Kaupunginvaltuusto 85 07.09.2015 Kaupunginhallitus 287 14.09.2015 Vanhusneuvosto 32 23.11.2015 Perusturvalautakunta 9 26.01.2016 Asukaslautakunta 19 30.03.2016 Kaupunginhallitus 136 20.04.2016 Kaupunginvaltuusto 41 09.05.2016 Valtuustoaloite vanhusten ruokapalveluista 393/01.015/2015 KAUPVALT 07.09.2015 85 "Ylöjärven kaupunki päätti siirtyä ulkopuolisen yrityksen hoitamaan ruokahuoltopalveluita. Asiakkaat ovat valittaneet mm. ruoka-annosten koosta. Annokset ovat niin pieniä, että nälkä ei aina lähde. Selvä viesti on ollut, että entinen järjestelmä oli parempi. Saamamme palautteen perusteella esitämme, että Ylöjärvi siirtyy takaisin kaupungin tuottamaan ruokaan sekä jakeluun, kuten Kurussa sekä Viljakkalassa, missä ollaan tyytyväisiä kaupungin ruokiin. Kustannukset pysyvät samana, sekä työllistämme kuntalaisia. Esitämme myös, että kaupunki organisoisi kauppakassi-palvelun. Tämän voisi toteuttaa esimerkiksi paikallisen kuljetusyrittäjän kanssa. Esimerkkinä 20 kauppakassia 5 /asiakas. Näillä yksinkertaisilla toimenpiteillä helpottaisimme vanhusten kotona asumista sekä ehkäisemme laitostumista. Ylöjärvi 2001+" Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. KAUPHALL 14.09.2015 287 Kaupunginjohtaja ehdottaa: Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen perusturvalautakunnalle lausuntoa varten. Hyväksyttiin sillä lisäyksellä, että lähetetään valtuustoaloite lausunnolle myös vanhusneuvostolle ja asukaslautakunnalle.
VANNEU 23.11.2015 32 Vanhusten ruokapalveluista on tehty valtuustoaloite, johon pyydetään kannanotto myös vanhusneuvostolta. Kyseessä olevat ruokapalvelut koskevat kotihoitoasiakkaiden kylmäaterioita kuljetuksineen. Hoito- ja kuntoutumispalveluiden johtaja Anu Kallio esittelee kotiateria-asiakkaiden asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia lausunnon taustaksi. Hoito- ja kuntoutumispalveuiden johtaja Anu Kallion esitteli asiakastyytyväisyyskyselyn ja kertoi vanhusten ruokapalveluista Ylöjärvellä. Vanhusneuvosto esittää lausuntonaan, että esitetyn asiakastyytyväisyyskyselyn perusteella ei ole syytä vaihtaa ruokapalveluiden toimittajaa. PERLTK 26.01.2016 9 Hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Anu Kallio Ylöjärven kotihoidon asiakkaiden ateriapalveluja hankitaan se kä ostoina että kaupungin omana tuotantona. Kan ta-ylö jär ven kotiateriat kuljetuksineen kilpailutettiin ruokahuollon ja kotihoidon yhteisen suunnitelman pohjalta vuonna 2014. Ate rioi den yhdistetty valmistus- ja kuljetussopimus on tehty Se nio ri Ateria Oy:n kanssa ajalle 1.1.2015-31.12.2016. Kaik ki ateriat toimitetaan kylmäaterioina. Viljakkalan ja Ku run alueella ateriat valmistetaan Ylöjärven kaupungin omis sa ruokapalveluyksiköissä. Kaupungin ruokahuolto tuottaa asiak kail le sekä lämpimiä että kylmiä aterioita. Kaikki vii kon lo pun ateriat toimitetaan perjantaisin kylminä. Viljakkalan ja Ku run ateriakuljetukset on kilpailutettu ja ne hoitaa Taksi Mus ta jär vi Oy, voimassa olevalla sopimuksella vuoden 2016 lop puun. Ostettujen kotiaterioiden toimittaja, aterioiden laa tu vaa ti muk set ja asiakaspalaute Seniori Ateria Oy toimii tällä hetkellä Pirkanmaalla useam mas sa kunnassa. Tammikuussa 12.1.2016 tulleen tie dot teen mukaan Fazer on ostanut Seniori Ateria Oy:n. Oston jäl keen yhtiö jatkaa omana yrityksenä osana Fazer Foods Ser vice Suomea. Tiedote kaupasta on toimitettu kotihoidon kaut ta myös ateriapalvelujen asiakkaille. Seniori Ateria teki tuotantosopimukseen liittyen tilaajan pyyn nös tä asiakaspalautekyselyn marraskuussa 2015. Ate ria kul je tuk sen yhteydessä toimitettuihin 80:neen asia kas ky se lyyn vastasi 53 asiakasta. Kysely oli sisällöltään kattava ja saa tu palaute kokonaisuutena myönteinen (kysely vas tuk si neen liitteenä). Aterioita ja ruokailua koskevat mieltymykset ja kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä. Vanhusten hyvinvoinnin ja ra vit se muk sen kannalta on tärkeää, että jokainen saa päi vit täi ses sä ruokailussaan riittävän energiamäärän ja vitamiinit sekä naut tii aterioistaan. Kotihoidon
palveluna myönnetyt ateriat ovat vain yksi vaihtoehto ateriapalveluissa. Kotihoidon kaut ta valmisaterioita on tilattu niille asiakkaille, jotka eivät itse pys ty valmistamaan aterioitaan, hankkimaan raaka-aineita tai puolivalmisteita kaupasta tai joilla on erityisruokavalio ja tar ve sen vuoksi ravitsemuksen seurantaan. Ylöjärven taajamissa on paikallisia ravintolayrittäjiä, joiden mah dol lisuuk sia ja halukkuutta toimittaa suoraan asiakkaille val mii ta kotiaterioita selvitetään tarvittaessa. Samoin ko ti hoi to neuvoo ja auttaa asiakkaita tarvittaessa yksityisten yri tys ten kauppa-asiointipalveluihin tai tekee asiakkaan apuna kaup pa kas si tilauk sia liikkeisiin, jotka toimittavat ruo ka tar vik kei ta koteihin. Nykyisten voimassa olevien sopimusten piiriin kuuluviin ko ti ate ria palve lui hin ollaan asiakaspalautteen mukaan ko ko nai suu te na tyytyväisiä ja perusteita muutokseen ei tullut esille. Oheismateriaali - ostettujen kotiaterioiden asiakastyytyväisyyskysely Lisätiedot hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Anu Kallio, puh 050 540 1094, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi Terveys- ja sosiaalijohtaja ehdottaa: Perusturvalautakunta toteaa, että vanhusneuvosto an ta massaan lausunnossa koskien Ylöjärvi 2001+" valtuustoryhmän aloit etta ja hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Anu Kallio vas ti nees saan päätyvät samaan lopputulokseen, ettei ole pe rus tei ta tai syytä vaihtaa Kanta-Ylöjärven alueen kotiaterioita ja nii den kuljetuksia hoitavaa palvelutuottajaa. Pe rus tur va lau ta kun ta liittää vastaukseensa val tuus to aloit tee seen yllä olevan hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Anu Kal lion laatiman selosteen. Keskustelun jälkeen päätösehdotus hyväksyttiin. ASUKLTK 30.03.2016 19 Seloste Ylöjärvi 2001+ on 7.9.2015 jättänyt kaupunginvaltuuston kokouksessa ( 85) valtuustoaloitteen vanhusten ruokapalveluihin liittyen. Aloitteessa esitetään, että Ylöjärvi siirtyisi takaisin kaupungin tuottamaan ruokaan ja jakeluun Kurun ja Viljakkalan kaupunginosien mukaisella tavalla. Edelleen valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunki organisoisi kauppakassi-palvelun, jonka voisi toteuttaa esimerkiksi paikallinen kuljetusyrittäjä. Vanhusneuvosto ja perusturvalautakunta ovat osaltaan käsitelleet valtuustoaloitetta kokouksissaan 23.11.2015 sekä 26.1.2016. Perusturvalautakunnan lausunnossa on tuotu esiin kotihoidon
ruokapalvelujen tuottamiseen ja ruokien toimittamiseen liittyviä eri elementtejä. Kotihoidon voimassaoleva sopimus aterioiden valmistuksesta kuljetuksineen Kanta-Ylöjärvellä on kilpailutettu siten, että vuoden 2016 loppuun asti ateriat tuottaa Seniori Ateria Oy. Viljakkalan ja Kurun kaupunginosien alueilla ateriat tuotetaan kaupungin ruokapalvelujen toimesta ja kuljetukset hoitaa kilpailutuksen perusteella Taksi Mustajärvi Oy vuoden 2016 loppuun saakka. Perusturvalautakunnan lausunnossa on tuotu esiin marraskuussa 2015 tehty asiakastyytyväisyyskysely Seniori Aterian asiakkaille. Lukujen valossa vastausprosentin 66,3 % (80:lle asiakkaalle toimitettuun kyselyyn vastasi 53 asiakasta) voidaan arvioida olevan kohtuullisen hyvä. Oheismateriaalina olevien kyselyn vastausten perusteella asiakkaiden voidaan arvioida olevan palveluun kokonaisuudessaan melko tyytyväisiä. Asiakkaan kotiin toimitettujen aterioiden ohella perusturvalautakunnan lausunnossa on nostettu esiin niitä muita palveluvaihtoehtoja, joita kotihoidon asiakkaalla on. Lausunnossa on viitattu mm. valmiuteen selvittää tarvittaessa mahdollisuuksia esimerkiksi paikallisten ravintolayrittäjien toimesta tapahtuvalle aterioiden toimittamiselle kotihoidon asiakkaille sekä kotihoidon tarjoamista neuvontapalveluista mm. kauppa-asiointiin ja kauppakassi-palveluihin liittyen. Lopuksi on todettu, ettei esille tulleen asiakaspalautteen tai muiden tekijöiden valossa ole perusteita voimassaolevien sopimusten muuttamiselle. Oheismateriaali - ostettujen kotiaterioiden asiakastyytyväisyyskysely Hallintopäällikkö ehdottaa: Asukaslautakunta antaa jätettyyn valtuustoaloitteeseen liittyen seuraavan lausunnon: Ylöjärvi 2001+ on tehnyt valtuustoaloitteen ikäihmisten ruokapalveluihin liittyen. Valtuustoaloite tarttuu ajankohtaiseen ja tärkeään aihepiiriin. Kyseistä palvelua saavista kotihoidon asiakkaista merkittävä osa on yksin asuvia ikäihmisiä, joiden mahdollisuudet kotihoidon asiakkaana palvelun vaihtamiseen ovat usein hyvin rajalliset. Esimerkiksi pykälän oheismateriaalina olevassa kotihoidon teettämässä asiakaspalvelukyselyssä vastaajista noin 87 prosenttia oli yli 70-vuotiaita ja vastaajista yksinasuvia oli noin 72 prosenttia. Nämä taustatekijät asettavat erityiset vaatimuksensa tilaajan suorittamalle sopimusseurannalle sekä palvelun kilpailuttamiselle ja siihen mukaan otettaville laatukriteereille. Kotihoidon toteuttama asiakastyytyväisyyskysely on ollut tarpeellinen
Hyväksyttiin. KAUPHALL 20.04.2016 136 ja kyseiseen palvelukokonaisuuteen liittyvä eri tekijöiden kattava tiedustelu on ollut perusteltua. Vastaavanlaisia asiakastyytyväisyyskyselyitä on tarpeen tehdä säännöllisin väliajoin jatkossakin. Kyselyn perusteella mahdollisesti esiin nousseet tai nousevat parannuskohteet nykytilanteeseen nähden on tarpeen ottaa tarkempaan tarkasteluun ja pyrkiä löytämään niihin ratkaisut. Edelleen asukaslautakunta katsoo, että nyt tehdyn asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia hyödynnettäisiin ja mahdolliset parannuskohteet erityisellä tavalla huomioitaisiin kotihoidon ruokapalvelujen tulevan kilpailutuksen yhteydessä. Tulevaa hankintaa toteutettaessa on tarkoituksenmukaista toteuttaa hankinta osakokonaisuuksina siten, että paikallisten palvelutuottajien mahdollisuudet osallistua hankintakilpailuun turvataan. Ikääntyvä väestö asettaa erityiset vaatimuksensa ja haasteensa kuntalaisten kotona asumisen tukemiselle. Muun muassa tästä syystä sekä ikäihmisten ruokapalveluihin että kauppapalveluihin liittyvän palvelutarjonnan on oltava riittävän monipuolinen. Asiakkaiden vaihtelevien palvelutarpeiden ja palvelutarjonnan tulee kohdata. Palvelujen suunnittelussa ja hankinnassa asiakaslähtöinen painotus onkin ensiarvoisen tärkeää. Kaupunginjohtaja ehdottaa: Kaupunginhallitus päättää lähettää vanhusneuvoston, perusturvalautakunnan ja asukaslautakunnan lausunnot kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen. Hyväksyttiin. KAUPVALT 09.05.2016 41 Oheismateriaali - ostettujen kotiaterioiden asiakastyytyväisyyskysely Kaupunginhallitus lähettää vanhusneuvoston, perusturvalautakunnan ja asukaslautakunnan lausunnot kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen. Kaupunginvaltuusto toteaa saaneensa lausunnot tiedoksi vastauksena aloitteeseen.