ESSEE 1: Moderni ihmiskuva moraalin näkökannalta Johdanto Informaationverkostojen tutkinto-ohjelmassa meitä pyritään opettamaan katsomaan asioita monelta eri kannalta ja riisumaan mustavalkoisuuden verhot. Meidät pakotetaan kyseenalaistamaan sellaisetkin asiat, mitä olemme tottuneet pitämää pelkästään hyvinä asioina kuten pohjoismainen hyvinvointimalli tai avoin lähdekoodi. Toisaalta samaan aikaan peräänkuulutetaan eettistä liiketoimintaa, itsetutkiskelua ja moraalia. Mutta eikö moraali nimenomaan vaadi mustavalkoisuutta? Jos ehdoton hyvä ja ehdoton paha kielletään suvaitsevaisuuden varjolla, voiko moraalia olla lainkaan? Tilalle tulee vain loputon tasainen harmaa massa, josta jokainen voi napata haluamansa möykyn. Filosofit ovat pohtineet moraalin kysymystä jo vuosituhansia, ja aina päätyneet teorioillaan myös kuvastamaan omaa tai aikansa ihmiskuvaa. Nykyään jokainen muodostaa ihmiskuvansa itse ja todisteita löytyy varmasti suuntaa jos toiseenkin: Jos kauppatieteilijä näkee ihmiset itsekkäinä, hän myös näkee teoriansa toteutuvan käytännössä. Samoin jos tahtoo uskoa ihmisen pohjattomaan pahuuteen, on helppo löytää todisteita sanojensa tueksi. Toisaalta taas on niitäkin jotka haluavat löytää jokaisesta ihmisestä jotain hyvää ja siten sitä näkevätkin. Koska moraalikäsitys ja ihmiskuva kulkevat niin tiiviisti käsi kädessä, tulen pohtimaan miten ja minkälaisen ihmiskuvan modernin ihmiset ja tarkemmin sanottuna infolaisen tulisi muodostaa päästäkseen parhaaseen ja moraalisimpaan lopputulokseen. Ponnahduslautoja kirjallisuudesta Oman aikansa arviointi objektiivisesti on tietenkin mahdotonta, joten ehkä parhaiten mahdolliset kehityssuunnat nykyajassa voi huomata tutkimalla historiaa ja verrata eroja. Tällä tavoin ongelmaa lähestyy myös Petter Korkman artikkelissaan 'Moderni moraali ja ihminen'. Artikkelissa hän käy läpi moraalikäsityksiä sekä ihmiskuvia keskiajalta valistukseen, pohtien myös nykyetiikan ongelmia. Keskiajalla kuten antiikin Kreikassakin moraalin tehtävä oli taata hyvä elämä. Tuomas Akvinolaisen mukaan ihminen myös luonnostaan pyrki hyvään elämään. Moraali oli siis ihmisellä luonnollinen asia ja moraalisääntöjen tehtävä vain auttaa ihmistä, joka
tietämättömyyttään ei muuten tietäisi miten hyvän elämän saa, pääsemään sisäiseen tavoitteeseensa. Uskonpuhdistukset kuitenkin muuttivat tätä käsitystä. Ensinnäkin uskonnon jakaantuminen, johti pluralistisen ajattelun nousuun: Enää ei voitu ajatella, että olisi jokin ihmisille yhteinen luonnollinen tapa ajatella, toimia ja olla onnellinen. Toisaalta protestanttien ihmiskuva oli negatiivisempi: Ihmisen luonnolliset halut olivat itsekkäitä ja syntiä. Uskonsodat levittivät tätä raadollista ihmiskäsitystä myös muihin uskontoihin. Näistä lähtökohdista saatiin kaksi erilaista pääsuuntausta moraalin tutkimiseen: Grotiuksen ja Hobbesin linja, jossa korostui moraalin tehtävä yhteiskuntarauhan ylläpitäjänä ja Pufendorfin ja Locken edustama käsitys, jonka mukaan moraalilait olivat pitäviä, koska ne ovat Jumalalta. Moraalista tuli siis keskiajalla velvollisuuksia ja rajoitteita, joiden tehtävä oli näkökannasta riippuen ylläpitää rauhaa tai pitää viheliäinen ihminen Jumalan määräämällä tiellä. Tätä voluntarismia ja varsinkin sen velvollisuusetiikkaa ruvettiin kritisoimaan 1700-luvulla mm. Leibnizin toimesta. Suurimpana ongelmana edellisissä lähestymistavoissa oli, että niitten nähtiin johtavan absolutismiin, eli sokeaan tottelevaisuuteen. Leibniz kuitenkin esitti, että Jumalan käskyistä tekee toteltavia niiden hyvyys, ei toisin päin ja samoin tulisi moraali lähteä siitä mikä on hyvää. Vähitellen alkoi myös tasavaltalainen ideologia, eli unelma kansalaisten johtamasta valtiosta, jossa kaikki olisivat vapaita, nousta yhä merkittävämmäksi. Tämä aate nousi aivan erilaisesta ihmiskuvasta, sillä siinä oletetaan, että ihmiset nimenomaan ovat itse kaikista parhaimpia määrittämään moraalinsa. Vaikka ihminen ajoittain siis viettiensä ja himojensa vallassa tekisi jotain vastoin moraalia, hän silti tietää mitä hänen pitäisi tehdä. Luonnilliset tunteet kuten empatia ja sympatia veivät ihmiset oikeaan moraaliseen suuntaan ja suuntausta kutsutaankin sentimentalismiksi. Toisaalta toinen aivan vastakkainenkin liike vastusti samoihin aikoihin absolutismia. Utilitaristit Benthamin johdolla korostivat enemmistön hyötyä ja yhteiskuntaolojen muuttamista sellaiseksi, että ajamalla omaa etuaan ihminen ajaisi myös yhteiskunnan etua. Viimeisenä historiallisena näkemyksenä artikkelissa esitellään Kantin teoria autonomiasta. Vaikka ihminen halujensa ja taipumustensa olisikin pohjimmiltaan paha, pystyy ihminen rationaalisesti päättelemällä tietämään mitä hän todella moraalisesti haluaa. Eli vaikka
ihminen tietyllä hetkellä ei haluaisi maksaa veroja, hän pystyy kuitenkin järkeilemään itsensä halumaan, sen perusteella, että hän haluaa elää valtiossa ja varmasti haluaa, että muutkin ihmiset maksavat veronsa. Vaikka historialliset moraalikäsitykset antoivat jo paljon eväitä myös nykyisen moraalikäsityksen pohtimiseen, hain lisää näkökulmaa juuri nykyisen postmodernin moraalin löytämiseen hain vielä Zygmunt Baumanin kirjan kappaleesta Introduction: Morality in Modern and Post-modern Perspective. Bauman kuvaa muutosta moderniin maailmaan, jossa illuusiot alkoivat särkyä tiedon tieltä, ja ihmisistä tulikin yhtäkkiä yksilöitä, eikä mitään absoluuttista hyvää enää pystynytkään löytämään vaan asiat saattoivat olla toisaalta hyviä ja toisaalta pahoja. Myös kirkon syrjäytyminen moraalin ylimpänä vartijana kuuluu Baumanin mukaan modernismin piirteisiin. Tästä seurasi, että pyrittiin lukuisista epäonnistumisista huolimatta löytää järjen avulla pitävä looginen moraalikoodi, joka sitten voitaisiin pakottaa ylhäältä päin epämoraalisille ihmisille. Postmodernin moraalin Bauman taas kuvaa seuraavanlaiseksi: Ihmistä ei enää nähdä pohjimmiltaan hyvänä sen paremmin kuin pahanakaan vaan kaksijakoisena, ja tästä johtuen myöskään absoluuttista moraalia ei voida muodostaa. Myös yritykset pyrkiä täydelliseen yhteiskuntaan tai ihmiseen tulisi unohtaa. Moraalia ei myöskään nähdä rationaalisena, sillä ei voida sanoa, että moraalilla pääsee suurimpaan hyötyyn. Minkään moraalisen päätöksen ei myöskään voida ajatella olevan ilman paradoksia, sillä jokaisella moraalisella päätöksellä on luultavasti myös epämoraalisia seurauksia ja toisaalta taas suurin osa valinnoista tehdään useamman moraalisen vaihtoehdon välillä. Baumanin mukaan post-moderniin moraalikäsitykseen kuuluu, että ei ole olemassakaan kaikille yleistettävissä olevaa moraalia. Toisaalta hänen mielestään täysin relativistinen moraalikäsityskään, eli että moraaleja ei voida vertailla vaan ne ovat kaikki täysin aikaansa ja paikkaansa sidottuja, ei ole järkevä lähestymistapa. Bauman pitää moraalia asiana, jota ei pidä osoittaa ylhäältä päin, mutta moraalikäsityksiä tulee kuitenkin jalostaa ja tasoittaa eikä antaa rehottaa villinä. Moraalia, toiselle ihmiselle olemista voidakseen elää tämän kanssa, Bauman pitää yhteiskunnan perustana eikä niinkään sen tuotteena. Lopuksi hän vielä tarkentaa, että vaikka post-moderni moraalikäsitys ei ole musta-valkoinen, se ei tarkoita, ettei moraalia tulisi arvioida. Päinvastoin, vain hyväksymällä ettei mikään moraalikoodisto ole täydellinen, voidaan todella arvioida ja arvostella kaikkia moraaleja.
Pohdintaa ja kiistakysymyksiä Historiassa moraalin pohjana on pitkään pidetty joko suoraan tai epäsuoraan Jumalaa, kun taas modernissa filosofiassa ollaan pyritty löytämään jotakin Jumalan tilalle, sillä väitetään, että Jumalaan ei nykymaailmassa enää uskota. Tämä ei kuitenkaan ole mielestäni täysin totta, sillä kristinusko näyttelee edelleenkin yllättävän vahvaa roolia länsimaissa. Esimerkiksi USA:ssa 47% prosenttia ihmisistä ei hyväksyisi, että hänen lapsensa menisi naimisiin ateistin kanssa tai haluaisi itse työskennellä ateistin kanssa. Miksi? Koska amerikkalaiseen ihmiskäsitykseen ei kuulu se, että ateistilla voi olla moraalia. Lisäksi esimerkiksi paavin lausunnoilla vaikkapa ehkäisystä on monissa maissa vielä nykyäänkin yllättävän paljon poliittistakin vaikutusta. Lisäksi tämän hetken ehkä suurimpia ristiriitoja globaalilla tasolla ovat muslimien ja länsimaiden moraalien ero: Länsimaalaiset pitävät muslimeja moraalittomina murhaajina, kun taas muslimiyhteisö halveksuu länsimaista löyhää moraalia. Mielestäni siten Jumalaa tai jumalaa ei tulisi sulkea pois nykyajankaan moraalisesta keskustelusta. Jos kuitenkin lähdetään tarkastelemaan nykyajan moraalisuutta maallistuneelta kannalta ilman jumalaa, voidaan miettiä paluuta juurille: Ajatella kuten kreikkalaiset ja Tuomas Akvinolainen ja pyrkiä hyvään elämään tai onnellisuuteen. Onnellisuuden tavoitteluhan on nimittäin erittäin kuvaavaa omalle ajallemme. Itämaisesta filosofiasta kuten buddhalaisuudesta saisi tästä lähtökulmasta ehkä irti jotain mitä länsimaisessa filosofiassa ei olla vielä nähty ja olisi globaalissa maailmassa hyvin relevanttia. Mielestäni on myös kummallista, että jos utilitarismi olisi vain mennyt aate, kuinka läsnä se on vielä nykyäänkin. Ajatellaan kapitalistisesti, että ihmisen kuuluu haluta paljon ja sitten hankkia kaikki tämä ja näin tekee itselleen ja koko yhteisölle oikein. Olen kuitenkin monesti miettinyt kuinka paljon kapitalismin ihannointi on vain sosialismin pelkoa. Jos kapitalismi on kaikista moraalisin vaihtoehto, miksi kysyttäessä lapsilta, he sanovat, että reiluinta olisi se, että kaikki jaetaan tasan. Kulutuksen vastaisia kommentteja nousee toki filosofeilta aina silloin tällöin, mutta ei tarpeeksi muutokseen. Nyky-yhteiskunnassa moraali on ehkäpä vielä tärkeämpää kuin koskaan ennen, sillä uskon kuten Bauman, että moraali on yhteiskunnan peruste ja välttämättömyys. Ja ihmiset ovat entistä riippuvaisempia toisista ihmisistä, kun omavaraustaloudesta ollaan tultu pitkä matka palveluyhteiskuntaan jopa nörteiltä oletetaan nykyään työelämässä myös sosiaalisuutta. Nykyajan ihmiskuvaan liittyvä moraalinen pluralismi ei välttämättä johda
moraalin katoamiseen, vaan nimenomaan antaa ensimmäistä kertaa mahdollisuuden tarkastella jos ei nyt objektiivisesti niin ainakin useammalta kannalta kuin koskaan aikaisemmin. Yhteenveto Nykyisessä pluralistisessa moraalikäsityksessä jokainen voi muodostaa oman moraali- ja ihmiskäsityksensä, joten periaatteessa myös jokainen historiallinen ajattelutapa on mahdollinen. Kun ollaan tutkittu onnellisuutta, ollaan huomattu, että positiiviset ihmiset ovat järjestelmällisesti onnellisempia kuin pessimistit, joten positiivinen ihmiskuva saattaisi kuitenkin sinällään olla parempi vaihtoehto. Voidaan kuitenkin väittää, että post-moderniin maailmaan sopii parhaiten post-moderni moraalikäsitys. Niin hauskaa kuin idealismi ja mustavalkoisuus ovatkin, on varsinkin infolaisen helpompi ja luultavasti kannattavampikin ratkaisu jatkaa kuten tähän mennessäkin eli pyrkiä näkemään asioita mahdollisimman monelta kannalta. Siitähän empatiakin syntyy, että näkee asioita toisen kantilta. Lisäksi täten toimimalla pystytään jossain määrin välttämään ja ainakin tunnistamaan ajattelun premissejä, ja näin toimimaan suvaitsevammin ja oikeudenmukaisemmin moraalisemmin.