Kohden pääomamarkkinaunionia - lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle Professori Vesa Kanniainen (taloustieteet) Helsingin yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohden pääomamarkkinaunionia - lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle 8.12.2015. Professori Vesa Kanniainen (taloustieteet) Helsingin yliopisto"

Transkriptio

1 Kohden pääomamarkkinaunionia - lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle Professori Vesa Kanniainen (taloustieteet) Helsingin yliopisto

2 Toimivat pääomamarkkinat hyvinvoinnin ehto Hyvin toimivat pääomamarkkinat ovat hyvinvoinnin ehto. Pääomamarkkinat (rahoitusmarkkinat) toimivat hyvin, jos (i) alalla on riittävästi kilpailevia toimijoita ja jos (ii) riskien arviointi on tehokasta. Pääomamarkkinat ovat jatkuvan kehityksen ( evoluution ) kohteena. Hyvät innovaatiot tehostavat pääomamarkkinoiden toimintaa. Haitallisia innovaatioita myös esiintyy: USA:n sub-prime kriisi johtui haitallisista innovaatioista ja niihin liittyneistä tuhoisista kannusteista. SIKSI: pääomamarkkinoiden toimintaa tulee säädellä järkevällä lainsäädännöllä ja riittävällä valvonnalla.

3 Rahoittajien asema on vaativa ja hallitsematon kilpailu voi olla tuhoisaa Hankkeiden rahoitus voi perustua velkarahoitukseen ja oman pääoman ehtoisen rahoitukseen. Velkarahoituksen tarjoajat kaihtavat riskiä, oman pääoman ehdoin rahoittavat ovat sitä valmiita ottamaan kumpaakin tarvitaan.

4 Riskirahoitus 1990-luvulla vahvasti lisääntynyt venture capital (private equity) capital edusti uutta oma pääoman ehtoista rahoitusmuotoa. Tähän rahoitusmuotoon liittyneet rahoitussopimukset olivat rakenteeltaan parasta mitä voi kuvitella: kannusteet olivat kunnossa ja informaation prosessointi tehokasta. SILTI: Rahoittajien kilpailu rahoitettavista hankkeista johti katastrofiin, pörssiromahdukseen ja rahoituksen kuihtumiseen. Kuinka vaikeasti hallittavissa onkaan tämä ihmisen maailma!

5 Euroopan ongelma: ei investointihalukkuutta Lissabonin vuoden 2000 julistuksen mukaan EU:sta oli tarkoitus luoda maailman kilpailukykyisin tietotaitopohjainen talousalue ja kuroa kiinni USA:n etumatka tuottavuudessa. Silti it-alan yhtiöiden joukossa amerikkalaiset yhä dominoivat. Sub-prime tyyppiset luotot ovat tehneet paluun maailmalle, myös Eurooppaan. Valvontaviranomaisilla olisi tältä osin haasteellinen tehtävä - jos Eurooppa elpyisi. Euroopassa investointihalut ovat kuitenkin matalat tulevaisuuteen on ilmeisesti vaikea uskoa.

6 Valtioiden lainat: epäoptimaalisen valuutta-alueen lopputulema pitkien korkojen heiluntaa

7 Pankkien lainanantokapasiteetti EKP:n rahapolitiikka tähtää pankkien lainanantokapasiteetin vahvistamiseen. Vaikeaa se on, jos luoton kysyntä on epävarmaa. EKP:n poikkeuksellisten rahapoliittisten operaatioiden johdosta riskien arviointi ei toimi terveellä ja markkinataloudelta edellytettävällä tavalla. Globalisoituneessa maailmassa hintavakaus ei ole ollut pitkään aikaan uhattuna; inflaatiotavoitteen (2 %) saavuttaminen on epätodennäköistä (huolimatta määrällisestä elvytyksestä USA:n inflaatio ollut selvästi alle 2 %, Japanin inflaatio nollassa) siksi inflaatio-odotusten aikaansaaminen on vaikeaa. Rahapoliittinen keveys näkyy lähinnä osakkeiden ja muiden sijoituskohteiden hintojen epäterveenä vahvistumisena.

8 Oman pääoman ehtoisen rahoituksen kehittäminen tärkein tehtävä Perusongelma: Eurooppa jäljessä USA:ta oman pääoman ehtoisen riskirahoituksen kehittämisessä. Euroopassa yrityssektorin ulkoisesta rahoituksesta yli 70 % on pankkirahoitusta; USA:ssa vastaava osuus on alle 40 %. Silti: myös Euroopassa rahoitus sujuu globalisoituneiden suuryritysten osalta. Pk-sektorin osalta ongelma: home country bias = niitä ei tunneta. Riskirahoitus rajallista, EU:n laajuisen joukkolainamarkkinan kehittäminen olisi tärkeätä.

9 Riskipääoman muodostuminen Suomessa yhä hidasta (Lähde: Miten Suomi voidaan pelastaa, 2015).

10 Listautumiset Suomi jäljessä myös verotusta uudistettava, listautumiskynnys poistettava

11 Valtion asemesta yksityisen riskipääoman roolia syytä vahvistaa

12 Entä kun hanke epäonnistuu? Konkurssilainsäädännön harmonisointi EU-tasolla on aivan keskeistä.

13 Lähteet: Miten Suomi voidaan pelastaa. Talouspoliittinen manifesti, EuroThinkTank, Törnqvist, S.: Euroalueen nykytilanne ja näkymät, muistio

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9. Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014 Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.2015 Kun euroa ajatellaan, on ajateltava suuria Tarkastusvaliokunta (TrVM

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Ennustamisen vaikeus Maailma Eurooppa Suomi Talouden näkymät; 2008, 2009, 2010,

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen Erkki Liikanen Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015 1 EKP:n neuvosto seuraa taloustilannetta ja on valmis toimimaan 2 Inflaatio hintavakaustavoitetta hitaampaa

Lisätiedot

Euroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen?

Euroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen? Olli Rehn Suomen Pankki Euroopan ja Suomen talouden näkymät Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen? Arvopaperilehden Rahapäivä 2017 Helsinki, 21.9.2017 21.9.2017 1 Rahapolitiikan

Lisätiedot

Kasvun ja investointien tukeminen Rahoituksen edellytykset. Samu Rouhe, OP Länsi Uusimaa

Kasvun ja investointien tukeminen Rahoituksen edellytykset. Samu Rouhe, OP Länsi Uusimaa Kasvun ja investointien tukeminen Rahoituksen edellytykset Samu Rouhe, OP Länsi Uusimaa Paikallinen pankki yrityksen rahoittajana Suomalainen Paikallinen Vakavarainen 32,8 % Konttoreita 5 Yrityspankkipalvelut

Lisätiedot

Euroopan talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitysnäkymät

Euroopan talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitysnäkymät Olli Rehn Suomen Pankki Euroopan talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitysnäkymät ALM Partnersin Ajankohtaispäivä 31.10.2017 31.10.2017 1 Kasvu laaja-alaista: IMF nosti ennusteita kaikilla keskeisillä talousalueilla

Lisätiedot

Velallinen tienaa koron? Rahapolitiikkaa negatiivisilla koroilla

Velallinen tienaa koron? Rahapolitiikkaa negatiivisilla koroilla Elisa Newby, markkinaoperaatioiden päällikkö elisa.newby@bof.fi Suomen Pankki Velallinen tienaa koron? Rahapolitiikkaa negatiivisilla koroilla After Work Suomen IR-yhdistys ry Suomen Sijoitusanalyytikot

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html

Lisätiedot

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus

Lisätiedot

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Elvyttävä kansalaisosinko tilaisuus 6.2.2016 Esitetyt näkemykset ovat omiani.

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Euroopan komissio - lehdistötiedote Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Bryssel, 05 toukokuu 2015 Euroopan unionin talouskasvu hyötyy tänä vuonna suotuisista talouden

Lisätiedot

Rahan evoluutio. JuhaTarkka Tieteiden yö Rahamuseossa 8.1.2008

Rahan evoluutio. JuhaTarkka Tieteiden yö Rahamuseossa 8.1.2008 Rahan evoluutio JuhaTarkka Tieteiden yö Rahamuseossa 8.1.2008 Evoluutio rahataloudessa Rahajärjestelmien ja maksuvälineiden kehitys on esimerkki taloudellisesta evoluutiosta Kehitys tapahtunut evoluutiovoimien

Lisätiedot

EKP:n rahapolitiikasta, Euroopan talous- ja rahaliitosta sekä Suomen taloudesta

EKP:n rahapolitiikasta, Euroopan talous- ja rahaliitosta sekä Suomen taloudesta Erkki Liikanen Suomen Pankki EKP:n rahapolitiikasta, Euroopan talous- ja rahaliitosta sekä Suomen taloudesta Euro & talous 4/2017 Julkinen 1 Esityksen sisältö 1. Euroalueen talous- ja inflaationäkymistä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

Suomen eurojäsenyys. Kansalaisaloite Lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle 8.6.2016

Suomen eurojäsenyys. Kansalaisaloite Lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle 8.6.2016 Suomen eurojäsenyys. Kansalaisaloite Lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle 8.6.2016 Vesa Kanniainen, kansantaloustieteen professori (emeritus) Helsingin yliopisto, EuroThinkTank, CESifo/Munich Mervyn

Lisätiedot

PK -yritykset rahoitusmarkkinoilla

PK -yritykset rahoitusmarkkinoilla PK -yritykset rahoitusmarkkinoilla Mervi Niskanen Kuopion yliopisto Kauppatieteiden laitos Suomalaiset rahoitusmarkkinat Rahoitusmarkkinoilla tarkoitetaan kaikkien rahoitusvaateiden markkinoita Rahamarkkinat

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011 Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Hanna Freystätter, VTL Ekonomisti Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 4 2014 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous PÄÄTTÄVÄISTEN TOIMIEN AIKA Finanssikriisi kärjistyi maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi syyskuussa kuusi vuotta sitten. Näiden vuosien aikana kehittyneiden

Lisätiedot

Euron tragedia: 50 vuotta liian aikaisin? Tilastokeskus, suhdanneklubi 13.5.2016

Euron tragedia: 50 vuotta liian aikaisin? Tilastokeskus, suhdanneklubi 13.5.2016 Euron tragedia: 50 vuotta liian aikaisin? Tilastokeskus, suhdanneklubi 13.5.2016 Vesa Kanniainen, kansantaloustieteen professori (emeritus) Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 13.5.2016 Euroalue valuutta-alueena

Lisätiedot

Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa

Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa Vesa Vihriälä Kuntamarkkinat 12.9.2012 Sisältö Eurooppa maailmataloudessa Lähiajan näkymät Miksi eurokriisi niin sitkeä? Miten tästä eteenpäin? Kriisi ja Suomi Eurooppa

Lisätiedot

RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA. Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta

RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA. Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta välittää säästöjä luotoiksi (pankit) tarjoaa säästöille sijoituskohteita lisäksi pankit hoitavat maksuliikenteen Rahan

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 25 20 15 10 5 0-5 Inflaatio Suomessa Kuluttajahintaindeksin

Lisätiedot

Tervetuloa keskustelemaan eurosta! #kaikkieurosta. @liberafi libera.fi

Tervetuloa keskustelemaan eurosta! #kaikkieurosta. @liberafi libera.fi Ajatuspaja Libera on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja itsenäinen ajatuspaja, joka tukee ja edistää yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa. Tervetuloa keskustelemaan

Lisätiedot

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen

Lisätiedot

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien

Lisätiedot

Voisiko euron hajo.aa hallitus1? Onko Fixit mahdollisuus. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 08.10.2015

Voisiko euron hajo.aa hallitus1? Onko Fixit mahdollisuus. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 08.10.2015 Voisiko euron hajo.aa hallitus1? Onko Fixit mahdollisuus Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 08.10.2015 Miksi olemme täällä tänään? Vastaus: monien ekonomisaen mielestä jo ennen

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki Mitä teen työkseni Suomen Pankin tehtävät

Lisätiedot

Onko finanssikriisistä opittu? Riittävätkö reformit? Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen sosiaalifoorumi Helsinki 26.4.2014. Julkinen

Onko finanssikriisistä opittu? Riittävätkö reformit? Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen sosiaalifoorumi Helsinki 26.4.2014. Julkinen Onko finanssikriisistä opittu? Riittävätkö reformit? Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen sosiaalifoorumi Helsinki 26.4.2014 1 Johdanto Kriisin mahdollisuuteen kansainvälisen rahoitusjärjestelmän ytimessä

Lisätiedot

Kriisin uhkien vähentäminen rahoitusmarkkinasäätelyn avulla

Kriisin uhkien vähentäminen rahoitusmarkkinasäätelyn avulla Kriisin uhkien vähentäminen rahoitusmarkkinasäätelyn avulla Tieteiden yö Rahamuseo 10.1.2013 Esa Jokivuolle Suomen Pankki Sisältö Rahoituskriisit - uhka vai mahdollisuus? Miksi rahoitusjärjestelmä joutuu

Lisätiedot

Euroopan rahoitusmarkkinat talouskasvun edellytysten luojina Erkki Liikanen Pääjohtaja /Suomen Pankki Oikea suunta -seminaari. 30.3.2007 Säätytalo 1 Suomen Pankki 2 Pyrkimys vakaisiin rahaoloihin 1865

Lisätiedot

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Maailmantaloudessa on noususuhdanne. Euroalueenkin kasvu pysyy

Lisätiedot

Pääjohtaja Erkki Liikanen

Pääjohtaja Erkki Liikanen RAHAPOLITIIKAN PERUSTEET JA TOTEUTUS Talousvaliokunnan seminaari 6.9.2006 Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen Pankin neljä ydintoimintoa Rahapolitiikka Rahoitusvalvonta Pankkitoiminta Rahahuolto 2 Rahapolitiikka

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Saksa Euroopan kehityksen veturi

Saksa Euroopan kehityksen veturi Saksa Euroopan kehityksen veturi Professori Dr. Michael Hüther Saksan taloustutkimusinstituutin johtaja, Köln Saksalais-Suomalainen Kauppakamari, Helsinki, 14. toukokuuta 2012 Agenda EUROOPPA? EUROOPPA!

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet Talouden näkymät Elpymisen edellytykset voimistuneet Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti 21.11.2013 2 Länsimaat kohti kasvua Kehittyvillä talouksilla hitaampi vaihe Keväällä ja kesällä nousua länsimaissa. Talousluvut

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Pitääkö korkojen nousua pelätä?

Pitääkö korkojen nousua pelätä? Pitääkö korkojen nousua pelätä? 22.11.2018 Jari Vaine Erityisasiantuntija/rahoitusala, kuntatalous 12.11.2018 08:41 2 Korkoja liikuttavia tekijöitä, esimerkiksi Lyhyet korot Inflaatiotavoite ja odotukset

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinat ja pankit. Esa Jokivuolle Rahoitusmarkkinaosasto Suomen Pankki

Rahoitusmarkkinat ja pankit. Esa Jokivuolle Rahoitusmarkkinaosasto Suomen Pankki Rahoitusmarkkinat ja pankit Esa Jokivuolle Rahoitusmarkkinaosasto Suomen Pankki Sisältö Rahoitusjärjestelmä ja sen tehtävät Eri rahoitusvaihtoehdot Säästäminen ja sijoittaminen Pankit ja niiden valvonta

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia Generalia Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Ekonomisti, kansantalousosasto Suomen Pankki Rahan käsite mitä raha on? Rahan voi määritellä

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden evoluutio 1985-2008

Rahoitusmarkkinoiden evoluutio 1985-2008 Rahoitusmarkkinoiden evoluutio 1985-2008 Tieteen päivät; Rahamuseo 7.1.2009 Ekonomisti Pentti Forsman Suomen Pankki 1 Evoluutio rahoitusmarkkinoilla esityksen rakenne Darwinin ideat ja rahoitusmarkkinat

Lisätiedot

Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen

Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen Juha Kilponen, @juhakilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen Talous tutuksi 2018 koulutus Oulu, 30.8. 2018 30.08.2018 1 Agenda Johdanto Finanssikriisin taustatekijät

Lisätiedot

Pankkibarometri I/2012 14.3.2012

Pankkibarometri I/2012 14.3.2012 Pankkibarometri I/2012 1 Sisältö Sivu Kotitaloudet 2 Yritykset 6 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

Lisätiedot

Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä

Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä Esitys talousopettajille Tampereella 8.9.2011 Generation uro Students Award on kolmekierroksinen joukkuekilpailu. Kilpailun tavoite on tutustuttaa opiskelijat

Lisätiedot

Pääomamarkkinaunioni: Miten näkyy sijoittajalle vai näkyykö?

Pääomamarkkinaunioni: Miten näkyy sijoittajalle vai näkyykö? Pääomamarkkinaunioni: Miten näkyy sijoittajalle vai näkyykö? Studia Monetaria 6.10.2015 Pääomamarkkinaunionin taustatekijöitä Pääomamarkkinaunioni mitä se on ja mitä se ei ole Pääomamarkkinaunionin keskeinen

Lisätiedot

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä?

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Suomen Pankki Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Euro & talous 3/2015 1 Keventynyt rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä 2 Rahapolitiikan ohella öljyn hinnan lasku keskeinen taustatekijä

Lisätiedot

Rahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa

Rahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa Olli Rehn Pääjohtaja, Suomen Pankki Rahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa Euro & talous 4/2018 4.10.2018 1 Euroalueen bruttokansantuote 2007-2020 Euroalueen reaalinen BKT EKP:n

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2015

PANKKIBAROMETRI I/2015 PANKKIBAROMETRI I/2015 17.3.2015 1 Pankkibarometri I/2015 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinat; markkinoiden ja sääntelyn tasapainosta Pääjohtaja Erkki Liikanen Helsingin yliopisto: Studia Collegialia. 27.2.

Rahoitusmarkkinat; markkinoiden ja sääntelyn tasapainosta Pääjohtaja Erkki Liikanen Helsingin yliopisto: Studia Collegialia. 27.2. Rahoitusmarkkinat; markkinoiden ja sääntelyn tasapainosta Pääjohtaja Erkki Liikanen Helsingin yliopisto: Studia Collegialia 27.2.2014 1 Johdanto Kriisin mahdollisuuteen kansainvälisen rahoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 26.10.2010 Hanna Freystätter, VTL Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015 Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,

Lisätiedot

Talouden mahdollisuudet 2009

Talouden mahdollisuudet 2009 Talouden mahdollisuudet 2009 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Talous 2009 seminaari 23.10.2008 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden häiriötilat Suomen ja muiden pohjoismaiden rahoituskriisi 1990-luvulla

Lisätiedot

Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala

Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I Juha Tervala Raha Raha on varallisuusesine, joka on yleisesti hyväksytty maksuväline 1. Hyödykeraha Luonnollinen arvo Esim.: kulta, oravanahkat, savukkeet

Lisätiedot

Rahapolitiikasta ja Suomen taloudesta

Rahapolitiikasta ja Suomen taloudesta Suomen Pankki Rahapolitiikasta ja Suomen taloudesta Tiedotustilaisuus Suomen Pankki 1 Rahapolitiikka kasvua tukevaa 2 Euroalueen kasvu- ja hintanäkymät Eurojärjestelmän ennuste viime viikolta BKT 2017:

Lisätiedot

Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen

Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen Talous tutuksi, Tampere 3.9.2018 1 Kriisien sarjan kuusi vaihetta reaalitalouden syvä taantuma valtionvelkakriisi

Lisätiedot

Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa

Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa Esityksen rakenne: 1. EKP:n rahapolitiikan peruskehikko. 2. EKP:n toimet finanssikriisin eri vaiheissa. 3. Euroalueen talouden tila tällä hetkellä. 4.

Lisätiedot

Suomen Pankki Euroopan keskuspankin renki vai isäntä? Työnjako ja tehtävät euroalueen rahapolitiikassa Studia Monetaria Jukka Ahonen 1 Mitkä ovat Suomen Pankin tärkeimmät tehtävät? Rahapolitiikka/koroista

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 1 1 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Maailmantalouden näkymät kohentuivat vuoden 13 jälkipuoliskolla. Finanssi kriisin jälki on kuitenkin pitkä. Erityisesti euroalueella tuotanto on edelleen alhaisella

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan,

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan, L 14/30 21.1.2016 EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/65, annettu 18 päivänä marraskuuta 2015, eurojärjestelmän rahapolitiikan kehyksen täytäntöönpanossa sovellettavasta markkina-arvon aliarvostuksesta

Lisätiedot

Rahoituksen hallinta haastavassa taloustilanteessa

Rahoituksen hallinta haastavassa taloustilanteessa haastavassa taloustilanteessa Jari Karppinen Johdanto Sivu 2 PK-yritysten rahoituksen turvaaminen on taloudellisen kehityksen kannalta keskeistä PK-yritykset ovat taloudellisen kehityksen keskeisiä ajureita,

Lisätiedot

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä OP Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta OP Vuosi 2016 sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä 2 Maailmantalouden kasvu on hidasta

Lisätiedot

Fuusio vai konkurssi? Hintakilpailun satoa

Fuusio vai konkurssi? Hintakilpailun satoa Fuusio vai konkurssi? Hintakilpailun satoa Pia Kemppainen-Kajola 02.04.2003 Optimointiopin seminaari - Syksy 2000 / 1 Johdanto Yrityskaupat ilmoitetaan kaupparekisteriin. Kauppa kiinnostaa kilpailuviranomaisia,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu

Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu 18.9.2019 Olli Rehn Suomen Pankki Epävarmuus varjostaa maailmantalouden näkymiä Eurooppa - Brexit Lähi-itä - Saudi-Arabian öljyntuotanto

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI IV/2013

PANKKIBAROMETRI IV/2013 PANKKIBAROMETRI IV/2013 13.12.2013 1 Pankkibarometri IV/2013 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki Korot ja suhdanteet Pasi Kuoppamäki 24.4. 2018 Vahvaa talouskasvua 2017 Odotukset ja ennusteet korkealla alkuvuonna 2018 2 Tuoreimmat tilastot kertovat kasvun hidastumisesta euroalueella Yritysten luottamusta

Lisätiedot

Makrokatsaus. Toukokuu 2016

Makrokatsaus. Toukokuu 2016 Makrokatsaus Toukokuu 2016 Osakkeet nousivat toukokuussa 2 Oslon pörssi kehittyi myönteisesti myös toukokuussa 1,8 prosentin nousulla. Öljyn tynnyrihinta nousi edelleen ja oli kuukauden lopussa noin 50

Lisätiedot

EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä

EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä Erkki Liikanen Suomen Pankki EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä Euro & talous 1/2017 Julkinen 1 Esityksen sisältö 1. Rahapolitiikka voimakkaasti kasvua tukevaa 2. Euroalueen kasvu vahvistunut,

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinat ja pankit. Esa Jokivuolle Rahoitusmarkkinaosasto Suomen Pankki

Rahoitusmarkkinat ja pankit. Esa Jokivuolle Rahoitusmarkkinaosasto Suomen Pankki Rahoitusmarkkinat ja pankit Esa Jokivuolle Rahoitusmarkkinaosasto Suomen Pankki Sisältö Rahoitusjärjestelmä ja sen tehtävät Rahoituksen muodot Säästäminen ja sijoittaminen Pankit ja niiden valvonta 9.11.2004

Lisätiedot

Rahoitusinnovaatiot kuntien teknisellä sektorilla

Rahoitusinnovaatiot kuntien teknisellä sektorilla Rahoitusinnovaatiot kuntien teknisellä sektorilla Oma ja vieras pääoma infrastruktuuri-investoinneissa 12.5.2010 Tampereen yliopisto Jari Kankaanpää 6/4/2010 Jari Kankaanpää 1 Mitä tiedetään investoinnin

Lisätiedot

EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET

EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET J. M. Barroso, Euroopan komission puheenjohtaja, puhe Eurooppa-neuvostossa 4.2.2011 Sisältö 1 I. Eurooppa on vaarassa menettää asemiaan II. Mikä Euroopassa on vialla?

Lisätiedot

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011 Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009

Lisätiedot

Nousukausi yllätti. Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki

Nousukausi yllätti. Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki Nousukausi yllätti Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki 24.10.2017 Talouspoliittinen epävarmuus ja markkinat Rahoitusmarkkinat uskovat tasaisen kasvun jatkumiseen, riskipreemiot laskeneet

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Suomi maailmantalouden pyörteissä

Suomi maailmantalouden pyörteissä Suomi maailmantalouden pyörteissä EK:n toimittajaseminaari 2006 Jussi Mustonen Globalisaatio: mitä se on? ENNUSTE 150 VUODEN TAKAA: Vanhan paikallisen ja kansallisen omavaraisuuden ja sulkeutuneisuuden

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät

Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät Euroalueen vakausyksikkö Ohjelman eteneminen Kreikan 3. ohjelmasta päätettiin 19.8.2015 Lyhyen aikavälin tavoitteet: Palauttaa luottamus

Lisätiedot

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012 Sarkozyn mielestä

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PUBLIC PV CONS 64 ECOFIN 704 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston ylimääräinen istunto

Lisätiedot

Globaalit näkymät vuonna 2008

Globaalit näkymät vuonna 2008 Globaalit näkymät vuonna 2008 TALOUS 2008 -seminaari Finlandia-talo 25.10.2007 Pentti Hakkarainen Johtokunnan jäsen Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Globaalit näkymät vuonna

Lisätiedot

Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Jouko Pölönen Liiketoimintajohtaja, pankkitoiminta OP Ryhmä

Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Jouko Pölönen Liiketoimintajohtaja, pankkitoiminta OP Ryhmä Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Jouko Pölönen Liiketoimintajohtaja, pankkitoiminta OP Ryhmä 2 Onko rahahanat kiristyneet? Toimintaympäristö haastaa Yritysrahoitus Suomi Nousuun! 3 Toimintaympäristö haastaa

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II/2014

PANKKIBAROMETRI II/2014 PANKKIBAROMETRI II/2014 16.6.2014 1 Pankkibarometri II/2014 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

ESIR-rahoituksen hyödyntäminen Suomessa Liiketoimintajohtaja Jouko Pölönen / OP. Valtiovarainvaliokunta

ESIR-rahoituksen hyödyntäminen Suomessa Liiketoimintajohtaja Jouko Pölönen / OP. Valtiovarainvaliokunta 1 ESIR-rahoituksen hyödyntäminen Suomessa Liiketoimintajohtaja Jouko Pölönen / OP Valtiovarainvaliokunta 12.4.2016 12/2010 3/2011 6/2011 9/2011 12/2011 3/2012 6/2012 9/2012 12/2012 3/2013 6/2013 9/2013

Lisätiedot

Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito 2 Suomalainen pitää osakesijoittamista lottoamisena Professori Vesa Puttonen, Helsingin kauppakorkeakoulu,

Lisätiedot

VTT Sinikka Salo Johtokunnan jäsen Suomen Pankki

VTT Sinikka Salo Johtokunnan jäsen Suomen Pankki 1 VTT Sinikka Salo Johtokunnan jäsen Suomen Pankki "Euro, eurooppalaiset rahoitusmarkkinat ja naisyrittäjyys" Puheenvuoro Ensimmäisessä eurooppalaisessa naisyrittäjyyskonferenssissa Jyväskylässä, 11.2.2005

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2014

PANKKIBAROMETRI III/2014 PANKKIBAROMETRI III/2014 17.9.2014 1 Pankkibarometri III/2014 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat

Lisätiedot

Rahoitusta yritystoiminnan

Rahoitusta yritystoiminnan Rahoitusta yritystoiminnan alkuun Finnverasta rahoitusta yritystoiminnan käynnistämiseen Suunnitteletko yrityksen perustamista? Hyvä liikeidea, yrittäjävalmiudet ja huolellinen suunnittelu auttavat liiketoiminnan

Lisätiedot

Kuinka tukea kasvun edellytyksiä?

Kuinka tukea kasvun edellytyksiä? Erkki Liikanen Suomen Pankki Kuinka tukea kasvun edellytyksiä? Talous- ja verofoorumi 3.10.2017 03.10.2017 Julkinen 1 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen talouskehityksestä Kotimaan talouden tilanteesta

Lisätiedot

Valtion tukeman asuntotuotannon rahoittaminen Pekka Averio. Asuntoreformiyhdistys r.y. Helsinki 24.11.2009

Valtion tukeman asuntotuotannon rahoittaminen Pekka Averio. Asuntoreformiyhdistys r.y. Helsinki 24.11.2009 Valtion tukeman asuntotuotannon rahoittaminen Pekka Averio Asuntoreformiyhdistys r.y. Helsinki 24.11.2009 2 Kuntarahoituksen osakeanti Kuntarahoituksen osakeanti Yhtiökokous päätti osakeannista 12.3.2009

Lisätiedot

Suomalaisten pankkien jälleenrahoitukselle myönnettävät väliaikaiset valtiontakaukset. Tiedotustilaisuus 12.2.2009, klo 16 Säätytalo

Suomalaisten pankkien jälleenrahoitukselle myönnettävät väliaikaiset valtiontakaukset. Tiedotustilaisuus 12.2.2009, klo 16 Säätytalo Suomalaisten pankkien jälleenrahoitukselle myönnettävät väliaikaiset valtiontakaukset Tiedotustilaisuus 12.2.2009, klo 16 Säätytalo Tilaisuuden agenda > Tilaisuuden avaus toimialajohtaja Teppo Koivisto

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi

Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Suomen Kauppakeskusyhdistyksen vuosiseminaari Kansallismuseon auditorio Helsinki 25.10.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Eräiden maiden kokonaistuotanto

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden tila ja yritysrahoituksen näkymät

Rahoitusmarkkinoiden tila ja yritysrahoituksen näkymät Rahoitusmarkkinoiden tila ja yritysrahoituksen näkymät EK:n Yrittäjävaltuuskunnan kokous 9.5.212 Pentti Hakkarainen johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki 1 Rahoitusmarkkinoiden tila 2 Euroopan valtioiden

Lisätiedot