P Ä I V Ä K O T I TA I K A P O L K U
Hiukkavaaratalo, Päiväkoti Taikapolku, Oulu Valmistumisvuosi 2017 Lapsia 125, 7-ryhmäinen Kokonaiskalustus Mika Parkkisenniemi, Lekolar Karin Mäkitalo, Tilassa Oy H iukkavaaratalo valmistui kesällä 2017. Monitoimitaloon tulee sijoittumaan päiväkodin lisäksi yhteinäisperuskoulu, nuoriso-, kirjasto- ja liikuntapalveluyksiköitä sekä muita eri toimijoita. Päiväkoti on laajuudeltaan kuuden ryhmän ja kahden esiopetusryhmän kokoinen. Projektin tavoitteena oli suunnitella pedagogisesti monipuolinen päiväkotiympäristö sekä joustava yhtenäinen kokonaisuus, jossa lapsi ja oppiminen ovat tilankäytön keskeinen lähtökohta. Oppimisympäristön toivottiin tarjoavan mahdollisuus leikkiin, omaan rauhaan sekä muuhun toimintaan. Tilojen haluttiin tukevan lapsen uteliaisuutta sekä kiinnostusta oppimiseen. Hiukkavaaran monitoimitalon päiväkodin kalustesuunnittelu tehtiin yhteistyössä Lekolarin ja Tilassa Oy:n kanssa. Työryhmä toivoi uusia ja innovatiivisia tilaratkaisuja. Tilojen tuli muodostaa monipuolinen ja joustava kokonaisuus, jossa on mahdollisuus luoviin ratkaisuihin käyttäen monipuolisesti muuttuvia leikkikalusteita. Kalusteiden muunneltavuus sekä ryhmittelyn ja siirtelyn helppous ovat avainasioita suunnittelussa. Ergonomisuus ja esteettömyys on tärkeää huomioida eri käyttäjien näkökulmista, niin lasten kuin aikuistenkin. Erityisesti varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen oppimisympäristön tulee olla terveellinen ja turvallinen, oppimista edistävä sekä lapsen ikä ja kehitysvaiheet huomioon ottava. Myös tieto- ja viestintätekniikka on hyvä huomioida suunnittelussa. Toteutussuunnitelmassa olemme huomioineet lasten ja aikuisten ergonomian mahdollisimman monella tavalla. Pukemispenkit, satula- ja pilatestuolit sekä korkeat pöydät pitävät huolta aikuisten jaksamisesta. Uudet lastentuolimme ovat keveitä liikutella ja helppoja ripustaa. Jokaisessa ryhmässä on paljon kiitosta käyttäjiltään saanut aikuisten seisomatyöskentelypiste. Lapsille olemme suunnitelleet monenlaisia mahdollisuuksia löytää erilaisia oppimis- ja työskentelytapoja istuen, seisten tai vaikkapa maaten. Liikkuminen, omien taitojen harjoittaminen ja fyysisen aktiivisuuden käyttäminen on mahdollistettu jokaiseen tilaan hyvin moninaisin ratkaisuin esimerkiksi suunnittelemalla vapaata tilaa lasten omaehtoiselle ja -suunnitelmaiselle leikille eri välinein sekä tuomalla tiloihin mahdollisuuksia roikkua, kiipeillä, rakennella tai pelailla vain mielikuvitus rajana. Kaluste- ja sisustusratkaisujemme materiaalit olemme valinneet siten, että ne ovat kestävyydeltään, puhtaanapidettävyydeltään ja ulkonäöltään suunniteltuun käyttöön soveltuvia sekä Hiukkavaaran Monitoimitalon arkkitehtuuriin, pintamateriaaleihin ja kiintokalustukseen nähden yhtenäisiä, esteettisiä ja viihtyvyyttä lisääviä. Kalusteemme ovat keskenään värikoordinoituja ja voimme tuoda samoja värisävyjä myös osiin leluista ja tarvikkeista.
ETEINEN Matkustan ympäri maailmaa Päiväkodin pienimpien huikea seikkailu alkaa jo eteisestä. Vielä viimeiset nopeat lähtöhalaukset vanhemmille, jonka jälkeen ankkuri ja nostosilta ovatkin valmiita nostettavaksi. Eteinen toimii siis mielekkäänä leikkipaikkana ja suorastaan houkuttelee jäämään päiväkotiin. Kestävällä ja helppohoitoisella Silvertex-kankaalla päällystetty rahi tuo pehmeyttä tilaan. Kuvassa: Laiva Lekolar Playwood, Snake-kulmarahimoduulit ja Olikos-naulakot. Alla olevassa kuvassa Auto Lekolar Playwood. PLAYWOOD Lekolarin keväällä 2015 esitelty Playwood-leikkikalustesarja on tyylipuhdas ja harmoninen. Pienet lapset altistuvat monille aistiärsykkeille päivittäin; äänet, muodot, liikkeet ja voimakkaat värit ympäröivät heitä jatkuvasti.
HELMI Korkealaatuinen ja muuntautuva Helmi-tuoli sopii turvakaarella varustettuna päiväkodin pienimmille käyttäjille ja käsinojilla varustettuna taaperoiästä ylöspäin. RYHMÄ- JA RUOKAILUHONE Yhteisiä hetkiä ja rauhoittumisen paikkoja Leikit jatkuvat ryhmähuoneessa. Pyörillä varustetut kalusteet ovat helposti siirrettävissä ja akustoivan taustansa ansiosta säilytyskalusteilla saa kätevästi jaettua tilaa myös rauhallisempiin sopukoihin. Osassa säilyttimistä on taustana peili tai valkotaulu toiminnallisena elementtinä. Normaalikorkuiset pöydät, lasten korotetut Helmi-tuolit sekä aikuisten työskentelyyn tarkoitettu säädettävä seisomapöytä ja satula- ja Pilates-tuolit ovat omiaan parantamaan aikuisten ergonomiaa.
Pyöreän pöydän ääreen on mukava kokoontua pienemmällä tai isommalla ryhmällä. Pyöreä muoto sallii tiiviimmän kalustesijoittelun ja jättää siten väljyyttä lattialeikkeihin. Pyöreä muoto myös ennaltaehkäisee turhia kolhuja. Pöydissä on kestävä, ääntä vaimentava akustinen pinnoite. FIXA Pyörillä varustetuilla Fixa-säilytyskalusteilla on helppo jakaa tilaa pienempiin kokonaisuuksiin. Mix-säilytyslaatikoilla tuot tilaan iloa, väriä ja järjestelmällisyyttä. Oman rauhan tuntua voidaan lisätä vielä kevyellä Play-sermillä.
LEPO- JA LEIKKIHUONE Majan rakennusta ja muuta hassuttelua Lepo- ja leikkihuone on varattu energisimmille leikeille. Milloin ei majaleikki innostaisi? Tuklukista voit rakentaa omannäköisesi majan itse. Majanrakennuksen lisäksi palaset käyvät mainiosti kuperkeikkojen harjoitteluun tai vaikkapa vain rentoon makoiluun. Jotta leikin äänet eivät kantautuisi liikaa tilassa, on seinällä mainio paikka ihastuttavalle hedelmäpuulle sekä hupsulle madolle. Kumpikin on varustettu irroitettavilla istuintyynyillä. Unisadun lukua ajatellen tilaan on varattu pehmeä Part-nojatuoli. LEIKKITAULUT Seinälle kiinnitettävien opetuksellisten välineiden avulla päiväkodin pienimmät voivat opetella erilaisia muotoja, värejä ja materiaaleja. Eri leikkitauluista voi yhdistelemällä tehdä vaikka konserttilaatikon. TUKLUK Tuklukista voi rakentaa tilan tilassa, käyttämällä ääntävaimentavia seiniä. Paketti sisältää 10 kpl kolmioita, jotka kiinnittyvät toisiinsa magneeteilla.
OMENAPUU POMONA Puusta lapset voivat itse poimia omenoita, joita voidaan käyttää istuintyynyinä. Pomona on ääntä vaimentava elementti, joka toimii myös iloisena seinäkoristeena.
JAKOTILA Kokoontumis- ja keskustelutila tukee aikuisen ja lapsen va lista seka ryhma n keskina ista dialogia. Kokonaisuus muuntuu myo s helposti monitasoiseksi toiminnaksi ja leikin na ytta mo ksi. Kalusteet mahdollistavat liikkumisen. L-säkkituolista ja raheista saa muodostettua mukavan piirin, jonka ympärillä sujuvat niin rauhalliset satuhetket, antoisat keskustelut kuin laululeikkituokiotkin. Kuvassa: Hotkiss säkkituolit ja rahit sekä Kellomatto NUMEROMATTO Värikäs ja opettavainen numeromatto numeroiden opetteluun.
VERSTAS Tämä monikäyttöinen pienryhmätila on kuin verstas, jossa rakennellaan ja askarrellaan sekä tutkitaan luontoa. Seinälle rakennetussa säilytysjärjestelmässä jokaiselle asialle ja esineelle on oma, oikeankokoinen paikkansa. Järjestyksen ylläpitäminen on täten helppoa. Hyvä järjestys ja tavaroiden ja välineiden houkutteleva esillepano kannustavat lasta harjoittamaan kädentaitoja ja luovuuttaan. Säilytysjärjestelmä on joustava ja mukautuu myös tarpeiden muuttuessa ja kasvaessa. WILLE-SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ Lasten luontainen uteliaisuus ja motivaatio kasvaa, kun materiaalit ovat houkuttelevasti esillä. Joustavassa Wille-säilytysjärjestelmässä ovat tarvikkeet ja materiaalit helposti saatavilla. Kehittävä kasvatus kannustaa kaikkia kekseliäisyyteen, omaan ilmaisuun ja luovuuteen. Innostava oppimisympäristö edistää näitä tavoitteita. Kuvassa Ateljee Wille, vinkkinumero 6011
2 1 3 1. Swing Ding - keinu ja taustalla Ristinolla-pelejä istuintyynyillä. 2. Englannin Laku rakennustyynyt ja Taapero Kävelyvaunu. 3. Normaalikorkuiset Mini-pöydät ja lasten korotetut Helmi-tuolit ovat omiaan parantamaan aikuisten ergonomiaa. PALAUTETTA ASIAKKAALTA Päiväkodissamme on toteutettu mielenkiintoisiaja innovatiivisia ratkaisuja. Tilasuunnittelussa on huomioitu hyvin lapsen liikkuminen ryhmätilossa sekä kalusteiden siirrettävyys. Tarpeemme ja päiväkotimme pedagogiikka on huomioitu hienosti, ja kalusteratkaisut tukevat monipuolisesti leikkiä ja toiminnallisuutta.
1 2 3 4 5 1. Snake kulmarahit ja Loke-pöytä. 2. Marrakesh-teltta ja Hotkiss L-malli säkkituoli. 3. Fixa-säilytysjärjestelmä. 4. Lego Soft rakennuspalikat, Hotkiss-rahit ja Lina Moon istuimet. 5. Rakennustyynyt pastelli 6. Volt-rahi ja taustalla Fixa-säilytysjärejestelmä. 6
1 2 3 1. Liikennematto, 3-ulotteinen sekä taustalla Fixa-säilytysjärjestelmä Ludd säilytyslaatikoilla. 2. Mini-pöytä, Nomi-tuolit ja taustalla Lekolar Playwood Leikkipöytä, jonka päällä Lekolar Playwood Maatila. 3. Takaseinällä Ally-istuintyynyt. Vasemmalla Fixa-penkki istuintyynyllä ja laatikoilla. Keskellä 2 kpl Fixa kaarevia pyörällisiä moduleita, joissa Ludd säilytyslaatikoita. Fixan päällä erilaisia Lekolarin kotileikkikaluja. Etualalla Manico Fun Table, 32 interaktiivinen tabletti lapsille. Lekolar Projektimyynti Metsäläntie 20, 00320 Helsinki Kaikkien projektimyyntipäälliköiden Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu@lekolar.fi 09 8294 600 yhteystiedot löytyvät osoitteesta lekolar.fi