Perinnemaisemien hoito Kolin kansallispuistossa Hoitosuunnitelman väliarviointi ja päivittäminen

2007 Perinnemaisemien hoito Kolin kansallispuistossa Hoitosuunnitelman väliarviointi ja päivittäminen Perinnemaisemien hoito Kolin kansallispuistossa Hoitosuunnitelman väliarviointi ja päivittäminen Hanne Lohilahti ja Mika Pajari

Perinnemaisemien hoito Kolin kansallispuistossa Hoitosuunnitelman väliarviointi ja päivittäminen Hanne Lohilahti ja Mika Pajari Pohjois-Karjalan ympäristökeskus Metsäntutkimuslaitoksen koordinoima LIFE to Koli Kansallispuiston metsien ja niittyjen ennallistaminen -hanke LIFE2003NAT/FIN/000035

Lohilahti, H. ja Pajari, M. 2007. Perinnemaisemien hoito Kolin kansallispuistossa. Hoitosuunnitelman väliarviointi ja päivittäminen. 60 s. Julkaisijat: Asiasanat: Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö, Yliopistokatu 6, 80100 Joensuu Aho, hakamaa, kaski, luonnonhoito, niitty, perinnebiotooppi, putkilokasvit, päiväperhoset, selkärangattomat Hyväksynyt: Ylijohtaja Hannu Raitio, 22.3.2007 Kannen kuva: Hanne Lohilahti Taitto: Leena Karvinen, Leena Kettunen ja Seija Partanen ISBN 978-951-40-2035-3 Kopijyvä Oy Joensuu, 2007 2

Saatteeksi Metsäntutkimuslaitoksen hoidossa olevan Kolin kansallispuiston perinnemaisemien hoitosuunnitelman väliarviointi tehtiin osana Euroopan unionin LIFE-Luonto -rahoitteista hanketta LIFE to Koli Kansallispuiston metsien ja niittyjen ennallistaminen. LIFE-hankkeen yhtenä osatavoitteena oli laatia hoitosuunnitelma perinnemaisema-alueille seuraavaksi 10 vuodeksi. Suunnitelma kattaa 26 hehtaaria tällä hetkellä hoidon piirissä olevia alueita sekä 5 hehtaaria kunnostettavia ja aktiivisen hoidon piiriin liitettäviä alueita. Metsäntutkimuslaitoksen lisäksi LIFE-hankkeen toteutukseen osallistuivat Joensuun yliopisto ja Pohjois-Karjalan ympäristökeskus. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toteutusvastuulla oli Kolin kansallispuiston perinnemaisema-alueilla esiintyvien ja Natura 2000 -luontotyyppejä edustavien niittyjen hoitosuunnitelman ajantasaistaminen, minkä yhteenvetona laadittiin tämä aikaisemman Kolin niittyjen hoidon erillissuunnitelman päivittävä raportti. Hoitosuunnitelman Perinnemaisemien hoito Kolin kansallispuistossa Hoitosuunnitelman väliarviointi ja päivittäminen ovat laatineet biologit Hanne Lohilahti ja Mika Pajari Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta. Lohilahti vastasi hoitosuunnitelman laatimisesta kasvillisuuden osalta, minkä lisäksi hän koosti yhteenvedon erillissuunnitelman jälkeen käyttöön otetuista hoitomenetelmistä. Pajari vastasi suunnitelman kirjoittamisesta ja hoitosuositusten laatimisesta hyönteisten osalta. Biologi Sirkka Hakalisto oli ympäristökeskuksen edustaja LIFE to Koli -hankkeen ohjausryhmässä ja toimi kyseessä olevan työn ohjaajana. Kansallispuiston ja LIFE to Koli -hankkeen vastuuorganisaationa Metsäntutkimuslaitos tarkasti tekstin hoidon käytännön toteutuksen kannalta. Metsäntutkimuslaitoksen Kolin kansallispuiston johtaja Lasse Lovén ja LIFE to Koli -hankkeen koordinaattori, Joensuun toimintayksikön vanhempi tutkija Kalle Eerikäinen antoivat arvokkaita kommentteja työn sisällöstä ja käytännön hoitotöiden toteutuksesta. Suunnitelmaa parantaneita arvokkaita kommentteja antoivat Suomen ympäristökeskuksen perhosasiantuntijat vanhempi tutkija Juha Pöyry ja erikoistutkija Mikko Kuussaari sekä Suomen Perhostutkijain Seuran toiminnanohjaaja Jari Kaitila. Lisäksi tekstiä muokkasi ja tarkasti MMM Eevi Nieminen. Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusmestari Taisto Turunen on ollut toteuttamassa Kolin kansallispuiston perinnebiotooppien hoitoa erillissuunnitelman laatimisesta lähtien ja hänen tiedot 1990-luvulla tehdystä Kolin ahojen hoidosta ovat olleet työn toteutuksen kannalta tärkeitä. Johtaja Jari Parviainen Metsäntutkimuslaitos, Joensuu Johtaja Marketta Ahtiainen Pohjois-Karjalan ympäristökeskus 3

Sisällys 1 Johdanto...7 2 Työn toteutus...8 3 Perinnemaisemien nykytila...9 3.1 Kasvillisuus... 9 3.2 Hyönteiset... 9 4 Perinnemaisemien kunnostus ja hoito...11 4.1 Lähtökohdat... 11 4.2 Hoitomenetelmät... 11 4.2.1 Niitto... 11 4.2.2 Puiden ja pensaiden raivaus... 12 4.2.3 Laidunnus... 12 5 Uhanalaisten hyönteisten huomioon ottaminen hoitotoimissa...13 5.1 Kirjoverkkoperhonen... 13 5.2 Muut uhanalaiset hyönteiset... 13 6 Kasvillisuuden seurantaohjelma...15 7 Hoitosuositukset ja hoidon suojeluvaikutukset...16 7.1 Hoidon resursointi... 16 7.2 Käytännön hoitotyöt... 16 7.3 Uhanalaisten perhosten huomioon ottaminen... 17 7.4 Lajistoseuranta... 17 7.5 Toimenpiteiden vaikutukset Natura 2000 -luontotyyppien suojelutasoon... 18 8 Kohdekuvaukset...20 8.1 Pitkään hoidon piirissä olleet kohteet... 20 8.1.1 Mäkränaho... 20 8.1.2 Ikolanaho... 23 8.1.3 Purolanaho... 25 8.1.4 Mustanniityt... 27 8.1.5 Havukanaho... 29 8.2 Erillissuunnitelman mukaan kunnostetut perinnemaisemakohteet... 31 8.2.1 Ollila-Turula... 31 8.2.2 Vaarala-Kivelä... 32 8.2.3 Selkola... 33 8.2.4 Turusen autio... 34 8.2.5 Ylä-Murhi... 36 8.2.6 Ala-Murhi... 38 4

8.2.7 Lakkala... 39 8.3 Kunnostetut ja hoidon piiriin otetut uudet perinnemaisemakohteet... 42 8.3.1 Mattila... 42 8.3.2 Törisevä... 44 8.3.3 Seppälä... 45 8.3.4 Soikkeli... 47 Kirjallisuus...49 Liitteet...51 5

6

1 Johdanto Kolin kansallispuiston perinnemaisemat ovat syntyneet alueella pitkään harjoitetun kaski- ja niittytalouden seurauksena. Kolin ahot ja kaskimetsät ovat valtakunnallisesti arvokkaita ja ainutlaatuisia perinnebiotooppeja ja niillä elää useita perinneympäristöjen harvinaisia ja vaateliaita lajeja. Kolin perinnebiotoopit ovat myös olennainen osa Kolin alueen historiaa ja niihin liittyy paljon kulttuurihistoriallisia arvoja. Koska perinnebiotoopit ovat ihmisten luomia elinympäristöjä, niiden säilyttäminen vaatii vuosittain toistuvia hoitotoimia. Kolin perinnemaisemien arvoa ja hoidon tärkeyttä korostaa perinnebiotooppien lajiston voimakas uhanalaistuminen ja taantuminen viimeisten vuosikymmenten aikana. Uuden uhanalaisuusarvioinnin (Rassi ym. 2001) mukaan kaikista uhanalaisista lajeista ensisijaisesti perinnebiotoopeilla esiintyy 338 lajia eli 22 %. Kolin niittämällä hoidetut ahot edustavat uhanalaisimpia perinnemaisematyyppejä Suomessa. Lisäksi kaskimaille syntyneiden hakamaiden ja metsälaitumien erityispiirteiden säilyttämisessä (luontodirektiivin liite I) Suomella on kansainvälinen erityisvastuu. Kansallispuiston perinnemaisemien kartoitus ja hoidon suunnittelu alkoi 1980-luvun lopulla. Kansallispuiston pohjoisosan ahojen hoito-ohjelma valmistui vuonna 1993 (Hakalisto 1993) ja koko kansallispuiston perinnemaisemakohteiden hoidon erillissuunnitelma vuonna 1998 (Grönlund & Hakalisto 1998). Kolin kansallispuiston erillissuunnitelman laatiminen perinnemaisemien hoitamiseksi perustui kansallispuiston runkosuunnitelmaan (Metsäntutkimuslaitos 1995). Erillissuunnitelman valmistumisen jälkeen kansallispuistoon on liitetty useita uusia perinneympäristökohteita. Näitä ovat Mattilan, Seppälän ja Soikkelin tilojen pihapiirit ja niitä ympäröivät entiset kaskimaat. Niiden inventointi ja hoidon suunnittelu toteutettiin vuosina 2000 (Paatelainen 2000) ja 2004 (Lohilahti & Paatelainen 2004). Kolin perinnemaisema-alueita on nyt hoidettu säännöllisesti erillissuunnitelmaan perustuen vuodesta 1998 lähtien. Erillissuunnitelmaan sisällytettyjen kohteiden lisäksi joitakin uusia, suojelullisesti arvokkaiksi luokiteltuja uusia kohteita on otettu hoidon piiriin. Ahojen hoitosuunnitelman väliarvioinnin tavoitteena on erillissuunnitelmassa esitettyjen käytännön hoito-ohjeiden tarkentaminen sekä hoidon onnistumisen ja hoitomenetelmien soveltuvuuden arviointi. Lisäksi tavoitteena on kehittää hoitotoimia jatkossa siten, että toteutuksessa otetaan huomioon kasvillisuuden monimuotoisuuden lisäksi myös ahoilla elävät harvinaiset ja uhanalaiset perhoset sekä muut selkärangattomat eläinlajit. Uusien hoito-ohjeiden tarkoituksena on Natura 2000 -alueella esiintyvän direktiivilajin, kirjoverkkoperhosen (Euphydryas maturna) suojelutason kohottaminen. Koska kysymyksessä on olemassa olevan Kolin kansallispuistoa koskevan erillissuunnitelman päivitys, raportista ei ole haluttu jättää pois niitä perinnebiotooppikohteita (Soikkeli ja Mattilan pihapiiri), jotka kuuluvat kansallispuiston perinnebiotooppien hoitokohteisiin, mutta eivät sisälly Natura 2000 -verkostoon. Raporttiin on liitetty myös kyseisiä kohteita koskevat perustiedot, jotka on koottu eri yhteyksissä LIFE to Koli -hankkeen ulkopuolella. 7

2 Työn toteutus Tämän suunnitelman tarkoituksena on arvioida Kolin kansallispuiston perinnemaisemakohteiden säännöllisen ja tavoitteellisen hoidon ja ennallistamisen tuloksia. Suunnitelmaan on koottu erillissuunnitelmassa esitetyt ja tähänastisessa toteutuksessa käytetyt kunnostus- ja hoitotoimet. Lisäksi on arvioitu hoitomenetelmien soveltuvuutta sekä esitetty tarkennuksia hoito-ohjeisiin. Kohteiden perustiedot on esitetty vuoden 1998 erillissuunnitelmassa (Grönlund & Hakalisto 1998) sekä Mattilan, Soikkelin ja Seppälän erillisissä hoitosuunnitelmissa (Paatelainen 2000, Lohilahti & Paatelainen 2004). Kolin perinnemaisema-alueiden nykytilan kartoitus jakautuu kaikkien 16 kohteen kasvillisuuden yleistila- ja viiden kohteen perhoslajistoselvitykseen. Maastotyöt toteutettiin kesällä 2004. Kasvillisuuden osalta arvioinnissa käytettiin vuosien 1994 ja 1995 kasvillisuusinventointitietoja, joita vertailtiin nykyiseen tilanteeseen. Varsinaista kasvillisuusinventointia alueilla ei tehty, vaan työssä keskityttiin kohteiden yleistilan kuvailuun kasvillisuustyyppitasolla. Lisäksi tiedossa olevien uhanalaisten lajien esiintymät kirjattiin ja tiedot tallennettiin ympäristöhallinnon eliölajit -tietojärjestelmään. Kuviotiedot olivat joiltain osin muuttuneet rehevän paikan ongelmalajien hävittyä ja avoimen niittykasvillisuuden palauduttua hoitotoimien ansiosta. Tarkistetut kuviotiedot on esitetty Ylä- ja Ala-Murhin sekä Seppälän osalta. Suunnitelmaan on lisäksi kirjattu kohteiden käyttöön ja hoitoon liittyviä yksityiskohtia sekä vuoden 1998 jälkeen rakennetut uudet rakenteet ja rakennusten kunnostukset. Lähtökohtana Kolin perinnebiotooppien hoidossa on ollut säilyttää ja palauttaa kasviston ja kasvillisuuden monimuotoisuus (Grönlund & Hakalisto 1998). Oletuksena on ollut, että samoilla hoitotoimilla pystytään ylläpitämään myös perinneympäristöissä elävien selkärangattomien eläinten monimuotoisuus. Koko avoimen alan niittäminen kerralla saattaa vähentää selkärangattomille sopivien elinympäristöjen määrää, ellei lähiympäristössä ole vaihtoehtoisia biotooppeja. Uudet hoito-ohjeet on laadittu niin, että ne huomioivat aikaisempia suosituksia paremmin selkärangattomien eläinten elinympäristövaatimukset. Nykyisen kaltaista vuosittain tehtävää hoitoa jatketaan, mutta se toteutetaan siten, että kullakin hoitokohteella osa niittäen hoidettavasta alasta jätetään käsittelemättä. Perhoslajistoselvitys käsitti viiden edustavimman perinnemaisemakohteen (Ikolan-, Mäkrän-, Purolan- ja Havukanaho sekä Mustanniityt) päiväperhosten kartoituksen. Satunnaisia käyntejä tehtiin myös muihin hoitokohteisiin. Kohteittain laadittu lajiluettelo on esitetty liitteessä 1. Uhanalaisia lajeja etsittiin mahdollisilta uusilta paikoilta aktiivihavainnoinnilla. Lisäksi tähän suunnitelmaan on koottu tiedot ahoilla ja muualla Kolin kansallispuistossa aikaisemmin havaituista uhanalaisista perhoslajeista. Uudet yksityiskohtaiset hoitosuositukset on esitetty kohdekuvausten yhteydessä. Maisemanhoitokohteet, joilla kasvillisuudessa vallitsevat suurikokoiset, rehevien paikkojen heinät ja ruohot, kuten koiranheinä- ja koiranputki, jätettiin tässä vaiheessa perhosselvityksen ulkopuolelle. Näiden maisemanhoidollisten kohteiden merkitys uhanalaisille selkärangattomille on vähäinen edustavan niittykasvillisuuden puuttumisen tai vähäisyyden vuoksi. Tarkastelu selkärangattomien lajien kannalta tehdään näillä kohteilla myöhemmin, kun niittykasvillisuuden lajistollinen monimuotoisuus on saatu säännöllisen hoidon avulla lisääntymään. 8

3 Perinnemaisemien nykytila 3.1 Kasvillisuus Kolin kansallispuiston pohjoisosan ahoja on hoidettu niittämällä kaskikaudelta asti vajaan kymmenen vuoden taukoa lukuunottamatta. Ahot säilyivät niittämisen ansiosta maisemaltaan avoimina, mutta niiden hoito ei ollut yhtä suunnitelmallista tai tavoitteellista kuin se on ollut erillissuunnitelman valmistumisen jälkeen. Kasvillisuus oli ennen erillissuunnitelman valmistumista heinävaltaisempaa ja ahoilla kasvoi selvästi enemmän rehevyyttä ilmentäviä kasvilajeja, kuten esim. koiranputkea, maitohorsmaa, vadelmaa ja pajuja (vrt. Hakalisto 1993). Lisäksi sananjalkakasvustot olivat vielä 1990-luvun puolivälissä laajempia kuin mitä ne ovat tällä hetkellä. 1990-luvulla aloitetun intensiivisen hoidon tuloksena kansallispuiston pohjoisosan ahojen kasvillisuus on palautunut tavoitteen mukaiseksi ja ne ovat kasvillisuudeltaan Pohjois-Karjalan edustavimpia ja valtakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja. Kasvillisuuden lajistollista monimuotoisuutta kuvaa se, että Kolin edustavimmilla kohteilla neliömetrin alalla tavataan yli 30 putkilokasvilajia. Kansallispuiston laajennusosan erillissuunnitelman laatimisen jälkeen kunnostetuista kohteista Ylä- Murhissa ja Turusen autiolla on säilynyt runsaasti arvokasta niittylajistoa ja ne on mahdollista palauttaa säännöllisen ja tehokkaan hoidon avulla arvokkaiksi perinnebiotoopeiksi. Ennallistamistoimien tuloksena nämä kohteet on saatu palautettua maisemaltaan avoimiksi, mutta kasvillisuudessa vallitsevat edelleen suurikokoiset ruohot ja heinät. Pienruohosto on lisääntynyt varsinkin kuivimmilla paikoilla suurruohojen ja heinien seassa. Niillä kohteilla, joilla perinnemaisemanhoito on tavoitteeltaan maisemanhoidollista ja hoidettavat alueet ovat entisiä viljelymaita, kasvillisuus on säännöllisestä hoidosta huolimatta edelleen erittäin rehevää. Törisevän perinnemaisemakohteella ei ole vielä tehty erillissuunnitelman mukaista peruskunnostusta. Kolin perinnebiotoopeilla esiintyvät huomionarvoiset ja uhanalaiset lajit on koottu erillissuunnitelmaan. Turusen aholla ahokirkiruohoa ei ole havaittu vuoden 1997 jälkeen. Purolanaholla vuonna 1997 havaitusta ketonoidanlukkoista ei ole toistaiseksi saatu uusia havaintoja. Uusia uhanalaisten lajien havaintoja on Turusen aution ketonoidanlukko vuodelta 2004. Havukanaholta hävinneeksi luultua ahonoidanlukkoa tavattiin viimeksi kesällä 2000. 3.2 Hyönteiset Kolin kansallispuistosta on vuosien mittaan tehty satunnaisesti havaintoja uhanalaisista perhosista. 1950-luvulta alkaen puistossa on havaittu ainakin seuraavia uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi luokiteltuja perhoslajeja: ahoaamukääriäinen (Clepsis lindebergi), ruusuruohokääriäinen (Rhopobota stagnana), jalavakiiltokääriäinen (Cydia leguminana), ruusuruohokiitäjä (Hemaris tityus), nunnamittari (Baptria tibiale) ja jäkkäräverkkokoi (Digitivalva reticulella). Näistä lajeista ahoaamukääriäinen on uhanalaisten lajien toisen seurantatyöryhmän määrittelemä Suomen perinnebiotooppien kansainvälinen vastuueliölaji (Salminen & Kekäläinen 2000, Rassi ym. 2001). Lisäksi puiston alueella on tehty havaintoja rauhoitetusta kirjoverkkoperhosesta (Euphydryas maturna), joka on EU:n luontodirektiivin liitteissä II ja IV mainittu laji. Taulukkoon 1 on koottu Kolin kansallispuistossa havaittujen uhanalaisten, silmälläpidettävien ja rauhoitettujen perhoslajien uhanalaisuusluokat sekä toukkien ravintokasvit. Tarkat havaintotiedot Kolin alueen uhanalaisista ja rauhoitetuista perhosista ovat liitteessä 2. 9

Taulukko 1. Kolin kansallispuistossa havaittujen uhanalaisten, silmälläpidettävien ja rauhoitettujen perhoslajien uhanalaisuusluokat ja toukkien ravintokasvit (Mikkola ym. 1985, Marttila ym. 1996, Somerma 1997, Wahlberg 1997, Rassi ym. 2001, Gustafsson 2004, Jari Kaitila suullinen tieto). Perhoslaji IUCN-luokka Toukan tiedetty tai oletettu ravintokasvi Jäkkäräverkkokoi (Digitivalva reticulella) CR Ahojäkkärä (Gnaphalium sylvaticum) Ahoaamukääriäinen (Clepsis lindebergi) EN Ilmeisesti poimulehdet (Alchemilla sp.) Ruusuruohokääriäinen (Rhopobota stagnana) VU Ruusuruoho (Knautia arvensis) Jalavakiiltokääriäinen (Cydia leguminana) VU Lehtipuut Ruusuruohokiitäjä (Hemaris tityus) VU Ruusuruoho (Knautia arvensis) Nunnamittari (Baptria tibiale) NT Mustakonnanmarja (Actaea spicata) Kirjoverkkoperhonen (Hypodryas maturna) LC, rauhoitettu Kangasmaitikka (Melampyrum pratense) Kolin kansallispuistossa käynnistyi vuonna 2001 valtakunnallinen yöperhosseuranta kolmella havaintoasemalla, joita ovat Metsäntutkimuslaitoksen toimipaikka, Ukko-Kolin itä-rinne ja Seppälän perinnemaisema-alue. Valtakunnallisen ympäristöhallinnon yöperhosseurannan tavoitteena on selvittää yöperhospopulaatioiden paikallista monipuolisuutta erilaisissa elinympäristöissä, populaatioissa tapahtuvia muutoksia ja analysoida muutosten syitä (Luotonen 2004). Muiden selkärangattomien eläinryhmien uhanalaisista lajeista on kerätty tietoa lähinnä kaskialojen kovakuoriaisista ja latikoista (Lappalainen & Simola 1998, Martikainen ym. 2000, Simola 2002). 10

4 Perinnemaisemien kunnostus ja hoito 4.1 Lähtökohdat Kolin kansallispuiston perinnemaisemien hoidon erillissuunnitelmassa (Grönlund ja Hakalisto 1998) esitettiin yleiset periaatteet perinnemaisemien jatkuvalle hoidolle sekä yksityiskohtaiset hoito-ohjeet perinnemaisemakohteittain. Erillissuunnitelmassa oli mukana yhteensä 13 perinnemaisemakohdetta, joiden yhteispinta-ala on noin 26 ha. Kolin perinnemaisema-alueet ovat hyvinkin erityyppisiä, minkä seurauksena myös hoidon tavoitteet vaihtelevat kohteittain. Puiston pohjoisosan viidellä edustavimmalla, pitkään hoidetuilla kohteilla ensisijaisena tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen sekä eliölajiston ja perinnekasvillisuustyyppien suojelu. Erillissuunnitelmassa ennallistettaviksi osoitetut kohteet, Turusen autio ja Ylä-Murhi, olivat pitkään vailla hoitoa, minkä seurauksena alueet pääsivät voimakkaasti rehevöitymään ja metsittymään. Nykyisen hoito-ohjelman tavoitteena on palauttaa nämä kohteet kasvillisuudeltaan arvokkaiksi perinnebiotoopeiksi. Alueilla pitkään jatkunut perinteinen maankäyttö, maaperässä säilynyt siemenpankki ja muut Kolin alueen läheiset perinnebiotoopit edesauttavat alueiden ennallistamista. Entisillä viljelymailla, kuten esim. Ollila-Turulassa hoidon tavoite on maisemanhoidollinen ja hoidon tavoitteena on kaskikulttuurin seurauksena syntyneen avoimen maisemakuva säilyttäminen. Kaskikulttuurin seurauksena syntyneet koivikot pyritään säilyttämään lehtipuuvaltaisina aktiivisten hoitotoimien avulla. Tavoitteena on runsaasta lahopuustoisista elinympäristöistä riippuvaisten eliölajien suojelu ja kaskikulttuurin synnyttämän maisematyypin säilyttäminen. 4.2 Hoitomenetelmät Perinnemaisemien hoidolle ja hoitomenetelmille on annettu tarkat ohjeet erillissuunnitelmassa ja niitä on toteutettu vuodesta 1998 lähtien. Kolin kansallispuiston erillissuunnitelmassa esitetyt perinnemaisemien hoitomenetelmät ovat niitto, puiden ja pensaiden raivaus sekä laidunnus. Hoitomenetelmät vaihtelevat kohteiden ja hoidolle asetettujen tavoitteiden mukaan. 4.2.1 Niitto Niittovälineeksi on vakiintunut raivaussaha, jossa niittoteränä käytetään kolmioterää. Terän sivut teroitetaan leikkaaviksi ja terät pidetään leikkaavina teroittamalla niitä säännöllisesti. Raivaussahalla niitettäviä kohteita ovat Mäkrän-, Ikolan- ja Purolanaho, Mustanniityt, Havukanaho, Turusen autio, Ylä- ja Ala-Murhi sekä Lakkalassa ja Mustanniityillä osa kuvioista. 2000-luvulla myös viikateniittoa on alettu käyttää laajennusosan niittyjen hoidossa. Mustanniityillä niitto tehdään osittain ja Vaarala-Kivelässä joko kokonaan tai osittain niittokoneella. Edustavimmat ahot niitetään kerran kesässä. Niittoajankohta on vaihdellut kesäkuun puolesta välistä lokakuulle. Erillissuunnitelmassa kunnostettaville kohteille suositeltiin niittoa kahdesti kesässä. Käytännössä Kolin ahoilla ainoastaan seurantakoealat niitettiin kahdesti kahden vuoden ajan. Niittämällä pelkästään seurantakoeala ei saavuteta haluttua tulosta, koska koealan ulkopuolelta tapahtuu siementen leviämistä jo niitetylle koealalle. Toisaalta eritavalla käsiteltyinä koealat eivät olisi edus- 11

taneet ympäröivää, mutta vain kerran kasvukauden aikana niitettyä niittyaluetta. Nykykäytännön mukaan niittoheinä haravoidaan aholta pois parin päivän päästä niittämisestä. 4.2.2 Puiden ja pensaiden raivaus Kunnostettavien alueiden raivaus ohjeistettiin erillissuunnitelmassa ja raivaustöitä tehtiin kunnostushoidon yhteydessä vuosina 1998-2000. Metsittyneillä niittybiotoopeilla avoin niittyala palautettiin alkuperäiseen laajuuteensa raivaamalla alueet puista ja pensaista. Niittyjen reunaosien puuston ja pensaiden raivausta tehtiin Ala- ja Ylä-Murhissa, Havukanaholla, Lakkalassa, Selkolassa, Turula-Ollilassa sekä Turusen autiolla. Hoitosuosituksena on alueiden säännöllinen niitto sekä ahojen reuna-alueiden raivaaminen reunojen metsittymisen estämiseksi. Entisiä viljelymaita Ollilassa ja Mattilassa on laidunnettu alueiden raivauksen jälkeen. Hakamaaksi luokiteltuja kasvillisuuskuvioita on Ylä- ja Ala-Murhissa, Havukanaholla, Ollila-Turulassa ja Lakkalassa. Umpeenkasvaneet hakamaat kunnostettiin puoliavoimiksi puita ja pensaita raivaamalla. Hakamaakuvioille hoitosuositukseksi annettiin määräaikainen raivaus tai laidunnus. Lakkalan Ahoniemi kunnostettiin lehtipuuhakamaaksi ja lammaslaitumeksi vuonna 1998, josta lähtien Ahoniemen hoito on perustunut lampaiden laidunnukseen. Ala-Murhissa pihapiirin pohjoisosa on kuvioitu havu- ja lehtipuuhaaksi. Peruskunnostustoimien jälkeen alueen hoito on perustunut pihapiirin vuosittaiseen niittoon. Havukanaholla, Ylä-Murhissa sekä Ollilassa ja Turulassa hakamaakuvioita ei ole tarvinnut raivata vielä kertaakaan alkuraivauksen jälkeen. Seppälän tilalla kunnostettiin metsäisiä kuvioita hakamaaksi vuosina 2004 2005 ja nämä alueet otettiin laidunnukseen kesällä 2006. Kolin kaskimetsien hoidon tavoitteena on säilyttää metsät lehtipuuvaltaisina raivaamalla metsistä kuusia. Kuusten poistoa kaskimetsistä tehtiin kunnostushoidon yhteydessä Ylä-Murhissa ja Turusen autiolla. Erillissuunnitelmassa esitettiin kaskimetsien uudistamista kaskeamalla, mutta vasta kun kunnostettujen ahojen kasvillisuus on palautunut tavoitteen mukaiseksi. LIFE to Koli -hankkeen yhtenä osatavoitteena on kaskisuunnitelman laatiminen. Perinnemaisema-alueisiin läheisesti liittyviä kaskimetsiä ei tässä suunnitelmassa ole mukana. Näillä kohteilla mahdollisesti toteutettava kaskeaminen tulee aina perustua erilliseen kaskisuunnitelmaan. 4.2.3 Laidunnus Laidunnusta on hoitomuotona käytetty Lakkalassa, Selkolassa, Mattilassa sekä Ollilassa ja Turulassa. Seppälässä aloitetaan laidunnus hoitosuunnitelman (Lohilahti & Paatelainen 2004) mukaisesti kesällä 2006. Puiston pohjoisosan ahoja ei ole aikaisemmin laidunnettu, minkä takia niitä ei tule jatkossakaan hoitaa laiduntamalla. Useimmat Kolin perinnemaisemakohteet ovat vaikeasti saavutettavissa, minkä takia laidunnuksen järjestäminen on vaikeaa ja ainoana mahdollisena hoitomuotona näillä kohteilla on niittäminen. 12

5 Uhanalaisten hyönteisten huomioon ottaminen hoitotoimissa 5.1 Kirjoverkkoperhonen EU:n luontodirektiivin mukaisesti luonnonsuojeluasetuksella rauhoitettu kirjoverkkoperhonen elää Kolilla Suomen levinneisyytensä pohjoisrajalla (Hulden ym. 2000, Pöyry 2001). Lajin aikuiset yksilöt lentävät avoimilla ja osittain umpeen kasvavilla suojaisilla metsäaukoilla. Toukat käyttävät ravinnokseen ensisijaisesti kangasmaitikkaa (Melampyrum pratense). Toukan suotuisan kehityksen kannalta on oleellista, että ravintokasvit kasvavat paikoilla, jotka ovat keväällä lämpimiä. Tällaisia ovat niittyjen pohjoisreunat, joista lumi sulaa aikaisin ja kangasmaitikka lähtee nopeaan kasvuun. Sopivat olosuhteet rajoittuvat metsänreunan kapeaan vyöhykkeeseen. Syvemmällä metsässä olosuhteet ovat verkkoperhosen toukille varjostuksen vuoksi liian viileät ja aukealla puolestaan lumi viipyy toukkien kannalta liian pitkään (Wahlberg 1999). Verkkoperhosten toukkien menestymistä voidaan parantaa aurinkoisten ja lämpimien niittyjen reunojen varjostusta vähentämällä. Hoidettavien perinnebiotooppikohteiden reunaosista tuleekin poistaa varjostava vesakko säännöllisesti. 5.2 Muut uhanalaiset hyönteiset Uhanalaisten hyönteisten ja muiden niveljalkaisten (hämähäkkieläimet, kaksoisjalkaiset ja juoksujalkaiset) tärkeimpiä elinalueita ovat perinneympäristöt ja muut ihmisen luomat ympäristöt (Rassi ym. 2001). Suuri osa lajeista on yksivuotisia, minkä vuoksi ne tarvitsevat vuosittain sopivan lisääntymisympäristön voidakseen säilyä tietyllä biotoopilla (Pykälä 2001). Ravintokasvien täydellinen niitto vääränä ajankohtana voi hävittää lähes kaikki hyönteisten kehitysasteet (munat, toukat, kotelot), jolloin lajien jatkumo alueella herkästi katkeaa (Nieminen & Kaitila 2000). Monilla lajeilla aikuisten ja muiden elämänkierron vaiheiden vaatimukset poikkeavat suuresti toisistaan. Esimerkiksi useimmilla perhosilla toukkavaihe syö kasvinosia ja aikuiset imevät kukkien mettä. Lisäksi eri perhoslajien toukat käyttävät kasveja ravinnokseen hyvin eri tavoin. Osa lajeista syö lehtiä joko tuoreina tai kuivina, osa elää varren tai juuren sisällä ja osa taas syö kukkia tai tuleentuneita siemeniä (Fry & Lonsdale 1991b, Nieminen & Kaitila 2000). Korkea kukkiva kasvillisuus tarjoaakin munaja toukkavaiheille suojaa ja ravintoa sekä aikuisvaiheille mettä ravinnoksi. Toisaalta niityillä elävät hyönteiset ja niiden ravintokasvit tarvitsevat runsaasti valoa ja lämpöä kehittyäkseen. Liiallinen varjostus viilentää pienilmastoa, jolloin eläinten ravinnonkäyttökyky heikkenee ja yksilönkehitys hidastuu. Tämä puolestaan johtaa talvehtivan kehitysasteen todennäköisempään tuhoutumiseen (Fry & Londsdale 1991bc, Speight ym. 1999). Näiden toisistaan poikkeavien vaatimusten vuoksi lajit tarvitsevat selviytyäkseen elinympäristömosaiikkia (Fry & Lonsdale 1991a, Samways 1994). Elinympäristömosaiikissa on sekä korkeampaa että matalampaa kasvillisuutta ja paljaita laikkuja. Tällaiseen mosaiikkimaiseen elinympäristöön päästään jättämällä osa biotoopista niittämättä vuosittain (Fry 1991, Vainio ym. 2001). Tällöin hyönteislajistoa suosiva elinympäristö ei pääse kasvamaan umpeen ja ravintokasveja ja suojaavaa kasvillisuutta on aina jonkin verran olemassa. Tässä raportissa keskitytään hyönteisten parhaiten tunnetun ryhmän eli perhosten elinalueiden parantamiseen. Näistä samoista niittyjen hoitotoimista hyötynevät myös lähes kaikki muutkin ketojen 13

ja niittyjen uhanalaiset hyönteiset. Tällaisia lajeja on varsinkin suorasiipisten, luteiden, kaskaiden ja pistiäisten lahkoissa (Teräs 1993, Pykälä 2001, Söderman & Leinonen 2004). Kolin perinnebiotoopeilla kasvaa jo löydettyjen uhanalaisten perhosten toukkien ravintokasvien lisäksi myös muiden perinnebiotoopeilla mahdollisesti tavattavien uhanalaisten perhosten ravintokasveja. Tällaisia kasvilajeja ovat mm. keltanot (Hieracium sp.), keltot (Crepis sp.), päivänkakkara (Leucanthemum vulgare), kissankäpälä (Antennaria dioica), kaunokit (Centaurea sp.), siankärsämö (Achillea millefolium), ruusuruoho (Knautia arvensis) ja useat heinät (Poa sp., Festuca sp.). Liiteessä 3 on lueteltu Kolilla mahdollisesti tavattavia uhanalaisia tai silmälläpidettäviä perhoslajeja ja niiden toukkien ravintokasvit. Mosaiikkimainen niitto edistää myös näiden potentiaalisten perhoslajien esiintymistä ja leviämistä Kolin perinnebiotoopeille. Mesikasveja tarvitseville aikuisille perhosille Kolin perinnemaisemakohteilla kasvavia lajeja ovat mm. ruusuruoho (Knautia arvensis), kaunokit (Centaurea sp.), ohdakkeet (Cirsium sp.), keltanot (Hieracium sp.), hiirenvirna (Vicia cracca), niittynätkelmä (Lathyrys pratensis), metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), kultapiisku (Solidago virgaurea), särmäkuisma (Hypericum maculatum), päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) ja leinikit (Ranunculus sp.) (Grüneberg & Paul 2001, Selonen 1997). 14

6 Kasvillisuuden seurantaohjelma Erillissuunnitelmaan perustuvan perinnemaisemien hoidon onnistumista arvioidaan seuraamalla kasvillisuudessa tapahtuvia muutoksia kasvillisuuden seurantaohjelman avulla. Kasvilajiston ja kasvillisuuden runsauden ja rakenteen muutoksia seurataan sekä kuviotasolla että tarkemman koealaseurannan avulla. Kasvillisuuden seuranta perustuu kasvillisuuden seurantaohjeisiin (Hakalisto ym 1998) ja se on selitetty yksityiskohtaisesti erillissuunnitelmassa (Grönlund & Hakalisto 1998). Seurantamittaukset eri perinnemaisemakohteilla on toteutettu ja toteutetaan tulevaisuudessa alla olevan seurantaohjelman mukaan. Koealaseuranta: Turusen autio: 1997, 1999, 2000, 2002, 2004, 2008, 2013, 2018, 2022, 2027, jne. Ylä-Murhi: 1997, 2000, 2002, 2004, 2008, 2013, 2018, 2022, 2027, jne. Havukka: 1997, 2002, 2008, 2018, 2022, 2032, 2042, jne. Mäkränaho: 1997, 2002, 2008, 2018, 2022, 2032, 2042, jne. Kuvioseuranta: Turusen autio (kuvio 1c): 1998, 1999, 2000, 2003, 2008, 2018, 2028, jne. Ylä-Murhi (kuvio 4): 1998, 2003, 2008, 2018, 2028, jne. Lakkanen (kuviot 1 ja 7): 1998, 1999, 2000, 2003, 2008, 2018, 2028, jne. Mäkränaho (kuvio 4): 1998, 2003, 2008, 2013, 2018, 2028, 2038, jne. Mustanniitty (kuvio 3): 2000, 2004, 2008, 2013, 2018, 2028, 2038, jne. Mustanniitty (kuvio 4): 1998, 2003, 2008, 2013, 2018, 2028, 2038, jne. Tarkat inventointiajankohdat löytyvät kuvio- ja koealaseurantalomakkeilta, joita säilytetään Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksessa. Inventointi suoritetaan heinäkuun puolenvälin jälkeen ennen niittoa. Kasvillisuuden seurannasta on tähän asti vastannut ympäristökeskus. Tulosten yhteenveto vaatii pitkän aikavälin seurantaa ja raportoinnin ajankohta on avoin. Tässä suunnitelmassa on pyritty antamaan yleiskuva seurannan aloittamisen jälkeen kasvillisuudessa tapahtuneista muutoksista. Tulokset eivät ole tilastollisesti päteviä, mutta ne kertovat muutoksen suunnan. Seurantatuloksista on laskettu koealojen keskimääräinen lajimäärä ja esitetty valtalajeissa tapahtuneita muutoksia. 15

7 Hoitosuositukset ja hoidon suojeluvaikutukset 7.1 Hoidon resursointi Tavoitteena perinnemaisemien hoidolle tulevaisuudessa on työvoimaresursoinnin oikea mitoitus ja sen jatkuvuuden turvaaminen sekä hoitokäytännön vakiinnuttaminen. Arvokkaimpien kohteiden hoidon tulee aina perustua hoitokäytännön ja kohteet ennestään tuntevien työntekijöiden työpanokseen. Työntekijät tulee myös perehdyttää tässä selvityksessä esitettyihin uusiin hoitosuosituksiin järjestämällä heille esim. ½ työpäivän koulutus. Talkooleirien työpanos on arvokasta ja leirien työnohjaukseen tulee jatkossakin panostaa. Hoidon resursoinnin kannalta on tärkeää, että arvokkaimpien kohteiden hoito turvataan ennen kuin uusia hoitokohteita otetaan hoidon piiriin. LIFE to Koli Kansallispuiston metsien ja niittyjen ennallistaminen -hankkeen tavoitteena on kunnostaa yhteensä 5 ha kansallispuiston Natura 2000 -suo jelualueella sijaitsevia perinneympäristöjä ja käynnistää kunnostettujen kohteiden jatkuva hoito (Osahanke 3, Toimenpide A.3). Periaatteena on, että LIFE-hankkeessa kunnostettujen kohteiden jatkohoito perustuu laidunnukseen, eikä niittäen hoidettavien kohteiden pinta-ala lisäänny nykyisestä määrästä. LIFE-hankkeen toimesta laadittiin Seppälän perinneympäristön kunnostussuunnitelma (kts. luku 8.3.3) ja toteutettiin kohteen kunnostus vuonna 2004. Seppälän kunnostuksen lisäksi otetaan Ollilan vuosina 1999 ja 2000 poltetut kaskimetsät (yhteensä 0,79 ha) perinteisen kaskikierron mukaisesti laidunkäyttöön. 7.2 Käytännön hoitotyöt Maisemanhoidollisilla sekä arvokkaiksi perinnebiotoopeiksi kunnostettavilla kohteilla, joilla kasvillisuudessa vallitsevat edelleen suurikokoiset ruohot ja heinät, hoitotavoitteiden saavuttaminen edellyttää hoitointensiteetin lisäämistä. Tehokkain ja nopein tapa kunnostaa rehevöityneitä niittyjä on niittää koko alue kahdesti kesässä. Niittoajankohdalla on merkittävä vaikutus kasvillisuuteen. Oikea niittoajankohta on tärkeää perinteisen niittytalouden mukaisen ns. negatiivisen ravinnetalouden saavuttamiseksi. Kasvimassaa tulee saada poistettua mahdollisimman paljon niiton yhteydessä. Myöhäinen niitto, mikä Suomessa tarkoittaa elokuun loppua ja syyskuuta, runsastuttaa korkeakasvuisia lajeja. Niitto tulee ajoittaa niittykasvien kukkimisen ja siementen kypsymisen jälkeen siten, että kasvit eivät ole ehtineet siirtää ravintovarojaan juuriin. Lokakuussa tapahtuva niitto on ravinteiden poistamisen kannalta liian myöhäinen ajankohta. Myös liian aikainen niitto köyhdyttää lajiston monimuotoisuutta, koska silloin kasvit eivät ehdi siementää. Oikea niittoajankohta on siementen kypsymisen jälkeen heinä-elokuussa (Pykälä 2001). Kolilla ahojen niittoajankohta on vaihdellut juhannuksesta lokakuulle saakka. Niittoajankohdan ajoituksessa etusijalla tulee olla luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmat kohteet. Arvokkailla perinnebiotoopeilla niitto tulee tehdä aina viimeistään ennen syyskuun puoltaväliä. Tavoitteeltaan maisemanhoidollisten kohteiden hoito voidaan sovittaa niin, että em. kohteiden hoito ei kärsi. Maatumaan jätettynä niittoheinän vaikutus on luonnon monimuotoisuuden kannalta negatiivinen. Niittoheinän tulee antaa kuivua muutaman päivän ajan ennen haravointia. Suositukset vaihtelevat 2 3 vuorokaudesta viikkoon. Maahan jätettynä heinä tukahduttaa pienikokoisia kasveja ja nopeuttaa ravinteiden kiertoa ja lannoittaa kasvualustaa (Pykälä 2001). Niittoheinän haravointi aholta pois on välttämätöntä ja sitä tulee jatkaa nykyisenlaisena. 16

Tavoitteena tulee olla niittoheinän kuivatus seipäillä tai haasialla sekä heinien kuljetus karjan rehuksi niillä kohteilla, joilla sen kuljetus ei tuota ongelmia. Näitä kohteita ovat Ollila, Vaarala-Kivelä, Mustanniityt, Havukanaho, Ala-Murhi ja Lakkala. Ahojen niittoheinä on tähän asti kasattu ahojen lähiympäristöön keskitetysti yhteen paikkaan. Niittoheinän läjittäminen on kuitenkin pidemmällä aikavälillä kestämätön ratkaisu. Heinän läjityspaikoista ei saa aiheutua ympäristöhaittaa, kuten esim. hajuhaittoja tai ravinnekuormitusta vesistöön. Niittoheinä voidaan myös polttaa, ellei heinälle löydy muuta käyttöä. Polttopaikaksi tulee valita aina sellainen paikka, joilla ei esiinny arvokasta niittylajistoa. Törisevän kunnostushoito tulee tehdä kesän 2005 aikana, jonka jälkeen tulee huolehtia kohteen säännöllisestä ylläpitohoidosta. Lisäksi puiston pohjoisosassa kaskimetsien hoito on kiireellisesti toteutettava hoitotyö. Avoimen perinnebiotoopin ja metsän väliset reunavyöhykkeet ovat maisemanhoidon ja erityisesti luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä monimuotoisuusvyöhykkeitä. Ne tarjoavat suojaa hyönteisille ja pesäpaikkoja linnuille. Varsinkin kirjoverkkoperhosen toukkavaiheelle varjottomat, valoisat ja lämpimät reunaosat ovat välttämättömiä. Lisäksi reunavyöhykkeet luovat maisemaan vaihtelevuutta. Koska Kolin ahojen reunavyöhykkeet ovat useilla kohteilla jyrkkärajaisia ja ahot rajoittuvat suoraan varttuneeseen havu- tai sekametsään, tulisi Kolin perinnebiotooppikohteilla kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota avointen niittyjen reunavyöhykkeiden hoitoon. Reunavyöhykkeiden hoito käsittää puiden ja pensaiden harvennusta, niittoa ja laidunnusta. 7.3 Uhanalaisten perhosten huomioon ottaminen Perhosten elinympäristövaatimukset pitkään hoidon piirissä olleilla kohteilla otetaan huomioon jättämällä osa niittykasvillisuudesta vuosittain pystyyn talvehtimaan. Tällainen valikoiva niitto eli mosaiikkiniitto tehdään kohteittain annettujen ohjeiden mukaan. Mosaiikkiniittoa käytetään uhanalaisten perhosten toukkien ravintokasveja kasvavilla kuvioilla, jotka on jaettu maastonmuotojen tai muiden maamerkkien perusteella kahdesta neljään alueeseen. Alueista niitetään mosaiikkimaisesti vuorovuosina aina yksi kerrallaan ja muut alueet niitetään kokonaan normaaliin tapaan. Niittämättä jätettävä ala alueen sisällä on noin 50 %, jotta edustavan niittykasvillisuuden monimuotoisuus ei hoitamattomuuden takia vähenisi. Niitettävät ja pystyyn jätettävät kohdat alueen sisällä valitaan satunnaisesti. Niitetty kasvillisuus poistetaan kuten tähänkin saakka. Mosaiikkimaisesti niitetyn alueen sijainti kirjataan ylös vuosittain, jotta samojen alueiden peräkkäisinä vuosina niittämättä jättäminen ja siitä seuraava kasvillisuuden rehevöityminen voidaan välttää. Myös seurantakoealat niitetään mosaiikkimaisesti. 7.4 Lajistoseuranta Perinnebiotooppien kunnostaminen ja hoidon kasvistolliset tavoitteet saavutetaan yleensä vasta vuosikymmenien kuluessa. Kasvillisuuden seurannan avulla pystytään seuraamaan ovatko kasvisto- ja kasvillisuusmuutokset oikeansuuntaisia. Tarvittaessa hoitokäytäntöjä voidaan muuttaa seurannasta saadun palautteen kautta. Erityisesti pitkän aikavälin seuranta antaa arvokasta tietoa esim. uhanalaisten lajien suojelusta. Kolin perinnebiotooppien kasvillisuuden erillissuunnitelman mukainen seuranta on erityisen tärkeää jatkossa, jotta uudet hoitosuositukset eivät vähennä kasvillisuuden monimuotoisuutta. Kasvillisuuden seurannasta on tähän asti vastannut Pohjois-Karjalan ympäristökeskus. Jatkoseuranta ja sen resurssointi tulee järjestää ja sopia erikseen. 17

Erityisesti perinnebiotooppien uhanalaisten lajien seurantaa tulee jatkaa esim. muutaman vuoden välein tehtävällä kartoituksella. Ahoilta aikaisemmin havaittuja, mutta nyt hävinneitä esiintymiä seurataan. Tiedot tallennetaan ympäristöhallinnon eliötietojärjestelmään. Koska monien uhanalaisten hyönteisten ekologiasta tiedetään varsin vähän, tulee lajistoa seurata säännöllisesti tulevina vuosina. Näin saadaan tietoa uusien hoitosuosituksien aiheuttamista mahdollisista lajistomuutoksista. Varsinkin perhosissa on useita uhanalaisia lajeja, minkä takia niiden seuranta ja lisäkartoitus tulisi vakiinnuttaa tulevaisuudessa. Useita lajeja ei välttämättä pysty havaitsemaan joka vuosi johtuen epäsuotuisista sääolosuhteista tai lajien vuosittaisista kannanvaihteluista. Myös muiden selkärangattomien eläinryhmien kartoitus olisi saatava käynnistymään, koska niistä ei ole olemassa minkäänlaista lajistollista vertailuaineistoa. Lajistoselvitykset ovat aina luvanvaraisia. 7.5 Toimenpiteiden vaikutukset Natura 2000 -luontotyyppien suojelutasoon Kolin kaskimaille aikojen saatossa kehittyneiden niittyjen, hakamaiden ja metsälaitumien suojelullinen merkitys on kiistaton, edustavathan ne uhanalaisimpia perinnemaisematyyppejä Suomessa. Kolin perinnebiotooppien merkitystä korostaa sekin, että luontodirektiivin liitteen I kohteina niiden säilymisessä ja suojelun turvaamisessa Suomella on kansainvälinen erityisvastuu. Kolin kansallispuiston perinnemaisemien ajantasaistetussa hoitosuunnitelmassa esitetään hoito suositukset 26 hehtaarille tällä hetkellä hoidon piirissä olevia alueita sekä 5 hehtaarille LIFE to Koli -hankkeessa kunnostettuja ja jatkuvan hoidon kohteiksi otettuja alueita. Hoitosuunnitelma pohjautuu aiemmin laadittuihin erillissuunnitelmiin (Grönlund & Hakalisto 1998, Paatelainen 2000), joihin sisältyneistä aktiivisen hoidon perinnebiotooppikohteista Soikkeli ja Mattilan pihapiiri eivät ole nykyisen Natura 2000 -rajauksen piirissä. Näiden osalta suunnitelmaan sisällytetyt perustiedot on koottu Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toimesta LIFE to Koli -hankkeen ulkopuolisena toimintona. Vuonna 1998 tehdyn Kolin Natura-alueen rajauksen ja siihen sisältyneen Natura 2000 -luonto tyyppikartoituksen tiedot on koottu tietolomakkeelle, jolla niittyjen osuudet esitetään prosentteina Natura-alueen kokonaispinta-alasta. Koska vuoden 1998 Kolin Natura-aluerajauksen mukainen niittypinta-ala on vain 16,9 hehtaaria, pyöristyy sen prosenttiosuus tietolomakkeella nollaksi. Niityt on jaettu tietolomakkeella kahteen luontotyyppiin, jotka esiintyvät samoilla niityillä mosaiikkimaisesti tai muuten rinnakkain. Lajistonsuojelullisesti arvokkaimmat pienruohoniityt kuuluvat luontotyyppiin Alavat niitetyt niityt (6510) ja tyypin edustavuus on A eli erinomainen. Rehevämmät niityt kuuluvat luontotyyppiin Vuoristojen niitetyt niityt (6520) ja tyypin edustavuus on B eli hyvä. Pinta-aloja ei kuitenkaan ole mahdollista eritellä mosaiikkimaisen esiintymisensä vuoksi. Ensimmäisessä tietokantatäydennysvaiheessa alueelle kirjattiin myös luontotyyppi Fennoskandian hakamaat ja kaskilaitumet (9070), jonka edustavuus on hyvä; tämä tarkoittaa käytännössä Seppälän aluetta (3,7 ha), joka on otettu LIFE to Koli -hankkeen toimesta laidunnuksen piiriin. Hoitosuunnitelmassa esitetään toimenpiteet seuraaville 10 vuodelle. Toimenpiteiden yleisen vaikuttavuuden osalta voidaan arvioida, että edustavuudeltaan erinomaiseksi luokitellun niittytyypin kohdalla nyt tehdyn suunnitelman mukaisilla toimenpiteillä turvataan alueiden säilyminen vastaavassa tilassa myös tulevaisuudessa. Perhoslajiston aikaisempaa selvempi huomioon ottaminen lisää kohteiden lajistollista monimuotoisuutta. Edustavuudeltaan hyväksi luokitellun niittytyypin tai laitu- 18

men tapauksessa nyt tehdyn suunnitelman mukaisilla toimenpiteillä mahdollistetaan edustavuuden paraneminen erinomaiseksi. Suunnitelman valmistumishetkellä ei muutosta vielä kuitenkaan voida todeta tapahtuneen. Luontotyyppien edustavuudessa mahdollisesti tapahtuvia muutoksia voidaankin arvioida vasta myöhemmin alueella tehtävän seurannan perusteella. 19

8 Kohdekuvaukset Perinnemaisemakohteet on jaettu hoidon jatkuvuuden ja tavoitteiden mukaan kolmeen ryhmään. Pitkään hoidon piirissä olleet kohteet edustavat Kolin perinnemaisema-alueiden arvokkaimpia kohteita. Näitä ovat kansallispuiston pohjoisosan viisi ahoa: Mäkrän-, Purolan-, Ikolanaho, Mustanniityt ja Havukanaho. Erillissuunnitelman mukaan kunnostetut perinnemaisemakohteet ovat Ollila-Turula, Vaarala-Kivelä, Selkola, Turusen autio, Ylä-Murhi, Ala-Murhi ja Lakkala. Erillissuunnitelman valmistumisen jälkeen kansallispuistoon on liitetty useita uusia perinneympäristökohteita. Uusia kunnostettuja ja hoidon piiriin otettuja/otettavia perinnemaisemakohteita ovat Mattila, Seppälä ja Soikkeli sekä Törisevä, josta viimeksi mainitun osalta peruskunnostus on vielä toteuttamatta. 8.1 Pitkään hoidon piirissä olleet kohteet 8.1.1 Mäkränaho Yleiskuvaus Mäkränaho on sekä maisemallisesti että kasvillisuudeltaan yksi Kolin edustavimmista perinnebiotooppikohteista. Ahon halki kulkee pohjois-eteläsuunnassa retkeilypolku, joka ahon eteläosassa haarautuu Ikolan- ja Purolanaholle sekä Likolahteen johtaviin polkuihin. Ahon eteläosassa sijaitsee lato, avoimen niityn länsiosassa (kuvio 2) vuonna 2003 rakennettu haasia sekä kuviolla 3 niittoheinän kasauskehikko. Valtakunnallisesti arvokkaalla aholla kasvillisuus on edustavaa ja pääosin tuoretta pienruohoniittyä. Paikoin kasvillisuus on ketomaista. Huomionarvoisista ja harvinaisista niittylajeista aholla kasvavat kesämaitiainen (Leontodon hispidus), kissankello (Campanula rotundifolia), ketoneilikka (Dianthus deltoides), aholeinikki (Ranunculus polyanthemos), ketonoidanlukko (Botrychium lunaria), nurmikohokki (Silene vulgaris), ahokirkiruoho (Gymnadenia conopsea) ja keltanokitkerö (Picris hieracioides). Kuvio 1 edustaa ahon edustavinta osaa (kuva 1). Valtalajeina kasvavat päivänkakkara Leucanthemum vulgare), metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), niittyhumala (Prunella vulgaris), valkoapila (Trifolium repens) ja poimulehti (Alchemilla sp.). Silmiinpistävää tällä kuviolla on kiiltopajun (Salix phylicifolia) runsaus. Vaikka pajut niitetään syksyllä vuosittain, ei sitä ole saatu vähenemään tai häviämään. Vuosittaisesta niittämisestä huolimatta paju kasvattaa syksyyn mennessä noin 1 m korkuisen verson. Avoimen niityn lounaisosassa, entisten rakennusten kivijalan ympärillä kasvillisuudessa vallitsevat suuret ruohot ja heinät (kuvio 2). Kuviolla valtalajeina kasvavat hiirenvirna (Vicia cracca) ja niittynätkelmä (Lathyrus pratensis). Muita niittylajeja ovat puna-apila (Trifolium pratense), peurankello (Campanula glomerata), huopaohdake (Cirsium helenioides), ruohotähtimö (Stellaria graminea), poimulehti. Rehevyyttä ja kulttuurivaikutusta ilmentäviä lajeja ovat koiranputki (Anthriscus sylvestris), koiranheinä (Dactylis glomerata), nokkonen (Urtica dioica), vattu (Rubus idaeus) ja juolavehnä (Elymus repens). Pohjois-Karjalassa harvinaista keltanokitkeröä kasvaa tiheiden hiirenvirna- ja (Vicia cracca) niittynätkelmäkasvustojen (Lathyris pratensis) seassa. 20

Kuva 1. Mäkränahon niittytyyppi on edustavaa tuoretta pienruohoniittyä, jolla tavataan useita harvinaisia perhosia. Kuva: Hanne Lohilahti Kuva 2. Mäkränahoa ympäröivät kaskimetsät tulee säilyttää lehtipuuvaltaisina raivaamalla alikasvoskuuset pois. Kuva: Hanne Lohilahti Avointa ahoa reunustavat etelässä, lännessä ja pohjoisessa kaskikoivikko (kuva 2). Kuvioilla 3 ja 4 valtapuulajina kasvaa koivu. Koivikossa kasvaa myös yksittäisiä kookkaita kuusia ja vanhoja haapoja. Alikasvoksena tavataan pihlajaa, tuomea, harmaaleppää ja kuusta. Perhoslajisto Ahon perhoslajistoon kuuluu erittäin uhanalaiseksi (EN) luokiteltu ahoaamukääriäinen (Clepsis lindebergi). Lisäksi aholla tavataan pikkuperhosista harvinaisehkoa koivuilla (Betula sp.) toukkana elävää Ancylis upupana kääriäistä ja aho-orvokilla elävää Pancalia schwarzellaa. Ahon perhoslajistoon kuuluvat myös Adela croesella ja Cauchas fi bulella. Päiväperhosista Mäkränaholla tava- 21

taan myös rauhoitettua kirjoverkkoperhosta (Euphydryas maturna). Muita tyypillisesti niittylajistoon kuuluvia lajeja ovat piippopaksupää (Ochlodes sylvanus), mustatäplähiipijä (Carterocephalus silvicola), niittysinisiipi (Polyommatus semiargus) ja tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus). Perinnemaiseman hoito Nykytilanne Märkänahon kasvillisuuskuvioinnissa ei ole tapahtunut muutoksia erillissuunnitelman yhteydessä tehdyn inventoinnin jälkeen. Aho on niitetty erillissuunnitelman hoito-ohjeiden mukaan vuodesta 1998 alkaen kerran kesässä. Niittoajankohta on vaihdellut elokuusta lokakuulle. Kasvillisuuden seuranta Perinnemaisemien hoidon erillissuunnitelmaan perustuva kasvillisuuden seurantakoeala perustettiin Mäkränaholle kuviolle 1 vuonna 1997 sekä kuvioseuranta-ala kuviolle 4 seuraavana vuonna (Grönlund & Hakalisto 1998). Koealat perustettiin ja alkutilanne inventoitiin koealalta kasvillisuuden seurantaohjeen mukaisesti (Hakalisto ym. 1998). Tähän mennessä kasvillisuuden seurantamittaukset on tehty koealalla vuonna 2002 ja kuvioseurantaruudulla vuonna 2003. Koealalla (kuvio 1) kasvoi lähtötilanteessa keskimäärin 28 lajia/m 2, kun taas viiden vuoden säännöllisen hoidon jälkeen lajimäärä oli noussut keskimäärin 35 lajiin/m 2. Vuonna 1997 koealalla suurin keskimääräinen peittävyys oli päivänkakkaralla. Muita valtalajeja olivat metsäkurjenpolvi, poimulehti, kielo ja koiranputki. Vuonna 2002 suurimman peittävyyden omasi valkoapila. Muita yleisiä lajeja olivat niittyhumala, metsäkurjenpolvi, päivänkakkara ja poimulehti. Koiranputki on taantunut hoidon ansiosta taantunut selvästi lähtötilanteeseen verrattuna. Perinnebiotooppien huomionarvoisista lajeista peurankello, kesämaitiainen, nurmitatar, aholeinikki ja nurmikohokki ovat runsastuneet. Kuvion 4 kuvioseurantaruudulla lähtötilannemittauksessa vuonna 1998 kasvoi 29 lajia, joista koiranheinä, särmäkuisma (Hypericum maculatum), poimulehti, kielo (Convallaria majalis) ja metsäkurjenpolvi olivat kokonaispeittävyydeltään vallitsevimmat lajit. Lajilukumäärä ensimmäisellä seurantamittauksella oli sama eli 29 lajia. Peittävyydeltään kolme suurinta lajia olivat koiranheinä, kielo ja lillukka (Rubus saxatilis). Muita yleisiä lajeja olivat metsäkurjenpolvi, ojakellukka (Geum rivale), poimulehti, metsäorvokki (Viola riviniana) ja ketunleipä (Oxalis acetosella). Suositukset jatkohoidolle Mäkränaholla avointen niittyalojen hoidossa tavoitteena tulee olla niittoajankohdan aikaistaminen elokuulle. Kuviolta 1 tulee niittää pajut ensimmäisen kerran juhannuksen jälkeen. Niitto toistetaan muun niittykasvillisuuden niiton yhteydessä. Tällä menettelyllä pyritään saamaan pajujen kasvu taantumaan. Kuvioiden 3, 4 ja 5 kaskimetsät tulee säilyttää lehtipuuvaltaisina raivaamalla alikasvoskuuset pois (kuva 2). Kuustenpoisto voidaan tehdä myöhään syksyllä, ja ne tulee kaataa mahdollisimman lyhyeen kantoon. Hakkuutähteet raivataan kaskimetsistä pois. 22

Perhoset Perhosten kannalta Mäkränahon merkityksellisimmät alueet ovat kuviot 1 ja 2. Kuvio 1 jaetaan neljään jokseenkin yhtä suureen alueeseen siten, että polun itäpuolinen osio jaetaan kahteen alueeseen 1a ja 1b. Kuvion 1 polun länsipuolinen osio jaetaan myös kahteen alueeseen 1c ja 1d. Ahon poikki kulkeva polku toimii rajana alueille 1a/d ja 1b/c (liite 4). Ensimmäisenä vuonna 2005 alue 1a niitetään mosaiikkimaisesti, minkä jälkeen vuorossa ovat 1b kesällä 2006, 1c kesällä 2007 ja 1d kesällä 2008. Viidentenä vuotena 2009 kierto aloitetaan alusta alueesta 1a. Kuvio 2 jaetaan kahteen lohkoon, joista itäinen osa otetaan mosaiikkiniiton piiriin. Se jaetaan itälänsi suunnassa kahteen yhtä suureen alueeseen 2a ja 2b (liite 4). Alueita niitetään mosaiikkimaisesti vuorovuosina siten, että alue 2a niitetään parittomina vuosina (2005, 2007, 2009, ) ja 2b parillisina vuosina (2006, 2008, 2010,...). 8.1.2 Ikolanaho Yleiskuvaus Valtakunnallisessa perinnemaisemainventoinnissa Ikolanaho, Mäkrän-, Purolan- ja Havukanahon ohella, on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi. Ikolanaho on yksi Kolin kansallispuiston pohjoisosan kolmesta kaskikaudelta lähtien lähes yhtäjaksoisesti hoidetuista kohteista. Ikolanaholla sijaitsee metsäntutkimuslaitoksen varauskämppä ja aho on Herajärven kierroksen ja Mäkrän polun risteyskohdassa. Aholta lähtee polkuverkosto Mäkränaholle, Purolanaholle, Mäkränvaaralle ja lounaaseen Kotaniemen tielle. Ahon lounaispuolella sijaitsee katettu lähde, jonka jatkuva vedenlaadun seuranta on Metsäntutkimuslaitoksen vastuulla. Ikolanahon kasvillisuus on edustavaa ahokasvillisuutta. Vuodesta 1993 lähtien toteutetun (Hakalisto 1993) säännöllisen hoidon seurauksena kasvillisuudesta ovat hävinneet rehevyyttä ilmentävät suuret heinät ja ruohot, kuten esim. koiranheinä, maitohorsma (Epilobium angustifolium) sekä vadelma (Rubus idaeus). Ahon tunnuslaji, ahokirkiruoho (Gymnadenia conopsea), on säilynyt aholla edelleen runsaana ja levinnyt itä-länsi -suunnassa kulkevan polun eteläpuolelle. Kesällä 2004 kukkivia kirkiruohoja laskettiin aholta noin 300 yksilöä. Lehtipuiden ja kuusen taimet on saatu pidettyä kurissa raivaussahaniitolla. Perhoslajisto Ikolanahon perhoslajistoon kuuluvat erittäin uhanalaiseksi luokiteltu ahoaamukääriäinen sekä vaarantuneiksi luokitellut ruusuruohokääriäinen (Rhopobota stagnana) ja ruusuruohokiitäjä (Hemaris tityus). Kaksi viimeisintä lajia elävät toukkina ruusuruoholla. Lisäksi aholla on havaittu myös rauhoitettua kirjoverkkoperhosta. Muita mainittavia perhoslajeja ovat Cauchas fi bulella ja Lampronia rupella. Niityn lajistoa ovat myös mm. piippopaksupää (Ochlodes sylvanus), mustatäplähiipijä (Carterocephalus silvicola), lauhahiipijä (Thymelicus lineola), loistokultasiipi (Lycaena virgaureae), hopeasinisiipi (Polyommatus amandus), hohtosinisiipi (Polyommatus icarus), niittysinisiipi (Polyommatus semiargus), orvokkihopeatäplä (Argynnis aglaja), ketohopeatäplä (Argynnis adippe), niittyhopeatäplä (Boloria selene) ja tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus). 23