1 Vaikutusten operationalisointi (OPE) mistä OPE:ssa on kyse ja mitä sillä tavoitellaan? Tienpidon vaikutusten hallinnan seminaari II (26.1.2005) Anton Goebel Tiehallinto
2 Esityksen sisältö Operationalisoinnin lähtökohdat Operationalisointi käytännössä Operationalisoinnin tavoitteet ja tulokset
3 Operationalisoinnin lähtökohdat Tulee arvioida sekä vaikutuksen suuruutta että vaikuttavuutta Suhteellisen pitkä perinne rahamääräisessä arvioinnissa. Muiden vaikutusten suuruudelle ei ole ollut mittareita. Vaikuttavuuden arvioinnin osalta puuttuu teoreettisesti perusteltu menetelmä. Mikrosta makroon ajattelu Lähtökohtana ollut mikrosta makroon -ajattelu vahvistunut -> makrotason vaikutuksia ei voida arvioida ennen kuin mikrotaso on hanskassa. Onko vaikutusten näennäisesti laaja-alainen" tarkastelu johtanut vaikutusten syntymekanismien unohtamiseen? Vaikutusten arvioinnista puuttuu toistettavuutta ja läpinäkyvyyttä Vaikutusten arviointiin saadaan toistettavuutta vasta silloin, kun on edes jotakuinkin yhdenmukainen käsitys siitä mitä tienpidon vaikutukset ovat. Läpinäkyvyyteen päästään vasta sitten, kun on yhdenmukaiset menetelmät vaikutusten arviointiin ja tehdyt arvioinnit dokumentoidaan kaikilta osin.
4 Vaikutusmekanismit (kausaatiot) alkavat välittömistä vaikutuksista Tienpidon tuotteista, toimenpiteistä ja teknisistä ratkaisuista seuraa tien tai sen lähiympäristön tilan muutoksia. Tienpidon vaikutuksia niistä tulee silloin, kun tienkäyttäjä, tienpitäjä tai muu yhteiskunta kokee vaikutuksen. Tilan muutosten ja vaikutusten suuruutta voidaan mitata määrällisesti tai laadullisesti. Välittömät vaikutukset ovat usein ns. mikrotason vaikutuksia, joista saadaan vaikutustietoa paikallisesti yksilöiden tasolla. Tätä tietoa voidaan kuitenkin yleistää laajemmin käytettäväksi vaikutustiedoksi. Tienpidon tuote, toimenpide tai tekninen ratkaisu Tilan muutosten suuruus Välittömien vaikutusten suuruus Talvihoito Liukkaus, lumisuus, tasaisuus, pohjavesien suolapitoisuus ja korroosiolle altistavuus Onnettomuudet, ajokustannukset, ajomukavuus, koettu turvallisuus, tienpidon kustannukset, pohjavesien laatu
5 ja välittömät vaikutukset johtavat välillisiin vaikutuksiin Talousyksiköiden (kotitaloudet, yritykset ja julkinen sektori) sopeutumisen myötä välittömät vaikutukset johtavat välillisiin vaikutuksiin. Nämä ovat ns. makrotason vaikutuksia, joita arvioidaan ryhmien ja alueiden tasolla tai viimekädessä koko kansantalouden tasolla. Välilliset makrotason vaikutukset eivät ole arvioitavissa, jos ei osata arvioida välittömiä mikrotason vaikutuksia. Riittävän suuret mikrotason vaikutukset ovat edellytys makrotason vaikutusten synnylle! Välittömien vaikutusten suuruus Välillisten vaikutusten suuruus Onnettomuudet, ajokustannukset, ajomukavuus, koettu turvallisuus, tienpidon kustannukset, pohjavesien laatu Alueiden ja yhdyskuntarakenteen kehittyminen, elinkeinoelämän toimintaedellytykset, talous
6 ja viimekädessä vaikuttavuuteen Vaikuttavuudella tarkoitetaan sitä, missä määrin tienpidon tuotteista, toimenpiteistä ja teknisistä ratkaisuista seuraavat välittömät ja välilliset vaikutukset edistävät asetettujen tavoitteiden toteutumista. Vaikuttavuutta voidaan arvioida, kun tunnetaan vaikutusten suuruus ja tavoitteet on asetettu riittävän konkreettisesti. Välittömien vaikutusten suuruus Tienpito Välillisten vaikutusten suuruus Vaikuttavuus Tienpidon tavoitteet Liikennekuolemien vähentäminen, ajomukavuuden lisääminen, pohjavesien laadun turvaaminen, tienpidon taloudellisuus
7 mutta ensin on ymmärrettävä mitä tienpidon vaikutukset ovat! Tavoitteiden ja vaikutusten osalta tarvitaan käsitemäärittelyä. Mitä tavoitteet oikeastaan pitävät sisällään ja mihin vaikutuksiin ne liittyvät? Entä mihin vaikutuksiin tavoitteita lähellä olevat ylätason vaikutukset liittyvät? Miten laajat käsitteelliset vaikutukset pilkkoutuvat konkreettisiksi mitattavissa oleviksi vaikutuksiksi?
8 T1? YV1 Tienpidon tavoitteet T2? YV2 Tienpidon vaikutukset Tn? YVn Tulee luoda mahdollisimman yhdenmukainen käsitys siitä mitä on ylätason tavoitteiden ja ylätason vaikutusten välissä! T = tavoite YV = ylätason vaikutus
9 Vaikutusmekanismit/kausaatio V1 K1 V2 T1 K2 V3 Tienpidon tavoitteet T2 K3 K4 V4 V5 Tienpidon vaikutukset Tn V6 Käsiteanalyysi Kn Vn T = tavoite K = käsite/ilmiö V = vaikutus
10 Operationalisointi käytännössä Joukko eri alojen asiantuntijoita määrittelee mitä tienpidon vaikutukset ovat sekä kehittää mittareita (indikaattoreita) niiden suuruudelle ja vaikuttavuudelle. Monet tienpidon suunnittelussa tarkasteltavat vaikutukset ovat varsin abstrakteja. Kvantitatiivinen tutkimus edellyttää käsitteiden määrittelemistä sellaisiksi analyyttisiksi käsitteiksi, joita voidaan mitata. Tällaista käsitemäärittelyä ja mittareiden luontia kutsutaan operationalisoinniksi. Mittaamiseen liittyy tavallaan ajatuskulku: jos jokin ilmiö (asia, esine) yleensä on olemassa, sitä on olemassa tietyssä määrin, ja jos sitä on olemassa tietyssä määrin, sitä voidaan mitata.
11 Miten vaikutus mitataan? Valitaan indikaattorit tai muut mittauksen välineet. Miten vaikutus voidaan kuvata/mitata? Määritellään käsitteestä seuraavat "ilmiöt" mitattaviksi asioiksi. Mistä vaikutus koostuu? Määritetään ja analysoidaan osaalueet, joista vaikutus koostuu. Mistä vaikutuksessa on kyse? Yleisistä määritelmistä kootaan toimiva käsite.
12 1) MÄÄRITTELY JA RAJAUS 2) KVALITATIIVINEN KUVAUS JA KARSINTA 3) OPERATIONALI- SOINTI 4) SUURUUDEN MITTAAMINEN 5) VAIKUTTAVUU- DEN MITTAAMINEN
13 Työtapana muistioiden ja kausaaliketjujen laatiminen Muistiot ja kausaaliketjut laaditaan seuraaville vaikutusalueille: Liikenteelliset vaikutukset Liikenneturvallisuus Luonnon ja rakennettu ympäristö Ihmisiin kohdistuvat vaikutukset (mm. asuinympäristö ja terveys) Yhdyskuntarakenne Alueiden kehittyminen Talous Lähtökohdaksi otettu vaikutusluokittelu ei ole oleellinen. Sen sijaan oleellista on se, että päästään kiinni kaikkiin tienpidon vaikutuksiin. Ongelmana vaikeus hahmottaa varsin eri tasoisia vaikutuksia rinnakkain. Tästä syystä otettiin käyttöön operationalisointia kuvaavat kausaaliketjut. Näiden laatiminen on osoittanut vaikutusten määrittämisen vaikeuden: yksinkertaistetaanko liian tuttuja asioita liian helposti ja mystifioidaanko huonommin tunnettuja asioita liian helposti? Operationalisointi vaatii uskallusta päättää! Jos taas uskaltaa päättää, pitää olla avoin kritiikille!
Taso II Taso III Taso IV Taso V Taso VI 14 Kotitalouksien menot Ks. liikenne Ks. liikenneturvallisuus Kotitalouksien kulutusmenot liikenteeseen (tilinpidossa) T a l o u s Välittömät taloudelliset vaikutukset Yritysten menot Julkisen sektorin menot Luonnos Ks. elinkeinoelämä Ks. liikenneturvallisuus Tienpidon menot Yritysten kuljetuskustannukset (tilinpidossa) Tienpidon taloudellisuus Tienpidon tehokkuus Tienpidon tuottavuus Työllistävyys
Taso II Taso III Taso IV Taso V Taso VI 15 Kansantalouden tuottavuus T a l o u s Välilliset taloudelliset vaikutukset Kotitalouksien menot Yritysten menot Julkisen sektorin menot Luonnos Kerrannaisvaikutukset Tienpidon menot BKT Työllisyys Syrjäytymisvaikutukset Ks. terveys Ks. liikenneturvallisuus
16 Operationalisoinnin tavoitteet ja tulokset Tavoitteena tuoda toistettavuutta ja läpinäkyvyyttä vaikutusten arviointiin. Tuloksena tienpidon vaikutusten suuruutta ja vaikuttavuutta kuvaavat mittarit, toimiva menetelmä vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointiin sekä kuvaus menetelmän käyttöalasta, rajoitteista ja jatkokehittämistarpeista. Lopuksi on syytä muistaa, että... Arviointikehikon laatiminen ja vaikutusten operationalisointi ovat erittäin haastavia tehtäväkokonaisuuksia. On selvää, että työn tuloksena ei saada aukotonta ja näkemyseroista vapaata arviointikehikkoa. Aukkojen ja näkemyserojen esille tuominen tulee kuitenkin nähdä yhdeksi työn tavoitteista; vain tekemisen, tulosten ja keskustelun kautta on mahdollista ratkaista näinkin monitahoinen ja vaikea asiakokonaisuus.
17 1) MÄÄRITTELY JA RAJAUS 2) KVALITATIIVINEN KUVAUS JA KARSINTA 3) OPERATIONALI- SOINTI 4) SUURUUDEN MITTAAMINEN 5) VAIKUTTAVUU- DEN MITTAAMINEN Kiitos! (www.tiehallinto.fi/vaha)