Metsät ja metsätalous Evolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsät ja metsätalous Evolla"

Transkriptio

1 Metsät ja metsätalous Evolla Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen on saatu EU:n Life-Luonto -rahoitustukea

2 Kuivahkon kankaan eli puolukkatyypin metsät ovat tyypillisiä Evon alueelle ja niissä kasvaa upeita männi- köitä ja puolukkakasvustoja. Näyttävyydestään huolimatta ne kattavat pinta-alasta alasta vain kolmanneksen.

3 Tuoreen kankaan pääpuulajina on kuusi ja kenttäkerros on mustikalla ja puolukalla, pohjakerroksessa kasvaa seinä- ja kerrossammalta.. Natura-alueen alueen metsämaasta noin puolet luokitellaan tuoreiksi kankaiksi.

4 Lehtomaisen kankaan rehevää aluskasvillisuutta. Natura-alueen alueen metsäalasta 10 % on lehtomaisia kankaita.

5 Kuivan kankaan eli kanervatyypin metsiä on Evolla vain pieni- alaisina esiintyminä. Tätä karumpia jäkäläkankaita ei esiinny käytännössä laisinkaan.

6 Metsäsuunnittelun maastotöissä kirjataan ylös paitsi puustotiedot niin koko joukko luonnon monimuotoi- suuden tunnuksia ja erityiskohteita. Tämä johtaa mm siihen, että metsikkökuvioiden keskimääräinen pinta-ala ala pienenee entisestä.

7 Metsäinventoinnin perusteella saadaan kokonaiskäsitys alueen puustosta.

8 Vastaavasti saadaan tiedot kasvupaikoista ja niiden sijoittumisesta alueelle.

9 Metsät ovat pääosin olleet talousmetsiä, joista on saatu valtiolle ja yksityisille metsänomistajille hakkuutuloja.

10 Kunnostusojitussuunnitelma sisältää vesiensuojelun edellyttämiä toimia. Laskeutusallas ja pintavalunta- kenttä estävät kiintoaineen kulkeutumisen alapuoli- seen vesistöön.

11 Kunnostusojituksen yhteydessä on tarpeen kaivaa laskeutusallas keräämään ojitusvesien hienoainesta.

12 Kuivaskorven pintavalutuskenttä suodattaa ojitus- vedet ennen kuin ne pääsevät jatkamaan kulkuaan. Oikealta tuleva oja päättyy poikittaiseen v-muotoiseenv kaivantoon, josta vedet suodattuvat pintakerrosten lävitse.

13 Opetusmetsässä on sananmukaisesti mahdollisuus erilaisiin opetusta ja tutkimusta palveleviin kokeiluihin. Metsänvil- jelyyn suunniteltu istutuskone istuttamasa kuusentaimia.

14 Kantojennosto on tullut metsätaloudessa kokeilu- käyttöön. Pääosa uudistusalan kuusenkannoista nostetaan kaivinkoneella energiakäyttöön ja samalla saadaan muokattua maanpinta metsänistutukselle.

15 Maisemallisesti arvokkaissa tienvarsikohteissa männyn luontainen uudistaminen toteutetaan tiheällä siemenpuustolla, josta osa jätetään säästöpuiksi pehmentämään muutosta.

16 Uudistusaloille jätetyt pitkät kannot ovat pystylahoina arvok- kaita useille lajeille.

17 Aikaa myöten säästöpuut ja sittemmin kelot jäävät metsän keskeen lahopuuksi. Viirupöllön alkuperäinen pesäpuu on ollut savupiippumainen mänty- kelo.

18 Metsänhoidon suositusten mukaisesti kelot jäävät hakkuissa pystyyn. Monet niistä ovat kasvaneet luonnon omiksi tilataideteoksiksi.

19 Vanha metsänkäytön perinne valtionmailla on jättää leimikon suurin puu pystyyn. Näistä jättiläisistä on sittemmin kehittynyt maanmerkkejä ja sääkselle erinomaisia pesän- rakennuspuita.

20 Katajakasvustoja on perinteisesti suosittu metsänhoidossa. Ne tarjoavat korkealaatuista talviravintoa hirville ja marjat ovat metson ja teeren mieleen.

21 Raita on haavan tapaan metsäluonnon arvopuu ja sen rungolla viihtyy monilajinen jäkälä ja sammalkasvusto.

22 Mäelläsijaitsevalle uudistusalalle on jätetty koivuja siementämään äestämällä paljastettua metsämaata. Avoimessa tilassa koivut tarjoavat turvallisen talviajan ruokailuympäristön urpuja syöville teerille.

23 Istutetut koivikot ovat vaikeuksissa ja hirvet syövät ja taittelevat niitä toistuvasti. Näin ollen on jouduttu istuttamaan koivulle sopivia kasvupaikkoja kuusella.

24 Lehtikuusi on kiinnostanut metsänhoitajia eri aika- kausina. Eri puolilla Evon aluetta on vanhoja lehti- kuusimetsiköitä, joista vanhimmat 1860 luvulta.

25 Ekologinen käytäväverkosto kytkeytyy luontevasti jokivarsiin ja järvien rantavyöhykkeelle. Jokivarsilla ohjeena on jättää puuston mitan levyinen käsittelemätön suojavyöhyke. Rannoilla suojavyöhykkeen ohjeellinen leveys on noin 50 m.

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä.

Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä. Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu

Lisätiedot

Luontokohteita Evolla Useat retkeilijät tulevat hakemaan Evon luonnosta hiljaisuutta ja rauhaa kiireiseen elämänmenoonsa.

Luontokohteita Evolla Useat retkeilijät tulevat hakemaan Evon luonnosta hiljaisuutta ja rauhaa kiireiseen elämänmenoonsa. Luontokohteita Evolla Useat retkeilijät tulevat hakemaan Evon luonnosta hiljaisuutta ja rauhaa kiireiseen elämänmenoonsa. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Lakien ja säädösten noudattaminen pienvesien lähiympäristöissä

Lisätiedot

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Piirroakuvat: Jari Kostet ja Tom Björklund. Valokuvat: Sami Tossavainen Vaihettumisvyöhykkeet Tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin reuna-

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015 Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54

Lisätiedot

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti

Lisätiedot

METSO KOHTEEN LIITTEET

METSO KOHTEEN LIITTEET METSO KOHTEEN LIITTEET xxxxxx, xxx-xxx-x-xx 1 Tilan xxxx omistus 2 2 Suojeluun esitettävän metsän kasvupaikka- 2-7 ja puustotiedot kuvioittain 3 Karttarajaus 7 4 Suojelualueen lyhyt kuvaus 8 5 Kohteen

Lisätiedot

Metsätalouden ympäristöseuranta 2016

Metsätalouden ympäristöseuranta 2016 Metsätalouden ympäristöseuranta 2016 Miksi ympäristöseurantoja tehdään Metsien käsittelyssä lainsäädäntö, metsäsertifiointi ja sertifioitu ympäristöjärjestelmä ohjeineen edellyttävät, että mm. luontokohteiden

Lisätiedot

Suot ja ojitusalueiden ennallistaminen

Suot ja ojitusalueiden ennallistaminen Suot ja ojitusalueiden ennallistaminen Suomi on maailman soisimpia maita. Suot peittävät kolmasosan maapinta-alasta alasta mitä moninaisimpina suo- tyyppeinä. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua

Lisätiedot

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron

Lisätiedot

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio. Pyy, Mäntyharju / 8

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio. Pyy, Mäntyharju / 8 1 / 8 Metsäarvio Pyy, Mäntyharju 507-412-1-73 Tämä metsäarvio kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus, perintö- ja lahjaveroarvon

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

Suomen metsien inventointi

Suomen metsien inventointi Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien

Lisätiedot

Metsien raaka-aineiden yhteistuotannon edut

Metsien raaka-aineiden yhteistuotannon edut Metsien raaka-aineiden yhteistuotannon edut Jari Miina ja Mikko Kurttila Luonnonvarakeskus (Luke) Uusia tuotteita metsästä seminaari 29.3.2017 Rovaniemi Puun ja luonnontuotteiden yhteistuotanto Onko yhteistuotanto

Lisätiedot

VESISTÖJEN TILA JA KUNNOSTUS KOULUTUSILTA. Maa- ja metsätalouden vesiensuojelutoimet

VESISTÖJEN TILA JA KUNNOSTUS KOULUTUSILTA. Maa- ja metsätalouden vesiensuojelutoimet VESISTÖJEN TILA JA KUNNOSTUS KOULUTUSILTA Maa- ja metsätalouden vesiensuojelutoimet 26.1.2011 Henri Vaarala suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti 1 TAVOITTEENA ULKOISEN RAVINNEKUORMITUSKEN VÄHENTÄMINEN Ei

Lisätiedot

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8 1 / 8 Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi 729-407--496 OP Metsäarvio+ kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää vakuusarvon määrityksessä ja omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus,

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelu

Metsätalouden vesiensuojelu Metsätalouden vesiensuojelu Maa- ja metsätalouden sekä turvetuotannon retkeily Karstulassa, 28.8.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mistä metsätalouden vesistökuormitus

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80100 Joensuu Tila: Ahola 1:6 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen kokonaispuusto...

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Kulotus ja ennallistaminen tulella

Kulotus ja ennallistaminen tulella Kulotus ja ennallistaminen tulella Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen on saatu EU:n Life-Luonto -rahoitustukea Evon alueella metsämaan kivisyys on

Lisätiedot

Kansallisen metsäohjelman toteuttaminen ja metsätalouden ympäristökuormitus

Kansallisen metsäohjelman toteuttaminen ja metsätalouden ympäristökuormitus Kansallisen metsäohjelman toteuttaminen ja metsätalouden ympäristökuormitus Metsätalous ja vesistöt seminaari 26.-27.9.2006 Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsäpolitiikan perusta

Lisätiedot

Metsätalouden ympäristöseuranta 2017

Metsätalouden ympäristöseuranta 2017 Metsätalouden ympäristöseuranta 2017 Miksi ympäristöseurantoja tehdään Metsien käsittelyssä lainsäädäntö, metsäsertifiointi ja sertifioitu ympäristöjärjestelmä ohjeineen edellyttävät, että mm. luontokohteiden

Lisätiedot

Tuli metsässä. Kuvasarja esittelee tulen ekologista vaikutuksia havumetsävyöhykkeessä taigalla.

Tuli metsässä. Kuvasarja esittelee tulen ekologista vaikutuksia havumetsävyöhykkeessä taigalla. Tuli metsässä Kuvasarja esittelee tulen ekologista vaikutuksia havumetsävyöhykkeessä taigalla. 1503 Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen on saatu EU:n

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80101 Joensuu Tila: Suotalo 30:14 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA

METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA Nurmeksen seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti

Lisätiedot

Tehokkuutta taimikonhoitoon

Tehokkuutta taimikonhoitoon Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin

Lisätiedot

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396

Lisätiedot

Suometsien uudistaminen. Mikko Moilanen, Hannu Hökkä & Markku Saarinen

Suometsien uudistaminen. Mikko Moilanen, Hannu Hökkä & Markku Saarinen Suometsien uudistaminen Mikko Moilanen, Hannu Hökkä & Markku Saarinen Turvemaiden metsätalouden erityispiirteet - Ojaverkoston ylläpito - Vesiensuojelutoimet - Ravinnetalouden hoito - Puunkorjuun ongelmat

Lisätiedot

MAANMUOKKAUSMENETELMÄT VESIENSUOJELU JA YMPÄRISTÖNHOITO

MAANMUOKKAUSMENETELMÄT VESIENSUOJELU JA YMPÄRISTÖNHOITO MAANMUOKKAUSMENETELMÄT VESIENSUOJELU JA YMPÄRISTÖNHOITO Jouni Räty 29.3.2012 1 SISÄLTÖ Maalajin merkitys maanmuokkauksessa Muokkausmenetelmän valinta Vesiensuojelu ja ympäristönhoito 2 1 Maalajit ja kasvupaikat

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin metsät

Jyväskylän kaupungin metsät Jyväskylän kaupungin metsät 1. Metsäohjelma Metsäsuunnitelma - Kuviotieto 2. Tietojen ajantasaisuus ja päivittäminen 3. Hoitoluokitus 4. Kasvupaikat 5. Kehitysluokat 6. Ikäjakaumat 7. Puustotietoja Metsäohjelma

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Monimetsä-hankkeen työpaja, Ellivuori 8.6..2016 Investointeja ja puuta riittää Metsätalouden on oltava

Lisätiedot

Metsätalouden ympäristöseuranta 2018

Metsätalouden ympäristöseuranta 2018 Metsätalouden ympäristöseuranta 2018 Miksi ympäristöseurantoja tehdään Metsien käsittelyssä lainsäädäntö, metsäsertifiointi ja sertifioitu ympäristöjärjestelmä ohjeineen edellyttävät, että mm. luontokohteiden

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Päättäjien Metsäakatemia, maastojakso 11.-13.5.2016 Sisältö Arvokkaat metsän rakennepiirteet Metsänhoitosuositukset

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013 Metsäluonnonhoito Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi Reijo Suninen 16.10.2013 KESTÄVÄ METSÄTALOUS EKOLOGINEN TALOUDELLINEN SOSIAALINEN Talousmetsien luonnonhoito on ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

ID 8030 Peurajärven virkistysalueen länsiosan metsät ja suot, Nurmes, Pohjois-Karjala

ID 8030 Peurajärven virkistysalueen länsiosan metsät ja suot, Nurmes, Pohjois-Karjala Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8030 Peurajärven virkistysalueen länsiosan metsät ja suot, Nurmes, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde Nurmeksen luoteisrajalla

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelupäivät Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsätalouden vesiensuojelupäivät Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsätalouden vesiensuojelupäivät 22.-23.9.2015 Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Kemera-laki Uusi kemera-laki on määräaikainen ja voimassa 1.6.2015-31.12.2020 Tukijärjestelmän

Lisätiedot

Mitä on ympäristövastuullinen metsätalous?

Mitä on ympäristövastuullinen metsätalous? Mitä on ympäristövastuullinen metsätalous? PEFC-seminaari 3.12.2013 Risto Mustonen vt. suojeluasiantuntija Suomen luonnonsuojeluliitto Metsätalouden ympäristövaikutuksia Suomessa: 1,5 miljonaa kilometriä

Lisätiedot

Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus

Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät lisääntyvät hakkuut ja hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 30.11.2016 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

Energiapuu ja metsänhoito

Energiapuu ja metsänhoito Energiapuu ja metsänhoito Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä Ainespuu on metsänkasvatuksen päätuote ja energiapuu aina sivutuote. Metsänomistajan tuloista 80% tulee tukkipuun myynnistä. Energiapuu mahdollistaa

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Uudet metsänhoidon suositukset

Uudet metsänhoidon suositukset Uudet metsänhoidon suositukset Ajankohtaista metsätaloudesta 25.1.2014 Olli Äijälä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäalan asiantuntemus käytössäsi Tarjoamme vastuullisia ja kannattavia ratkaisuja

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.

Lisätiedot

Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 12 Säästöpuustoa jätetään uudistusaloille

Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 12 Säästöpuustoa jätetään uudistusaloille Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 12 Säästöpuustoa jätetään uudistusaloille Julkaisija - Suomen Metsäsertifiointi ry Toteuttajat - Suomen Metsäsertifiointi ry

Lisätiedot

METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ

METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ 1 METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ KEHITYS: 50-70 luvut: tilakohtaisia suunnitelmia 1975: alueellinen metsäsuunnittelu, keskitetty järjestelmä 1985: Taso-metsätaloussuunnitelma, kerättiin tarkempia puustotietoja

Lisätiedot

Luonnonhoito Suomen talousmetsissä

Luonnonhoito Suomen talousmetsissä Luonnonhoito Suomen talousmetsissä Ympäristövaikutusten hallinta on noussut yhä keskeisemmäksi Suomen metsätaloudessa. Se on saanut aikaan muutoksia myös metsien käsittelyssä ja hoidossa. Metsäammattilaisia

Lisätiedot

Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen

Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen 30.1.2013 Metsänuudistaminen Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen Metsänuudistamisen vaiheet Valmistelevat työt Uudistusalan raivaus Hakkuutähteiden korjuu Kantojen nosto Kulotus Maanmuokkaus

Lisätiedot

Metsäsuunnitelma vuosille 2013-2022

Metsäsuunnitelma vuosille 2013-2022 Sivu 1 Metsäsuunnitelma vuosille 2013-2022 Omistaja Metsänomistaja Malli Osoite Metsätie 1, 00100 HELSINKI Puhelin 050-1234567 Sähköposti matti.metsanomistaja@metsa.fi Metsäsuunnitelman pinta-alat: Metsämaa

Lisätiedot

TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA. -Ilman avohakkuita

TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA. -Ilman avohakkuita TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA -Ilman avohakkuita Sisällys Tuohi ja yhteismetsät Metsänhoitomme Virkistys-ja luontoarvojen huomioiminen Osakkaaksi liittyminen YHTEISMETSÄ TUOHI: Yhteismetsä: Metsäala n.

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

Motti-simulaattorin puustotunnusmallien luotettavuus turvemaiden uudistusaloille sovellettaessa

Motti-simulaattorin puustotunnusmallien luotettavuus turvemaiden uudistusaloille sovellettaessa Motti-simulaattorin puustotunnusmallien luotettavuus turvemaiden uudistusaloille sovellettaessa Jouni Siipilehto UUTTA TIETOA SUOMETSÄTALOUTEEN Metlan Suometsätalous-tutkimusohjelman tulokset käytäntöön

Lisätiedot

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen

Lisätiedot

TASO-hankkeen. aloitusseminaari

TASO-hankkeen. aloitusseminaari TASO-hankkeen aloitusseminaari Saarijärvi 21.06.2011 Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ry 1 ja vesiensuojelutoimenpiteet 1) Vesistövaikutukset 2) Vesiensuojelutoimenpiteet 2

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Pohjanmaa Eeva-Liisa Repo, elinkeinopäällikkö Oulu 29.1.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Arvokkaat luontokohteet

Arvokkaat luontokohteet Arvokkaat luontokohteet Kuvasarja tarkastelee alueella esiintyviä: Metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (METE-kohteita) Luonnonsuojelulain suojeltuja luontotyyppejä Muita arvokkaita elinympäristöjä

Lisätiedot

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä -seminaari 26.4.2017 Inka Musta METSIEN KÄYTÖN EKOLOGINEN KESTÄVYYS METSÄTEOLLISUUDESSA

Lisätiedot

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2

Lisätiedot

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa

Lisätiedot

Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit

Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit Sisältö Kasvupaikkatekijöiden merkitys metsänkasvuun Metsätalousmaan pääluokat puuntuottokyvyn ja kasvupaikan (kivennäismaa/turvemaa) perusteella Metsätyyppien merkitys

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lumivuoren alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä Kurun keskustasta

Lisätiedot

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

Kangasniemen Lapaskankaan teollisuusalueen laajennus

Kangasniemen Lapaskankaan teollisuusalueen laajennus Kangasniemen Lapaskankaan teollisuusalueen laajennus Case: Puuterminaali-alueen lisäosa Maastotarkastelu 18.4. ja 14.5.2018 Henna Arkko, ins.amk YKS 599 Kuva: Tarkastelualue on pääosin mäntyvaltaista,

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Uusimaa Karen Wik-Portin, aluejohtaja Helsinki 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

R a p o r t i t. Hakkuutapojen jakautuminen % Avohakkuu 83 Luontainen uudistaminen 13 Ylispuuhakkuu 4

R a p o r t i t. Hakkuutapojen jakautuminen % Avohakkuu 83 Luontainen uudistaminen 13 Ylispuuhakkuu 4 Sivu 1/10 Arviointi-pvm: 01.01.2013... 31.12.2013 R a p o r t i t Muut ehdot : arvioijan organisaatio = 'Kaikki metsäkeskukset' Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta - RAPORTTI 13:15:45 Arviointiaineiston

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä

Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä Sisältö Metsähallitus ja metsätalous Suunnittelujärjestelmät Metsänkäsittelyn ohjeet ja käytännön toiminnan

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma MIKSI METSÄNHOITOON KANNATTAA PANOSTAA? Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu 1948 Julkilausuma Jokainen metsäammattimies tietää, että metsiemme metsänhoidollinen tila antaa monissa suhteissa

Lisätiedot

Säästä yli hehtaarin metsikkö!

Säästä yli hehtaarin metsikkö! Säästä yli hehtaarin metsikkö! Ensiapuohjelma vanhaa puustoa ja tasaista kosteaa pienilmastoa tarvitseville lajeille talousmetsissä Anna-Liisa Ylisirniö Arktinen keskus Lapin yliopisto Suomessa metsätalous

Lisätiedot

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Taimikonhoito Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Metsäteollisuus 20 mrd. Metsätalous 3 mrd. Metsänhoito 0,3 mrd. Lähde: Suomen virallinen tilasto (2013), Metsätilastollinen vuosikirja

Lisätiedot

Pornaisten Hirvikallion maa-ainestenottoalueen luonto- ja maisemaselvitys

Pornaisten Hirvikallion maa-ainestenottoalueen luonto- ja maisemaselvitys 82131072 15.12.2010 NCC Roads Oy Luonto- ja maisemaselvitys Pornaisten Hirvikallion maa-ainestenottoalueen luonto- ja maisemaselvitys NCC Roads Oy Luonto- ja maisemaselvitys Pornaisten Hirvikallion maa-ainestenottoalueen

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Savo Seppo Niskanen, elinkeinopäällikkö Kuopio 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Mikä on Evossa arvokkainta? Hämeenlinnan luonnon helmet- tapahtuma Henrik Lindberg, HAMK/Evo

Mikä on Evossa arvokkainta? Hämeenlinnan luonnon helmet- tapahtuma Henrik Lindberg, HAMK/Evo Mikä on Evossa arvokkainta? Hämeenlinnan luonnon helmet- tapahtuma 13.12.2016 Henrik Lindberg, HAMK/Evo Evo? Evon alue? N 7 200 hehtaarin Evon valtionmaa liikamaasta Evon kruununpuistoksi ja Metsähallituksen

Lisätiedot

Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan

Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelymetsien kasvu ja tuotos SMS:n metsänhoito- ja taksaattoriklubit Antti Ihalainen ja Kari T. Korhonen Luke / Metsävarojen inventointi ja metsäsuunnittelu Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

Riittääkö puu VMI-tulokset

Riittääkö puu VMI-tulokset Riittääkö puu VMI-tulokset Lapin 61. Metsätalouspäivät 14.2.2019 Rovaniemi Kari T. Korhonen Metsävarat: Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Mikael Strandström Hakkuumahdollisuudet: Olli Salminen, Hannu

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

Metsänhoitotyöt kuvioittain

Metsänhoitotyöt kuvioittain Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren

Lisätiedot

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Viite 1517874 LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

Lisätiedot

Valtion talousmetsien luonnonhoidon kehittäminen. 9.11.2011 Jussi Päivinen Metsähallitus, luontopalvelut

Valtion talousmetsien luonnonhoidon kehittäminen. 9.11.2011 Jussi Päivinen Metsähallitus, luontopalvelut Valtion talousmetsien luonnonhoidon kehittäminen 9.11.2011 Jussi Päivinen Metsähallitus, luontopalvelut Metsähallituksen metsätalouden ympäristöopas Ympäristöoppaan rakenne noudattelee osin edellisen oppaan

Lisätiedot

Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä

Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä Metsävara-asiantuntija Mikko Lumperoinen Tapio Silva Oy Tammikuu 218 Jyväskylän kaupungin metsävarat tässä hakkuulaskelmassa Nykytilanne 27.11.217 Pinta-ala:

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6

Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6 Sivu 1 / 4 ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus KOIVUNIEMI 426-405-182-3 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa käytettävät hinnat Avohakkuu Harvennus Ensiharvennus /m³ /m³ /m³

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

Tervasroso. Risto Jalkanen. Luonnonvarakeskus. Rovaniemi. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus. Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi

Tervasroso. Risto Jalkanen. Luonnonvarakeskus. Rovaniemi. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus. Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Tervasroso Risto Jalkanen Luonnonvarakeskus Rovaniemi 1 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Perinteinen tervasroso Peridermium pini - männystä mäntyyn 2 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Aggressiivinen

Lisätiedot

Tooppikallio, Sastamala

Tooppikallio, Sastamala Tooppikallio, Sastamala Raportti maastokäynnistä 6.4.2012 Tiina Jalkanen, Juho Kytömäki ja Jere Nieminen Yhteenveto Sastamalan Tooppikallio on Metsähallituksen/Laatumaan myytävänä oleva metsätila, jolla

Lisätiedot

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Kestävän energian päivä III Hattula, Lepaa 30.10.2014 Sivu 1 30.10.2014 Häme-Uusimaa mk-alue (Päijät-Häme, Kanta-Häme, osa Uusimaata) Sivu 2 30.10.2014 Metsävarat

Lisätiedot

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu

Lisätiedot

Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa

Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa Risto Jalkanen Metla, Rovaniemi 11.12.2014 Tervasroson aiheuttama pienaukko Kuohunki, Rovaniemi 14.9.2010

Lisätiedot

METSÄSUUNNITTELU. Metsäkurssi JKL yo 2014 syksy. Petri Kilpinen, Metsäkeskus, Keski-Suomi

METSÄSUUNNITTELU. Metsäkurssi JKL yo 2014 syksy. Petri Kilpinen, Metsäkeskus, Keski-Suomi METSÄSUUNNITTELU Metsäkurssi JKL yo 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus, Keski-Suomi 1 SISÄLTÖ metsäsuunnitelman sisältö metsävaratiedon keruu Muut tuotteet / palvelut Metsävaratiedon keruu tulevaisuudessa.

Lisätiedot

Puustorakenteet ja metsänkasvatuksen vaihtoehdot turv la. Markku Saarinen METLA Parkano

Puustorakenteet ja metsänkasvatuksen vaihtoehdot turv la. Markku Saarinen METLA Parkano Puustorakenteet ja metsänkasvatuksen vaihtoehdot turvemailla Markku Saarinen METLA Parkano Tunnista ensin kasvupaikka Jäkäläturvekangas I Jäkäläturvekangas II Aidot puustoiset suot Varputurvekangas I Puolukkaturvekangas

Lisätiedot

VALKOSELKÄTIKKA JA METSÄNKÄSITTELY. Ohjeita metsäammattilaisille ja metsänomistajille ANTTI BELOW

VALKOSELKÄTIKKA JA METSÄNKÄSITTELY. Ohjeita metsäammattilaisille ja metsänomistajille ANTTI BELOW VALKOSELKÄTIKKA JA METSÄNKÄSITTELY Ohjeita metsäammattilaisille ja metsänomistajille Auta valkoselkätikkaa talousmetsissä! Elinympäristövaatimukset Tämä ohje esittelee valkoselkätikan elinympäristövaatimuksia

Lisätiedot

Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset. Samuli Joensuu Jyväskylä

Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset. Samuli Joensuu Jyväskylä Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset Samuli Joensuu Jyväskylä 16.4.2013 Vesistöjen tila ja kuormituslähteet Massa-ja Yhdyskunnat paperiteollisuus Typpi t/a 10 % 2 % Turkistarhaus Muu teollisuus

Lisätiedot