Tontit olivat haettavana 16.6. - 30.8.2013 välisenä aikana.



Samankaltaiset tiedostot
Tontit 36118/1-4 olivat haettavana välisenä aikana.

MUISTIO Harjannetie 28 (Bysantinkuja 6), Harjannetie 30 (Bysantinkuja 4), Harjannetie 32 (Bysantinkuja 2)

Myöhemmin on sähköpostitse sovittu, että vuokraus alkaa kuitenkin vasta saakka. Varauspäätös sisälsi muun muassa seuraavat

Asuntotontin (A, k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Honkasuon Pohjanpajulle (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/3)

saakka. Varauspäätös sisälsi muun muassa seuraavat - Varauksensaajan tulee solmia kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä varaussopimus

Kaupunginhallitus päätti (235 ) jatkaa muun muassa tontin 47031/12 varausta saakka.

- Muodostettavien tonttien asuinrakennusoikeudesta enintään noin 50% tulee. asuntotuotantona.

Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1)

- Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 32:n osuus 4106/ Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 33:n osuus 2183/6289.

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Sähköpostitse on kuitenkin sovittu, että vuokraus alkaa

Vakiintuneen käytännön mukaan vuokraukset aloitetaan joko kuun 1. tai 16. päivä. Siten vuokraus aloitetaan

Myöhemmin on sähköpostitse sovittu, että vuokrasuhteet alkavat vasta

MUISTIO/Katarina Nordberg

ilmoitettiin tonttiosaston internet-sivujen lisäksi Helsingin Sanomissa, Hufvudstads-bladetissa ja Metrossa.

Kiinteistölautakunta päätti (82 ) muuttaa tontin varauspäätöstä seuraavasti:

MUISTIO/TUT

Asuntotontin (kerrostalo, k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:lle (Laajasalo, Gunillankallio, tontti 49048/6)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Muistio. Pientalotontin 45572/1 pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Myllypiha nimiselle yhtiölle (Valssimyllynkatu 6) Hakemus

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

- Hankkeiden toteuttamiseksi mahdollisesti valittavat yhteistyökumppanit tulee esittää kiinteistöviraston tonttiosaston hyväksyttäviksi.

Liite 2 Muistio. Capellan puistotie 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

- Tontin asuinrakennusoikeudesta vähintään noin 40 % tulee toteuttaa Hitas omistusasuntotuotantona. Hitas tuotannossa noudatetaan Hitas I ehtoja.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Kiinteistölautakunta To/

perustettavan tai perustettavien yhtiön/yhtiöiden lukuun Y-tunnus PL 401, HELSINKI

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin tuleva tontti

Tontit suunnitellaan ja toteutetaan varauksensaajan kokonaisvastuuperiaatteella.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia)

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Kiinteistölautakunta To/

MUISTIO/KN Gunillantie 17

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli tontit 10, 11 ja 12

Helsingfors stad Föredragningslista 19/ (5) Stadsfullmäktige Kaj/

Asuntotontin (700 k-m²) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Peltopuistolle Hitas II-ehdoin (Tapaninkylä, 39148/13)

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (8) Kiinteistölautakunta To/

Kiinteistölautakunnan päätöksestä ei ole jätetty oikaisuvaatimusta kuntalain mukaisessa määräajassa kiinteistölautakunnalle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin tontti 1

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin tontti 1

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (8) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin varauksen jatkaminen Kauklahdessa Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle, korttelin tontti 1

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (9) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5

Tontit suunnitellaan ja toteutetaan varauksensaajan kokonaisvastuuperiaatteella.

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x.

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

asti seuraavin ehdoin: 1

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007

Espoon kaupunki Pöytäkirja 133

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (8) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 68/ (7) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Maanluovutustoimisto Maanluovutustoimiston toimistopäällikkö

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 5990/ /2014

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ).

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

tonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI. Osoite: Tyynenmerenkatu 2

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli tontti 1

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.

Liite 2, Muistio Asuntotontin (pientalo) pitkäaikainen vuokraaminen Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle (Vartiokylä, Myllypuro, tontti 45568/15)

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

ASUNTOTONTTIEN LUOVUTUSKÄYTÄNNÖT HELSINGISSÄ KESKEI- SET PERIAATTEET (Kv/to )

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1

Tonttitarjouskilpailu Viialanmäki korttelin 14 tontit 1-2 ja korttelin 15 tontit 1-2. Maria Taipale

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin tontti 1

Transkriptio:

MUISTIO / JJH 28.10.2015 Asuntontontin (750 k-m 2 ) myynti FIM Tonttirahasto I Ky:lle (Viikki, Viikinmäki, tontti 36118/4) Ristiretkeläistenkatu 7 Varauspäätös ja alkuperäinen hintakilpailu Jatkuva tonttihaku Kaupunginhallitus päätti 20.6.2011 (637 ) varata tontit 36118/1-4 31.12.2012 loppuun mennessä pidettävällä tarjouskilpailulla myytäväksi vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon ilman Hitasehtoja. Kiinteistölautakunta päätti 2.5.2013 (234 ) jatkaa tonttien 36118/1-4 varausaikaa 31.12.2013 saakka ja oikeuttaa samalla kiinteistöviraston tonttiosaston järjestämään muun muassa mainittuja tontteja 36118/1-4 koskevan hintakilpailun. Tontit olivat haettavana 16.6. - 30.8.2013 välisenä aikana. Kiinteistölautakunta päätti 14.11.2013 (583 ) edellä mainituin hintakilpailun perusteella myydä tontin 36118/3 522 000,00 euron kauppahinnalla ja tontin 36118/2 783 000 euron kauppahinnalla tarjousten tekijän OptimiKodit Oy:n nimeämälle Hervannan Vuokratontit Oy:lle. Tontista 36118/1 ei saatu hintakilpailussa lainkaan tarjouksia. Tontista 36118/4 tehty tarjous ei johtanut kaupantekoon, koska tarjouksentekijä vetäytyi tarjouksesta. Kiinteistölautakunta päätti tämän vuoksi siirtää tontit haettavaksi jatkuvaan tonttihakuun. Tontit 36118/1 ja 4 ovat olleet haettavana jatkuvassa tonttihaussa kiinteistöviraston tonttiosaston internet-sivuilla 21.11.2013 23.11.2014. Hakuajan päättymiseen mennessä mainittuihin tontteihin saatiin kaksi hakemusta (OptimiKodit Oy jätti 10.11.2014 päivätyn hakemuksen). Hakemusten ja käytyjen neuvottelujen perusteella po. tontit esitettiin varattavaksi Optimikodit Oy:lle Kiinteistölautakunta päätti 11.12.2014 (617 ) varata OptimiKodit Oy:lle tontit 36118/1 ja 4 seuraavin ehdoin:

- Tonteille tulee toteuttaa vapaarahoitteisia omistus- ja/tai vuokra-asuntoja ilman Hitas-ehtoja. - Tontit luovutetaan myymällä käypään arvoon ellei toisin sovita. - Varauksensaaja on velvollinen kustannuksellaan kaupungin niin vaatiessa sijoittamaan velvoiteautopaikat Länsi- Viikinmäen Pysäköinti Oy:n yhteispysäköintilaitoksiin sekä tekemään kaikki tätä varten tarvittavat sopimukset viimeistään kolmen kuukauden kuluttua tontin ostamisesta. - Varausalueelle toteutettavien rakennusten suunnittelussa ja rakentamisessa tulee kiinnittää erityistä huomiota energiatehokkuutta parantaviin ratkaisuihin. Rakennusten tulee täyttää C-energiatehokkuusluokalle asetetut vaatimukset siten, että E-luku alittaa tason 120 kwh/m²/vuosi, ellei kiinteistölautakunta erittäin painavasta varauksensaajasta riippumattomasta syystä toisin päätä. Asemakaava- ja tonttitiedot Kaupunginvaltuuston 13.4.2005 hyväksymän ja 27.5.2005 lainvoimaiseksi tulleen asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen nro 11250 mukaan tontti 36118/4 kuuluu asuinrakennusten korttelialueeseen (A). Tontin 36118/4 rakennusoikeus on 750 k-m 2. Tontilla on asemakaavamerkintä d7, joka tarkoittaa, että rakennusalan tai sen osan alin sallittu louhintataso on d7+28,40. Tontin 36118/4 pinta-ala on 1 424 m² ja osoite Ristiretkeläistenkatu 7. Tontti on merkitty kiinteistörekisteriin 26.6.2012. Tontin lyhytaikainen vuokraaminen Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö päätti 5.6.2015 (155 ) vuokrata tontin 36118/4 OptimiKodit Oy:lle lyhytaikaisesti rakennusluvan hakemista varten ajaksi 1.6. 30.11.2015. Edelleen asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö päätti 29.9.2015 (271 ) muuttaa edellä mainittua tontin 36118/4 lyhytaikaista vuokrausta siten, että vuokralainen voi omalla vastuullaan aloittaa tontilla maanrakennustyöt 1.10.2015 alkaen.

Maaperä Tontin maaperä on kunnostettu Uudenmaan ympäristökeskuksen antaman ympäristölupapäätöksen mukaisesti ja kunnostuksesta on laadittu loppuraportti. Mikäli Tontille rakennettaessa ilmenee tarvetta maaperän puhdistamiseen, määräytyy Ostajan ja Kaupungin välinen vastuun- ja kustannusjako vakiintuneesti noudatettujen periaatteiden mukaisesti. Piirustusten hyväksyminen ja alueryhmä Pysäköinti Asuntotonttitoimiston toimistopäällikön 9.6.2015 (168 ) tutkimien piirustusten mukaan tontille 36118/4 rakennetaan kaksi kaksikerroksista asuintaloa, joiden yhteenlaskettu kerrosala on 750 k-m 2. Alueryhmä päätti kokouksessaan 25.5.2015 puoltaa 19.5. päivättyjen suunnitelmien hyväksymistä kokousmuistion (25.5.2015) kohdissa 4 ja 5 mainitut kirjaukset huomion ottaen. Hankkeen suunnitelmia ei saa olennaisesti muuttaa ilman alueryhmän hyväksyntää. Tontin 36118/4 asemakaavan ja rakennusluvan edellyttämistä autopaikoista kolme (3) velvoiteautopaikkaa sijoitetaan omalle tontille ja kuusi (6) velvoiteautopaikkaa sijoitetaan Länsi- Viikinmäen Pysäköinti Oy:n yhteispysäköintilaitoksiin (tontille (LPA) 36109/1 tai muulle mainitun pysäköintiyhtiön hallinnoimalle tontille). Tämän vuoksi tontti 36118/4 on velvollinen liittymään kaupungin määräämin ehdoin po. 6 autopaikan osalta osakkaaksi alueelle perustettuun Länsi-Viikinmäen Pysäköinti Oy:hyn, merkitsemään ja ostamaan tonttia vastaavat pysäköintiyhtiön osakkeet niiden nimellisarvosta Pihlajiston Kiinteistöt Oy:ltä Länsi-Viikinmäen Pysäköinti Oy:n hallituksen määräämänä ajankohtana ja suorittamaan autopaikoista Länsi-Viikinmäen Pysäköinti Oy:lle kiinteistölautakunnan päättämillä perusteilla maksettavan omarahoitusosuuden (liittymismaksun) indeksitarkistuksineen sekä tekemään mainitun pysäköintiyhtiön kanssa pysäköintisopimuksen autopaikkojen toteuttamisesta ja käytöstä. Alun perin edellä mainitut kuusi velvoitepaikkaa oli varattu tontille 36118/1. Toteuttaja on toimittanut Länsi-Viikinmäen Pysäköinti Oy:hyn 26.8.2015 päivätyn muutosanomuksen, jolla anottiin kuuden autopaikan varauksen siirtämistä tontilta 36118/1 tontille

Energiatodistus 36118/4. Länsi-Viikinmäen Pysäköinti Oy:llä ei 2.9.2015 päivätyn lausunnon (liite 3) mukaan ole huomauttamista autopaikkojen (6 kappaletta) varauksen siirtämiseen tontille 36118/4 sillä edellytyksellä, että tonttia 36118/4 hallinnoimaan perustettu Asunto Oy Viikinmäen Rinne ottaa vastatakseen pysäköintipaikkojen hankinnan Länsi-Viikinmäen Pysäköinti Oy:ltä sekä hankinnasta aiheutuvat kustannukset. OptimiKodit Oy on toimittanut tonttiosastolle 7.8.2015 päivätyn energiatodistuksen, jonka mukaan tontille 36118/4 toteutettavat rakennukset täyttävät vuoden 2013 (Laki rakennusten energiatodistuksesta, 50/2013) määräysten mukaiselle energiatehokkuusluokalle C asetetut vaatimukset siten, että E-luku (rakennusten laskennallinen kokonaisenergiakulutus) on 130 kwh/m²/vuosi. Varausehtojen mukaan tontille toteuttavan rakennuksen tulee täyttää C-energiatehokkuusluokalle asetetut vaatimukset siten, että E-luku alittaa tason 120 kwh/m²/vuosi, ellei kiinteistölautakunta erittäin painavasta varauksensaajasta riippumattomasta syystä toisin päätä Edellä mainitun johdosta Optimikodit Oy on toimittanut tonttiosastolle 10.9.2015 päivätyn POOK Arkkitehtitoimisto Oy (energialaskija: Insinööritoimisto Vesitaito Oy, Alma Koivu) laatiman selvityksen koskien tonteille 36118/1 ja 4 toteuttavien rakennusten E-lukuja (liite 4). Selvityksen mukaan em. tonteille toteuttavat rakennukset muodostuvat rivitaloista ja luhtitaloista, jotka on sovitettu Viikin jyrkkään kalliomaastoon. Luhtitalomuotoisuuden, asemakaavan mukaisen kerrosluvun ja tonttitopografian takia rakennusten ulkovaipan määrä suhteessa nettoalaan on olennaisesti suurempi kuin kerrostaloissa. Tonteilla on asemakaavan mukainen d7 rajoitus kaivuusyvyyksissä, joka rajoittaa mahdollisuuksia käyttää kalliolämpöä. Mikäli kohteet voitaisiin varustaa kalliomaalämmöllä (energiatehokas maalämpöpumppu), tontinvarausehdoissa vaadittu E-luku 120 kwh/m²/vuosi voitaisiin alittaa. Rakennukset täyttävät rakennustyyppikohtaiset uudisrakennusten C-luokan 2012-vaatimustason. Mainittu selvitys huomioon ottaen voidaan tässä tapauksessa katsoa hyväksyttäväksi, että tontille 36118/4 toteuttavien rakennusten E-luku ylittää varausehdoissa mainitun 120 kwh/m²/vuosi.

Ostotarjous ja kauppahinta Lisäkauppahinta Tontin ostaminen OptimiKodit Oy on toimittanut 4 1.7.2014 tonttiosastolle ostotarjouksen tonteista 36118/1 ja 4. Mainitun ostotarjouksen mukaan OptimiKodit Oy tai sen nimeämä sitoutuu ostamaan tontin 36118/1 722 205,00 euron ja tontin 36118/4 401 250,00 euron kauppahintaan. Kauppahinnat vastaavat 535 euron kerrosneliömetrihintaa. Kiinteistölautakunta päätti 14.11.2013 (583 ) myydä korttelin 36118 tontit 2 ja 3 kauppahinnoilla, jotka vastasivat 580 euron kerrosneliömetrihintaa. Tontti 36118/4 (sekä myöhemmin myös tontti 36118/1) on tarkoitus siis myydä 535 euron kerrosneliömetrihintaan. Tonttien 36118/1 ja 4 alhaisempi kauppahintaa (535 euroa/k-m 2 ) suhteessa tonttien 36118/2 ja 3 kauppahintaan (580 euroa/k-m 2 ) selittyy sillä, että tonttien 36118/1 ja 4 topografia asettaa rakentamiselle suurempia haasteita kuin tonteilla 36118/2 ja 3. Rakentaminen tonteilla 36118/1 ja 4 edellyttää paljon maaston muokkausta ja kallion louhintaan. Tontin 36118/4 kauppahintaa 401 250,00 euroa voidaan pitää käypänä ottaen huomioon saman korttelin tonttien 36118/2 ja 3 edellä mainitut kauppahinnat sekä tontin 36118/4 erityiset vaikeustekijät verrattuna tontteihin 36118/2 ja 3. Kauppahinta perustuu rakennusluvan ja asemakaavan mukaiseen kerrosalaan 750 k-m 2. Kaupungilla on oikeus periä lisäkauppahintaa, mikäli tontille toteutetaan kerrosalaa enemmän kuin kauppahinnan perusteena oleva 750 k-m 2. Lisäkauppahintaa peritään tällöin 535 euroa/km 2. Tontin 36118/4 ostaa OptimiKodit Oy:n nimeämä ostaja (FIM Tonttirahasto I Ky). OptimiKodit Oy kuitenkin toteuttajana vastaa kauppakirjan rakentamista/toteuttamista koskevista velvoitteista. Tontin 36118/4 kauppakirja on laadittu siten, että toteuttaja (Optimikodit Oy) ottaa kauppahinnan, varainsiirtoveron ja kaupanvahvistajan perimää maksua sekä lainhuuto- ja muita mahdollisia viranomaiskuluja lukuun ottamatta yksin vastatakseen kaikki kauppakirjassa mainitut toteuttajan vastuulle kuuluvat velvoitteet.

Rakentamisvelvoite Muut ehdot Toimivalta Kauppakirjaan perustuvat oikeudet säilyvät ostajalla (FIM Tonttirahasto I Ky). FIM Tonttirahasto I Ky vuokraa tontin kaupan jälkeen pitkällä määräaikaisella sopimuksella OptimiKodit Oy:n perustamalle Asunto Oy Helsingin Viikinmäen Rinne -yhtiölle. Järjestelyn tarkoituksena on, että tontille rakennetaan asuinkäyttöön tarkoitettu pienkerrostaloja tai luhtitaloja, joiden rakentamisesta vastaa OptimiKodit Oy yksin. OptimiKodit Oy omistaa kaupantekohetkellä Asunto Oy Helsingin Viikinmäen Rinteen koko osakekannan. Selvyyden vuoksi todetaan kuitenkin, että ostaja ja toteuttaja vastaavat kauppakirjan muotoilusta huolimatta omasta ja toistensa puolesta (yhteisvastuullisuus) kaikkien kauppakirjan ehtojen ja velvoitteiden täyttämisestä kaupungille, ellei kaupungin kanssa perustellusta syystä muuta sovita. Kauppakirjassa toteuttajalle asetetaan velvoite aloittaa tontin rakentaminen kuuden kuukauden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta. Tontille toteutettavat rakennukset tulee rakentaa täysin valmiiksi viranomaisen hyväksymään tasoon kahden vuoden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta. Muutoin kaupassa noudatetaan vakiintuneita ehtoja. Tonttiosaston osastopäälliköllä on oikeus päättää maa-alueiden myynnistä enintään 500 000 euroon saakka. Koska kauppahinta on 401 250,00 euroa, osastopäällikkö on toimivaltainen päättämään tontin 36118/4 myynnistä.