Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.



Samankaltaiset tiedostot
Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen.

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten:

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa

Eriyttäminen ja yksilöllistäminen muuttuneissa opetussuunnitelman perusteissa

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

6.3 Arvioinnin kohteet

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Savonlinnan normaalikoulu

7. OPPILAAN ARVIOINTI

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler

Savonlinnan normaalikoulu

8. Oppilaan arviointi

B3. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi vastauksia osallistujien kysymyksiin tietoisku opiskelun erityisistä painoalueista eriyttämisen menetelmänä

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

Kempeleen kunta Liite 1

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Opetuslautakunta Liite nro 1 18 OPPILAAN ARVIOINTI JA SEN PERUSTUMINEN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUKSIIN JA PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREIHIN

8. luku Oppilaan arviointi. 8.1 Arviointi opintojen aikana

5 OPPILAAN ARVIOINTI Ohje koulukohtaiseen työskentelyyn:

8. Oppilaan arviointi

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

Horisontti

Arvioinnilla kannustetaan opiskelijaa myönteisellä tavalla omien tavoitteittensa asettamiseen ja työskentelytapojensa tarkentamiseen.

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki

LAUKAAN KUNTA OPPILASARVIOINNIN OHJEET

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

ARVIOINTI YLÄKOULUSSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

Arviointi koulun arjessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

Luku 6 Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH

Arviointitiedote. Vuosiluokat 1-6

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito kehittymässä.

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo Elina Mantere

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen

SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ

6.8 Paikallisesti päätettävät asiat

Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa

Noudatat hyviä tapoja. Annat työrauhan toisille. Osaat työskennellä itsenäisesti. Osaat työskennellä toisten kanssa. Teet tehtäväsi huolellisesti

Perusopetuksen rakenne, arviointi ja tutkinnot

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Puistolanraitin ala-asteen koulu. 6 Arviointi

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka

Arviointi perusopetuksessa

Oppimisen arviointi Kokkolan perusopetuksessa

1.2 Itsearvioinnin edellytysten tukeminen sekä itsearvioinnin ja vertaisarvioinnin periaatteet

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Sari Muhonen

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6

Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin Mika Sarkkinen

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

6.4 Opintojen aikainen arviointi

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Yläkoulujen lukkarityöpaja

Maunulan ala-aste, luku 6 arviointi, marraskuu 2016 UUSI TEKSTI lisäykset/muutokset kursiivilla

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito hyvä.

6 OPPIMISEN ARVIOINTI

Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI. 6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Arviointi alkuopetuksessa - Lukuvuositodistus

6.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät

Oppimisen arvioinnin liitemateriaali

Eriyttäminen ja yksilöllistäminen. Opetussuunnitelman perusteet ja suositukset

Arviointisuunnitelma alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

6 OPPIMISEN ARVIOINTI

LIELAHDEN KOULU

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

Sivltk Liite 1

Transkriptio:

1 1. - 2. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen. 2. Arvioinnin muodot ja menetelmät Oppilaan opintojen edistymisestä sekä oppilaan työskentelystä ja käyttäytymisestä annetaan tietoa oppilaalle ja hänen huoltajalleen todistuksissa, vapaamuotoisissa tiedotteissa ja suullisesti (mm. kehityskeskustelujen yhteydessä). Kunkin lukukauden päättyessä oppilaalle annetaan todistus, johon merkitään oppilaan opinto-ohjelma ja oppiaineittain tai aineryhmittäin arvio siitä, miten oppilas on saavuttanut asetetut tavoitteet. Todistuksissa oppilasta arvioidaan sanallisesti vuosiluokilla 1.-4. Vuosiluokilla 5.-6. käytetään numeroarvostelua, jota voidaan täydentää sanallisella arviolla. Oppilaan arvioinnin yhtenä tehtävänä on kehittää oppilaan itsearviointitaitoja. Oppilaan itsearviointia käytetään osana koulun arviointijärjestelmää. Itsearviointikeinoina voidaan käyttää mm. keskustelua, työkansiota tai kyselyä. 3. Opinnoissa eteneminen ja vuosiluokalta siirtyminen Oppilas, joka on kevätlukukauden päättyessä annettavassa lukuvuositodistuksessa saanut vähintään välttäviä tietoja ja taitoja osoittavan numeron tai vastaavan sanallisen arvion, siirtyy seuraavalle vuosiluokalle. Oppilaalle, jonka arvosana on hylätty, tulee varata erikseen mahdollisuus osoittaa saavuttaneensa asianomaisessa oppiaineessa hyväksyttävät tiedot ja taidot. Ehtokoe järjestetään lukuvuoden loppuvaiheessa tai kesäkuun aikana. Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos hän ei erillisessä kokeessakaan ole saanut korotettua hylättyä suoritustaan, tai jos sitä on oppilaan yleisen koulumenestyksen vuoksi pidettävä tarpeellisena. Jos oppilas aiotaan jättää vuosiluokalle hänen yleisen koulumenestyksensä vuoksi, on huoltajalle varattava mahdollisuus tulla kuulluksi ennen päätöksentekoa. Vuosiluokalle jättämisestä päättävät rehtori ja oppilaan opettajat yhdessä.

2 4. Oppiaineiden arviointiperusteet Arviointi perustuu oppilaan omaan oppimis- ja kasvamisprosessiin sekä eri oppiaineiden tavoitteiden saavuttamiseen. Lähtökohtana on koulun opetussuunnitelma, jossa on määritelty yleiset ja ainekohtaiset arvioinnin periaatteet. Opetussuunnitelman nivelkohdissa määritellyt hyvän osaamisen kriteerit yhdessä alla olevien arvostelun perusteiden kanssa määrittävät sen tieto- ja taito-tason, joka on arvioinnin pohjana. Opetussuunnitelma ja hyvän osaamisen kriteerit on esitelty kaupungin verkkopalvelussa osoitteessa www.raisio.fi > opiskelu ja koulutus > koulut > opetussuunnitelma luokat 1-9. Oppilaan arvioinnista päättää oppiaineen opettaja tai jos opettajia on useita, opettajat yhdessä. 5. Oppiaineiden arvosanojen kuvaukset Kiitettävä (2.lk) Arviointipohjan kasvaessa kiitettävä osaamisen arvosana merkitään, kun oppilas osoittaa perustavoitteiden täydellistä tai niiden ylittävää hallintaa. Osaaminen yltää jo selvästi yli vuosiluokan tavoitteiden ja oppimistuloksissa on havaittavissa luovuutta sekä lahjakkuutta ja onnistumista usein vaikeissakin tehtävissä. Työskentely on aktiivista ja innokasta. Saavuttanut tavoitteet Arvosana tarkoittaa hyvän osaamisen tasoa, mikä annetaan oppilaalle, joka on osoittanut yltäneensä vuosiluokalleen asetettuihin keskeisimpiin tavoitteisiin usein tai aina. Työskentely on yleensä aktiivista. Onnistuu vaihtelevasti Arvosana tarkoittaa osaamisen tasoa, jossa kaikilta osin ei ole ylletty vuosiluokalle asetettuihin tavoitteisiin, suuremmilta osin kylläkin. Työskentely on ajoittain passiivista. Tarvitsee lisää harjoitusta Arvosana tarkoittaa, että melko usein oppilaan tavoitteen saavuttaminen on jäänyt puutteelliselle tasolle, vaikka on turvauduttu yksilöllisiin tukitoimiinkin, edellytykset selviytyä seuraavalla vuosiluokalla ovat kuitenkin olemassa. Työskentely on usein passiivista. Hylätty Arvosana tarkoittaa, että oppilas ei ole saavuttanut vuosiluokan tavoitteita eikä hänellä siten ole edellytyksiä selvitä ilman runsaita tukitoimia seuraavalle vuosiluokalle. Huoltajaan otetaan aina etukäteen yhteyttä näissä tapauksissa.

3 6. Työskentelyn arviointi Työskentelyn arviointi kohdistuu oppilaan taitoon suunnitella, toteuttaa ja arvioida omaa työtään. Työskentelyn arvioinnissa otetaan huomioon, miten vastuullisesti ja oma-aloitteisesti oppilas työskentelee ja miten hän toimii yhteistyössä muiden kanssa. Työskentelyn arviointi on osa oppiaineen arviointia, mutta se voidaan toteuttaa myös erillisenä sanallisena arviointina. 7. Käyttäytymisen arvioinnin osa-alueet Muiden ja ympäristön huomioonottaminen: - toisten kanssa toimeen tuleminen ja yhteistyötaidot - koulutyöhön keskittyminen - työrauhan antaminen itselle / muille Sääntöjen noudattaminen: - koulussa on yhteiset säännöt, joiden noudattamista ja merkityksen ymmärtämistä arvioidaan - usein tulee näkyviin myös se, että oppilas noudattaa valvonnan alaisena sääntöjä toisella tavalla kuin koulun vapaammissa tilanteissa kuten välitunneilla tms. toimiessaan Työn arvostaminen: - oppilaan yleinen asenne koulunkäyntiä kohtaan - muiden koulussa työskentelevien (aikuisten ja oppilaiden) työn arvostaminen - vastuun kantaminen tehtävistä - huolellisuus ja siisteys - oppilaan taito suunnitella, toteuttaa, säädellä ja arvioida omaa työtään Käyttäytymisen arvosanojen kuvaukset: Kiitettävä (2.lk) Oppilaan käyttäytyminen on yleensä moitteetonta. Oppilas noudattaa annettuja ohjeita käyttäytyen kohteliaasti ja yhteistyökykyisesti. Asenne oppimista kohtaan on positiivinen. Saavuttanut tavoitteet (1. ja 2.lk) Oppilas osaa käyttäytyä ja noudattaa sääntöjä, mutta toisinaan hyvät käytöstavat unohtuvat. Asenne oppimista kohtaan on pääsääntöisesti positiivinen.

4 Onnistuu vaihtelevasti (1. ja 2.lk) Oppilas noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä, mutta välillä varsinkin koulun vapaammissa tilanteissa hän unohtaa hyvät käytöstavat. Asenne oppimista kohtaan vaihtelee. Tarvitsee lisää harjoitusta (1. ja 2.lk) Oppilas noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä, mutta välillä varsinkin koulun vapaammissa tilanteissa hän unohtaa usein hyvät käytöstavat. Asenteessa oppimista kohtaan parantamisen varaa. Hylätty (1. ja 2.lk) Oppilaan käyttäytyminen on kontrolloimatonta ja hän ei hallitse itseään. Oppilas ei kykene noudattamaan annettuja ohjeita ja sääntöjä, jolloin käyttäytyminen ei edellytä vuosiluokalta siirtymistä. Oppilas vaatii välittömiä oppilashuollollisia toimenpiteitä ja niiden seurantaa. 8. Äidinkielen ja kirjallisuuden arvosanojen osa-alueet Kirjoittaminen: - oikeinkirjoitus - käsiala - luova kirjoittaminen - kieliopin hallinta Lukeminen ja kirjallisuus: - tekninen/mekaaninen lukutaito - luetun ymmärtäminen - kirjallisuus- ja tiedonhakutehtävät Puhuminen ja kuunteleminen: - suullinen ilmaisu - osallistuminen keskusteluun oppimistilanteissa - kuullun ymmärtäminen - kuultujen ohjeiden soveltaminen käytäntöön 9. Matematiikan arvosanaan sisältyvät osa-alueet - mekaaniset peruslaskutoimitukset - soveltavat laskutoimitukset - päässälaskut

5 10. Erityisen tuen piirissä olevan oppilaan arviointi Oppilaan oppimisvaikeudet voivat aiheuttaa sen, että hänen suoritustasonsa vaikuttaa heikommalta kuin hänen todellinen osaamisen tasonsa on. Tällaisen oppilaan arviointi tulee perustua kuitenkin hänen todelliseen osaamistasoonsa. Erityisen tuen piirissä olevalle oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), jossa määritellään mm. oppilaan opiskelun tavoitteet ja keskeiset sisällöt sekä arvioinnin periaatteet. Jos erityisen tuen piirissä olevan oppilaan kohdalla on päätetty joidenkin oppiaineiden oppimäärien yksilöllistämisestä, arvioidaan oppilaan suorituksia HOJKS:ssa määriteltyihin tavoitteisiin perustuen. Todistuksessa yksilöllistettyjen oppimäärien mukainen numeroarvosana varustetaan tähdellä (esim. ympäristö- ja luonnontieto *9). Merkinnän yhteydessä viitataan yksilölliseen oppimäärään. Muilta osin oppilaan arviointi erityisen tuen piirissä perustuu soveltuvin osin yleisiin oppimääriin ja opetushallituksen kulloinkin voimassa oleviin oppilaan arvioinnin perusteisiin. 11. Oppilaat, joiden äidinkieli on muu kuin koulun opetuskieli Oppilas voi opiskella suomen kieltä suomen kielen ja suomi toisena kielenä oppimäärän mukaan. Jos suomi ei ole maahanmuuttajan äidinkieli, on hänen opintojaan aina arvioitava suomi toisena kielenä -oppimäärän mukaisesti. Jos hänen suomen kielen taitonsa arvioidaan äidinkielen tasoiseksi, hänet voidaan arvioida suomen kielen oppimäärän mukaan.