Kuntalaisten osallistaminen 2016 Kooste kehittämistoimista Asukaslautakunta 19.10.2016
Painopisteet 2016 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen talousarvion valmistelussa Asiakasraatien hyödyntäminen Paikallisen, asukaslähtöisen toiminnan tukeminen 3
Sähköisten palautekanavien kehittäminen Kotisivujen palautelomakkeiden koordinointi ja palauteseurannan tehostaminen Hallinto- ja talousosaston hallintopäällikkö, tiedottaja Sähköiset palautelomakkeet koottu yhdelle sivulle kaupungin kotisivuilla 12/2015; kehitystyö jatkuu uuden kysely- ja lomakeohjelman myötä (hankittu 9/2016) Asukaslautakunnalle alettu raportoida erillisellä lomakkeella osastojen palautteiden käsittelystä (5/2016 alk.). Raportointia jatketaan 2 krt/vuosi. 4
Sähköisten palautekanavien kehittäminen Karttapohjaisten palautejärjestelmien käyttöönotto Karttapohjainen asiointiportaali katujen, teiden, liikunta-alueiden sekä yleisten alueiden epäkohdista ilmoittamista varten Karttapohjaisen informaation tarjoaminen liikuntareittien ja alueiden kunnossapidosta Yhdyskuntatekniikan päällikkö Yhdyskuntatekniikan päällikkö Työn alla. Pyritään saamaan käyttöön kaupungin karttajärjestelmien kautta. Kehitystyötä viedään eteenpäin yhteistyössä kaavoituksen (paikkatietoinsinöörin) ja yhdyskuntatekniikan kesken sekä täydentämällä ja päivittämällä nykyistä palauteportaalia. Kehitetään eteenpäin yhteistyössä kaupungin paikkatietoinsinöörin ja ohjelmistotoimittajan kanssa. Hanke ollut lepotilassa, koska kaupungilla ei ole ollut ennen paikkatietoinsinööriä henkilöä, joka olisi hallinnut rajapintayhdistämisiä. Karttapohjainen kuntalaiskysely osana MAPSTO 2017-2021:n valmisteluprosessia Kehitysjohtaja 5 Toteutunut 6-8/2016, tulokset kaupungin kotisivuilla
Sähköisten palautekanavien kehittäminen Palautejärjestelmän nivominen osaksi sähköisiä terveyspalveluita Johtava ylilääkäri Työn alla, siirtynyt teknisten syiden vuoksi syksyyn Asiakastyytyväisyyskyselyjen toteuttaminen sähköisesti perusturvaosaston palveluissa Terveys- ja sosiaalijohtaja Työn alla 6
Sähköisten palautekanavien kehittäminen Ajankohtaisten pikakyselyjen toteuttaminen kaupungin kotisivuilla Vastuualuepäälliköt, tiedottaja DigiYlöjärvi: Kysely Otakantaa.fipalvelussa 4-5/2016 Seudullinen väylien talvikunnossapitokysely 6/2016 Seudullinen uimahallikysely 10/2016 Seudullinen kävely- ja pyöräilykysely 10/2016 Tekniikka- ja ympäristöosasto: laaja asiakastyytyväisyyskysely 10/2016 Ei varsinaisia pikakyselyjä vaan em. laajoja kyselyjä Nykyisten kaupungilla käytössä olevien sosiaalisen median palvelujen tehokkaampi hyödyntäminen sekä uusien palvelujen käyttöönotto Vastuualuepäälliköt, tiedottaja 7 Twitter-koulutus henkilöstölle 5/2016; useita uusia työprofiileja luotu; kaupungille Instagram-tili 6/2016; kaupungin Facebook-sivulle alettu tuottaa videoita Nuorisopalvelut tehostanut someviestintäänsä (etenkin Instagram) & kokeilee Nuorten Ylöjärvi - mobiilisovellusta Liikuntatoimijat kokeilevat liikkujille tarkoitettua mobiilisovellusta
Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen talousarvion valmistelussa Alueellisten asukasiltojen jatkotyöstön kehittäminen Asukaslautakunta Kolme alueellista asukasiltaa sekä nuorten teemailta 4-5/2016; teemoina Mapsto ja sähköiset palvelut Kokoava asukasilta 8/2016; teemana kevään asukasiltojen anti Talousarvio asukasilta 5.10.2016 Talouskyselyn synkronointi asukasiltoihin Asukaslautakunta, talousjohtaja Erillistä talousarviokyselyä ei toteutettu; Mapsto-kysely 6-8/2016 Lisäksi: Kehitysjohtaja 8 DigiYlöjärvi-hanke toteutti Y2- digi-illan kuntalaisille; aiheena digitalisaation hyödyntäminen palveluissa ja osallistamisessa
Asiakasraatien hyödyntäminen Asiakasraatien hyödyntäminen palvelutuotannossa Perusturvaosaston palvelut Kirjasto Vastuualuepäälliköt Kirjastotoimenjohtaja Terveyskeskuksen asiakasraati, perustettu 2/2016 Kotihoidon kuntalaistilaisuudet (4 kpl) 75 vuotta täyttäneille, järjestetään 11-12/2016 Vanhusneuvoston jäsenet asiantuntijana Ylöjärven saattohoitokäytäntöjen luomisessa 3/2016 Asumispalvelujen ja vanhainkodin asukaskokoukset, aloitettu kaikissa yksiköissä 6/2016 Selvityksessä; Kurussa asiakasilta keväällä 9
Asiakasraatien hyödyntäminen Asiakasraatien hyödyntäminen palvelutuotannossa Urheiluseurojen seuraparlamentti Vapaa-aikajohtaja Kokoontuu 4 kertaa vuodessa Yksityistieasiat Yhdyskuntatekniikan päällikkö Tieisännöitsijöiden yhteiskokous loppuvuodesta 2016; tarkoitus järjestää jatkossa vuosittain 10
Paikallisen, asukaslähtöisen toiminnan tukeminen Avustushakujen koordinointi Yhtenäinen haku-aika ja tiedotus (yhdistysten toimintaavustukset, talkooraha, liikunnan toimintaavustukset sekä kulttuurityön ja nuorisotyön kohdeavustukset) Ko. avustuksia myöntävät tahot 11 Yhtenäinen avustushaku 1.-26.2.2016, kokemukset hyviä, käytäntöä jatketaan 2017 Uusi toimintamuoto 10/2016: tekniikka-ja ympäristöosastolle on nimetty koordinaattori, jonka tehtävä on toimia yhteyshenkilönä kolmannen sektorin suuntaan ja edistää yhteistyötä kaupungin ja vapaaehtoistoimijoiden kesken
Työryhmä Valmistelutyöryhmä: hallintopäällikkö Antti Pieviläinen, pj. tiedottaja Tiina Helminen, siht. johdon sihteeri Hanna Isotalo kehitysjohtaja Riku Siren vapaa-aikajohtaja Sami Yli-Pihlaja / vs. vapaa-aikajohtaja Marko Ojala hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Anu Kallio suunnittelija Tuija Salmentausta 12