Hyvä Sisärengaslainen,

Transkriptio

1 Lisää 1. Joh 3:sta? UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä tahdostaan meitä kohtaan. Jumala on tehnyt meistä lapsiaan, mutta meidän tulee myös elää Jumalan lapselle sopivaa elämää. Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. (1. Joh. 3:1) Jumalan lahjaa on se, että meillä on oikeus lähestyä Häntä Isänä, ja olemme siis hänen lapsiaan ja perillisiään (lue. Joh. 1:12; Room. 8:14-16). Tämän lahjan olemme saaneet jo kerran kasteessa, ja nyt meitä kehotetaan elämään niin kuin Jumalan lapsille sopii. Jumalan lapsena oleminen merkitsee myös muukalaisuutta tässä maailmassa, joka ei tunne Jumalaa; sitä ei pidä pelästyä. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Jokainen, joka näin panee toivonsa häneen, pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas ja pyhä. (1. Joh. 3:2-3) Uskomme päämäärä on vielä edessäpäin. Jo nyt olemme armahdettuja Jumalan lapsia mutta silti vielä syntisiä ja vajavaisia. Mikä meitä odottaa kerran perillä on vielä salaisuus, mutta jotain siitä Raamattu meille kuitenkin paljastaa. Johannes sanoo, että meistä tulee jollain tavalla Jumalan kaltaisia, koska saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Perillä olemme taas ehjiä Jumalan kuvia, kuten kerran Paratiisissa ennen syntiinlankeemusta. Paavali opettaa vastaavasti meidän muuttuvan ylösnousseen Kristuksen kaltaisiksi (lue Fil. 3:21). 1

2 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit. Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä. (1. Joh. 3:4-6) Jumalan armon julistuksen jälkeen Johannes varoittaa ankarasti Jumalan tahdon vastaisesta elämästä synti ei ole leikin asia! Kristus otti meidän syntimme kannettavakseen ja sovitti ne, jotta me saisimme anteeksi ja olisimme vapaita synnin orjuudesta. Siksi emme saa alistua uudestaan synnin valtaan. Samaa asiaa opettaa Paavali, kun hän puhuu siitä, millaista tulisi olla Kristuksen omaksi kastetun elämä (lue Room. 6). Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas. Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään. (1. Joh. 3:7-10) On itsensä pettämistä ajatella, että Jumalan armo antaa luvan tehdä syntiä ja elää Jumalan tahdosta välittämättä. Joka on uskossa saanut omistaa Jumalan armon, ei enää tahdo tehdä syntiä. Uskovakin ihminen kuitenkin huomaa itsessään sen tosiasian, ettei pääse irtri synnistä. Sydämessä asuu yhtä aikaa halu rikkoa Jumalan tahtoa ja sen mukaan. Tämän ristiriidan kanssa joutui Paavalikin painiskelemaan: Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. (Room. 7:14-21). Paavali totesi kuitenkin lopulta, että juuri tällaisena kelpaan Jumalalle. Minun pahuuteni ei tule koskaan pääsemään taivaaseen, mutta se uusi ihminen, jonka Jumala on minussa synnyttänyt, ja joka haluaisi noudattaa Jumalan tahtoa, perii iankaikkisen elämän. Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen 2

3 veljensä teot oikeita. Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. (1. Joh. 3:11-15) Johannes muistuttaa taas kerran Jeesuksen antamasta käskystä: Rakastakaa toisianne! (Joh. 13:34). Keskinäinen rakkaus on kristittyjen tuntomerkki tai ainakin pitäisi olla. Sanoohan Jeesus: Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne (Joh. 13:35). Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. (1. Joh. 3:16) Aidon rakkauden lähde ei ole meissä ihmisissä vaan Jumalassa. Jeesuksen ristinkuolemassa Jumalan rakkaus tuli ilmi, ja me saamme uskossa ottaa vastaan hänen rakkautensa lahjana. Vain siten me voimme oppia rakastamaan. Jeesuksen itsensä uhraava rakkaus on meille ensisijaisesti lahja, mutta myös esikuva, jota meidän on takoitus oppia noudattamaan. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä? Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. (1. Joh. 3:17-18) Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei ollut vain kauniita ajatuksia tai puheita, vaan konkreettisia tekoja. Jumalan rakkaus oli valmis luopumaan omastaan ja uhrautumaan. Siksi meidänkin rakkautemme jos se on aitoa Jumalan antamaa rakkautta tulee näkyä käytännössä toisen ihmisen auttamisena. 3

4 Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa. Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista. (1. Joh. 3:19-22) Omia tekojaan arvioidessaan ja omaa rakkauttaan mittaillessaan joutuu usein epätoivoon. Sydän syyttää. Silloin on hyvä muistaa, että Jumala on suurempi kuin sydämemme, ja kun hän lupaa syntiselle synnit anteeksi, saamme hänen lupauksellaan rauhoittaa syyttävän sydämemme. Syntien anteeksisaaminen antaa hyvän omantunnon, ja niin voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa ja puhua hänelle rukouksessa. Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt. Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut. (1. Joh. 3:23-24) Johannes tiivistää vielä Jumalan tahdon meitä kohtaan kahteen asiaan: meidän tulee ensinnäkin uskoa Jeesukseen ja sitten myös rakastaa toinen toistamme. Pähkäiltävää Mitä kaikkea seuraa siitä, että olemme Jumalan lapsia? Miten voisimme rakastaa teossa ja totuudessa? VIIKON KYSYMYS Millaiseksi ajattelet itsesi taivaassa? Käy vastaamassa kysymykseen Sisärenkaan kotisivujen ( keskustelufoorumissa. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan Sisärengas-paita. Ramattuopetus: Ville Auvinen 4

5 5