Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

Samankaltaiset tiedostot
Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Ennaltaehkäisevä työ hyvinvointineuvolassa

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

1 ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN KUOPIOSSA/ Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi päätöksenteon tukena (IVA) 23.3.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Stj/

Rovaniemen lapset ja perheet

Tuira-Koskelan Hyvinvointineuvolapilotti. Terveydenhoitaja Marita Väätäinen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA

Moniammatillinen yhteistyö lasten ja nuorten palveluissa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Lahdessa Hannele Poutiainen

YHTEISTYÖLOMAKE KUVAUS LAPSEN /NUOREN/PERHEEN TILANTEESTA (Tallenna ensin omalle koneellesi -> ns. sähköinen lomake nettiin/intraan )

Ei rakennettu yhdessä yössä

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA

Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Pirkkalan yhteistoiminta-alueella. Anne Kytölä, ylihoitaja Tiina Salminen, osastonhoitaja

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa

Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu

Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa

Lasten ylipaino ja lihavuus laskuun monialaisella yhteistyöllä

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v

Lapset puheeksi -menetelmä

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

KAINUUN PERHEKESKUKSET

MAAKUNNALLINEN PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN. - Perhekeskuskortti

Neuvola-asetus ja laajat terveystarkastukset

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli

Kainuun sote. Perhekeskus

Ehdottaja Pilotti/kehittämistehtävä Toimijat Muuta, kysymyksiä Next step Sosiaalipäivystys/ Sirpa Määttä

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

3. Nykyisen toimintatavan toimivuuden arviointi/kehittämiskohteiden tunnistaminen

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN

Perhekuntoutus KuPerKeikka

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Perhekeskukset Suomessa

Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla. Leena Lähdesmäki 1

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Perhekeskukset Suomessa

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015

Neuvolan laajoihin terveystarkastuksiin valmistautuminen esitietolomakkeiden avulla

Perhekeskukset Suomessa

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Käydään läpi hankkeen väliarviointi muutamien arviointikysymysten välityksellä. Kootaan yksityisten ja pienten ryhmien vastaukset.

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari Diakonialaitos Martintalo

Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt. Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

Pohjois-Suomen Lasten Kastehankkeen anti muutosohjelmalle. Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Iloa vanhemmuuteen. lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus

Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden. Palveluohjaus

Terveydenhoitaja, tervetuloa vastaamaan Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) - tiedonkeruuseen!

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta

Lapsiperheiden tarpeet ja toimivat palvelut. Iloa vanhemmuuteen -seminaari Niina Remsu projektikoordinaattori

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori

Perhekeskustoimintamallin mallinnustyöryhmä klo Pappilanniemen kurssikeskus Pirkanmaan perheiden palveluiden uudistaminen -

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Transkriptio:

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli reipas (noin) 10-vuotias Lähtölaukauksena Pirkanmaan mielenterveyshankkeen Peruspalvelutiimi-hanke 2002 2004 Tavoitteena oli luoda alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä tukemiseen, ongelmia ehkäisevään sekä varhaiseen ongelmien tunnistamiseen ja tarvittavan tuen järjestämiseen tähtäävä moniammatillinen toimintamalli Toimintamalli vastaa edelleen hyvin ajankohtaisiin asiakastarpeisiin lainsäädännön (mm. neuvola-asetus ) esittämiin vaateisiin

Hyvinvointineuvolatoimintamallin tavoitteet Tukea koko perheen psykososiaalista hyvinvointia Tunnistaa riskitekijöitä ja ongelmia mahdollisimman varhain Tarjota oikea-aikaisesti riittävää tukea peruspalveluiden moniammatillisena yhteistyönä Välttää asiakkaiden siirtämistä työntekijältä toiselle Vähentää erityispalveluiden tarvetta

Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli Äitiys- ja lastenneuvolapalvelut (jatkumo) Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU

Hyvinvointineuvolatyö on lapsiperheille suunnattua ennaltaehkäisevää toimintaa, joka sisältää äitiys- ja lastenneuvolapalvelut (jatkumo) ja perheiden moniammatillisen tuen (KEINUtiimit, muu yhteinen työ) kohderyhmä raskaana olevat ja heidän perheensä alle kouluikäiset lapset ja heidän perheensä 95 % neuvoloista toimii hyvinvointineuvolamallilla

KEINUn sateenvarjon alla hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö neuvolaterveydenhoitajan ja perhetyöntekijän yhteiset kotikäynnit perhetyöntekijöiden osallistuminen 2 kk ryhmäneuvolaan yhteiset koulutukset

Avainsanoja KEINUun Ennaltaehkäisy Varhainen tuki Psykososiaalinen tuki Asiakkaana koko perhe Isyyden merkitys Varhainen vuorovaikutus Perheen voimavarojen hyödyntäminen

Äitiys- ja lastenneuvolapalvelut neuvolapalvelut järjestää Lasten ja nuorten terveyspalvelut 95 % neuvoloista toimii hv-neuvolamallilla noin puolet lääkärityöpanoksesta Vastaanottotoiminnasta työkaluna laajoissa terveystarkastuksissa hyvinvointineuvolan kyselylomakkeet ja 4-vuotiaan laajassa tarkastuksessa LAPS-lomake keskeiset yhteistyötahot lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö (Lapsiperheiden sosiaalipalvelut) päivähoito (Varhaiskasvatus) terapiatyöntekijät/erityisasiantuntijat neuvolapsykologit (Vastaanottotoiminta) puheterapia (LNTP) ravitsemusterapia (VO) fysioterapia (VO) toimintaterapia (VO) suun terveydenhuolto perheneuvola (LNTP) lasten ja nuorten poliklinikka (LNTP) lastensuojelu, Päiväperho (Lapsiperheiden sosiaalipalvelut) erilaiset kolmannen sektorin palvelut PSHP

KEINU-tiimin kokoonpano Tiimiin kuuluu terveydenhoitaja neuvolalääkäri neuvolapsykologi sosiaalityöntekijä perhetyöntekijä perheneuvolan edustaja (sosiaalityöntekijä/psykologi/lastenpsykiatri) päivähoidon edustaja Tiimin asiakkuuteen tullaan kenen tahansa siihen kuuluvan työntekijän välityksellä Tiimitapaamiset tavallisesti kolmen viikon välein Kokoonpano tarvittaessa räätälöity asiakasperhettä tavattaessa Tiimiin voidaan kutsua myös muita asiantuntijoita tai perheelle tärkeitä tahoja KEINU-tiimejä yhteensä 25 (Tampere ja Orivesi)

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINUn toiminnan tasot 1) KEINU perheen kohtaajana, asiakasperheet tiimitapaamisessa mukana 2) KEINU työntekijöiden konsultatiivisena yhteistyöfoorumina 3) KEINU palveluohjaajana 4) KEINU alueellisena palvelujen kehittäjänä

KEINU-tiimiin ohjaavat tahot Lapsiperheiden sosiaalityö Perheneuvola Päivähoito Äitiys- ja lastenneuvolapalvelut Muut toimijat Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU

Yhteenvetoa tiimiraporteista ja asiakaspalautteista 2014 Tiimejä toimi vuonna 2014 23 ja ne kokoontuivat 199 kertaa Tiimeistä 26% pääsi tavoitteeseen: kokoontuivat 11 kertaa Eri ammattilaisten osallistuminen tiimeihin vaihteli 26 98 % Tiimin tapaamisista 87 %:ssa käsiteltiin asiakasasioita, yhteensä 100 asiakasperhettä tiimeissä Tiimitapaamisista 148 piti sisällään asiakasasioista konsultointia

Tiimiin ohjautumisen syyt (2014) iuoiuo

Tiimistä ohjautuminen eteenpäin (2014)

Asiakaspalaute tiimitapaamisesta (2014) Väittämä: Uskon tapaamisesta olevan apua minulle ja perheelleni

KEINU-työn ohjaaminen ja KEINU-tiimien tuki Seurantaryhmä Koordinaatioryhmä Esimiestiimi Länsi Esimiestiimi Keskinen Esimiestiimi Itä

Alkuperäinen malli verrattuna nykyiseen Tiimien rakentuminen Tiimien pysyvä kokoonpano Psykososiaalisen hyvinvoinnin kartoituslomakkeet neuvolan terveystarkastuksissa Ryhmäneuvolakäynnit Jatkumo raskausajasta kouluikään Alkuperäinen hyvinvointineuvolan toimintamalli 2 neuvolapiiriä/tiimi. Tiimisopimus, perehdyttämiskoulutus, tiimi nimeää vetäjän. Terveydenhoitajat (2-3), lääkäri (tarvittaessa erikseen äitiys- ja lastenneuvolan lääkärit), neuvolapsykologi, 2 perhetyön-tekijää, sosiaalityöntekijä sekä perheneuvolan ja päivähoidon edustajat. Kerran raskausaikana sekä 2-3 kk:n ikäisen ja 1 vuoden ikäisen lapsen vanhemmille. 1-2 kk, 5-6 kk ja 10 kk iässä ei saatu toteutumaan kattavasti. Yhdistetty neuvolatyö, 200 lasta ja 35-40 synnytystä/vuosi/ terveydenhoitaja. Nykyinen toimintamalli 2-4 neuvolapiiriä/tiimi. Tiimin käyttökoulutus. Toiminnan tukena tiimikäsikirja. Terveydenhoitajat (2-4), lääkäri, neuvolapsykologi, perhetyöntekijä, sosiaalityöntekijä sekä perheneuvolan ja päivähoidon edustaja. Kokoonpanoa räätälöidään perheen tarpeiden mukaan. Kolmen ensimmäisen laajan terveystarkastuksen yhteydessä: raskausaikana sekä 4 kk ja 1 v 6 kk iässä (laajat terveystarkastukset) 2 kk iässä (mukana III sektorin toimijoita). Yhdistetty neuvolatyö, tavoite noin 180 lasta ja 36 äitiä/vuosi/terveydenhoitaja.

Alkuperäinen malli verrattuna nykyiseen 2 Moniammatillinen johtaminen: seurantaryhmä, koordinaatioryhmä ja esimiestiimit Alkuperäinen hyvinvointineuvolan toimintamalli Neuvolajohtoisesti seurantaryhmä (myös tilaajan edustus), koordinaatioryhmä ja alueelliset esimiestiimit (viisi) vuodesta 2008 alkaen. Kehittämisiltapäivä vuosittain. Nykyinen toimintamalli Kiertävä puheenjohtajuus tuotantoyksiköiden johdon ja asiantuntijoiden kesken. Esimiestiimit (kolme). Toiminnan seuranta ja arviointi Mm. tiimien kokoontumistiheys, asiakasasioiden käsittely, moniammatillisuuden toteutuminen. Tiimiraportit ja asiakaspalaute kerätään ja arvioidaan säännöllisesti. Toimintamallin tunnetuksi tekeminen Toimintamallista kerrottiin asiakkaille ja tiimien jäseniä koulutettiin. Toimintaa tehty tunnetummaksi asiakkaille ja kaikille lapsiperheiden parissa toimiville tahoille (käyttökoulutukset, tiedottaminen eri tahoille, logo, kirjallisen ja sähköisen materiaalin päivitys ym.). Osaamisen vahvistaminen ja kannustaminen Yhteistä koulutusta ja kehittämispäiviä, työpajoja (vähintään 1-2 kertaa/vuosi) Lisänä aktiivisimpien/eniten toimintaansa kehittäneiden tiimien palkitseminen.

KEINUn vahvuuksia matala kynnys, leimaamattomuus hyvä asiakaspalaute paljon toimivia, yhteen hitsautuneita tiimejä konsultatiivinen toimintatapa hyvä tuki perustyölle johdon sitoutuminen kehittämiseen moniammatilliset koulutukset

KEINUn haasteita Toiminta ei vielä kata koko kaupunkia Tiimien toiminnan aktiivisuudessa eroja Resurssihaasteet erityisesti sosiaalityöntekijät, lääkärit Johtamisen haasteet Uusia tapoja toimia tarvitaan ja kehitetään jatkuvasti muutosten jalkauttaminen haasteellisempaa Muuttuva toimintaympäristö

KEINU 2015 Hyvinvointisuunnitelma 2014-2017: Lapsiperheiden moniammatillista tiimipalvelu KEINUa laajennetaan ja sen käyttöä tehostetaan Kaksi uutta tiimiä -> 25 tiimiä VM:n kuntakokeilu (Hyvinvoinnin integroidut toimintamallit, HIT) 2015-2016 Uudet toimintamuodot: kotipalvelun ja neuvolan yhteiset käynnit ja 2 kk ryhmäneuvola Sosiaalihuoltolain muutos 1.4.2015 Neuvolan erityisen kotikäyntityön laajentuminen - KEINUn tukena paremmin

KEINUtaan yhdessä!