EU:n tulevaisuus. Pami Aalto Jean Monnet professori/ Johtaja, Jean Monnet keskus Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto <pami.aalto@uta.



Samankaltaiset tiedostot
EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä?

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Keskuspankin toiminnasta globaalin rahoituskriisin aikana

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki

Euroopan talouden tulevaisuuden vaihtoehdot

Kasvua poikkeuksellisten riskien varjossa

EMUN KEHITTÄMINEN JA SUOMEN KANTA

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

10 KEINOA EUROOPAN UNIONIN UUDISTAMISEKSI YRITYSTEN SILMIN. Kauppakamarin linjaukset EU:n tulevaisuudesta

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Maailmantalouden voimasuhteiden muutos. Kadettikunnan seminaari Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Euroopan talousnäkymät

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva

Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Kuinka ratkaista eurokriisi?

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi?

Kansainvälisen talouden näkymät

Euroopan kärjistyvä talouskriisi ja Suomi

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Kevät Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27

Syrjäytymisen ja aktiivisen osallisuuden kysymykset Eurooppa 2020 strategiassa ja talouspolitiikan EU:n ohjausjaksossa

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus

1995 Schengen Sisämarkkinat

EU-ministerivaliokunta käsitteli asiat pidetyssä kokouksessaan.

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Ansaitseeko EU Nobelinsa? Pami Aalto Jean Monnet professori/ Johtaja, Jean Monnet keskus Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK

Mihin oletuksiin perustuu EU:n yhteinen talouspolitiikka? Suuren valiokunnan kuuleminen VTT, dos. Jaakko Kiander

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5)

VASTAAVUUSTAULUKOT (*) Euroopan unionista tehty sopimus

Mitä on kansantalouden tilinpito?

Maailmantalous ja Amerikka

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät Johtava ekonomisti Penna Urrila

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma

Suhdanne 2/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Kappale 1: Makrotaloustiede. KT34 Makroteoria I. Juha Tervala

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa ja Rovaniemellä

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

PÄÄTÖKSENTEKO EKP:SSÄ JA EUROJÄRJESTELMÄSSÄ

Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka. Nordic Food, , Tampere Hannu Kottonen, HKScan

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä

Päihdepäivät

EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET

Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Finanssikriisistä pankkiunioniin

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

Kohden pääomamarkkinaunionia - lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle Professori Vesa Kanniainen (taloustieteet) Helsingin yliopisto

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Rahaliitosta talousliitoksi Talouspolitiikan koordinaatio EU:ssa. Ilkka Kajaste

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus ] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

EUROBAROMETER 74 Kansalaismielipide Euroopan unionissa

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Kysynnänsäätelypolitiikka luvulla. Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen

Kansainvälisen talouden näkymät

Aasian taloudellinen nousu

Kansainvälisen talouden näkymät

Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailmanjärjestys. HYOL ry:n syyspäivät Helsinki, Kristi Raik

Eriävä mielipide. Lukuun ottamatta perustuslain 1, 58, 66, 94 ja 95 pykälien muutosehdotuksia yhdyn komitean muutosehdotuksiin.

Svensk finanspolitik Finanssipoliittisen neuvoston raportti Ruotsin hallitukselle Laura Hartman

Suomen talouden näkymät

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä

TALOUSENNUSTE

Transkriptio:

EU:n tulevaisuus Pami Aalto Jean Monnet professori/ Johtaja, Jean Monnet keskus Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto <pami.aalto@uta.fi>

2012: EU 27, väestö 501m. 20xx: EU 32? (+ Kroatia, Islanti, Makedonia, Turkki, Montenegro) 5% lisää kansantuotetta ja 79m. lisää väestöä Balkan: luvattu jäsenyys jo 1994 Turkki neuvottelee jäsenyydestä Naapuruuspolitiikan kumppanit idässä ja etelässä Strategiset partnerit Mitä EU:sta tulee? Ei valtio eikä kansainvälinen organisaatio? Onko sillä yhteinen talous? Jos on, mitä siitä seuraa? Entä ulkopolitiikka? Mitä siitä seuraa?

Mitä EU:sta tulee? Ei valtio eikä kansainvälinen organisaatio? Valtio: selvät rajat, väkivallan monopoli omalla alueella, samankaltainen keskitetty valta suhteessa kaikkiin osiinsa ja subjekteihinsa, harjoittaa ulkoja sisäpolitiikkaa Kansainvälinen organisaatio: keskittyy jäsenten yhteisellä päätöksellä tarkkaan rajatun asia alueen hallinnointiin (poikkeuksena YK); saattaa omata itsenäistä toimivaltaa

Rakkaalle lapselle on ehdotettu useita eri nimiä kansainvälisessä keskustelussa (Chryssochoou 2009; etc.) Empire International society Federated republic Proto federation Market polity Managed Gesellschaft Confederal consociation Concordance system Confederance Geopolitical subject Sympolity Quasi state Nascent Gemeinschaft Synarchy Regional regime Meta state International organisation

Entä jos EU:sta kehittyy federaatio? Mikä on federaatio? Yritys tasapainottaa pyrkimys poliittiseen unioniin ja riittävät takuut jäsenvaltioille Keskusvalta tuottaa toimivan vallan tasapainon Keskustason ja osavaltioiden kompetenssien erottelu, ei jakaminen II maailmansodan kaaoksen jälkeen vaihtoehdot anarkia tai federaatio

Miten federaatio voisi syntyä ja millainen federaatio se olisi? EU oikeuden tutkimuksessa keskusteltu jo pitkään EU:n nykyisestä federaation asteesta Federatiivista kehitystä tapahtunut jo useilla sektoreilla: sisämarkkina keskeisin (mutta myös ulkomaankauppa, maatalous, ulkopolitiikka, jne.) Taustalla II maailmansodan jälkeinen pyrkimys paikata Euroopan valtioiden suhteellista heikentymistä globaalissa taloudessa ja julkisten hyödykkeiden tuottamisessa kansalaisille integraation keinoin (Milward: European rescue of the nation state ) Sittemmin tarve tehdä yhteistyötä/integroitua on vain korostunut Riippumatta integraatiosta eletään globaalitaloudessa EU:n kutistuva osa globaalista kansantuotteesta ilman lisälaajentumisia BRIC Jäsenmaiden kyvyttömyys noudattaa omaa kasvu ja vakaussopimustaan ilman pakottavaa keskusvaltaa EU:n oma talous/velkakriisi IMF ei mielellään lainaa rikkaalle euroalueelle, eli keskinäiset järjestelyt Mutta tänäänkin päätös lisäintegraatiosta täytyy olla jäsenmaiden päätös!

Talouskriisiin federatiivinen logiikka I: syyt Patomäki 2012: EMU on monetaristinen rahaunioni ilman poliittista unionia tai yhteistä talouspolitiikkaa. Ongelman ytimessä on myös se, että EMU:n jäsenvaltiot käyvät ulkomaankauppaa keskenään ilman mekanismia, jolla epäsuhdat voitaisiin korjata. Alijäämämaat ovat pitäneet yllä Euroopan kokonaiskysyntää ja myös tärkeimmän ylijäämämaan Saksan talouskasvua. Saksan deflationaarinen talouspolitiikka on rakennettu sen oletuksen varaan, että lisäkysyntä syntyy jossain muualla. Kaikkien EU maiden näkökulmasta muut EU maat muodostavat tärkeimmän vientialueen. Globaali rahoituskriisi pahensi nopeasti alijäämämaiden tilannetta ja romahdutti Irlannin kaltaiset uusliberaalin spekulaatiotalouden varaan laskeneet maat. Itsensä toteuttavat ennusteet ja keinottelu luottomarkkinoilla pitivät huolen lopusta. Bailey 2011: Kriisin syyt: Rahoitukselliset: tavoitellaan hyvinvoinnin tasoa jota ei voida maksaa Poliittiset: valtiot lainaavat kuluttaakseen korottamatta veroja Institutionaaliset: pankkien ja luotottajien virheet riskien ja luottoluokitusten arvioinnissa Taloudelliset: alhainen kasvu ja inflaatio eivät lyhennä velkaa Kulttuuriset: luottokorttikulutus

Talouskriisiin federatiivinen logiikka II: miten tilanne korjataan? Jäsenmaiden johdolla ja teknisten elimien suunnittelupanoksella: Vahvistetaan keskusvallan koordinaatio ja pakottavaa valtaa talouspolitiikassa sekä jäsenmaiden keskinäistä päätöksentekokykyä mandaattien delegoimiseksi Jotta rahapolitiikka tukisi kaikkia jäseniä optimaalisesti, lisäintegraatiota talouspolitiikassa Jäsenmaiden välinen haitallinen verokilpailu lopetetaan veronalennuksilla Jotta työvoima liikkuisi tarvittaessa, tarvitaan yhtenäistä työ ja sosiaalipolitiikkaa, eläkepolitiikkaa, tukipolitiikkaa, jne. Lisää kasvua, haettu historiallisesti integraatiolla Sisämarkkinan loppuunsaattaminen Velanmaksun lopettaminen niissä maissa jotka eivät siihen enää pysty: ero eurosta ja tiiviimpi/ terveempi unioni Lopputulos on tiiviimpi unioni, joskaan ei Saksa!

Onko EU:lla yhteinen ulkopolitiikka? Mitä siitä seuraa? Ulkomaankauppapolitiikka jo pitkälle yhteinen Venäjä politiikassa löydetty enemmän yhteistä säveltä Ulkoisissa energiasuhteissa vielä pakka levällään Toimivuus lähialueilla paras EU maat velvollisia koordinoimaan ulkopolitiikkaansa Unionin kanssa, Korkea edustaja Ashton koordinaatiovastuussa ja omaa suunnittelukapasiteettia EU:n ulkosuhdepalvelun kautta Arvoperustainen ulkopolitiikka, normatiivinen valta ehkä jäämässä sivummalle Pitkälle yhä hallitustenvälistä koordinaatiota, sopimista

Federaatio vs. supistuva/hajoava Unioni? Finassi/velkakriisi on vakava paikka Unionille: kyseessä itse asiassa laajempi talouspoliittinen kriisi, joka kestänee vuosia ja jonka perussyitä ei vielä ole kunnolla alettu kaikissa jäsenmaissa korjaamaan Mutta se ei ole Unionin ensimmäinen kriisi! Tulee muistaa kuinka integraatio on Euroopan maiden historiallinen ratkaisu ongelmiinsa Silti EU:lta ei kannata odottaa kuin pakotettua lisäintegraatiota lähivuosina Mutta spill back ei kovin todennäköinen, integraation saavutuksia ei toistaiseksi ole purettu vielä kertaakaan Lisälaajentumiset tuottavat lisähajaannusta Päätöksentekokykyä on Lissabonin sopimuksen myötä kohtuullisesti, mutta poliittinen tahto koetuksella Yksittäiset jäsenmaat saattavat valita Tanskan/Britannian opt out tien Silti Unioni lienee vuosikymmeniä kestävä rakennelma, joka toki muuttuu kuten kaikki imperiumit ovat muuttuneet ja joskus hajoaa/muuntuu muuksi Suhde Venäjään ja Turkkiin monessa suhteessa avainkysymyksiä