RIKOSOIKEUDELLISEN VASTUUN JAKAUTUMINEN METSÄLAIN AVAINBIOTOOPPIEN SUOJELUSSA

Kati Tiittanen OTK, notaari, Lappeenrannan käräjäoikeus RIKOSOIKEUDELLISEN VASTUUN JAKAUTUMINEN METSÄLAIN AVAINBIOTOOPPIEN SUOJELUSSA Referee-artikkeli Marraskuu 2008 Julkaistu Edilexissä 17.7.2009 www.edilex.fi/lakikirjasto/6216 Julkaistu aiemmin teoksessa Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja 2008 toim. Tapio Määttä Joensuun yliopiston Metsä, ympäristö ja yhteiskunta -osaamiskeskittymä Joensuun yliopisto, Kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunta/oikeustieteet, Joensuu 2008

Toimituskunta Tapio Määttä (päätoimittaja), professori, Joensuun yliopisto Anne Kumpula, professori, Turun yliopisto Kai Kokko, professori (vsn.), Lapin yliopisto Rauno Sairinen, professori, Joensuun yliopisto Jukka Similä, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus Toimitussihteeri Sini Kärkkäinen Julkaisija Joensuun yliopiston Metsä, ympäristö ja yhteiskunta -osaamiskeskittymä Joensuun yliopisto, Kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunta/oikeustieteet Tilausosoite Joensuun yliopiston kirjasto/julkaisujen myynti PL 107, 80101 JOENSUU Puh. 013-251 2652, 013-251 4509 Fax. 013-251 2691 Email. joepub@joensuu.fi Kansikuva ja kannen suunnittelu: Susanna Wähä Typografia: Susanna Wähä Taitto: Taittopalvelu Yliveto Oy 2008 kirjoittajat ja Joensuun yliopisto ISBN 978-952-219-147-2 ISSN 1797-206X Saarijärven Offset Oy 2008

Sisällys 1 JOHDANTO... 267 2 METSÄLUONNON ARVOKKAAT ELINYMPÄRISTÖT... 269 2.1 Monimuotoisuuden turvaaminen... 269 2.2 Lainsäädännössä määritellyt elinympäristöt... 270 2.3 Metsälain 10 :n tulkinta... 271 3 METSÄLAIN RIKKOMISEN OIKEUDELLISET SEURAAMUKSET... 273 3.1 Rikosoikeudellinen rangaistus... 273 3.2 Metsärikkomus... 274 3.2.1 Metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönti... 275 3.2.2 Erityisen tärkeän elinympäristön käsittelymääräysten rikkominen... 275 3.3 Metsärikos... 276 3.3.1 Erityisen tärkeät elinympäristöt... 277 3.3.2 Vanhentuminen... 277 3.4 Muut seuraamukset... 278 4 VASTUUN KOHDENTUMINEN... 279 4.1 Metsän hakkaajan vastuu... 279 4.2 Urakoitsijan vastuu... 280 4.3 Leimikon suunnittelijan vastuu... 282 4.4 Vastuu organisaatiossa... 283 4.5 Vastuu metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönnistä... 283 4.6 Ennakkotieto... 286 5 METSÄRIKOSTEN TUTKIMIS- JA TUOMITSEMISKYNNYS... 289 6 OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ... 292 6.1 Lapuan käräjäoikeuden tuomio... 292 6.2 Salon käräjäoikeuden tuomio... 293 6.3 Nurmeksen käräjäoikeuden tuomio... 294 6.4 Jämsän käräjäoikeuden tuomio... 296 7 LOPUKSI... 297 LÄHTEET... 299

OIKEUSTAPAUKSET JA VIRANOMAISPÄÄTÖKSET... 300 LIMITATION OF LIABILITY IN CRIMINAL CASES WHEN PROTECTING HABITATS OF SPECIAL IMPORTANCE... 301

Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja 2008 s. 263 301 RIKOSOIKEUDELLISEN VASTUUN JAKAUTUMINEN METSÄLAIN AVAINBIOTOOPPIEN SUOJELUSSA Asiasanat: Metsälain 10. Metsälain 7. Erityisen tärkeä elinympäristö. Vastuun jakautuminen. Oikeuskäytäntö. Forest Act 10. Forest Act 7. Habitat of Special Importance. Dividing of Responsibility. Legal Usage. 1 JOHDANTO 1 Metsälain (MetsäL, 1093/1996) tarkoituksena on sen 1 :n mukaan edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään. Pykälässä toteutuvat metsäpolitiikan tavoitteet, eli puuntuotannollisen jatkuvuuden rinnalle on otettu säännös metsien biologisen monimuotoisuuden säilymisestä. Metsälain perusteluissa 2 on viitattu Euroopan metsäministerikonferenssissa hyväksyttyyn Euroopan metsien hoitoa ja käyttöä koskevaan määritelmään sekä maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön vuonna 1994 yhteisesti vahvistamaan metsätalouden ympäristöohjelmassa kirjattuun määritelmään metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä. 3 Keskeinen vaikuttaja metsäpolitiikan ja metsienkäsittelymenetelmien muotoutumiseen oli myös YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi (UNCED) vuonna 1992 Rio de Janeirossa, jossa hyväksyttiin niin sanotut metsäperiaatteet eli periaatteet metsien käytöstä, suojelusta ja kestävästä kehityksestä. Seuraamusjärjestelmään metsälain voimaantulo merkitsi siirtymistä yksityismetsälain (412/1967, kumottu 1.1.1997) mukaisesta etupäässä rauhoittamiseen perustuvasta järjestelmästä rikosoikeudellisiin seuraamuksiin eli rangaistukseen ja menettämisseuraamukseen perustuvaan järjestelmään. 4 1 Artikkelin tekemistä varten olen saanut tukea Suomen Akatemian rahoittamasta tutkimusprojektista (206020) Laki, metsät ja luonnon monimuotoisuus (FORBID). 2 HE 63/1996, s. 22. 3 Metsien kestävä hoito ja käyttö tarkoittaa metsien ja metsämaiden hoitoa ja käyttöä siten, että säilytetään niiden monimuotoisuus, tuottavuus, uusiutumiskyky, elinvoimaisuus ja mahdollisuus toteuttaa nyt ja tulevaisuudessa merkityksellisiä ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia toimintoja paikallisilla, kansallisilla ja maailmanlaajuisilla tasoilla sekä siten, ettei aiheuteta vahinkoa muille ekosysteemeille; Euroopan toinen metsäministerikonferenssi, Helsinki 1993. 4 HE 63/1996, s. 16. 267

Metsälainsäädäntöä uudistettaessa säädettiin myös metsien erityisen tärkeiden elinympäristöjen säilyttämisvelvoite. MetsäL 10.3 :n mukaan näihin elinympäristöihin kohdistuneet hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla. Kyseessä on hyvin joustava säännös ja muutoinkin MetsäL 10 on lain voimaantulon jälkeen aiheuttanut käytännössä ongelmia tulkinnanvaraisuutensa vuoksi. Elinympäristöjen määrittely ei ole laissa yksiselitteistä ja myös vastuuta koskevan säännöstön tulkinnanvaraisuus on käytännössä aiheuttanut ongelmia vastuun kohdentamisessa eri toimijoiden välillä. Toimenpiteen hyväksyminen ei perustu ennakolliseen viranomaisen lupaehtojen noudattamiseen, vaan ilmoitusmenettelyyn, joten maanomistajalle ja metsän hakkaajalle jää suuri vastuu lain noudattamisesta. Jos hakkuu havaitaan jälkikäteen tehdyksi metsälain vastaisesti, tulevat kyseeseen jälkivalvontakeinot. Viranomaisilla on mahdollisuus puuttua säännösten vastaiseen toimintaan hallinnollisin pakottein sekä rikosoikeudellisin keinoin. Vaikean tunnistettavuutensa sekä ominaispiirteidensä vuoksi erityisen tärkeiden elinympäristöjen säilyttämisvelvoitteen rikkominen on säädetty metsärikoksena rangaistavaksi ainoastaan tahallisesti tehtynä. Tahallisuuden osoittaminen voi olla vaikeaa, minkä vuoksi nämä teot tulevat useimmiten rangaistaviksi vain metsärikkomuksina. Erityisen tärkeiden elinympäristöjen kartoitushanke toteutettiin vuosina 1998 2004. Maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta ja rahoituksella kartoitettiin metsälaissa mainitut erityisen tärkeät elinympäristöt yksityismetsissä. Kartoituksen tavoitteena oli paikantaa ja kuvata kattavasti metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt ja tiedottaa niistä metsänomistajille. Kun metsänomistajalla näin ollen pitäisi olla tiedossaan omistamassaan metsässä sijaitseva(t) elinympäristö(t), pitäisi tahallisuuden osoittamisen mahdollisessa rikkomistapauksessa olla helpompaa. Kuitenkin on mahdollista, että lainvastaisen toimenpiteen kohteeksi joutunut elinympäristö on jäänyt kartoituksen ulkopuolelle, taikka se on kartoitettu, mutta tieto alueella sijaitsevasta elinympäristöstä ei ole saavuttanut metsänomistajaa. Koska kartoitushankkeella on saatu paljon tietoa erityisen tärkeistä elinympäristöistä, se vähentää osaltaan tietämättömyydestä tehtyjä rikkomuksia. Keneen vastuu voidaan kohdentaa kun rikkomus on tapahtunut? Tässä artikkelissa pyrin selvittämään vastuun jakautumista metsän omistajan, hakkuuoikeuden haltijan, urakoitsijan ja leimikon suunnittelijan kesken tilanteissa, joissa rikkomus on kohdistunut MetsäL 10 :n erityisen tärkeisiin elinympäristöihin. Tutkimusaineistonani olivat lait esitöineen, oikeuskirjallisuus, haastattelu sekä tuomioistuinten, syyttäjien sekä metsäkeskusten ratkaisuja. 268

2 METSÄLUONNON ARVOKKAAT ELINYMPÄRISTÖT 2.1 Monimuotoisuuden turvaaminen Talousmetsissä on metsäluonnon monimuotoisuudelle arvokkaita elinympäristöjä, joissa vaateliaiden, harvinaisten ja uhanalaisten lajien esiintyminen on todennäköisintä. Arvokkaan elinympäristön ensisijainen tehtävä on turvata kyseisen elinympäristön tyypillistä lajistoa. Käytännössä elinympäristö määritellään näkyvien ominaisuuksiensa perusteella, jotka ovat merkityksellisiä myös elinympäristössä elävälle lajistolle. Yleensä arvokkaat elinympäristöt ovat pienialaisia, poikkeavat tavanomaisesta metsäluonnosta ja erottuvat selvästi ympäristöstään. Ne voi siten tunnistaa maastossa, jolloin niitä on mahdollista varoa ja suojella. 5 Arvokkaiden elinympäristöjen säilyminen on tärkeää, jotta monien osin harvinaisten tai uhanalaisena pidettyjen lajien elinmahdollisuudet turvattaisiin talousmetsissä. Tavoitteena on, että arvokkaiden elinympäristöjen luonnonarvot lisääntyisivät, kun kyseiset elinympäristöt tunnistetaan, rajataan ja niiden ominaisuudet otetaan huomioon metsän käsittelyssä. 6 Monimuotoisuudelle arvokkaat elinympäristöt jätetään yleensä kokonaan metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle tai niiden metsänhoidossa noudatetaan erityistä varovaisuutta. 7 Varovaisessa hakkuussakin käsittely on aina tapauskohtaista arvokkaiden elinympäristöjen puuston ja muiden ominaisuuksien suuren vaihtelevuuden vuoksi. Selvää on, että kohteen on varovaisen hakkuunkin jälkeen oltava määriteltävissä arvokkaaksi elinympäristöksi. Vanhempi tutkija Eeva Primmer Suomen ympäristökeskuksesta toteaa, että suuri osa metsäalan toimijoista on ilmoittanut rajaavansa metsälakikohteen aina hakkuiden ulkopuolelle, vaikka kohdetta olisi voinut varovasti käsitellä. 8 Metsälaissa asetetaan arvokkaiden elinympäristöjen säilyttämisen yleinen velvoitetaso. MetsäL 10 :n 1 momentissa on asetettu velvoite hoitaa ja käyttää metsiä siten, että yleiset edellytykset metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten elinympäristöjen säilymiselle turvataan. Kyseessä on yleisperiaate, joka toteutuu lain muiden säännösten kautta. Ohjausvaikutus on metsäkeskuksilla. Hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä tapauskohtaisesti siten, että ominaispiirteet säilyvät. Tarkempia määräyksiä on annettu maa- ja metsätalousministeriön antaman metsälain soveltamispäätöksen 9 :ssä. 9 Päätöksen mukaan 5 Meriluoto Soininen 1998, s. 17. 6 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2006, s. 20. 7 Meriluoto Soininen 1998, s. 17. 8 Eeva Primmer, haastattelu 30.3.2007. 9 MMMp 224/1997, s. 6. 269

erityisen tärkeässä elinympäristössä kiellettyjä toimenpiteitä ovat voimakkaasti maaperään ja puustoon vaikuttavat toimet, kuten avohakkuu sekä puuston varjostus- ja suojavaikutusten oleellinen muuttaminen, kasvupaikalle ominaista kasvillisuutta selvästi vahingoittava maanpinnan käsittely, ojitus, metsätien tekeminen, purojen ja norojen perkaus, kemiallisten torjunta-aineiden käyttö sekä sellaisten puulajien viljely, jotka eivät kuulu Suomen luontaiseen lajistoon. Yleensä sallittuja toimenpiteitä ovat varovainen hakkuu, yksittäisten puiden kaataminen, yksittäisten kuokkalaikkujen teko, puiden istutus, siementen kylväminen, puutavaran kuljetus maanpinnan ollessa jäässä tai lumen peittämä sekä muut toimet, jotka eivät vahingoita vaan jopa parantavat ominaispiirteitä, kuten lehtipuuvaltaisuuden säilymistä. Huomattavaa on, että kielletyt toimenpiteet ovat aina kiellettyjä, sallitut toimenpiteet yleensä sallittuja. Sallittavuuden edellytys on, että toimenpiteillä ei vaaranneta elinympäristön ominaispiirteitä. 2.2 Lainsäädännössä määritellyt elinympäristöt Metsälain 10 :ssä määritellään metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeät elinympäristöt. Elinympäristöjä ei täysin rauhoiteta, vaan suojelun sisältönä on vain, että elinympäristöjä koskevat hoito- ja käyttötoimenpiteet metsänkäytön yhteydessä tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla. Tällä tarkoitetaan muun muassa sitä, että elinympäristöjen pienilmasto ei muutu toimenpiteiden seurauksena. Erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat MetsäL 10 :n 2 momentin mukaan: 1. lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt; 2. ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot; 3. rehevät lehtolaikut; 4. pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla; 5. rotkot ja kurut; 6. jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät; sekä 7. karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat. Metsäasetuksella (MetsäA, 1200/1996) määritellään tarkemmin edellä lueteltuja erityisen tärkeitä elinympäristöjä. 10 10 MetsäA 7 :n mukaan MetsäL 10 :n 2 momentissa tarkoitetaan momentin: 1) 1 kohdassa mainitulla välittömällä lähiympäristöllä vyöhykettä, jonka puusto ja pensaskerros sekä pysyvän veden läheisyys luovat ympäristöstä poikkeavat kasvuolot ja pienilmaston; 2) 2 kohdassa mainituilla korvilla sellaisia reheviä korpia, joissa on pitkäaikaisen häiriöttömän kehityksen tuloksena syntynyttä vaateliasta ja rehevää kasvillisuutta; 270

2.3 Metsälain 10 :n tulkinta Metsälaissa ja -asetuksessa on käytetty yleisluonteisia termejä, jotka aiheuttavat tulkinnanvaraisuutta. Koska MetsäL 10 :n kohteiden kasvillisuus ja maasto vaihtelevat paljon, on tämän vaihtelevuuden yksiselitteinen kuvaaminen säädöstekstissä tai kirjallisissa ohjeissa mahdotonta. Metsälaki ja metsäasetus eivät anna selvää ja tarkkaa kuvaa erityisen tärkeistä elinympäristöistä, vaan kohteiden arvioinnissa on käytettävä tulkintaa. Metsälain voimassaoloaikana juuri lain tulkinnanvaraisuudesta on aiheutunut paljon ongelmia. 11 Metsälain 10 :n 3 momentissa säädetään: jos 2 momentissa tarkoitetut elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erottuvia, niitä koskevat hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla. Elinympäristö on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen, jos biologiselle monimuotoisuudelle olennaiset ominaispiirteet ovat säilyneet aikaisemmasta ihmisen toiminnasta huolimatta tai elinympäristöä on käsitelty annettujen määräysten mukaisesti. 12 Luonnontilaisuus kuitenkin palautuu ajan myötä. Tunnistamisessa on selvitettävä, millaisia toimenpiteitä on aikanaan tehty, miten ne ovat vaikuttaneet ja missä määrin elinympäristön luonnontilaisuus ja lajisto ovat palautuneet. 13 Luonnontilaisuus voidaan määrittää lahopuun ja vanhojen puiden esiintymisen perusteella, lajiston perusteella sekä alueen käyttöhistorian perusteella. Lahopuun ja vanhojen puiden esiintyminen on tärkeimpiä metsikön luonnon- 3) 3 kohdassa mainituilla rehevillä lehtolaikuilla ainoastaan lehtolaikkuja, jotka erottuvat selvästi ympäristöstään vaateliaan kasvillisuutensa vuoksi; 4) 4 kohdassa mainitulla ojittamattomalla suolla ojittamatonta suota silloinkin, kun suohon on kaivettu ojia, mutta ojat ovat yksittäisiä, eivätkä ne ole kuivattaneet suota; 5) 5 kohdassa mainituilla elinympäristöillä kallioperään tai kivennäismaahan uurtuneita, jyrkkärinteisiä, yleensä vähintään kymmenen metriä syviä rotkoja ja kuruja, jos niille on luonteenomaista muusta ympäristöstä poikkeava kasvillisuus; 6) 6 kohdassa mainituilla elinympäristöillä yleensä vähintään kymmenen metriä korkeita kalliojyrkänteitä ja niiden varjostamia välittömiä alusmetsiä, jos niissä rapautumistuotteiden seurauksena on muusta metsäympäristöstä poikkeavaa vaateliasta kasvillisuutta; sekä 7) 7 kohdassa mainituilla elinympäristöillä kohdan mukaisia hietikoita, kallioita, kivikoita, louhikoita, vähäpuustoisia soita ja rantaluhtia, jos niiden ominaispiirteitä ovat erityiset kosteusolot, ravinnetilanne sekä luonnontilaisen kaltaisena säilynyt puusto vanhoine ylispuineen ja kelopuineen ja lahopuineen. 11 Heinolan kihlakunnanviraston syyttäjäosasto 5.1.2004 (04/2), päätös syyttämättä jättämisestä: esitutkinnassa ei selvinnyt sitä, minkälainen alue oli ollut kasvillisuudeltaan ennen hakkuun aloittamista; toisin sanoen sitä, oliko kysymyksessä ollut ja millä perusteilla metsäasetuksen 7 :ssä määritelty rehevä korpi. Puolitoista vuotta hakkuun jälkeen otetut valokuvat eivät antaneet minkäänlaista informaatiota siitä, mitä on tai onko alueella aikaisemmin ollut vaateliasta ja rehevää kasvillisuutta. 12 Häggman 2002, s. 63. 13 Meriluoto Soininen 1998, s. 25. 271

mukaisuuden tunnusmerkkejä. Kuolleen ja lahon puun vähäisyys, harvennuksin aikaansaatu säännöllinen puuston rakenne, tasainen ikä- ja kokojakauma, puiden säännöllinen sijainti sekä tuoreet tai muuten näkyvät hakkuujäljet ovat selviä merkkejä luonnontilaisuuden puuttumisesta. 14 Vanhassa metsässä esiintyy myös tiettyjä ilmentäjälajeja, joiden esiintyminen on selvä osoitus kauan jatkuneesta häiriöttömästä kehityksestä ja luonnontilasta. Määriteltäessä luonnontilaisuutta on otettava huomioon myös alueen käyttöhistoria, kuten metsätalous, laidunnus, virkistyskäyttö ja retkeily, ja pääteltävä, vähentääkö se kohteen arvoa luonnontilaiseen elinympäristöön verrattuna. Kohteiden tulisi olla myös ympäristöstään selvästi erottuvia. Erottuvuus voi perustua maastonmuotoon, pienveden esiintymiseen tai kallio- ja maaperän erikoisen ravinteikkuuden, kosteuden tai kuivuuden aiheuttamaan kasvilajistoon. Myös puusto esimerkiksi korkean ikänsä tai luonnontilaisuutensa takia voi erottaa alueen ympäristöstään. Sana ominaispiirre on metsälaissa hyvin keskeinen. Laki ei kuitenkaan määrittele, mikä ominaispiirre on. Sanakirjan mukaan ominaispiirre on jollekin asialle ominainen, tyypillinen piirre. 15 Metsälain 10 :n tulkintaa helpottamaan on tehty useita opaskirjoja. Nämä oppaat ohjaavat käytännössä hyvin paljon metsälain tulkintaa sekä tuomioistuinten ratkaisuja. Meriluodon ja Soinisen kirjoittamassa opaskirjassa arvokkaan elinympäristön ominaispiirre on määritelty seuraavasti: Arvokkaan elinympäristön ominaispiirteillä tarkoitetaan elinympäristön biologisia, fysikaalisia, kemiallisia, geologisia sekä geomorfologisia ominaisuuksia ja ilmiöitä tai muita piirteitä, jotka ovat välttämättömiä erikoistuneimman lajiston säilymiselle tai jotka muuten kuvaavat kyseistä elinympäristöä, kuten jyrkkä kallioseinämä, kostea ja vakaa pienilmasto, kalkkivaikutteinen maaperä tai vanhat järeät lehtipuut. 16 Ominaispiirteet voidaan jakaa myös ensisijaisiin ja toissijaisiin ominaispiirteisiin. Ensisijaisilla ominaispiirteillä tarkoitetaan kasvupaikkatekijöitä, eli ilmastoa, topografiaa, maalajia, maaperän kemiallisia ominaisuuksia, veden määrää ja kulkua sekä näiden tekijöiden luomaa pienilmastoa. Toissijaisia ja metsän käsittelyssä muuttuvia ominaispiirteitä ovat muun muassa kasvipeite ja kasvilajisto. Metsän luontainen kehitys myös muuttaa metsän ominaispiirteitä, jolloin toiset ominaispiirteet häviävät ja toiset taas vahvistuvat. 17 Ominaispiirteiden määrittely itsessään on siis haasteellista. On kuitenkin huomattava, että vaikka ominaispiirteet tunnistettaisiinkin, voi silti olla vaikeaa arvioida sitä, minkä verran ja minkälaisia häiriöitä voidaan aiheuttaa muuttamatta ominaispiirteitä. 14 Meriluoto Soininen 1998, s. 25. 15 Nurmi ym. 1992, s. 431. 16 Meriluoto Soininen 1998, s. 24. 17 Lehesvirta Vuokko 2001, s. 77 79. 272

3 METSÄLAIN RIKKOMISEN OIKEUDELLISET SEURAAMUKSET 3.1 Rikosoikeudellinen rangaistus Vaikka metsärikokset ja -rikkomukset ovat laajasti ymmärrettynä ympäristörikoksia 18, ne ovat motiiveiltaan pohjimmiltaan taloudellista rikollisuutta. Tavanomaisen talouskäytön ulkopuolelle rajattujen MetsäL 10.2 :n erityisen tärkeiden elinympäristöjen lainvastaisen käsittelyn motiivit ovat yleensä taloudellisia. Elinympäristöjä voidaan hakata liian voimakkaasti tulojen saamiseksi. Koska elinympäristöjen säilyttämiseen saa korvausta valtiolta vain tietyn omavastuuosuuden ylittävältä osalta, maanomistajalle on taloudellisesti edullista hakata lainvastaisesti tällainen elinympäristö. 19 Rikosoikeudellinen rangaistus eroaa muista rikoksen seuraamuksista muun muassa seuraavien erityispiirteiden vuoksi: rangaistus on viranomaisen lain nojalla määräämä oikeudellinen seuraamus; se tuomitaan tekijälle lain rikkomisen seurauksena; se sisältää aina tekijään kohdistuvan moitteen ja merkitsee siten jonkinlaisen kielteisen kokemuksen tai kärsimyksen aiheuttamista. 20 Metsärikkomukset ovat rangaistavia sekä tahallisina että tuottamuksellisina, eli huolimattomuudesta tehtynä. Rankaiseminen metsärikoksesta puolestaan vaatii tahallisuutta taikka törkeää huolimattomuutta. 21 Tästä poikkeuksena ovat tapaukset, joissa teko on kohdistunut MetsäL 10 :n suojelemiin erityisen tärkeisiin elinympäristöihin. Tällainen teko rangaistaan metsärikoksena vain tahallisesti tehtynä. Tahallisuuden osoittaminen saattaa kuitenkin olla vaikeaa, minkä vuoksi useat teot jäävät metsärikoksina rankaisematta. Ilmeisesti juuri tahallisuuden vaikean osoittamisen takia syyttäjät eivät ole kovin halukkaita viemään metsärikosasioita oikeuteen. Lisäksi metsärikoksia pidetään vähäpätöisinä muuhun rikollisuuteen verrattaessa. 18 Ympäristörikoksissa esiintyy paljon taloudellista rikollisuutta. Esimerkiksi jätteiden dumppaus -tyyppisen ympäristörikoksen taustalla on yleensä taloudellinen motiivi. 19 Laakso ym. 2003, s. 648 649. 20 Lappi-Seppälä 2000, s. 1. 21 Rikoslain (RL, 39/1889) 3 luvun (515/2003) 6 :n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. RL 3 luvun 6 :n mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuottamus). Se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä (törkeä tuottamus), ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet. Pikemmin tapaturmaan kuin tuottamukseen perustuvasta teosta ei rangaista. 273

Rikosoikeudellinen järjestelmä aiheuttaa kärsimystä ja tästä syystä kriminalisointeihin saadaan tukeutua vasta, kun muut yhteiskunnalliset mekanismit ovat pettäneet. Muut ohjauskeinot eivät kuitenkaan voi täysin korvata ympäristörikosoikeudellisia säädöksiä, sillä ympäristöhallinnosta tulee hampaaton ilman rikosoikeudellisen järjestelmän taustavoimaa. 22 Metsälain rikkomisesta voidaan tuomita kolmenlaisia seuraamuksia: rangaistuksia, menettämisseuraamuksia sekä korjaavia toimenpiteitä. Metsärikosten osalta sanktiot on määritelty rikoslaissa, metsärikkomuksista metsälaissa. 3.2 Metsärikkomus Metsärikkomuksesta on säännelty metsälain 18 :ssä (520/2002). 23 Metsärikkomuksen rangaistavuus edellyttää tahallisuutta tai tuottamusta, eli huolimattomuutta. Tämä tarkoittaa, että jos vahingollinen tapahtuma ei olisi ollut huolellisellakaan toiminnalla estettävissä, ei teko ole rangaistava. Rangaistavuuden poistumisesta huolimatta asianomainen voidaan velvoittaa suorittamaan korjaavia toimenpiteitä MetsäL 20 :n mukaisin pakkokeinoin. Teon rangaistavuus ja korjaavat toimenpiteet eivät näin ollen ole sidoksissa toisiinsa. MetsäL 8 :ssä säädetty uudistamisvelvoite on siis laajempi kuin sen laiminlyönnin kriminalisointi. Huolellinenkaan metsänomistaja ei vapaudu uudistamisvelvoitteen loppuunsaattamisesta hankkeen epäonnistuessa, ellei metsäkeskus hakemuksen nojalla anna siitä vapautusta MetsäL 8 :n 4 momentin (315/2007) mukaisesti. Sen sijaan rangaistukselta hän välttyy. 24 Käsittelen tässä artikkelissa ainoastaan MetsäL 18 :n 2 momentin 1 ja 4 kohdat, joilla on merkitystä avainbiotooppien suojelun kannalta. 22 Pirjatanniemi 2001, s. 21. 23 Joka tahallaan tai huolimattomuudesta 1) laiminlyö antaa 14 :ssä säädetyn metsänkäyttöilmoituksen tai tekee ilmoituksen säädetyn 14 vuorokauden määräajan jälkeen, 2) rikkoo 5 :n puuston hakkuuta koskevaa säännöstä tai sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä, 3) rikkoo 8 :n uuden puuston aikaansaamista koskevaa säännöstä tai sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä, 4) suorittaa metsän monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeään elinympäristöön kohdistuvan hoito- tai käyttötoimenpiteen 10 :n tai sen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen vastaisesti taikka ilman lupaa tai lupaehdon vastaisesti, 5) rikkoo 12 :n 1 tai 2 momentin metsätaloutta koskevaa säännöstä tai niiden nojalla annettua määräystä tai 6) rikkoo 13 :n suoja-alueita koskevaa säännöstä tai sen nojalla annettua määräystä, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, metsärikkomuksesta sakkoon. 24 Kiviniemi 2004, s. 349. 274

3.2.1 Metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönti Ensimmäisenä metsälain 18 :n 2 momentissa kuvatuista metsärikkomuksista on metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönti. Laiminlyöntiin voivat syyllistyä vain ne, joille laki asettaa velvollisuudeksi ilmoituksen teon. Metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönnistä voidaan siis tuomita vain maanomistaja tai muu MetsäL 14 :ssä määritelty ilmoitusvelvollinen. Laiminlyönniksi katsotaan ilmoituksen tekemättä jättäminen sekä ilmoituksen tekeminen puutteellisena 25, virheellisenä 26 taikka määräaikojen ulkopuolella. 27 Määräaikojen noudattamisen arvioinnissa merkitystä on hakkuun taikka muun toimenpiteen aloittamisella, vasta aloittamisesta voidaan katsoa, onko ilmoitus tehty lain vaatiman määräajan kuluessa, eli aikaisintaan kaksi vuotta taikka viimeistään 14 päivää ennen hakkuun aloittamista. Koska metsänkäyttöilmoitus sisältää tietoja myös metsälain erityiskohteista, on sillä tärkeä asema biodiversiteettiä turvaavan MetsäL 10 :n noudattamisen valvonnan kannalta. 3.2.2 Erityisen tärkeän elinympäristön käsittelymääräysten rikkominen Metsälain 18 :n 2 momentin 4 kohdassa on säännelty rangaistavaksi tahallaan tai huolimattomuudesta tehty metsän monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeään elinympäristöön kohdistuvan hoito- tai käyttötoimenpiteen suorittaminen 10 :n tai sen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen vastaisesti taikka ilman lupaa tai lupaehdon vastaisesti. Kyseessä on oltava: 1. MetsäL 10 :n 2 momentissa määritelty, 2. luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen, 25 Metsäkeskuksen tulisi varata ilmoituksen tekijälle mahdollisuus täydentää tekemäänsä ilmoitusta, mikäli täydentäminen ei ole tarpeetonta. 26 Väärien tietojen antaminen taikka asiaa koskevan tärkeän tiedon salaaminen on rangaistavaa rikoslain 16 luvun (563/1998) 8 :n mukaan väärän todistuksen antamisena viranomaiselle. 27 Oulun käräjäoikeus 11.5.2006 (Nro 06/1243, R 06/495): Metsänomistaja oli tehnyt metsänkäyttöilmoituksen uudistuksesta ja jättänyt ilmoituksen erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelystä tekemättä. Vastauksessaan vastaaja kiisti tienneensä alueella olevasta elinympäristöstä ja huomautti tulleensa tilan omistajaksi vasta edellisenä vuonna. Käräjäoikeus lausui, että vastaaja ei edellisenä vuonna tekemässään metsänkäyttöilmoituksessa ilmoittanut alueella tehtävistä toimenpiteistä. Hänen olisi ennen toimenpiteisiin ryhtymistä tullut selvittää, voidaanko kyseinen toimenpide suorittaa. Maanomistaja tuomittiin sakkorangaistukseen metsärikkomuksesta. Vrt. Raahen käräjäoikeus 14.6.2005 (Nro 05/337, R 05/152): Maanomistaja joka toimi ammattimiehenä metsäalalla jätettiin rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 6 luvun (515/2003) 12 :n 1 kohdan perusteella. Käräjäoikeus totesi, että vaikka vastaajan on voitu edellyttää tietävän alueella olevasta elinympäristöstä, on asian käsittelyssä tullut metsälain osalta esille sellaisia tietoja, että vastaajan tekoa voitiin pitää vähäisenä. Myös vaatimus taloudellisen hyödyn menettämisestä hylättiin. 275

3. ympäristöstään selvästi erottuva erityisen tärkeä elinympäristö, jonka 4. hoito- tai käyttötoimenpiteitä ei ole tehty elinympäristön ominaispiirteet säilyttävällä tavalla, eikä 5. toimenpiteeseen ole saatu MetsäL 11 :ssä tarkoitettua poikkeuslupaa tai toimenpide on tehty lupaehtojen vastaisesti. 28 Maa- ja metsätalousministeriön antaman metsälain soveltamispäätöksen 9 :n mukaan kiellettyjä toimenpiteitä erityisen tärkeissä elinympäristöissä ovat: 29 1. avohakkuu, 2. kasvupaikalle ominaista kasvillisuutta selvästi vahingoittava maanpinnan käsittely, 3. ojitus, 4. metsätien tekeminen, 5. purojen ja norojen perkaus, 6. kemiallisten torjunta-aineiden käyttö, 7. sellaisten puiden viljely, jotka eivät kuulu Suomen luontaiseen lajistoon, sekä 8. muut metsätaloudelliset toimenpiteet, jotka oleellisesti muuttavat puuston varjostus- ja suojavaikutusta. Soveltamispäätöksen mukaan sallittuja toimenpiteitä ovat yleensä varovaiset hakkuut, yksittäisten puiden kaataminen, yksittäisten kuokkalaikkujen teko, puiden istuttaminen, siementen kylväminen, puutavaran kuljetus maanpinnan ollessa jäässä tai lumen peittämänä sekä muut toimenpiteet, jotka eivät vahingoita elinympäristön ominaispiirteitä. 30 3.3 Metsärikos Rikoslain 48 (578/1995) lukuun on koottu sellaiset ympäristörikokset, joilla aiheutetaan tai voidaan aiheuttaa suurta vahinkoa ympäristölle. Metsärikos liitettiin RL 48a (515/2002) lukuun 1.9.2002 alkaen luonnonvararikosuudistuksen yhteydessä (RL 48a:3). Rikoslain 48a luvun 3 :n 1 momentin mukaan metsärikoksesta tuomitaan se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta: 1. hakkaa metsää MetsäL 5 :n 2 momentin tai 5 :n 4 momentin nojalla annetun kasvatus tai uudistushakkuuta koskevan säännöksen tai määräyksen vastaisesti tai 2. rikkoo suojametsäaluetta tai suoja-aluetta koskevaa metsälain tai sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä. 28 Kiviniemi 2004, s. 352. 29 MMMp 224/1997, s. 6 30 MMMp 224/1997, s. 6 276

Metsärikoksen rangaistusmaksimi on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Rikoslain 48a luvun 3 :n 2 momentin mukaan metsärikoksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan vahingoittaa metsän hoito- tai käyttötoimenpiteellä ympäristöstään selvästi erottuvaa metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää luonnontilaista tai luonnontilaisen kaltaista elinympäristöä metsälain tai sen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen vastaisesti taikka ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehdon vastaisesti siten, että teko on omiaan vaarantamaan kyseisen elinympäristön ominaispiirteiden säilymistä. Teko voidaan katsoa metsärikokseksi vain jos se täyttää kaikki edellä mainitut tunnusmerkit. 3.3.1 Erityisen tärkeät elinympäristöt Metsälain 10 :n mukaisiin erityisen tärkeisiin elinympäristöihin kohdistunut teko voidaan rangaista metsärikoksena vain, jos elinympäristöä vahingoitetaan tavalla, joka on omiaan vaarantamaan kyseisen elinympäristön ominaispiirteiden säilymistä. Kuten aiemmin on jo todettu, tällainen teko voidaan rangaista metsärikoksena vain tahallisesti tehtynä. MetsäL 10 :n kohteita lukuun ottamatta metsärikosten rangaistavuus edellyttää joko tahallisuutta taikka törkeää huolimattomuutta. Luonnonvararikosuudistuksen perusteluissa erityisen tärkeisiin elinympäristöihin kohdistuneiden tekojen tuottamuksellisesti aiheutettujen vahinkojen jättäminen rankaisematta metsärikoksena on perusteltu kohteiden mahdollisesti asiantuntijallekin vaikealla tunnistettavuudella. Samoin voi olla vaikeaa arvioida yksittäisen toimenpiteen vaikutusta elinympäristön säilymiseen. Lisäksi elinympäristöjen kartoituksessa ei löydetä kaikkia kohteita. 31 Perustelujen mukaan erityisen tärkeään elinympäristöön kohdistuva teko, josta ei aiheudu metsärikossäännöksessä mainittuja vaikutuksia eli vaaraa tai vahinkoa kyseisen elinympäristön säilymiselle, voi tulla rangaistavaksi metsärikkomuksena. Teko voi tulla rangaistavaksi metsärikkomuksena myös huolimattomuudesta tehtynä, kun taas metsärikossäännöksen soveltaminen edellyttää näissä tapauksissa aina tahallisuutta. Myös MetsäL 11 :ssä säädetyn, erityisen tärkeään elinympäristöön myönnetyn poikkeusluvan ehtojen vastainen metsänkäsittely voidaan rangaista metsärikoksena samaten kuin toimenpide, johon lupaa ei ole haettu. 32 3.3.2 Vanhentuminen Rikoslain 8 luvussa (297/2003) on säädetty rikosten vanhentumisesta. RL 8 luvun 2 :n mukaan syyteoikeuden vanhentuminen lasketaan rikoksen tekopäi- 31 HE 203/2001, s. 19. 32 Kiviniemi 2004, s. 355. 277

västä taikka laiminlyöntirikoksen ollessa kyseessä siitä, kun laiminlyöty teko olisi pitänyt viimeistään tehdä. Jos rikoksen tunnusmerkistössä edellytetään tietyn seurauksen syntymistä, aika lasketaan tuon seurauksen ilmenemispäivästä. Metsärikkomus sekä metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönti vanhenevat kahdessa vuodessa rikoksen tekopäivästä, sillä kovin niistä säädetty rangaistus on sakkoa. Metsärikkomusten lyhyet vanhentumisajat aiheuttavat ongelmia sanktiojärjestelmän toimivuuden kannalta. Rikkomukset helposti vanhenevat, jos niitä ei havaita välittömästi teon jälkeen, sillä metsärikoksien tutkimuksissa välttämättömät maastotarkastukset on tehtävä lumettomana aikana. Kahden vuoden vanhentumisajan vuoksi maastotarkastuksen tekoon on käytännössä kaksi kesää aikaa epäillyn rikkomuksen tekemisestä. 33 On huomattava, että metsärikkomuksen vanhentuminen ei estä menettämisseuraamuksen vaatimista. Metsärikos, josta kovin rangaistus on kaksi vuotta vankeutta, vanhenee viidessä vuodessa. Tutkimistani syyttäjien päätöksistä jättää syyttämättä kuudestatoista tapauksesta neljässä syynä oli vanhentuminen, kahdeksassa riittävän näytön puuttuminen ja neljässä muu syy, esimerkiksi vastaajan syyllisyys metsälain rikkomisessa oli vähäinen, 34 taikka syyttäjä ei vakuuttunut siitä, että kyseessä oli lakikohde. 35 3.4 Muut seuraamukset Rangaistusseuraamusten lisäksi metsälain rikkomisesta voi tulla tekijälle myös muita seuraamuksia. Näitä ovat menettämisseuraamus ja korjaavat toimenpiteet. 36 Menettämisseurauksesta säädetään MetsäL 19 :ssä (881/2001) sekä RL 10 luvun (875/2001) 10 :ssä. Rikoslain 10 luvun 10 :n 1 momentin mukaan menettämisseuraamukset saadaan jättää tuomitsematta, jos tekijä jätetään rikoslain 3 luvun (515/2003) 5 :n 3 momentin mukaan rangaistukseen tuomitsematta. Se, onko menettämisseuraamukset jätettävä tuomitsematta, arvioidaan teosta ja tekijästä ilmenevien seikkojen perusteella. 37 33 Laakso ym. 2003, s. 660. 34 Kauhajoen kihlakunnanviraston syyttäjäosasto 8.5.2002 (02/42), päätös syyttämättä jättämisestä. 35 Heinolan kihlakunnanviraston syyttäjäosasto 5.1.2004 (04/1 ja 04/2), päätökset syyttämättä jättämisestä. 36 Pohjois-Karjalan metsäkeskus 22.10.2004 (19/135/04): metsäkeskus totesi päätöksessään, että metsälakia oli rikottu ojittamalla MetsäL 10 :ssä tarkoitettua lakikohdetta. Metsäkeskuksen viranomaispalvelut päätti, ettei asiasta tehdä ilmoitusta syyttäjälle syytteen nostamista varten, koska asia oli metsärikkomuksena vanhentunut. Metsäkeskus päätti ryhtyä MetsäL 20 :n mukaisiin korjaaviin toimenpiteisiin ojitetun lettosuon luonnontilan palauttamiseksi. Aluksi metsänomistajan kanssa pyrittiin pääsemään sopimukseen tarpeen olevista korjaavista toimenpiteistä. 37 Ks. Varkauden käräjäoikeus 4.5.2004 (Nro 04/217, R 04/137): Vastaajan todettiin huolimattomuudesta syyllistyneen metsärikkomukseen. Ottaen huomioon vastaajan menettely ja siitä 278

Metsäasioissa tärkein menettämisseuraamus on rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn menettäminen, ja MetsäL 19 :n mukaan metsärikkomuksesta ei voisi muuta menettämisseuraamusta seuratakaan. 38 4 VASTUUN KOHDENTUMINEN 4.1 Metsän hakkaajan vastuu Metsälain 7 :ssä säädetään metsän hakkaajan vastuusta: Metsän hakkaajan tulee puustoa hakatessaan ja muita siihen liittyviä toimenpiteitä tehdessään osaltaan huolehtia siitä, että hakkuussa ja siihen liittyvissä toimenpiteissä noudatetaan tämän lain säännöksiä. Silloin kun metsänhakkuuoikeus on luovutettu toiselle, metsän hakkaajaksi katsotaan metsänhakkuuoikeuden haltija. Metsälain 7 :n perusteluissa todetaan, että valtaosa yksityismetsien puusta myydään metsänhakkuusopimukseen perustuvalla niin sanotulla pystykaupalla. 39 Metsänhakkuusopimus voidaan määritellä sopimukseksi, jolla luovutetaan määrätylle henkilölle oikeus hakata ja korjata määrätyltä toiselle kuuluvalta alueelta sopimuksenmukainen puumäärä. Tällöin metsän hakkaajaksi katsotaan se, jolle hakkuuoikeus on luovutettu. 40 Metsälain 7 :n perusteluissa haluttiin korostaa osaltaan hakkuuoikeuden haltijan vastuuta metsälain noudattamisesta, sillä käytännössä maanomistajien mahdollisuudet valvoa hakkuuta ovat heikot etenkin tapauksissa, joissa maanomistaja asuu tilan ulkopuolella. 41 Lailla ei säännellä metsänomistajan ja hakkuuoikeuden haltijan yksityisoikeudellisia sopimuksia, vaan kyse on vastuusta suhteessa julkiseen valtaan. Vastuun kohdentumista harkittaessa yksityisoikeudellisen sopimuksen laatimisella voi kuitenkin olla merkitystä harkittaessa sitä, keneen MetsäL 7 :n mukainen vastuu tulisi kohdentaa. Lainkohdan perustelujen mukaan lailla ei ole myöskään tarkoitus säännellä metsänhakkuuoikeuden haltijan ja hänen käyttämiensä urakoitsijoiden välisiä suhteita. Metsänhakkuuoikeuden haltija ei voisi siirtää lain mukaista vastuutaan käyttämälleen urakoitsijalle. ilmenevä syyllisyys, rikosta oli pidettävä kokonaisuutena arvioituna vähäisenä ja myös tekoon liittyvistä erityisistä syistä anteeksi annettavana. Koska tekoa oli pidettävä vähäisenä ja anteeksi annettavana, eikä vastaaja ollut tavoitellut teollaan etua itselleen tai toiselle, käräjäoikeus katsoi, että tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet olivat olleet sellaiset, että myös menettämisseuraamus oli jätettävä tuomitsematta. 38 Kiviniemi 2004, s. 357. 39 Pystykaupassa myyjä luovuttaa ostajalle oikeuden hakata ja korjata rajatulta alueelta merkityt puut tai sovitun puumäärän. 40 HE 63/1996, s. 55. 41 Noin 40 prosenttia metsänomistajista asuvat tilalla vain osan vuotta tai eivät ollenkaan. 279

Metsän hakkaajan vastuun arvioimisessa on kyse tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta. Hakkuu ja sen yhteydessä tehtävät toimenpiteet ovat metsälain tavoitteiden ja laissa säädettyjen velvollisuuksien toteutumisen kannalta keskeinen tapahtuma koko siinä prosessissa, joka liittyy puun hankkimiseen metsistä. 42 Metsälain 7 :n perusteluissa on hakkuuoikeuden haltijalle asetettu todistustaakka. Tällä tarkoitetaan sitä, että vastuu lain rikkomisesta on hakkuuoikeuden haltijalla, ellei hän voi näyttää pääasiallisen syyn lainvastaiseen lopputulokseen olleen maanomistajassa taikka hallintaoikeuden tai muun erityisen oikeuden haltijassa taikka jollain muulla taholla. Mikäli hakkaajana on metsän omistaja, vastuu hakkuusta on hänellä. 43 Metsälain 7 :n osaltaan -sana on aiheuttanut ongelmia vastuun kohdentamisessa erityisesti MetsäL 10.3 :n sääntelemissä tapauksissa, joissa lainmukainen hakkuu vaatii hakkaajalta tietoa, erityisen tärkeiden elinympäristöjen tunnistamista sekä kohteeseen sopivia hakkuumenetelmiä. Oikeuskäytännön perusteella osaltaan -sana näyttäytyy vastuun jakautumisessa myös siten, että hakkuuoikeuden haltijan on katsottu olevan yksin vastuussa, jos muiden toimijoiden osuus lainvastaiseen lopputulokseen ei ole ollut tämän osuutta suurempi. 44 Myös metsänkäyttöilmoituksen laadinta oikein, leimikonsuunnittelijan leimikon rajaus sekä leimausselosteesta ilmenevät kohdetta koskevat tiedot vaikuttavat lainmukaisen hakkuun onnistumiseen. Nykysuomen sanakirjan osaltaan -sanalle antaman merkityksen mukaan MetsäL 7 :n voi tulkita sanamuodon mukaista tulkintaa käyttäen tarkoittavan sitä, että metsän hakkaajan tulee yhtenä muiden joukossa huolehtia siitä, että metsälain säännöksiä noudatetaan. 45 Jos säännöstä tulkitaan teleologisen tulkinnan avulla, tulee pohdittavaksi kysymys, mikä on MetsäL 7 :n tarkoitus ja tavoite? Pyritään siis selvittämään, mikä on lainsäännöksen tavoite. Tavoitteen voidaan katsoa olevan hakkuiden ja niihin liittyvien toimenpiteiden toteuttaminen onnistuneesti ja lainmukaisesti. Vaikka tavoitteen toteutuminen on ensisijaisesti metsän hakkaajan ja hakkuuoikeuden haltijan varassa, metsälain kaikkien tosiasiallisten toimijoiden tulisi ottaa vastuu metsälain noudattamisesta. 4.2 Urakoitsijan vastuu Urakoitsijat ovat tahoja, jotka suorittavat hakkuut käytännössä, eli paikanpäällä hakkuukohteessa kaatavat puut. Valtaosa hakkuista teetetään urakoitsijoilla hakkuuoikeuden haltijan ja urakoitsijan välisin sopimuksin. Hakkuutoiminnassa urakoitsijoita ohjaavat hakkuuoikeuden haltijan laatimat hakkuuohjeet ja 42 HE 63/1996, s. 29. 43 HE 63 / 1996, s. 31. 44 Ks. Nurmeksen käräjäoikeus 26.5.2004 (Nro 04/179, R 04/60). 45 Nykysuomen sanakirja s. 369; Esimerkkilause selventämään osaltaan -sanan merkitystä: Yhdistys pyrkii osaltaan (= yhtenä muiden joukossa) auttamaan apua tarvitsevia. 280

mahdollinen muu nimenomainen ohjeistus. Mikäli urakoitsijan ohjeiden mukaan suorittama hakkuu on laiton, voidaan katsoa vastuun olevan hakkuuoikeuden haltijalla. Kuitenkin, jos urakoitsija on rikkonut metsälakia toimimalla vastoin hakkuuoikeuden haltijan ohjeita taikka muuten menettelyllään aiheuttanut lainvastaisen tilanteen, on urakoitsija tällöin rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan tai laiminlyönnistään. 46 Jos lainvastainen menettely on ollut tahallista ja urakkasopimuksen vastaista, voi urakoitsija joutua joko yksin taikka hakkuuoikeuden haltijan ohella vastuuseen metsälain rikkomisesta. Vaikka lainvastainen toiminta olisi johtunut yksin urakoitsijasta, korvaavia toimenpiteitä koskevan velvoitteen katsotaan kuitenkin isännänvastuun perusteella tällaisessakin tapauksessa kohdistuvan hakkuuoikeuden haltijaan. 47 Hakkuuoikeuden haltija voi kuitenkin regressioikeuden nojalla vaatia urakoitsijalta korjaavista toimenpiteistä aiheutuneita kustannuksia, jos korjaavia toimenpiteitä vaatineet olosuhteet ovat syntyneet urakoitsijan tahallisesta teosta tai laiminlyönnistä. Hämeenlinnan kihlakunnan syyttäjäviraston antamalla päätöksellä (04/484) 48, syyttäjä jätti urakoitsijan syyttämättä sillä perusteella, että ei ollut riittävää selvitystä siitä, kuka on ollut se metsäkoneen kuljettaja, joka on suorittanut hakkuun suojavyöhykkeen sisällä vahingoittaen näin erityisen tärkeää elinympäristöä. Metsäkeskus ihmetteli onko nykyaikaisessa dokumentoidussa puunkorjuussa mahdollista, että ei pystytä kyseisen yhtiön kohdalla selvittämään hakkuukoneen kuljettajaa. Lisäksi metsäkeskus korosti, että tapauksessa oli kiistaton metsälain 10 :n rikkominen jäänyt syyttäjänviraston ratkaisun seurauksena rankaisematta ja MetsäL 10 :n valvonnan uskottavuuden kannal- 46 Ks. Hyvinkään käräjäoikeus 2.3.2004 (04/182), jossa hakkuuoikeuden haltija väitti urakoitsijan omatoimisesti aiheuttaneen lakikohteen vahingoittumisen. Syyttäjä jätti urakoitsijan syyttämättä näytön puutteen vuoksi. 47 Vahingonkorvauslain (412/1974) 3:1.1 :n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Työnantajana pidetään myös sitä, joka antaa tehtävän sellaiselle itsenäiselle yrittäjälle, joka huomioon ottaen toimeksiantosuhteen pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet on rinnastettava työntekijään. 48 Hämeenlinnan syyttäjänvirasto (04/484), päätös syyttämättä jättämisestä: Metsälain 10 :n mukaisen arvokkaan elinympäristön (lähde) varjostusolosuhteet olivat hakkuun johdosta heikentyneet. Metsäkeskus oli tehnyt asiasta tutkintapyynnön, jossa se oli vaatinut asianosaisille rangaistusta metsärikkomuksesta. Syyttäjä ei nostanut syytettä hakkuuoikeuden haltijaa vastaan katsoen hänen asianmukaisesti rajanneen kohteen ja tiedottaneen tästä urakoitsijalle. Urakoitsija oli tästä huolimatta hakannut kohteen rikkoen näin metsälakia. Urakoitsijan osalta syyttäjä jätti syytteen nostamatta sillä perusteella, että ei ollut riittävää selvitystä siitä, kuka oli ollut se metsäkoneen kuljettaja, joka oli suorittanut hakkuuta rajatun suojavyöhykkeen sisällä. Metsäkeskus pyysi valtionsyyttäjää ottamaan syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen ratkaistavaksi. Valtionsyyttäjä ei katsonut toimenpiteitä aiheelliseksi. 281

ta tapauksessa tehty ratkaisu oli vahingollinen. Lainsäädännössähän on pyritty vaikuttamaan asiaan säätämällä 1.9.2002 alkaen metsärikkomukset rangaistavaksi joko tahallaan tai tuottamuksellisesti tehtynä. Metsälain perustelujen mukaan hakkuuoikeuden haltija ei voi siirtää lain mukaista vastuutaan käyttämälleen urakoitsijalle. 49 Vaikka perustelujen mukaan metsälailla ei ole tarkoitus säännellä hakkuuoikeuden haltijan ja urakoitsijoiden välisiä yksityisoikeudellisia sopimuksia, ei hakkuuoikeuden haltija kuitenkaan voi välttyä vastuulta esimerkiksi siirtämällä sopimuksella omaa vastuutaan metsälain noudattamisesta urakoitsijalle. 4.3 Leimikon suunnittelijan vastuu Metsälain 7 :ssä leimikonsuunnittelijaa ei ole mainittu mahdollisena vastuuvelvollisena. Lainkohdan perustelujen mukaan vastuu voi kuitenkin kohdistua myös leimikon suunnittelijaan. Jos maanomistaja taikka hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltija voi näyttää, että hän on hyvässä uskossa hakannut asiantuntijan tekemän leimikon, häneen ei tulisi kohdentaa rangaistusta. Tällaisessa tilanteessa rangaistus tulisi kohdentaa leimikon suunnitelleeseen, mikäli leimikko on tahallisesti tai törkeän huolimattomasti suunniteltu niin, että sen mukaisesti tehty hakkuu on lainvastainen. 50 Metsänhoitoyhdistykset suunnittelevat suuren osan leimikoista. Koska metsänhoitoyhdistykset edustavat metsäalan asiantuntemusta, on perusteltua, että metsänomistaja tai muu taho, jolla ei vastaavaa asiantuntemusta ole, voi luottaa asiantuntijan tekemään suunnitelmaan ja sen lainmukaisuuteen. Ongelmalliseksi vastuun kohdentamisessa voi kuitenkin tulla tilanne, jossa vastakkain on kaksi asiantuntevaa tahoa, esimerkiksi metsäyhtiö hakkuuoikeuden haltijana ja metsänhoitoyhdistys leimikon suunnittelijana. Jos lainvastaisuus on ollut kohtuudella leimikkoa ostettaessa tai korjattaessa havaittavissa, on hakkuuoikeuden haltija vastuussa. Jos leimikko on tahallaan suunniteltu lainvastaiseksi, myös suunnittelija tuomittaneen avunannosta tai yllytyksestä rikokseen. 51 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on mietinnössään katsonut, ettei vastuuta voida MetsäL 7 :n sanamuodosta johtuen kohdentaa leimikon suunnittelijaan. 52 Jos katsotaan, kuten maa- ja metsätalousvaliokunta lienee tarkoittanut, että leimikon suunnittelu on metsän hakkuukäsitteeseen kuulumaton itsenäinen teko, eikä osa metsän hakkuuprosessia, voi leimikon suunnittelija olla rangaistusvastuussa vain avunantajana tai yllyttäjänä. 53 Avunannolla tarkoitetaan tahallista, neuvoilla, toimella tai kehotuksella tapahtuvaa myötävai- 49 HE 63/1996, s. 29. 50 HE 63/1996, s. 29. 51 Kiviniemi 2004, s. 282. 52 MmVM 18/1996, s. 4. 53 Kiviniemi 2004, s. 282. 282

kuttamista toisen tekoon, joko ennen rikosta tai sen jälkeen. Avunantotilanteessa sekä avunantajalta, että varsinaiselta tekijältä vaaditaan tahallisuutta. 54 Tahallisuus voi olla myös välinpitämättömyyttä; esimerkiksi urakassa noudatetaan suunnitelmaa vaivautumatta selvittämään sen ilmeistä lain vastaisuutta. Huolimattomuutta tai törkeää huolimattomuutta ei voida rankaista avunantona. 4.4 Vastuu organisaatiossa Metsärikokset liittyvät muita luonnonvararikoksia useammin toimintaan, jota harjoitetaan oikeushenkilön muodossa. Vaikka tyypilliset ongelmat rikottaessa metsälakia liittyvät puun tai hakkuuoikeuden myyjänä toimivien luonnollisten henkilöiden tai heidän omistamiensa yhtymien ja ostajan välillä, saattaa ongelmaksi tulla myös vastuun kohdentaminen organisaation sisällä. 55 Tällöin ratkaistavaksi tulee se, keneen vastuu yrityksen sisällä kohdistetaan. Vastuun kohdistamista organisaation sisällä ei säännellä metsälaissa, kuten metsän omistajan ja hakkaajan välistä vastuun jakautumista. Hallituksen esityksessä luonnonvararikoksia koskevan säännöstön uudistamiseksi on todettu, että ratkaistaessa vastuun kohdentamista yrityksen sisällä, voitaisiin yksittäisessä tapauksessa harkita rikoslain 47 luvun (578/1995) 7 :stä tai 48 luvun 7 :stä ilmenevien perusteiden soveltamista. 56 Tämä mahdollisuus on tuotu esiin rikoslain 47 luvun kohdentamissäännöksen perusteluissa. 57 Rangaistukseen tuomitaan se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Arvioinnissa on huomioitava asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu sekä osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen. Vastuuseen joutumista voi puoltaa muun muassa asianmukaisten toimintaohjeiden, koulutuksen tai henkilöstön voimavarojen puute taikka koneiden tai työvälineiden sellaiset ominaisuudet, jotka olisivat kohtuudella olleet korjattavissa. Tällaisissa tapauksissa organisaatiossa ylempiäkin on säännönmukaisesti tuomittu rangaistuksiin. 58 4.5 Vastuu metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönnistä Metsänkäyttöilmoituksella on erittäin keskeinen merkitys metsälain tavoitteiden toteutumisen kannalta. Se on tärkein lain valvonnan väline sekä käytännössä myös ainoa väline, jolla metsäkeskus voi seurata metsävarojen riittävyyttä ja metsien tilan kehitystä. 54 Nuutila 1997, s. 353. 55 Kolme suurinta oikeushenkilönä toimivaa puunostajaa ostavat yli 4/5 markkinapuusta. 56 HE 203/2001, s. 19. 57 HE 94/1993, s. 182. 58 Kiviniemi 2004, s. 284. 283

Metsälain 14 :ssä säädetään ilmoitusvelvollisesta: Aiotusta hakkuusta ja uudistushakkuun osalta uudistamistavasta sekä, siten kuin asetuksella säädetään, 10 :n mukaisten elinympäristöjen muusta käsittelystä maanomistajan taikka hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltijan on tehtävä metsäkeskukselle ilmoitus (metsänkäyttöilmoitus). Metsänhoitoyhdistykset ja metsäyhtiöt tekevät käytännössä valtaosan ilmoituksista maanomistajan valtuuttamana. Tällöin ilmoitusvelvollisuus ja vastuu laiminlyönnistä siirtyvät valtuutetulle. Käytännössä metsänkäyttöilmoituksen laiminlyöntitapaukset ja niiden rangaistavuus oikeuskäytännössä ovat olleet varsin kirjavia. Joensuun yliopistossa tehdyn tutkimuksen, jossa analysoitiin viranomaisten tutkittavina olleet epäillyt metsälain rikkomistapaukset lain voimaantulosta 1.1.1997 toukokuulle 2002, mukaan metsänkäyttöilmoituksen laiminlyöminen on selvästi yleisin metsälain säännösten rikkomistilanne. 59 Kaikista epäillyistä kyseisten säännösten rikkomistapauksista yli puolet oli metsänkäyttöilmoitusten laiminlyöntejä. Metsäkeskusten tietoon tuli tarkastellulla ajanjaksolla aineiston perusteella ainakin 176 metsänkäyttöilmoituksen rikkomistapausta. Esimerkiksi vuonna 2001 koko Suomessa todettiin 70 metsänkäyttöilmoituksen laiminlyöntitapausta. Rangaistukseen johti tarkastelujaksolla vain 14 metsänkäyttöilmoitusten laiminlyöntiä, eli alle kymmenesosa laiminlyönneistä johti rangaistukseen. Seuraavassa tapauksessa on kyse hakkuuoikeuden haltijan metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönnistä sekä erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden muuttamisesta: Hyvinkään käräjäoikeus 2.3.2004 (04/182): hakkuuoikeuden haltijan hankintaesimiehen katsottiin syyllistyneen metsärikkomukseen hänen jätettyään metsänkäyttöilmoitus tekemättä 14 päivän määräajassa. Laiminlyönnin seurauksena metsäkeskus ei voinut tarkistaa, onko alueella tai sen välittömässä läheisyydessä MetsäL 10 :n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ja tiedottaa mahdollisista havainnosta asianosaisille. Hakkuun seurauksena edellä mainitun lainkohdan mukaisen elinympäristön ominaispiirteet olivat muuttuneet metsälain vastaisesti. Hankintaesimies oli myös jättänyt huolehtimatta siitä, että urakoitsijalle olisi tarpeellisen tarkasti annettu hakattavan metsäalueen rajat ja urakoitsija on puita korjatessaan ajautunut vieraalle alueelle, jossa on ollut erityisen tärkeä elinympäristö (tuore lehto). Vastaaja oli vastauksessaan myöntänyt syytteen oikeaksi siltä osin kun se koski metsänkäyttöilmoituksen laiminlyöntiä. Hän kiisti syyttäjän väittämän, että olisi laiminlyönyt näyttää urakoitsijalle hakattavan metsäalueen rajat, vaan kertomansa mukaan oli näyttänyt tarkasti paikan päällä hakkuualueen rajat sekä tien, mistä on kuljettava varastopaikalle. Hänen mukaansa urakoitsija oli omatoimisesti maanomistajan luvalla lähtenyt korjaamaan alueelta, mitä ei ollut näytetty ja näin tehdessään vahingoittanut erityisen tärkeää elinympäristöä. 60 59 Ks. Laakso ym. 2003, s. 647 667. 60 Hakkuuoikeuden haltijalla on todistustaakka, jos hän vetoaa urakoitsijan rikkomukseen. 284