Suorituskyky ja kardiorespiratorinen kunto: kuormitusfysiologiasta kliiniseen päätöksentekoon

Kai Savonen, Jari Laukkanen ja Juha Peltonen TEEMA: LIIKUNTALÄÄKETIEDE Suorituskyky ja kardiorespiratorinen kunto: kuormitusfysiologiasta kliiniseen päätöksentekoon Fyysinen suorituskyky pitkäkestoisen liikunnan aikana on riippuvainen ensisijaisesti kahdesta tekijästä: hapen kuljetuksesta lihaksiin ja lihaskudoksen kapasiteetista käyttää happea. Tätä ominaisuutta, kardiorespiratorista kuntoa, kuvaa parhaiten objektiivisesti mitattu maksimaalinen hapenottokyky. Kardiorespiratorinen kunto määräytyy kardiovaskulaarisen, pulmonaalisen, hema tologisen ja luustolihaksen toiminnan ja näiden yhteensovittamisen sujuvuuden perusteella. Heikkoa maksimaalista hapen otto kykyä pidetään varsinkin sydänperäisten kuolemien itsenäisenä vaaratekijänä sekä normaaliväestössä että sydänpotilailla. Maksimaalista hapenottokykyä käytetään myös vaikeasti sairaiden sydänpotilaiden hoidon suunnittelussa. Kun näyttö perustuu lähes yksinomaan seurantatutkimuksiin, tarvitaan kuitenkin vielä laadukkaisiin interventiotutkimuksiin perustuvaa lisätietoa kardiorespiratorisen kunnon käyttökelpoisuudesta kliinisessä päätöksenteossa. Spiroergometriassa mitataan keuhkotuuletusta ja hengityskaasujen vaihduntaa kliinisen kuormituskokeen aikana. Spiroergometrioita tehdään fyysisen suorituskyvyn, elimistön rasitusvasteiden ja niiden rajoitusten selvittämiseksi sekä erilaisten toimenpide- ja työkykyselvityksien yhteydessä (1). Kokeesta saadaan suuri joukko muuttujia kuvaamaan maksimaalista ja submaksimaalista suoritusta sekä elimistön vasteiden muutosnopeutta siirryttäessä kuormitusportaalta toiselle (1). Vaikka fyysinen suorituskyky, maksimaalinen hapenottokyky ( ) ja fyysinen aktiivisuus ovat selvästi toisiinsa yhteydessä olevia tekijöitä, on tärkeää huomioida mitatun hapenottokyvyn suurempi terveysriskien ennuste arvo verrattuna itse ilmoitettuun liikunnan harrastamiseen (KUVA 1) (2). Perimä selittää noin 40 50 % :n vaihtelusta samanikäisillä samaa sukupuolta olevilla harjoittelemattomilla henkilöillä (3). Hyvään :iin liittyvä perimä on mitä ilmeisimmin yhteydessä esimerkiksi suotuisampaan valtimotautien vaaratekijäprofiiliin ja ylipäätään todennäköisyyteen säilyä terveempänä, mistä eläinkokeissa on saatu varsin vakuuttavaa näyttöä (4). Fyysisen suorituskyvyn ja :n suhde sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen ei ole lineaarinen: henkilöillä, joilla on heikko suorituskyky ja, sairastumisen vaara on merkittävästi suurempi kuin henkilöillä, joilla on vähintään keskimääräinen tai hyvä suori- Riskisuhde 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0 Itse ilmoitettu fyysinen aktiivisuus Mitattu kardiorespiratorinen kunto 0 25 50 75 100 Kumulatiivinen osuus (%) pienimmästä suurimpaan KUVA 1. Sydän- ja verisuonitautitapahtuman vaara itse ilmoitetun fyysisen aktiivisuuden ja mitatun kardiorespiratorisen kunnon mukaan (2). 1693 Duodecim 2015;131:1693 9

LIIKUNTALÄÄKETIEDE Happiosapaine, mmhg 150 100 50 Ilma Este 1 Keuhkotuuletus Este 2 Diffuusio VA/Q-epäsuhta Keuhkorakkulat Keuhkohiussuonet Hb Este 3 Oikovirtaus HbO 2 Este 4 Diffuusio Tilavuus / virtaus Tiheys (rekrytointi) Valtimot pienet valtimot Hiussuonet Laskimot Lepo 0 Kudos Rasitus KUVA 2. Yksinkertaistettu hapen kulun vesiputousmalli osoittaa etenevän happiosapaineen laskun ulkoilmasta suun ja hengitysteiden kautta keuhkorakkuloihin (este 1). Levossa diffuusiorajoittuneisuudesta tai ventilaation ja perfuusion epäsuhdasta johtuva este 2 on pieni, samoin kuin mahdollista oikovirtausta kuvaava este 3. Suuri pudotus osapaineessa valtimoista hiussuonten kautta laskimoihin esteessä 4 on riippuvainen hiussuonten määrästä, hiussuonen ja mitokondrioiden välisestä etäisyydestä, hiussuonten tilavuusvirtauksesta ja diffuusioon käytössä olevasta ajasta (10). VA = keuhkotuuletus, Q = perfuusio 1694 tuskyky ja (5). Terveyden kannalta paras vaikuttavuus saavutetaankin, kun henkilöt, joilla on kaikkein heikoin, parantavat hapenottokykyään edes kohtalaiseksi (6). Tähän perustuu tämänhetkinen liikuntasuositus hyvinkin kohtuullisen kestävyysliikuntamäärän riittävyydestä vähentämään eri sairauksien vaaraa useimmilla (6). Ainakin normaaliväestössä suorituskyvyn paranemisen onkin havaittu olevan yhteydessä kuolemanvaaran pienenemiseen sekä valtimotautien vaaratekijäprofiilin paranemiseen (7). Perimä vaikuttaa kuitenkin voimakkaasti myös kestävyysliikunnan aikaansaamaan vasteeseen: sama määrä kestävyysharjoittelua lisää esimerkiksi :a hyvin vaihtelevasti eri yksilöillä (8). Toisaalta haluttu :n parantuminen on useimmiten kuitenkin saavutettavissa, kunhan kestävyysharjoittelun määrä ja intensiteetti sovitetaan riittäväksi ja huomioidaan yksilöllinen vaste (9). Yksilöllisen harjoittelun suunnittelussa ovat suureksi avuksi spiro ergometriassa määritetty maksimisuorituskyky, ja ventilaatiokynnykset. Hapensiirtoketju muodostuu alveolaarisesta kaasujen vaihdosta ja hapen kuljetuksesta verenkierrossa lihasten kapillaareihin, joissa happimolekyylit irtoavat hemoglobiinista ja kulkeutuvat mitokondrioihin (KUVA 2) (10). Jokainen näistä pääosista sisältää useita alakohtia. Alveolaarinen kaasujenvaihto riippuu alveolaariventilaatiosta, ventilaation ja perfuusion suhteesta, hapen diffuusiosta keuhko rakkulan seinämän läpi ja keuhkojen oikovirtauksen määrästä. Hapen kulku verenkierrossa puolestaan on riippuvainen sydämen minuutti tila vuudesta, lihasten verenvirtauksesta, hemoglobiinipitoisuudesta ja hemoglo biinin happikyllästeisyydestä. Perifeerinen diffuusio sisältää hapen irtoamisen hemoglobiinista, diffuusion ulos punasolusta plasmaan ja hius suonen seinämän sekä soluvälitilan läpi lihassolun kalvolle, josta happi kulkee myoglobiinin avustamana mitokondrioihin. K. Savonen ym.

Kardiorespiratorisen kunnon kannalta hapensiirtoketjun toiminnan kuormittavan liikunnan aikana voi pelkistää kahteen tekijään: hapen kuljetukseen hengitysilmasta työskenteleviin lihaksiin ja hapen diffuusioon lihaksissa hiussuonista mitokondrioihin sekä niiden kykyyn käyttää happea (11, 12, 13). voidaan mallintaa yksinkertaistetusti piirtämällä näiden kahden keskeisen tekijän kuvaajat samaan koordinaatistoon, jolloin sijaitsee kuvaajien leikkauspisteessä (KUVA 3) (13). Teoreettisuudestaan huolimatta malli kuvaa elegantisti, miten erilaiset muutokset hapen kuljetuksessa, diffuusiossa ja käytössä (yhdessä tai erikseen) vaikuttavat :iin. Maksimaalista hapenottokykyä rajoittavat tekijät Vaikka hapen kulku ulkoilmasta lihassolujen mitokondrioissa tapahtuvaan energia-aineenvaihduntaan asti tunnetaan hyvin, ei :ia rajoittavista tekijöistä ole saavutettu kattavaa yksimielisyyttä (12). Yhden ainoan rajoittavan tekijän etsimisen sijaan on perustellumpaa etsiä selittäviä tekijöitä niin, että tutkittavan suorituskyky ja olosuhteet huomioidaan (11, 13). Hapen kuljetuksen merkitystä hapenkulutusta säätelevänä tekijänä tukevat tutkimukset, joissa lisääntyy esimerkiksi hyper oksiassa tai harjoittelulla aikaansaadulla punasolumassan ja veritilavuuden lisääntymisellä, mutta heikkenee hypoksiassa tai beetasalpaajien taikka verenluovutuksen vaikutuksesta (14, 15, 16). Sydämen minuuttitilavuus on merkityksellinen sekä hapen jakelun että verenpaineen ylläpidossa. Rasituksessa työskentelevien lihasten verenvirtausta säätelevien vastusvaltimoiden läpimitta pyrkii laajenemaan energia-aineenvaihdunnassa syntyvien aineenvaihduntatuotteiden vaikutuksesta. Samanaikaisesti elimistö pyrkii kompensoimaan vastusvaltimoiden laajenemisesta aiheutuvaa verenpaineen laskua lisäämällä sympaattista vasokonstriktiota myös työskentelevien lihasten vastusvaltimoissa, vaikka se paradoksaalisesti hidastaa hapen ja ravintoaineiden kuljetusta lihaksiin sekä aineenvaihduntatuotteiden poistoa niistä. Hyvään :iin liittyy suuri YDINASIAT Kardiorespiratorinen kunto tarkoittaa elimistön kykyä kuljettaa happea hengitysilmasta työskenteleviin lihaksiin ja lihaskudoksen kapasiteettia käyttää happea. Kardiorespiratorinen kunto määräytyy kardiovaskulaarisen, pulmonaalisen, hematologisen ja luustolihaksen toiminnan ja näiden yhteensovittamisen sujuvuuden perusteella. Parhaiten kardiorespiratorista kuntoa kuvaa objektiivisesti mitattu maksimaalinen hapenottokyky. Heikkoa maksimaalista hapenottokykyä pidetään varsinkin sydänperäisten kuolemien itsenäisenä vaaratekijänä sekä normaaliväestössä että sydänpotilailla. 8 8 Rasituksessa havaittavien vasteiden objektiivinen mittaaminen on lähtökohta yksilöllisen, sairauden patofysiologian huomioivan liikuntaohjelman asianmukaiseen suunnitteluun. sydämen minuuttitilavuus, jolloin verenkierron ääreisvastus on mahdollista säätää vähäisemmäksi ilman verenpaineen hallitsematonta laskua tavoitetasostaan. Pienempi ääreisvastus puolestaan mahdollistaa hitaamman verenvirtauksen lihasten hiussuonissa, mikä edistää hapen diffuusiota (12). Hengityselimistön kapasiteetti riittää normaalisti täyttämään erinomaisesti liikunnanaikaisen ventilaation ja kaasujenvaihdunnan vaatimukset, mikä ilmenee valtimoveren happikyllästeisyyden säilymisenä samana kuin levossa tai lähellä sitä kovassakin rasituksessa sekä valtimoveren hiilidioksidiosapaineen laskuna. Lihaskudoksen merkitystä :in rajoittavana tekijänä on puolestaan perusteltu havainnoilla, joissa kuormituksen lisääntyessä hapenkulutus lisääntyy hitaammin kuin veren virtaus tai joissa hypoksia tai hyperoksia eivät vaikuta hapenkulutuksen lisääntymisnopeuteen (17). Niillä, joiden on heikko, lihaskudoksen kapasiteetti käyttää happea saattaakin rajoittaa hapenottokykyä enemmän kuin 1695 Suorituskyky ja kardiorespiratorinen kunto: kuormitusfysiologiasta kliiniseen päätöksentekoon

LIIKUNTALÄÄKETIEDE A Konvektio ja diffuusio B Alentunut valtimoveren happiosapaine: hypoksia Diffuusio Konvektio C Pienentynyt diffuusiokapasiteetti D Heikentynyt veren virtaus lihaksessa KUVA 3. Hapen jakeluun vaikuttavien tekijöiden merkitys maksimaaliseen hapenottokykyyn ( ) (13). A) Hapen kuljetus verenkierrossa (konvektio) ja diffuusio lihaksessa määrittävät yhdessä hapenkulutuksen (VO 2 ) ja suhteuttavat sen happiosapaineeseen lihaslaskimoissa. Konvektio: VO 2 = Q x [CaO 2 CvO 2 ], diffuusio: VO 2 = D x k x PvO 2. B) Valtimoiden happiosapaineen etenevän laskun vaikutus maksimaaliseen hapenottokykyyn. C) Lihaksen pienentyneen diffuusiokapasiteetin vaikutus maksimaaliseen hapenottokykyyn. D) Heikentyneen lihaksen verenvirtauksen vaikutus maksimaaliseen hapenottokykyyn. Q = sydämen minuuttitilavuus, CaO 2 = valtimoveren happipitoisuus, CvO 2 = laskimoveren happipitoisuus, D = lihaksen diffuusiokapasiteetti, k = vakio, PvO 2 = lihaslaskimoveren happiosapaine. 1696 hapen kuljetus. Sen sijaan niillä, joiden on hyvä, lihasten hapenkäyttökapasiteetti on suurempi kuin happimäärä, jonka verenkierto kykenee niille toimittamaan (11). Spiroergometrian käyttöä suorituskykyä ja :ia rajoittavien respiratoristen ja sydänperäisten tekijöiden sekä lihavuuden näkökulmasta on käsitelty Aikakauskirjassa aiemmin (1). Kardiorespiratorisen kunnon merkitys sydän- ja verisuonitaudeissa Kliinisessä työssä kardiorespiratorista kuntoa on yleensä helppo mitata varsinkin epäsuoralla menetelmällä, ja siihen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota nimenomaan valtimotautien riskinarvioinnissa. Kun kuormituskokeessa havaitaan heikentynyt suorituskyky, tulee pohtia löydöstä mahdollisesti selittäviä tekijöitä. Normaaliväestössä huono kardiorespiratorinen kunto on itsenäisesti yhteydessä lisääntyneeseen sydän- ja verisuonisairauksien vaaraan, erityisesti sydänperäisten kuolemien vaaraan. Huonoa kardiorespiratorista kuntoa voidaan pitää jopa vahvempana vaaratekijänä kuin monia muita tavanomaisia sepelvaltimotaudin vaaratekijöitä (18, 19). K. Savonen ym.

Jos kardiorespiratorista kuntoa voidaan parantaa tai se pysyy hyvänä vuosien ajan, sairastumisen vaara on pienempi verrattuna henkilöihin, joiden kunto heikkenee ajan kuluessa. Tämä myös viittaa siihen, että kardiorespiratorinen kunto on sydän- ja verisuonitautien vaaratekijä, johon voidaan vaikuttaa ensisijaisesti lääkkeettömin hoitokeinoin ja erityisesti liikunnan avulla, samaan tapaan kuin muihin keskeisiin valtimotautien riskitekijöihin. Sydän- ja verenkiertoelinten sairauksien hoitoon käytetty lääkitys ei vaikuta oleellisesti kardiorespiratorisen kunnon mittaamiseen ja sen ennustearvoon (20). Kardio respiratorisen kunnon ennusteellinen merkitys ja sen itsenäinen ennustearvo on todettu myös valtimotautipotilaiden riskin vähentämiseen yleisesti käytetystä statiinihoidosta riippumatta. Etenevien seurantatutkimusten perusteella näyttääkin siltä, että kolesterolipitoisuuden pienentämiseen statiineja käyttävät hyväkuntoiset potilaat olisivat kaikkein pienimmässä sairastumisen vaarassa (21, 22). Kun otetaan huomioon potilaan ikä ja suorituskyvyn lähtötaso, kardiorespiratorisen kunnon parantamisen tai sen hyvänä säilyttämisen tulisikin olla keskeinen keino pienentää potilaan sydän- ja verisuonitautien vaaraa. Kuormituskokeessa mitatulla kardiorespiratorisella kunnolla on tärkeä ennusteellinen arvo normaaliväestön lisäksi myös sydänpotilailla (23). Tämän lisäksi hyvä kardiorespiratorinen kunto vaikuttaa myönteisesti moniin keskeisiin valtimotautien metabolisiin vaaratekijöihin (22, 24). Spiroergometria on erinomainen menetelmä kuormituksenaikaiseen kokonaisvaltaiseen hengitys- ja verenkiertoelimistön ja lihaskudoksen toiminnan arviointiin potilailla, joilla on jo tiedossa oleva sepelvaltimotauti tai jokin muu suorituskykyä rajoittava sairaus. Kardiorespiratorisen kunnon mittausta on pidetty Yhdysvalloissa jopa niin tärkeänä, että siellä suunnitellaan kansallista rekisteriä, johon kerättäisiin muiden riskitietojen lisäksi potilaiden kuormituskoetietoja (6). Ahtauttavassa sepelvaltimotaudissa sydänlihasiskemian ja rasitusoireiden ilmaantuminen voivat estää sydämen iskutilavuuden suurentumisen rasituksessa ja siten pienentää sydämen minuuttitilavuutta, jolloin jää heikoksi. Tällöin potilaalle voi rasituksessa todettavan heikon :n ohella ilmaantua hengenahdistusta, rintakipua tai sydän lihasiske miaan viittaavia EKG-muutoksia. Ilman lääkehoitoa tehdyn kuormituskokeen aikana happi pulssi (hapen- Huonoa kardiorespiratorista kuntoa voidaan pitää jopa vahvempana vaaratekijänä kuin monia muita tavanomaisia sepelvaltimotaudin vaaratekijöitä kulutuksen suhde syketaajuuteen) voi myös jäädä tavanomaista pienemmäksi, jos potilaalla on sydänsairaus. Erityisesti sepelvaltimotautipotilaat, joiden on hyvin heikko, voivat hyötyä eniten sydämen sepelvaltimoiden kajoavista toimenpiteistä. Sydän sairailla miehillä :n jääminen arvoa 20 ml/kg/min pienemmäksi liittyy huonoon ennusteeseen (23). Maksimaalista hapenottokykyä pystytään hyödyntämään vaikeasti sairaiden sydänpotilaiden jatkohoidon suunnittelussa. Sydämen vajaatoimintapotilailla on selvästi pienentynyt, ja pienempi arvo kuin 10 ml/kg/ min viittaa erityisen huonon ennusteeseen. Pitkälle edenneen sydämen vajaatoiminnan kohdalla voidaan harkita jatkohoidoksi sydämensiirtoa, mikäli keskeiset siirron kriteerit muutoin täyttyvät. Tällöin pienemmäksi kuin 14 ml/kg/min jäävä -arvo on tärkeä sydämensiirtoa puoltava löydös (1). Maksimaalinen hapenottokyky ilmoitetaan tavanomaisesti suhteutettuna kehon painoon, ja happipulssi absoluuttisena arvona (ml/sydämenlyönti) ilman kehon koon huomioimista. Kuitenkin sydämen vajaatoimintapotilailla sekä :n että happipulssin esittäminen suhteutettuna rasvattomaan kehonpainoon ennustaa ennenaikaista kuolleisuutta tai kiireellisen sydämensiirron tarvetta paremmin kuin tavanomaisesti käytetyt esittämistavat (25, 26). Sydämen vasemman kammion toiminnanvajaukselle tyypillinen, jo kevyessä kuormituksessa kiihtyvä hengitys liittyy lihasten heikentyneestä aineenvaihdunnasta aiheutuvaan nopeaan väsymiseen. Tyypillistä sydämen vajaatoimintapotilaille on sekin, että rasituksen 1697 Suorituskyky ja kardiorespiratorinen kunto

LIIKUNTALÄÄKETIEDE A VE (l/min) 60 50 40 30 20 1,0 1,5 2,0 VCO 2 (l/min) B VE (l/min) 30 25 20 Kulmakerroin = 24,5 15 Kulmakerroin = 47,6 10 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 VCO 2 (l/min) KUVA 4. Esimerkit sydämen vajaatoimintapotilaista, joilla ventilaation (VE) ja hiilidioksidin tuoton (VCO 2 ) välisen käyrän (VE/VCO 2 ) kulmakerroin on normaali (A) ja poikkeavan suuri (B) (27). aikana minuuttiventilaatio lisääntyy voimakkaammin kuin hiilidioksidin tuotto. Jos sydänpotilaan ventilaation ja hiilidioksidin tuoton välisen käyrän (VE/VCO 2 ) kulmakertoimen arvo on suurempi kuin 30, se viittaa suurentuneeseen kuolemanvaaraan (KUVA 4) (27). Jyrkentynyt VE/VCO 2 -käyrä ei kuitenkaan liity ainoastaan sydämen vajaatoimintaan, vaan se voidaan havaita myös hyperventilaatiossa, keuhkoahtaumataudissa tai astmassa. Lopuksi Kardiorespiratorisen kunnon objektiivista mittaamista ja löydösten tulkitsemista käytetään liian vähän kliinisessä arjessa. Sen optimaaliseksi hyödyntämiseksi kliinisessä päätöksenteossa tarvitaan kuitenkin vielä lisää laadukkaaseen tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa. Tuoko kardiorespiratorisen kunnon mittaaminen spiroergometrialla niin paljon lisähyötyä, että sitä kannattaa käyttää halvemman ja yksinkertaisemman kliinisen kuormituskokeen sijaan? Voitaisiinko maksimaalista ponnistelua vaativan tutkimuksen sijaan tyytyä submaksimaalisesta kuormituskokeesta saatavaan tietoon? Tällöin maksimaaliseen ponnisteluun kykenemättömiäkin potilaita voitaisiin tutkia ja maksimaaliseen ponnisteluun liittyvä komplikaatioriski vähenisi. Onko kuormituskoemuuttujien tavanomainen esittämistapa kehonpainoon suhteutettuna paras vaihtoehto, vai voiko suhteuttaminen rasvattomaan kehonpainoon tai pituuteen entisestään parantaa muuttujien käyttökelpoisuutta ennusteen arvioinnissa? Huomionarvoista on, että kardiorespiratorisen kunnon yhteys ennusteeseen perustuu muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta havainnoiviin tutkimuksiin. Tärkeää olisikin saada laadukkaisiin kontrolloituihin, satunnaistettuihin interventiotutkimuksiin perustuva vastaus keskeisimpään kysymykseen: voiko tieto kardiorespiratorisesta kunnosta vaikuttaa jatkotutkimusten ja hoitojen valintoihin siten, että se viime kädessä johtaa potilaan kannalta parempaan lopputulokseen? Kiistattomasta näytöstä huolimatta liikunnan hyödyntäminen potilaiden hoidossa on valitettavan vähän käytetty menetelmä. On selvää, että rasituksessa havaittavien vasteiden objektiivinen mittaaminen on lähtökohta yksilöllisen, sairauden patofysiologian huomioivan liikuntaohjelman asianmukaiseen suunnitteluun. 1698 K. Savonen ym.

KIRJALLISUUTTA 1. Piirilä P, Sovijärvi AR. Spiroergometria fyysisen suorituskyvyn ja sitä rajoittavien tekijöiden arvioinnissa. Duodecim 2013; 129:1251 61. 2. Williams PT. Physical fitness and activity as separate heart disease risk factors: a meta-analysis. Med Sci Sports Exerc 2001; 33:754 61. 3. Bouchard C, Daw EW, Rice T, ym. Familial resemblance for VO2max in the sedentary state: the HERITAGE family study. Med Sci Sports Exerc 1998;30:252 8. 4. Koch LG, Britton SL. Aerobic metabolism underlies complexity and capacity. J Physiol 2008;586:83 95. 5. Church T. The low-fitness phenotype as a risk factor: more than just being sedentary? Obesity (Silver Spring) 2009; 17(Suppl 3):S39 42. 6. Kaminsky LA, Arena R, Beckie TM, ym. The importance of cardiorespiratory fitness in the United States: the need for a national registry: a policy statement from the American Heart Association. Circulation 2013;127:652 62. 7. Lee DC, Artero EG, Sui X, Blair SN. Mortality trends in the general population: the importance of cardiorespiratory fitness. J Psychopharmacol 2010;24:27 35. 8. Bouchard C. Genomic predictors of trainability. Exp Physiol 2012;97:347 52. 9. Sisson SB, Katzmarzyk PT, Earnest CP, Bouchard C, Blair SN, Church TS. Volume of exercise and fitness nonresponse in sedentary, postmenopausal women. Med Sci Sports Exerc 2009;41:539 45. 10. Rowell LB. Human cardiovascular control. New York: Oxford University Press 1993, s. 328. 11. Wagner PD. New ideas on limitations to VO2max. Exerc Sport Sci Rev 2000;28:10 4. 12. Levine BD. VO2max: what do we know, and what do we still need to know? J Physiol 2008;586:25 34. 13. Wagner PD. Modeling O2 transport as an integrated system limiting VO2max. Comput Methods Programs Biomed 2011; 101:109 14. 14. Peltonen JE, Rantamäki J, Niittymäki SP, Sweins K, Viitasalo JT, Rusko HK. Effects of oxygen fraction in inspired air on rowing performance. Med Sci Sports Exerc 1995; 27:573 9. 15. Bonne TC, Doucende G, Flück D, ym. Phlebotomy eliminates the maximal cardiac output response to six weeks of exercise training. Am J Physiol Regul Integr Comp Physiol 2014;306:R752 60. 16. Van Baak MA. Beta-adrenoceptor blockade and exercise. An update. Sports Med 19;5:209 25. 17. Poole DC, Barstow TJ, McDonough P, Jones AM. Control of oxygen uptake during exercise. Med Sci Sports Exerc 2008;40:462 74. 18. Kodama S, Saito K, Tanaka S, ym. Cardiorespiratory fitness as a quantitative predictor of all-cause mortality and cardiovascular events in healthy men and women: a meta-analysis. JAMA 2009;301: 2024 35. 19. Myers J, McAuley P, Lavie CJ, Despres JP, Arena R, Kokkinos P. Physical activity and cardiorespiratory fitness as major markers of cardiovascular risk: their independent and interwoven importance to health status. Prog Cardiovasc Dis 2015;57:306 14. 20. Laukkanen JA, Kurl S, Salonen R, Rauramaa R, Salonen JT. The predictive value of cardiorespiratory fitness for cardiovascular events in men with various risk profiles: a prospective population-based cohort study. Eur Heart J 2004;25:1428 37. 21. Kokkinos PF, Faselis C, Myers J, Panagiotakos D, Doumas M. Interactive effects of fitness and statin treatment on mortality risk in veterans with dys lipidaemia: a cohort study. Lancet 2013; 381:394 9. 22. Kokkinos P, Faselis C, Myers J, ym. Statin therapy, fitness, and mortality risk in middle-aged hypertensive male veterans. Am J Hypertens 2014;27:422 30. 23. Myers J, Prakash M, Froelicher V, Do D, Partington S, Atwood JE. Exercise capacity and mortality among men referred for exercise testing. N Engl J Med 2002;346: 793 801. 24. Juraschek SP, Blaha MJ, Blumenthal RS, ym. Cardiorespiratory fitness and incident diabetes: the FIT (Henry Ford ExercIse Testing) project. Diabetes Care 2015;38:1075 81. 25. Osman AF, Mehra MR, Lavie CJ, Nunez E, Milani RV. The incremental prognostic importance of body fat adjusted peak oxygen consumption in chronic heart failure. J Am Coll Cardiol 2000;36:2126 31. 26. Lavie CJ, Milani RV, Mehra MR. Peak exercise oxygen pulse and prognosis in chronic heart failure. Am J Cardiol 2004;93: 5 93. 27. Arena R, Guazzi M, Myers J. Ventilatory abnormalities during exercise in heart failure: a mini review. Curr Respir Med Rev 2007;3:179 87. KAI SAVONEN, LT, LitM, TtM, dosentti, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos JARI LAUKKANEN, FT, dosentti, kardiologian erikoislääkäri Keski-Suomen keskussairaala, sisätaudit JUHA PELTONEN, LitT, dosentti Urheilulääketieteen säätiö, Helsingin urheilulääkäriasema, Helsingin yliopisto, liikuntalääketieteen yksikkö SIDONNAISUUDET Kai Savonen: Koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (GSK), luentopalkkio (Orion, Spira), Jari Laukkanen: Ei sidonnaisuuksia Juha Peltonen: Ei sidonnaisuuksia Summary Performance and cardiorespiratory fitness: from exercise physiology to clinical decision-making Cardiorespiratory fitness is indicated by the body s ability to transport oxygen from the surrounding air to the contracting muscle, and the muscle s capacity to use oxygen. Cardiorespiratory fitness relies on the effective integration of the cardiovascular pulmonary, hematologic, and skeletal muscle systems. Maximal oxygen uptake is considered the best measure of cardiorespiratory fitness. A low level of maximal oxygen uptake is associated with a markedly increased cardiovascular and all-cause mortality both in healthy subjects and cardiac patients. Randomized, controlled trials are still needed, however, to further clarify the value of the assessment of cardiorespiratory fitness in clinical decision-making. 1699 Suorituskyky ja kardiorespiratorinen kunto