tulostettavissa Tuubissa: Tuubi -> Henkilökunnalle -> Työelämäyhteydet -> Raportit ja selvitykset -> Sijoittumisseuranta Tutkimuksen data on hyödynnettävissä, mikäli halutaan yksityiskohtaisempaa tietoa tai eri taulukoita kuin mitä raportteihin on otettu. Tarkempia tietoja tai tulosten esittelyn tietystä koulutusalasta tai koulutusohjelmasta voi tilata alla mainituilta KIT- ja kumppanuuspalvelujen henkilöiltä: Alumnikoordinaattori Milla Laasonen ( ) Projektipäällikkö Olli Pekkanen ( ) Asiantuntija Heikki Santti ( )

3 VALMISTUNEIDEN / VASTANNEIDEN TAUSTATIETOJA Vuonna 2011 Metropoliasta KULTTUURIALALTA valmistuneiden koulutusohjelma Vastaus VALMISTU- NEISTA Elokuvan ja television ko Esittävän taiteen ko Konservoinnin ko Kulttuurituotannon ko Muotoilun ko Musiikin ko Pop/jazz -musiikin ko Vaatetusalan ko Viestinnän ko Vastaus KYSELYN SAANEISTA Kulttuuriala yhteensä Metropolia yhteensä Vuonna 2011 Metropoliasta LIIKETALOUDEN ALALTA valmistuneiden koulutusohjelma Vastaus VALMISTU- NEISTA D.P. in European Business Administration D.P. in European Management D.P. in International Business and Logistics Liiketalouden ko Vastaus KYSELYN SAANEISTA Liiketalouden ala yhteensä Metropolia yhteensä Vuonna 2011 Metropoliasta SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA- ALALTA valmistuneiden koulutusohjelma Vastaus VALMISTU- NEISTA Vastaus KYSELYN SAANEISTA Apuvälinetekniikan ko Bioanalytiikan ko Degree Programme in Nursing D.P. in Social Services Ensihoidon ko Fysioterapian ko Hammastekniikan ko Hoitotyön ko Jalkaterapian ko Optometrian ko Osteopatian koulutusohjelma Radiografian ja sädehoidon ko Sosiaalialan ko Suun terveydenhuollon ko Toimintaterapian ko Vanhustyön ko Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala yhteensä Metropolia yhteensä

4 Vuonna 2011 Metropoliasta TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALALTA valmistuneiden koulutusohjelma Vastaus VALMISTU- NEISTA Auto- ja kuljetustekniikan ko Automaatiotekniikan ko Bio- ja elintarviketekniikan ko D.P. in Information Technology D.P. in Media Engineering Elektroniikan ko Hyvinvointiteknologian ko. 1 1 Kemiantekniikan ko Kone- ja tuotantotekniikan ko Laboratorioalan ko Maanmittaustekniikan ko Materiaali- ja pintakäsittelytekniikan ko Mediatekniikan ko Rakennusalan työnjohdon ko Rakennustekniikan ko Sähkötekniikan ko Talotekniikan ko Tietotekniikan ko Tuotantotalouden ko Vastaus KYSELYN SAANEISTA Tekniikan ja liikenteen ala yhteensä Metropolia yhteensä Vuonna 2011 Metropoliasta KULTTUURIALALTA valmistuneiden tutkintonimike Vastaus VALMISTU- NEISTA Artenomi (AMK) Konservaattori (AMK) Kulttuurituottaja (AMK) Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Muusikko (AMK) Pop/jazz-musiikkipedagogi (AMK) Pop/jazz-muusikko (AMK) Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) Vestonomi (AMK) Yhteensä Vuonna 2011 Metropoliasta LIIKETALOUDEN ALALTA Vastaus VALMISTUvalmistuneiden tutkintonimike NEISTA Tradenomi

5 Vuonna 2011 Metropoliasta SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA- ALALTA valmistuneiden tutkintonimike Vastaus VALMISTU- NEISTA Apuvälineteknikko (AMK) Bioanalyytikko (AMK) Ensihoitaja (AMK) Fysioterapeutti (AMK) Geronomi (AMK) Hammasteknikko (AMK) Jalkaterapeutti (AMK) Kätilö (AMK) Optometristi (AMK) Osteopaatti (AMK) Röntgenhoitaja (AMK) Sairaanhoitaja (AMK) Sosionomi (AMK) Suuhygienisti (AMK) Terveydenhoitaja (AMK) Toimintaterapeutti (AMK) Yhteensä Vuonna 2011 Metropoliasta TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALALTA valmistuneiden tutkintonimike Vastaus VALMISTU- NEISTA Insinööri (AMK) Laboratorioanalyytikko (AMK) Rakennusmestari (AMK) Yhteensä Sukupuoli v v v Mies Nainen Yhteensä LKM

6 Työmarkkinatilanne kyselyhetkellä Metropolia Vakituinen kokopäivätyö 60 6 Määräaikainen kokopäivätyö Muu työ (osa-aika, projekti, apuraha, tutkija, keikkahommat) Itsenäinen yrittäjä Työtön työnhakija, työvoimakoulutus, lomautettu v valm. v valm. v valm. Päätoiminen opiskelu Työvoiman ulkopuolella

7 Työnhakua/ työllistymistä edesauttavien tekijöiden keskiarvot Metropolia Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi harjoittelu kotimaassa Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi kansainvälinen kokemus (opiskelijavaihto tai kansainvälinen harjoittelu) Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi opinnäytetyö Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi hankkeet/ projektit, joihin on osallistunut osana koulutusta v valm. v valm. v valm. Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi muut työelämäyhteydet (koulutusohjelmien järjestämät kurssit, mentorointi jne.) Työnhakua/ työllistymistä edesauttoi opintojen ja opiskelutaitojen ohjaus (esim. HOPS-ohjaus, ohjaus koulutusohjelmissa) =ei lainkaan 4=paljon

8 Keskiarvot työllistymistä vaikeuttavista tekijöistä Metropolia Työkokemuksen puute Epävarma omasta osaamisesta Puutteelliset suhdeverkostot Tutkinnon aineyhdistelmä/ HOPS Tutkinnon huono tunnettuus Tutkinnon heikko arvostus v valm. v valm. v valm. Alan heikko työmarkkinatilanne Alueellinen työmarkkinatilanne Valmistumisajankohta Katkot määräaikaisissa työsuhteissa Syrjityksi tuleminen (esim. sukupuolen perusteella) =ei lainkaan 6=erittäin paljon

9 Työttömänä oleminen valmistumisen jälkeen v v v Ei Kyllä Yhteensä LKM Onko ollut koulutustasoa vastaamattomissa töissä valmistumisen jälkeen? v v v Ei Kyllä Yhteensä LKM Nykyisen työn vastaavuus vaativuustasoltaan ammattikorkeakoulutasoista koulutusta v v v Työn vaativuustaso on koulutustasoa selvästi alhaisempi 6 6 Työn vaativuustaso on koulutustasoa osittain alhaisempi Työ vastaa hyvin koulutustasoani 9 7 Työ on koulutustasooni nähden vaativampaa Yhteensä LKM Tärkein syy työn vastaanottamiseen, kun se ei vastannut koulutustasoa v v v Jatkaa työssä, jossa oli jo ennen valmistumista Ei ole saanut koulutustasoa vastaavaa työtä Työ on mielenkiintoisempaa Palkka ja/ tai työehdot ovat paremmat Muu koulutus on ohjannut nykyisiin tehtäviin 3 6 Ei ole halunnut toimia koulutustasoa vastaavissa töissä Muu syy koulutustasoa vastaamattoman työn vastaanottamiseen Yhteensä LKM

10 Pääasiallinen tehtävien luonne v Metropoliasta valmistuneilla Sosiaali- ja terveysalan työ Asiakaspalvelu- ja myyntityö 8 40 IT-alan työ 7 Rakennusala 6 Hallinto- ja suunnittelutehtävät Kaupalliset tehtävät (osto, myynti, markkinointi tms.) Tuotekehitys- ja suunnittelutehtävät Opetus tai kasvatus 4 Tuotannolliset tehtävät 4 Taiteellinen työ 3 Viestintä- ja mediatyö 3 Muu nykyisen päätyön luonne 3 Tutkimus 2 Rahoituksen ja taloushallinnon tehtävät 2 Kuljetus ja logistiikka 2 Konsultointi tai yrityskoulutus 1 Kirkollinen työ 0 Lainopillinen työ 0 Liikunta-ala 0 Maa- ja metsätalous 0

11 Työ vastaa vaativuustasoltaan ammattikorkeakoulutasoista koulutusta Metropolia v valm. v valm. v valm Työn vaativuustaso on koulutustasoa selvästi alhaisempi Työn vaativuustaso on koulutustasoa osittain alhaisempi Työ vastaa hyvin koulutustasoani Työ on koulutustasooni nähden vaativampaa

12 Nykyinen päätyönantaja v v v Yksityinen yritys tai valtionyhtiö (esim. Itella Oyj, Oy Yle Ab) Kunta, kuntayhtymä, kunnallinen liikelaitos Ammattikorkeakoulu Valtio, valtion liikelaitos Yliopisto Järjestö, seurakunta, säätiö tai vastaava, itsenäinen julkisoikeudellinen laitos tai yhteisö (esim. Eläketurva-keskus, Työterveyslaitos, Kela, Suomen Pankki) 4 Oma yritys, vastaanotto, toiminimi tms Muu nykyinen päätyönantaja Yhteensä LKM Onko toiminut valmistumisen jälkeen esimiestehtävissä? v v v Kyllä, työskentelee tällä hetkellä Kyllä, mutta ei työskentele tällä hetkellä 4 Ei Yhteensä LKM

13 Tyytyväisyys ammattikorkeakoulututkintoon työllistymisen kannalta Metropolia Tyytymätön Tyytyväinen v v v. 2011

14 Tiedonsaantikanava nykyiseen työhön Metropolia Yrityksen tai organisaation omat Internet-sivut 9 12 Työministeriön -sivusto Muu Internet-palvelu Korkeakoulu (koulutusohjelma/ ura- ja rekrytointipalvelut) Työvoiman vuokraus- tai välityspalvelu tms v valm. v valm. Työvoimatoimisto ja/ tai työllistäminen 1 1 Lehti-ilmoitus 2 3 Kysyi työmahdollisuuksia suoraan työnantajilta Työnantaja ilmoitti paikasta henkilökohtaisesti Suhdeverkoston kautta (ystävät, tuttavat, sukulaiset, korkeakouluopintojen aikana saatu kontakti) Työllistin itse itsensä (yrittäjyys tms.) 4 Muu tiedonsaantikanava nykyiseen työhön 3

15 40 Bruttokuukausipalkka syyskuussa 2010, 2011 ja 2012 kokopäivätöissä/ keikkahommissa/ useita töitä tekevillä Metropolia v valm. v valm. 2 v valm alle 2000 e e e e e 4000 e -

16 Uratavoitteet seuraavien viiden vuoden aikana On voinut valita useampia vaihtoehtoja v v v Tulee todennäköisesti etenemään nykyisellä alalla joko asiantuntijana tai esimiehenä On tyytyväinen nykyiseen tehtävätasoon ja työn sisältöön Aikoo ryhtyä yrittäjäksi 4 4 Suunnittelee vaihtavansa alaa, jolla työskentelee Suunnittelee siirtoa vähemmän vaativiin tehtäviin Yhteensä LKM Opiskelusuunnitelmat seuraavan vuoden sisällä v valmistuneilla On voinut valita useampia vaihtoehtoja Lkm Tohtori- tai lisensiaatintutkinto 7 1 Maisterintutkinto Ylempi AMK-tutkinto 70 9 Alempi korkeakoulututkinto 31 4 Toisen asteen tutkinto 6 1 Täydentää tutkintoa pedagogisilla opinnoilla tai muulla pätevöittävällä koulututuksella 47 6 Erikoistumisopinnot 3 4 Ei opiskele lähitulevaisuudessa lisää Muu opiskelusuunitelma 62 8 Yhteensä LKM 812 Puuttuiko opinnoista tietoja tai taitoja, mitkä olisivat olleet tarpeellisia työelämässä? v v v Ei Kyllä Yhteensä LKM Ammattikorkeakoulussa opittujen asioiden hyödyntäminen nykyisessä työssä v v v Ei voi hyödyntää juuri lainkaan Jonkin verran / osittain Hyödyntää jatkuvasti 4 4 Yhteensä LKM Mediaanikuukausipalkka syyskuussa vuosi valmistumisen jälkeen kokopäivätöissä/keikkahommissa/useita töitä tekevillä v v v Kulttuuriala Liiketalouden ala Tekniikan ja liikenteen ala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Yhteensä LKM

17 Keskiarvot tutkintoa koskevista väittämistä Metropolia Tutkinto on antanut riittävät valmiudet alan työtehtäviin Tutkinnolla työllistyy ilman työkokemusta AMK-tutkinto on ollut hyvä investointi työllistymisen kannalta Oma tutkinto on arvostettu työnantajien keskuudessa v valm. v valm. v valm. AMK-tutkinnon suorittaneiden osaamista arvostetaan työelämässä Koulutus on laadukas =täysin eri mieltä 6=täysin samaa mieltä

18 Tietotaito-osa-alueiden tärkeys työssä ja kehittyminen ammattikorkeakouluopiskelussa vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneilla Ryhmätyö- ym. sos. taidot 4..2 Tiedonhankintataidot Oman alan teor. osaaminen Analyyttinen, syst. ajattelu Ongelmanratkaisutaidot Oman alan tehtävien käyt. taidot Neuvottelutaidot Tärkeyden keskiarvo työssä (1=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä) Kehittymisen keskiarvo amk:ssa (1=erittäin puutteellisesti 6=erinomaisesti)

19 Tietotaito-osa-alueiden tärkeys työssä ja kehittyminen ammattikorkeakouluopiskelussa vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneilla Organisointi ja koordinointi Projektinhallintataidot Lainsäädännön tuntemus Yritystoiminnan perust. tuntemus Taloussuunnittelu ja budjetointi Esimiestaidot Tärkeyden keskiarvo työssä (1=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä) Kehittymisen keskiarvo amk:ssa (1=erittäin puutteellisesti 6=erinomaisesti)

20 Tietotaito-osa-alueiden tärkeys työssä ja kehittyminen ammattikorkeakouluopiskelussa vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneilla Suomen viestintätaidot 4..2 Tieto- ja viestintätekniikka Esiintymistaidot Englannin viestintätaidot Ruotsin viestintätaidot Muiden kielten viestintätaidot Tärkeyden keskiarvo työssä (1=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä) Kehittymisen keskiarvo amk:ssa (1=erittäin puutteellisesti 6=erinomaisesti)

21 Tietotaito-osa-alueiden tärkeys työssä ja kehittyminen ammattikorkeakouluopiskelussa vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneilla Kyky itsenäiseen työhön 4.4. Oppimiskyky Joustavuus ja sopeutumiskyky Eettinen osaaminen Luova ajattelu Opetus-, koulutus- ohjaustaidot Toimiminen monikultt. ympäristöissä Kestävän kehityksen huomioiminen Tärkeyden keskiarvo työssä (1=ei lainkaan tärkeä 6=erittäin tärkeä) Kehittymisen keskiarvo amk:ssa (1=erittäin puutteellisesti 6=erinomaisesti)

22 Tietotaito-osa-alueiden tärkeys työssä verrattuna kehittymiseen ammattikorkeakoulu opiskelussa (suhteellinen suuruus) vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneilla Neuvottelutaidot Oman alan tehtävien käyt. taidot Organisointi ja koordinointi Ongelmanratkaisutaidot Joustavuus ja sopeutumiskyky Luova ajattelu Esimiestaidot Kestävän kehityksen huomioiminen Kyky itsenäiseen työhön Lainsäädännön tuntemus Opetus-, koulutus- ohjaustaidot Analyyttinen, syst. ajattelu Eettinen osaaminen Suomen viestintätaidot Toimiminen monikultt. ympäristöissä Ryhmätyö- ym. sos. taidot Oppimiskyky Taloussuunnittelu ja budjetointi Tieto- ja viestintätekniikka Oman alan teor. osaaminen Projektinhallintataidot Tiedonhankintataidot Englannin viestintätaidot Esiintymistaidot Yritystoiminnan perust. tuntemus Muiden kielten viestintätaidot Ruotsin viestintätaidot Tärkeys on 41 suurempaa kehittymiseen verrattuna

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 7.4.23 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 11.4.2013 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 211 Metropoliasta valmistuneille YAMK-tutkinnon suorittaneet Metropolia Ammattikorkeakoulu 22.4.213 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 21 Metropoliasta valmistuneille Liiketalouden ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 21.5.212 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Metropolia Ammattikorkeakoulu 2.5.22 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali, terveys ja liikunta ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 2.5.22 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 1 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 1.5.1 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille Metropolia Ammattikorkeakoulu 18.5.2012 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti syksyllä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Sijoittumisseuranta vuonna 9 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Metropolia Ammattikorkeakoulu.5. VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Sijoittumisseuranta vuonna 29 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Metropolia Ammattikorkeakoulu.5.2 VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti syksyllä 2 kyselyn,

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Tekniikan ja liikenteen ala

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Tekniikan ja liikenteen ala Sijoittumisseuranta vuonna 9 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 11.5.11 VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 29 Metropoliasta valmistuneille Metropolia Ammattikorkeakoulu 12.5.211 VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti syksyllä 21 kyselyn, jolla

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU YHTEENVETO Kulttuuri Helsinki 1631 173 169 169 154 Kulttuuri Tikkurila 1952 152 155 155 142 Kulttuuri yhteensä 3583 325 324 324 296 Liiketalous yhteensä 426 148 180 180 146 Sosiaali- ja terveysala yhteensä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012) Jyväskylän yliopistosta vuonna 27 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 212) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 47 valmistuneista) 1 Sukupuoli

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2352 Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA MEDIATIEDE Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi Työelämä-

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2353 Yliopistoista vuonna 2002 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2574 Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu 2012. Seija Ristimäki

Metropolia Ammattikorkeakoulu 2012. Seija Ristimäki Metropolia Ammattikorkeakoulu 2012 Seija Ristimäki Osaamista ja oivallusta tulevaisuuden tekemiseen Metropolia lyhyesti Monialainen ja Suomen suurin ammattikorkeakoulu Toimipaikat sijaitsevat Helsingissä,

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi

Lisätiedot

liikunnanohjaaja system designer rakennusinsinööri fysioterapeutti maanmittausinsinööri tietotekniikan insinööri ravintolapäällikkö maaseutuneuvoja

liikunnanohjaaja system designer rakennusinsinööri fysioterapeutti maanmittausinsinööri tietotekniikan insinööri ravintolapäällikkö maaseutuneuvoja terveydenhoitaja rakennusinsinööri fysioterapeutti metsäsuunnittelija marketing manager travel supervisor system designer maaseutuneuvoja liikunnanohjaaja maanmittausinsinööri sairaanhoitaja tietotekniikan

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset Uraseuranta koko aineisto Vuonna valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset Uraseuranta kyselyn taustatietoja toteutettu syksyllä osana valtakunnallista kyselyä http://www.aarresaari.net/uraseuranta/index.htm#mais

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Sijoittumisseurantakysely vuonna 2014 valmistuneille

Sijoittumisseurantakysely vuonna 2014 valmistuneille Sijoittumisseuranta 2015 1(22) Sijoittumisseurantakysely vuonna 2014 valmistuneille Sijoittumisseuranta 2015 2(22) Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Kysymyksiä opinnoista... 4 3 Työmarkkinatilanne... 7 4 Työllistymisvaikeudet...

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2923 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2007: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2012 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Opoinfo 2.11.2012. Sirkku Mäntyniemi

Opoinfo 2.11.2012. Sirkku Mäntyniemi Opoinfo 2.11.2012 Sirkku Mäntyniemi Koulutustarjonta, nuorten yhteishaku 2013 Valintaperusteet Mitä odotettavissa v 2014 Kalvosarjan tekijän nimi 2 Kulttuuriala Koulutusohjelma Elokuva ja televisio Esittävä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2013. 702/2013 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2013. 702/2013 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2013 702/2013 Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Jyrki Ollikainen & Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2003 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 211 Metropoliasta valmistuneille Liiketalouden ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 27.3.213 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

01.10.2013. Ammattikorkeakoulujen hakija- ja opiskelupaikkarekisteri (AMKOREK) Opetushallitus

01.10.2013. Ammattikorkeakoulujen hakija- ja opiskelupaikkarekisteri (AMKOREK) Opetushallitus .. Lukuvuosi S ( ) Yhteishakuun kuuluva koulutus Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Elokuvan ja television ko Kulttuurituotannon ko Matkailun ko Ensihoidon ko Hoitotyön ko Liikunnan ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010

KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010 KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010 QUESTIONNAIRE: FSD2676 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2005: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2010 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen KM Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Vuonna 2008 Lapin yliopistosta valmistuneet maisterit Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

1( 13) Yhteishakuun kuuluva koulutus

1( 13) Yhteishakuun kuuluva koulutus Opetushallitus.. Kalenterivuosi S ( ) Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yhteishakuun kuuluva koulutus Automaatiotekniikan ko ammatillinen perustutkinto/kouluasteen tutkinto/... ylioppilastutkinto ja ammatillinen

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014

KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014 KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014 QUESTIONNAIRE: FSD3054 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2009: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2014 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko

Lisätiedot

LIITE 1. Väittämäkohtaiset tarkastelut koulutusohjelmittain

LIITE 1. Väittämäkohtaiset tarkastelut koulutusohjelmittain LIITE 1 Väittämäkohtaiset tarkastelut koulutusohjelmittain 1. Minulla on riittävästi aikaa itsenäiseen työskentelyyn (tentteihin luku, kotitehtävät, tiedonhankinta jne.) 2. Opetus jakaantuu tasaisesti

Lisätiedot

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille Uraseurantakysely vuosina - 11 tohtorin tutkinnon suorittaneille (Jyväskylän yliopiston tuloksia) Vastausprosentti (17/1) Työelämäpalvelut 1 9 Sukupuoli (yhteensä17 kyselyyn vastannutta) 8 7 6 Mies Nainen

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSVASTUUT. Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto. Koulutusvastuu Nykytila Muutosesitys. tulkki (AMK) Diak Humak

AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSVASTUUT. Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto. Koulutusvastuu Nykytila Muutosesitys. tulkki (AMK) Diak Humak AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSVASTUUT Koulutusvastuu Nykytila Muutosesitys Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto tulkki (AMK) yhteisöpedagogi (AMK) Diak Humak Centria Humak esittää luopumista 1

Lisätiedot