Katsaus Uhkaavatko ekinokokit meitä? Hanna Jarva, Antti Lavikainen, Heikki Henttonen ja Seppo Meri Koiraeläinten loismato ekinokokki voi aiheuttaa ihmiselle kystisen tai alveolaarisen ekinokokkoosin. Viimeisten vuosikymmenten aikana Suomessa ei ole tullut esiin kotimaisia tartuntoja mutta ulkomailta tulleilla on todettu muutamia kystisiä ekinokokkooseja. Viimeaikaiset epäilyt koirien ekinokokkitapauksista ja todetut tapaukset poroissa, susissa ja hirvissä tekevät kuitenkin aiheesta ajankohtaisen. Ihminen voi saada tartunnan koiraeläinten tai kissojen ulosteeseen erittyvistä madonmunista. Taudin ehkäisyssä tärkeää on madottaa koirat säännöllisesti ja huolehtia teurastus- ja metsästysjätteistä niin, etteivät ne joudu koirien tai petoeläinten syötäviksi. Ekinokokit ovat nimestään huolimatta Taeniidae-heimoon kuuluvia heisimatoja ja siis lapamatojen pieniä sukulaisia. Tärkeimmät lajit ovat Echinococcus granulosus ja E. multilocularis. Ensin mainittu aiheuttaa väli-isännässään kystisen ekinokokkoosin ja jälkimmäinen alveolaarisen ekinokokkoosin. E. vogeli ja E. oligarthus ovat harvinaisia ekinokokkoosin aiheuttajia Etelä-Amerikassa. Kiertokulku Elinkierrossa molempien ekinokokkien pääisäntiä ovat pääasiassa koiraeläimet (esim. koira, kettu, naali, susi ja supikoira). E. granulosuksen väli-isäntiä ovat mm. lampaat, porot, siat tai naudat ja E. multiloculariksen pienet jyrsijät (kuva 1). Ihminen joutuu väli-isännäksi syötyään ekinokokin munia, jotka ovat päässeet maaperään tai veteen infektoituneen koiraeläimen ulosteen mukana. Ekinokokin elinkierron kannalta ihminen on yleensä merkityksetön umpikuja. Kun ekinokokin infektiivinen toukkavaihe (protoscolex) pääsee koiraeläimen ohutsuoleen, se tarttuu väkäsillään ohutsuolen seinämään. Aikuisen madon kehittyminen kestää noin kuu- Kuva 1. E. granulosuksen kiertokulku. Ekinokokin munat joutuvat luontoon pääisännän ulosteiden mukana. Kun muna pääsee ravinnon mukana väli-isännän (esim. lammas, poro, nautaeläin, ihminen) ohutsuoleen, muna kuoriutuu ja toukan esiaste (onkosfeeri) tunkeutuu suolen seinämän läpi verenkiertoon. Kudokseen päästyään onkosfeeri alkaa muodostaa ympärilleen seinämää. Kysta täyttyy vähitellen tytärkystista, joiden seinämistä kasvaa protoscolexeja. Koiraeläin (pääisäntä) saa infektion syötyään niitä. Protoscolex kypsyy täysikasvuiseksi, munia erittäväksi madoksi pääisännän ohutsuolessa. E. multiloculariksen väli-isäntiä ovat pienet jyrsijät, muuten kierto on samanlainen. Duodecim 2002;118:2083 90 2083
kauden. Ekinokokit ovat 2 5 mm:n mittaisia matoja, joilla on 3 4 jaoketta eli proglottidia. Madon päässä eli scolexissa on neljä imukuppia ja 28 40 koukkua. Imukuppien ja koukkujen avulla mato kiinnittyy pääisäntänsä ohutsuolen seinämään. Matoja voi olla yhden isännän suolistossa satojatuhansia, jopa miljoonia, ja ne elävät muutamasta kuukaudesta vuoteen. Munat kypsyvät jaokkeiden sisällä, ja distaalisin eli vanhin jaoke täyttyy kypsyvillä munilla ja irtoaa. Munat kulkeutuvat isännän ulosteen mukana ympäristöön. Scolexista muodostuu uusia jaokkeita. Jos lammas tai muu väli-isäntä, kuten ihminen, syö ekinokokin munan, se kuoriutuu väliisännän ohutsuolessa, ja vapautuva toukan esiaste (onkosfeeri) tunkeutuu suolen seinämän läpi verenkiertoon ja sen mukana kudoksiin. Ihmisellä E. granulosuksen onkosfeeri päätyy yleisimmin maksaan (60 70 % tapauksista). Seuraavaksi yleisin paikka on keuhkot, ja harvinaisia paikkoja ovat munuaiset, lihakset, luusto ja aivot (Scully ym. 1999). Onkosfeeri alkaa muodostaa ympärilleen seinämää. Syntyvä kysta voi kasvaa vuosien aikana jopa kymmenien senttien läpimittaiseksi. Kystinen ekinokokkoosi E. granulosus aiheuttaa kystisen ekinokokkoosin. Onkosfeeri muodostaa ympärilleen hydatidikystan, jonka seinämässä on erotettavissa selkeitä kerroksia (kuva 2). Uloimpana on väliisännän muodostama sidekudoskerros ja seuraavana toukan muodostama laminaarikerros. Sisimpänä on lisääntymissolukko (germinaalikerros), josta pullistuu onteloon päin tytärkystia. Näiden seinämästä kasvavat protoscolexit, jotka ovat koiraeläimille infektiivisiä. Kysta on yleensä varsin täynnä näitä tytärkystia. Kystan pohjalla on hajonneita tytärkystia sekä kokonaisia ja hajonneita protoscolexeja (hydatidihiekka). Maailmanlaajuisesti yleisin väli-isäntä on lammas. Suomessa löytyy vuosittain lihantarkastuksessa kymmenkunta tartunnan saanutta poroa (Henttonen ja Haukisalmi 2000). Tartunnan saaneiden ihmisten määrää ei tunneta. Suo- Kuva 2. E. granulosuksen kystan rakenne. Kystan seinämässä uloimpana on isännästä peräisin oleva sidekudoskerros ja seuraavaksi toukan muodostama soluton laminaarinen kerros. Sisimpänä on lisääntymissolukko eli germinaalikerros. Tästä kerroksesta pullistuvat lisääntymiskapselit. Kystan pohjalla on hydatidihiekkaa eli hajonneiden tytärkystien jäänteitä, protoscolexeja ja koukkuja. 2084 H. Jarva, ym.
men parasitologian referenssilaboratoriossa (HYKS-laboratoriodiagnostiikka, parasitologian yksikkö) löydettiin vuosina 1998 2002 kolme ekinokokkoosia kudosnäytteistä, ja lisäksi kahdella potilaalla todettiin suurentuneet ekinokokkivasta-ainepitoisuudet. Yhtä lukuun ottamatta kaikki nämä potilaat ovat maahanmuuttajia, ja toistaiseksi ainoan suomalaissyntyisen potilaan tartunta on erittäin todennäköisesti saatu ulkomailta. Kystinen ekinokokkoosi kehittyy oireettomana yleensä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Kysta on usein sattumalöydös. Oireet ovat lähinnä paineoireita ympäröivistä kudoksista. Suurentuva maksan kysta voi aiheuttaa epämääräisiä ylävatsaoireita. Jos kysta kasvaa hyvin suureksi, vatsasta voi löytyä palpoitava tuumori. Vuosien kuluessa kysta saattaa kalkkeutua. Joskus kysta repeää ja sen sisältöä pääsee ympäröiviin kudoksiin. Tällöin potilas yleensä saa allergisia oireita, joskus jopa anafylaktisen sokin (Despommier ym. 1995). Pienestäkin palasta lisääntymissolukkoa voi kasvaa uusi kysta. Alveolaarinen ekinokokkoosi Kuva 3. E. multiloculariksen infektoima ihmisen maksa. Kuvasta näkyvät monilokeroisuus ja tunkeutuminen maksakudokseen. Kuva Zürichin parasitologisen instituutin kokoelmista. E. multilocularis aiheuttaa alveolaarisen ekinokokkoosin. Muodostuva kysta on yleensä maksassa ja koostuu epäsäännöllisistä onteloista, joiden ympärillä ei ole selkeää seinämää. Kysta kasvaa epätarkkarajaisesti ja invasiivisesti ympäröivään kudokseen (kuva 3). E. multiloculariksen elinkierrossa tärkeimmät väli-isännät ovat jyrsijät. Ihmisen alveolaarisessa taudissa kystan kasvaminen kestää yleensä vuosia. Alveolaarinen tauti tuhoaa maksakudosta ja lähettää helposti etäpesäkkeitä pahanlaatuisen taudin tapaan. Oireet voivat johtua porttilaskimopaineen noususta tai sappitietukoksesta tai muistuttaa maksasyövän oireita. Potilaalla saattaa olla hepatomegalia, splenomegalia, intra- tai ekstrahepaattista ikterusta ja askitesta (Despommier ym. 1995). Ekinokokkoosin diagnostiikka Ihmisen ekinokokkoosin diagnostiikan kulmakiviä ovat anamneesi, kuvantamistutkimukset, serologia ja kudosnäytteet. Myös IgE:n ja veren eosinofiilien määrittämisestä on joissain tapauksissa apua. Ulosteen parasiittitutkimuksella ei ole merkitystä ekinokokkoosia epäiltäessä, koska kyseessä on ihmisen (väli-isännän) kudostauti. Anamneesissa tärkeää on tietää, onko potilas viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa endeemisellä alueella. Myös eräät ammatit (eläinlääkäri, maanviljelijä) voivat altistaa tartunnalle. Kirjallisuuden mukaan tartunta on yleensä saatu lapsuudessa vaikka tauti todetaan aikuisiällä (Eckert ja Deplazes 1999). Vasta-aineet tutkitaan ELISA-menetelmällä ja tulos ilmoitetaan titterinä. Normaali titteri on alle 400. Potilailla todettavat titterit voivat olla useita tuhansia. ELISA-löydös voidaan varmistaa spesifisemmällä arc-5-kaksoisdiffuusiotestillä tai immunoblot-tutkimuksella. E. granulosus ja E. multilocularis ovat ristiin reagoivia seulontaan käytettävässä ELISAssa, mutta E. multilocularikselle on kehitetty myös spesifisiin antigeeneihin perustuva ELISA-testi. Muut heisimatolajit, lähinnä taeniat, voivat aiheuttaa ristireaktion serologisissa tutkimuksissa ja siis väärän positiivisen tuloksen. Ekinokokin DNA:n osoittamiseen on kehitetty kudosnäytteistä tehtävä PCR-testi, jolla voidaan erottaa E. granulosus ja E. multilocularis toisistaan ja muista heisimatolajeista. Jos parasiittitauti (ekinokokkoosi, amebiaasi, kystiserkoosi ym.) on mahdollinen, ennen kys- Uhkaavatko ekinokokit meitä? 2085
tan punktiota tai näytteen ottoa tulisi aina konsultoida parasiittitauteihin perehtynyttä lääkäriä. Parasiittikystan punktio tai biopsia voi aina aiheuttaa taudin leviämisen ympäröiviin kudoksiin. Ekinokokkoosin ollessa kyseessä pienikin pala lisääntymissolukkoa riittää uuden kystan syntymiseen. Parasta on poistaa kysta kokonaan kirurgisesti. Ekinokokkikystaan kohdistuvat toimenpiteet pitäisi aina tehdä albendatsoli- tai mebendatsolisuojassa. Jos epäilyttävä kysta poistetaan (tai siitä otetaan punktio- tai biopsianäyte), voidaan ekinokokkoosi diagnosoida parasitologian laboratoriossa. Kystisessä tautimuodossa löydetään kystan sisältä yleensä hydatidihiekkaa (hajonneita tytärkystia, protoscolexeja ja koukkuja) (kuva 4a ja b). Kudospalasta on usein tunnistettavissa kystan seinämän tyypilliset rakenteet, esimerkiksi PAS-positiivinen laminaarikerros. Alveolaarisessa tautimuodossa ei yleensä löydy hydatidihiekkaa. Kystinen ekinokokkoosi. Paineoireita aiheuttamaton kysta on yleensä sattumalöydös ylävatsan kaikukuvauksessa, tietokonetomografiassa tai keuhkojen röntgenkuvauksessa. Kalkkiutunut maksakysta voi näkyä vatsan natiiviröntgenkuvassa. Ekinokokkivasta-aineita todetaan 50 80 %:lla taudin saaneista (Scully ym. 1999). Veren eosinofiilien määrä ja IgE-pitoisuus suurentuvat harvoin, paitsi jos kysta on revennyt. Kystanesteestä voidaan kystan poiston tai punktion yhteydessä osoittaa hydatidihiekkaa. Alveolaarinen ekinokokkoosi. Kuvantamistutkimukset ovat oleellinen osa myös alveolaarisen ekinokokkoosin diagnostiikkaa. Ekinokokkivasta-aineita todetaan noin 80 90 %:lla tautia sairastavista. IgE-pitoisuus on suurentunut noin 60 %:lla potilaista ja eosinofiilien määrä noin 10 %:lla (Gottstein ja Reichen 1996). Toisaalta Saksassa ja Sveitsissä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että vain 10 30 %:lla seropositiivisista ihmisistä on todella ekinokokki-infektio (Gottstein ja Felleisen 1995). Koiraeläimen infektio. Pääisäntien (koiraeläinten) infektion tutkimiseen on käytettävissä koproantigeenin osoitus ELISAlla (Eckert ja Deplazes 1999). Testi osoittaa molempien lajien aiheuttamat infektiot, ja koproantigeeneja esiintyy ulosteissa jo noin kymmenen vuorokauden kuluttua infektiosta. Suomessa koproantigeenin osoitus on käytössä Oulun Elintarvike- ja elintarviketutkimuslaitoksessa (EELA). Koiran ulosteen madonmunien tutkimuksesta ei ole hyötyä, koska koiraeläimillä on runsaasti erilaisia heisimatoihin kuuluvia taenialajeja, jotka eivät ole infektiivisiä ihmiselle mutta joiden mikroskooppinen morfologia on identtinen ekinokokin munien kanssa. A B Kuva 4. A) Mikroskooppikuva protoscolexista osoittaa tyypillisen partasutimaisen rakenteen. Väkäset ovat ekinokokin koukkuja. B) Ekinokokin koukkuja kudosnäytteessä, joka on peräisin Suomessa asuvan ulkomaalaissyntyisen miehen keuhkoista. Tämän löydöksen perusteella potilaalla diagnosoitiin ekinokokkoosi. Kysta oli jo vanha ja kalkkiutunut, mutta koukut olivat säilyneet kudoksessa muuttumattomina. Giemsavärjäys, x 400. (Kuva: Päivi Hölsä, HYKS-laboratoriodiagnostiikka, parasitologian yksikkö). 2086 H. Jarva, ym.
Ekinokokkoosin hoito ja ennuste Ekinokokkoosin ensisijainen hoito on kystan poisto antibioottisuojassa. Toisaalta yksittäistä kalkkiutunutta tarkkarajaista kystaa kannattaa usein vain jäädä seuraamaan. Alveolaarisessa tautimuodossa radikaalileikkaus on kuitenkin valitettavan usein mahdoton. Molempien kystamuotojen leikkauksiin liittyy myös suuri repeämän ja sitä kautta taudin leviämisen riski. Suomen harvat ekinokokkoosikystaleikkaukset tulisi keskittää yhteen sairaalaan. Leikkauksen lisäksi käytetään aina myös lääkitystä, albendatsolia tai mebendatsolia. Lääkitys aloitetaan jo ennen leikkausta. Kystisen ekinokokkoosin onnistuneen leikkaushoidon jälkeen riittää yleensä muutaman kuukauden mittainen lääkitys. Alveolaarisessa tautimuodossa käytetään usein loppuiän kestävää lääkitystä estämään kystan uusiutumista ja leikkauksessa jäljelle jääneen kystan kasvua. Ekinokokkoosikystien punktioon on suhtauduttu negatiivisesti. E. granulosus -kystien hoidossa on kuitenkin käytetty albendatsoli- tai mebendatsolisuojassa tehtyä kystan punktiota ja etanolin tai hypertonisen suolaliuoksen ruiskuttamista kystaan (Akhan ja Özmen 1999). Tällä hoidolla on saatu hyviä tuloksia, mutta julkaistut potilasaineistot ovat olleet varsin pieniä. Ihmisen ekinokokkoosin hoidosta kannattaa aina konsultoida HYKS:n Auroran sairaalan infektiosairauksien poliklinikkaa. Ekinokokkoosi on ilmoitettava tartuntatauti. Hoidetun kystisen ekinokokkoosin ennuste on hyvä. Alveolaarinen tautimuoto on selvästi vakavampi. Historiallisissa aineistoissa 90 % potilaista on kuollut ilman hoitoa kymmenessä vuodessa (Eckert ja Deplazes 1999). Nykyisen leikkaus- ja lääkehoidon avulla kuolleisuus alveolaariseen ekinokokkoosiin on 10 20 % kymmenen vuoden aikana. Ekinokokkoosin levinneisyys Ekinokokkoosin levinneisyyttä tutkittiin aiemmin etsimällä kuolleiden eläinten suolistosta ekinokokkimatoja. Tämä oli kuitenkin varsin hidasta ja hankalaa. Suolistossa mahdollisesti olevat munat ovat infektiovaarallisia, ja eläinten ruumiit pitää pakastaa 80 C:n lämpötilaan 4 5 vuorokauden ajaksi, jotta infektioriskiä ei enää olisi (Ekinokokkiriskinarviointityöryhmä 2001). Nykyään seulontaan käytetään koproantigeenin osoitusta ulosteesta. E. granulosusta ja kystistä ekinokokkoosia esiintyy maailmanlaajuisesti. Endeemisintä levinneisyysaluetta ovat Etelä-Amerikka, Etelä- ja Itä-Eurooppa, Lähi-itä, Kenia ja laajat alueet Aasiassa. Joillakin alueilla on tapana syöttää koirille lampaan ja muiden eläinten teurasjätteitä. Tällainen käytäntö ylläpitää ekinokokin kiertokulkua. Alveolaarinen ekinokokkoosi on pohjoisen pallonpuoliskon tauti. Loista esiintyy Siperiassa, Kanadan arktisilla alueilla, Huippuvuorilla, Yhdysvaltojen keskiosissa ja Keski-Euroopassa (kuva 5). Pääisäntinä ovat yleisimmin ketut ja naalit mutta myös koirat ja kissat. Etelä-Saksassa ja Sveitsissä on joillain alueilla jopa 40 % ketuista infektoitunut. Sveitsissä Fribourgin alueella 10 %:lla lemmikkikoirista todettiin E. multilocularis. Kissojen ja koirien osuutta E. multiloculariksen kiertokulussa ihmisen kannalta ei tunneta varmasti. Kuitenkin läheinen kanssakäyminen infektoituneen eläimen kanssa altistaa ihmisen taudille. Sveitsissä, jossa on 6,6 miljoonaa asukasta, alveolaarista ekinokokkoosia löytyy vuosittain 7 9 tapausta (Lucius ja Bilger 1995, Eckert ja Deplazes 1999). Suomen tilanne E. granulosusta löydetään satunnaisesti Lapin poroista lihantarkastuksen yhteydessä. Kaikki myyntiin menevä poronliha tarkastetaan, ja porotapauksia on raportoitu 1960-luvulta lähtien (Pöysti ja Pöysti 1969, Ronéus 1974). Poro on väli-isäntä eikä siis infektiivinen ihmiselle. Loppuvuodesta 2001 löytyi ensimmäinen hirvitapaus. Koirat ja sudet voivat saada tartunnan syötyään porojen teurasjätteitä. Tähän mennessä Suomesta ei ole löytynyt yhtään lemmikkieläinten ekinokokkitartuntaa (Ekinokokkiriskinarviointityöryhmä 2002). Vuoden 2001 keväällä tutkittiin Kuusamon alueen koirien ulosteista ekinokokkoosin esiin- Uhkaavatko ekinokokit meitä? 2087
Kuva 5. E. multiloculariksen levinneisyys villieläimissä Keski-Euroopassa (Henttonen ja Haukisalmi 2000, Eckert ym. 2001). Tummilla alueilla E. multilocularista on todettu mm. ketuissa. Rastilla merkityillä alueilla loista esiintyy satunnaisesti, kysymysmerkillä merkityillä alueilla esiintyvyyttä ei tunneta. Alue, jolla infektioita on todettu, on laajentunut jatkuvasti. tymistä koproantigeeni-elisalla. Alustavat positiiviset löydökset osoittautuivat negatiivisiksi jatkotutkimuksissa (Hanna Tenhu, EELA, Helsinki, suullinen tiedonanto). Kuitenkin alueen susista on löytynyt ekinokokkimatoja (E. granulosus), eli tartuntavaara on todellinen. E. multilocularista ei toistaiseksi ole todettu Suomessa. Suomea lähinnä olevat tautialueet ovat Vienanmeren takainen alue Venäjällä ja Liettua. Väli-isännäksi sopivia pikkujyrsijöitä (esim. metsämyyrä) on tutkittu Suomessakin tuhansia, mutta yhtään infektoitunutta eläintä ei ole löytynyt (Ekinokokkiriskinarviointityöryhmä 2001). Kaikki Suomessa viime aikoina todetut kystiset ihmisekinokokkoosit ovat peräisin ulkomailta. On muistettava, että ihminen on väli-isäntä eikä ole tartuntavaarallinen muille ihmisille. Ainoa tapa, jolla ihminen voisi olla osallisena ekinokokin kiertokulun jatkamiseen on se, että koiraeläimet pääsisivät syömään ihmisruumiita. Se, että maamme on toistaiseksi säästynyt alveolaariselta ekinokokkoosilta, on mahdollisesti vain hyvää onnea. Ekologisesti ei näytä olevan mitään estettä E. multiloculariksen asettumiselle Suomen eläimistöön (Henttonen ja Haukisalmi 2000, Ekinokokkiriskinarviointityöryhmä 2001). Pääisännäksi sopivia kettuja, supikoiria ja koiria samoin kuin väli-isänniksi sopivia pikkujyrsijöitä on runsaasti. Saattaa olla vain ajan kysymys, että E. multilocularis leviää Suomeen. Ekinokokkoosin ehkäisy Ihminen ja muutkin väli-isännät saavat tartunnan koiraeläinten ja kissojen ulosteen madonmunien kautta. Ekinokokin munat kestävät hyvin ympäristöolosuhteita ja säilyvät infektiivisinä ainakin parin vuoden ajan 20 C:ssa. Toisaalta ne kuolevat neljässä tunnissa +43 C:n lämpötilassa (Lucius ja Bilger 1995). Lohdullista on, että E. multilocularis -tartunnan saaneista vain 10 30 % saa taudin. Ekinokokkitartunnan ehkäisykeinoja on koottu oheiseen taulukkoon. Koiria ei saisi 2088 H. Jarva, ym.
Taulukko. Ekinokokkoosin ehkäisykeinoja. Mahdollisten väli-isäntien (lampaiden, porojen, hirvien, nautojen, sikojen) raakoja teurasjätteitä ei pidä antaa koirille eikä jättää metsästyksen yhteydessä petoeläinten saataville Koirien säännöllinen hoito pratsikvantelilla 1 Estetään koirien pääsylle laidunmaille, kasvimaille, lasten leikkikentille yms. Hyvä käsihygienia Pratsikvantelisyötit ketuille ja supikoirille Kettu- ja supikoirakannan vähentäminen 1 Jos koira pääsee syömään pikkujyrsijöitä, se pitäisi hoitaa pratsikvantelilla 4 6 viikon välein. päästää laidun- tai kasvimaille. Kasvikset pitää pestä hyvin ennen niiden käyttöä ravinnoksi. Ekinokokin munat voivat säilyä tartuntavaarallisina myös lemmikkieläinten turkissa. Koiranja kissansilittäjien kannattaa huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Koirille ei saa missään olosuhteissa syöttää mahdollisten väli-isäntien (porojen, hirvien) raakoja teurasjätteitä. Tämä on Suomessa kiellettyä, mutta ei ole tiedossa, kuinka hyvin kieltoa noudatetaan. Erityisesti hirvija peurajahdissa on huolehdittava siitä, ettei keuhkoja syötetä koirille, eikä niitä tule myöskään jättää villieläinten saataville. Teurasjätteistä huolehtiminen on ekinokokkoosin ehkäisykeinoista tehokkain. Pienet lapset saattavat syödä koiran ulostetta. Jos koiralla on ekinokokkeja, on lapsi vaarassa saada tartunnan. Tässä parasta hoitoa on ehkäisy: koiria ei pidä päästää lasten leikkialueille eikä pieniä lapsia alueille, joilla voi olla koiran ulosteita. Jos lapsi on syönyt koiranulostetta, ei lapsen ulosteen parasiittitutkimuksesta ole hyötyä. Parasiitit, jotka lapsi voi saada koiran ulosteesta (Toxocara ja ekinokokki) ovat ihmisellä kudosmatoja. Molempien diagnosoinnissa käytetään ensisijaisesti vasta-aineiden määritystä. Ekinokokkitartunnan saaneet koirat hoidetaan pratsikvantelia sisältävillä lääkkeillä (Droncit, Drontal comp). Jos koira pääsee syömään pikkujyrsijöitä erityisesti ulkomailla tai porojen tai muiden eläinten teurasjätteitä, sille pitäisi antaa pratsikvantelilääkitys. Suomessa koirat madotetaan yleensä 1 2 kertaa vuodessa. Ekinokokin endeemisillä alueilla lääkitys pitäisi antaa 4 6 viikon välein, erityisesti jos koira pääsee syömään villieläinten jäännöksiä. Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen Suomeen tuotavien koirien ja kissojen heisimatolääkityksestä ekinokkia vastaan. Matolääke poistaa madot suolesta mutta ei tapa munia, jotka säilyvät luonnossa hyvin. Siksi on olennaista, että koirien madotus suoritetaan jo ulkomailla ennen Suomeen tuloa. Eräillä E. multiloculariksen endeemisillä alueilla Keski-Euroopassa ihmisiä on kehotettu välttämään kypsentämättömien metsämarjojen syöntiä. Marjojen huuhtelemista ennen käyttöä on ehdotettu ekinokokkoosin ehkäisykeinoksi, mutta tämän tehosta ei ole varmuutta (Eckert ja Deplazes 1999). Toistaiseksi ei Suomessa ole tarpeen rajoittaa metsämarjojen ja sienien käyttöä. Keski-Euroopassa ketut ovat tärkein E. multiloculariksen levittäjä. Kettukanta on kasvanut nopeasti viime vuosina. Tärkeimpänä syynä tähän on vesikauhun vähentyminen rokotesyöttien ansiosta. Etelä-Saksassa on kokeiltu pratsikvantelisyöttien asettamista metsään ketuille, ja näin onkin saatu kettujen infektioiden määrä vähenemään (Lucius ja Bilger 1995). Ongelmana on, että syöttejä pitäisi levittää metsään jatkuvasti, koska kyseessä ei ole rokote vaan vain vähän aikaa vaikuttava lääke. Mitä tehdä, jos lemmikkikoiralla todetaan ekinokokkeja? Jos Suomessa todetaan koiralla ekinokokkitartunta, sille annetaan pratsikvantelilääkitys. Lisäksi pitäisi jo epidemiologisista syistä selvittää, kummasta ekinokokkilajista on kysymys ja mistä tartunta on voitu saada. Isäntäperheelle korostetaan ekinokokkoosin ehkäisykeinoja. Ulosteen parasiittien tutkimisesta ei ole hyötyä. Vaikka serologian diagnostinen herkkyys on vain 50 90 %, kannattaa altistuneiden henkilöiden ekinokokkivasta-aineet tutkia. Tarvittaessa voidaan tehdä maksan kaikututkimus ja uusia se 1 2 vuoden kuluttua. Uhkaavatko ekinokokit meitä? 2089
Kirjallisuutta Akhan O, Özmen MN. Percutaneous treatment of liver hydatid cysts. Eur J Radiol 1999;32:76 85. Despommier DD, Gwadz RW, Hotez PJ. Echinococcus granulosus ja Echinococcus multilocularis. Kirjassa: Parasitic diseases. 3. painos. New York: Springer Verlag 1995, s. 93 100. Eckert J, Deplazes P. Alveolar echinococcosis in humans: The current situation in Central Europe and the need for countermeasures. Parasitol Today 1999;15:315 9. Eckert J, Gemmell MA, Meslin FX, Pawlowski ZS, toim. WHO/OIE Manual on echinococcosis in humans and animals: a public health problem of global concern. World Health Organization 2001. Ekinokokkiriskinarviointityöryhmä, loppuraportti 2001: Riskinarviointi Echinococcus multiloculariksen leviämisestä Suomeen ja Suomessa. EELA 2001. www.eela.fi. Ekinokokkiriskinarviointityöryhmä, loppuraportti 2002: Riskinarviointi Echinococcus granulosusloisesta Suomessa. EELA 2002. www.eela.fi. Gottstein B, Felleisen R. Protective immune mechanisms against the metacestode of Echinococcus multilocularis. Parasitol Today 1995; 11:320 6. Gottstein B, Reichen J. Echinococcosis/hydatidosis. Kirjassa: Manson s tropical diseases. 20. Painos. London: WB Saunders Company Ltd, 1996, s. 1486 508. Henttonen H, Haukisalmi V. Echinococcus multilocularis ihmisen vaarallisin loinen Euroopassa: elämänkierto ja levinneisyyden nykytilanne. Suomen Riista 2000;46:48 56. Lucius R, Bilger B. Echinococcus multilocularis in German: Increased awareness or spreading of a parasite? Parasitol Today 1995;11: 430 4. Pöysti H, Pöysti E. Havaintoja ekinokokkoosista (E. granulosus) poroissa. Eläinlääkärilehti 1969;75:135 7. Ronéus O. Prevalence of Echinococcosis in reindeer (Rangifer tarandus) in Sweden. Acta Vet Scand 1974;15:170 8. Scully RE, Mark EJ, McNeelz WF, Ebeling SH, Phillips LD, Ellender SM. Case records of the Massachusetts General Hospital (Case 29 1999). N Engl J Med 1999;341:974 82. HANNA JARVA, LL hanna.jarva@helsinki.fi ANTTI LAVIKAINEN, LL SEPPO MERI, dosentti Haartman-instituutti, bakteriologian ja immunologian osasto PL 21, 00014 Helsingin yliopisto ja HYKS-laboratoriodiagnostiikka, kliinisen mikrobiologian toimiala HEIKKI HENTTONEN, professori Metsäntutkimuslaitos Vantaan tutkimuskeskus PL 18, 01301 Vantaa Mitä opin 1. Ihmisen ekinokokkoosin diagnostiikassa on hyötyä a) ulosteen parasiittitutkimuksesta b) thorax-röntgenkuvauksesta c) maksan ultraäänitutkimuksesta d) vasta-ainemäärityksestä 2. Alveolaarinen ekinokokkoosi a) on vaarallisempi kuin kystinen ekinokokkoosi b) esiintyy Suomen poroissa c) esiintyy myyrissä mm. Keski-Euroopassa d) lähettää etäpesäkkeitä ja leviää invasiivisesti syöpäkasvaimen tapaan 3. Ihminen voi saada ekinokokkitartunnan a) syömällä raakaa karhunlihaa b) syömällä huonosti kypsennettyä järvikalaa c) sormien kautta infektoituneen eläimen turkista d) syömällä sveitsiläistä metsämarjahilloa 4. Ekinokokkitartuntojen ehkäisyssä tärkeää on a) estää koiria syömästä porojen teurasjätteitä b) välttää raa an lihan syöntiä c) pakastaa metsämarjat ennen syöntiä d) estää koirien pääsy pienten lasten leikkialueille taudin endeemisillä esiintymisalueilla 5. Ekinokokkoosia löytyy a) yleisesti koirista Suomessa b) satunnaisesti Lapin poroista c) noin kerran vuodessa ihmiseltä Suomessa d) yleisesti Etelä-Suomen metsämyyristä Vastaukset sivulla 2145 2090