Työturvallisuuskeskus Väkivalta pois palvelutyöstä aamuteemaseminaari 17.11.2008 Helsinki Väkivalta pois palvelutyöstä oikeudelliselta kannalta Oikeusministeri Tuija Brax, Oikeusministeriö Työpaikkaväkivallan yleisyys Kaikissa Pohjoismaissa työpaikkaväkivalta on se väkivallan osa-alue (ja oikeastaan ainoa iso osa-alue), jossa väkivallan kokemukset ovat kyselytutkimusten mukaan viime aikoina lisääntyneet. Samoja tuloksia on monista muistakin kehittyneistä teollisuusmaista. Suomessa kansallisen uhritutkimuksen mukaan työpaikkaväkivalta nousi voimakkaasti 1993 2003, muttei enää 2006 tehdyssä kyselyssä. Työpaikkaväkivaltaa (fyysistä väkivaltaa tai uhkauksia) kokeneiden miesten osuus on hieman kohonnut sen lähes 30 vuoden aikana kun kansallista uhritutkimusta on tehty, se on noussut vajaasta kahdesta prosentista runsaaseen kahteen prosenttiin miehistä (2003 luku hyppäsi ennätykseen, 2,6 prosenttiin mutta laski 2006 tutkimuksessa normaalimpaan 2,2:een). Sen sijaan naisten uhrikokemukset ovat nousseet jyrkästi ja ylittivät miesten tason 1990-luvulla. Vuoden 2003 kyselyssä peräti 4,4 % naisista oli kokenut työpaikkaväkivaltaa. Vuoden 2006 mittauksessa luku oli laskenut 3,8 prosenttiin. Kansallisen uhritutkimuksen mukaan työpaikkaväkivalta on naisten kokemista väkivaltatyypeistä selvästi yleisin. (ks. oheinen liitekuvio ja taulukko) Jos tarkastellaan vain fyysistä väkivaltaa (ja jätetään uhkailut pois), miesten uhrikokemukset ovat pysyneet koko ajan vajaassa yhdessä prosentissa, naisten taas nousseet alle 0,6 prosentista lähes kahteen prosenttiin (2003 oli 1,9 prosenttia naisista kokenut fyysistä työpaikkaväkivaltaa, vuonna 2006 heitä oli 1,7 %). Työpaikkaväkivallan runsastuminen heijastaa erityisesti sitä, että terveyden- ja sairaanhoidon ammateissa toimivat naiset kokevat aiempaa enemmän väkivaltaa ja sen uhkaa. Kun vielä muutama vuosikymmen sitten työpaikkaväkivallan tyypillinen uhri oli järjestyksen ylläpitotehtävissä toimiva mies, nyt hän on hoitotai muussa palveluammatissa toimiva nainen. Väkivaltaa kohdataan tyypillisesti palvelualoilla, jotka ovat naisvaltaisia, ja suuntauksena näyttäisi olevan, että monet asiat "ulkoistetaan" perheestä, esimerkiksi hoiva ja hoito, mikä lisää yhteiskunnan ja näiden naisvaltaisten ammattien roolia. Työssä koettua väkivaltaa on viime vuosina yritetty tehdä näkyvämmäksi, tunnistettavammaksi. Tällainen saattaa kasvattaa väkivallasta ilmoittamista vaikka todellinen väkivalta ei olisi lisääntynytkään, ainakaan samassa määrin. Tämä voi koskea paitsi poliisille ilmoittamista myös vastaamista turvallisuuskyselyihin.
2 Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa työelämän väkivallan kehityksestä ei pystytty ratkaisemaan, oliko kasvaneiden lukujen takana se, että kyselyssä olisi ilmoitettu väkivaltana keskimäärin lievempiä tapauksia kuin aikaisemmin, vai todellinen lisääntyminen. 1 Suomessa vuoden 2003 uhritutkimuksen mukaan naisille syntyi vamma 13 prosentissa, miehille viidessä prosentissa työväkivaltatapauksia. Aikaisempina tutkimusvuosina työpaikkaväkivalta ei ollut aiheuttanut näin usein fyysisiä vammoja. Vuoden 2006 aineistoa ei ole vielä tältä osin analysoitu. Kansallisen turvallisuuskyselyn rajoitus työväkivallan mittarina on, että siinä ei kysytä kaikilta johdonmukaisesti työssä koettua väkivaltaa, vaan ensin kysytään yleensä väkivallan kokemisesta ja vasta sitten, jos sellaista kokemusta on, kysytään väkivaltatapahtuman piirteistä. Silti siinä tulee esiin yli kymmenenkertainen määrä vammaan johtaneita työväkivaltatapahtumia (25 000 vuoden 2003 kyselyssä) verrattuna työtapaturmatilastoihin (runsaat 2000 vuodessa). Erikoistuneet työväkivaltakyselyt tuottavat yleensä vieläkin korkeampia uhriprosentteja. Onko Suomi erityisen työpaikkaväkivaltainen maa? Meillä on ilman muuta aivan liikaa työpaikkaväkivaltaa. Mutta ovatko väkivalta, uhkailu ja kiusaaminen Suomen työelämässä räikeästi yleisempiä kuin muualla Euroopan kehittyneissä maissa, kuten viime aikoina on usein väitetty. Aivan varmasti ei voi sanoa. Kuitenkin eräät vertailut ovat ongelmallisia. Eurooppalaisen työolotutkimuksen mukaan Suomessa olisi työssä kohdattu väkivaltaa muiden kuin työtovereiden taholta toiseksi eniten 27 Euroopan maasta. Valitettavasti tässä suomalaisille esitetty kysymys ei vastaa mallikysymystä eikä esimerkiksi muissa pohjoismaissa tehtyä kysymystä. Suomenkielisessä versiossa on käytetty pitempää ja vastaajan muistia preppaavaa muotoilua, jollaisen tiedetään yleensä saavan esiin enemmän uhrikokemuksia. Tutkimusta ei siksi tältä osin voi pitää vertailukelpoisena. 2 Samasta työolokyselystä esitettyjen tulosten mukaan myös työpaikkakiusaaminen olisi Suomessa erityisen yleistä, moninkertaista esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. 1 Estrada, F., Nilsson, A., & Wikman, S. (2007). Det ökade våldet i arbetslivet. En analys urifrån de svenska offerundersökningarna. Nordisk Tidsskrift for Kriminalvidenskab, 94(1), 56 73. 2 Mallin mukaan tutkimuksessa oli kaksi fyysistä väkivaltaa koskevaa kysymystä. Ensin kysyttiin onko vastaaja kohdannut ruumiillista väkivaltaa työpaikallaan työskentelevien ihmisten taholta. Toiseksi kysyttiin onko hän kokenut ruumiillista väkivaltaa muiden ihmisten taholta. Näin myös kysyttiin esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa ja myös Suomessa käytetyssä kyselyn ruotsinkielisessä versiossa. Sen sijaan suomenkielinen kysymys oli pitempi. Siinä kysyttiin oliko vastaaja kokenut ruumiillista väkivaltaa muiden ihmisten kuten asiakkaiden, matkustajien, oppilaiden jne. taholta. Tiedetään, että tällaisilla konkretisoinneilla autetaan muistamaan tapauksia. (Vastaavaan ilmiöön perustuu osittain se, että perhe- ja parisuhdeväkivaltaan erikoistuneilla kyselyillä saadaan yleensä huomattavasti korkeampia perheväkivallan uhrilukuja kuin yleisellä uhritutkimuksella.)
3 Jälleen kysymyksen erot selittävät ehkä enemmän kuin tosiasialliset olot. Suomessa kysyttiin, oliko vastaaja kohdannut kiusaamista/ epäasiallista kohtelua, kun vastaavana kohteena englanniksi oli bullying / harassment ja ruotsiksi Mobbning / trakasserier. Epäasiallinen kohtelu sisältää varmasti useimpien mielestä paljon laajemman joukon ja lievempiä ilmiöitä kuin esimerkiksi trakasserier, jolle sanakirja antaa vastineet ahdistelu, kiusaaminen, vainoaminen. Puuttumisen tärkeys ja työturvallisuuden keskeinen rooli On erittäin tärkeätä, että palvelutyössä kohdattuun väkivallan riskiin puututaan järjestelmällisesti ja päättäväisesti. Työtapaturmatilastoissa noin kaksi kolmannesta vamman aiheuttaneista työväkivaltatapauksista on sattunut palvelualojen työpaikoilla. Työturvallisuuskeskuksen julkaisema opas väkivalta pois palvelutyöstä näyttää hyvin asiantuntevasti tehdyltä. Siinä on käytännöllisiä neuvoja tarpeellisella yksityiskohtaisuudella esitettyinä. Siinä käsitellään tiiviisti muta varsin yksityiskohtaisesti monia keskeisiä aiheita: työpaikkaväkivallan mahdollisuuteen varautuminen, väkivallan ehkäisy, väkivallan riskiä lisäävien tilanteiden tunnistaminen ja ennakointi, uhkaavassa tilanteessa menetteleminen, väkivallan haittojen minimointi. Voisi sanoa, että työssä koettu väkivalta on poikkeuksellinen alue siinä mielessä, että tässä väkivallan ehkäisyllä ja väkivallan haittojen vähentämisellä on (suhteellisen) selkeä organisaatio ja määritellyt vastuut osana työturvallisuutta. On vastuuministeriö, STM, on kansallinen osaamiskeskus, Työturvallisuuskeskus, on selkeitä työlainsäädäntöön ja työehtosopimuksiin kirjattuja organisointivelvoitteita. On olemassa tarkkoja toimintaohjeita hyvin monessa paikassa ja selkeitä vastuusuhteita toimimattomiksi osoittautuneiden ratkaisujen korjaamiseksi. Työväkivallan torjumisen selkeys voisi olla monella tapaa mallina muilla väkivallan aloilla tehtävälle ehkäisytyölle. Olisi tärkeää, että palvelualoilla kiinnitettäisiin jo peruskoulutuksessa huomiota väkivaltakysymyksiin ja miten aggressiivinen asiakas/potilas kohdataan ja miten tilanteita voitaisiin ehkäistä. Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa asiaan on kiinnitetty huomiota Muita ehdotuksia Onneksi kuolemaan johtava työpaikkaväkivalta on suhteellisen harvinaista (1990- luvulla tehdyn selvityksen mukaan työpaikkaväkivaltaan kuoli vuosittain noin kaksi ihmistä). Silti näiden tapahtumien selvittäminen ja niistä oppiminen voisi ehkäistä paitsi kuolemaan johtavaa väkivaltaa myös muuta vakavaa
työpaikkaväkivaltaa. Kansallisen väkivallan vähentämisohjelman luonnoksesta muutama vuosi sitten antamassaan lausunnossa Palvelualojen ammattiliitto PAM ry kiinnitti huomiota palvelualan työväkivallan nykyisen tutkintajärjestelmän puutteisiin. PAMin mukaan työsuojelupiirien ehkäisevät ohjeistukset eivät tavoita riittävästi työpaikkoja. Kuolemaan johtaneista tapaturmista laaditaan tutkintaraportti, jonka tarkoituksena on ehkäistä vastaavia tulevia tilanteita. Tällaista ei kuitenkaan laadita, jos kuolema johtuu rikoksesta. PAM katsoo, että kuolemaan tai haavoittumiseen johtavaa työväkivaltaa voitaisiin vähentää selvittämällä tapausten yksityiskohdat ja toteuttamalla työkohteissa yksinkertaisia teknisiä parannuksia, henkilökohtaisia suojauksia tai rakenteellisia ja ympäristöllisiä ratkaisuja. Siksi työmarkkinaosapuolten olisi pyrittävä siihen, että myös rikoksista johtuneet kuolemantapaukset palvelualojen työpaikoilla tutkittaisiin kuten tapaturmaonnettomuudet ja sekä työsuojelupiirien että tapaturmaonnettomuuksien ehdotukset ehkäiseviksi toimiksi saatettaisiin alojen yritysten tietoon. PAM kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että työsuojelupiirien päätökset vaarallisen yksintyöskentelyn kieltämisestä voivat jäädä toteutumatta pitkitettyjen oikeusprosessien vuoksi. Liitto ehdotti, että työsuojelupiireille annettaisiin valtuudet työntekijän hengen ja terveyden suojelemiseksi määrätä tällaisissa tapauksissa työnantajia välittömästi velvoittavia kehittämistoimenpiteitä, esim. työn tekemistä parityöskentelynä. 4
Liite: kuvio ja taulukko kansallisen uhritutkimuksen työväkivaltatiedoista Lähde: Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 74, 2007 5