Sielun tieteestä arjen näyttämöille psykologian "uuden historian" näkökulmia Psyykkisten ilmiöiden historiat Joensuun yliopisto, 12.-13.1. 2005 Jussi Silvonen, Helsingin yliopisto
Dispositio Sielutiede käsitteellisiä muunnelmia. Kartesiolainen dilemma ja "psykologian" diskurssi. Oppihistoria kartesiolaisuuden toistona Psykologian "uusi historia": kohti arjen näyttämöitä.
Sielutiede vai psykologia? "Sielutiede eli psykologia on sen tieteen nimi, jonka tutkimusesineenä on sielu, varsinkin ihmisen sielu. (...) Sielutieteen apukeinoihin kuuluu fysiologia, joka, tutkiessaan ruumiillista elämää, jonka kanssa sielun-elämä on likeisessä yhteydessä, tarjoo apukeinoja jälkimmäisenkin selville saamiseksi. Sillä alalla, jolla sielullinen ja ruumiillinen elämä välittömästi vaikuttavat toisiinsa, saattaa joskus hyvällä menestyksellä käyttää koettakin psykologisen tutkimuksen välikappaleena." (T. Rhein 1884)
Sielutiede vai psykologia? Sielutiede on ihmisen sisällistä elämää käsittelevä tiede. Sielutieteen menetelmät jaetaan kolmeen ryhmään; 1) introspektio eli itsevaarinotto, 2) ulkonainen havainto ja 3) kokeellinen menetelmä. Kokeellinen menetelmä rajoittuu kuitenkin pääasiassa alkeellisen sielunelämän toimien tutkimiseen, liikkuen erittäin niillä rajoilla, joilla ruumiillinen ja sielullinen elämä toisiansa koskettavat. Kokeellistä sielutiedettä nimitetään psykofysiikaksi. P. Virkkunen, 1915.
Sielutiede vai psykologia? "Sielutiede l. psykologia on 19:nnen vuosis. loppupuolella kehittynyt empiiriseksi tieteeksi, joka tutkien sielullisia ilmiöitä pyrkii saamaan selville niiden yksinkertaisimmat perusainekset (elementit) ja näiden suhteet l. lait. - S:n on välttääkseen liiallista abstraktisuutta kohdistettava huomiota myöskin yksilöllisiin kokonaisuuksiin - joissa kaikelle sielunelämälle yhteiset muodot esiintyvät omituisesti yhdistettyinä ja väritettyinä, selvittääkseen yksilöllisten ja tyypillisten erikoispiirteiden merkitystä." (Tietosanakirja 1916, Z.C).
Sielutiede vai psykologia? "Assosiatsionipsykologista suuntaa vastaan ovat viime vuosikymmeninä useat tutkijat esim. Høffding ja Wundt edustaneet sitä käsitystä, että sielunilmiöitä ei voida, kuten assosiatsionipsykologia teki, selittää sielullisten elementtien (itsenäisten aistimusten, mielikuvien y.m.) konemaisesta yhteenliittymisestä, vaan että ne edellyttävät tajun itsetoimintaa ja yhteyttä kannattamassa sielunelämän yhtenäisyyttä (ks. Apperseptsioni)." (Tietosanakirja 1916, Z. C)
Sielutiede vai psykologia? "Kaikille näille tutkimuksille on yhteistä se, että ne perustanaan käyttävät n. s. subjektiivista l. introspektionistista menettelytapaa. --- osoittautuvat kuitenkin sielulliset ilmiöt aina lopulta sellaisiksi, että ne ovat välittömästi tajuttavissa vain n. s. sisällisen havainnon avulla, s. o. sen, jonka kukin yksilö välittömästi voi kohdistaa omaan itseensä ja vain omaan itseensä." (Tietosanakirja 1916, Z. C)
Sielutiede vai psykologia? "Sielutiede l. psykologia on pääasiassa 1800-luvulla kehittynyt kokemusperäiseksi tieteeksi, joka tutkien sielullisia ilmiöitä pyrkii saamaan selville niiden yksinkertaisimmat perusainekset ja näiden yleiset suhteet l. lait. Sitä ennen s. liittyi osana filosofiaan ja se oli pääasiassa mietiskelyä sielun olemuksesta." (A. Grotenfelt, 1936) "Psykologinen tutkimus perustuu numeerisessa muodossa olevan tutkimusaineiston analysoimiseen tilastollisten menetelmien avulla." (L.Nummenmaa, 2005)
"Vanhan historian" ongelmia Vanha historia tarkastelee psykologiaa kumulatiivisena (luonnon)tieteenä, joka kehittyy yksilöiden toiminnan varassa. Kuinka ymmärtää epäjatkuvuutta ja yhteenso- vittamattomuutta psykologian historiassa? Kuhn: Tieteelliset vallankumoukset paradigman vaihdoksina. Foucault: Tieteen ymmärtäminen diskursiivisina käytänteinä; tiedon, vallan ja subjektiviteetin muodostelmina, jotka luovat "psykologian" modernin tieteen kartesiolaisessa diskurssissa.
Kartesiolainen dilemma Kuinka vapaa sielu voi tulla kausaalisen tieteellisen selityksen kohteeksi kadottamatta subjektiuttaan? SIELU ruumis miel enl iikutuks et
Kartesiolainen tiede Sielun ja ruumiin, subjektin ja objektin irrottaminen toisistaan. Substantiaalinen dualismi, jossa sielu jää vapaaksi ja selittämättömäksi. Rationaalinen, kognitiivinen ja erillinen subjekti Ego cogito, ergo sum, sive existo. Subjektin maailmasuhde on kartesiolaista katsetta, jossa metodi varmistaa järjen erehtymättömyyden. Epäilyn paradoksi: Kyseenalaistaminen tähtää fundamentaaliseen varmuuteen.
Psyyke hermotoimintana Weberin laki ÎR/R = k Suhteellinen erotuskynnys on vakio. Fechnerin laki S = k log R Havainnon voimakkuus on suoraan verrannollinen ärsykevoimakkuuden logaritmiin. Psykofysiologiset lait tekevät psyykestä puhumisen sallituksi, autonominen sielu katoaa.
Tabula rasa -hypoteesi Tabula rasa tyhjä taulu. Moraalitieteiden on omaksuttava fysiikan metodit ja tieteenmalli. Assosiaatiopsykologia mielen kemiana. Määräytyneisyysdiskurssin behavioristinen muoto saa tässä alkunsa. Kartesiolainen dilemma ratkaistaan poistamalla subjekti psykologiasta (homo faber -> homo clausus / homo fabricatus).
"Psykologian" diskurssi Psykologian ilmaantumisen edellytyksenä on kartesiolaisen dilemman ratkaiseminen, joka kuitenkin tapahtuu kartesiolaisen diskurssin horisontissa. Psykofysiologia selittää "sielun" kausaalisesti hermostosta käsin. Assosiaatiopsykologia selittää "sielun" ympäristöstä käsin. Sielullinen kokonaisuudessaan saatetaan selitettävien ilmiöiden piiriin, kohteeksi, "psyykeksi".
Epistemologiset kynnykset Positiivisuuden kynnys; hetki jolloin diskursiivinen muodostelma itsenäistyy, saa kohteen. Epistemologisoinnin kynnys; diskurssi antaa kohteelle oman tulkintansa. Tieteellisyyden kynnys; kohteen tulkinta saa metodiset sääntönsä ja norminsa. Formalisoinnin kynnys; diskurssi saa määrätyn propositionaalisen rakenteen, institutionaaliset käytänteet ja rajat.
Psykologian "oppihistoria" Tieteenalojen oppihistoriat, myös psykologian, nojaavat formalisaation kynnykseen. Tiede näyttäytyy erillisten yksilöiden ajattelun kumulatiivista tietoa tuottavalta jatkumolta. Oppihistoria toistaa spontaanisti kartesiolaisen suvereenin subjektin ajatuksen ja siihen liittyen tieteen ja arjen / praksiksen erottamisen toisistaan. Tiede, objektiivisuus, metodi vs. kliininen, subjektiivinen, arki.
Wundt -paradoksi Wundt esitetään oppikirjoissa lähes poikkeuksetta "kokeellisen psykologian isänä", assosiaatiopsykologina ja psykologian ensimmäisen kokeellisen laboratorion perustajana (1879). Wundt ei perustanut laboratoriotaan 1879, rajasi kokeen pätevyysalueen vain psykofysiologisiin ilmiöihin ja edellytti korkeampien henkisten toimintojen kulttuurista, "voluntaristista" selittämistä vastustaen assosiaatiopsykologiaa.
Kohti arjen näyttämöitä Psykologia on synnystään lukien ambivalentti muodostuma, jossa tiede ja ymmärtäminen kamppailevat keskenään. Freud: Ymmärtävän käytännön ja kartesiolaisen selittämisen ristiriita. Szene vuorovaikutusnäyttämö avaimena arjen näyttämöille. Vygotski: Psykologiset käytännöt avaimena koko tieteen kehitykseen. Psykologian uusi historia: siirtymä oppihistoriasta arjen, psykologian käytäntöjen ja tieteen vuorovaikutuksen analyysiin.
Minuuden teknologiat Subjekti Ss Ts "Minuus" Vs Tieto St Psykologiset diskurssit "Psykologia" Tt Vt Tv Sv Hallinta Vv Valta
"Uuden historian" haasteita Psykologia ei vain kuvaa todellisuutta, vaan osallistuu sen rakentumiseen arjen ja instituutioiden käytänteissä. Tiedon kaksoisluonne tietona ja valtana vaatii kahdensuuntaista kuvausta: kriittistä diskurssianalyysia ja positiivista käytäntöjen analyysia. Psykologian sisältä katsottuna arjen käytäntöjen muotoutumisen tutkiminen on paitsi mikrohistoriaa, myös yksilöiden toimintakyvyn vahvistamisen ja tukemisen ehtojen selvittämistä, psykologian yhteiskunnallisen roolin vahvistamista.