Näkökulmia vaikutusten arvioinneista. Kajaani Eila Linnanmäki ja Tuulia Rotko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Näkökulmia vaikutusten arvioinneista. Kajaani Eila Linnanmäki ja Tuulia Rotko"

Transkriptio

1 Näkökulmia vaikutusten arvioinneista Kajaani Eila Linnanmäki ja Tuulia Rotko 1

2 Mikä vaikutusten arviointi? Näyttöön perustuva vaikuttavuuden ja vaikutusten arviointi alkoi kehittyä 1990-luvulta alkaen Tarve hallita muutoksia ja globalisaatiokehityksen tuomaa kasvavaa epävarmuutta 2000-luvulla Vaikuttavuuden arvioinnin vaatimuksia nykyisin runsaasti: vaikuttavuusyhteiskunta Arviointiyhteiskunta : yhteiskunnan ohjauksen siirtyminen normiohjauksesta evaluointiohjaukseen Rajavaara M (2007). Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 84. Sairinen R (2008). Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Työpapereita 2/2008. Roininen J (2007). Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja C64.

3 Vaikutusten arvioinnin lähikäsitteet Tehokkuus= päätöksen tuottamat lyhyen aikavälin tuotokset suhteessa panoksiin (esim. kustannustehokkuus, rahalla mittaamisen ongelmat) Vaikutukset = päätöksen haluttuja tai kielteisiä tuloksia suhteessa tavoitteisiin (toteutuu pitkän ajan kuluessa, mukana sekoittavia tekijöitä) Vaikuttavuus = yhteiskunnallinen hyöty tai muutos haluttuun suuntaan; missä määrin esim. ohjelman, politiikan tai organisaation vaikutukset ovat edistäneet tavoitteiden saavuttamista (useita erilaisia määritelmiä)

4 Miksi arvioidaan? Lakisääteistä Ohjelmissa ja suosituksissa Tietoa päätöksenteon tueksi Pyrkimys hyödyntää käytettävissä olevia rajallisia resursseja mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla Parempia palveluja, päätöksiä, uskottavuutta, yhteistyötä

5 Koska arvioidaan? (1) Ennakkoarvioinnit arvioidaan ennalta tietyn suunnitelman tai päätöksen aiheuttamia vaikutuksia esim. ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen Prosessiarviointi kiinnostus kohdistuu toimintaan, jolla tuloksia pyritään saamaan aikaan. Tarkastellaan, mitä, miten ja miksi hankkeessa on tehty ja miten toimintaa voisi kehittää ja parantaa. Prosessiarvioinnin tuloksena korostetaan oppimista. Seppänen-Järvelä, R. Stakes, FinSoc Arviointiraportteja 4/2004.

6 Koska arvioidaan? (2) Jälkikäteisarvioinnit Toteutuneet lopputulokset Voi olla laadun arviointia Tarkastellaan esim. vaikutusten arvioinnin hyödyllisyyttä Tarkastellaan esim. ohjelman toteutumista sekä sitä, millaisia vaikutuksia ohjelmasta aiheutui Jälkikäteisarviointia tarvitaan tietopohjan kartuttamiseen. Näiden arviointien avulla voidaan myös tukea ja koota tietoa seuraaville ennakkoarvioinneille.

7 Mitä arvioidaan? Ympäristö-, talous-, ihmisiin kohdistuvat, yritys-, työllisyys-, vaikutukset Arvioinnin kohteet ovat moninaiset: organisaatio, toiminta, prosessi, hanke, jne. Hyvinvointi- ja terveysvaikutusten arviointi Keskiarvo vai jakauma? (eri väestöryhmät: lapset, sukupuoli, sosiaaliryhmät) Muutokset taustatekijöissä vai terveydessä näkyvät lopputulokset? Vaikutukset voivat olla rahallisia, muuten mitattavia tai laadullisia

8 Kuka arvioi? Asiantuntijat (intressinäkökulma) Poikkihallinnollinen yhteistyö Vaikutusten kohteena olevien osallistuminen arviointiin. Arvioinnin yhteydessä tulisi mahdollisuuksien mukaan kuulla myös asianomaisia.

9 Ennakkoarviointi Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi (IVA) Vaikutuksia voi tarkastella tavoitteiden, terveyden taustatekijöiden tai eri väestöryhmien näkökulmasta Eri päätösvaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia vertailemalla voidaan löytää tilanteeseen sopivin ratkaisu Arvioinnissa pyritään hyödyntämään mahdollisimman laajasti saatavilla olevaa tutkimusta ja asiantuntemusta, jonka avulla vaikutuksia voidaan ennustaa. Silti johtopäätöksiä ei voida aina perustella eksaktisti olemassa olevalla tutkimustiedolla.

10 Mitä hyötyä (IVA)? Luottamushenkilöt haluavat, koska: lisää luottamusta päätöksentekijöihin arvottamisen apuna lisää asukas/asiakasnäkökulmaa helpottaa valmistautumista tuo lisää tietoa maallikkoedustajille lisää yhteistyötä ja vuorovaikutusta Esittelijät käyttivät koska: Halvempia palveluja: haluttiin ennalta tarkastella eri vaihtoehtojen vaikutuksia kunnan talouteen ja mahdollisesti löytää halvempi tapa toteuttaa tietty toiminta (Palveluiden kustannukset usein tiedossa, edistämisen säästöt harvoin näkyvissä) Parempia palveluja: palvelun muodostuminen kunnan tarpeita vastaavaksi Laajempaa näkökulmaa: pidemmällä aikavälillä päätösten seurannais-vaikutusten tarkasteleminen kokonaisvaltainen asioiden tarkastelu laaja-alaisen näkökulman tarjoaminen luottamushenkilöille päätettävästä asiasta (Kauppinen, Hallinnon tutkimus 2009/2)

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi - sisältää lapsivaikutusten arvioinnin Annika Latva-Äijö

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi - sisältää lapsivaikutusten arvioinnin Annika Latva-Äijö Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi - sisältää lapsivaikutusten arvioinnin 28.3.2019 Annika Latva-Äijö Tausta ja käyttöönotto Kuntaliitto on suosittanut päätösten vaikutusten ennakkoarviointia 2011

Lisätiedot

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) kunnan päätöksenteossa Tuula Löf 27.2.2013 Joensuu Velvoite

Lisätiedot

IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (IVA)

IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (IVA) VeTe IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (IVA) Hyvinvointijohtamisen monet ulottuvuudet Turku 29.3.2011 Projektisuunnittelija, VeTeTH- hanke Sijainti VeTe Salo- Turku 52 km Salo- Helsinki 120km

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttö auttaa tekemään päätöksiä, jotka ovat kuntastrategian mukaisia ja jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia.

Vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttö auttaa tekemään päätöksiä, jotka ovat kuntastrategian mukaisia ja jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia. Vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttö auttaa tekemään päätöksiä, jotka ovat kuntastrategian mukaisia ja jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia. 1 Tämä esitys kuvaa napakasti mitä ennakkoarviointi tarkoittaa,

Lisätiedot

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikuttavuus Tämän seminaarin esittelyteksti: pohditaan naisten ja miesten tasaarvon merkitystä

Lisätiedot

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi EVAuksen perusteet Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi (IL 6.10.2016) (YLE 6.10.2016) (HS 6.10.2016) (HS 7.10.2016) Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

EVA-treffit: Hei me evataan!

EVA-treffit: Hei me evataan! EVA-treffit: Hei me evataan! Kuntatalo 4.6.2018 Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi Twitter: @Maria_Salenius OHJELMA 9.15 Aamukahvit 9.45 Ennakkoarviointia tässä

Lisätiedot

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi OHO!? Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa

Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa Sivistys- ja kulttuurilautakunta 16.11.2017 Tiia Heinäsuo, lapsiasiamies Hyvinvoinnin palvelualue 1 Mitä vaikutusten ennakkoarviointi on? Vaikutusten

Lisätiedot

PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI

PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI tukemaan kuntastrategiaa ja edistämään kuntalaisten hyvinvointia 15.5.2019 thl.fi/iva 1 SISÄLTÖ Mitä ennakkoarviointi tarkoittaa? Miten kunta hyötyy ennakkoarvioinnin

Lisätiedot

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi päihdetyön ja päihdepalveluiden kehittämistyön tukena

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi päihdetyön ja päihdepalveluiden kehittämistyön tukena Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi päihdetyön ja päihdepalveluiden kehittämistyön tukena Päihdepäivät 13.5.2014 Helsinki Osastojohtaja Timo Ståhl, THL IVA työkalu suunnitteluun ja kehittämiseen

Lisätiedot

Hyväksytty: kunnanhallitus OHJEET VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN. 1. Johdanto

Hyväksytty: kunnanhallitus OHJEET VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN. 1. Johdanto Hyväksytty: kunnanhallitus 25.3.2013 152 OHJEET VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN 1. Johdanto Kuntaliiton hallitus on 8.6.2011 pitämässään kokouksessa hyväksynyt kuntien ja kuntayhtymien luottamushenkilöille,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet

Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet 04.02.2014 HUSn kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistäjien yhteistapaaminen Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija

Lisätiedot

Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä?

Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä? Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä? Esimerkkinä realistinen arviointi Vaikuttavuuden määritelmä Vaikuttavuus on saanut merkillisen paljon sananvaltaa yhteiskunnassa ottaen

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö

Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö 24.9.2015 Niina Kovanen Esityksen nimi / tekijä 1 Finohtan perustehtävät tuottaa ja välittää menetelmien arviointitietoa päätöksenteon tueksi edistää näyttöön

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Miksi vaikuttavuuden osoittaminen on niin tärkeää?

Miksi vaikuttavuuden osoittaminen on niin tärkeää? Miksi vaikuttavuuden osoittaminen on niin tärkeää? Vaikuttavuus ja arviointi etsivässä työsää Valli ry:n seminaarissa 24.8.2018 Petri Uusikylä, Suomen arviointiyhdistys Mitä on arviointi? Arviointi (evaluaatio)

Lisätiedot

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten?

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Olemme kaikki kuulleet sanottavan, että virheistä opitaan ja kantapää on hyvä opettaja. Tekevälle tapahtuu virheitä ja niiden salliminen on välttämätöntä,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Tornio 18.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

HANKETYÖN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI

HANKETYÖN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI HANKETYÖN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI Mitä vaikuttavuus on? Vaikuttavuuden arviointi? Kokemuksia Anu Räisänen 2012 Tuloksellisuuden käsitteistö (VM) Tuloksellisuus tehokkuus taloudellisuus suoritteet tulokset/tuotokset

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa info 23.11.2011, Mikkeli Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori, ma. Mikkelin kaupunki Esityksen

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi. Kuntamarkkinat Sähköinen hyvinvointikertomus Salme Sundquist, kehityspäällikkö

Vaikutusten ennakkoarviointi. Kuntamarkkinat Sähköinen hyvinvointikertomus Salme Sundquist, kehityspäällikkö Vaikutusten ennakkoarviointi Kuntamarkkinat Sähköinen hyvinvointikertomus15.9.2011 Salme Sundquist, kehityspäällikkö Kuntaliiton hallitus päätti 8.6.2011 kokouksessaan Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa

Lisätiedot

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä Yhteiskunnallinen eriarvoisuus - ohjelma n tutkimuspäivä 23.9.2013 Sakari Karvonen Yhteiskunnallinen eriarvo vaikuttaa koko yhteiskunnan hyvinvointiin Eriarvoisuuden kasvu on vaara suomalaiselle yhteiskunnalle

Lisätiedot

edellä kuntakokeilussa

edellä kuntakokeilussa edellä kuntakokeilussa Jyväskylässä 25.11.2013 Työllisyyden Kuntakokeilu www.jyvaskyla.fi/tyo/kuntakokeilu www.toihinpalvelu.fi www.facebook.com/tyo/kuntakokeilu Euroja ja ihmisiä 2000 M 2100 150 M 8,8

Lisätiedot

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä.

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. 1 (7) Asia (valmistelun kohteena oleva asian aihe) LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s. 2-5 Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä Valmistelijat valmistelun vastuuhenkilön/ -henkilöiden nimi, nimike

Lisätiedot

Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia?

Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia? Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia? Kuntamarkkinat 12.9.2018 Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 050-561 0466

Lisätiedot

Kulttuurilaitosten vaikuttavuuden arviointi

Kulttuurilaitosten vaikuttavuuden arviointi Kulttuurilaitosten vaikuttavuuden arviointi Museojohtajien kesäpäivät 26.8.2010 14.9.2010 Pasi Saukkonen 1 Arviointiyhteiskunta Siirtyminen keskitetyn vallan ja vastuun normatiivisesta, hyvän elämän ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Muonio 12.4.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Ylitornio 27.8.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa?

Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa? Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa? Terveyden edistäminen tylsät hampaat vai sitkeä liha? Terve-Sos 14.5.2009 Riitta Simoila kehittämisjohtaja Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015 TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015 I TAUSTA Lomake on tarkoitettu vastattavaksi kunnan keskushallinnon näkökulmasta riippumatta siitä, millä tavoin kunnan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Simo 29.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa Irja Hemmilä Ylitarkastaja Terveydenhuollon valvontaosasto 28.9.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Ammatillisen peruskoulutuksen syksyn 2013 valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus 26.02.2014 Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi www.oph.fi Vaikuttavuus

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Anu Muuri, VTT, dosentti ja yksikön päällikkö/thl 12.3.2013 Anu Muuri 1 12.3.2013 THL 12.3.2013 THL THL:n strategiset linjaukset 1. Väestön

Lisätiedot

Esitys Puolarmetsän terveysasemapalvelujen hankinta 10.3.2014

Esitys Puolarmetsän terveysasemapalvelujen hankinta 10.3.2014 Esitys Puolarmetsän terveysasemapalvelujen hankinta 10.3.2014 ENNAKKOARVIOINTI (IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI, IVA) ESPOON SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMESSA 1. Ennakkoarvioinnin tarve (tulosyksikkö

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA versio

TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA versio TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA versio 110613 Arvio ennakkoarvioinnin tarpeesta tehdään aina. Vastuu tarvearvioinnista on esittelijällä. Ennakkoarviointia ei tarvita: yksilöä koskeva

Lisätiedot

Yhteinen keittiö -hanke

Yhteinen keittiö -hanke Yhteinen keittiö -hanke 2017-2018 Yhteinen keittiö -hanke toteuttaa osaltaan hallituksen kärkihankkeen tavoitteita Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Hyvät käytännöt pysyvään

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

++(1) +(2) -(4) (0) ++(1) +(1) -(5) --(0) ++(2) +(2) -(3) --(0) ++(1) +(2) -(2) --(0)

++(1) +(2) -(4) (0) ++(1) +(1) -(5) --(0) ++(2) +(2) -(3) --(0) ++(1) +(2) -(2) --(0) Arviointialue 6: Vaikuttavuus Indikaattorit Esimerkkejä arviointikriteereistä Arviointi: ++ erittäin hyvä + hyvä - kehitettävää -- vaatii pikaisesti toimenpiteitä Tietolähteitä Tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden

Lisätiedot

TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni

TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015 Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni 1 VUOSIKERTOMUKSESTA JA RAPORTOINNISTA 2 RAPORTOINNISTA Mikä on tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen (vuosikertomuksen)

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen

Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen Lapsiystävällinen kunta 26.2.2018 Sanna Koskinen Esityksen sisältö 1. Lapsiystävällinen kunta -mallin taustat 2. Mallin tavoitteet ja toiminta 3. Mallin vaikutuksia 1. Lapsiystävällinen kunta - mallin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kittilä 2.6.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Vaikuttava terveydenhuolto

Vaikuttava terveydenhuolto Yhteistyöllä näyttöä ja vaikuttavuutta terveydenhuoltoon 14.4.2011 Arja Holopainen, TtT, johtaja Suomen JBI yhteistyökeskus Hoitotyön Tutkimussäätiö Vaikuttava terveydenhuolto Potilaan hoidon päätösten

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Rovaniemi 16.6.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

TERVIS-hankkeen väliarviointi Leppävirta. Timo Renfors

TERVIS-hankkeen väliarviointi Leppävirta. Timo Renfors TERVIS-hankkeen väliarviointi 4.12.2014 Leppävirta Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Kyselyn saaneet ja siihen vastanneet aseman ja alueen mukaan. Aseman mukaan vastanneiden määrä

Lisätiedot

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 AVUSTUSOSASTO RAY 25.10.2016 2 LAKISÄÄTEINEN TEHTÄVÄ Laki raha-automaattiavustuksista 21. Rahaautomaattiyhdistyksen on sopivalla tavalla seurattava myönnettyjen

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea

Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea Lääkevalmisteiden arviointi Onko lääke tehokas ja turvallinen; täyttääkö se laatuvaatimukset? Lääkehoitojen arviointi

Lisätiedot

Työpaja 4: Hyvinvointitiedolla johtaminen ja viestintä

Työpaja 4: Hyvinvointitiedolla johtaminen ja viestintä Työpaja 4: Hyvinvointitiedolla johtaminen ja viestintä 27.11.2017 Alueellisen hyvinvointikertomuksen laadinta Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tietopohjan kokoaminen ja sisällyttäminen maakunnan tiedon

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta 14.10.2016 Kajaani Johtaja Anne Knaapi Sosiaali- ja terveysjärjestöt Järjestöjen tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut Sosiaali- ja terveyspalveluja

Lisätiedot

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit Tutkimusjohtaja 8.5.2014 Laura Höijer 2 Esitelmän rakenne 1. Yleistä YM:n T&K toiminnasta

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA Kevätpäivän tasaus Kajaani 21.3.2011 Juha Rehula Puheenjohtaja, Kuntoliikuntaliitto Sosiaali- ja terveysministeri Suomen Kuntoliikuntaliitto ry 1 Tulevaisuuden

Lisätiedot

KOKEMUKSIA PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA SALOSSA

KOKEMUKSIA PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA SALOSSA KOKEMUKSIA PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA SALOSSA Kunta-alan hyvinvointiseminaari Kuntatalo 1.6.2016 Esityksen sisältö Miten EVA- menetelmää on sovellettu ennakkoarvioinnin edellytykset toimintamalli

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ

YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ Pohjois-Savon LAPE-startti YHDESSÄ! Keskiviikkona 17.5.2017 Lasten, nuorten ja perheiden terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi Lapsen oikeuksien sopimus

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen strategiset kärjet. Valtuustoseminaari 12.-13.4.2013 Anu Frosterus Hyvinvointitoimikunnan puheenjohtaja

Hyvinvointipalvelujen strategiset kärjet. Valtuustoseminaari 12.-13.4.2013 Anu Frosterus Hyvinvointitoimikunnan puheenjohtaja Hyvinvointipalvelujen strategiset kärjet. Valtuustoseminaari 12.-13.4.2013 Anu Frosterus Hyvinvointitoimikunnan puheenjohtaja Hyvinvointi osana strategiaa päämäärät selville Viimeiset neljä vuotta olemme

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA)

Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA) Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA) OHJEITA VASTAAJALLE Kyselyn kaikki kysymykset koskevat ESTER-hankkeen Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA) - osakokonaisuuden toteutusta

Lisätiedot

Success Prescriptions. Arkivaikuttavuuden mittaamisen nykyhetki ja tulevaisuuden mahdollisuudet

Success Prescriptions. Arkivaikuttavuuden mittaamisen nykyhetki ja tulevaisuuden mahdollisuudet Success Prescriptions Arkivaikuttavuuden mittaamisen nykyhetki ja tulevaisuuden mahdollisuudet Terveysvaikuttavuuden tasot Taso 1: Saavutettu ja/tai ylläpidetty terveyden taso Elämän pituus Elämänlaatu

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

EVA ESIMERKKI - VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI MIKKELIN KAUPUNGISSA. Kuntamarkkinat Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori Mikkelin kaupunki

EVA ESIMERKKI - VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI MIKKELIN KAUPUNGISSA. Kuntamarkkinat Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori Mikkelin kaupunki EVA ESIMERKKI - VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI MIKKELIN KAUPUNGISSA Kuntamarkkinat 15.9.2016 Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori Mikkelin kaupunki Kuntalain 410/2015 mukaan kunta edistää asukkaidensa

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/ KH liite n:o 2/4.12.2012 VALT liite n:o 2/13.12.2012 Sivu 2 / 5 1 VALIOKUNNAT Pudasjärven kaupungin valiokunnat osallistuvat kaupungin päätöksien valmisteluun valtuustolle, kaupunginhallitukselle tai virkamiehille.

Lisätiedot

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10416/19 SOC 496 EMPL 384 ECON 649 EDUC 328 SAN 310 GENDER 30 ANTIDISCRIM 20 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus -ohjelma. Sakari Karvonen SOTERKOn itsearviointi

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus -ohjelma. Sakari Karvonen SOTERKOn itsearviointi Yhteiskunnallinen eriarvoisuus -ohjelma Sakari Karvonen SOTERKOn itsearviointi Ohjelman tausta ja tarkoitus Väestön eriarvoisuuden nopea kasvu Yhteiskunnallinen eriarvo vaikuttaa koko väestön hyvinvointiin,

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 2.12.2014 Anne-Marie Välikangas KUNTIEN TUOTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN VAIKUTTAVIA

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit

Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Liikuntapolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet Vaikuttavuustavoite 1 Liikuntaan ja urheiluun osallistuminen Vaikuttavuustavoite 2

Lisätiedot

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikutusketju (The iooi method by Bertelsmann Stiftung) Ratkaisu (transformative

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

IPBEStyöohjelmaluonnos. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo

IPBEStyöohjelmaluonnos. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo IPBEStyöohjelmaluonnos Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo 18.11.2013 Työohjelman yleinen päämäärä Ensimmäinen IPBES työohjelma Valmisteltu Bureaun ja MEPin (Multidisciplinary

Lisätiedot

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Helsingissä

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Helsingissä Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Helsingissä 25.3.2019 Esityksen sisältö Johdatus ja lainsäädäntö Mitä päätösten vaikutusten ennakkoarviointi on? Miksi päätösten ennakkoarviointia tehdään? Milloin

Lisätiedot

Pohjanmaan hyvinvointitutkimuksen ja -osaamisen keskittymä ja avoin verkosto. Yhteistyön konkreettisena esimerkkinä Ikäihmisten kansalaisraati

Pohjanmaan hyvinvointitutkimuksen ja -osaamisen keskittymä ja avoin verkosto. Yhteistyön konkreettisena esimerkkinä Ikäihmisten kansalaisraati Pohjanmaan hyvinvointitutkimuksen ja -osaamisen keskittymä ja avoin verkosto. Yhteistyön konkreettisena esimerkkinä Ikäihmisten kansalaisraati Kuntamarkkinat 14.9.2011 Tutkijatohtori Harri Raisio ja projektitutkija

Lisätiedot

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö SOTE JA MAKU TAVOITTEET + Terveys ja hyvinvointi + Yhdenvertaisuus Terveyserot VÄLINEET Digitalisaatiolla

Lisätiedot

TEAviisari 2013 Seinäjoki. Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014

TEAviisari 2013 Seinäjoki. Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014 TEAviisari 2013 Seinäjoki Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014 www.thl.fi/teaviisari Kuntajohdon kyselyn tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013

Lisätiedot

STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU

STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU 29.1.2019 Miten ja mitä mitataan? Mittaa tehokkaalla tavalla tavoitteen mukaista muutosta! Miten ja mitä mitataan? MITTAA tehokkaalla tavalla tavoitteen

Lisätiedot

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,

Lisätiedot

Kuntaliiton Road Show Oulu 30.11.2011 Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa

Kuntaliiton Road Show Oulu 30.11.2011 Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa Kuntaliiton Road Show Oulu 30.11.2011 Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa Matti Molander Utajärven kunta M.Molander, A.Merilä, P.Tuovinen, J.Stenvall, A.Koski n.60 km Vaikutusten

Lisätiedot

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntamarkkinat 10.9.2014 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Ehkäisevällä työllä voidaan vaikuttaa kustannuksiin Esimerkki: Kuinka

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Terveys kasvun moottorina

Terveys kasvun moottorina Terveys kasvun moottorina Edistämme terveyttä ja hyvinvointia sekä vauhditamme kasvua innovaatioilla, tutkimuksella ja terveydenhuollon uusilla ratkaisumalleilla Tuotamme arvoa potilaille näyttöön perustuvalla

Lisätiedot

Yhteiskunnallisten yritysten vaikutukset näkyväksi Sofie menetelmällä

Yhteiskunnallisten yritysten vaikutukset näkyväksi Sofie menetelmällä Yhteiskunnallisten yritysten vaikutukset näkyväksi Sofie menetelmällä FinSERN-jäsentapaaminen 5.9.2011 Jaana Merenmies Syfo Oy yhteiskunnallinen yritys 1 Miksi arvioida yhteiskunnallisia vaikutuksia? 2

Lisätiedot