Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen on saatu EU:n Life-Luonto -rahoitustukea
Luonnontilaisissa vanhoissa metsissä esiintyy runsaasti eri lahoamisvaiheessa olevia pystypuita ja maapuita. Tutkimuksissa on päädytty, että harvinaisen lahopuu- lajiston säilyminen edellyttää vähintään 20 m 3 lahopuuta hehtaarilla.
Esimerkki myrskytuulen aiheuttamasta pienaukosta metsän keskessä. Tähän niinkutsuttuun valoikkunaan kasvaa kuusentaimia ja pienaukon koosta riippuen myös koivuja.
Kuusi on joutunut kaarna- kuoriaisten hyökkäyksen kohteeksi ja yrittää pihkalla torjua tilannetta. Haapa on joskus leimattu poistet- tavaksi kuitupuuksi, mutta jäänyt kaatamatta. Laho on kuitenkin lähtenyt liikkeelle.
Pohjantikka on yksi niistä vaateliaista lajeista, jotka viihtyäkseen alueella tarvitsevat lahoavan puun hyönteisiä. Se kovertaa pesäkolonsa tyvilahon kuusen runkoon monesti silmänkorkeudelle kuten kuvassa näkyy.
Lukuisa joukko kääpiä asustaa lahoavalla puulla. Osa niistä käy elävien huonokuntoisten puiden kimppuun ja osa ilmestyy vasta kuolleisiin puihin.. Kantokääpä aloittaa lahotustyönsä kuusen tyveltä.
Taulakääpä on yleinen koivujen lahottaja. Sen huopamaisesta sisuksesta saadaan kuivattua tau- la-aineksia aineksia tulentekoon. Männynkääpä pääsee iskeyty- mään myrskyssä vaurioitunei- siin mäntyihin ja tulee esiin ikävänä yllätyksenä hakkuun yhteydessä.
Arinakääpä on yksi laholla lehtipuulla viihtyvä laji. Nimi viittaa sen perinteiseen käyttöön tulen säilyt- täjänä hiilloksessa ennen tulitikkujen aikakautta.
Lahoavat maapuut saavat aikaa myöten sammalpeitteen päällensä ja puusta muodostuu pienilmastoltaan oma ympäristönsä, johon siihenkin on sopeutuneita metsän lajeja.
Lahot maapuut ovat myös hyviä siementen itämisalustoja, jotka varsinkin kuusi nopeasti valtaa.
Runsaat tulvat aikaansaavat puiden kuolemisia ja tällaiset pienkosteikot ovat jatkuvassa käymistilassa. Niistä muodostuu vaikeakulkuisia ryteikköjä, joissa on pienikokoista eri-ikäistä ikäistä lahopuuta.
Kuolleet puut rikastuttavat myös vesiluontoa. Järvenranta- puut kaatuvat vanhuuttaan veteen juuriston pettäessä ja niistä tulee liekopuita. Vedenpinnan alla ne säilyvät vuosisatoja ja toimivat kasvualustana ja vesiluonnon pien- ympäristönä.
Lähteiden ja lähdelampien pohjalla on sikin sokin kaatunutta puustoa, joka säilyy pitkään lahoamatta.
Life hankkeen yhteydessä on selvitelty lahopuuston nykytilannetta Evon alueella. Lahopuukertymät löytyvät luonnollisesti suojelualueilta ja niissä voi paikoin olla jopa kolmannes metsän puumäärästä eli 100 150 kuutiota hehtaarilla.
Tehokas ja nopea keino lahoavan pystypuun tuottamiseen metsässä on kaulata runkoja pystyyn. Moottorisahalla tehdään kaksi rengasta rungon tyvelle ja katkaistaan yhteys juuriston ja latvuksen väliltä.
Työn tulokset näkyvät kuusella jo seuraavana vuonna. Kuori alkaa varista ja tikat etsiessään kaarnakuoriaisen toukkia jouduttavat tapahtumaan.
Lahoa maapuuta tuotetaan yksinkertaisesti kaatamalla puita ja jättämällä ne paikalleen. Monimuotoisuuden lisäyksen kannalta on tärkeätä, että alueella esiintyy eri puulajien lahopuita eri kokoluokissa.
Puita kaadettiin ja kaulattiin ryhminä pyrkien jäljittelemään, tuulen, lumen ja hyönteistuhon aikaansaannoksia luonnossa.
Ennallistetuissa korpikohteissa muodostuu muutaman vuoden viiveellä runsaasti lahopuuta puiden kuollessa vedenpinnan nousun johdosta.
Majava tuottaa lahopuuta jokivarsille ja lampien rannoille. Evolla on kymmenkunta majavien toistuvasti käyttämää asuinpaikkaa, joissa tulva aikaansaa ranta- puuston kuolemisia.
Lahopuun 15 lisäyskohdetta näkyvät vihreällä värillä. Tavoitteena on ollut tuottaa näissä metsiköissä 20 m 3 lahopuuta hehtaarille. Metsiköiden pinta-ala ala on noin 100 ha.