PÄIJÄTHÄMÄLÄISTEN TIEDOT AIVOHALVAUKSESTA, SEN ENNALTAEHKÄISYSTÄ JA SEURAUKSISTA

PÄIJÄTHÄMÄLÄISTEN TIEDOT AIVOHALVAUKSESTA, SEN ENNALTAEHKÄISYSTÄ JA SEURAUKSISTA Niina Hongisto - Tiina Koljonen - Marjo Vierikko Katja Hämäläinen - Niina Ilomäki Johanna Ihamäki - Riitta Peltola - Helga Rinne Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu / Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan laitos Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto Sairaanhoitaja (AMK) Diakonisen hoitotyön suuntautumisvaihtoehto Sairaanhoitaja (AMK) + diakonian virkakelpoisuus (diakonissa) Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto Terveydenhoitaja (AMK)

TIIVISTELMÄ Niina Hongisto, Tiina Koljonen ja Marjo Vierikko. Katja Hämäläinen ja Niina Ilomäki. Johanna Ihamäki, Riitta Peltola ja Helga Rinne. Päijäthämäläisten tiedot aivohalvauksesta, sen ennaltaehkäisystä ja seurauksista. Lahti, syksy 2007, 147 sivua, 39 liitesivua. Diakonia-ammattikorkeakoulu / Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan laitos, Hoitotyön koulutusohjelma, Sairaanhoitotyön suuntautumisvaihtoehto, Sairaanhoitaja (AMK), Diakonisen hoitotyön suuntautumisvaihtoehto, Sairaanhoitaja (AMK) + diakonian virkakelpoisuus, Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto, Terveydenhoitaja (AMK). Aivohalvaus on seurausta aivoinfarktista, aivoverenvuodosta tai aivoverenkiertohäiriöistä. Suomessa aivohalvaukseen sairastuu vuosittain noin 14 000 ihmistä. Aivohalvaus on Suomessa kolmanneksi yleisin kuolinsyy ja kalleimpia kansantautejamme. Aivohalvaus voidaan ennaltaehkäistä terveellisillä elämäntavoilla. Opinnäytetyön tavoitteena oli kartoittaa päijäthämäläisten tietoa aivohalvauksesta, sen oireista, ensitoiminnasta, seurauksista ja kuntoutumisesta. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää päijäthämäläisten tietoutta aivohalvauksen riskeistä ja ennaltaehkäisystä. Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry. järjesti keväällä 2006 Päijät-Hämeessä Ehkäise Aivohalvaus -kampanjan, johon kuului yleisötilaisuuksia Lahdessa ja ympäristökunnissa. Haastattelut tehtiin puolistrukturoiduilla lomakkeilla ennen ja jälkeen kampanjatilaisuuksien. Tutkimus toteutettiin määrällisenä tutkimuksena haastattelemalla henkilöitä liikekeskusten läheisyydessä ja muilla julkisilla paikoilla. Haastatteluun osallistui 1540 vastaajaa. Tutkimus osoitti, että enemmistö haastatelluista tiesi mikä on aivohalvaus. Yleisimmiksi aivohalvauksen oireiksi tunnistettiin päänsärky ja suunpielen roikkuminen. Aivohalvausoireiden ilmaantuessa itselle tai toiselle henkilölle lähes kolmasosa vastaajista soittaisi yleiseen hätänumeroon 112. Yleinen hätänumero 112 tiedettiin melko hyvin. Melkein puolet haastatelluista tunsi jonkun aivohalvaukseen sairastuneen. Näistä sairastuneista lähes kaikille oli jäänyt pysyviä vammoja. Aivohalvauksen ennaltaehkäisyn kannalta kysely tuotti huolestuttavia tuloksia. Vain alle kolmannes vastaajista piti kohonnutta verenpainetta riskitekijänä, vaikka se on ylivoimaisesti tärkein yksittäinen aivohalvauksen riskitekijä. Sen sijaan tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö tunnistettiin yleisesti riskitekijöiksi. Tärkeimpänä toimenpiteenä, jolla sairastumisvaaraa voidaan vähentää, vastanneet pitivät liikunnan lisäämistä. Avainsanat: Aivohalvaus, ensitoiminta, aivohalvauksen hoito, riskitekijät, ennaltaehkäisy, terveyden edistäminen, seuraukset, kuntoutus

ABSTRACT Niina Hongisto, Tiina Koljonen and Marjo Vierikko. Katja Hämäläinen and Niina Ilomäki. Johanna Ihamäki, Riitta Peltola and Helga Rinne. The knowledge that Päijät- Häme residents have about stroke, stroke prevention and its consequences. Lahti, autumn 2007, 147 pages, 39 appendices. Diaconia University of Applied Sciences / Lahti University of Applied Sciences, Faculty of Social and Health Care, Degree Programme in Nursing, Nurse; Specialization in Diaconal Nursing: Nurse, qualification for the post of diaconia in the Evangelical Lutheran Church of Finland; Specialization in Health Care, Public Health Nurse. Stroke is the result of cerebral infarction, cerebral haemorrhage or impairment of cerebral circulation. The number of stroke sufferers in Finland is estimated to be about 14,000 per year. Stroke is the third most common cause of death in Finland, and one of the costliest national diseases. A healthy lifestyle may prevent the occurrence of a stroke. The objective of the thesis was to examine the knowledge that residents in the Päijät- Häme region have about stroke, its emergency first response, and its consequences and rehabilitation. In addition, questions related to the awareness of the risks for stroke and preventive methods were also examined in the study. The Stroke and Dysphasia Association organized a stroke prevention campaign in the Päijät-Häme region in 2006, which included public events in Lahti and the adjoining counties. Interviews, utilizing semi-structured forms, were conducted before and after the campaign events. The research data was collected using quantitative methods. The interview subjects were chosen by random selection, near business centres and in other public areas. There were 1540 interview respondents. The research results revealed that the majority of interviewees knew the meaning of stroke. The most common symptoms of stroke were also recognized, i.e., headache and the drooping of the side of the mouth. Nearly one third of the respondents would call the emergency number 112 if they recognized the symptoms of stroke in themselves or in another person. The emergency phone number 112 was fairly well known amongst the participants. Almost half of the interviewees knew someone who had suffered a stroke. Almost all of the stroke sufferers have permanent injuries resulting from the stroke. The research revealed alarming results in the area of stroke prevention. Only one third of the respondents considered elevated blood pressure a risk factor, even though it is considered, by far, the single most important risk factor for stroke. On the other hand, smoking and high alcohol consumption was commonly recognized as risk factors. The respondents considered increasing the amount of exercise to be the most important measure in decreasing the risk for stroke. Key words: Stroke, emergency first response, treatment of stroke, risk factors, prevention, health promotion, consequences, rehabilitation.

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO...8 2 AIVOHALVAUKSEEN SAIRASTUMINEN...10 Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo 2.1 Aivoinfarkti...10 2.2 Aivoverenkiertohäiriöt...11 2.3 Aivoverenvuodot...12 2.4 Aivohalvauksen esiintyvyys...13 3 AIVOHALVAUKSEN OIREET JA HOITO...16 Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo 3.1 Aivohalvaukseen liittyvät oireet...16 3.2 Aivohalvauksen hoito aivohalvausyksikössä...18 4 ENSITOIMINTA AIVOHALVAUSOIREIDEN ILMAANTUESSA...21 Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo 5 AIVOHALVAUKSEN RISKITEKIJÄT JA NIIDEN EHKÄISY...24 Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga 5.1 Kohonnut verenpaine riskiä lisäävänä tekijänä...25 5.2 Elämäntavat riskiä lisäävänä tekijänä...27 5.2.1 Lihavuus ja liikunnan puute riskinä...28 5.2.2 Epäterveellinen ravinto ja korkea veren kolesterolipitoisuus riskinä...31 5.2.3 Tupakointi ja liiallinen alkoholin käyttö riskinä...32 5.2.4 Stressi riskinä...34 5.3 Sosioekonomisten ja sosiodemografisten tekijöiden yhteys sairastumisriskiin 36 6 AIVOHALVAUSRISKITEKIJÖIDEN VÄHENTÄMINEN TERVEYSNEUVONALLA...39 Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga 6.1 Aivohalvauksen riskitekijöiden kehittyminen Suomessa...40 6.2 Terveysneuvonta yksilötason näkökulmasta...41 7 AIVOHALVAUKSEN SEURAUKSET...44 Hämäläinen Katja & Ilomäki Niina

7.1 Aivohalvauksen fyysiset seuraukset...44 7.1.1 Puhumiseen ja nielemiseen liittyvät häiriöt aivohalvauksen seurauksena..45 7.1.2 Tasapaino- ja liikkumisongelmat sekä hahmottamiseen liittyvät häiriöt aivohalvauksen seurauksena...47 7.1.3 Tahdonalaisten liikkeiden häiriöt aivohalvauksen seurauksena...48 7.1.4 Päivittäinen toimintakyky ja työkykyisyys aivohalvauksen jälkeen...48 7.2 Aivohalvauksen psyykkiset seuraukset...50 7.2.1 Keskittymisvaikeudet aivohalvauksen seurauksena...53 7.2.2 Muistihäiriöt aivohalvauksen seurauksena...53 7.2.3 Tunteiden hallitsemisen vaikeudet ja persoonallisuuden muutokset aivohalvauksen seurauksena...55 7.2.4 Aivohalvauksen vaikutus mielenterveyteen...56 7.3 Aivohalvauksen sosiaaliset seuraukset...57 8 AIVOHALVAUKSESTA KUNTOUTUMINEN...59 Hämäläinen Katja & Ilomäki Niina 8.1 Kuntoutumista edistäviä tekijöitä...59 8.2 Kuntoutumista vaikeuttavia tekijöitä...60 8.3 Aivohalvauspotilaiden kuntoutumisennuste...61 9 AIVOHALVAUKSEN KANSANTALOUDELLINEN MERKITYS...63 Hämäläinen Katja & Ilomäki Niina 10 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT...64 11 TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN JA AINEISTON ANALYYSI...65 Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo 12 TUTKIMUKSEN TULOKSET...67 12.1 Taustatiedot haastatteluista...67 Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga 12.2 Päijäthämäläisten tieto aivohalvauksesta...68 Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo 12.3 Päijäthämäläisten toiminta aivohalvausoireiden ilmetessä...70 Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo 12.4 Taustamuuttujien yhteys tietoihin aivohalvauksen oireista...71 Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo 12.4.1 Tiedot aivohalvauksen oireista vastaajien sukupuolen ja iän mukaan...71 12.4.2 Tiedot aivohalvauksen oireista vastaajien asuinpaikkakunnan mukaan...72

12.4.3 Tiedot aivohalvauksen oireista vastaajien koulutustason mukaan...73 12.5 Päijäthämäläisten tiedot aivohalvauksen riskitekijöistä...74 Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga 12.6 Päijäthämäläisten tiedot sairastumisriskin vähentämisestä...74 Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga 12.7 Taustamuuttujien yhteys ennaltaehkäisytietoihin...76 Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga 12.7.1 Ennaltaehkäisytiedot vastaajien sukupuolen ja iän mukaan...76 12.7.2 Ennaltaehkäisytiedot vastaajien asuinpaikkakunnan mukaan...77 12.7.3 Ennaltaehkäisytiedot vastaajien koulutustason mukaan...78 12.7.4 Kampanjan yhteys ennaltaehkäisytietoihin...79 12.8 Päijäthämäläisten tiedot aivohalvauksen seurauksista...80 Hämäläinen Katja & Ilomäki Niina 12.8.1 Tiedot aivohalvauksen seurauksista vastaajien sukupuolen ja iän mukaan.80 12.8.2 Tiedot aivohalvauksen seurauksista vastaajien asuinpaikkakunnan mukaan...82 12.8.3 Tiedot aivohalvauksen seurauksista vastaajien koulutustason mukaan...83 13 POHDINTA...85 13.1 Tutkimuksen luotettavuus...85 Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga 13.2 Tutkimuksen eettisyys...87 Hämäläinen Katja & Ilomäki Niina 13.3 Tutkimustulosten pohdintaa päijäthämäläisten tiedoista aivohalvauksesta...89 Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo 13.4 Tutkimustulosten pohdintaa aivohalvauksen riskitekijöistä ja ennaltaehkäisystä...91 Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga 13.5 Tutkimustulosten pohdintaa päijäthämäläisten tiedoista aivohalvauksen seurauksista...92 Hämäläinen Katja & Ilomäki Niina LÄHTEET...95 LIITTEET...109 LIITE 1: Liitetaulukot aivohalvauksesta sairautena sen oireista ja ensitoiminnasta Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo

LIITE 2: Liitetaulukot aivohalvauksen riskitekijöistä ja ennaltaehkäisystä Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga LIITE 3: Liitetaulukot aivohalvauksen seurauksista Hämäläinen Katja & Ilomäki Niina LIITE 4: Vaaratekijät, jotka lisäävät riskiä sairastua aivohalvaukseen Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga LIITE 5: Kyselylomakkeen frekvenssijakaumat LIITE 6: Kyselylomake aivohalvauksesta Päijät-Hämeessä

1 JOHDANTO Käypä hoito -suositus (Aivoinfarkti 2006) määrittää aivohalvauksen yhteisnimitykseksi aivoinfarktille, aivoverenvuodolle ja lukinkalvonalaiselle vuodolle. Nämä vuodot saattavat aiheuttaa pysyviä kudosvaurioita, joiden seurauksena voi olla aivohalvaukseen johtavia aivojen toimintahäiriöitä. Aivohalvauksen tunnistettavia oireita ovat muun muassa raajojen äkillinen tunnottomuus, puheen vaikeutuminen, huimaus ja näköhäiriöt (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry 2006b). Aivoverenkiertohäiriöihin sairastuu vuosittain noin 14 000 suomalaista, joista työikäisten osuus on 30 %. Aivoverenkiertohäiriöt muodostavat kolmanneksi yleisimmän kuolinsyyryhmän ja niihin kuolee vuosittain 5000 suomalaista. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry & Suomen Sydänliitto ry 2005.) Riski sairastua aivohalvaukseen suurenee selvästi iän myötä, joten myös aivohalvaukseen sairastuvien lukumäärän arvioidaan nousevan suurten ikäluokkien vanhetessa. (Sivenius 2005, 2435.) Vaikka sekä sairastuvuus että kuolleisuus aivoverenkierron häiriöihin on vähentynyt Suomessa 1970-luvulta lähtien, ovat sairaalahoitopäivät ja siten myös yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset kuitenkin kasvaneet (Reunanen 2005, 158 159). Noin puolelle aivohalvauspotilaista jää merkittävä ja pysyvä neurologinen haitta sekä fyysinen vajaakuntoisuus (Aaltonen 1997, 19). Yleisimpiä arkielämää haittaavia oireita ovat ongelmat liikkumisessa, syömisessä, pukeutumisessa, hygienian hoidossa sekä vaikeudet sosiaalisten suhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä. Toipuminen ja kuntoutumisennuste riippuvat esimerkiksi iästä, mahdollisista muista sairauksista sekä vaurion laajuudesta ja sijainnista. Ennustetta parantaa alkuvaiheen mahdollisimman tehokas hoito ja kuntoutus. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry i.a.) Suomessa tuoreita aivohalvauksia hoidetaan aivohalvausyksiköissä, joilla tarkoitetaan aivoverenkiertohäiriöiden hoitoon ja varhaiskuntoutukseen erikoistunutta osastoa tai sen osaa. Aivoinfarktin hoidossa on todettu olevan vain kaksi tehokasta hoitomuotoa: liuotushoito ja hoito aivohalvausyksikössä. (Roine 2002, 18.) Parhaat tulokset aivohalvausten hoidossa saavutetaan aivohalvausyksikössä, jossa suurin osa potilaista toipuu

9 omatoimisiksi ja akuuttivaiheen kuolleisuus pysyy alhaisempana kuin tavallisella vuodeosastolla (Roine & Tuominen 2004, 12 ). Aivohalvaus ei ole enää välttämättä kuolemaan johtava, invalidisoiva eikä väistämätön sairaus, vaan se pystytään sekä hoitamaan että estämään (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry i.a.). Aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisy on erittäin tärkeää paitsi yksittäisen ihmisen elämänlaadun kannalta myös koko yhteiskunnan kannalta. Useisiin sairastumisen aiheuttaviin riskitekijöihin voidaan vaikuttaa muuttamalla elintapoja. (Soinila 2003, 161.) Riskitekijöitä, joihin jokainen voi itse vaikuttaa, ovat tupakointi, alkoholinkäyttö, ravitsemustottumukset, ylipaino, vähäinen liikunta ja stressi (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry i.a.). Aivohalvaus- ja dysfasialiitto järjesti viikoilla 11-13 / 2006 Päijät-Hämeessä Ehkäise Aivohalvaus -kampanjan, johon kuului yleisötilaisuuksia Lahdessa ja ympäristökunnissa. Kampanjan rahoittajana toimi Suomen MSD Oy. Päijäthämäläisten tietoja aivohalvauksesta mitattiin lomakehaastatteluilla, joita tehtiin ennen kampanjaa ja sen jälkeen. Lomakehaastattelun toteuttivat Diakonia-ammattikorkeakoulun Lahden yksikön vuonna 2004 opintonsa aloittaneet sairaanhoitaja-, sairaanhoitaja-diakonissa- sekä terveydenhoitajaopiskelijat. Lomakehaastattelun pohjalta syntyi kolme opinnäytetyötä, jotka tarkastelevat aivohalvausta eri näkökulmista. Sairaanhoitajien (Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo) opinnäytetyössä tarkastellaan aivohalvausta sairautena sekä sen aiheuttamia oireita. Toinen opinnäytetyö on sairaanhoitaja-diakonissan (Hämäläinen Katja) ja sairaanhoitajan (Ilomäki Niina) opinnäytetyö, jossa tarkastellaan aivohalvauksen aiheuttamia seurauksia yksilön ja kansantalouden kannalta. Terveydenhoitajien (Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga) opinnäytetyö käsittelee aivohalvauksen riskitekijöitä ja sen ennaltaehkäisyä.

10 2 AIVOHALVAUKSEEN SAIRASTUMINEN Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo Vuoden 2006 Käypä hoito-suositus määrittää aivohalvauksen aivoinfarktiksi, aivoverenvuotohäiriöiksi, aivoverenvuodoksi ja lukinkalvonalaiseksi vuodoksi. Vastaavasti Salmenperä, Tuli ja Virta (2002, 27) määrittävät aivohalvauksen pelkästään aivoverenkiertohäiriöksi tai aivoverisuonitukokseksi. Aivohalvaus on siis aivokudoksen vaurioitumisesta johtuva aivojen toimintahäiriö, jonka voi aiheuttaa aivoverenkiertohäiriö. Aivoverenkiertohäiriö voi johtua joko aivoverisuonen tukkeutumisesta tai aivovaltimon sisäisestä vuodosta. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry i.a.) Tässä opinnäytetyössämme käytämme vuoden 2006 Käypä hoito-suosituksen mukaista määritelmää aivohalvauksesta. 2.1 Aivoinfarkti Vuoden 2006 Käypä hoito-suosituksen mukaan aivoinfarktilla tarkoitetaan verenkierron häiriintymisen aiheuttamaa aivokudoksen pysyvää vauriota. Vastaavasti Salmenperän ym.(2002, 27) mukaan aivoinfarktilla tarkoitetaan verenkierron riittämättömyyttä aivoihin tulevissa valtimoissa, tai vuotoa, joka aiheuttaa aivoissa kudostuhoa ja johtaa nopeasti pysyviin vaurioihin. Sana infarkti tarkoittaa vaurioitunutta kohtaa, johon aivoissa vähitellen kasvaa arpikudosta. (Kuikka 1993, 4.) Aivohalvauksen aiheuttava aivoinfarkti syntyy samalla mekanismilla kuin sydäninfarkti. Aivoverisuonessa syntynyt hyytymä aiheuttaa tukoksen ja aivoinfarktin samalla tavalla kuin sepelvaltimossa syntynyt hyytymä estää sydänlihaksen hapetuksen, ja johtaa sydäninfarktiin. (Nurmi 2003, 12). Kun hyytymä estää tietyn aivoalueen hapettumisen, aiheutuu kyseiselle alueelle kudostuhoa. Kudosten hermosolukot eivät kestä ravinnon ja hapen puutetta, vaan vaurioituvat pysyvästi lyhyessä ajassa. Jos suonen tukkiva hyytymä liukenee pian ja alueen verenkierto normalisoituu nopeasti, hermoston toiminta voi palautua entiselleen. (Numminen 1998, 11.) Kudosvaurion syntymäalueen osuus kykyjen ja taitojen säätelyssä heikkenee tai häviää. Muut aivoalueet pystyvät kuitenkin jatkamaan toimintaansa kuten ennenkin. (Kuikka 1993, 4-5,8).

11 Aivoverisuonitukoksen voi aiheuttaa sydämen eteisvärinä tai muu sydänvika. Eteisvärinä aiheuttaa verihyytymien muodostumista sydämen sisälle, mistä hyytymä voi verenkierron mukana päätyä aivovaltimoon. Aivoverisuonitukos eli embolia voi olla peräisin myös muualta verisuonistosta esimerkiksi kaulavaltimoista tai aortankaaresta. (Salmenperä ym. 2002, 32-33.) Sydämen eteisvärinä on aivoembolian yleisin aiheuttaja, joka kattaa noin 20% kaikista iskemisistä aivohalvauksista (Berge & Abdelnoor 2001, 164). Fogelholm & Baumannin (2002, 2523) mukaan aivoinfarktin tärkeimpiä syntymekanismeja ovat kaulavaltimoiden ahtaumista irronnet hyytymät, kaula- ja aivovaltimoiden tromboottiset tukokset, sekä aivovaltimoihin kulkeutuneet sydänsyntyiset embolukset. Esimerkiksi alhaisen verenpaineen tiedetään edistävän aivoverisuonitukosten kehittymistä (Schwartz, 2006). Aivovaltimon seinämään kehittyvä tukos tukkii aivovaltimon pysyvästi tai niin pitkäksi aikaa, että iskemian seurauksena tapahtuu aivojen kudostuhoa eli syntyy aivoinfarkti. Aivohalvausoireet riippuvat iskemian sijainnista ja koosta aivokudoksessa. Aivoinfarktista puhutaan, kun oireet kestävät yli 24 tuntia. (Vauhkonen & Holmström 2002, 622-623.) 2.2 Aivoverenkiertohäiriöt Aivoverenkiertohäiriö on yhteisnimitys ohimenevälle TIA -kohtaukselle ja aivoverisuonten tai aivoverenkierron sairauksille (Käypä hoito, 2006.) Salmenperä ym. (2002, 29) määrittävät vastaavasti aivoverenkiertohäiriön aivojen iskemiseksi tapahtumaksi ja valtimovuodoksi. Aivojen iskemisestä tapahtumasta ja valtimovuodosta käytetään yhteisesti nimitystä aivohalvaus, koska oireet ovat molemmissa melkein samankaltaiset. Iskemiset tapahtumat käsittävät ohimenevän TIA -kohtauksen ja aivoinfarktin. Vauhkosen ym. (1998, 618) mukaan valtimovuodoilla tarkoitetaan aivokudoksen sisäistä vuotoa, josta käytetään lyhennettä ICH tai lukinkalvonalaista verenvuotoa, josta käytetään lyhennettä SAV. Palo, Jokelainen, Kaste, Teräväinen ja Waltimo (1996, 323) määrittävät aivoverenkiertohäiriön aivokudoksen paikalliseksi verettömyydeksi tai aivovaltimon verenvuodoksi. Paikallinen verettömyys eli aivoiskemia jakautuu TIA -kohtaukseen (Transient Ischa-

12 emic Attack) tai aivoinfarktiin. TIA -kohtauksessa aivokudokseen aiheutuu paikallista hapenpuutetta. Vuoden 2006 Käypä hoito -suosituksen mukaan TIA -kohtaus määritellään äkillisesti kehittyneeksi verenkiertohäiriöistä johtuvaksi paikalliseksi aivojen toiminnan häiriöksi. TIA -kohtaukselle ominaista on aivohalvausoireiden äkillinen ilmaantuminen sekä oireiden nopea korjaantuminen 24 tunnin sisällä. (Palo ym. 1996, 328-329.) Ohimenevänä verenkiertohäiriönä TIA -kohtaus ei normaalisti aiheuta aivoihin kudostuhoa, mutta pitkäaikaisena häiriönä aivokudokseen voi tulla vaurioita (Vauhkonen ym. 1998, 618). TIA -kohtauksen oireet riippuvat siitä, millä aivojen alueella verenkiertohäiriö tapahtuu. Oireina voi ilmetä esimerkiksi pahoinvointia, huimausta, toisen silmän näköhäiriöitä ja halvausoireita. (Palo ym. 1996, 330.) TIA -kohtaus korjaantuu aina täysin eikä aiheuta pysyviä neurologisia löydöksiä tai oireita. Jos ohimenevä TIA -kohtaus kestää kuitenkin useita tunteja, kyseessä on jo neuroradiologisesti osoitettava aivoinfarkti. Käypä hoito -suosituksen mukaan suurin osa aivoinfarkteista ilmaantuu akuutisti ja oireisto kehittyy huippuunsa muutamissa minuuteissa tai tunneissa. (Käypä hoito, 2006.) Akuuttiin aivoverenkiertohäiriöön sairastuneista henkilöistä kaksi kolmasosaa on yli 64 -vuotiaita ja heistä 80 %:lla sairauden syy on aivoinfarkti (Fogelholm & Baumann, 2002). 2.3 Aivoverenvuodot Vuoden 2006 Käypä hoito -suositus ei määrittele erikseen aivoverenvuotoa eikä lukinkalvonalaista vuotoa. Vauhkosen ym. (2002) mukaan aivojen valtimoperäisiin vuotoihin luetaan aivokudoksen sisäinen vuoto eli ICH, josta usein puhutaan pelkästään aivoverenvuotona sekä lukinkalvonalainen vuoto eli SAV (Vauhkonen ym. 2002, 626). Aivoverenvuodot ovat infarkteja yleisempiä alle 45 -vuotiailla henkilöillä, ja sitä vanhemmilla infarktit ovat aivoverenvuotoja yleisempiä (Kuikka, Pulliainen & Hänninen 2001, 279). Vuosittain aivovaltimonvuotoon kuolee noin 1000 henkilöä, joista noin puolet menehtyy (Jääskeläinen 2005).

13 Aivoverenvuodossa veri voi vuotaa laajalle tai suppealle alueelle. Aivoihin vuotanut veri imeytyy vähitellen takaisin kehoon, mutta verenvuoto voi kuitenkin eri tavoin häiritä aivojen toimintaa. Verenvuoto voi esimerkiksi painaa aivokudoksia tai verisuonia. (Kuikka 1993, 6-7). Rajuissa ja isoissa aivoverenvuodoissa henkilön tajunta alenee. Oireet ilmenevät usein äkillisesti ja monesti vuoto saattaa olla kivutonkin. Oireina voi olla levottomuutta sekä sekavuutta. Aivoverenvuodoissa oireet vaihtelevat aivoinfarktin tavoin vuotoalueesta riippuen. Lukinkalvonalaisen vuodon eli SAV:n syy on vuoto aneurysmasta eli aivovaltimon seinämän pullistumasta. (Vauhkonen 2002, 627, 630.) Vuoto tapahtuu usein nopeasti ja liittyy ponnisteluun. Lukinkalvonalaisen vuodon pääoire on päänsärky, joka kolmasosalla sairastuneista on myös ainoa oire. Päänsärky alkaa äkillisesti, fyysisessä rasituksessa ja on räjähtävän kovaa sekä sietämätöntä. (Kallela 2003, 4910.) Henkilö voi kuulla päässään napsahduksen, josta saattaa seurata vuotamisen tai valumisen tunnetta (Salmenperä ym. 2002, 26). Lukinkalvonalainen vuoto aiheuttaa yleistilan huonontumista, tajunnan heikkenemistä, pahoinvointia, oksentelua sekä usein myös niskajäykkyyttä. Lukinkalvonalaiseen vuotoon ei tyypillisesti liity halvausoireita, ellei vuoto ole ollut niin raju, että osa verestä on tunkeutunut myös aivokudokseen. ( Luisto 1996, 465). 2.4 Aivohalvauksen esiintyvyys Joka vuosi Suomessa sairastuu aivohalvaukseen noin 14 000 ihmistä. Se merkitsee noin 38 henkilöä vuorokaudessa. Heistä kuolee vuosittain noin 500 henkilöä. (Luostarinen 2006.) Aivohalvaus on Suomessa ja muualla Länsi-Euroopassa kolmanneksi suurin kuolinsyy (Lökk & Tänglander, 2003, 21). Suomessa vain sepelvaltimotauti ja syöpä ovat aivohalvausta yleisempiä kuolinsyitä. Aivohalvaus on myös kalleimpia kansantautejamme, koska se aiheuttaa sairauden, joka vaatii pitkäaikaista hoitoa ja kuntoutusta joskus loppuelämän ajaksi. (Tuomilehto 2002, 16-17.) Aivohalvauksen ilmaantuvuus on Suomessa ollut maailman korkeinta luokkaa ja on pienentynyt vuosina 1983-1997. Kyseisinä vuosina aivoverisuonien sairauksiin tai TIA:n sairastui 48 % miehistä ja 52 % naisista. Vuosina 1991-2002 rekisteröitiin Suomessa yhteensä 133 408 aivoverisuonisairautta miehillä ja 148 087 sairastapahtumaa naisilla. Näistä 12 vuoden aikana sattuneista aivoverisuonisairauksista ensimmäisen

14 sairaskohtauksen oli miehistä saanut 75 755 henkilöä, kun taas vastaava luku naisilla oli 91 070 ensikohtausta. (Pajunen ym. 2005, 2437-2439.) Pajusen ym.(2005) tutkimuksesta huolimatta aivohalvaukseen sairastumisen riskiä pidetään suurempana miehillä kuin naisilla. Aivohalvaus ei kohdistu yksinomaan vanhuksiin, vaan vajaa puolet sairastuneista on alle 65-vuotiaita. (Kotila, Ahokas & Waltimo 1993, 321.) Miehistä alle 75-vuotiailla sairastumisriski aivohalvaukseen on kaksinkertainen naisiin verrattuna. Aivohalvaus on aiemmin ollut hyvin yleinen sairaus Aasiassa, kuten Kiinassa ja Japanissa. Suomessa aivohalvaukseen sairastuminen on Itä-Suomessa yleisempää kuin Länsi-Suomessa. (Tuomilehto 2002, 16-17.) Suomessa noin 85% aivohalvauksista aiheutuu aivoinfarktista. Aivoinfarktin saa 12 000 henkilöä vuodessa (Strandberg 2005, 333) ja aivoverenvuodon noin 2000 ihmistä, joka on 15% kaikista aivohalvauksista. (Roine 2007.) Aivohalvaus- ja dysfasialiiton mukaan aivosuonitukoksen tai aivoverenvuodon sairastaneita elää Suomessa noin 50 000 ihmistä. Työikäiset miehet sairastuvat kaksi kertaa naisia useammin aivoinfarktiin (Palo ym 1996, 325). Suomen väestön ikääntyessä aivohalvaukseen sairastuneiden määrä tulee lisääntymään (Fogelholm & Baumann 2002, 2524), koska voimakkaana vaaratekijänä sairastumiselle pidetään korkeaa ikää (Lehtonen ym. 2005, 3391). Suomessa rekisteröitiin vuosina 1991-2001 sairaalahoitoon tai kuolemaan johtaneita aivoverenkiertotapahtumia 478 597. Sairaalahoitojaksojen keskipituus aivohalvauksen hoidossa oli vuonna 2002 lyhyempi kuin vuonna 1991. (Pajunen ym. 2005, 2438.) Finstroke teki tutkimuksen aivohalvauskuolleisuudesta Suomessa vuosina 1983-1997. Tutkimuksen mukaan aivohalvauskuolleisuus laski Suomessa vuodesta 1983 vuoteen 1997 miehillä 3.7% ja naisilla 4.1%. (Rissanen 2006.) Yli 75-vuotiaiden miesten ja 85- vuotiaiden naisten aivoverenvuotokuolleisuus pysyi lähes samana tutkimuksen aikana.. Tämän 12 vuoden tutkimusjakson aikana miehillä kaikkien aivohalvauskohtausten lukumäärä oli suurempi vuonna 2002 kuin vuonna 1991. Naisilla aivohalvauskohtausten määrän lisääntyminen näkyi etenkin vanhimmassa ikäluokassa. Suurin kuoleman riski on aivohalvauksen akuutissa vaiheessa. Aivohalvauksen sairastaneilla potilailla on huomattava riski sairastua uudelleen aivohalvaukseen. Tutkimus osoitti, että aivohalvauksen ensikohtauksien ilmaantuvuus väheni koko Suomessa, vaikka vanhimmassa ikä-

15 ryhmässä aivohalvauksen ensikohtauksen ja kuolleisuuden määrä kasvoi. (Lehtonen ym. 2005, 3392.) Aivohalvaus on yksi maailman suurimmista kuolemaan johtavista syistä. Ihmisten tietämättömyys aivohalvauksen syistä ja vaaratekijöistä on oleellisesti yhteydessä välittömään ja tehokkaaseen aivohalvauksen hoitoon. Aivohalvauksesta tiedottaminen on tehokkain tapa ehkäistä aivoverenkiertohäiriöihin sairastumista ja nopeaa hoitoon hakeutumista. (Kamalesh, Gouranga, Ashok, Bijoy & Bansi 2006.)

16 3 AIVOHALVAUKSEN OIREET JA HOITO Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo Aivohalvaus voi aiheuttaa ihmiselle monenlaisia oireita. Aivohalvauksen aiheuttamat oireet riippuvat usein siitä, missä kohtaa aivoja halvaus on tapahtunut, ja onko kyseessä ollut aivoinfarkti vai aivoverenvuoto. (Salmenperä ym. 2002, 29-30.) Aivoinfarkteja, aivoverenvuotoja ja aivoverenkiertohäiriöitä hoidetaan aivohalvausyksiköissä. Aivohalvausyksikössä annetun hoidon onkin todettu vähentävän potilaiden kuolleisuutta, parantavan mahdollisuuksia toipua omatoimiseksi ja säästävän hoitokustannuksia. (Roine, 2007.) 3.1 Aivohalvaukseen liittyvät oireet Tyypillisiä aivohalvauksen aiheuttamia oireita ovat toisen puolen raajojen heikkous tai holtittomuus, suupielen roikkuminen, näkö- ja puhehäiriöt sekä äkillinen päänsärky. Aivohalvauksen oireisiin ei aina liity kipua ja oirekuva voi alussa olla hyvinkin vaihteleva. (Salmenperä ym. 2002, 29-30.) Roine (2007) mukaan aivoinfarkti tai aivoverenvuoto aiheuttaa toispuolihalvauksen vaurion osuessa isojen aivojen motorisen aivokuoren alueelle. Vasemman aivopuoliskon hapenpuute voi aiheuttaa puheen tuottamisen vaikeuksia tai hankaluuksia kielellisessä ymmärtämisessä Aivoverenvuodot aiheuttavat usein tajunnantason laskua tai täydellistä tajuttomuutta. Myös laaja aivoinfarkti saa aikaan tajuttomuuden. Nurmen (2003, 13) mukaan voimakasta huimausta ja pahoinvointia seuraa tyypillisesti nikamavaltimon, kallonpohjavaltimon ja pikkuaivovaltimon verenkierron hapenpuutteista. Aivoverenvuodossa niin kuin aivoinfarktissakin neurologiset oireet riippuvat vuodon paikasta ja määrästä. Aivoverenvuotoon ja aivoinfarktiin liittyviä oireita ovat tajunnan tason heikkeneminen, pahoinvointi, tajuttomuus-kouristuskohtaus ja päänsärky. Päänsärky ei aina kuitenkaan liity aivoverenvuotoon, etenkään vuodon alkuvaiheessa. Tavallisimpia oireita, jotka viittaavat aivohalvaukseen ovat huimaus, ataksia (kehon hallinnan holtittomuus), silmien tahaton liikehäiriö (nystagmus), näköhäiriöt, puhehäiriöt ja liikehäiriöt. (Roine, 2007.) Näköhäiriöistä yleisimpiä oireita ovat kaksoiskuvat, näön hämär-

17 tyminen, näkökenttä puutos ja katseen deviaatio (kääntyminen jommallekummalle puolelle). Usein esiintyy erilaisia puhehäiriöitä, joista tavallisimpia ovat dysartria (puheen takeltelu), afasia (puheen tuottamisen vaikeus) ja jargonia (puheessa ei ole ymmärrettäviä sanoja). (Salokangas 2005.) Usein sairauden edetessä, todetaan liike- ja havaintotoimintojen häiriöitä. Sellaisia ovat lihasten heikko toiminta tai toimimattomuus (hypotonia), oman sairauden tunnistamattomuus, tuntopuutokset (syvä ja pinta), tarkkaavaisuus- ja orientaatiohäiriöitä, neglect (ei tiedosta halvaantunutta puolta), apraksia (tahdonalaisen liikkeen ja suorittamisen vaikeus) ja pusher-oireisto eli itsensä työntämistä halvaantuneelle puolelle. (Työterveyslaitos, 2007.) Aivohalvaus voi myös aiheuttaa orientaatiohäiriöitä. Tällaisia oireita ovat mm. ajattelun-, muistin-, oppimisen- ja ongelmaratkaisun häiriöt. (Salmenperä ym. 2002, 29.) Psyykkiseen suorituskykyyn vaikuttavia oireita, jotka tulevat esiin sairaalassa tai vasta kotiutuessa ovat masennus, mielialavaihtelut, pakkoitku ja -nauru sekä hitaus ja hätäisyys toimia ja ymmärtää suoritettavaa asiaa. Aivan alkuvaiheessa oireet saattavat korjautua nopeasti ja alkavat näkyä uudelleen vasta osastolla tai kotona. Sen vuoksi neuropsykologin konsultaatiota ei kannata tehdä aivan heti. Sairaalassa kuitenkin arvioidaan puhe- ja toimintaterapian tarvetta. Arviointi tehdään ennen potilaan kotiuttamista tai jatkokuntoutukseen lähtöä. (Salokangas 2005.) Kamalesh ym. (2006) ovat tehneet tutkimuksen, jossa haastateltiin aivohalvaukseen sairastuneita henkilöitä. Sairastuneilta kysyttiin heidän tietojaan aivohalvauksesta sairautena ennen sairastumista. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että useat aivohalvaukseen sairastuneista henkilöistä eivät olleet ottaneet aivohalvausoireitaan vakavasti, vaan olivat odottaneet oireiden ohimenoa. Monet sairastuneista eivät myöskään käsittäneet oireiden johtuvan aivohalvauksesta. Tutkimuksessa haastatellut henkilöt kokivat, etteivät he olleet saaneet tarpeeksi tietoa aivohalvauksesta ennen sairastumistaan.

18 3.2 Aivohalvauksen hoito aivohalvausyksikössä Aivohalvausyksiköllä eli AVH -yksiköllä tarkoitetaan aivoverenkiertohäiriöiden hoitoon ja varhaiskuntoutukseen erikoistunutta osastoa tai sen osaa (Kauppi 2007, 32). Potilaat hyötyvät AVH -yksikössä annetusta hoidosta iästä, sukupuolesta, oireiden vaikeudesta tai aivoinfarktin syystä riippumatta (Aivoinfarkti 2006). Aivoinfarktin tehokkaaksi hoitomuodoksi onkin todettu liuotushoito aivohalvausyksikössä (Roine 2002, 18). Aivohalvausyksiköitä on tällä hetkellä Suomessa 19 kappaletta. Yksiköissä on valmiudet ja tietoa sekä taitoa liuotushoitoon. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry 2006b.) Liuotushoidolla tarkoitetaan trombolyyttisen lääkeaineen antamista suoraan suoneen aivovaltimoon aiheutuneen tukoksen liuottamiseksi (Salmenperä ym, 2002, 49). Aivoinfarktin välittömällä hoidolla ja liuotushoidolla pyritään estämään kuolioon menneen aivoalueen tuhoutuminen ja halvausoireiston jääminen pysyväksi. Liuotushoito on tärkein lääkkeellinen hoito aivohalvauksen aiheuttaneessa aivoverisuonen tukoksessa. Aivohalvauksen varhaisessa vaiheessa voidaan antaa lääkettä, joka liuottaa veritulpan ja estää infarktin syntymisen tai jo syntyneen kudostuhon laajenemisen. (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, 2006a.) Suomen on todettu olevan Euroopan kärkimaa liuotushoidon toteutuksessa sekä liuotushoidettujen potilaiden määrän, että hoitotulosten suhteen (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry 2006b). Liuotushoito on sitä tehokkaampaa, mitä aiemmin se potilaalle annetaan. Siksi aivoinfarktin oireiden alkuvaiheessa on tärkeää tunnistaa oireet nimenomaan aivoinfarktille ominaisiksi, ja sulkea pois aivoverenvuodon mahdollisuus. Verenvuoto voidaan pois sulkea tietokonekuvauksella, jonka jälkeen liuotushoito on vasta mahdollista. Tietokonekuvauksen ohella potilasvalinnassa on merkitystä ajalla, joka on ehtinyt kulua oireiden alkamisesta. Hoitosuositusten mukaan viive oireiden alkamisesta liuotushoidon aloittamisessa on oltava alle kolme tuntia. American Heart Associationin suosituksen mukaan liuotushoito tulisi aloittaa tunnin kuluessa siitä, kun potilas on saapunut päivystyspoliklinikalle. (Nurmi, 2003, 13) Nopea sairaskuljetus akuuttisairaalan päivystysklinikalle edistää potilaan hoidon aloittamista. Päivystysklinikalla aivohalvauspotilaan hoito aloitetaan vuodelevolla ja neste-

19 hoidolla. (Kauppi 2007, 31.) Hyvä ennuste toipua aivohalvauksesta koskee potilaita, jotka saadaan nopeasti oikeaan hoitopaikkaan ja joiden aikaisemmat sairaudet eivät ole toipumisen esteenä (Roine 2002, 16). Roineen ja Tuomisen (2004) mukaan parhaat tulokset aivohalvausten hoidossa saavutetaan aivohalvausyksikössä, jossa suurin osa potilaista toipuu omatoimisiksi ja akuuttivaiheen kuolleisuus pysyy alhaisempana (Roine & Tuominen 2004, 12). Aivohalvausyksiköiden hoidon hyödyn on todettu olevan suuri melkein kaikilla aivoverenkiertohäiriöpotilailla ja hoidon tehon on osoitettu säilyvän yli kymmenen vuotta. Parhaissa aivohalvausyksiköissä yli 95 prosenttia potilaista pystytään akuuttivaiheessa pelastamaan. On tärkeää, että potilaan hoitoketju toimii saumattomasti. (Roine ym. 2006, 452.) Puumalaisen (2002, 20) mukaan aivohalvauksen akuuttivaiheessa hoidon tavoitteena on potilaan vitaalielintoimintojen turvaaminen sekä sairauden etenemisen ja komplikaatioiden ehkäiseminen ja hoito. Vastaavasti Roine (2004) toteaa, että aivohalvauksen akuuttihoidon keskeiset hoitoperiaatteet ovat peruselintoimintojen varmistaminen, valtimotukoksen avaaminen, verenkierron ja kallonsisäisen paineen optimointi, uuden aivoinfarktin esto, komplikaatioiden esto ja hoito sekä varhainen kuntoutus. Toimenpiteiden toteuttaminen vaatii valvontatasoista hoitoa, joka onnistuu aivohalvausyksiköissä. (Roine 2004, 12.) Aivohalvausyksikössä potilaan hoito pohjautuu kirjalliseen hoitoohjelmaan, jonka avulla hoidon sisältö ja laatu varmistetaan (Puumalainen 2002, 20). Aivohalvausyksikössä toimii moniammatillinen hoitotiimi, johon kuuluu hoito- ja kuntoutustiimi, neurologian erikoislääkärit, hoitohenkilökunta, fysioterapeutit, toimintaterapeutti, puheterapeutti, neuropsykologi ja sosiaalityöntekijä. Tiimin tarkoituksena on yhdistää moniammatillinen osaaminen kokoontumalla säännöllisin aikavälein neuvottelemaan potilaiden hoidosta. (Kauppi 2007, 32.) Hyvin varustetussa aivohalvausyksikössä aivohalvauspotilaat selviävät parhaiten moniammatillisen hoitotiimin avulla (Kaste, 13). Aivohalvausyksikössä sairaanhoitaja on koko ajan läsnä ja seuraa potilaan vointia sekä oireita (TYKS:in aivohalvausyksikkö eli stroke unit, 2006). Mäkipeura, Meretoja, Virta- Helenius ja Hupli (2007) ovat tutkineet neurologisessa toimintaympäristössä työskentelevien sairaanhoitajien ammatillisen pätevyyden tasoa, toiminnan tiheyttä ja koettua täydennyskoulutustarvetta. Tutkimuksen mukaan neurologisessa toimintaympäristössä

20 hoitajalta tarvitaan laaja-alaista tieto-taitoperustaa vaikeasti sairaan potilaan hoidosta, kuntoutuksesta ja hoitotyön auttamismenetelmistä. Hoitajan ammatillisella pätevyydellä tarkoitetaan hyvää toimintakykyä selviytyä tietystä tehtävästä ja tilanteesta sekä riittävää kyvykkyyttä tiettyyn toimintaan. Mäkipeuran ym. tutkimuksesta käy ilmi, että sairaanhoitajat arvioivat oman ammatillisen pätevyytensä hyväksi. Sairaanhoitajat arvioivat itsensä parhaimmaksi potilaan tarkkailutehtävissä ja auttamisessa. Vastaavasti heikoimmaksi osaamisen tasoksi hoitajat kokivat itsensä potilaan hoidon laadunvarmistuksen alueella. (Mäkipeura, Meretoja, Virta-Helenius & Hupli, 2007, 153, 160.)

21 4 ENSITOIMINTA AIVOHALVAUSOIREIDEN ILMAANTUESSA Hongisto Niina, Koljonen Tiina & Vierikko Marjo Ensiapu on loukkaantuneelle tai sairastuneelle tapahtumapaikalla annettavaa apua (Sahi, Castren, Helistö & Kämäräinen 2002, 13). Ensiavun antaja on yleensä maallikko. Uudessa ensihoidon käsikirjassa Alaspää, Kuisma, Rekola ja Sillanpää (2003) määrittävät ensiavun maallikon toiminnaksi. Maallikko antaa loukkaantuneelle henkeä pelastavaa apua, jota kutustaan hätäensiavuksi. Hätäensiavun tavoitteena on turvata uhrin peruselintoiminnot. (Alaspää ym. 2003, 26.) Maallikon antaman ensiavun jälkeen sairastunut saa ensihoitoa ammattiauttajilta. Ensihoito on asianmukaisen koulutuksen saaneen henkilön antamaa hoitoa sairastuneelle. (Sahi ym. 2002, 18.) Stroke symptoms (2004) määrittää ensitoiminnan aivohalvausoireiden nopeaksi tunnistamiseksi ja hoitoon hakeutumiseksi. Nopea hoitoon hakeutuminen on tärkeää potilaan hoidon ja toipumisen takia. Nopea ensitoiminta edellyttää väestön hyvää tietoutta aivohalvauksen oireista ja ensihoitohenkilökunnan asiantuntevaa toimintaa aivohalvauksen hoidossa. (Stroke symptoms 2004.) Nopealla hoitoon pääsyllä ja tehokkaalla hoidolla voidaan ehkäistä aivohalvausoireiden eteneminen ja aivojen vakavat kudostuhot. Järjestelmällinen ensitoiminta on henkilön ennusteen kannalta ensiarvoisen tärkeää. (Salmenperä ym. 2002, 29-30.) Epäiltäessä aivohalvauksen oireita itsellään tai toisella henkilöllä, tulee välittömästi soittaa hätänumeroon 112 ja kertoa epäilevänsä aivohalvausta (Stroke symptoms, 2004). Aivohalvauksen oireiden tunnistaminen on tärkeää, jotta sairastunut saadaan mahdollisimman nopeasti akuuttihoitoon perehtyneeseen sairaalanpäivystykseen. (Lindsberg 1999, 11.) Epäiltäessä aivohalvausta ensihoidon ammattilaiset tekevät ennen sairaalaan kuljettamista potilaalle suppean neurologisen tutkimuksen. Tutkimus sisältää mm. tajunnantason arvioinnin, oireiden alkamisajankohdan, puheentuottokyvyn selvittämisen sekä raajojen ja kasvojen motoriikan tutkimisen. (Nurmi, 2003, 14 ). Useissa aikaisemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että ihmisten tiedot aivohalvauksesta ovat puutteellisia. Ensimmäiset kuusi tuntia aivohalvaukseen sairastumisesta ovat elintärkeitä potilaalle. Usein ensimmäisen kuuden tunnin aikana sairastunut henkilö on vas-

22 ta hakeutumassa johonkin hoitopaikkaan. (Kauppi 2007, 32.) Neurologian professori Markku Kasteen mukaan aivohalvauksen oireiden tunnistamisessa olisi parantamisen varaa, koska potilaat usein viivyttelevät hoitoon hakeutumisessa. Potilaat eivät aina tiedosta oireiden vakavuutta. (Fogelholm 1996, 65.) Aivoinfarktiin liittyy usein toimintakyvyttömyyttä ja oireiden puutteellista tiedostamista, joten esimerkiksi asuinkumppanin käsitys oireiden taustasta on avainasemassa (Lindsberg, Roine, Kuisma & Kaste 2002, 2531). Moni potilas tai potilaan omainen ei osaa tunnistaa aivohalvauksen oireita tarpeeksi ajoissa ja soittaminen hätäkeskuksen numeroon viivästyy. Nurmen (2003) mukaan lähes puolet kaikista aivoverenkierron häiriöihin sairastuneista hakeutuu hoitoon vasta ulkopuolisen henkilön kehotuksesta. (Nurmi 2003, 13-14.) Yksin asumisen on todettu viivästyttävän hoitoon hakeutumista (Lindsberg ym. 2002, 2531). Potilaat, jotka ottavat yhteyttä ensihoitopalveluun itse saapuvat sairaalaan aikaisemmin, kuin potilaat, jotka ensimmäiseksi ovat ottaneet yhteyttä perusterveydenhuoltoon (Nurmi 2003, 14). Ensihoitopalvelulla on merkittävä rooli kiireellistä hoitoa vaativien potilaiden oireiden tunnistamisessa ja hoitoon toimittamisessa. Aiempien tutkimusten mukaan hätäkeskuspäivystäjät ja sairaankuljettajat pystyvät tunnistamaan aivohalvauksen klassiset oireet suhteellisen hyvin, mutta lopullinen varmistus aivohalvauksesta on mahdollista saada vasta sairaalassa. (Lindsberg ym. 2002, 2531.) Sairaalan päivystysklinikan ja ensihoitopalvelun yhteistyön onkin oltava virtaviivaista ja toimivaa, jotta mahdollisimman moni liuotushoitoon soveltuva potilas ehtisi määräajan sisällä saada hoidon. Viiveitä liuotushoidon aloittamiseen aiheuttavat jo hoitoon hakeutumisen pitkittyminen. (Nurmi 2003, 13-14.) Lindsberg ym. (2002, 2532) mukaan vain harva aivohalvauspotilaan kanssa tekemisiin joutuvista sivullisista tietää olevansa kriittinen tekijä tapahtumaketjussa, jonka jokainen lenkki vaikuttaa sairaskohtauksen saaneen henkilön pian pysyvästi menettämien aivosolujen määrään. Sairaskohtauksen sattuessa tärkein toimenpide olisi nopea yhteydenotto hätäkeskukseen ja siirtyminen akuuttisairaalan. Fogelholm ja Baumann (2002, 2534) pitävät tärkeänä väestön ja aivohalvauspotilaiden kanssa tekemisiin joutuvien henkilöiden, kuten sairaankuljettajien ja erikoislääkärien valistamista, jotta voidaan saada entistä suurempi osa sairastuneista nopeasti oikeaan hoitopaikkaan.

23 Helsingissä tehtiin vuonna 2001 tutkimus pääkaupungin pelastuslaitoksen ensihoitojärjestelmän valmiuksista hoitaa aivohalvauspotilaita. Tutkimus osoitti ensihoitohenkilöstössä puutteellisia tietoja aivohalvauspotilaiden tunnistamisesta ja hoidosta. Tutkimuksen jälkeen tehtyjen johtopäätösten mukaan ensihoitohenkilöstöä tulee kouluttaa lisää ja aivohalvauksen käsitteistöä on selkeytettävä. Aivohalvauspotilaan ensihoidossa on ensisijaisen tärkeää oireiden tunnistaminen, peruselintoimintojen turvaaminen ja kiireellinen kuljetus oikeaan hoitopaikkaan. (Taskinen & Vesterback 2002, 18-21.)

24 5 AIVOHALVAUKSEN RISKITEKIJÄT JA NIIDEN EHKÄISY Ihamäki Johanna, Peltola Riitta & Rinne Helga Epidemiologisen tutkimuksen avulla voidaan kartoittaa sairauksien esiintymistä väestössä ja pyrkiä selvittämään niitä tekijöitä, jotka liittyvät sairastavuuteen. Näitä sairastavuuteen liittyviä tekijöitä sanotaan kyseisen sairauden riskitekijöiksi. Tällaisen riskitekijän olemassaolo ei kuitenkaan merkitse automaattisesti sairastumista, vaan se ainoastaan lisää todennäköisyyttä sairastua. (Soinila 2003, 150-151.) Aivohalvauksen riskitekijät ovat pääosin samoja, jotka altistavat muillekin sydän- ja verenkiertoelinten sairauksille. Nämä riskitekijät voivat liittyä joihinkin sairauksiin ja toisaalta myös elintapoihin tai yksilön ominaisuuksiin, kuten ikään ja sukupuoleen. Riski sairastua aivohalvaukseen suurenee sen mukaan, mitä useampi riskitekijä henkilöllä on. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry & Suomen Sydänliitto ry 2005.) Aivohalvaukseen ei yleensä voida osoittaa vain yhtä ainoaa syytä, vaan se on seurausta usean tekijän vuosikymmeniä kestäneestä yhteisvaikutuksesta. Joskus kuitenkin voi jokin tulehdussairaus, runsas alkoholin käyttö tai poikkeuksellisen kova henkinen tai ruumiillinen rasitus olla laukaisevana tekijänä. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry i.a.) Suuri osa aivoinfarkteista voidaan ehkäistä hoitamalla tehokkaasti tunnettuja riskitekijöitä. Erityisesti kohonnut verenpaine ja veren korkea kolesterolipitoisuus voivat ennakoida aivoverenkiertohäiriöihin sairastumista, siksi niiden mittauttaminen ja hoitaminen on tärkeää. (Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Neurologinen yhdistys ry:n asettama työryhmä 2006.) Sairauksien ehkäisy eli preventio tarkoittaa terveyden ylläpitämistä, johon pyritään vaikuttamalla tautien ilmaantumiseen ja pienentämällä sairauksien aiheuttamia haittoja. Jos sairauden synty pystytään estämään, voidaan minimoida sairauden hoito tai tehdä se jopa tarpeettomaksi. Näin voidaan vähentää paitsi yksilön inhimillistä kärsimystä ja lisätä yhteisön toimintakykyä myös säästää yhteiskunnan kustannuksia. (Koskenvuo & Mattila 2003, 17.) Sairauksien ehkäisy voidaan jakaa primaariseen ja sekundaariseen ehkäisyyn. Primaarinen ehkäisy on esimerkiksi taudin syiden poistoa ennen taudin ilmenemistä tai terveyden lisäämistä terveyskasvatuksen ja terveystarkastusten avulla. Se-

25 kundaarinen ehkäisy taas tarkoittaa toimia, joilla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa pyritään estämään jo todettua tautia kehittymästä edelleen. (Lääketieteen sanasto i.a.) Aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisy on suurelta osin sille altistavien sairauksien mahdollisimman hyvää hoitoa. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi verenpainetauti, diabetes, valtimokovettumatauti ja sydäntauti. Monet sairaudet lisääntyvät iän myötä tai ne ovat yhteydessä sukupuoleen, kansallisuuteen, rotuun, asuinpaikkaan, koulutuksen tasoon tai perinnöllisiin tekijöihin. Näihin riskitekijöihin ei omalla toiminnallaan voi vaikuttaa. (Soinila 2003, 153-154.) Sen sijaan monet elämäntapoihin liittyvät asiat, kuten esimerkiksi tupakointi, alkoholinkäyttö, ravitsemustekijät, ylipaino, vähäinen liikunta ja stressi, ovat sellaisia riskitekijöitä, joihin jokainen voi itse vaikuttaa (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry & Suomen Sydänliitto ry 2005). 5.1 Kohonnut verenpaine riskiä lisäävänä tekijänä Kohonnut verenpaine eli hypertensio tarkoittaa valtimon sisäisen paineen suurentumista verenkiertoelimistössä (Kukkonen-Harjula 2005, 104). Verenpainetauti on aivoverisuon ten tilaan vaikuttavista sairauksista tärkein. Kohonnut verenpaine aiheuttaa muutoksia pieniin verisuoniin vähentämällä niiden joustavuutta. Tämän seurauksena verenkierron vastus kasvaa ja aivokudoksen ravitsemus heikkenee. Hoitamattomana verenpainetauti voi aiheuttaa aivovaltimoiden päätehaarojen repeämisen, josta seuraa aivoverenvuoto. (Soinila 2003, 155.) Kohonnut verenpaine kerää valtimoihin rasvaa, jolloin ne paksuuntuvat ja kalkkiutuvat. Vuosien mittaan valtimoiden kovettuminen johtaa sepelvaltimotautiin ja aivovaltimotauteihin. (Karvinen 2002b, 15.) Kohonnut verenpaine ei aina aiheuta mitään oireita, vaan se saatetaan havaita sattumalta. Verenpaineen yleinen hoitotavoite on alle 140 / 85 mmhg, jonka saavuttamiseksi käytetään yksilöllisiä elämäntapamuutoksia, jatkuvaa seurantaa verenpaineen mittauksilla sekä tarvittaessa lääkehoitoa. (Muhonen 2005, 44.) Osalle potilaista hoitotavoitteen saavuttaminen saattaa olla liian vaikeaa, mutta tällöinkin tulisi pyrkiä saamaan verenpaine mahdollisimman hyvään hallintaan (Kohonnut verenpaine 2005). Aivoinfarktin todennäköisyyttä lisäävät sekä systolisen että diastolisen paineen nouseminen ja riski on sitä suurempi mitä korkeampi paine on. Jos verenpainelukema on yli 165 / 95, on riski

26 jo kolminkertainen verrattuna normaalipaineeseen. Kohonneen verenpaineen huolellisella hoidolla investoidaan 10-15 vuoden kuluttua vallitsevaan terveydentilaan. (Soinila 2003, 155.) Verenpaineen kohoamisen voivat aiheuttaa epäterveelliset elämäntavat, kuten ylipaino, suolainen ja rasvainen ravinto, vähäinen liikunta, tupakointi, runsas alkoholinkäyttö sekä stressi. Vajaaseen puoleen kohonneen verenpaineen tapauksista ovat syynä perintötekijät, joiden vaikutukset alkavat näkyä yleensä 30-50 ikävuoden vaiheilla tai joskus jo leikki-iässä. (Karvinen 2002b, 17.) Verenpainetaso alkaa normaalisti nousta myös iän mukana (Reunanen 2005, 159). Miehillä tämä nousu alkaa 25 ikävuoden jälkeen ja naisilla 40 ikävuoden jälkeen. Diastolisen paineen keskiarvon nousu jatkuu noin 55 vuoden ikään asti ja systolisen paineen yli 80 vuoden ikään saakka. (Karvinen 2002b, 16.) Riski sairastua aivoverenkiertohäiriöihin suureneekin selvästi iän myötä ja sen vuoksi aivohalvaukseen sairastuvien määrän arvioidaan kasvavan nopeasti väestön ikärakenteen vanhetessa (Sivenius 2005, 2435). Verenpainetasot väestössä ovat hitaassa laskusuunnassa. Kuitenkin edelleen vain viidenneksellä miehistä ja reilulla kolmanneksella naisista on verenpaine tavoitteellisella tasolla eli 120 / 80 mmhg. (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2005, 9.) Korkeaa verenpainetta on mahdollista alentaa tekemällä yksinkertaisia elämäntapaan liittyviä muutoksia. Tupakoinnin lopettaminen on tärkeä yksittäinen toimenpide pyrittäessä pienentämään kohonnutta verenpainetta. Toinen tärkeä elämäntapamuutos on liikapainon vähentäminen, jolloin 4-8 %:n painonvähennys alentaa verenpainetta noin 3-4 mmhg. Myös ruokavalioon tehdään muutoksia siten, että ruokasuolan käytön tulisi laskea alle 5 g:aan vuorokaudessa. Lisäksi tyydyttyneiden rasvojen käyttöä vähennetään sekä hedelmien, marjojen ja vihannesten määrää lisätään ruokavaliossa. Liikuntaa tulisi harrastaa säännöllisesti, esimerkiksi kävellä reippaasti runsaan puolen tunnin ajan vähintään 3-4 kertaa viikossa. (Nikkilä 2006, 107.) Myös alkoholinkäyttö lisää aivohalvauksen vaaraa, sillä esimerkiksi verenpainelääkityksen teho voi heikentyä runsaan alkoholin käytön yhteydessä. Lisäksi alkoholi vaikuttaa aineenvaihduntaan ja aktivoi sympaattista hermostoa, mikä aiheuttaa verenpaineen kohoamisen. (Karvinen 2002b, 59.) Verenpaineen alentamisen lisäksi pystytään elämäntapoihin liittyvillä toimenpiteillä parantamaan glukoosinsietoa, pienentämään seerumin kokonaiskolesterolipitoisuutta ja

27 suurentamaan HDL-kolesterolipitoisuutta. (Fogelholm & Sivenius 2003, 77). Myös psykologisilla tekijöillä, kuten hyvällä itsetunnolla, myönteisellä elämänasenteella, toisista välittämisellä sekä keskinäisellä luottamuksella, tiedetään olevan myönteinen terveysvaikutus. Nämä tekijät vaikuttavat korkeaan verenpaineeseen alentavasti, jolloin aivohalvausriski pienenee. (Hyyppä 2003.) Pirkko Nygren (1997, 77-78) on tehnyt tutkimuksen yksilöllisen terveysneuvontaintervention vaikutuksesta potilaan kohonneeseen verenpaineeseen. Tutkimuksessa puolet osallistujista sai ohjeita elämäntapojen muuttamiseksi käydessään mittauttamassa verenpainettaan, kun taas verrokkiryhmä ei saanut elämäntapaohjausta. Elintapamuutoksia tehneiden verenpainearvot laskivat keskimäärin 7,5 / 5,6 mmhg, joka osoittaa, että elämäntapoja muuttamalla voidaan vaikuttaa verenpaineeseen. Eurooppalaisen aivohalvausjärjestön The Stroke Alliance for Europe:n (2005) tekemässä aivohalvauksen riskien tunnistamista kartoittavassa tutkimuksessa todettiin, että eurooppalaisten tiedot riskeistä ovat huolestuttavalla tasolla. Kohonneen verenpaineen hoidolla olisi kymmenestä sairauteen kuolleesta neljä voitu pelastaa. 5.2 Elämäntavat riskiä lisäävänä tekijänä Epäterveellisten elämäntapojen, kuten runsaan alkoholinkäytön ja tupakoinnin, on tutkimuksissa todettu liittyvän lisääntyneeseen riskiin sairastua aivoverenkiertohäiriöihin (Kaste, Hernesniemi, Järvinen, Kotila, Lindsberg, Palomäki, Roine & Sivenius 2001, 257). Erityisen suuri merkitys elämäntavoilla on aivovaltimon tukoksissa, mutta jossain määrin myös lukinkalvonalaisessa verenvuodossa ja aivoverenvuodossa (Fogelholm & Sivenius 2003, 80). Kaikki elämäntapoihin liittyvät riskitekijät eivät ole vaikutuksiltaan samanarvoisia. Sairastumisen riski kasvaa myös suhteessa riskitekijöiden määrään eli mitä useampia riskitekijöitä henkilöllä on sitä suurempi on sairastumisvaara. (Fogelholm & Sivenius 2003, 78.) Toisaalta sairauksien syntymekanismeissa on huomattavaa yksilöllistä vaihtelua. Toiset sairastuvat, vaikka noudattavat terveellisiä elämäntapoja, kun taas toiset eivät sairastu useistakaan riskitekijöistä huolimatta. (Soinila 2003, 150.) Elämäntapojen osuus