Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE
|
|
- Katariina Majanlahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA MEDIATIEDE Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012
2 2 Saatteeksi Työelämä- ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä 2009 uraseurantakyselyn Lapin yliopistosta 2008 valmistuneille maistereille ja syksyllä 2011 vuonna 2010 valmistuneille maistereille. Tässä yhteenvetoraportissa on koottu keskeisimmät tulokset kyseisistä seuranta-aineistoista koskien mediatiedettä pääaineenaan lukeneita taiteen maistereita. Vuonna 2008 ja 2010 mediatieteestä valmistuneita oli 40, joista 23 vastasi kyselyyn. Kaiken kaikkiaan tehtyihin kyselyihin vastasi yhteensä 543 Lapin yliopistossa tutkintonsa suorittanutta (valmistuneita oli yhteensä 1084). Huomioitavaa on, että vuonna 2008 valmistuneita maistereita oli suhteellisen paljon (= 708) johtuen siitä, että vanhan tutkintojärjestelmän mukainen tutkinto tuli suorittaa loppuun mennessä. Sijoittumisseuranta valaisee, minkälaisissa työtehtävissä maisterit ovat toimineet valmistumisen jälkeen, miten yliopistokoulutuksen merkitys koetaan oman työuran näkökulmasta ja miten tyytyväisiä ollaan suoritettuun tutkintoon, kun valmistumisesta on kulunut vuosi. Seurantakyselyn tulokset kertovat akateemisen koulutuksen osumatarkkuudesta työmarkkinoilla, työurien vaiheista ja työn laadullisista tekijöistä. 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA Taiteen maistereiksi mediatiede pääaineenaan valmistui vuosina 2008 ja 2010 yhteensä 40 maisteria Sijoittumisseurantakyselyyn vastasi 57 % valmistuneista (N=23 ) Vastaajien sukupuolijakauma Mies 11 48% Nainen 12 52%
3 3 Vastaajien ikä valmistuessa Alle 25 v v. 8 35% v % Yli 35 v. 4 17% Keskiarvo 31,4 vuotta Mediaani 30,0 vuotta Valmistumiskuukausi TAMMI-MAALIS 3 13% HUHTI-KESÄ 16 69% HEINÄ-SYYS 2 9% LOKA-JOULU 2 9% Työskentely opintojen aikana (tutkinnon alaan liittyvä työ/kk) Ei yhtään 1 4% 1-6 kk 5 22% 7-12 kk 3 13% kk 5 22% kk 1 4% Yli kolme vuotta 8 35% Keskiarvo 37,0 kuukautta
4 4 Asuinmaakunta kyselyhetkellä (syksy 2009 ja 2011) Lappi 7 30% Pohjois-Pohjanmaa 2 9% Muu 14 61% 2 KYSELYHETKEN TILANNE Työmarkkinatilanne kyselyhetkellä (syksy 2009 ja 2011) Vakituinen kokopäivätyö 11 48% Määräaikainen kokopäivätyö 4 17% Osa-aikatyö 2 9% Yrittäjä 2 9% Keikkahommia 1 4% Työttömänä/lomautettu 2 9% Perhevapaa 1 4% Päätyönantaja Yksityinen yritys tai valtionyhtiö 57 % Kunta, kuntayhtymä, kunnallinen liikelaitos Yliopisto Järjestö, seurakunta, säätiö, itsenäinen julkisoikeudellinen laitos tai yhteisö 13 % 10 % 10 % Valtio, valtion liikelaitos Ammattikorkeakoulu 5 % 5 %
5 5 Pääasiallisin tehtävien luonne Muu nykyisien päätyön luonne 5 % Tuotannolliset tehtävät 5 % IT-ala 5 % Viestintä- ja mediatyö 35 % Opetus ja kasvatus 25 % Hallinto ja suunnittelu 10 % Tuotekehitys ja suunnittelu 10 % Kaupalliset tehtävät 5 % Ammattinimikkeitä: graafinen suunnittelija koulutusjohtaja käsittelytekninen tehtävä käyttöliittymäsuunnittelija luova ohjaaja musiikkiteknologian lehtori myynninedistäjä projektiassistentti projektipäällikkö päätoiminen äänitekniikan opettaja taidemalli tiedottaja toimittaja tuntiopettaja tuotanto ad tuottaja user experience manager viestinnän opettaja
6 6 Bruttopalkka (sis. kaikki lisät) kyselyhetkellä (syksy 2009 ja 2011) Alle % % % % % Yli % Yhteensä % Keskiarvo 2765 /kk Mediaani 2700 /kk 3 TYÖURAN ENSIMMÄINEN VUOSI Milloin sai ensimmäisen tutkintoa/koulutustasoa vastaavan työpaikan? Ennen opintojen aloittamista 4 19% Ennen valmistumista 10 47% Valmistumisen jälkeen 5 24% Ei ole ollut tutkintoa/koulutustasoa vastaavassa työssä 2 10% Yhteensä %
7 7 Työttömyys valmistumisen jälkeen 57 % 43 % On ollut työttömänä Ei ole ollut työttömänä Vastanneista 43 % (N=10) oli ollut työttömyyskokemuksia valmistumisensa jälkeen työttömyysaika vaihteli kuukaudesta reiluun vuoteen. Hakuaika vastanneilla (N=5) ensimmäiseen koulutusta vastaavaan työhön kesti keskimäärin viisi kuukautta, mutta se vaihteli kahdesta kuukaudesta kahteentoista kuukauteen. Erillisten työ- tai virkasuhteiden lukumäärä valmistumisen jälkeen 0 1 4% % % % 4 1 4% 6 2 9% Keskiarvo 2,0 työsuhdetta Mediaani 2,0 työsuhdetta
8 8 Onko toiminut valmistumisen jälkeen esimiestehtävissä? Kyllä, tällä hetkellä 4 17% Kyllä, mutta ei tällä hetkellä 2 9% Ei 17 74% Esimiestehtävissä toimiminen 74 % 26 % Kyllä, tällä hetkellä tai aiemmin Ei
9 9 4 TYÖN JA KOULUTUKSEN VASTAAVUUS Työtehtävien ja koulutuksen vastaavuus kyselyhetkellä % % % 14 % 0 Työ on koulutustasooni nähden vaativampaa Työ vastaa hyvin koulutustasoani Työn vaativuustaso on koulutustasoa osittain alhaisempi Työn vaativuustaso on koulutustasoa selvästi alhaisempi 60 Yliopistossa opittujen asioiden hyödyntäminen nykyisessä työssä 57 % % % Hyödyntää jatkuvasti Jonkin verran/osittain Ei voi hyödyntää juuri lainkaan Tyytyväisyys korkeakoulututkintoon työllistymisen kannalta Erittäin tyytymätön 2 9% Tyytymätön 1 4% Hieman tyytymätön 1 4% Melko tyytyväinen 6 28% Tyytyväinen 10 46% Erittäin tyytyväinen 2 9% Yhteensä %
10 Opiskelun antamien valmiuksien ja työn vaatimusten kohtaaminen (tieto-taitoarviot)/ TaM yht. 10 Neuvottelutaidot Organisointi ja koordinointi Oman alan tehtävien käyt. taidot Esimiestaidot Projektinhallintataidot Ongelmanratkaisutaidot Esiintymistaidot Taloussuunnittelu ja budjetointi Ryhmätyö- ym. sos. taidot Opetus-, koulutus- ohjaustaidot Joustavuus ja sopeutumiskyky Tieto- ja viestintätekniikka Luova ajattelu Suomen viestintätaidot Toimiminen monikultt. ympäristöissä Oppimiskyky Kyky itsenäiseen työhön Yritystoiminnan perust. tuntemus Lainsäädännön tuntemus Tiedonhankintataidot Analyyttinen, syst. ajattelu Englannin viestintätaidot Muiden kielten viestintätaidot Oman alan teor. osaaminen Ruotsin viestintätaidot -1,8 3,4 5,2-1,6 3,6 5,2-1,6 3,7 5,3-1,3 2,3 3,6-1,3 3,5 4,8-1,3 4 5,3-1,3 3,7 5-1,2 2 3,2-1,1 4,3 5,4-1,1 3,3-1,1 4,2 5,3-1 5,1 4,5 5,4 4,5 5,4 3,2-0,8 5,2-0,7 5 5,7-0,7 2,3 3-0,7 2,7 3,4-0,6 5-0,4 4,2 4,6-0,3 3,8 0 1,8 1,8 0,1 4,3 0,7 3 2, Erotus Opinnot kehitti Merkitys työssä 1=Erittäin puutteellisesti/ei lainkaan tärkeä 6=Erinomaisesti/Erittäin tärkeä Kyselyllä kartoitettiin* vastaajien näkemyksiä erilaisten tietojen ja taitojen merkityksestä nykyisessä työssä ja sitä, miten yliopisto-opiskelu oli kyseisiä taitoja kehittänyt. * Miten hyvin yliopisto-opiskelu kehitti kyseisiä työelämävalmiuksia? 1 = erittäin puutteellisesti, 2 = puutteellisesti, 3 = melko puutteellisesti, 4 = melko hyvin, 5 = hyvin, 6 = erinomaisesti * Kuinka tärkeitä seuraavat tiedot ja taidot ovat nykyisessä työssäsi? 1 = ei lainkaan tärkeä, 2 = vain vähän merkitystä, 3 = jonkin verran merkitystä, 4 = melko tärkeä, 5 = tärkeä, 6 = erittäin tärkeä
11 Opiskelun antamien valmiuksien ja työn vaatimusten kohtaaminen (tieto-taitoarviot)/ Mediatiede 11 Oman alan tehtävien käyt. taidot -2,4 3,2 5,6 Neuvottelutaidot -2,2 3 5,2 Ongelmanratkaisutaidot -1,9 3,6 5,5 Organisointi ja koordinointi -1,7 3,3 5 Projektinhallintataidot -1,7 3,1 4,8 Esimiestaidot -1,4 2,5 3,9 Taloussuunnittelu ja budjetointi -1,3 2 3,3 Esiintymistaidot -1,2 3,2 Ryhmätyö- ym. sos. taidot -1,2 4,2 5,4 Joustavuus ja sopeutumiskyky -1,1 4 5,1 Luova ajattelu -1,1 4,2 5,3 Toimiminen monikultt. ympäristöissä -1 3,3 4,3 Suomen viestintätaidot 4,5 5,4 Yritystoiminnan perust. tuntemus 1,9 2,8 Opetus-, koulutus- ohjaustaidot 3,2 Tieto- ja viestintätekniikka 5,3 Lainsäädännön tuntemus -0,8 2,5 3,3 Oppimiskyky -0,7 5,1 Tiedonhankintataidot -0,7 5,1 Analyyttinen, syst. ajattelu -0,5 4,2 4,7 Kyky itsenäiseen työhön -0,5 5,1 5,6 Oman alan teor. osaaminen 0 Englannin viestintätaidot 0,2 3,9 Muiden kielten viestintätaidot 0,2 1,4 1,2 Ruotsin viestintätaidot 0,6 2,9 2, Erotus Opinnot kehitti Merkitys työssä 1=Erittäin puutteellisesti/ei lainkaan tärkeä 6=Erinomaisesti/Erittäin tärkeä Kyselyllä kartoitettiin* vastaajien näkemyksiä erilaisten tietojen ja taitojen merkityksestä nykyisessä työssä ja sitä, miten yliopisto-opiskelu oli kyseisiä taitoja kehittänyt. * Miten hyvin yliopisto-opiskelu kehitti kyseisiä työelämävalmiuksia? 1 = erittäin puutteellisesti, 2 = puutteellisesti, 3 = melko puutteellisesti, 4 = melko hyvin, 5 = hyvin, 6 = erinomaisesti * Kuinka tärkeitä seuraavat tiedot ja taidot ovat nykyisessä työssäsi? 1 = ei lainkaan tärkeä, 2 = vain vähän merkitystä, 3 = jonkin verran merkitystä, 4 = melko tärkeä, 5 = tärkeä, 6 = erittäin tärkeä
12 Mediatiedettä pääaineenaan lukeneet kokivat yliopisto-opiskelun kehittäneen kaikkein vahvimmin muun muassa kykyä itsenäiseen työskentelyyn, suomen kielen viestintätaitoja, tiedonhankintataitoja ja oppimiskykyä. Vastaajat nostivat kyvyn itsenäiseen työskentelyyn myös nykyisessä työssään keskeisen tärkeäksi, mutta työn kannalta merkitykselliseksi koettiin lisäksi oman alan tehtävien käytännön taidot, ongelmanratkaisutaidot sekä ryhmätyö- ja ym. sosiaaliset taidot. Suurin kuilu yliopistossa opittujen ja nykyisessä työssä vaadittavien taitojen osalta oli oman alan tehtävien käytännön taidoissa, neuvottelutaidoissa, ongelmanratkaisutaidoissa sekä organisointi- ja koordinointitaidoissa TULEVAISUUDEN SUUNNITELMAT Seuraavan viiden vuoden uratavoitteita kysyttäessä yli puolet (64 %) mediatiedettä pääaineenaan lukeneista oli sitä mieltä, että he tulevat todennäköisesti etenemään nykyisellä alalla. yli kymmenesosa (14 %) oli tyytyväinen nykyiseen tehtävätasoon ja työnsä sisältöön, kun taas 23 % vastaajista oli mielessään yrittäjyys, alanvaihto tai muu uratavoite. Uratavoitteet seuraavan viiden vuoden aikana 9 % 9 % 5 % Todennäköisesti etenee nykyisellä alalla (64 %) Tyytyväinen nykyisiin tehtäviin (14 %) Suunnittelee alan vaihtoa (9 %) 14 % 64 % Muu uratavoite tai siirtyminen vähemmän vaativiin tehtäviin (9 %) Aikoo yrittäjäksi (5 %)
13 13 Tutkintotavoite, mikäli opiskelee/aikoo opiskella Tohtori- tai lisensiaatin tutkinto 3 25% Maisterintutkinto 2 17% Muu pätevöittävä koulutus (esim. pedagogiset) 2 17% Erikoistumisopinnot 1 8% Muu opiskelusuunnitelma 3 25% Ei aio opiskella lähitulevaisuudessa lisää 1 8% Yhteensä % 6 VINKKEJÄ SIVUAINEVALINTOIHIN Jos aloittaisit nyt yliopisto-opintosi, mitä sivuaineita opiskelisit? Business management Naistutkimus Design management Markkinointi Erityispedagogiikka Multimediaviestintä Filosofia Muotoilu Graafinen suunnittelu Oikeustiede Informaatioarkkitehtuuri Opettajan erilliset pedagogiset opinnot Informaatioteknologia Psykologia Internet-palveluiden suunnittelu Tekninen työ Johtaminen Teollinen muotoilu Kansainväliset suhteet Tiedotusoppi Kasvatustiede Valokuvaus Kognitiivinen psykologia Videoilmaisu Kulttuurihistoria Vieraat kielet Käytettävyystiede Viestintä
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015
Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29
Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla
Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen KM Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Vuonna 2008 Lapin yliopistosta valmistuneet maisterit Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2008 valmistuneille maistereille
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2008 valmistuneille maistereille Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2011 SISÄLLYS 1. TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA...
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2010 valmistuneille maistereille
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2010 valmistuneille maistereille Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2012 SISÄLLYS 1. TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA...
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Satu Peteri Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2015 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien
Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 27 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 212) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 47 valmistuneista) 1 Sukupuoli
Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia
Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 7.4.23 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 21 Metropoliasta valmistuneille Liiketalouden ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 21.5.212 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 211 Metropoliasta valmistuneille YAMK-tutkinnon suorittaneet Metropolia Ammattikorkeakoulu 22.4.213 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 11.4.2013 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät
Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista
Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta
Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Metropolia Ammattikorkeakoulu 2.5.22 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti
Uraseuranta 2012 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Uraseuranta 2 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 27 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA KUVATAIDEKASVATUS
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA KUVATAIDEKASVATUS Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi
Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista
Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...
Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset
Uraseuranta koko aineisto Vuonna valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset Uraseuranta kyselyn taustatietoja toteutettu syksyllä osana valtakunnallista kyselyä http://www.aarresaari.net/uraseuranta/index.htm#mais
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Satu Peteri Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2017 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...
Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta
Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA HALLINTOTIEDE
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA HALLINTOTIEDE Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012
Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Jyrki Ollikainen & Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2003 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon
Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot
Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko
Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden
Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 1 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 1.5.1 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali, terveys ja liikunta ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 2.5.22 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
YTM. Politiikkatieteet
YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o
Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2574 Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2002 valmistuneille maistereille
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2002 valmistuneille maistereille Hallintotieteiden maisterit Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä
Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala
Sijoittumisseuranta vuonna 29 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Metropolia Ammattikorkeakoulu.5.2 VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti syksyllä 2 kyselyn,
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura- ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille. Hallintotieteiden maisterit
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura- ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille Hallintotieteiden maisterit Saatteeksi Työelämä- ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille Hallintotieteiden maisterit Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä
Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua
Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua 15.6.2015 Uraseurantakysely 2014 Kysely lähetettiin syksyllä
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura- ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille. Kauppatieteen maisterit
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura- ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille Kauppatieteen maisterit Saatteeksi Työelämä- ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä
Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille
Päivitetty: elokuu 2016 Lisätietoa Aarresaaren aineistoista: aarresaari.net/uraseuranta Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla
Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille
Uraseurantakysely vuosina - 11 tohtorin tutkinnon suorittaneille (Jyväskylän yliopiston tuloksia) Vastausprosentti (17/1) Työelämäpalvelut 1 9 Sukupuoli (yhteensä17 kyselyyn vastannutta) 8 7 6 Mies Nainen
Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Tekniikan ja liikenteen ala
Sijoittumisseuranta vuonna 9 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 11.5.11 VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille Työelämä ja rekrytointipalvelut Satu Peteri 15.10.2009 Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut
Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto
35 Ikä valmistuessa 30 25 (v) 20 15 10 5 0 Valmistumisen jälkeinen työssäoloaika työssäolleilla (v) 0,0 Valmistumisen jälkeinen työssäoloaika koulutusta vastaavassa työssä työssäolleilla (v) 0,0 6 Työnantajien
Sijoittumisen yhteisseuranta
Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille Taiteen maisterit Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä 2006 uraseurantakyselyn
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille Yhteiskuntatieteiden maisterit Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä
Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2353 Yliopistoista vuonna 2002 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen
Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille
Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. TAUSTAKYSYMYKSET Saamme opintorekisteristä
Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala
Sijoittumisseuranta vuonna 9 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Metropolia Ammattikorkeakoulu.5. VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti