Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla



Samankaltaiset tiedostot
Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta.

Ikäihminen teknologian käyttäjänä. Marika Nordlund KÄKÄTE-projekti Vanhustyön keskusliitto

Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena

Teknologia ja läheisten apu Kyselyn tulokset

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, iareena

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus

Ikäihmiset ja pankkipalvelut. DigiAgeTalk Lea Stenberg

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

KÄKÄTE Käyttäjälle kätevä teknologia Ikäihmisen vireä huominen

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta

Apuvälineet muistisairaan kotona asumisen tukena. Tuula Hurnasti

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Place client logo here in Slide Master

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå IKÄIHMISET JA VIESTINTÄ

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014

Kansalaiskyselyn tulokset

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Kysely sähköisten palveluiden käytöstä Pudasjärvellä

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan?

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013

Lukiolaisten, väestön ja lääkärien näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu Jaakko Hyry TNS

Ikäihmisten osallisuuden edistäminen. Sanna Kaijanen

Ikäteknologiatoimijoiden toiveita

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Viestintävirasto. Suomalaiset viestintäpalveluiden kuluttajina

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Digihyvinvointi perheissä

5. Kuinka kauan pystyisit olemaan ilman sähköisiä mediavälineitä? (Ei tarkoita puhelimella soittamista.)

1. Luokka-aste Kysymykseen on vastattu 299 kertaa Vaihtoehto Lukumäärä Prosentti % % % % % %

HYBRIDIEN INVAASIO. Tutkimus Euroopan liikkuvan työvoiman laitevalinnoista

Ikääntyneen väestön DIGITAIDOT - mitä jokaisen kirjastolaisen olisi hyvä tietää. Kati Harkoma, Vallin Ikäteknologiakeskus

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Äänestystutkimus. Syksy 2006

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012

Vastaajan taustatiedot. 1. Vastaajan sukupuoli: 2. Vastaajan ikä: 3. Toimenkuvasi hevostalousyrityksessä: nmlkj Nainen. nmlkj Mies

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Älypuhelimien ja tablettien käyttötottumusten analyysi

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

BtoB-markkinoinnin tutkimus

Digi haltuun! (Valtakunnallinen projekti ) Susanna Saarvo

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

Copyright RGF Data. Puhelin / Älypuhelin / Tabletti / Kannettava tietokone / Pöytä-lattiatietokone

FSD1316 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2003

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

Tablettitietokone ja mitä sillä voi tehdä. Tuulikki Paturi

Näin Suomi kommunikoi

SUOMI OY AB SÄHKÖISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖ

ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET. Niina Rajakoski

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

Minun mediapäiväni 2012 kuluttajatutkimuksen yhteenveto. Lisätietoja:

Lukijaprofiili Suomen Kuvalehti 2013

Verkkoviestintäkartoitus

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

V E N E I L I J Ä T KULUTTAJA- PROFIILIT

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%

Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti

Transkriptio:

Nordlund, Marika Stenberg, Lea Lempola, Hanna-Mari Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta www.ikateknologia.fi

Sisällys Lukijalle... Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta... Liitekuviot...9 KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle kätevä teknologia) ja LähiVerkko-projekti 0. Taitto: Vitale Ay

Lukijalle Yhteiskunta odottaa teknologian yhä enemmän tukevan ikäihmisten elämää ja itsenäistä pärjäämistä arjessa. Tekniikkaa ja palveluja kehitetään ahkerasti ja runsaasti. Koottua tietoa ikäihmisten teknologian käytöstä on vain vähän saatavilla, vaikka tieto olisi tarpeen suunnittelijoille ja kehittäjille. Erityisen vähän tiedetään ikäihmisten tietotekniikan käytön esteistä ja asenteista. Tämän takia me kaksi asian parissa työskentelevää projektia toteutimme tämän tutkimuksen. KÄKÄTE-projekti on Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton ja Vanhustyön keskusliiton yhteinen hanke, joka käynnistyi tammikuussa 00. Viisivuotisen RAY-rahoitteisen projektin tavoitteena on teknologian keinoin tukea ikäihmisten hyvää arkea ja kotona asumista sekä helpottaa ikäihmisten parissa työskentelevien työtä. KÄKÄTE-projekti on tuottanut runsaasti tietoa ikäihmisten käyttöön tarkoitetusta teknologiasta. Projekti on esimerkiksi julkaissut oppaan ikäihmisten yhteiskäyttöön tarkoitetuista tietokonepisteistä. Lisätietoa: www.ikateknologia.fi LähiVerkko on Eläkeliiton ja Ehkäisevä päihdetyö (EHYT) ry:n vuonna 0 käynnistynyt yhteishanke. Viisivuotisen projektin tarkoituksena on tarjota tukea, tietoa ja helppoja työkaluja ikäihmisille tietotekniikan käyttöön osana arkea. Tätä kautta tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja ylisukupolvista vuorovaikutusta. LähiVerkko pyrkii esimerkiksi saamaan ikäihmiset netin pariin kertomalla heille ilmaisista videopuheluista, joita voi hyödyntää yhteydenpidossa kaukana asuvien sukulaisten ja lastenlasten kanssa. Lisätietoa: www.lahiverkko.fi Tämä kooste esittelee tutkimuksen merkittävimmät tulokset. Koosteen lopussa olevista taulukoista voi tarkastella tuloksia yksityiskohtaisemmin. Huhtikuussa 0 KÄKÄTE-projekti ja LähiVerkko-projekti

Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Suuri osa ikäihmisistä uskoo oppivansa käyttämään tietotekniikkaa, kunhan saa siihen oikeanlaista opastusta. Kolmannes ikääntyneistä käyttää jo ahkerasti tieto tekniikkaa ja internetiä esimerkiksi tiedon hakuun, mutta kaikki eivät kuitenkaan koe tarvitsevansa tai eivät halua opetella käyttämään uutta tekniikkaa. Laitteiden ja ohjelmien helppokäyttöisyys voisi lisätä kiinnostusta. 89-vuotiaista suomalaisista 90 %:lla on matkapuhelin ja kolmanneksella internetyhteys käytössään. %:lla ikäihmisistä on sähköpostiosoite. Vain % ikäihmisistä ilmoittaa omistavansa älypuhelimen ja % tabletin eli taulutietokoneen. Tiedot käyvät ilmi KÄKÄTE-projektin (Käyttäjälle kätevä teknologia) ja LähiVerkko-projektin yhteisestä tutkimuksesta. TNS Gallupilla teetetyssä tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse 00 ikäihmistä joulukuussa 0. Otos edustaa Suomen koko 89-vuotiaiden joukkoa, johon kuuluu noin 000 henkilöä. Mitä seuraavia laitteita käytössä? (%, n=0) Tavallinen matkapuhelin eli kännykkä 90 Tavallinen tietokone, pöytäkone tai kannettava Internet-yhteys Sähköpostiosoite tai -osoitteita Älymatkapuhelin eli älykännykkä internet-yhteydellä Taulutietokone eli tabletti 0 Ei mitään näistä Kuvio : Tietoteknisten laitteiden käyttäjät 89-vuotiaiden keskuudessa. Tutkimuksen perusteella voidaan tiivistäen todeta, että tietokonetta käyttävät tavallisimmin miehet, 9-vuotiaat, puolison kanssa asuvat, johtavassa asemassa tai ylempinä toimi henkilöinä työskennelleet ja Uudellamaalla asuvat. Vastaavasti naiset, vanhimpaan ikä ryhmään (8 89-vuotiaat) kuuluvat, yksin asuvat, työväestö- tai maanviljelijätaustaiset, muualla kuin Etelä-Suomessa asuvat käyttävät tietokonetta epätodennäköisemmin.

Neljännes ikäihmisistä etsii tietoa verkosta, viidenneksen pankkiasiat hoidetaan verkossa Ikäihmisistä, joilla on internet-yhteys käytössään, 8 % kertoo etsivänsä netistä tietoa eri aiheista. % nettiä käyttävistä kertoo, että heidän pankkiasiansa hoidetaan verkossa. Verkkopankkia itsenäisesti käyttävien lisäksi tämä luku saattaa sisältää henkilöitä, joiden pankkiasiat hoitaa esimerkiksi läheinen. Lähes 0 % nettiä käyttävistä ikäihmisistä käyttää myös sähköpostia. Kun tarkastellaan koko aineistoa, 89-vuotiaista % käyttää internetiä tiedonhakuun, % pankkiasiointiin ja % sähköpostin käyttöön. Asioiden hoitaminen internetissä ei siis ole kovin yleistä ikä ihmisten keskuudessa, toisin kuin usein luullaan. Kuitenkin monet julkiset ja yksityiset palvelut ovat siirtyneet tai siirtymässä verkkoon. Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että kansalaisten yhden vertaisuus on vaarassa, mikäli verkkoasiointi syrjäyttää muulla tavalla tarjotut palvelut. Useimmat tietotekniikasta kiinnostuneet ikäihmiset ovat jo löytäneet etsimänsä Kun sellaisilta vastaajilta, joilla ei ole kyseisiä tietoteknisiä laitteita käytössään, kysyttiin halukkuutta laitteiden käyttöön, % kertoi haluavansa tietokoneen, % tabletin ja % älypuhelimen. Kaksi kolmasosaa ikäihmisistä, joilla ei ole käytössä internetiä, eivät ole lainkaan kiinnostuneita inter netistä. Lukumääräisesti heitä on noin 88 000 eli lähes puolet kaikista 89-vuotiaista. Kuitenkin viidennes vastaajista (9 %) haluaisi etsiä netistä tietoa itseään kiinnostavista asioista ja lähes yhtä moni (8 %) haluaisi hoitaa pankkiasioitaan verkossa, jos heillä olisi nettiyhteys käytössään. Mitä laitteita on käytössä ja mitä haluaisi saada käyttöönsä? (% kaikista vastaajista, n=0) Tavallinen matkapuhelin eli kännykkä 90 Tavallinen tietokone, pöytäkone tai kannettava Internet-yhteys 0 Sähköpostiosoite tai -osoitteita Älymatkapuhelin eli älykännykkä internet-yhteydellä Taulutietokone eli tabletti Käytössä Haluaisi Kuvio : Laitteiden käyttäjien osuus sekä laitteita haluavien osuus 89-vuotiaista.

8 % kyselyyn vastanneista ikäihmisistä, joilla ei ole käytössään tietokonetta, tablettia tai älypuhelinta, ei koe tarvitsevansa tällaisia laitteita. Tässä ei ilmene eroja tutkimukseen vastanneiden joukossa eri ikäryhmien välillä. Suurin osa (0 %) tietokonetta jo käyttävistä ikäihmisistä katsoo käyttävänsä tietokonetta tarpeeksi, eikä näe tarvetta lisätä tietokoneen käyttöä. Lisäkäyttöä estää jonkin verran myös se, että tietokonetta jo käyttävistä Ikäihmisiä tulisi auttaa netin hyödyntämisessä. noin puolet pitää laitteita ja ohjelmia vaikeakäyttöisinä. Lähes joka toinen ilmoittaa, ettei yksinkertaisesti halua opetella enää lisää. Kyselytutkimuksen tuloksia tarkasteltaessa yksi keskeinen havainto on se, että suurin osa tietotekniikasta kiinnostuneista ikäihmisistä on jo hankkinut laitteet ja opetellut käyttämään niitä. Tietotekniikasta vielä kiinnostumattomia ikäihmisiä tulisi eri tavoin rohkaista tietokoneiden pariin ja luoda mahdollisuuksia käyttää tietokoneita. Opastusta tietotekniikan käyttöön tarvitaan Henkilökohtainen opastus tietokoneen käyttöön todennäköisesti madaltaa kynnystä kokeilla uutta tekniikkaa. Kuitenkin vain 0 % vastaajista, joilla ei ole käytössään tietokonetta, haluaisi saada opastusta tietokoneen käyttöön. Tietokonetta jo käyttävistä opastusta toivoo huomattavasti useampi eli vajaa puolet ( %). Sellaisista tietokoneen käyttäjistä, jotka ovat jo aiemmin saaneet opastusta, yli kolmannes ( %) haluaisi lisää opastusta. Voidaankin havaita, että kun tietokoneet tulevat tutuksi, kiinnostus oppia lisää kasvaa. Lukumääräisesti suuri joukko ikäihmisiä haluaisi nykyistä enemmän opastusta. Ne, jotka haluaisivat saada opetusta tai neuvontaa tietokoneen käyttöön, ottaisivat sitä mieluiten vastaan läheiseltä ihmiseltä (8 % vastanneista), ikäiseltään vertaisohjaajalta ( %) tai kansalaisopiston opettajalta ( %). Erityisesti ne, joilla ei vielä ole tietokonetta, mutta jotka haluaisivat oppia sitä käyttämään, toivoisivat opastusta mieluiten läheiseltä ihmiseltä (88 %) tai vertaisohjaajalta ( %). Ikäihmiset, joilla ei ole tietokonetta, toivovat opastusta mieluiten läheiseltä tai vertaisohjaajalta. Yleisesti vastaajat uskovat ikäihmisten kykyyn oppia käyttämään tieto koneita. Väittämän Ikäihmiset oppivat käyttämään tietokoneita siinä missä nuoretkin, kunhan saavat oikeaa opastusta allekirjoitti 9 % kaikista vastaajista. Vahvimmin tätä mieltä ovat ne, joilla on käytössä tietokone (8 %) ja jotka ovat saaneet opastusta tietokoneen käyttöön (8 %). Vastauksissa ilahduttaa ikäihmisten usko tietotekniikan oppimiseen, vaikka he pitävät tietokoneita ja erilaisia ohjelmia vaikeakäyttöisinä.

Kyselyn vastaajista, joilla on tietokone käytössään, 8 % kokee tietokoneiden kehityksessä olevan vaikeaa pysyä mukana. Opetusta saaneistakin yhtä moni on tätä mieltä. Tietokoneen käytön opettelemista pitää vaikeana % kaikista 89- vuotiaista vastaajista. Tätä mieltä on 0 % tietokonetta jo käyttävistä ja puolet heistä, joilla ei ole tietokonetta käytössään. Tietotekniikkaan opastusta saaneistakin 0 % ajattelee näin. Nykyistä helppokäyttöisemmät tietokoneet ja ohjelmat saattaisivat herättää enemmän kiinnostusta. Tietoteknisiä taitoja ei pidetä välttämättöminä Kaikista kyselytutkimukseen vastanneista % on sitä mieltä, että pärjätäkseen nyky-yhteiskunnassa ei kaikkien tarvitse osata käyttää tietokonetta. Ymmärrettävästi näin ajattelevat etenkin ne, joilla ei ole tietokonetta ( % näistä vastaajista) sekä ne, jotka eivät ole saaneet opastusta tietokoneen käyttöön (8 % näistä vastaajista) sekä vanhimmat vastaajat (8 % 8 89-vuotiaista). Toisaalta kaikista kyselyyn vastanneista % koki tietokoneet hyödyllisiksi itselleen, ja tietokoneen käyttäjistä näin ajatteli 9 %. Hyötyjä ei ehkä osata kuvitella tai nähdä, ennen kuin itse käytännössä pääsee niistä osalliseksi. Kaikista vastaajista % haluaisi olla yhteydessä ystäviinsä uuden tekniikan avulla. Vastaajista, joilla on käytössään internet, yhteyttä ystäviinsä sen avulla haluaa pitää kaksi kolmesta ( %). Halukkuutta yhteydenpitoon on etenkin nuoremmassa ryhmässä ( 9-vuotiaista %), puolison kanssa asuvilla (8 %) sekä niillä, joilla läheisiä sukulaisia tai ystäviä on useita ( % niistä, joilla läheistä ystävää tai enemmän). Iloa ja hyötyä tietotekniikasta Tuloksista voidaan havaita, että valtaosa tietotekniikasta kiinnostuneista ikäihmisistä on jo hankkinut tietokoneen ja opetellut käyttämään sitä. Haasteena onkin houkutella myös ne ikäihmiset, jotka eivät koe tietotekniikkaa tarvitsevansa, rohkaistumaan kokeilemaan tekniikkaa. Toisaalta jokaisella pitää olla mahdollisuus valita, ryhtyykö käyttämään tietokonetta vai ei. Asioita on voitava hoitaa verkkopalvelujen ohella kasvokkain asiakaspalvelupisteissä tai puhelimitse. Vaihtoehtoisia asiointitapoja tullaan tarvitsemaan jatkossakin, sillä ikääntyminen tuo mukanaan erilaisia toimintakyvyn muutoksia. Vaikka nuorempana olisi oppinut verkkopalvelujen käytön, ei se välttämättä vanhemmiten enää onnistu. Yhteiskunnan tulee huomioida ihmisten yksilöllisyys palveluiden käyttäjinä. Tarvitaan valmiutta kehittää helppokäyttöisiä laitteita ja ohjelmia, mutta myös muunlaisia

tapoja tarjota palveluja kansalaisille. Teknologian ja tietoyhteiskunnan ulkopuolelle on jo nyt jäänyt suuri määrä ikä ihmisiä. Taidoissa ja halukkuudessa käyttää internetiä näkyy kansalaisten eriarvoistuminen. Tietoyhteiskunnan ulkopuolelle on jäänyt suuri joukko ikäihmisiä. Internetin käytössä näkyy kansalaisten eriarvoistuminen. Ikäihmisille voisi kertoa tietotekniikasta hauskan tai hyödyllisen tekemisen kautta. Tarvittava kipinä kiinnostuksen heräämiseen voi eri ihmisille löytyä erilaisista asioista: Yksi haluaa pitää yhteyttä toisella puolella maailmaa asuvien lastenlasten kanssa, toinen innostuu katselemaan lapsuudenmaisemia karttapalvelun avulla ja kolmas skannaamaan vanhoja valokuvia sukualbumista jälkipolville nähtäväksi. 8

Liitekuviot Mitä seuraavia laitteita käytössä? (%, n=0) Tavallinen matkapuhelin eli kännykkä 90 Tavallinen tietokone, pöytäkone tai kannettava Internet-yhteys Sähköpostiosoite tai -osoitteita Älymatkapuhelin eli älykännykkä internet-yhteydellä Taulutietokone eli tabletti 0 Ei mitään näistä Tavallinen matkapuhelin eli kännykkä Tavallinen tietokone, pöytäkone tai kannettava Internet-yhteys Sähköpostiosoite tai -osoitteita Älymatkapuhelin eli älykännykkä internet-yhteydellä Taulutietokone eli tabletti Ei mitään näistä 9 9 89 8 Mies Nainen Mitä seuraavia laitteita käytössä? (%, n=0) Tavallinen matkapuhelin eli kännykkä Tavallinen tietokone, pöytäkone tai kannettava Internet-yhteys Sähköpostiosoite tai -osoitteita Älymatkapuhelin eli älykännykkä internet-yhteydellä Taulutietokone eli tabletti Ei mitään näistä 8 90 9 0 8 Asuu yksin Puolison kanssa 9

Mitä laitteita on käytössä ja mitä haluaisi saada käyttöönsä? (% kaikista vastaajista, n=0) Tavallinen matkapuhelin eli kännykkä 90 Tavallinen tietokone, pöytäkone tai kannettava Internet-yhteys 0 Sähköpostiosoite tai -osoitteita Älymatkapuhelin eli älykännykkä internet-yhteydellä Taulutietokone eli tabletti Käytössä Haluaisi Miten usein käyttää seuraavia laitteita tai ohjelmia? (% niistä, joilla on kyseinen väline käytössä) Tavallista tietokonetta (n=9) 9 Internetiä (n=8) 8 Taulutietokonetta (n=0) 0 0 0 Sähköpostia (n=) 8 Kännykkää tekstiviestien lukemiseen (n=) Kännykkää tekstiviestien lähettämiseen (n=) Kännykkää tai taulutietokonetta tiedon hakuun internetissä (n=0) Kännykkää tai taulutietokonetta pelaamiseen (n=0) Internetiä keskustelujen tai keskustelupalstojen seuraamiseen (n=8) 0 8 0 0 80 9 Päivittäin tai lähes päivittäin Kerran pari viikossa Ei osaa sanoa Harvemmin Ei lainkaan 0

Mihin kaikkiin asioihin käyttää internetiä? (kaikista vastaajista %, n=0) Tiedon etsiminen jostain kiinnostavasta aiheesta Pankkiasioiden hoitaminen, esim. laskujen maksu Sähköpostin käyttö Yhteydenpito läheisiin ja ystäviin Lehtien, kirjojen ja blogien lukeminen Uutisten seuraaminen Valokuvien jakaminen ja katselu Matkoihin liittyvien asioiden hoitaminen, esim. varaukset, aikataulut Terveyteen liittyvien asioiden hoitaminen esim. ajanvaraus Musiikin kuuntelu, videoiden katselu Pelien pelaaminen, esim. korttipelit, ristikot ja muu aivojumppa Virastoasioiden hoitaminen, esim. Kela Internet-kuvapuheluiden soittaminen, esim. Skype Keskustelupalstoilla kirjoittaminen tai keskustelujen seuraaminen Ostosten tekeminen 8 0 0 8 Mihin kaikkiin asioihin haluaisi käyttää internetiä? (% heistä, joilla ei internetiä käytössä, n=9) Tiedon etsiminen jostain kiinnostavasta aiheesta Pankkiasioiden hoitaminen, esim. laskujen maksu Terveyteen liittyvien asioiden hoitaminen esim. ajanvaraus Yhteydenpito läheisiin ja ystäviin Uutisten seuraaminen Virastoasioiden hoitaminen, esim. Kela Matkoihin liittyvien asioiden hoitaminen, esim. varaukset, aikataulut Sähköpostin käyttö Valokuvien jakaminen ja katselu Lehtien, kirjojen ja blogien lukeminen Musiikin kuuntelu, videoiden katselu Keskustelupalstoilla kirjoittaminen tai keskustelujen seuraaminen Internet-kuvapuheluiden soittaminen, esim. Skype Pelien pelaaminen, esim. korttipelit, ristikot ja muu aivojumppa Ostosten tekeminen Ei mihinkään Ei osaa sanoa 8 8 9 8

Ei haluaisi käyttää internetiä mihinkään (% heistä, joilla ei internetiä käytössä, n=9) Kaikki Mies Nainen 9 v. 80 8 v. 8 89 v. 0 Johtava asema Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä tai ammatinharjoittaja Maanviljelijä Mitkä seuraavista ovat mahdollisia syitä siihen, että ei käytä enempää tietokonetta, älypuhelinta tai internetiä? (% heistä, joilla on käytössä tietokone, tabletti, älypuhelin tai internet, n=0) Käyttää jo tarpeeksi 0 Laitteet ja ohjelmat ovat liian monimutkaisia Ei halua opetella Liikaa vaaratekijöitä, kuten virukset, tietojen joutuminen vääriin käsiin Vie liikaa aikaa Ei usko oppivansa enempää Ei saa mistään tarvittavaa opetusta Liian kallista, ei rahaa Terveydelliset syyt Internet tuntuu pelottavalta Pelko laitteen rikkoutumisesta 8 8 9 Ei ole mitään syitä, jotka olisivat esteenä Ei osaa sanoa

Mitkä seuraavista ovat mahdollisia syitä siihen, että ei käytä tietokonetta, älypuhelinta tai internetiä? (% heistä, joilla ei ole käytössä tietokonetta, älypuhelinta tai internetiä, n=9) Ei tarvitse Ei halua opetella 9 8 Laitteet ja ohjelmat ovat liian monimutkaisia 0 Ei usko oppivansa käyttämään Liian kallista, ei rahaa Liikaa vaaratekijöitä, kuten virukset, tietojen joutuminen vääriin käsiin Internet tuntuu pelottavalta Terveydelliset syyt 0 Ei saa mistään tarvittavaa opetusta Pelko laitteen rikkoutumisesta 8 Vie liikaa aikaa Ei ole mitään syitä, jotka olisivat esteenä Ei osaa sanoa Missä määrin kokee tarvetta parantaa taitoja opiskelemalla tai saamalla opetusta tietokoneiden tai kännyköiden käyttämisessä? (%, n=0) Kaikki 9 Mies Nainen 9 v. 8 0 80 8 v. 0 8 89 v. 8 Uusimaa 9 8 Muu Etelä-Suomi 0 Länsi-Suomi 0 Itä-Suomi Pohjois-Suomi 9 8 Paljon Melko paljon Ei osaa sanoa Jonkin verran Ei ollenkaan

Missä määrin kokee tarvetta parantaa taitoja opiskelemalla tai saamalla opetusta tietokoneiden tai kännyköiden käyttämisessä? (%, n=0) Kaikki 9 Johtava asema Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä 0 8 Yrittäjä tai ammatinharjoittaja 9 Maanviljelijä 9 9 Paljon Melko paljon Ei osaa sanoa Jonkin verran Ei ollenkaan Onko saanut opetusta tietokoneen käyttöön? (%, n=0) Kaikki Mies 9 Nainen 9 v. 8 80 8 v. 8 8 89 v. Uusimaa 9 0 Muu Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi 8 Kyllä Ei

Onko saanut opetusta tietokoneen käyttöön? (%, n=0) Kyllä Ei Kaikki Johtava asema 9 Ylempi toimihenkilö 8 8 Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä tai ammatinharjoittaja 8 Maanviljelijä 0 80 Läheisiä sukulaisia tai ystäviä Läheisiä sukulaisia tai ystäviä Läheisiä sukulaisia tai ystäviä tai enemmän 9 Miten saanut opetusta tietokoneen käytössä? (% opetusta saaneista, n=) Joku läheinen ihminen on opettanut On käynyt kurssilla On saanut opetusta työelämässä Joku muu henkilö on opettanut Jossain muualla Joku läheinen ihminen on opettanut On käynyt kurssilla 8 On saanut opetusta työelämässä Joku muu henkilö on opettanut Jossain muualla Mies Nainen

Miten saanut opetusta tietokoneen käytössä? (% opetusta saaneista, n=) Joku läheinen ihminen on opettanut On käynyt kurssilla 9 On saanut opetusta työelämässä 0 Joku muu henkilö on opettanut 0 Jossain muualla 9 v. 80 8 v. 8 89 v. Haluaisiko saada opetusta tietokoneen käyttöön? (%, n=0) Kaikki Mies Nainen 8 9 9 v. 0 8 80 8 v. 8 8 89 v. 8 On saanut opetusta Ei ole saanut 0 88 Tietokone käytössä Ei tietokonetta 0 8 Kyllä Ei osaa sanoa Ei

Keneltä kaikilta haluaisi ottaa vastaan opetusta tai neuvontaa tietokoneen käytössä? (% opetusta haluavista, n=9) Läheiseltä tai hyvältä ystävältä 8 Ikäiseltään vertaisohjaajalta Kansalaisopiston opettajalta Järjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiltä, tukihenkilöiltä Opiskelijoilta 9 Palvelukeskuksen työntekijältä Ammattilaiselta, joka tarjoaa maksullista opetusta Kirjaston henkilökunnalta 0 9 9 Joltain muulta Keneltä kaikilta haluaisi ottaa vastaan opetusta tai neuvontaa tietokoneen käytössä? (% opetusta haluavista, n=9) Läheiseltä tai hyvältä ystävältä Ikäiseltään vertaisohjaajalta Kansalaisopiston opettajalta Järjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiltä, tukihenkilöiltä Opiskelijoilta Palvelukeskuksen työntekijältä Ammattilaiselta, joka tarjoaa maksullista opetusta Kirjaston henkilökunnalta Joltain muulta 0 8 88 0 8 9 8 Tietokone käytössä Ei ole

Näkemykset tietokoneiden käytöstä ja internetistä (%, n=0) Ikäihmiset oppivat käyttämään tietokoneita siinä missä nuoretkin, kunhan saavat oikeaa opetusta 9 0 Internetin avulla saa tietoa asioista, joita on vaikea löytää muualta 8 8 Internetistä löytyy kiinnostavia sisältöjä Tietokoneiden kehityksessä on vaikea pysyä mukana Tietokoneista on hyötyä itselleni Olen valmis maksamaan arkea helpottavista teknisistä apuvälineistä 0 Tietokoneen käytön opetteleminen on vaikeata Pärjätäkseen nyky-yhteiskunnassa on jokaisen osattava käyttää tietokonetta Internetissä törmää liiaksi mainoksiin tai sopimattomaan sisältöön 0 Ikääntynyt ihminen ei tarvitse tietokonetta 0 Haluan olla yhteydessä ystäviini uuden tekniikan avulla 0 Rekisteröityminen internet -palvelujen käyttäjäksi pelottaa minua Internet on turvaton paikka 0 Tietokoneet ovat epäluotettavia Tietokoneiden suunnittelussa on huomioitu ikäihmiset 0 Tietokoneista on haittaa terveydelle ja hyvinvoinnille Samaa mieltä Ei osaa sanoa Eri mieltä 8

www.ikateknologia.fi www.lahiverkko.fi KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle kätevä teknologia) on Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton ja Vanhustyön keskusliiton yhteinen projekti, ja LähiVerkko on Eläkeliiton ja Ehyt ry:n yhteishanke. Molempia hankkeita rahoittaa RAY.