ESPOON LAAJENNETUN PERHEVALMENNUKSEN LAADUN KEHITTÄMINEN ASIAKKAILTA SAADUN PALAUTTEEN POHJALTA

ESPOON LAAJENNETUN PERHEVALMENNUKSEN LAADUN KEHITTÄMINEN ASIAKKAILTA SAADUN PALAUTTEEN POHJALTA Kaisa Kakko ja Nina Kuusisto Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Helsinki Sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) Terveydenhoitaja (AMK)

TIIVISTELMÄ Kakko Kaisa & Kuusisto Nina. Espoon laajennetun perhevalmennuksen laadun kehittäminen asiakkailta saadun palautteen pohjalta. Helsinki, syksy 2007, s. 100, 6 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Helsinki. Sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) ja terveydenhoitaja (AMK). Opinnäytetyö oli osa Espoon kaupungin Perhekeskus kumppanina -hankkeen laajennetun perhevalmennuksen arviointia. Laajennetulla perhevalmennuksella tarkoitetaan viittä ryhmämuotoista moniammatillisesti ohjattua valmennuskertaa ennen lapsen syntymää (E-kerrat) ja viittä kertaa lapsen syntymän jälkeen (Jkerrat). Perhevalmennus vietiin läpi pilottimallina vuosina 2003 2005. Vanhemmilta ja työntekijöiltä saadun positiivisen palautteen innoittamana siirryttiin vuoden 2006 aikana koko Espoon alueella pilottimallista käyttömalliksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata vanhempien kokemusten pohjalta, toteutuuko Perhekeskus kumppanina -hankkeen asettamat tavoitteet laajennetun 5+5-mallisen perhevalmennuksen E-kerroilla ja peilata asetettuja tavoitteita sekä toteutunutta valmennusta valtakunnallisiin sosiaali- ja terveysministeriön suosituksiin perhevalmennuksesta. Tämän perusteella oli mahdollista arvioida toteutettavan perhevalmennuksen laatua ja tarjota opinnäytetyön tuloksia toiminnan laadun kehittämisen apuvälineiksi. Tutkimus oli kvantitatiivinen. Aineisto kerättiin hankkeen valmiiden kyselylomakkeiden avulla perhevalmennukseen osallistuneilta vanhemmilta syksyllä 2006. Lomakkeet palautettiin tutkimuksen tekijöille tammikuussa 2007. Maaliskuussa 2007 luovutettiin projektin työntekijöille yhteenveto tuloksista. Aineiston analysointi tapahtui käyttäen SPSS-ohjelmaa sekä kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Vanhemmat olivat pääosin tyytyväisiä valmennukseen ja pitivät sitä hyvänä ja antoisana kokemuksena odotusaikana, mutta esittivät myös huomattavasti kehittämisideoita valmennukselle. Tutkimuksen pohjalta keskeisimmiksi perhevalmennuksen laadun kehittämiskohteiksi nousi asiasisältö, erityisryhmien huomiointi ja ryhmänohjaaminen. Espoon laajennetun perhevalmennuksen tavoitteet ja toteutunut valmennus vastaa suhteellisen hyvin sosiaali- ja terveysministeriön suosituksia perhevalmennukselle. Verratessa vanhempien kokemuksia Espoon laajennetulle perhevalmennukselle asetettuihin tavoitteisiin käy ilmi, että vertaistuen hyödyntäminen on tavoitteena onnistunut kuten myös pääosin laajat tavoitteet vanhemmaksi valmistautuminen ja vanhemmuuden voimaantuminen. Molempien vanhempien tasavertaisuus ei näytä toteutuvan asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja moniammatillista osaamista voitaisiin perhevalmennuksessa hyödyntää paremmin. Asiasanat: perhevalmennus, vanhemmuus, perhe, laatu, kvantitatiivinen tutkimus.

ABSTRACT Kaisa Kakko & Nina Kuusisto. Quality Development of Family Training Based on the Feedback from the Clients. Helsinki, Fall 2007, 100 p., 6 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Diak South, Helsinki, Degree Programme in Social Services and Health Care, Bachelor of Social Services and Public Health Nurse. This Bachelor s thesis was a part of an evaluation process of the extended family training for a project of the Espoo city. This training contains several multiprofessionally instructed training sessions before and after the childbirth. The purpose of this Bachelor s thesis was to evaluate the sessions carried out before the childbirth and to describe how the parents experienced the realization of the project aims for the sessions of the extended family training model. Moreover, this study was to reflect the set goals and the implementation of the training to the nationwide family training recommendations of the Ministry of Social Affairs and Health. Based on these facts it was possible to evaluate the quality of the family training and offer the results of the Bachelor s thesis as a tool to develop the quality of the actions. The study was quantitative. Earlier formulated questionnaires were used to collect the information during the fall of 2006 from the parents who attended family training. The questionnaires were returned to the researchers in January 2007. The summary of the results was delivered to the employees of the project in March 2007. An SPSS (Statistical Package for the Social Sciences) program together with qualitative content analysis were used to analyze the material. The parents were mainly satisfied with the training and considered it a rewarding experience during the pregnancy. They also had several suggestions on how to develop the family training. The central topics in need of quality development were the content of the training, attention to special groups and guidance of groups. The aims and realized training of the extended family training in Espoo are rather equivalent compared to the recommendations of the Ministry of Social Affairs and Health. The aim of making use of peer support was successful when comparing the parents experiences to the aims set for the training. In addition, the wide goals of preparing the parents to parenthood and empowering them in it answered the parents expectations as well. However, the aim of equality between the parents was not realized, nor was the multiprofessional know-how benefited from as defined in the aims. Key words: Family training, Parenthood, Family, Quality, Quantitative study

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...7 2 ESPOON PERHEKESKUS KUMPPANINA -HANKE...9 3 PERHEVALMENNUS...10 3.1 Neuvola...10 3.2 Perhevalmennuksen tausta ja tarkoitus...11 3.3 Espoon perhekeskusprojektin laajennettu perhevalmennus...12 3.3.1 Pilottimallista käyttömalliksi...13 3.3.2 Espoon Perhekeskus kumppanina hankkeen asettamat tavoitteet laajennetulle moniammatilliselle perhevalmennukselle...15 3.4 Aiempia tutkimuksia vanhempien kokemuksista perhevalmennuksesta.17 3.4.1 Vanhempien kokemuksia Espoon uudentyyppisestä perhevalmennuksesta...18 3.5 Perhevalmennusryhmän ohjaaminen...19 4 VANHEMMUUS JA PERHE...21 4.1 Parisuhde...21 4.2 Vanhemmuuteen kasvu...22 4.3 Vanhemmuus nyky-yhteiskunnassa...24 4.4 Äitiys...24 4.5 Isyys...26 4.6 Perhe...28 5 LAATU PERHEVALMENNUKSESSA...30 5.1 Laatu...30 5.2 Asiakas laadun määrittäjänä...31 5.3 Sosiaali- ja terveysministeriön suositukset perhevalmennukselle...32 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT...34 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...35 7.1 Espoo tutkimusympäristönä...36 7.2 Aineiston keruu...37 7.3 Tutkimusmenetelmät ja aineiston analysointi...38 8 TUTKIMUSTULOKSET...42 8.1 Tutkittavien taustatiedot...42

8.2 Yleinen tyytyväisyys perhevalmennukseen...42 8.3 Vanhempien kokemukset valmennuksen asiasisällöstä...43 8.3.1 Raskauden aikainen hyvinvointi...44 8.3.2 Parisuhde...45 8.3.3 Synnytys ja kivunlievitys...46 8.3.4 Isyys...47 8.3.5 Äitiys...48 8.3.6 Vanhemmuus...48 8.3.7 Vuorovaikutus vauvan kanssa...49 8.3.8 Imetys...49 8.3.9 Vauvan hoito...50 8.4 Vanhempien kokemukset perhevalmennuksen rakennetekijöistä...51 8.4.1 Valmennuksen runko...51 8.4.2 Valmennusryhmän rakenne...55 8.4.3 Erilliset äiti- ja isäryhmät...57 8.4.4 Vierailijat...57 8.5 Vanhempien kokemukset työskentelytavoista...58 8.5.1 Työvälineet...58 8.5.2 Yhdessä toimiminen...59 8.5.3 Käytännön harjoitukset...60 8.5.4 Keskustelu...60 8.6 Vanhempien kokemukset ohjaajan toiminnasta...61 9 POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET...62 9.1 Tutkimustulosten pohdinta ja kehittämisideat...62 9.1.1 Vanhemmaksi valmistautuminen ja voimaantuminen...63 9.1.2 Vanhempien tasavertaisuus lapsen elämässä...67 9.1.3 Vertaistuen hyödyntäminen...68 9.1.4 Moniammatillisen osaamisen hyödyntäminen...71 9.1.5 Rakenteelliset tavoitteet...72 9.2 Yhteenveto tutkimustulosten pohdinnasta...73 9.3 Tutkimuksen eettisyys...74 9.4 Tutkimuksen luotettavuus...76 9.5 Jatkotutkimusehdotukset...80 9.6 Ammatillinen kasvu...82

LÄHTEET...84 LIITE 1: Parisuhteen roolikartta LIITE 2: Vanhemmuuden roolikartta LIITE 3: Kyselylomake LIITE 4: Sisällönanalyysin runko LIITE 5: Espoon laajennetun perhevalmennuksen E-kertojen sisällöt LIITE 6: Saatekirje

1 JOHDANTO Monet asiat vaikuttavat siihen, millaista vanhemmuutta lapset saavat. Yksi näistä on sosiaalinen tuki, jonka tarve katsotaan olevan suurin varsinkin ensimmäisen lapsen odotuksen ja hoidon aikana. (Tamminen 2002, 5; Viljamaa 2003, 18 19.) Tärkeää on, että tulevat äidit ja isät pohtivat tulevaa vanhemmuuttaan jo ennen lapsen syntymää, jotta perhe-elämä lapsen synnyttyä olisi mahdollisimman hyvää lapsen kannalta. Perhevalmennus onkin hyvin merkittävää ennalta ehkäisevää työtä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Opinnäytetyömme on osa Espoon kaupungin Perhekeskus kumppanina - hankkeen laajennetun perhevalmennuksen arviointia. Laajennettua 5+5-mallista perhevalmennusta toteutetaan ryhmämuotoisesti, monialaisesti ohjattuna viitenä kertana ennen lapsen syntymää ja viitenä kertana lapsen syntymän jälkeen. Vuosina 2003 2005 laajennettua perhevalmennusta toteutettiin pilottimallina Espoon kaupungin viidellä alueella, jonka jälkeen vuonna 2006 siirryttiin pilottimallista uuteen käyttömalliin, joka kehitettiin pilottimallista saatujen palautteiden pohjalta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata vanhempien kokemusten pohjalta toteutuuko Perhekeskus kumppanina -hankkeen asettamat tavoitteet laajennetun 5+5-mallisen perhevalmennuksen kerroilla ennen lapsen syntymää (Ekerrat) ja peilata asetettuja tavoitteita ja toteutunutta valmennusta valtakunnallisiin sosiaali- ja terveysministeriön suosituksiin perhevalmennuksesta. Tavoitteena on, että tutkimuksen kautta työntekijät saavat tietoa siitä, miten vanhemmat ovat kokeneet laajennetun perhevalmennuksen 5+5-mallin E-kerrat ja osoittaa hankkeen työntekijöille tulosten perusteella kehittämiskohteet, joiden avulla laajennettua 5+5-mallisen perhevalmennuksen laatua voitaisiin jatkossa parantaa. Asiakaslähtöisyys on laatutyön perusta ja nykyään entistä hyväksytympi julkisten ja yksityisten palveluiden kehittämistavoite (Holma 1998, 6; Sosiaali- ja terveysministeriö, Stakes & Suomen kuntaliitto 1999, 11). Haluammekin opinnäy-

tetyöllämme pyrkiä edistämään asiakaslähtöistä toimintaa Espoon uudenlaisen perhevalmennuksen toteutuksessa. Edistämällä asiakaslähtöistä toimintaa ottamalla huomioon vanhempien esittämät toiveet perhevalmennuksen kehittämiseksi, pystytään perhevalmennusta suunnittelemaan paremmin vanhempien tarpeita vastaavaksi ja laadukkaammaksi. Näin perhevalmennuksella voidaan entistä paremmin vaikuttaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseen.

9 2 ESPOON PERHEKESKUS KUMPPANINA -HANKE Leksandilaisen Thomas Jonssonin kehittämästä perhekeskusajattelu- ja toimintatavasta kertova tv-ohjelma sai Diakonia-ammattikorkeakoulun Kauniaisten yksikön johtajan Timo Junkkaalan innostumaan Perhekeskus-ideasta. Junkkaala esitti idean Espoon kaupungin peruspalvelujohtaja Juha Metsolle ja näin Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Espoon välillä solmittiin yhteistyösopimus. Ensimmäistä lastaan odottavien äitien ja isien perhevalmennus valittiin kehittämiskohteeksi. (Pietilä-Hella 2004, 24.) Perhekeskustoimintamallin kehittäminen ja suunnitteleminen jaettiin Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Espoon sosiaali- ja terveystoimen välillä siten, että Diakonia-ammattikorkeakoulu vastasi koulutuksesta, tutkimuksesta ja arvioinnista ja Espoon kaupunki perhekeskustoiminnan toteutuksesta. Raha-automaattiyhdistys päätti tukea Diakoniaammattikorkeakoulun perhekeskusprojektia vuosina 2003 2005, ja Etelä- Suomen lääninhallitus myönsi valtionavustuksen maaliskuussa 2004 Espoon kaupungille projektia varten. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 12.) Käytännössä kehittämistyö alkoi keväällä 2003 ja yhteistyötä alettiin kutsua kumppanuushankkeeksi. Päämääränä oli yhdessä luoda ja kehittää toimintaa, jossa vanhemmuutta vahvistamalla edistetään lapsen ja perheen hyvinvointia. Tämän pohjalta kumppanuushankkeelle määriteltiin kaksi päätavoitetta: 1. Lasten hyvinvoinnin ja vanhemmuuden varhainen vahvistaminen vertaistoiminnan, vastavuoroisen oppimisen, moniammatillisen toimintatavan ja isien tasavertaisen huomioonottamisen avulla, niin että toiminnan keskipisteenä on perhevalmennuksen kehittäminen. 2. Perhevalmennuksen moniammatillisen toiminnan kehittäminen osana sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluiden kehittämistä. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 12.) Tässä kumppanuushankkeessa pilotoitiin uudenlaista perhevalmennusta. Arvioinnin tuloksena kehitettiin 5+5-malli, jonka juurruttaminen jatkuu Espoon Per-

10 hekeskus kumppanina -hankkeessa vuosina 2006 2007 valtakunnallisen PERHE -hankkeen rahoituksella. 3 PERHEVALMENNUS 3.1 Neuvola Neuvolatyö on keskeinen osa ehkäisevää kansanterveystyötä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005, 21). Kansanterveyslaki (1972/2006) määrittelee neuvolatoiminnan osaksi kuntien perusterveydenhuoltoa. Kunnalliset äitiys- ja lastenneuvolat ovat palvelleet perheitä Suomessa yli 50 vuoden ajan (Stakes 1999. 9; Sosiaali- ja terveysministeriö 2001, 19). Neuvolatoiminta on lapsiperheille suunnattua terveydenhuoltoa, jonka tehtävänä on ylläpitää ja edistää ihmisten terveyttä, toimintakykyisyyttä ja turvallisuutta sekä ennaltaehkäistä terveysongelmia (Kaila 2001, 25). Äitiyshuollon perustehtävänä on turvata odottavan äidin, sikiön, vastasyntyneen ja perheenjäsenten paras mahdollinen terveys. Tavoitteena on edistää tulevien vanhempien terveyttä ja hyvinvointia sekä auttaa heitä suhtautumaan myönteisesti vanhemmuuteen, lapsen kasvatukseen, perhe-elämään ja perheen asemaan yhteiskunnassa. Terveyden seurannan ja hoidon ohella äitiyshuoltoon kuuluu sosiaalisen ja henkisen tuen antamista vanhemmille uudessa elämäntilanteessa. Tämä on tärkeää etenkin ensimmäistä lastaan odottavien vanhempien kohdalla. Koko perheen tulisi voida tuntea lapsen odotus, syntymä ja vauvan hoito turvalliseksi ja perhe-elämää rikastuttavaksi kokemukseksi. (Stakes 1999, 9.) Väestö käyttää neuvolatoimintaa ahkerasti ja myös odottaa siltä yhä enemmän. Ihmiset haluavat lisää tietoa ja mahdollisuuksia osallistua yhä enemmän omaa terveyttään koskevaan päätöksentekoon. (Stakes 1999, 9.) 56 000 naista ja heidän puolisoaan käyttää äitiysneuvolan palveluita vuosittain. Lastenneuvola-

11 palveluita käyttää noin 278 000 lapsiperhettä, joilla on 0 6-vuotiaita lapsia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005, 21.) Perhevalmennusryhmät ovat olennainen osa äitiyshuoltoa (Stakes 1999, 79). Perhevalmennusta tulisi tarjota perheille näiden tarpeistaan lähtien. Lasta odottavat vanhemmat tarvitsevat ammattilaisten sekä toisten vanhempien tukea. 3.2 Perhevalmennuksen tausta ja tarkoitus Suomessa perhevalmennuksella on pitkä historia. 1940-luvulla toiminnasta tuli pysyvä osa julkista terveydenhuoltojärjestelmää kolmen uuden lain myötä. Laeissa määriteltiin perustettavaksi äitiys- ja lastenneuvola jokaiseen kuntaan. (Hovi 1998, 12; Kuronen 1994, 17; Saarikoski 1994, 35.) Valmennusta järjestettiin aluksi vain äideille antamalla heille teoriatietoa synnytyksestä, opettamalla rentoutus- ja voimistelumenetelmiä sekä hengitysharjoituksia (Eskola, Hytönen & Komulainen 1993, 60). 1960-luvun lopulla neuvoloiden toimintakenttä alkoi laajentua. Huomiota alettiin kiinnittää vanhemmuuteen, sekä äitiyteen että isyyteen ja myös lapsen kehityksen psyykkisiin ja sosiaalisiin puoliin. Miehet otettiin vähitellen mukaan synnytysvalmennukseen, kun kätilö Leena Valvanne esitti ajatuksen lapsen syntymästä perhetapahtumana, jossa myös isien tulisi saada olla mukana. (Hovi 1998, 12 13; Kuronen 1994, 17, 19 20.) Isien osallistumisen myötä onkin 1980-luvulta lähtien valmennusta ryhdytty kutsumaan perhevalmennukseksi (Saarikoski 1994, 36; Vehviläinen-Julkunen 1999, 169). Perhevalmennuksen tarkoituksena on valmentaa koko perhettä lapsen odotukseen, synnytykseen ja tämän jälkeiseen aikaan. Jotta vanhemmat hyötyisivät perhevalmennuksesta, valmennuskerrat suunnitellaan ja toteutetaan osallistujien odotusten ja tarpeiden mukaan, ja niihin voidaan sisällyttää yksinomaan äideille tai isille tarkoitettuja kokonaisuuksia. (Koponen, Hakulinen & Pietilä 2002, 92; Perälä, Pelkonen, Vehviläinen-Julkunen, Viisanen & Räikkönen 1998, 41.) Tällä hetkellä voimassa olevien suositusten mukaan perhevalmennusta olisi hy-

12 vä toteuttaa moniammatillisesti (Stakes 2002, 79 & Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 11). 3.3 Espoon perhekeskusprojektin laajennettu perhevalmennus Espoossa lähdettiin kehittämään perhevalmennusta osana perhekeskustoimintaa. Keväällä 2003 pilottitoiminnan aloittamista ja pilottitiimien koulutusta kokoontui suunnittelemaan noin 50 eri ammattikuntien edustajaa Espoon kaupungin viideltä pilottialueelta. Koulutuksen tarkoituksena oli laatia sisältö- ja toimintarunko Espoon laajennettuun perhevalmennukseen sekä ryhmäyttää tulevia moniammatillisia työntekijätiimejä. (Pietilä-Hella 2004, 25.) Kesällä 2003 valittiin pilottialueina Suvela (= Espoon Keskus), Latokaski-Nöykkiö (= Espoonlahti), Kilo (= Leppävaara), Haukilahti (= Tapiola) ja Ison Omenan ympäristö (= Matinkylä-Olari) kokeilemaan uutta moniammatillista toimintatapaa. Syksyn 2003 aikana hankkeen työntekijät tuottivat laajennetun perhevalmennusmallin ja ensimmäiset uuden valmennusmallin mukaiset ryhmät käynnistyivät maaliskuussa 2004. Ohjelma päätettiin viedä läpi jokaisella viidellä pilottialueella kolme kertaa hankkeen aikana. (Viinikka 2004, 30; Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 15 16.) Laajennettua perhevalmennusta toteutettiin 6+6-mallilla, jossa vanhemmat kokoontuivat kuusi kertaa ennen synnytystä ja kuusi kertaa lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana. Perhevalmennusta tarjottiin ensisijaisesti ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille. Moniammatillisen työntekijätiimin ohjaajat vaihtuivat kokoontumiskertojen sisällön mukaan. Ryhmien ohjaajina toimivat terveydenhoitaja, perheneuvoja, psykologi, lastentarhanopettaja, fysioterapeutti, hammashuoltaja ja puheterapeutti sekä kolmannen sektorin työntekijöitä esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitosta (MLL). (Viinikka 2004, 30; Pietilä- Hella & Viinikka 2006, 16.) Laajennetun perhevalmennuksen painopisteitä olivat vuorovaikutus, parisuhde, synnytys ja pienen vauvan hoitaminen. Tapaamisten painopistealueet, ytimet ja teema-aiheet nähtiin liittyvän toisiinsa ja tavoitteena oli jokaisella tapaamiskerralla ottaa kaikki osa-alueet huomioon, vaikkakin eri kerroilla eri painotuksin.

13 Ryhmässä käytettyjä toimintatapoja teemojen käsittelyyn olivat vertaistuki, vastavuoroinen oppiminen, moniammatillisuus sekä isien mahdollisuudet vanhemmuudessa. Teemoja, joita kerroilla käsiteltiin, olivat muun muassa vanhemmuuteen kasvu, parisuhteen hoitaminen ja vauvaperheiden arkipäivä. (Viinikka 2004, 31; Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 17.) Perhevalmennuksen aikana äidit ja isät jaettiin omiksi ryhmikseen viidellä kerralla: E2, E5, J1, J3 ja J5. Isiin kohdistettiin erityinen huomio ja heille suunniteltiin oma sisältökokonaisuus. Isäryhmien ohjaajiksi koulutettiin sekä kolmannen sektorin ammattilaisia että perhekeskuksen omia miestyöntekijöitä. (Pietilä- Hella & Viinikka 2006, 16.) 3.3.1 Pilottimallista käyttömalliksi Espoon perhekeskusprojekti loppui vuoden 2005 lopulla. Vanhemmilta ja työntekijöiltä saadun positiivisen palautteen innoittamana siirryttiin vuoden 2006 aikana koko sosiaali- ja terveystoimen alueella pilottimallista käyttömalliin. Uusi käyttömalli perustuu kumppanuushankkeessa luotuihin tavoitteisiin, vanhempien antamaan palautteeseen, moniammatillisten pilottityöntekijöiden antamaan palautteeseen sekä alueellisten työryhmien ehdotuksiin. Päättyneessä projektissa työntekijät kokivat erityisen hyvänä moniammatillisen työtavan, josta he eivät enää halunneet luopua. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 30 33.) Yhteisesti todettiin, että pilottimalli vaati työntekijöiltä liian paljon panostusta. Tämän vuoksi uuden käyttömallin haluttiin olevan pilottimallia helpommin ja vähäisemmin voimavaroin toteutettavissa, mikäli siitä tulisi laajasti pysyvä käytäntö kaikissa Espoon neuvoloissa. Uuden mallin mukaisessa perhevalmennuksessa valmennuskerrat päätettiin typistää viiteen kertaan ennen ja jälkeen synnytyksen. Arviointien ja kokemusten perusteella tämä nähtiin riittäväksi. (Pietilä- Hella & Viinikka 2006, 30 33.) Uudessa 5+5-mallissa (kuvio 1) E1-E5-kerrat kuvaavat tapaamisia ennen synnytystä ja J1-J5 tapaamisia synnytyksen jälkeen. E2- ja J1-kerroilla isät kokoon-

14 tuvat omana ryhmänään miestyöntekijän johdolla. E4-, E5- ja J4-kerroilla on mukana kummiperheitä kertomassa kokemuksiaan omasta odotusajastaan, synnytyksestä ja perheen arjesta vauvan kanssa. Kummiperheiden vanhemmat ovat aiemmin itse osallistuneet Espoon perhevalmennukseen. E3- ja E4- kertojen välillä vanhemmat käyvät tutustumassa synnytyssairaalaan. (Pietilä- Hella & Viinikka 2006, 32.) E1-E5- ja J1-J5-kertojen lisäksi perhevalmennukseen kuuluu äitien fysioterapiaryhmä (Fys), alueelliset parisuhdeillat (AP) neljä kertaa vuodessa ja isien alueellinen tapaaminen (Isä). Lapsen syntymän jälkeen vanhemmat ohjataan vielä vertais- ja teemaryhmiin (VR) sekä parisuhteen lataamislauantaihin, joka järjestetään 2 4 kertaa vuodessa. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 32.)

15 KUVIO 1. Moniammatillinen perhevalmennus Espoossa vuonna 2006 (Pietilä- Hella & Viinikka 2006, 32) 3.3.2 Espoon Perhekeskus kumppanina -hankkeen asettamat tavoitteet laajennetulle moniammatilliselle perhevalmennukselle Perhevalmennus on suunnattu kaikille ensisynnyttäjäperheille. Espoon Perhekeskus kumppanina -hanke määrittelee 5+5-mallisen perhevalmennuksen tavoitteiksi vanhemmaksi valmistautumisen, vanhemmuuden voimaantumisen, molempien vanhempien tasavertaisuuden lapsen elämässä, vertaistuen ja moniammatillisen osaamisen hyödyntämisen. Ryhmänohjaajina toimivat aiheen mukaan sosiaali- ja terveystoimen, seurakunnan ja järjestöjen työntekijät, ja tapaamisten on määrä kestää 1,5 2 tuntia. (Espoon kaupunki 2007.) Tavoitteissa ryhmäkooksi on määritelty 12 paria (Ruotsalainen 2007).

16 Ennen synnytystä olevien viiden valmennuskerran sisällön tavoitteeksi Perhekeskus kumppanina -hanke (Ruotsalainen 2007) on asettanut seuraavat: E1 ÄIDIKSI JA ISÄKSI Raskausviikot 25 28 Ohjaajat: Terveydenhoitaja, isäryhmän ohjaaja Tavoite: - tutustuminen toisiin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin ja vertaistuen mahdollistuminen - perhevalmennuksen merkitys tulevalle äidille ja isälle - tietoa raskaudenajan hyvinvoinnista E2 SYNNYTYS JA KIVUNLIEVITYS Raskausviikot 28 30 Ohjaajat: 2 terveydenhoitajaa Tavoite: - synnytykseen valmistautuminen luottavaisesti - tietoa synnytykseen liittyvistä asioista E3 AIKA SYNNYTYKSEN JÄLKEEN JA IMETYS Raskausviikot 30 32 Ohjaajat: 2 terveydenhoitajaa, suuhygienisti Tavoite: - osaan ja uskallan vauvan kanssa - Lapsivuodenajan merkityksen ymmärtäminen - vauvan ensi viikot ja imetyksen tärkeys - perheen suunhoidon merkitys vauvan hyvinvoinnille E4 PARISTA PERHEEKSI Raskausviikot 32 34 Ohjaajat: Seurakunnan työntekijä/ perheasiainneuvottelukeskuksen työntekijä/ perheneuvolan työntekijä/ joku muu asiaan perehtynyt, esim. parisuhderyhmien vetäjät Tavoite: - tietoa parisuhteesta ja sen eri vaiheista - tietoa vauvan syntymän mukanaan tuomista muutoksista parisuhteeseen - kannustaminen parisuhteen hoitamiseen - tietoa seurakunnan lapsi- ja perhetyöstä ja kasteen järjestämisestä E5 VARHAINEN VUOROVAIKUTUS JA VASTASYNTYNYT PERHEESSÄ Raskausviikot 34 36 Ohjaajat: 2 terveydenhoitajaa tai terveydenhoitaja ja esim. psykologi, perheneuvola, neuvolan perheohjaaja tai Esmiina Tavoite: - ymmärryksen lisääminen vanhemmuuteen kasvusta

17 - tietoa ja taitoja vauvan tarpeista perheen arjen sujumisessa 3.4 Aiempia tutkimuksia vanhempien kokemuksista perhevalmennuksesta Vanhemmat ovat kokeneet perhevalmennuksen merkittäväksi tukimuodoksi uudessa elämäntilanteessaan, vaikkakin ehdotuksia sisällön muokkaamiseksi ja ajanmukaistamiseksi on annettu (Vehviläinen-Julkunen 1996, 3). Nykyisin lähes kaikki ensisynnyttäjät osallistuvat äitiysneuvoloiden järjestämään perhevalmennukseen (Mikkanen 2000, 7). Paavilaisen (2003, 88) tutkimuksen mukaan eniten perhevalmennuksesta hyötyvät ensimmäistä lastaan odottavista vanhemmista ne, jotka eivät ole itse hankkineet tietoa odotuksesta ja synnytyksestä. Kuitenkin myös vanhemmat, joille valmennus ei tuottanut juuri uutta tietoa, pitivät synnytystä koskevia asioita mielenkiintoisina ja hyödyllisinä. Tärkeimpiä sisältöalueita perhevalmennuksessa vanhempien arvioimina ovat olleet synnytys ja sen kulku, vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvät teemat, kivunlievitys synnytyksessä, poikkeavat synnytykset ja lapsen hoito (Vehviläinen-Julkunen 1996, 3; Vehviläinen-Julkunen 1999, 169). Merkittäviksi vanhemmat arvioivat myös äidin ja isän jaksamiseen liittyvät asiat sekä tiedon isän osuudesta synnytyksessä ja lapsen hoidossa (Vehviläinen-Julkunen, Saarikoski & Marttinen 1995, 42). Vanhemmat arvioivat tutkimusten mukaan saaneensa keskustella riittävästi ryhmien vetäjien kanssa, mutta keskustelua toisten ryhmäläisten kanssa toivottiin lisää. Vertaistuen saaminen on ollut vanhemmilla yhtenä valmennukseen osallistumisen motiivina, mutta he kokevat, että ovat hankkineet tukea muiden kanavien kautta. Vanhemmat toivovatkin pienempää ryhmäkokoa ja luentotyyppisen opetuskäytäntöjen sijasta pienryhmämuotoista valmennusta, jotta keskustelua muodostuisi enemmän toisten ryhmäläisten kanssa. Näin olisi mahdollista myös luoda pitkäaikaisia ystävyyssuhteita samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. (Vehviläinen-Julkunen 1996, 3; Paavilainen 2003, 133; Mäkelä & Siewert 2001, 38; Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 39.)

18 Yleisen tiedon tuttuus ja itsestäänselvyys on saanut monet vanhemmista turhautumaan ja jopa lopettamaan perhevalmennuksen. Valmennuksesta saatu tieto on ollut heidän mielestään pinnallista. Tutkimusten mukaan esimerkiksi raskaudesta ja synnytyksestä vanhemmat saivat vain yleiskuvan ja raskauden epänormaali kulku, synnytyksen normaali vaihtelevuus sekä monimuotoisuus jäivät valottumatta. (Paavilainen 2003, 132; Vallimies-Patomäki 1998, 87.) Osa vanhemmista koki lisäksi, että ei saanut riittävää tietoa tulevasta perheelämästä. Vanhemmat kaipasivat enemmän tietoa lapsen hoidosta ja ohjausta vanhemmuuteen kasvussa. Lisäksi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toivottiin kerrottavan enemmän perhevalmennuskerroilla. (Partanen-Björk 1997, 66, 72; Vehviläinen-Julkunen, Saarikoski & Marttinen 1995, 32, 42; Vehviläinen- Julkunen 1999, 171.) 3.4.1 Vanhempien kokemuksia Espoon uudentyyppisestä perhevalmennuksesta Espoon laajennetun perhevalmennuksen 6+6-pilottimallia on tutkittu arvioimalla vanhempien kokemuksia. Perhevalmennukseen osallistuneet vanhemmat kokivat esikoisen syntymän tilanteena, jossa tarvitsevat lisätietoa ja valmentautumista. Tiedon saamisen ohella useimmat kertoivat odottavansa ajatusten ja kokemusten vaihtoa samassa tilanteessa olevien kanssa. Isien mielestä oli tärkeää käsitellä raskausaikaa, sikiön kehitykseen ja synnytykseen liittyviä kysymyksiä sekä vauvan perushoitoa. Äidit toivoivat synnytykseen, vauvan perushoitoon, vanhemmuuteen sekä ajankäyttöön liittyviä teemoja. Vanhemmat odottivat perhevalmennuksessa käsiteltävän myös parisuhdetta. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 18 19.) Vaikka vanhemmat esittivät toiveita perhevalmennuksen kehittämiseksi, olivat he silti pääosin tyytyväisiä valmennuksen sisältöön. Vanhemmat tunsivat olleensa tervetulleita valmennusryhmään ja pitivät tapaamisia virkistävinä. Kaikki isät olivat tyytyväisiä tapaan, jolla heidät otettiin huomioon tapaamisissa ja suurin osa isistä oli sitä mieltä, että naiset ja miehet huomioitiin samanarvoisesti. Useimpien vanhempien mielestä antoisinta perhevalmennuksessa olivat kes-

19 kustelut ja ajatusten vaihdot muiden esikoistaan odottavien ja saaneiden kanssa. Hyväksi asiaksi vanhemmat kokivat myös moniammatillisuuden. Tyytyväisimpiä he olivat terveydenhoitajien asiantuntijuuteen, mutta myös muilta mukana olevilta tahoilta saatua tietoa pidettiin hyödyllisenä. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 21 26.) Vanhempien esittämissä toiveissa nousee esille muun muassa konkreettisempi aiheiden käsittelytapa, harjoitukset ja pidemmät kokoontumisajat. Vanhemmat kaipasivat enemmän aikaa keskusteluille toisten vanhempien kanssa ennen synnytystä järjestetyissä tapaamisissa, kun taas synnytysten jälkeisillä kerroilla vertaisten välisille keskusteluille oli heidän mielestään varattu riittävästi aikaa. Ensiapukoulutus olisi ollut molempien vanhempien mielestä tärkeää. (Pietilä- Hella & Viinikka 2006, 21 23, 25.) 3.5 Perhevalmennusryhmän ohjaaminen Äitiyshuollon suositusten mukaan päävastuu perhevalmennuksen toteutuksesta on neuvolan terveydenhoitajalla. Voimassa olevien suositusten mukaan lapsiperheiden hyväksi tehtävää työtä suositellaan kuitenkin tehtävän moniammatillisesti. (Stakes 1999, 79 & Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 11). Espoon laajennetun 5+5-mallisen perhevalmennuksen E-kerroilla ohjaajana toimii pääosin terveydenhoitaja. Terveydenhoitajan ohella ohjaajina toimivat eri alojen asiantuntijat valmennuskertojen sisällöstä riippuen (Ruotsalainen 2007.) Terveydenhoitaja tukee perheen kokonaisvaltaista hyvinvointia raskauden ja synnytyksen aikana sekä lapsen synnyttyä. Perhevalmennus on yksi työmuoto perheen tukemisessa. (Sirola, Härmälä, Puodinketo-Wahlsten, Salminen & Sundström 1998, 100 101.) Perhekeskeisessä perhevalmennuksessa perhe ja äitiysneuvolan terveydenhoitaja ovat keskeiset yhteistyökumppanit. Onnistuneen yhteistyön edellytyksenä nähdään perheen kulttuuritaustan, yksilöllisten edellytysten, elämäntilanteen ja tarpeiden huomioon ottaminen perhevalmennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. (Mikkanen 2000, 37.)

20 Perheen tieto ja taito raskauteen, synnytykseen ja sen jälkeiseen elämäntilanteeseen liittyviin asioihin on perhevalmennuksessa terveydenhoitajan antaman neuvonnan ja ohjauksen ydinalueita. Perusedellytyksiä ohjauksen ja neuvonnan onnistumiselle perhevalmennuksessa ovat terveydenhoitajan ja muiden asiantuntijoiden tiedollinen asiantuntemus, opetus- ja ohjausmenetelmien sekä oppimisprosessin hallinta ja perheen oppimistyylin tunnistaminen. (Mikkanen 2000, 37.) Lohinivan (1999, 74) tekemän tutkimuksen mukaan terveydenhoitajien keskuudessa esiintyi kolmenlaista suhtautumista ryhmänohjaukseen. Osasta terveydenhoitajia ryhmille tapahtuva neuvonta ja ohjaus oli mieluisaa ja he kokivat olevansa valmiita toteuttamaan sitä työssään. Osa piti myös ryhmätoimintoja tarpeellisina ja hyödyllisinä, mutta ei katsonut itsellään olevan riittävästi valmiuksia ryhmän ohjaamiseen, eikä siksi suosi sitä työmuotonaan. Osa taas ei kokenut ryhmänohjausta mielekkäänä työmuotona eikä ollut myöskään halukas ohjaamaan ryhmiä ja kehittämään ohjaustoimintaa. Terveydenhoitajat esittivät myös pitävänsä ryhmien ohjaamista vaativana tehtävänä, joka edellyttää ryhmädynamiikan tuntemusta, koska ryhmissä pyritään hyödyntämään osallistujien kokemuksia ja asiantuntemusta. Tutkittaessa Espoon perhevalmennuksen moniammatillisen ohjaajatiimin kokemuksia, tuli esille, että moniammatillinen yhteistyö merkitsee mahdollisuutta jakaa vastuuta, osaamista ja tietoutta työntekijöiden kesken. Työntekijät kokivat vapauttavaksi, kun kaikkea ei tarvinnut osata ja tietää itse, vaan oli mahdollista hyödyntää toisen työntekijän osaamista ryhmän ohjaamisessa. Kun moniammatillisuutta näin hyödynnetään, pystytään paremmin myös vastaamaan vanhempien perhevalmennukseen kohdistamiin toiveisiin. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 36.)

21 4 VANHEMMUUS JA PERHE 4.1 Parisuhde Parisuhteen roolikartassa (LIITE 1) määritellään parisuhteeksi kahden aikuisen ihmisen välinen suhde, jonka lähtökohtana on ollut rakastuminen ja joka tähtää pitkäaikaiseen yhdessäoloon yhteisen päämäärän ympärillä, ja jossa suhteen jatkumisen turvaamiseksi tapahtuu kasvua ja kehitystä. Lisäksi tässä määrittelyssä otetaan huomioon parisuhteen merkitys perheen koossa pitävänä voimana. (Airikka 2003, 11.) Parisuhteen roolikartan mukaan parisuhteen viisi keskeistä roolia ovat kumppani, rakastaja, arjen sankari, rajojen kunnioittaja sekä suhteen vaalija. Nämä viisi roolia kuvaavat toimivan pitkäaikaisen parisuhteen tärkeimpiä osatekijöitä. (Airikka 2003, 30 34; 11.) Parisuhde ei vaikuta ainoastaan puolisoiden elämään vaan usein myös lasten ja kokoperheen hyvinvointiin (Paajanen 2003, 7). Hyvä parisuhde ei synny itsestään, vaan sen eteen on tehtävä työtä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 23). Parisuhteen eteen tehty työ, kuten toisen huomioon ottaminen, tukee vanhemmuutta (Huttunen 2001, 39 40). Parit, jotka voivat jakaa ajatuksensa ja tunnekokemuksensa raskauden aikana luovat yhteisen perustan vanhemmuudelle ja uudelle perheelle (Brodén 2006, 72). Vanhemmuuden parhaana kasvualustana pidetäänkin hyvin hoidettua parisuhdetta. Nykyään sekä naiset että miehet odottavat yhä enemmän parisuhteelta seurustelun jälkeen ja toivovat, että laadukas ja tyydytystä tuottava parisuhde jatkuisi myös lasten saannin jälkeen. (Huttunen 2001, 39 40.) Kehittyminen vanhemmiksi on suuri parisuhteessa tapahtuva muutos. Tämä muutos voi lisätä vanhempien yhteisyyttä, mutta myös etäännyttää heitä toisistaan. (Brodén 2006, 70 71.) Useimmat naiset mainitsevat hyvän parisuhteen olevan hyvän raskauden edellytys (Kalvas 1998, 64). Kalvaksen (1998, 64) tutkimuksen mukaan naisten mielestä parisuhdetta lujitti miehen osallistuminen

22 muun muassa synnytysvalmennukseen ja synnytykseen. Hyväksi koettu parisuhde on tärkeä myönteisen vanhempi-lapsisuhteen kehitykselle, koska se on voimavara lapsen syntymään liittyvän elämänmuutokseen sopeutumisessa. 4.2 Vanhemmuuteen kasvu Vanhemmuus syntyy lapsen syntymän myötä ja kehittyy koko ajan suhteessa lapseen. Vanhemmiksi tultuaan puolisot eivät ole enää keskenään vain parisuhteessa, vaan heidän on alettava toimimaan samanaikaisesti puolisoiden roolien ohella vanhempina niin, että nämä roolit ovat keskenään vuorovaikutuksessa. (Airikka 2003, 20.) Vanhemmuutta voidaan tarkastella sekä saadun että annetun vanhemmuuden kautta. Yksilön tasolla vanhemmuus kiteytyy ainutkertaiseksi, yksilölliseksi vanhemmuudeksi, joka sisältää sekä vanhaa, lapsuudesta sisäistettyä vanhemmuutta että uutta, aikuisuudessa opittua, koettua ja ymmärrettyä vanhemmuutta. Yhteisöllisellä tasolla kehittyvät erilaiset kulttuuriset mallit ja ehdot siitä, miten toimia vanhempina. Vanhemmuuden rooli muodostuukin yksilöllisten ja yhteisöllisten elementtien yhdistyessä. (Kekkonen 2001, 97 98.) Vaikka jokainen meistä tietää intuitiivisesti, mitä vanhemmuus tarkoittaa, on sen tarkempi määrittely vaikeaa (Kekkonen 2001, 97). Hoito- ja kasvatusalan ammattilaisten sekä lasten vanhempien käyttöön kehitettyä vanhemmuuden roolikarttaa käytetään vanhemmuuden jäsentämiseen, selkiyttämiseen ja arviointiin. Vanhemmuuden roolikartan (LIITE 2) mukaan vanhemmuuden viisi keskeistä roolia ovat elämän opettaja, ihmissuhdeosaaja, rajojen asettaja, huoltaja ja rakkauden antaja. Näissä kaikissa rooleissa lapsi tarvitsee vanhempiaan. Vanhemman roolit huoltajana, rakkauden antajana ja ihmissuhdeosaajana korostuvat lapsen ollessa vauvaiässä. Vanhempien tehtävänä on huolehtia kokonaisvaltaisesti sekä vauvan fyysisestä että psyykkisestä hyvinvoinnista. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, 15, 22.)

23 Vanhemmuuden roolikartassa kuvataan vanhemmuuden keskeiseksi tehtäväksi vastuun kantamista lapsen hoidosta ja hyvinvoinnista (Sevon & Huttunen 2002, 72). Vanhemmuus on ennen kaikkea aikuisen ja lapsen välinen ihmissuhde. Molemmat osapuolet vaikuttavat siihen, millaista vanhemmuutta lapsi aikuiselta saa. Lapset ovat aina erilaisia ja aikuinen on erilainen vanhempi lapsesta riippuen. Vaikka lapsen inhimilliset perustarpeet pysyvätkin samoina, tarpeet suhteessa vanhempiin muuttuvat monin tavoin hänen kasvunsa myötä. Lapsesta huolehtiminen edellyttää, että vanhempi muuttaa tapaansa toimia lapsen kanssa ja tapaansa ymmärtää lasta sekä itseään. (Tamminen 2002, 5 6.) Vanhemmuus on aina aikaan ja paikkaan sidoksissa. Monet asiat vaikuttavat jatkuvasti siihen, millaista vanhemmuutta lapset saavat. (Tamminen 2002, 5.) Näitä ovat esimerkiksi vanhempien yksilölliset ominaisuudet, työ, koulutus ja sosiaalinen tuki. Tarve sosiaaliselle tuelle varsinkin ensimmäisen lapsen odotuksen ja hoidon aikana on suuri. Sekä virallisen palvelun kuten neuvolan tuki että epävirallisten verkostojen kuten ystävien tuki edesauttaa vanhempien suoriutumista vanhemmuuden tehtävistä (Viljamaa 2003, 18 19.) Koska rakkaus ja onnellisuus välittyvät lapseen, merkittävää vanhemmuudessa on myös se, miten vanhemmat voivat omassa parisuhteessaan (Rautiainen 2001, 18). Kun vanhemmat voivat hyvin, lapsi voi hyvin. Lapsen odotus on perheen henkilökohtainen ja tärkeä asia. Edessä on yksi elämän jännittävimmistä käännekohdista (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 20). Tulevat vanhemmat pohtivat vauvan tuloa ja kuvittelevat millainen vauva heille on tulossa ja minkälaista elämä vauvan tulon jälkeen tulee olemaan. Näin vanhemmat keskusteluissaan valmistautuvat vanhemmuuden rooleihin ja etenkin vauvasta huolehtimiseen. (Niemelä 2001, 9.) Vanhemmuuteen sopeutuminen saattaa olla kuitenkin naiselle helpompaa kuin miehelle, koska raskauden eteneminen valmistaa naista tulevaan äitiyteen (Aaltonen ym. 2005, 74). Miehen on kasvettava isyyteen muun muassa pyrkimällä eläytymään raskaana olevan puolisonsa kokemuksiin ja tunteisiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 20).

24 4.3 Vanhemmuus nyky-yhteiskunnassa Lasten hankintaa ja vanhemmaksi ryhtymistä suunnitellaan yhä tarkemmin ja lapsi on usein tervetullut vasta, kun taloudellinen tilanne ja uranäkymät antavat myöden. Suurin osa ihmistä haluaa perheen ja lapsia, mutta vanhemmuutta ei pidetä enää niin itsestään selvänä osana elämänkulkua kuin ennen, vaan ennemmin henkilökohtaisena valintana. (Kinnunen & Mauno 2002, 104.) Ensimmäinen lapsi syntyy yhä vanhemmille naisille. Vuonna 2006 ensisynnyttäjien keski-ikä oli 28 vuotta (Stakes 2007). Hyvinvointivaltio on antanut naiselle mahdollisuuden osallistua tasavertaisena työelämään ja yhteiskunnan rakentamiseen. Työelämän ja äitiyden yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole helppoa ja tänä päivänä yhä useampi nainen haluaakin olla lapseton. (Kuuskoski 2002, 3.) Kivimäen (2003, 186) mukaan vanhemmuudelle on jäänyt yhä vähemmän aikaa, kun työelämän tahti on kiihtynyt ja työn tekemisen tapa muuttunut. Kuitenkin Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vanhemmat ovat nykyisin enemmän ja aktiivisemmin lastensa kanssa kuin ennen. Äidit ovat päivittäin 10 % enemmän lastensa kanssa ja isät hoitavat 33 % enemmän lapsiaan kuin vain 15 vuotta sitten. Näyttää siis siltä, että lapsista ja heidän asioistaan myös välitetään ja huolehditaan enemmän kuin ennen. (Karlsson 2002, 21.) Vanhemmuudessa isät ja äidit ovat lisäksi paljon aiempaa tasa-vertaisempia ja toistensa kaltaisia. Myös isät ovat yhtä tärkeitä kuin äidit rakkauden antajina, ei vain rajojen asettajina, samoin turvan ja hoivan tarjoajina sekä lapsensa kanssa leikkivinä ja lastaan opettavina aikuisina. (Tamminen 2001, 4.) 4.4 Äitiys Äitiys nähdään naiselle tyypillisenä ominaisuutena, äidillisyytenä. Äitiyttä voidaan kuitenkin eritellä. Perinteisesti äidillisyyden nähdään koskettavan kaikkia naisia riippumatta siitä, onko naisella itsellään lapsia vai ei. Äitiys voidaan käsittää myös naisen kyvyksi tulla raskaaksi ja synnyttää lapsia. Kolmas tapa tarkas-

25 tella äitiyttä on käsitellä sitä äitien tekemän hoito- ja kasvatustyön kautta. Nämä näkökulmat eivät ole kuitenkaan toisiaan poissulkevia vaan yhteydessä keskenään. (Piensoho 2001, 58.) Raskaus on aika, jolloin äiti monilla eri tavoilla valmistautuu tulevaan äitiyteen sekä toiminnan että tunteiden tasolla (Niemelä 2003, 238). Vastavuoroisessa suhteessa sikiövauvaan nainen näkee itsensä kehittyvänä äitinä, jolloin hänelle syntyy mielikuvia sekä vauvasta että omasta äitiydestään (Siltala 2002, 55). Äidiksi tuleminen muuttaa naisen elämäntilanteen täydellisesti. Naisen on luovuttava tyttären roolista ja pystyttävä kasvamaan äidin rooliin. (Piensoho 2001, 70 71.) Äitiyden rooli ei ole kuitenkaan koskaan valmis, vaan äitiys on mahdollisuutta kasvaa koko ajan (Siltala 2002, 55). Äitiyteen kasvamiseen liittyy kiinteästi varhainen vuorovaikutus äidin ja lapsen välillä. Äitiyden identiteetti muodostuu yksilöllisesti, kunkin lapsen ja äidin vuorovaikutuksen tuloksena. Äidin kyky vastata lapsen tarpeisiin riippuu lapsen ja äidin ominaispiirteistä sekä käytettävissä olevista resursseista, kuten terveydestä, tiedoista ja taidoista. (Tarkka 1996, 7 8, 10.) Varhainen vuorovaikutus alkaa jo raskauden aikana. Äidin mielikuvat sikiövauvasta, omasta äitiydestä, vauvan isästä, omista vanhemmista ja omasta itsestä vauvana rakentavat varhaista vuorovaikutusta. (Siltala 2003, 19.) Raskausaikana äidin on mahdollista kehittää tulevaan lapseensa sellainen suhde, että voi mahdollisimman herkästi synnytyksen jälkeen vastata vauvan tarpeisiin ja hyvinvointiin. Äidillä on parhaat edellytykset ymmärtää vastasyntyneen vauvansa haavoittuvuutta ja herkkyyttä. Äidin ääni, liikehdintä ja sylissä kantaminen ovat tuttuja vauvalle jo raskauden ajalta ja niiden kautta vauvalle syntyy yhteys ympäröivään maailmaan. (Rautiainen 2001, 17.) Äidin ja vauvan välinen vuorovaikutus edellyttää, että äiti kohtaa juuri tämän lapsen ja näkee lapsensa mahdollisimman paljon sellaisena kuin lapsi oikeasti on. Näin hän voi ottaa huomioon lapsensa tarpeet ja vastata niihin herkästi. (Niemelä 2003, 237.) Niemelän (2001, 237) mukaan äititunteen syntyminen on kaksivaiheinen tapahtuma. Ensimmäisessä vaiheessa äiti kohtaa lapsensa ja alkaa tutustua häneen ja samoin lapsi alkaa kohdata äitiään ja muuta ulkomaailmaa. Toisessa vaiheessa, äidin ja

26 vauvan vuorovaikutuksessa molemmilla alkaa muodostua tuntu itsestä, vauvalle minätunnun alkio omasta itsestään ja äidille tuntu itsestä juuri tämän vauvan äitinä. Erityisesti ensimmäistä lastaan odottavat äidit ovat usein hyvin epävarmoja siitä, miten osaavat synnytyksen jälkeen hoitaa lasta ja osoittaa lapselle rakkautta (Niemelä 2001, 10, 15). Ensisynnyttäjä-äiti tarvitseekin tukea raskauden aikana ja heti synnytyksen jälkeen sekä läheisiltä että ammattihenkilöiltä saadakseen vahvistusta omille kyvyilleen tunnistaa vauvansa tarpeita ja voidakseen vastata niihin (Tarkka 1996, 7-8, 10; Niemelä 2001, 15). Neuvolajärjestelmän merkitys raskaana olevan naisen elämässä on merkityksellinen (Piensoho 2001, 210). Piensohon (2001, 210) tutkimuksen mukaan neuvolan järjestämän perhevalmennuksen sisältöjä ja menetelmiä olisi jatkuvasti uudistettava ja otettava tuolloin huomioon naisten erilaiset kokemukset, tarpeet ja toiveet. On tärkeä myös huomioida se, että sekä raskaus että synnytys merkitsevät naisille hyvin erilaisia asioita. Odottavien äitien saama sosiaalinen tuki ympäristöltä on osoittautunut monien tutkimusten mukaan tärkeäksi. Sosiaalisen tuen on huomattu lisäävän äidin itseluottamusta ja varmuutta äitinä. Sosiaalisen tukiverkoston katsotaankin olevan yhteydessä äidin positiiviseen äitiyden kokemiseen. (Tarkka 1996, 20.) 4.5 Isyys Äitiyteen verrattuna isyys alkaa tyhjästä, sillä isällä ei ole raskauden, synnyttämisen ja imettämisen kokemuksia (Värri 2002, 9). Aikaisemmin ajateltiin, että raskaus ei juuri kosketa tulevaa isää. Viime vuosina on kuitenkin havaittu, että raskausaika on myös miehelle kriittinen kausi, jonka aikana sopeudutaan ja kasvetaan lapsen tuloon liittyviin elämänmuutoksiin. (Säävälä, Keinänen & Vainio 2001, 12.) Varsinkin ensimmäisen lapsen odotus saattaa olla miehelle voimakkaita tunteita herättävä kokemus (Kaila-Behm 1997, 163 164).

27 Kun äiti kantaa sikiötä sisällään, isä kantaa sitä mielessään. Koska miesten tunteista ei ole totuttu puhumaan, he usein hautovat asioita omassa päässään eivätkä jaa niitä toisten kanssa. Uusi elämäntilanne tuo mukanaan uusia kokemuksia, joille ei aluksi ole sanoja ja ne tulevat esiin psykosomaattisina oireina. Tämän vuoksi huomattava osa isistä oireilee raskausaikana. (Säävälä ym. 2001, 13.) Heille tyypillisiä raskausoireita ovat erilaiset kivut ja säryt, ahdistus, pelot, univaikeudet, hermostuneisuus sekä painon nousu. Oireet voidaan nähdä positiivisena merkkinä tulevan isän valmistautumisena isän rooliin. Äidin tuntemukset ymmärtävä isä saa siis helposti itse vastaavia tuntemuksia. (Säävälä ym. 2001, 13; Kaila-Behm 1997, 23.) Miehen isyyden katsotaan alkavan puolison raskauden toteamisesta. Oma lapsi on isyyden herättäjä, muovaaja ja kasvattaja. (Viljamaa 2003, 23.) Mesiäislehto- Soukka (2005, 128) tuo esille tutkimustuloksissaan, että miehet kokivat raskauden todelliseksi kun sikiö alkoi kasvaa ja he pystyivät tuntemaan sikiön potkut. Kaila-Behmin (1997, 59) tutkimuksen mukaan varsinkin esikoisen odotukseen ja syntymään liittyykin miehillä voimakkaita tunteita. Ennen synnytystä tällaisia kokemuksia ovat muun muassa varmistuneen tiedon saanti raskaudesta, sikiön sydänäänten kuulemis- ja ultraäänikuvan näkemiskokemus ja perhevalmennuksessa synnytysfilmin katselukokemus. Esikoisen syntymäkokemus ja ensimmäiset kontaktit ja hoitokerrat esikoisen kanssa ovat samoin merkityksellisiä kokemuksia isien elämässä. Kauhasen (1998, 25) siteeraaman Huttusen tutkimuksen mukaan miesten ennakkoluuloton synnytykseen ja lapsen varhaiseen hoitoon osallistuminen lisäävät selvästi isänä olemisen varmuutta. Isät miettivät elämän perusarvoja uudessa tilanteessa ja joutuvat punnitsemaan asioiden tärkeysjärjestystä. Monet isät kamppailevat työn, perheen ja harrastusten yhteensovittamisessa. Usein isät kuitenkin asettavat perheen etusijalle. (Säävälä ym. 2001, 23.) Paavilaisen (2003, 79) tutkimuksen mukaan esikoistaan odottaville miehille oli haasteellista entisestä elämästä luopuminen ja samalla sen säilyttäminen. Vapauden väheneminen pelotti miehiä, mutta he kokivat olevansa siihen kuitenkin valmiita. Mesiäislehto-Soukan (2005, 128) mukaan isien sopeutuminen perheenlisäykseen näkyi muun muassa harrastuksista luopumisena, jonka yhteydessä isät kävivät läpi erilaisia prosesseja.

28 Isä voi edelleen lapsen syntymän jälkeen tukea vaimonsa äitiyttä, mutta samalla hän voi itse ottaa aktiivisen roolin vauvan kanssa. Isyys on tasavertaisesti mahdollista, jos äiti sallii isyyden ja pystyy jakamaan varhaista vanhemmuutta miehensä kanssa. (Tamminen 2001, 5.) Lapsen syntymän jälkeen isät ovat kuvanneet esikoisen tulevan konkreettisemmaksi isän ja lapsen välisen vuorovaikutuksen avulla. Vuorovaikutus on lisääntynyt isän osallistuessa lapsen hoitamiseen, joka sisältää muun muassa vaipan vaihdon, pukemisen, ruokkimisen ja nukuttamisen. Myös isän leikkiminen ja seurustelu lapsen kanssa on lisännyt vuorovaikutusta. (Kaila-Behm 1997, 60.) Usein isää on pidetty vain perheenpäänä ja naisen tukijana tämän raskausaikana. Paavilaisen (2003, 26) siteeraaman Jordanin tutkimuksen mukaan isät kuitenkin kokivat tarvitsevansa itsekin tukea isän roolin muodostamisessa. Neuvola ja perhevalmennuksen ryhmätoiminta auttaa isiä saamaan kokemuksia hyväksytyksi ja kuulluksi tulemisesta. Kelan tutkimuksen mukaan noin 40 % isistä käy satunnaisesti vauvan kanssa neuvolakäynneillä. Perhevalmennuksessa käy kuitenkin ensimmäistä lastaan odottavista isistä 80 90 %. (Säävälä ym. 2001, 24.) Perhevalmennuksen isäryhmissä isillä onkin mahdollisuus puhua ajatuksistaan ja tulevista muutoksista (Kaila-Behm 1997, 63). 4.6 Perhe Perheen määritteleminen on vaikeaa, koska ihmiset määrittelevät sen eri tavalla (Jallinoja 2000, 187; Aaltonen, Ojanen, Siven, Vihunen & Vilen 1997, 31 32). Aikaisemmin oli mahdollista puhua perheen ideaalityypistä, joka käsitti isän, äidin ja yhden tai useamman lapsen, vaikka tämä ei välttämättä ollut edes ainoa tai vallitseva perhetyyppi. Myöhemmin on alettu puhua yhden vallitsevan perhetyypin sijaan monikossa erilaisista perheistä. Tämäkin tapa on kuitenkin asetettu kyseenalaiseksi, koska on alettu pohtia, onko ylipäätään mahdollista puhua perheestä, koska perhettä voidaan pitää ihmisten omien valintojen ja ratkaisujen tuloksena, eikä niinkään yhteiskunnallisen normin seuraamisena. (Marin 1999, 52 54.)

29 Perheen määrittelemisen vaikeus tulee selkeästi esille tarkasteltaessa tilastoja. Virallisesti tilastoissa perheen muodostavat avio- tai avoliitossa olevat vanhemmat ja heidän naimattomat lapsensa tai jompikumpi vanhemmista naimattomine lapsineen sekä avio- tai avopuolisot, joiden luona ei asu vakituisesti lapsia. Lapsiperheeksi määritellään tilastossa perhe, jossa on kotona asuva alle 18-vuotias lapsi. (Aaltonen ym. 2005, 32.) Tilastot eivät kuitenkaan kerro esimerkiksi homo- ja lesboperheistä tai yksineläjistä, jotka hekin saattavat kokea muodostavansa normaalin perheen (Marin 1999, 54). Paunonen ja Vehviläinen-Julkunen (1999, 15 16) nostavat esille perheen määrittelemisen kulloisenkin tilanteen mukaisesti yksilön tai perhekokonaisuuden kannalta. Perheiden rakenteissa tapahtuneet muutokset heijastuvat myös perheiden kanssa tehtävään työhön. Tämä asettaa haasteen perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Työssä on tiedostettava perhekäsityksen muutokset ja kyettävä muuttamaan perhekeskeisyysajatelmaa joustavasti perheen rakenteesta riippuen. Perheen merkittävä kehitysmuutos on lapsen syntymä, jonka aikana muun muassa äitiysneuvolan perhevalmennus tarjoaa perheelle tukea (Etzell ym. 1998, 146, 152). Ensisijainen lähtökohta työssä, jossa kohdataan perheitä, onkin tukea vastuullista vanhemmuutta ja asettua vanhempien kumppaniksi sekä edistää lapsiperheiden arjen sujumista ja elämänhallintaa (Helminen 2006, 10). Perhe voikin olla erinomainen tuki ja turva. Perheyhteisö, jossa ihmissuhteet toimivat hyvin turvaa lapsille vakaan ja luotettavan kasvuympäristön. (Auvinen 1995, 8, 29.)

30 5 LAATU PERHEVALMENNUKSESSA 5.1 Laatu Laatua käsitteenä käytetään hyvin monimerkityksellisesti niin sekä arki- kuin ammattikielessäkin. Sillä ei ole itsenäistä sisältöä, vaan se on käsitteenä abstrakti. Jokainen laatu-käsitteen käyttäjä antaa sanalle oman tulkintansa. (Holma 1998, 16.) Kansainvälinen standardisointijärjestelmä ISO (International Organisation for Standardisation) määrittelee laadun seuraavasti: Laatu on niistä ominaisuuksista muodostuva ominaisuus, johon perustuu organisaation, tuotteen, palvelun tai tietyn prosessin kyky täyttää sille asetetut vaatimukset ja siihen kohdistuvat odotukset. (Holma 1998, 16.) Laatukriteerejä ja laatustandardeja käytetään apuna tunnistettaessa ja määriteltäessä laadun ominaispiirteitä. Kriteerillä tarkoitetaan jonkin asian arviointiperustetta, jonka perusteella asia voidaan varmasti erottaa muista, todistaa tai todeta oikeaksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon laatusanaston (Stakes 1995) mukaan kriteerin katsotaan olevan laadun määrittämisen perusteeksi valittu ominaisuus. Standardi-käsitteen suomenkielen vastine on laatuvaatimus. Tällä tarkoitetaan yksittäisen kriteerin mitta-asteikolla sitä raja-arvoa, joka erottaa hyvän huonosta tai tyydyttävän epätyydyttävästä. (Holma 1998, 17 19.) Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (Stakes) laadunhallintasuosituksessa standardi määritellään seuraavasti: Toistuvaan käyttöön tarkoitettu, tunnustetun elimen hyväksymä normatiivinen asiakirja, joka esittää yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä, ohjeita tai ominaispiirteitä toiminnolle tai niiden tuloksille. (Holma 1998, 19.) Tässä tutkimuksessa laatukriteereillä tarkoitetaan valtakunnallisia sosiaali- ja terveysministeriön perhevalmennukselle asetettuja suosituksia sekä näiden pohjalta luotuja Espoon perhevalmennukselle asetettuja tavoitteita. Laatu ei synny itsestään. Sitä pitää johtaa, suunnitella, arvioida, jatkuvasti kehittää ja ylläpitää. Tätä toimintojen kokonaisuutta kutsutaan laadunhallinnaksi.