Välityömarkkinoiden palvelujen tuotteistaminen ja yritysyhteistyön kehittäminen. Häme / Lahti, 1.10.2015

Samankaltaiset tiedostot
Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta Iisalmi,

- Välityömarkkinoiden toimintamahdollisuudet nyt ja jatkossa

Työkokous työ- ja toimintakyvyn arvioinnista välityömarkkinoilla Kainuu. Petri Puroaho

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille

Laadukas ohjaus ja valmennuksen arki + ryhmätyöt Varkaus. Petri Puroaho

Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla

Laadukas ohjaus ja valmennuksen arki + ryhmätyöt. Petri Puroaho & Tarja-Liisa Riipinen

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179)

Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki

Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta Varkaus,

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja

Välityömarkkinoiden koordinointi. Eija Ahava Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Jatkotyöllistymismahdollisuuksien etsiminen palkkatuetussa työssä yhdistyksissä tai säätiöissä oleville ja olleille

Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Työllistämispalvelut NASTOLAN KUNNAN TYÖPAJAT 2013

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Yritysyhteistyön kehittäminen Pohjois-Pohjanmaa/Oulu

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa

Linjaukset välityömarkkinatoimijoiden ja TE-toimiston välisestä yhteistyöstä Vintola Mauri

Turun Ohjaamo

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa

Työhönvalmennuksen prosessikortit

Päätavoitteet. edunvalvonta viranomaisyhteistyö oppilaitosyhteistyö täydentää ja kehittää vankien jälkihuoltoa ja yhdyskuntaseuraamustyötä

Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen

Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä

Työllisyyden Kuntakokeilu

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, PORI Kutsunumero

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta

Välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille mahdollisuudet

KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS

Markkinavuoropuhelu / infotilaisuus: Kuntouttavan työtoiminnan hankinta

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Kiinni työelämässä -seminaari

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto

TUETTU TYÖLLISTYMINEN

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan

Nokianvaltatie 25 C NOKIA Puh (03)

KOKEMUKSIA JA TUTKIMUSTIETOA YRITYSYHTEISTYÖN HYVISTÄ KÄYTÄNNÖISTÄ VÄLITYÖMARKKINOILLA

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Suuntana avoimet työmarkkinat

Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään. Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä. Aarne Kuusi, Edupoli

Työllistäminen nyt. Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori. Valtakunnallinen kumppanuusfoorumi

KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta

Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa yhteistyöllä voimaa, työtä ja palveluita

Valtti Työpaja, Kankaanpää Petri Puroaho, Vates-säätiö

Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi Pirjo Nevalainen

LIITE 3. Meriva sr - toimintasuunnitelma 2017

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS Tanja Raappana

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

Sosiaalisen luoton laajentaminen ja työllisyyskatsaus

Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille

TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ. VALTUUSKUNTA 18 jäsentä. HALLITUS 7 jäsentä. TILITOIMISTO - palkanlaskenta - kirjanpito TOIMITUSJOHTAJA

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE työtoiminnoista töihin TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERTAISVALMENTAJA. versio 1 6/18

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena

Työhönvalmennus työpaikalla. Työyhteisön kouluttaminen/ tiedottaminen. Työn etsiminen ja työllistymisen valmistelu

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Pähee OTE mallit työllistämiseen ja osallisuuteen. Palvelupolku. vammaispalveluiden päiväaikaiset toiminnat. Pähee OTE

Kotona Suomessa -hanke

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

NUORISSA ON TULEVAISUUS!

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus Toimisto Otsikko

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

Selvitystyö palkkatuetun työn laatua mittaavista arviointijärjestelmistä havaintoja selvityksestä

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Valtakatu 12, PL 266, PORI Kutsunumero

VÄLITYÖMARKKINATOIMIJOIDEN YRITYSYHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN

Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

Keskustelutilaisuus. Välkky-välityömarkkinahankkeen ulkoisen arviointi

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Valtakatu 12, PL 266, PORI Kutsunumero

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola

KAIRA-HANKE (2013) Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen

TYÖELÄMÄKOKEILU KUOPIOSSA

Alueellisen suunnittelupalaverin ryhmätöiden yhteenveto

Transkriptio:

Välityömarkkinoiden palvelujen tuotteistaminen ja yritysyhteistyön kehittäminen Häme / Lahti, 1.10.2015

Kehittämispäivän tavoite Kehittämispäivän aikana on tavoitteena pohtia ja konkretisoida kunkin osallistuvan toimijan 1) omien palvelujen tuotteistamista 2) työllistyjien siirtymiä 3) yritysyhteistyötä

Kehittämispäivän ohjelma AAMUPÄIVÄ: TYÖLLISTYJÄT JA PALVELUJEN TUOTTEISTAMINEN 8.30-9 Aamukahvit 9.00 Miksi palvelujen tuotteistaminen ja yritysyhteistyö ovat teemoina? (Eija Mannisenmäki ja Timo Toivettula) 9.15 Tervetuloa ja päivän tavoitteet (Puroaho ja Lindberg) 9.30 Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta (Puroaho) Etukäteisaineiston käsittelyä teemaryhmissä ja purku 10.45 Palvelujen tuotteistamisen -malli ja yhteisiä keskusteluja (Lindberg) 12 13 Lounas ILTAPÄIVÄ: TYÖPAIKAT JA YRITYSYHTEISTYÖ 13 15.15 Lisää toiminnallisia osuuksia teemaryhmissä ja yhteisiä keskustelua (Puroaho ja Lindberg) Iltapäiväkahvit tarjoillaan noin 13.30 tienoilla ryhmätöiden lomassa 15.15 15.30 Palaute, yhteenveto ja tilaisuuden päätös

Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta Häme / Lahti 1.10.2015 Petri Puroaho

Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta Tiivistelmä 1/2 Vastanneet edustivat yli 30 eri toimijaa Enemmän toimitaan omalla paikkakunnalla Annettujen teemojen lisäksi mainittiin paljon muunlaisiakin teemaryhmiä Työllistyjäryhmiä löytyi monenlaisia, ei noussut esiin TOP3:sta! Miten ja millä kriteereillä kysymykseen tuli hieman hajontaa, ymmärrettävästi Työllistyjien kokonaismäärään nähden paljon tukea tarvitsevia oli selvästi enemmän. Suurin osa toimijoista toimii ja tarjoaa kaikkia vaiheita (alku-, keski- ja loppuvaihe) Suurin osa (2/3) asiakkaista on joko palkkatukityössä tai työkokeilussa

Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta Tiivistelmä 2/2 Tuotteistettujen palvelujen keskeisimpiä kehittämisen tarpeita ovat mm. siirtymät ja tiedon kulku Miten palvelut muutetaan rahaksi, jotta toiminta voi jatkua ilman hankkeita? Realistinen määrä siirtymiä avoimille työmarkkinoille arvioitiin olevan keskimäärin 32% Yrityskontaktien määrässä oli paljon hajontaa Yritysyhteistyötä tehtiin pääosin joko omalla paikkakunnalla tai Hämeen alueella Yritysyhteistyön muodot olivat odotetusti työpaikkakeskeisiä mutta tässä kohdin on paljon kehitettävää

Miten ja millä kriteereillä valitsette asiakkaat (työllistyjät) palveluihinne? Vastattiin enemmän kysymykseen: ketä asiakkaina? Yhteistyökumppanit tekevät valinnan (esim. TE-toimisto tai TYP) Miten ja millä kriteereillä? (esimerkiksi) - Kuntalistalla olevat - Työnantajan tarpeiden mukaan - Työn sopivuus yksilölle - Halukkuus alalle ja motivaatio - Työtehtävään sopivimmat - Kartoituksen ja haastattelujen perusteella - Työntekijän tarpeiden mukaan - Kiinnostus tiettyä alaa kohtaan - Työkyvyn perusteella

Paljon ja vähän tukea tarvitsevien määrä työllistyjien kokonaismäärästä? (arvio) Paljon tukea tarvitsevia = keskimäärin 57% - Eli lähes 2/3 - Hajonta 10-100% välillä Vähän tukea tarvitsevia = keskimäärin 37% - Eli noin 1/3 - Hajonta 0-100% välillä Eija ja Timo: Vastaavatko keskiarvojen suhde odotuksianne?

Tavoitteet ja mittaaminen Työllistymisen prosessit Työttö -myys tai eläke Kuntouttava työtoiminta Sosiaalinen kuntoutus Työkokeilu Koulutus Työpaikka Ostopalvelupilotti Palkkatuettu työ (välityömarkkinat) Kuntoutus Muut palvelut (tarve, intensiteetti, resurssit) Alkuvaihe Alkuvaihe Loppuvaihe

Mihin sijoitatte tai asemoitte itsenne palvelun tarjoajana? Alkuvaiheen toimijat: 3 Keskivaiheen toimijat: 8 Loppuvaiheen toimijat: 7 Kaikki vaiheet = 24 toimijaa

Millaisessa toimenpiteissä teillä on asiakkaita? (monivalintamahdollisuus) Palkkatukityö = 33,3% Työkokeilu = 35,3% Kuntouttava työtoiminta = 16,1% Muussa, missä? = 15,1% oppilaitosten kirjoilla tai koulutuksissa vakuutuskuntoutuksessa, koevapaudessa jne. kartoituksessa, työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa avotyössä, top-jaksolla, tet-jaksolla, työssä oppimassa Valmennuksissa tai työhönvalmennuksessa Siviilipalveluksessa tai yhdyskuntapalvelussa työsuhteessa nuorten työpajatoiminnassa

Mitkä ovat teidän tuotteistettujen palveluiden keskeisimmät kehittämistarpeet tällä hetkellä? (ei tärkeysjärjestyksessä) Siirtymien aikaansaaminen (kohti työmarkkinoita) ja edelleen sijoitus / eteenpäin ohjaus Siirtyminen työkokeilusta palkkatukityöhön Jatkopolkujen vahvistaminen Verkostoituminen ja keskusteluyhteys TE-palveluiden kanssa Tiedon kulku eri toimijoiden välillä Vaikuttavuuden lisääminen Resurssit vs. palvelut sekä ajankäyttö ja sen puute Alihankintatyöt, yrityskontaktointi ja yritysyhteistyö Teknisten ratkaisujen käyttöönotto Toimenpiteiden selkiyttäminen, konkretisointi ja visualisointi Uudistamismenettelyn prosessi kokonaisuutena Palveluiden muutosherkkyyden varmistaminen Rahoitus

Mitkä ovat teidän tuotteistettujen palveluiden keskeisimmät kehittämistarpeet tällä hetkellä? Miten palvelut muutetaan rahaksi, jotta toiminta voi jatkua ilman hankkeita?

Mikä on realistinen määrä siirtymiä avoimille työmarkkinoille, joita voitte toimijana luoda? (arvio) Hajonta: 0-80% Keskiarvo = 31,6% Eija ja Timo: Mitä TE-toimisto ja ELY-keskus ajattelevat tästä keskiarvosta?

Yrityskontaktien määrä Hajonta erittäin suurta Keskiarvoja oli vaikea määritellä koska läheskään kaikki eivät vastanneet tähän kysymykseen tai vastaukset esitettiin eri tavoin Löydettävissä on ne organisaatiot, joilla: Erittäin paljon kontakteja (satoja kontakteja) Suhteellisen hyvä määrä kontakteja (kymmeniä) Erittäin vähän (muutamia) Toiminta vasta alkamassa joten kontaktien määrä ymmärrettävästi olematon vielä

Yritysyhteistyön alueellisuus (monivalintamahdollisuus) Oman kunnan alueella = 23 Hämeen alueella = 21 Valtakunnallisesti = 11

Yritysyhteistyön muodot tällä hetkellä? (monivalintamahdollisuus) Palkkatukityö = 20% Työpaikat = 14,4% Asiantuntijuusyhteistyö = 12,2% Yhteinen tapahtuma = 8,8% Alihankinta = 8,3% Tietoisku tai info = 8,3% Tuote- tai palveluyhteistyö 7,2% Vapaaehtoistoiminta = 3,8% Varainhankinta = 2,7% Kummi- tai mentorointi = 2,2% Muu, mitä? = 2,2% Sponsorointi = 1,6%

Aamupäivä: tehtävä teemaryhmissä (5) Ensin parikeskustelu: mikä kiinnitti huomiota etukäteiskyselyn kautta avautuneissa näkökulmissa? ota pariksesi uusi tuttavuus hyödynnä tiivistelmää

Aamupäivä: tehtävä teemaryhmissä Ryhmiin valitaan puheenjohtaja (ohjaa puhetta) ja sihteeri (kirjaa ylös keskeiset asiat). Käydään keskustelut, missä mennään tällä hetkellä: palvelujen tuotteistamisessa? yritysyhteistyössä?

Iltapäivä: ryhmiin jakaminen ostopalvelupilotti -vetoisesti Keskustelut ostopalvelupilottien kanssa Mitä odotuksia ostopalvelupiloteilla on välityömarkkinatoimijoiden suuntaan?

Iltapäivä: pareittain Mitä viette mukananne päivästä eli mitkä ovat teidän seuraavat toive-askeleet palvelujen tuotteistamisessa ja yritysyhteistyön kehittämisessä?

Tsemppiä tuotteistamisen ja yritysyhteistyön kehittämiseen Yhteistyöterveisin, Eija Mannisenmäki Timo Toivettula Petri Puroaho Jukka Lindberg