Vastaanottaja Gasum Oy Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 27.12.2013 BALTICCONNECTOR MAAKAASUPUTKIYHTEYS VIRO-SUOMI INKOON LINNUSTOSELVITYKSET
MAAKAASUPUTKIYHTEYS VIRO-SUOMI INKOON LINNUSTOSELVITYKSET Päivämäärä 30/12/2013 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Juha Kiiski Otso Lintinen ja Sanna Sopanen Tommi Marjamäki Balticconnector maakaasuputkihankkeen Inkoon merialueiden linnustoselvitykset 2013 Viite 1510004534-004 Ramboll Säterinkatu 6 PL 25 02601 ESPOO P +358 20 755 611 F +358 20 755 6201 www.ramboll.fi
INKOON LINNUSTOSELVITYKSET SISÄLTÖ 1. Johdanto 1 2. Selvitysalue 1 3. Aineisto ja menetelmät 2 3.1 Tausta-aineisto 2 3.2 Pesimälinnusto 2 3.3 Lepäilijälaskennat 3 4. Tulokset 4 4.1 Pesimälinnustolaskennat 4 4.1.1 Pesimälinnuston yleiskuvaus 4 4.1.2 Suojelullisesti merkittävät lajit 5 4.1.3 Havainnot maalinnustosta 9 4.1.4 Pesimälinnuston kannalta arvokkaat alueet 9 4.2 Lepäilijälaskennat 10 4.2.1 Yleiskuvaus 10 4.2.2 Tulokset 11 4.2.3 Lajikohtainen tarkastelu 12 4.2.4 Yhteenveto lepäilijälaskentojen tuloksista 16 4.3 Nisäkäshavainnot 16 5. Epävarmuustekijät 16 6. Johtopäätökset 16 7. Lähteet 17 LIITTEET Liite 1 Selvitysaluerajaus ja pesimälaskentojen kohteet Liite 2 Lepäilijälaskentojen laskentapisteet ja - sektorit Liite 3 Pesimälaskentatulokset Liite 4 Lepäilijälaskentojen perustulokset laskentakerrat Liite 5 Lepäilijälaskentojen perustulokset summat alueittain Liite 6 Uhanalaisten petolintujen reviirit (vain viranomaiskäyttöön)
1-1 1. JOHDANTO Balticconnector -maakaasuputkihankkeella on tarkoitus yhdistää Suomen ja Viron kaasunjakeluverkostot. Hanke sisältää merenalaisen kaasuputken Inkoosta Viron Paldiskiin, vastaanottoasemat, Inkoon kompressoriaseman sekä maanpäällisen kaasuputken Inkoon Fjusöstä Jöddbölen kompressoriasemalle. Hankkeen merenalainen osa kulkisi Inkoon Fjusön ja Viron Paldiskin välillä (Kuva 1-1). Suunnitellun merenalaisen maakaasuputken kokonaispituus Suomen aluevesillä on noin 33 km. Maakaasuputken kulkureitiksi on esitetty kaksi vaihtoehtoista reittiä, VE FIN 1 ja VE FIN 2, ja vaihtoehdot eroavat kulkureiteiltään Inkoon saariston alueella. Vaihtoehdossa FIN 1 putki kulkisi Stora Fagerön pohjois- ja itäpuolitse ja vaihtoehdossa 2 Stora Fagerön lounaispuolitse. Suomen aluevesillä merenalaisen kaasuputken reitti kulkisi Inkoon Fjusöstä Inkoon saariston Natura-aluerajauksen kautta avomerelle. Tämä selvitys on tehty hankkeen merenalaiseen osaan liittyvänä linnuston perusselvityksenä Suomen aluevesien osalta. Kuva 1-1. Merenalaisen Balticconnector-maakaasuputken kulkureitti. Linnustoselvitys käsitti saaristolintujen pesimälaskennat sekä lepäilijälaskennat hankealueen läheisyydessä. Pesimälaskennat suoritettiin touko- ja kesäkuussa 2013 ja lepäilijälaskennat toukoja lokakuun 2013 välisenä aikana. Tässä raportissa esitetään linnustoselvityksessä käytetyt menetelmät, laskentojen tulokset sekä arvio alueen merkityksestä pesimälinnuston ja alueella levähtävän linnuston suhteen. Työn tilaajana on Gasum Oy. 2. SELVITYSALUE Suunniteltu merenalainen kaasuputki kulkisi Inkoon saaristoalueen läpi ulkomerialueille (Kuva 2-1). Sisäsaaristossa putken kulkureitti kulkee vilkkaammin liikennöityjen laiva- ja veneväylien alueella, jonka saarista suurin osa on rakennettua. Alueen keski- ja ulkosaaristossa rakennuskanta on vähäisempää. Putkilinjauksen läheisyyteen sijoittuu saaria ja luotoja etenkin Stora ja Lilla Fagerön alueella ja tällä alueella asutusta esiintyy pohjoisosia vähemmän. Selvitysalueen saaret ovat tyypillisesti kallioisia, keskiosistaan metsäisiä ja kooltaan yhdestä muutamaan hehtaariin. Hiekkaisia rantoja esiintyy ainoastaan Stora Fagerön pohjoisosassa. Stora Fagerön eteläpuolella kaasuputken kulkureitti kulkee pääasiassa avoimilla merialueilla, jossa luotoja ja saaria esiintyy huomattavasti niukemmin, merkittävimpinä saaristoalueen eteläreunalla sijaitsevat Sadeln ja Hästen. Sadelnin ja Hästenin eteläpuolella putki kulkisi avomerellä.
1-2 Kuva 2-1. Kaasuputken reittivaihtoehdot Inkoon saaristossa. Selvitysalueen perusrajauksena toimivat suunniteltujen merellä kulkevien putkilinjausvaihtoehtojen VE1 ja VE2 läheiset alueet, 1,5 km puskurivyöhykkeenä (kokonaisleveys 3 km) putken kulkulinjasta (liite 1). Linnuston kannalta merkityksellisimmiksi alueiksi katsottiin Inkoon saariston alueet, eikä selvitysaluetta ulotettu avomerialueelle. Selvitysalue ulottuu mantereen Fjusöstä Hästenin ja Sadelnin saarien tasalle. Edellä esitettyä selvitysaluerajausta käytettiin pesimälinnuston selvitysaluerajauksena. Lepäilijälaskennoissa selvitysaluerajaus oli paikoin laajempi, kattaen lisäksi osia mm. Sadelnin ja Hästenin etelä- ja länsipuolisista merialueista (liite 2). 3. AINEISTO JA MENETELMÄT 3.1 Tausta-aineisto Selvityksen tausta-aineistona käytettiin Inkoon sisäsaariston osayleiskaavan luontoselvitystä (Keiron Oy 2013), Tringa r.y.:n luovuttamia Tiira-havaintotietokannan tietoja selvitysalueelta sekä Inkoon saariston Natura-alueen Natura-tietolomaketta. Inkoon sisäsaariston osayleiskaavaalueeseen selvitysalueesta kuuluu ainoastaan pohjois- ja luoteisosia lähinnä Stora Fagerön pohjois- ja länsipuolella kulkevien laivaväylien sisäsaariston osissa. Inkoon saaristossa havainnoidaan lintuja etenkin muutonaikaan. Aktiivisinta saariston muutonhavainnointi on lähellä Kirkkonummen ja Inkoon rajaa, Sommarnin saarella ja tämän selvityksen selvitysaluerajauksella havainnointi on vähäisempää. Selvitysalueella havaintoja on kerääntynyt pääasiassa Sadelnin alueelta. 3.2 Pesimälinnusto Pesimälinnustolaskentojen tarkoituksena oli ensisijaisesti saada tietoa hankealueen läheisillä alueilla pesivästä saaristolinnustosta ja selvittää alueen linnuston kannalta tärkeimmät pesinnän aikaiset alueet. Saaristolinnustolla tarkoitetaan tässä ensisijaisesti vesilintuja, saariston kahlaajia sekä lokkilintuja. Koska laajempien saarien metsäalueiden lintulajistosta valtaosa koostuu pienistä varpuslinnuista, joille hankkeesta ei katsota olevan merkittävää haittaa, ei laskentoja koettu tarpeelliseksi ulottaa saarien laajemmille metsäalueille. Sisä- ja keskisaaristossa laskentojen ulkopuolelle jätettiin lisäksi rakennetut saaret, joilla pesivä saaristolinnusto on suurella todennäköisyydellä niukempaa ja koostuu pääasiassa runsaista ja yleisistä lajeista. Lisäperusteena alueiden huomiotta jättämiselle katsottiin alueella tehdyt erilliset lepäilijälaskennat, joiden pesimäkauden ajan laskennoilla saadaan tietoa myös näiden alueiden pesimälajistosta.
1-3 Pesimälinnustolaskennoissa noudatettiin saaristolinnuston laskentaohjeita (Luonnontieteellinen keskusmuseo 2009). Saaristolinnustolaskennassa on kaksi päämenetelmää, pesien etsintä ja emolintujen laskenta. Pesien etsintä soveltuu paremmin sorsa- ja lokkilintujen inventointiin ja emolintujen etsintä kahlaajien, ruokki- ja varpuslintujen parimäärien selvittämiseen. Koska selvityksen ensisijaisena kohteena olivat sorsa-, lokkilinnut ja kahlaajat, päädyttiin päämenetelmänä käyttämään pääasiassa pesien etsintää. Selvitysalueella merkittiin kuitenkin ylös myös havaitut aikuiset linnut sorsalinnuista ja kahlaajista. Emolintuja laskettiin selvitysalueita lähestyttäessä ja pesälaskentojen aikana. Lokkilinnuista yksilömääriä laskettiin kuitenkin satunnaisesti, koska pesien laskennan arvioitiin tuottavan riittävän tarkan kuvan lokkilintujen parimääristä alueella. Pinta-alaltaan suuremmilla saarilla laskentoja tehtiin ainoastaan ranta-alueen ja rantaviivan tuntumassa, kun taas pienempialaisilla metsäisillä saarilla pesien etsintää tehtiin myös saarten sisäosissa. Tiirojen kohdalla parimäärät on pääasiassa selvitetty pesälaskentojen avulla ja laskennoissa ei eritelty kala- ja lapintiiroja. Saaristolintulaskennat tehtiin kahden käyntikerran laskentoina siten, että 1. laskentakerralla käytiin läpi koko selvitysalue ja 2. laskentakerralla ainoastaan linnustoltaan tiheämpiä ja/tai lajistoltaan monipuolisempia alueita. Laskentojen ulkopuolelle jätettiin osa Tingholmenin läheisistä saarista ja luodoista. Pesimälaskentoja tehtiin ainoastaan poutaisella ja lämpimällä säällä ja laskennat ajoitettiin toukokuulle ja kesäkuulle. 1. laskentakerta suoritettiin 27. 29.5. ja 2. laskentakerta 19.6. Pesimälaskentojen laskenta-alueet on esitetty liitteessä 1. 3.3 Lepäilijälaskennat Lepäilijälaskentojen tehtävänä oli saada hyvä yleiskuva hankealueen läheisyydessä sijaitsevien merialueiden merkityksestä alueella levähtäville linnuille. Lepäilijöillä tarkoitetaan tässä lintuja, jotka levähtävät ja/tai ruokailevat merialueilla. Kohdelajeina olivat kaikki merialueilla tavatut linnut, lukuun ottamatta lennossa havaittuja lintuja. Näin ollen esimerkiksi selkeästi selvitysalueen yli muuttaneita parvia ei laskennoissa huomioitu, eikä myöskään alueella ruokailulentoja tehneitä lintuja. Lepäilijälaskentojen periaatteena oli laskea kaikki selvitysaluerajauksen merialueilla lepäilevät linnut. Koska alueella pesiviä ja vierailevia tai muuttavia lintuja ei voida useinkaan luotettavasti erottaa toisistaan, laskennoissa merkittiin ylös kaikki havaitut linnut. Laskennat pyrittiin tekemään kahdesti kuussa, touko- ja lokakuun välisenä aikana. Taulukko 3-1. Lepäilijälaskentojen perustiedot. Pvm alku loppu sää huomioita 06.05. 09:00 17:30 + 5..8 C, 0..1 m/s, 0..2/8 Näkyvyys erinomainen 28.05. 08:50 19:15 + 18 C, 7..8 m/s E, 1..3/8 Vaahtopäitä, havainnointi hankalaa 29.05. 08:00 19:30 + 15..22 C, 5..8 m/s E, 2..8/8 Aallokkoa 19.06. 10:00 19:20 + 15..20 C, 1..4 m/s NE, 3..5/8 05.07. 08:15 16:00 17..22 C, 2..4 m/s SW, 2..7/8 Näkyvyys hyvästä utuiseen 29.07. 09:00 16:00 +18..20 C, 3..6 m/s E..SE, 2..8/8 Aallokkoa 20.08. 09:00 19:15 + 17 C, 2..4 m/s, SW, 5..7/8 Paikoin utuinen sää 11.09. 07:30 17:00 + 15..20 C, 3..4 m/s SE, 4..8/8 26.09. 07:30 16:30 + 1..10 C, 4..9 m/s NW, 2..4/8 Aamulla näkyvyys huono 15.10. 08:15 17:00 + 6..8 C, 4..6 m/s W..WNW, 8/8 06.11. 07:30 15:15 + 1..5 C, 2..3 m/s SW..W, 3..5/8 Näkyvyys hyvä Lepäilijälaskentoja tehtiin ensisijaisesti selvitysalueella ja sen läheisyydessä sijaitsevilta saarilta ja luodoilta pistelaskennoilla kaukoputken avulla. Selvitysalueen eteläosien laajemmilla vesialueilla, jossa maihinnousupaikkoja ei ollut tarjolla, laskentaa tehtiin piste- ja kiertolaskennan yhdistelmänä veneestä käsin kiikaroimalla. Saarien ja luotojen laskentapisteet sijoitettiin selvitysalueelle pääasiassa näköetäisyyden, näkösektorien ja maihinnousumahdollisuuksien mukaan. Laskentapisteiden välisenä maksimietäisyytenä pyrittiin mahdollisuuksien mukaan pitämään 2 km. Kuivalla maalla, kaukoputken avulla keskimääräisessä säässä lintuja kyetään havaitsemaan melko luotettavasti n. 1 1,5 km asti, jonka jälkeen havaittavuus hankaloituu etäisyyden kasvaessa. Myötävalossa ja selvästi merivedenpintaa korkeammalta havainnoitaessa havainnointietäisyys voi olla huomattavasti enemmänkin. Venelaskennoissa pisteiden välimatkana pidettiin sama 2 km,
1-4 mutta varsinaisten seurantapisteiden välisillä siirtymillä pysähdeltiin epäsäännöllisesti ja kirjattiin kaikki siirtymillä havaitut vesilinnut. Kovalla tuulella avomerialuetta kierrettiin veneellä tiheämmin pisteiden välisillä merialueilla. Laskenta-ajankohtina vallitsevat sääolosuhteet vaikuttavat eniten tulosten luotettavuuteen. Hyvin tyynessä säässä kaukoputken avulla voidaan yhdeltä pisteeltä havainnoida lintuja hyvin laajalta alueelta luotettavasti. Kovan merenkäynnin aikana lintujen havaittavuus on huomattavasti heikompaa ja luotettavammin havaituiksi tulevat vain suuremmat parvet. Kuva 3-1. Vasemmalla Hästenin maihinnousupaikka ja oikealla havainnointia Änkanin luodolla. Tuulisina päivinä etenkin venelaskentojen tulokset ovat vain suuntaa antavia. Laskennat pyrittiin ajoittamaan mahdollisimman tyynille päiville, mutta etenkin syksyllä vähätuulisia päiviä oli niukasti. Laskentojen aikainen säätila oli päivisin pääasiassa tyydyttävä ja usein aamuisin, illansuussa ja illalla hyvä. Kovan merenkäynnin aikana (28.5. ja 26.9) ei pystytty nousemaan maihin kaikille ulkosaariston laskentapisteille (Hästen, Sadeln ja/tai Änkan). Lepäilijälaskentojen laskentapisteiden sijainnit on esitetty liitteessä 2. 4. TULOKSET 4.1 Pesimälinnustolaskennat 4.1.1 Pesimälinnuston yleiskuvaus Inkoon saaristolinnustolaskennoissa havaittiin pesiväksi tulkittaviksi lajeiksi 14 vesilintulajia, 5 kahlaajalajia ja 7 lokkilintulajia (liite 3). Maalinnuston osalta tehtiin ainoastaan hajahavaintoja, jotka on esitetty erikseen kappaleessa 4.1.3. Alueen runsaita pesimälajeja ovat kalalokki, tiirat, haahka sekä rantasipi. Lokeista ja tiiroista valtaosa pesii pienten, puuttomien luotojen kolonioissa, jotka tarjoavat suojaa myös muille saariston lintulajeille. Haahkaa tavataan pesivänä pääasiassa lokkiluodoilla sekä pienemmillä metsäisillä saarilla. Myös kyhmyjoutsen on kohtuullisen runsas pesimälaji selvitysalueella, joskin suurin osa havainnoista koski kihlapareja tai pareja, joiden pesintää ei varmistettu. Hanhilajeista alueella pesii valkoposki-, kanadan- ja merihanhi, mutta mikään näistä lajeista ei ole erityisen runsas. Muuta, harvalukuisempaa lajistoa alueella edustavat mm. sinisorsa, tavi, lapasorsa, tukkasotka, iso- ja tukkakoskelo, pilkkasiipi, telkkä, riskilä ja räyskä. Kahlaajista alueella tavataan edellä mainitun rantasipin lisäksi karikukkoa, tylliä, punajalkavikloa ja meriharakkaa. Alueellisesti selvitysalueen pohjoisosan voimakkaammin rakennettu ja vilkkaammin liikennöity saaristo on linnustoltaan pääsääntöisesti niukempi niin laji- kuin parimäärälläkin mitattuna. Poikkeuksen muodostaa laivaväylien pohjoispuolella sijaitseva Lilla Högholmin alue, jossa mm. läheisistä vapaa-ajan asutuksista huolimatta on monipuolinen ja parimäärällisestikin runsas linnusto. Myös Käringarnan
1-5 alueen pienillä luodoilla pesii yllättävän monipuolinen lajisto, läheisistä vapaa-ajan asunnoista huolimatta. Saaristolinnustoa esiintyy selvästi eniten Stora- ja Lilla Fagerön alueen pienillä saarilla ja luodoilla sekä selvitysalueen länsiosien pienillä saarilla. Selvitysalueella pesimälinnuston lajija paritiheys vaikuttaisi korreloivan negatiivisesti saaren koon kanssa. Pesimälinnusto on tiheimmillään osalla asumattomia saaria ja etenkin pienillä puuttomilla saarilla ja luodoilla, kun taas suurimpien saarien ranta-alueilla lintutiheys oli huomattavasti matalampi. Suurimmilla saarilla lintutiheyteen saattaa vaikuttaa osaltaan pienpedot, joista tehtiin havaintoja mm. Stora Fageröllä. Linnustoltaan tiheimmät luodot ja saaret ovat lokki- ja tiirayhdyskuntien asuttamia. Pääasiassa sisävesillä esiintyviä puolisukeltajasorsia ja silkkiuikkua tavattiin lähinnä selvitysalueen pohjoisosissa, jossa esiintyy paikoin ruovikkoisia merenrantoja. Ruokkilinnuista alueella tavataan riskilää, joka esiintyy pesivänä ainoastaan selvitysalueen uloimmilla saarilla, Hästenillä ja Sadelnilla (jälkimmäinen ei sisältynyt selvitysalueeseen). Kuva 4-1. Vasemmalla Lilla Högholmin eteläpuoleinen pieni luoto (pääluoto taempana) ja oikealla Käringarna-saarien välistä luotoa, luodolla pesivine kandanhanhineen. Tausta-aineiston tietojen mukaan alueella on aiemmin esiintynyt pesivänä luotokirvistä, pikkulepinkäistä, selkälokkia ja nuolihaukkaa. Näistä nuolihaukka havaittiin Lilla Fagerössä toukokuussa, jonka jälkeen lajia ei havaittu lainkaan, eikä lajia siten tulkittu alueella pesiväksi. Pikkulepinkäinen suosii sekapuustoisia, puoliavoimia ympäristöjä, kuten perinneympäristöjä ja jopa taimikoiden reunoja. Selvitysalueen puustoiset ympäristöt ovat lähes täysin mäntyvaltaisia ja sopivaa pesimäympäristöä voisi lajille löytyä lähinnä Stora Fagerön keskiosien taimikoilta ja Torsholmenin puoliavoimilta rantaniityiltä. Selkälokki on puolestaan valtakunnallisesti uhanalainen laji, jonka kanta on taantunut voimakkaasti. Syynä lajin taantumiselle pidetään ympäristömyrkkyjen ja harmaalokin vaikutusta poikastuottoon. Luotokirvistä on aiemmin tavattu pesimäaikaisena lajina Hästenillä, mutta 2013 lajista ei tehty havaintoja kummallakaan paikalla. 4.1.2 Suojelullisesti merkittävät lajit Selvitysalueen pesimälajeista huomattava osa, 20 lajia, kuuluu suojelullisesti merkittäviin lajeihin (Taulukko 4-1). Suojelullisesti merkittävistä lajeista runsaimpia alueella ovat haahka, lapin- ja kalatiira, kalalokki ja naurulokki. Lajien pesimäkantojen tilaan nähden merkittäviä pesimälajeja ovat mm. taantuneet pilkkasiipi, tukkasotka ja räyskä. Edellä on kuvattu lyhyesti kunkin suojelullisesti merkittävän lajin esiintymistä ja runsautta alueella. Lajinimien yhteydessä esitetyt lyhenteet (myös taulukko 4-1)viittaavat lajien suojelustatuksiin: NT = silmälläpidettävä, VU = vaarantunut, D = EU:n lintudirektiivin liitteen I laji, EVA = erityisvastuulaji ja AU = alueellisesti uhanalainen laji.
1-6 Taulukko 4-1. Pesimälaskentojen suojelullisesti merkittävät lajit. * = sisältää kala- (D) ja lapintiiran (D). Laji UH D EVA Yht. Valkoposkihanhi Branta leucopsis x 17 Tavi Anas crecca x 1 Tukkasotka Aythya fuligula VU 21 Haahka Somateria mollissima NT x 188 Pilkkasiipi Melanitta fusca NT x 2 Telkkä Bucephala clangula x 13 Tukkakoskelo Mergus serrator NT x 6 Isokoskelo Mergus merganser NT x 9 Silkkiuikku Podiceps cristatus 5 Tylli Charadrius hiaticula NT 1 Punajalkaviklo Tringa totanus NT 6 Rantasipi Actitis hypoleucos NT x 19 Karikukko Arenaria interpres VU x 1 Naurulokki Larus ridibundus NT 85 Kalalokki Larus canus x 142 Tiiralaji* Sterna sp. 305 Räyskä Sterna caspia NT x 3 Riskilä Cepphus grylle x 3 Valkoposkihanhi, D Valkoposkihanhia pesii selvitysalueella harvakseltaan lähinnä alueen lokkilintuluodoilla. Yhteensä alueella havaittiin 17 pesivää paria. Valkoposkihanhia pesii mm. Oxenin, Storoxenin, Fagerögrundetin, Hjortonklobbenin ja Lilla Fagerön alueilla. Valkoposkihanhi kuuluu voimakkaimmin runsastuneisiin lajeihimme ja lajin levinneisyys painottuu Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen. Laji pesii saariston luodoilla ja saarilla ja Uudellamaalla lajin kanta on keskittynyt pääkaupunkiseudun saaristoon. Uudenmaan pesimäkannan kooksi arvioitiin vuonna 2009 noin 1300 (Solonen, ym. 2010), mutta kanta jatkanut kasvamistaan ja levittäytymistään. Aiemmin pesimäaikaisia havaintoja on tehty pääasiassa Gåson selän alueelta. Kuikka, D Kuikka havaittiin kesän aikana useasti Bärön selän linnustonsuojelualueella. Lajin pesiminen alueella on kuitenkin epävarmaa, eikä esim. pesää tai soidinkäyttäytymistä havaittu. Kuikan pääasiallista pesimäympäristöä ovat isot, kirkasvetiset järvet ja saaristossa lajia ei juurikaan tavata pesivänä. Tukkasotka, VU Tukkasotka on taantunut laji Suomessa ja Uudellamaalla. Uudellamaalla etenkin sisämaan kanta on pienentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Lajin pääasiallista esiintymisaluetta Uudellamaalla on saariston merenlahdet ja lokkiluodot. Selvityksessä tukkasotkan pesiä tai reviireitä havaittiin yhteensä 19 ja pesimähavainnot keskittyvät pääasiassa Lilla ja Stora Fagerön alueen pienille luodoille. Lajille tärkeimmäksi pesimäpaikaksi osoittautui Fagerögrundet, jossa pesi peräti yhdeksän paria. Haahka, NT, EVA Selvitysalueella haahka on melko runsas pesimälaji ja koko alueen parimäärä on noin 200 paria. Laji kuitenkin pesii myös asutuilla saarilla ja pesivän kannan kokonaismäärä lieneekin tässä esitettyä suurempi. Haahkan tärkeimpiä pesimäalueita olivat mm. pienet, kasvillisuutta sisältävät lokkiluodot sekä pienet metsäiset saaret. Haahkan kannalta tärkeisiin pesimäalueisiin kuuluvat Storoxen, Lilla Fagerön alueen saaret, Lilla Högholm ja mm. Gåsöklobbenin alueet. Haahka on Suomessa lyhyellä aikavälillä taantunut laji. Haahkan pääesiintymisalueena ovat Etelä- ja Lounais-Suomen saaristoalueet. Kannan alamäen syyksi on epäilty yleisesti huonon poikastuottoa, kannan koirasvoittoisuutta sekä merikotkaa. Uudenmaan kannaksi on arvioitu noin 8000 paria.
1-7 Kuva 4-2. Pilkkasiipi kuuluu Inkoon saariston harvalukuisiin pesimälajeihin. Pilkkasiipi, NT Pilkkasiipi on maailmalaajuisesti luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Suomessa laji on muutaman viime vuosikymmenen aikana taantunut ja pesivän kannan koon arvio on koko Suomessa noin 10000 paria, rannikkoalueilla 5200 (Hario ja Rintala 2011) ja Uudellamaalla 200 paria (Solonen, ym. 2010). Pilkkasiiven pääesiintymisaluetta ovat Euraasian metsätundravyöhykkeen sisävedet ja Itämerta lukuun ottamatta lajia ei tavata pesivänä merialueilla. Pesimälajina pilkkasiipeä tavattiin ainoastaan Lilla Högholmenilla ja Fagerögrundetilla. Lilla Högholmenin alue on pesimäpaikkana hieman yllättävä, koska alueen läheisyydessä esiintyy vapaa-ajan rakennuksia. Lajista tehtiin kesäaikaisia havaintoja myös Stora Fagerön alueella ja Gåson selän alueella, mutta havainnot tulkittiin muuttaviksi linnuiksi. Aiemmin lajia on tavattu pesivänä ainakin Ytterharunilla ja Sadelnilla. Isokoskelo, NT, EVA Isokoskelo on jokseenkin taantunut laji, jonka kanta Uudellamaalla on säilynyt kohtuullisen vakanaana. Uudenmaan kannaksi arvioidaan noin 1000 paria (Solonen ym. 2010). Pesimälaskennoissa laji merkittiin pesiväksi lähinnä löydettyjen pesäpaikkojen ja emolintujen käyttäytymisen perusteella. Laskentojen aikaan lajia havaittiin saaristoalueella melko runsaana, mutta näistä vain osa tulkittiin alueella pesiviksi. Yhteensä alueella tulkittiin pesivän 9 paria. Pesintöjen todellinen lukumäärä voi olla suurempi. Tukkakoskelo, NT, EVA Tukkakoskelon Suomen kanta on 2000-luvulla taantunut. Laji esiintyy pesivänä sekä karuilla sisävesillä että saaristossa. Lajin pesimäkausi on muita hieman myöhäisempi kuin suurella osalla muilla vesilinnuilla. Tukkakoskeloa tavattiin Inkoossa pesivänä pääasiassa keski- ja ulkosaaristossa ja reviirejä havaittiin yhteensä kuusi. Punajalkaviklo NT Punajalkaviklo on taantunut Etelä-Suomessa. Muutaman viime vuosikymmenen aikana sisämaan kanta on lähes hävinnyt ja toisaalta saaristokanta esiintyy aikaisempaa yleisemmin myös sisäsaaristossa. Punajalkaviklo oli selvitysalueella harvalukuinen ja se löydettiin tyypillisesti alueen parhailta lokkilintuluodoilta tai niiden läheisyydestä. Punajalkavikloreviirejä havaittiin yhteensä 6. Laji pesii Storoxenilla, Fagerögrundetilla, Stora Fageröllä, Stengrundetilla, Lilla Högholmenilla ja Oxenilla. Rantasipi, NT, EVA Rantasipi esiintyy pesivänä monenlaisissa saariston ja sisämaan vesiympäristöissä, lukuun ottamatta pienimpiä lampia. Varmimmin lajin tapaa karurantaisilta vesistöiltä. Rantasipi on selvitysalueella runsas pesimälaji ja reviirejä havaittiin yhteensä 18. Lajia tavattiin pääasiassa suurimpien saarien ja saariryhmien ranta-alueilla.
1-8 Tylli, NT Tylli on karujen luotojen, karien ja hiekkarantojen laji, jonka saaristoalueella tapaa pesivänä etenkin tiirayhdyskunnissa. Uudellamaalla laji on ollut pesimälajina todennäköisesti aina harvalukuinen ja Läntisen Uudenmaan kannaksi on arvioitu noin 50 paria (Solonen, ym. 2010). Tylli havaittiin pesimälaskennoissa ainoastaan Fagerögrundetilla. Lajille sopivaa pesimäympäristöä löytyy myös mm. Oxenilla. Aikaisemmin lajista on tehty pesintään viittaavia havaintoja Sadelnilla ja Hästenillä. Naurulokki, NT Naurulokkikanta on Suomessa vähentynyt melko voimakkaasti 1970-luvulta lähtien, mutta lajin pahin taantuminen näyttäisi olevan takana. Naurulokki esiintyy pesimälajina lähes yksinomaan yhdyskuntina, jotka voivat olla huomattavankin suuria. Selvitysalueen ainoa naurulokkikolonia sijaitsi Fagerögrundetilla, jossa pesii noin 70 paria. Muutoin lajia tavattiin ainoastaan muutamalla paikalla yksittäin tai muutaman parin voimin. Kalatiira, D Kalatiiraa tavataan lähes koko maassa ja laji on viime vuosikymmeninä selvästi runsastunut, joskin se kärsi aiemmin huomattavasta kannan romahtamisesta. Pääosa Suomen noin 50000 kalatiiraparista pesii sisävesillä ja saaristoalueilla vain noin 1/5 koko kannasta. Saaristoalueilla kalatiira suosii keski- ja sisäsaariston rauhallisia luotoja ja saaria. Inkoon linnustolaskennoissa pesiviä kala- ja lapintiiroja ei eroteltu. Kalatiirojen pesimäalueet kuitenkin painottuvat lähemmäs manteretta, eikä ulkosaariston alueella lajia tavata juurikaan pesivänä. Kala- ja lapintiiroja pesii selvitysalueella yhteensä noin 300 paria. Lapintiira, D Lapintiiraa tavataan pesivänä sekä maamme saaristoalueilla että Pohjois-Suomen sisävesillä. Lapintiiran pesimäkanta Suomessa on noin 60000 90000, josta suurin osa pesii saaristoalueella. Lajin kokonaiskanta on säilynyt melko vakaana. Kala- ja lapintiiroja pesii selvitysalueella yhteensä noin 300 paria. Kuva 4-3. Räysköjä (vas.) pesi selvitysalueella kolme paria Räyskä, NT, D Räyskän pesimäkanta aleni huomattavasti 1980-luvulla, jonka jälkeen kanta on hitaasti kasvanut. Viime vuosina lajin kanta on Uudellamaalla hieman pienentynyt. Räyskä pesii ulkosaariston luodoilla sekä yhdyskuntina että yksittäisinä pareina. Uudenmaan kannaksi arvioidaan noin 130-200 paria. Selvitysalueella räyskä pesi 2013 neljällä ulkosaariston luodolla, joista kullakin pesi vain yksi pari; Hästen, Stengrundet ja Bastholmarna. Selvitysalueen ulkopuolella laji pesii ainakin Sadelnilla.
1-9 4.1.3 Havainnot maalinnustosta Saaristolinnustolaskentojen ohessa tehtiin hajahavaintoja myös muusta kuin saaristolinnustolaskentojen kohdelajeista ja näiden kohdalla kirjattiin ylös havainnot harvalukuisista ja suojelullisesti merkittävistä lajeista. Edellä on lueteltu havaitut lajit ja niiden esiintyminen alueella. Teeri, D, EVA, NT Teeri havaittiin ainoastaan kerran Tingsholmenin saarella ja havainto koskee yksittäistä lintua. Lajia esiintynee pesivänä ainakin selvitysalueen länsipuolella sijaitsevilla suuremmilla metsäisillä saarilla. Huuhkaja, D, NT Huuhkajasta tehtiin ainoastaan jälkihavaintoja yhdellä alueen saarista laji soveltuvassa pesimäympäristössä. Laji saattaa pesiä selvitysalueella tai sen tuntumassa, vaikka saaristo ei lajille ominaisinta pesimisaluetta olekaan. Laji esiintyy harvalukuisena, mutta alueellisesti Uudenmaan kanta on melko vahva. Huuhkajakanta on taantunut parin viime vuosikymmenen aikana ja pääsyynä tähän pidetään lähinnä hyvinä ruokailualueina toimivien kaatopaikkojen sulkeutumista. Palokärki, D, NT Ainoat palokärkihavainnot tehtiin Älgsjögatanilla, jonka alueella laji mitä ilmeisimmin pesii. Palokärki ei ole saariston tyypillisimpiä lajeja ja saaristossa lajia tapaa vain suuremmilta saarilta ja mantereen puolelta. Palokärjen vanhat pesäkolot toimivat mm. telkkien ja isokoskeloiden pesäpaikkoina. Lajin kanta on viime parin viime vuosikymmenen aikana arvioitu lähes kaksinkertaistuneen. Käenpiika, NT Käenpiika kuuluu voimakkaasti taantuneisiin lajeihin. Laji suosii mm. puustoisia ja valoisia kulttuuriympäristöjen metsiä ja avomaiden reunoja. Laskennoissa käenpiika havaittiin ainoastaan Inkoon öljysataman alueen metsissä. Laji on kolopesijä. Idänuunilintu, RT Idänuunilintu kuuluu ns. vanhan metsän lajeihin, joiden elinympäristövaatimuksiin kuuluu keskimääräistä iäkkäämmät metsät ja metsän luonnontilaisuuden piirteet. Laji on viime vuosikymmeninä runsastunut Suomessa, mutta Uudellamaalla se on edelleen pesimälajina harvalukuinen. Ainoat idänuunilintuhavainnot tehtiin Stora Fagerön eteläosan rannan sekametsissä (1 2 Ä). Kivitasku, VU Kivitasku kuuluu viime vuosikymmeninä taantuneisiin lajeihin. Laji suosii avoimia ympäristöjä, kuten viljelysalojen pientareita ja joutomaita. Saaristossa ilmeisesti harvapuustoiset ja kallioiset saaret ovat lajin mieleen ja kivitaskuja havaittiin pesimälaskennoissa neljällä saarella; Lilla Högholm, Gåsoklobben, Ytterharun ja Bastholmarna. 4.1.4 Pesimälinnuston kannalta arvokkaat alueet Pääosa pesimälinnuston kannalta arvokkaista alueista erottuu muusta saaristoympäristöstä selvästi. Näihin lukeutuu usea alueen pieni, puuton saari tai luoto. Lokki- ja tiirakoloniat hakeutuvat pesimään nimenomaan puuttomille luodoille ja saarille ja koloniat puolestaan tarjoavat monelle vesilintulajille ja kahlaajalle suojaisan pesintäpaikan. Pesimälinnustolaskentojen tuloksissa näkyy esimerkiksi punajalkaviklolla, karikukolla, tukkasotkalla ja haahkalla hakeutuminen lokkilintukolonioiden asuttamille luodoille. Punajalkaviklolla, karikukolla ja tukkasotkalla lähes kaikki pesäpaikat sijaitsivat lokkiluodoilla ja näillä esiintyi myös melko huomattava osuus hanhilajien, kyhmyjoutsenten ja muiden sorsalintujen pesistä. Lisäksi osalla alueen pienemmistä metsäisistä saarista pesii huomattava määrä haahkoja ja merihanhia. Rakennetuilla saarilla pesivien saaristolintujen parimäärät olivat selvästi pienempiä. On jokseenkin yllättävääkin, että vapaa-ajan asuntojen vieressä sijaitsevat pienet luodotkin voivat olla linnustollisesti hyvin arvokkaita ja lajistoltaan monipuolisia. Esimerkiksi Lilla Höghelmin eteläpuolinen pieni luoto ja Käringarnan alueen pienet luodot sijaitsevat hyvin lähellä vapaa-ajan asutusta, mutta siitä huolimatta näillä luodoilla pesii useita lajeja ja lintupareja. Muuta selvitysaluetta
1-10 enemmän saaristolinnustoa pesii Storoxenilla, Fagerögrundetilla, Lilla Högholmin eteläpuolisella luodolla, Stengrundetilla sekä Gåson ja Lilla Fagerön alueen metsäisillä saarilla. Selvitysalueen linnustoltaan tärkeimpiin kohteisiin lukeutuu useampia lokkiluotoja sekä muutama alueen saarista. Merkittäviin lintuluotoihin lukeutuvat Fagerögrundet, Storoxen, Stengrundet ja Lilla Högholm. Fagerögrundetin pesimälajisto on alueen monipuolisimpia ja parimäärältäänkin runsas. Fagerögrundetilla pesii mm. kanadan- ja valkoposkihanhi, alueen suurin lokkilintujen kolonia (n. 100 paria tiiroja ja 100 paria kala- ja naurulokkeja), tylli, karikukko, tukkasotkia sekä pilkkasiipi. Storoxenin lajistoon kuuluu puolestaan kyhmyjoutsen, valkoposkihanhi, sinisorsa, haahka, meriharakka, punajalkaviklo ja n. 70 paria tiiroja. Lisäksi luodolla pesii 36 paria haahkoja. Kokoonsa nähden merkittäviin kohteisiin kuuluu Storoxenin ohella Lilla Högholmin alue, jonka pesivistä pareista suurin osa pesii saarten välisellä, pienellä luodolla. Tältä pieneltä puuttomalta luodolta laskettiin peräti 19 haahkan pesää ja lisäksi alueen pesimälinnustoon kuuluvat kyhmyjoutsen, kanadan- ja valkoposkihanhi, tukkasotka, pilkkasiipi, 25 paria tiiroja, punajalkaviklo ja meriharakka. Stengrundetin pesivien parien kokonaismäärä on edellisiä alhaisempi, mutta luodon pesimälajistoon kuuluu mm. useampi tukkasotkapari ja räyskä. Kuva 4-4- Fagerögrundetin puutonta luotoa. Puustoisista saarista merkittäviin kohteisiin kuuluu ainakin Gåsoklobben, Lilla Fagerö, Oxen ja Hjortonklobbenin alue luotoineen. Gåsoklobbenin pesimälajisto on niukka, mutta saarella pesii useampia pareja merihanhia. Myös Lilla Fagerö on tärkeä pesimäalue merihanhilla ja lisäksi saaren lajistoon kuuluu useita pareja haahkoja, valkoposkihanhi, sinisorsa, tukkasotka, isokoskelo ja meriharakka. Hjortonklobbenin alue koostuu metsäisestä saaresta sekä saaren viereisistä pienistä luodoista. Alueella pesii pieni lokkilintukolonia, jossa pesii mm. valkoposkihanhi, tukkasotka ja haahkoja. Oxenin pesimälajisto on todennäköisesti laskentatuloksia rikkaampi, koska alueella tehtiin ainoastaan laskentoja veneestä käsin. Alueella pesii mm. lokkilintujen kolonia, useita pareja valkoposkihanhia, haahkoja ja tukkasotka. Edellä mainittujen kohteiden lisäksi arvokasta lajistoa esiintyy myös muilla kohteilla, mutta usein joko laajemmalla alueella tai parimäärällisesti vähemmän. 4.2 Lepäilijälaskennat 4.2.1 Yleiskuvaus Lepäilijälaskentojen tuloksiin sisältyy sekä alueella pesivää linnustoa että alueen läpi muuttavaa linnustoa (liite 4 ja 5). Laskentojen runsaimpia lajeja olivat haahka, alli, merimetso, kyhmyjoutsen ja merihanhi. Muuttoaikoina selvitysalueella levähtää etenkin alleja ja telkkiä. Selvitysalueen muutonaikaiset levähtäjämäärät ovat ajoittain suurehkoja, mutta eivät juuri millään lajilla yllä Uudenmaan rannikkoalueen tärkeimpien kerääntymisalueiden yksilömääriin. Selvitysalueella ei sijaitse rauhallisia ja matalia merenlahtia, jotka merialueilla tyypillisesti keräävät suuria määriä
1-11 vesilintuja. Rehevillä ja matalilla merenlahdilla tavataan usein sisävesien ohella - suurimmat muutonaikaiset yksilömäärät esim. puolisukeltajasorsilla. Osalla selvitysalueen saarien läheisistä matalikoista on kuitenkin merkitystä Inkoon saariston alueella pesivälle lajistolle. Esimerkiksi Bärön selän linnustonsuojelualueelle kerääntyy pesimäkauden jälkeen kohtalaisia määriä merihanhia, kyhmyjoutsenia, telkkiä ja tukkasotkia. Alueella pesivät haahkat ja alueen kautta muuttavat allit puolestaan hakeutuvat etenkin Hästenin ja Sadelnin alueiden matalikoille. 4.2.2 Tulokset Lepäilijälaskennoissa havaittu linnusto jakautui melko selvästi selvitysalueen eri osa-alueille, niin pesimäkaudella kuin muuttoaikoinakin (liite 4 ja 5). Muita alueita vähemmän lintuja havaittiin selvitysalueen luoteisosissa, laivaväylän varrella (osa-alueet A ja C) ja runsaammin ulkosaariston ja avomeren alueilla. Ulkosaariston ja avomerialueiden suurempia yksilömääriä selittävät pääasiassa haahkan ja allien kerääntyminen. Taulukko 4-2. Vuosien 2006 2013 välillä havaittuja lajikohtaisia maksimimääriä selvitysalueelta ja sen läheisyydestä. Havainnot Tiira-havaintotietokannasta (Tringa r.y. 2013). Laatu viittaa havainnon laatuun, jossa p merkitsee paikallista lepäilijää, kiert. kiertelevää ja m alueen yli muuttavaa. Laji Lkm Laatu Pvm Paikka alli 6951 m 15.5.2009 Sadeln alli 4000 p, kiert 26.10.2011 Sadeln alli 5000 p, kiert 16.10.2009 Sadeln haahka 2500 p 20.7.2011 Sadeln haahka 2600 p 22.4.2011 Sadeln haapana 24 p 15.10.2009 Sadeln härkälintu 55 p 22.4.2011 Sadeln iso kahlaaja 3750 m 30.5.2009 Sadeln isokoskelo 91 p 19.9.2009 Sadeln kaakkuri 6 p 9.8.2009 Sadeln kaakkuri 47 m 16.5.2009 Sadeln kirjohanhilaji 4937 m 28.5.2009 Sadeln kuikka 25 p 22.4.2011 Sadeln kuikkalaji 2153 m 22.5.2009 Sadeln kyhmyjoutsen 93 p 9.8.2009 Sadeln lapasorsa 20 m 11.5.2010 Sadeln lapasotka 5 p 17.10.2010 Fågelgrundet lapintiira 130 p 25.5.2010 Sadeln merihanhi 100 p 3.8.2007 Rönngrundet merihanhi 360 p 10.9.2011 Träskholmen merimetso 1000 p 23.7.2006 Hästen mustalintu 16 p 23.4.2011 Sadeln mustalintu 10000 m 11.5.2010 Sadeln pilkkasiipi 100 p 21.8.2011 Sadeln riskilä 61 p 25.7.2008 Sadeln ruokki 10 p 3.6.2011 Sadeln ruokki 59 m 19.7.2008 Sadeln sepelhanhi 18864 m 1.6.2008 Sadeln silkkiuikku 20 p 18.9.2009 Sadeln suosirri 140 p 27.5.2012 Sadeln suosirri 3188 m 31.5.2008 Sadeln tavi 27 p 15.10.2009 Sadeln telkkä 280 p 12.10.2008 Gammelbylandet tukkakoskelo 50 p 22.4.2011 Sadeln tukkasotka 40 p 14.7.2009 Sadeln valkoposkihanhi 16 p 30.5.2008 Ådgrund valkoposkihanhi 1277 m 18.5.2009 Sadeln vesilintu 40807 m 17.5.2009 Sadeln
1-12 4.2.3 Lajikohtainen tarkastelu Kyhmyjoutsen Touko- ja kesäkuun kyhmyjoutsenhavainnot koskevat pääasiassa alueella pesivää kantaa, yksilömäärän vaihdellessa 19 27 yksilön välillä. Heinäkuun lopulta lähtien havaitut yksilömäärät (66 137 yks.) ovat selvästi suurempia. Suurempia yksilömääriä selittävät pääasiassa alueen pesivän kannan poikueet sekä alueelle siirtynyt lepäilijäkanta. Selkeitä lepäilijäkeskittymiä havaittiin ainoastaan Gåson selän alueen luodoilla, jossa suurin havaittu yksilömäärä oli 86 yksilöä (29.7.). Gåson selän suuret lepäilijämäärät heinä- ja elokuussa käsittivät pääasiassa aikuisia lintuja, jotka lienevät joko pesimättömiä kihlapareja tai pesinnöissään epäonnistuneita lintuja. Merihanhi Lepäilijälaskennoissa merihanhia havaittiin havainnointiajankohdasta riippuen pääasiassa melko pieniä määriä. Merihanhilla tärkeimmäksi pesimäajan jälkeiseksi kerääntymisalueeksi osoittautui Gåson luotojen alue, jolla havaittiin enimmillään 375 yksilöä (20.8.). Muualla merihanhia havaittiin pesimäajan jälkeen mm. Stora Fagerön itäpuolella ja Bågaskärin itäpuolella, mutta yksilömäärät jäivät näillä alueilla parhaimmillaankin muutamaan kymmeneen yksilöön. Taulukko 4-3. Merihanhien havaitut yksilömäärät selvitysalueella. 500 400 300 200 100 0 Haahka Haahka on runsas pesimälaji Inkoon saariston alueella. Laji saapuu pesimäalueilleen huhtikuussa ja pesinnän alettua koiraat alkavat parveutua ja siirtyvät ulkosaaristoon ennen varsinaista sulkasatomuuttoaan. Selvitysalueen pesimäkanta on noin 200 paria ja lepäilijälaskennoissa havaittiin säännöllisesti tätä suurempia yksilömääriä. Haahkalla suurimmat kerääntymät tavataan allin tapaan selvitysalueen eteläisimmissä osissa (K M), mutta allista poiketen suurehkoja määriä esiintyy myös keski-saaristossa. Selvitysalueen eteläisten osien ohella tärkeimpiä lajin käyttämiä alueita olivat Bärön selkä (H) sekä Stora Fagerön läheiset alueet (E, I, J). Suurimmat yksilömäärät havaittiin toukokuun alussa sekä loppukesällä ja suurin haahkasumma laskettiin 20.8. (1809 yks.). Heinäkuun lopulla havaittiin poikkeavan vähän haahkoja, vaikka tällöin laskettiin ensimmäistä kertaa poikasetkin mukaan kokonaisyksilömääriin (touko- ja kesäkuussa vain aikuiset linnut). Alhainen yksilömäärä ei selity huonolla havaittavuudellakaan, koska heinäkuun lopun laskentakerralla sää oli melko tavanomainen.
1-13 Taulukko 4-4. Haahkojen havaitut yksilömäärät selvitysalueella. 2000 1500 1000 500 0 Alli Alleja havaittiin eniten lajin päämuuttoaikoina toukokuussa sekä loka-marraskuussa. 6.5. laskettiin paikallisina lepäilijöinä yhteensä 3863 yksilöä ja 6.11.1277 yksilöä. Lisäksi 6.11. havaittiin Sadelnin ja Hästenin eteläpuolella noin 500-800 yksilöä lounaaseen muuttavana. Selvitysalueella suurimmat allikeskittymät havaittiin sekä keväällä että syksyllä selvitysalueen eteläosien saarien tuntumassa (Hästenin itä- ja koillispuoleiset karit matalikkoineen, Sadelnin alue ja Sadelnin eteläpuoleiset matalikot) ja avomerialueilla. Osa pohjoisempien osa-alueiden (K, J) havainnoista koskee todennäköisesti alun perin selvitysalueen eteläosissa lepäilleitä parvia. Keväällä noin 600 yksilön parvi havaittiin myös selvitysalueen itäpuolella. Keski- ja sisäsaaristossa lajia havaittiin maksimissaan joitakin kymmeniä yksilöitä laskentakertaa kohden. Uudenmaan saaristoalueilla tehtiin vuonna 2010 syysmuutonaikaista vesilintulaskentaa, jonka kohdelajina oli alli (Tringa r.y. 2010). Inkoon saariston alueella laskenta-alueita oli yhteensä 7, joista 3 sijoittui Sadelin, Hästenin ja Hästgrundenin alueille. Laskentojen suurimmat summat em. alueilla olivat 2900 yksilöä Hästgrundenilla ja 1456 yksilöä Hästenillä ja nämä lepäilyalueet todettiin lajille merkittäviksi. Uudellamaalla lajin tärkeimpiä muutonaikaisia kerääntymisalueita ovat Helsingin edustan matalikot, Kirkkonummen Mäkiluodon alueet sekä Hangon edustan matalikkoalueet. Näillä alueilla havaitaan jopa yli 10000 yksilön kerääntymiä. Sadelnilta tunnetaan kuitenkin suurempiakin kerääntymiä; 10000 yksilöä 26.11.2007 ja 8200 yksilöä 23.4.2011. Näistä tosin ainakin edellinen kerääntymä on sijainnut huomattavan kaukana havainnointipisteestä. Lepäilijälaskentojen ja olemassa olevan tiedon perusteella selvitysalueen eteläosissa tavataan muuttoaikoina merkittäviä määriä alleja, joskin havaittavat yksilömäärät jäävät Uudenmaan tärkeimpiä kerääntymisalueita hieman pienemmiksi. Kuva 4-5. Alli (vas.) ja haahka (oik.) olivat alueen lepäilijälaskentojen runsaimmat lajit.
1-14 Mustalintu Lajin päämuuttoajat painottuvat keväällä toukokuun puoliväliin. Lajin syysmuutto on kaksijakoinen, koirailla keskikesällä ja naarailla sekä nuorilla linnuilla elo- ja lokakuun välillä. Mustalintuja havaittiin lepäilijälaskennoissa epäsäännöllisesti sekä keväällä, keskikesällä että myöhäissyksyllä. Suurimmat yksilömäärät havaittiin 6.11., jolloin havaittiin yhteensä 128 yksilöä. Lajia havaittiin pääasiassa selvitysalueen eteläosan merialueilla sekä vähäisemmin Gåson selän tuntumassa ja Fagerögrundetin alueella. Muualla lajia havaittiin huomattavasti satunnaisemmin. Parhaimmillaan selvitysalueen eteläosissa saatetaan kevätmuuton aikaan havaita jopa 10000 muuttavaa mustalintua, joskin paikallisten lepäilijämäärät lienevät pääsääntöisesti alueella pieniä (Taulukko 4-2). Pilkkasiipi Pilkkasiipien päämuutto ajoittuu keväällä toukokuulle ja syksyllä syys lokakuussa, mutta myös kesäisin Uudenmaan ulkosaaristossa tavataan säännöllisesti pesimättömien lintujen parvia. Laskennoissa lajia havaittiin säännöllisesti keväällä ja kesällä, mutta syksyllä epäsäännöllisemmin. Eniten havaintoja kertyi 5.7., jolloin havaittiin yhteensä 44 yksilöä. Tyypillisesti havainnot koskivat alle 10 linnun parvia, eikä suuria kerääntymiä laskennoissa havaittu. Pilkkasiipiä havaittiin sekä keski- että ulkosaaristossa. Muita alueita enemmän havaintoja kertyi Gåson selän alueelta, Stora Fagerön ympäristöstä sekä Hästenin ja Sadelnin alueilta. Telkkä Telkän kevätmuutto ajoittuu aikaiseen kevääseen, maalis- ja huhtikuulle. Jo toukokuussa osa telkkäkoiraista tekee sulkasatomuuton eteläisille merialueille, varsinaisen päämuuton ajoittuessa syyskuulta jäiden tuloon saakka. Eniten telkkiä havaittiin toukokuun lopulla (197 yks.) sekä marraskuussa (427 yks.). Suurimmissa parvissa havaittiin noin 100 lintua. Lepäilijälaskentojen aikana telkkähavaintojen painopiste oli eri puolilla keskisaaristoa. Kevään suurimmat kerääntymät havaittiin selvitysalueen pohjoisimpien osien suojaisilla poukamilla, Lilla Fagerön alueella ja Skatafjärdenillä. Syksyn aikana suurimmat kerääntymät havaittiin Västa Långön pohjoispuolella, Stora Fagerön alueella sekä selvitysalueen pohjoisosissa. Lisäksi mainittakoon pistelaskentojen ulkopuolelta noin 200 telkän kerääntymä Sysslefjärdenillä (Älgsjölandetin pohjoispuoli) 15.10. Muut vesilinnut Muita vesilintulajeja alueella havaittiin kohtuullisen vähän sekä pesimäaikana että muuttoaikoina. Selvitysalueella havaitut kanadan- ja valkoposkihanhet edustavat pääasiassa alueen pesimäkantaa. Toukokuun lopulla selvitysalueen yli muutti runsaasti valkoposki ja sepelhanhia, mutta lepäilijöitä havaittiin niukasti. Puolisukeltajasorsien yhteismäärät jäivät muuttoaikoinakin melko vaatimattomiksi. Sinisorsia tavattiin pääasiassa sisä- ja keskisaariston alueilla, mutta taveja ja haapanoita havaittiin ulommilla luodoillakin. Kuikkalinnut ovat alueella pääasiassa läpimuuttavia ja kuikkalintujen kokonaismäärä jäi hyvin alhaiseksi; yhteensä 11 yksilöä. Viime vuosina Sadelnin alueella on kuitenkin havaittu muutamia kertoja yli 10 yksilön kuikkaparvia paikallisenakin (suurin 25 yksilöä 22.4.2011). Koskelolajeilla (iso- ja tukkakoskelo, uivelo) havainnot koskivat pääasiassa pieniä, alle 10 yksilön lepäilijäryhmiä, eikä suuria muuttoparvia nähty alueella kertaakaan. Uiveloista tehtiin vain yksittäishavaintoja. Muuttoaikoina selvitysalueella on kuitenkin aiemmin tavattu kohtalaisen suuria lepäilijäparvia. Harvinaisimpia lepäilijöitä alueella edustivat Hästenin alueella 19.6. havaittu kyhmyhaahkakoiras sekä samana päivänä Estgrundenilla havaittu yksinäinen sepelhanhi (ei taulukossa). Merimetso Merimetsoa havaitaan Inkoossa sekä ulko- että sisäsaariston luodoilla. Merimetso ei esiinny selvitysalueella pesivänä, mutta ainakin aiemmin Timmerön alueella, Inkoon ulkosaaristossa on esiintynyt suuri kolonia. Lajia tavataan pesivänä myös Inkoon sisäsaariston alueella. Merimetsoja tavattiin eniten pesimäkaudella ja pesimäkauden loppupuolella ja suurimmat kerääntymät havaittiin Gåson alueen luodoilla (173 yks). Muita suurehkoja kerääntymiä tavattiin melko säännöllisesti Stora Fagerön itäpuolisilla luodoilla sekä mm. Hästenin itäpuolella. Eniten merimetsoja havaittiin 20.8., jolloin havaittiin yhteensä 420 merimetsoa.
1-15 Taulukko 4-5. Merimetsojen yksilömäärät selvitysalueella. 500 400 300 200 100 0 Kahlaajat Kahlaajien muuttokausi on pitkä ulottuen pääasiassa huhtikuulta syyskuulle. Inkoon merialueilla havaitaan suuriakin muuttoparvia, mutta tiedossa olevat lepäilijämäärät alueella ovat läpimuuttavien määriin nähden melko pieniä (Taulukko 4-2). Selvitysalueella on niukasti kahlaajille muutonaikaisiksi levähdys- ja ruokailupaikoiksi soveltuvia matalia lieterantoja. Valtaosa kahlaajahavainnoista tehtiin joko Fagerögrundetin alueelta tai Hästenillä. Lepäilijälaskennoissa tavattiin alueella pesivien kahlaajalajien lisäksi kuovi, pulmussirri, suosirri, suokukko ja valkoviklo, mutta kaikilla kahlaajalajeilla havaitut yksilömäärät olivat pieniä. Eniten havaittiin suosirrejä, yhteensä 36 yksilöä. Läpimuuttaneista parvista mainittakoon 29.5. Sadelnilla havaittu noin 110 yksilön läpimuuttava isosirriparvi. Lokkilinnut Lokkilintujen lepäilijämäärät käsittävät pääasiassa merialueilla ja luodoilla havaittuja lintuja. Koska lepäilijälaskennoissa ei kuitenkaan laskettu lokkiluotojen yksilömääriä, eivät tulokset kesäaikana kuvaa alueen lokkilintujen kokonaismäärää. Kesän osalta pesimälaskentojen tulokset antavatkin paremman kuvan alueella tavattavista lokkilintulajien yksilömääristä. Lokeista kalalokki oli syysmuuton aikana ajoittain melko runsas ja suurin summa, 212 yksilöä, havaittiin Sadelnilla (pääosa linnuista Estgrundenilla) 11.9. Sadelnin alueen luotojen lisäksi lokkeja ja tiiroja havaittiin muita alueita enemmän Hästenin alueen luodoilla sekä Gåson selän alueen luodoilla. Tiiralajien havainnot on tulkittu koskevan alueen pesimäkantaa, eikä elokuun jälkeen lepäileviä yksilöitä enää havaittu. Pikkulokeista tehtiin satunnaishavaintoja Fagerögrundetin alueella vielä marraskuulla. Ruokkilinnut Ruokkilinnuista alueella havaittiin ainoastaan riskilä ja ruokki. Riskilää havaittiin pääasiassa Sadelnilla ja Hästenillä ja ainoastaan satunnaisesti pohjoisemmilla merialueilla. Riskilähavainnot koskevat alueen pesimäkantaa. Ruokkeja havaittiin niin ikään ainoastaan selvitysalueen eteläosissa. Havaintoja tehtiin kesä- ja heinäkuussa yhteensä 4 linnusta ja havainnot koskevat todennäköisesti alueella kierteleviä, pesimättömiä yksilöitä.
1-16 4.2.4 Yhteenveto lepäilijälaskentojen tuloksista Selvitysalueella tavataan useita eri vesilintu- ja kahlaajalajeja, mutta suurimmalla osalla lajeista levähtäjämäärät ovat melko pieniä. Lepäilijälaskentojen runsaimpia lajeja olivat alli ja haahka, joista jälkimmäistä tavataan runsaana läpi pesimäajan. Lepäilijämäärien jakautuminen (taulukko 4-1) kertoo melko suoraan kunkin osa-alueen merkityksestä aluetta käyttäville linnuille. Yksilömääräisesti eniten lintuja havaittiin Gåsön selän, Hästenin ja Sadelnin alueilla (H, L ja M) ja vähiten pohjoisosan laivaväylän alueella (A ja D). Selvitysalueella tavataan muuttavana merkittäviä määriä alleja ja telkkiä. Alleja havaittiin parhaimmillaan yhteensä lähes 3900 ja telkkiä 427. Lisäksi alueella havaittiin keväästä alkusyksyyn asti huomattava määrä haahkoja, parhaimmillaan elokuussa noin 1800 yksilöä. Alleilla ja haahkoilla tärkeimmät kerääntymisalueet sijoittuvat selvitysalueen eteläosien merialueille sekä Gåson selälle ja Stora Fagerön eteläpuolisille alueille. Suuria koirashaahkaparvia havaittiin ainoastaan Sadelnin ja Hästenin eteläpuoleisilla matalikoilla. Muita merkittäviä kerääntymiä havaittiin Gåson selän luodoilla, joka toimii tärkeänä kesänaikaisena kerääntymisalueena ainakin kyhmyjoutsenelle ja merihanhelle. Gåson luodoilla havaittiin parhaimmillaan 86 kyhmyjoutsenta ja noin 350 merihanhea. 4.3 Nisäkäshavainnot Linnustoselvitysten yhteydessä tehtiin havaintoja myös nisäkkäistä. Selvitysalueella havaittiin harmaahylje, hirvi, valkohäntäpeura, kauris ja supikoira. Harmaahylkeistä tehtiin laskennoissa ainoastaan kaksi havaintoa Stora Fagerön itä- ja lounaispuolisilta merialueilta. Supikoirasta tehtiin jälkihavaintoja Stora Fageröllä. Pienpedoista alueella tavataan myös minkkiä, jonka syömiä munia löydettiin mm. Gåsoklobbenilla. 5. EPÄVARMUUSTEKIJÄT Pesimälinnustoselvitykseen liittyvät epävarmuustekijät liittyvät pääasiassa käytettyihin laskentamenetelmiin ja laskentakertojen määrään eri alueilla. Pesien laskenta on tehokkainta pienillä luodoilla, joiden kohdalla laskentojen tulokset ovat luotettavia. Suuremmilla metsäisillä saarilla saarien keskiosia ei kartoitettu, jonka johdosta pesivien vesilintujen parimäärät ovat todennäköisesti aliarvioita. Lisäksi niillä alueilla, joilla pesimälaskenta tehtiin ainoastaan kerran toukokuussa, on saattanut jäädä havaitsematta esimerkiksi tukkasotkien ja pilkkasiipien pesintöjä. Laskentojen tulokset antavat kuitenkin hyvän yleiskuvan alueen pesimälajistosta ja pesimälinnuston jakautumisesta eri osa-alueittain. Lepäilijälaskentojen tuloksiin aiheuttaa eniten epävarmuutta laskentojen aikana vallinneet sääolosuhteet, lajien muuton ajoittuminen alueella sekä lintujen havaittavuus. Tuulisempina päivinä veneestä käsin havainnointi hankaloituu ja venelaskentaa luotettavampia tuloksia saadaan avomerialueiden läheisiltä kuivan maan seurantapisteiltä. Tällöinkin maininkien välistä jää melko helposti havaitsematta yksittäiset linnut ja jopa pienemmät parvet. Täysin tyynellä säällä lintuja taas voidaan laskea maapisteiltä useiden kilometrien etäisyydeltä. Pisteseurannoissa linnut tulevat tyynemmällä kelillä helpommin havaituiksi avovesialueilta kuin rannoilta etenkin jos ranta on havaitsijasta kaukana. Lisäksi eri lajien päämuuttojaksot eroavat toisistaan huomattavasti ja esimerkiksi kaksi havainnointipäivää toukokuussa ei anna kattavaa kuvaa koko toukokuun aikana alueella levähtävistä linnuista. 6. JOHTOPÄÄTÖKSET Selvitysalueen pesimälinnusto on monipuolinen, koostuen pääasiassa saaristolajeista. Alueen runsaita pesimälajeja ovat kyhmyjoutsen, haahka ja rantasipi. Muita alueella pesiviä lajeja ovat mm. meri-, kanadan- ja valkoposkihanhi, tukkasotka, pilkkasiipi ja lapasorsa. Kahlaajista alueella tavataan rantasipin lisäksi harvalukuisena punajalkavikloa, tylliä ja karikukkoa. Sisävesille ja sisäsaaristolle ominaisempia lajeja alueella tavataan pesivänä vähän (silkkiuikku, useat puolisukeltajasorsat). Saariston vesilintujen ja kahlaajien pesimäpaikat keskittyvät selvästi alueen lokkilintujen asuttamille luodoille. Pääosa luotojen kolonioista käsittää muutamia kymmeniä pareja ja
1-17 runsaimpina lajeina ovat kala- ja lapintiira, kalalokki ja naurulokki. Metsäisillä saarilla pesivien parien tiheys on selvästi alhaisempi ja lajisto niukempaa. Osalla saarista kuitenkin pesii mm. kohtalaisia määriä haahkoja ja merihanhia. Alueen linnustollisesti arvokkaampiin kohteisiin kuuluu Fagerögrundet, Storoxen, Oxen, Stengrundet ja Lilla Högholm. Suurempana kokonaisuutena myös Lilla Fagerön alueella pienine saarine ja luotoineen on monipuolinen pesimälinnusto. Saaristolinnustolaskentojen kohdelajeista alueella havaittiin 20 pesiväksi tulkittavaa, suojelullisesti merkittävää lajia, joista huomionarvoisimpia ovat vaarantuneiksi luokitellut karikukko ja tukkasotka sekä maailmanlaajuisesti uhanalaiseksi luokiteltu pilkkasiipi. Näiden lisäksi selvitysalueella tai sen tuntumassa tavataan pesivänä kahta muuta uhanalaiseksi luokiteltua lajia (liite 6). Lepäilijälaskentojen runsaimpia lajeja olivat alli ja haahka. Allin esiintyminen painottuu alueella selkeästi lajin muuttoaikoihin, jolloin alueella tavataan useita tuhansia yksilöitä. Allien esiintymine painottuu selvästi selvitysalueen avomerialueille ja etenkin Hästenin ja Sadelnin alueiden matalikoille. Haahkoja esiintyy alueella runsaasti keväästä syksyyn saakka, ja parhaimmillaan alueella havaittiin elokuussa yli 1700 yksilöä. Allien tapaan haahkoja havaittiin pääsääntöisesti eniten Hästenin ja Sadelnin alueilla, mutta merkittäviä määriä myös mm. Gåsön selän alueella. Muuta lepäilijälinnustoa selvitysalueella havaittiin pääsääntöisesti melko vaatimattomia määriä. Pesimäkauden loppupuolella Gåson selän alueella tavattiin kohtalaisen suuria määriä merihanhia ja kyhmyjoutsenia. Muuttoaikoina selvitysalueen keskisaaristossa tavataan lisäksi kohtalaisen suuria määriä telkkiä. 7. LÄHTEET Ellermaa, M. & Lehikoinen, A. 2011. Alli Uudenmaan ulkosaariston runsain vesilintu syksyllä 2011. Tringa 4/2011, s. 311 316. Luonnontieteellinen keskusmuseo. 1/2009. Saaristolinnuston laskentaohjeet. Päivitetty 19.1.2009. <http://www.luomus.fi/seurannat/saaristolaskenta/ohjeet.htm>, luettu 1.5.2013. Luontotieto Keiron Oy. 6.6.2013. Inkoon sisäsaariston osayleiskaava. Luontoselvitys 2011 2012. Solonen, T., Lehikoinen, A. & Lammi, E. (toim.) 2010. Uudenmaan linnusto. Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa, Helsinki. Valkama, Jari, Vepsäläinen, Ville & Lehikoinen, Aleksi 2011: Suomen III Lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. <http://atlas3.lintuatlas.fi> (viitattu 28.12.2013) ISBN 978-952-10-6918-5.