Ossinlammen siltakilpailu Suunnitelmaselostus
1 Ratkaisun lähtökohdat Ehdotuksen perusideana on jatkaa Ossinlammen ympäristön puistomaista teemaa ja aktivoida aluetta. Silta on yksiaukkoinen palkkisilta, joka jatkuu Ossinlammella sijaitsevalla saarella terassimaisena oleskelutasanteena. Silta itsessään ei ole tarkoitettu liikennettä välittäväksi, joten saarelle rakennettavalla terassirakenteella luodaan sillalle lisää houkuttelevuutta. Ehdotuksessa on valittu siltatyypiksi palkkisilta lyhyen jännevälin johdosta. Yksinkertainen rakenne sulautuu ympäristöön ja muodostaa toimivan kokonaisuuden. Sillan rakennusmateriaaliksi ehdotuksessa valitaan puu, joka sopii parhaiten puistomaiseen ympäristöön. Pääkannattimet ovat kaarevat liimapuupalkit, kansi on kestopuulankutus. Kaarevat teräskaiteet keventävät perinteisen puusillan ilmettä ja antavat sille luonnetta. Sillan hyödyllinen leveys on valittu pieneksi saarelle tehtävien rakenteiden takia. Sillan ei ole itsessään ajateltu toimivan oleskelutilana, vaan sen pääasiallinen tarkoitus on mahdollistaa kulku saarelle. 2 Rakenteet 2.1 Paalutus Silta paalutetaan karkearakeisiin maakerroksiin asti painumien välttämiseksi. Paaluin käytetään teräsbetonisia lyöntipaaluja (250x250 mm 2 ). Alla olevassa kuvassa on esitetty paalutuskartta. Kuva 1. Paalutuskartta Ossinlammen siltakilpailu 2
2.2 Maatuet Maatuet tehdään paikallavalettuina betonirakenteina. Paalut katkaistaan ja ulotetaan n. 200 mm maatukien sisään. Maatukien ympärille tehdään ruotasuojaus styrox-eristeillä. Suojaus ulotetaan 1,5 metrin päähän maatuesta, ja routaeristeen päälle tehdään täyttö (n.200mm) routimattomasta maa-aineksesta. Vedet johdetaan kallistuksilla poispäin rakenteesta. 2.3 Pääkannattimet Pääkannattimina on kaksi kaarevaa liimapuupalkkia. Palkkien dimensiot ovat 175x350 mm 2. Kuvassa 2 on esitetty lisätietoja palkin dimensioista. Palkin lujuusluokka on GL32. Kuva 2. Liimapuupalkin dimensiot 2.4 Poikkipalkit Poikkipalkkeina käytetään neliöputkiprofiileita (RHS 80x80x4). Poikkipalkit hitsataan kiinni päätylevyihin (150x175x10). Poikkipalkit jakona on 1500 mm ja ne kiinnitetään kaiteiden pystytolppien kanssa yhteen pulttiliitoksella. Poikkipalkkeja käytetään hyväksi sillan asennuksessa. 2.5 Kansi Sillan kansi tehdään lämpökäsitellystä puusta (75x50 mm 2 ). (Esim. Finnforest ThermoWood.) Samaa materiaalia käytetään saarelle tulevan rakenteen kannessa. Kansi kiinnitetään siltaan ruuvaamalla. Sillan pituussuuntaan nähden poikittain asennettavan kansilaudoituksen väli on 5mm. 2.6 Kaiteet Sillassa on kaarevat teräskaiteet puisella käsijohteella. Teräksisillä kaiteilla haetaan keveyttä siltaan. Kaiteen pystyputket kiinnitetään aluslevyihin hitsaamalla pääkannattimien sivuille. Ossinlammen siltakilpailu 3
2.7 Valaistus Silta valaistaan viidellä pollarivalaisimella. Valojen sijainnit ja valaisusuunnat on esitetty kuvassa 3. Kuva 3. Valaistussuunnitelma 2.8 Sähköistys Saarelle tulevia valaisimia varten tarvittava sähköistys kuljetetaan saareen sillan alla kulkevia kaapeliputkia pitkin. Sähkökaapelit kaivetaan maan alle. 2.9 Vedenjohtolaitteet Erillisiä vedenjohtolaitteita ei tarvita. 2.10 Terassirakenne Saarelle rakennetaan terassimainen oleskelutasanne. Paalut katkaistaan ja niiden päähän valetaan korkoon perustukset, joihin terassirakennetta tukevat palkit kiinnitetään pilarikengillä. Palkkien varaan asennetaan kansirakenteen laudoitus 3 Rakentamissuunnitelma Ossinlammen siltakilpailu 4
Maaperän heikon kantavuuden takia rakennetaan väliaikainen ajoväylä sillan rakennuspaikalle. Sillan molemmille puolille asennetaan rakentamisen ajaksi apusillat (ajoluiskat), joille tehdään murskeesta väliaikaiset maatuet. Maatukien kaivuutöiden jälkeen suoritetaan paalutukset rannalle ja saarelle. Paalutustöiden valmistuttua muotitetaan maatuet molemmille rannoille ja suoritetaan valu. Siltarakenne kootaan pääasiassa maalla. Poikkipalkit ja kaiteet kiinnitetään maalla liimapuupalkkeihin, jolloin niiden rakentaminen on helpompaa. Silta nostetaan paikalleen valmiiden maatukien päälle nostoliinojen varassa. Nostoliinat saa kiinnitettyä poikkipalkkeihin. Silta kiinnitetään maatukeen asennettuihin palkkikenkiin. Sillan kansi asennetaan apusilloilta käsin. Apusiltoihin asennetaan kaiteet turvallisuuden lisäämiseksi. Sillan valmistumisen jälkeen apusillat poistetaan ja terassirakentamiseen vaadittava työmaaliikenne voi kulkea itse siltaa pitkin. Lopuksi viimeistellään terassirakenne, kiinnitetään penkit ja kaiteet ja suoritetaan lopputyöt. Liitteet: 1. Pääkannattimien rakennelaskelmat 2. Sillan määräluettelo 3. Sillan kustannusarvio Ossinlammen siltakilpailu 5
Liimapuupalkin kiinnitys maatukeen 1:10 Graafinen betonilaatta kiinnitetään maatuen päälle. Turkkilevy kiinnitetään ruuvaamalla kannen ensimmäiseen lautaan. 150 20 150 Liimapuupalkin ja maatuen väliin asennetaan neopreenilevy, paksuus 10 mm. Pilarikengät kiinnitetään maatukeen tartuntalenkkien avulla. 85 45 Käsijohde: 50x50 kestopuu Käsijohteen tuet: 10x10 terästanko Säleikön yläjuoksu: 50x6 lattateräs Säleikön alajuoksu: 30x6 lattateräs Pystysäleikkö: kaareva 30x6 lattateräs Kaiteiden pystytolpat: kaareva 50x50x5 neliöputkiprofiili. 50 50 Kaiteiden teräsosat maalataan, väri: mattapintainen tummanharmaa. 1100 925 75 Kaidedetalji 1:20 125 Kaiteiden pystytolpat kiinnitetään aluslevyihin hitsaamalla. Aluslevyt pultattu liimapuupalkin läpi poikittaispalkkien aluslevyihin. Ossinlammen siltakilpailu