Selvitys Ylöjärven luontokohteista

Selvitys Ylöjärven luontokohteista Maankäyttö ja ympäristö Pentti Keskitalo Kaupunginvaltuusto 14.11.2013 www.ylojarvi.fi

1 Sisällys 1. Johdanto 2 2. Luonnonsuojelulailla rauhoitetut luonnonsuojelualueet 4 2.1 Valtion maille perustetut luonnonsuojelualueet 4 2.2 Yksityisten maille perustetut luonnonsuojelualueet 8 3. Luonnonsuojelulailla rauhoitetut suojellut luontotyypit 15 4. Luonnonsuojelulailla rauhoitetut luonnon muistomerkit 17 5. Muut luonnonsuojelulain mukaiset kohteet 19 5.1 Natura 2000-verkoston kohteet 19 5.2 VN:ssa hyväksytyt luonnonsuojeluohjelman kohteet 26 6. Valtakunnallisten ohjelmien mukaiset muut kuin luonnonsuojelun kohteet 29 6.1 Geologisten muodostumien suojelu 29 6.2 Maisemansuojelu- ja hoito 34 7. Uhanalaiset ja erityisesti suojeltavat lajit 36 7.1 Uhanalaiset lajit 36 7.2 Euroopan yhteisön lajisuojelun erityissäännökset 42 8. Kaavoissa suojeltavaksi esitetyt kohteet 43 9. Muut arvokkaat luontokohteet 49 9.1 Valtion omistamat erityisalueet 49 9.2 Harjualueita 51 9.3 Perinneympäristöjä 54 9.4 Linnustokohteita 59 9.5 Metsä- ja suoalueita 62 9.6 Puronvarsia ja pienvesiä 70 10. Luonnonsuojelualueiden tarkastelu 73 11. Toimenpide-ehdotukset luonnonsuojelun ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi 75 11.1 Valtion maille perustettujen luonnonsuojelualueiden ja Natura 2000 verkostoon kuuluvien kohteiden kehittäminen 75 11.2 Valtion metsien käsittely suojelualueiden ulkopuolella 78 11.3 Kaupungin omistamien suojelualueiden ja - kohteiden kehittäminen 81 11.4 Yksityisten suojelualueiden ja kohteiden kehittäminen 83 11.5 Yleisiä tavoitteita luonnonsuojelualueiden ja luontokohteiden kehittämiseksi 85 Lähdeaineisto 87 Karttaliitteet 90

2 1 JOHDANTO Ylöjärvi kuuluu pääosin Hämeen viljely- ja järvimaan maisemamaakuntaan ja sen Keski-Hämeen viljely- ja järviseutuun, jota luonnehtivat suuret järvialtaat ja reittivedet. Osa Kurun alueesta kuuluu karuun ja laakeaan vedenjakajaseutuun, Suomenselän maisemamaakuntaan, jolle on tyypillistä soiden ohella pienet järvet ja suolampareet sekä purot ja latvajoet, joiden varsille pienet kylät ja viljelykset ovat keskittyneet. Kasvimaantieteellisessä aluejaossa pääosa Ylöjärvestä kuuluu eteläboreaaliseen Lounaismaan vyöhykkeeseen ns. vuokkovyöhykkeelle, jota luonnehtivat rehevät lehdot ja runsasravinteiset järvet. Yleisimmät metsätyypit ovat lehtomainen ja tuore kangas. Soita on vähän. Kurun alue kuuluu pääosin keskiboreaaliseen Pohjanmaan vyöhykkeeseen, jolle ovat tyypillisiä aapa- ja keidassuot. Alueella kohtaavat eteläiset ja pohjoiset kasvilajit ja kasvillisuustyypit. Metsät ovat pääosin talousmetsäkäytössä ja suurin osa soista on ojitettu. Erityisesti vanhojen metsien osuus Etelä-Suomessa on voimakkaasti vähentynyt viime vuosikymmenten aikana ja arvioidaan, että luonnontilaisia tai sen kaltaisia vanhoja metsiä olisi Etelä-Suomessa enää 0,5 % metsämaan alasta. Vanhat metsät ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta ja niissä tavataan runsaasti uhanalaisia lajeja, erityisesti hyönteisiä ja itiökasveja. Metsien vähyyden ohella lajien uhanalaisuutta lisää metsien pirstoutuminen. Ylöjärvellä vanhojen metsien suojelualueita on lähinnä Kurun alueella ja eteläosissa on vain pari suojeltua vanhan metsän kohdetta. Suojelualueista luonnontilaisin lienee Petäjäjärven alue, sillä esim. Seitsemisestäkin täysin luonnontilaisia metsiä on vain 1 % verran pinta-alasta. Vanhojen metsien ohella metsäluontoa on suojeltu pääosin harjualueella. Myös suot on pääosin ojitettu ja Etelä-Suomen korvista ja rämeistä luonnontilaisia on enää alle neljännes. Ylöjärvellä laajimmat luonnontilaiset suoalueet sijaitsevat Seitsemisen kansallispuistossa sekä Koillis-Kurussa, missä osa on Metsähallituksen päätöksellä myös jätetty luontokohteiksi. Soita on myös ennallistettu mm. ojien tukkimisilla Seitsemisen ohella Haukkamaan ympäristöarvometsässä, missä on ennallistettu vähäalaisia reheviä korpia. Erityispiirteenä Luoteis-Kurun soille on pohjoisen kanalinnun, riekon melko runsas esiintyminen sekä luonnontilaisilla että ojitetuilla soilla. Vanhojen metsien ohella uhanalaisia lajeja esiintyy eniten perinnemaisemilla, jotka ovat kovaa vauhtia kasvaneet umpeen. Ylöjärven kohteetkin ovat lähes poikkeuksetta jo laiduntamisen ulkopuolella, joten niittyjen ja ketojen umpeenkasvua on estetty lähinnä niittämällä. Perinnemaisemien osalta alkaa olla viimeiset hetket toimia, mikäli niiden upea ja harvinainen lajisto halutaan säilyt-

3 tää. Suojelua kipeämmin perinnemaisemat tarvitsevat asiantuntevaa hoitoa, mikäli laidunnusta ei ole mahdollista järjestää. Lajistoltaan arvokkaimmat perinnemaisemat sijoittuvat kaupungin keskivaiheille Kyrönlahden, Poikeluksen, Parkkuun, Mutalan ja Lopenkulman alueille. Ylöjärven vesistöt jakautuvat pääosin Näsijärven-Ruoveden ja Ikaalisten reitin valuma-alueisiin. Suurten altaiden, Näsijärven-Ruoveden alueella Näsijärven ja Ikaalisten reitillä Kyrösjärven ja Aurejärven lisäksi muut järvet ovat pääosin pienehköjä. Erityisesti pohjoisosissa vedet ovat suo-ojitusten myötä humuspitoisia ja happamia, mikä on vaikuttanut ainakin kalastoon. Vesistöjen suojelu on Ylöjärvellä kohdistunut lähinnä reheviin lintuvesiin ja jokihelmisimpukan esiintymisjokiin. Selvityksen tarkoituksena on koota olemassa oleva luontotieto ja arvioida suojelualueiden nykyistä tilaa ja lisätutkimustarvetta. Tavoitteena on myös esittää toimenpiteitä luonnonsuojelun ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi Ylöjärven kaupungin alueella. Yksityisten omistamille maille uusia suojeluun viittaavia toimenpide-ehdotuksia on esitetty vain, mikäli maanomistaja on antanut siihen suostumuksen. Sen sijaan luontokohteissa on esitelty useita yksityisten omistamia kohteita, jotka on poimittu aikaisemmista selvityksistä.

4 2 LUONNONSUOJELULAILLA RAUHOITETUT LUON- NONSUOJELUALUEET 2.1 Valtion maille perustetut luonnonsuojelualueet Kansallispuistot Seitsemisen kansallispuisto on perustettu v. 1982 ja se on laajennusten jälkeen suuruudeltaan 45,5 km 2. Puistosta on Ylöjärven puolella 34,8 km 2 ja vajaa neljännes Ikaalisten puolella. Seitsemisen suojelun tavoitteena on säilyttää erityinen pienipiirteinen metsä- ja suokokonaisuus. Puisto on hieno retkeilykohde hyvin merkittyine reitteineen. Puiston luonto ja nähtävyydet ovat monipuolisia, sillä kansallispuiston alueella sijaitsevat mm. Seitsemisharju, perinnemaisemaa edustava Koveron kruununmetsätorppa, luonnontilaisia ja ennallistettuja suoalueita kuten Kivineva ja Jaulinneva sekä vanhoja metsiä, joista tunnetuin on Multiharjun aarnialue. Noin puolet puiston pinta-alasta on soita. Soista on aikanaan ojitettu yli 60 %, mutta lähes kaikki ojitetut suot on jo ennallistettu. Kansallispuistossa on myös useita lampia ja järviä, joista vain muutama lampi on säilynyt ojituksilta ja on luonnontilainen (mm. Kirkas-Soljonen ja Pikkulampi). Kuvat: Koveron perinnetila sekä Kivinevan laaja suoalue. Seitsemisen kansallispuisto edustaa vedenjakajaseudun havumetsäluontoa ja on kokonaisuutensa vuoksi erittäin merkittävä. Puisto on pienipiirteistä mosaiikkia, sillä alueelta löytyy harjuja, laajoja metsä- ja suoalueita sekä useita lampia ja järviä. Luontodirektiivin luontotyypeistä pääosan muodostavat muuttuneet ennallistamiskelpoiset keidassuot (28 %), boreaaliset luonnonmetsät (24 %) ja keidassuot (18 %). Luontodirektiivin lajeista Seitsemisessä tavataan saukkoa (Lutra lutra), liitooravaa (Pteromys volans) ja lahokapoa (Boros schneideri), joista saukko luokitellaan silmällä pidettäviin lajeihin ja muut vaarantuneiksi. Lintudirektiivin lajeja alueella tavataan ainakin 15 lajia, mm. helmipöllö (Aegolius funereus), kaakkuri (Gavia stellata), kapustarinta (Pluvialis apricaria), kuikka (Gavia arctica), pikkulepinkäinen (Lanius collurio) ja varpuspöllö (Glaucidium passe-

5 rinum). Muusta lajistosta maininnan arvoisia ovat alueelle istutettu ja erittäin harvinainen, vaarantuneisiin lajeihin luokiteltava euroopanmajava (Castor fiber) sekä kääväkkäistä silmällä pidettäviin luokiteltavat raidantuoksukääpä (Haploporus odorus) ja riekonkääpä (Antrodia albobrunnea). Puiston vanhoissa metsissä tavataan monia uhanalaisia hyönteisiä sekä kasvilajeja, joista on tarkemmin osiossa uhanalaiset lajit. Metsähallitus esitti Länsi-Suomen luonnonvarasuunnitelman välitarkastuksen yhteydessä v. 2009, että Seitsemisen kansallispuistoa laajennettaisiin etelään Hauturin alueelle, joka on pääosin metsämaasta koostuva 34 ha alue. Metsähallitus perusti Hauturin alueesta suojelumetsän METSO 10000 ohjelman yhteydessä. Luoteis-Ylöjärven suojelualuekokonaisuudelle Metsähallitus on laatinut myös hoito- ja käyttösuunnitelman. Seitsemisen suojelukokonaisuuden hoito- ja käyttösuunnitelma nimisessä suunnitelmassa ovat mukana Seitsemisen kansallispuisto sekä Aurejärven, Raattaniemi-Vekaraniemen ja Petäjäjärven alueet. Näistä muut paitsi Aurejärven alue on suojeltu luonnonsuojelulailla. Suurimpina uhkatekijöinä Seitsemisen osalta mainitaan ilkivalta, koska alue on helposti saavutettavissa runsaan tiestön takia. Retkeilyn haitat pysyvät vähäisinä ohjauksen vuoksi. Muut luonnonsuojelualueet valtion mailla Ylöjärven alueella on valtion mailla kolme vanhojen metsien suojelualuetta, jotka kaikki kuuluvat myös Natura 2000 -verkostoon. Niin ikään Natura 2000 - verkostoon kuuluvasta Isoneva-Raitakulonnevan suoalueesta on suojeltu suurin osa. Valtion mailla on siten Seitsemisen kansallispuiston lisäksi yhteensä 508,42 ha suojelualueita. Isoneva-Raitakulonneva (116,59 ha) sijaitsee kaupungin pohjoisosassa Virtojen rajalla. Kohde on soidensuojeluohjelman kohde (SSO), josta on perustettu asetuksella luonnonsuojelualue (SSA). Suojeluohjelman kohteesta on suojelematta vielä noin 25 ha. Syrjäinen suoalue kuuluu erityisen arvokkaisiin luontotyyppeihin, Järvi-Suomen keidassoihin. Suot ovat pääosin karuja: rahkarämettä, rahkanevaa ja lyhytkorsinevaa. Luontodirektiivin luontotyyppeinä ovat pääosin keidassuot (86 %) ja pieneltä osin mm. linnustoa monipuolistavat humuspitoiset lammet. Lintulajistosta löytyykin mm. kapustarintaa, kurkea (Grus grus) ja liroa (Tringa glareola). Myös kasvilajisto on monipuolinen, sillä alueella tavataan mm. kesämaitiaista (Leontodon hispidus), jäkkiä (Nardus stricta), ketokaunokkia (Centaurea scabiosa), ketoneilikkaa (Dianthus deltoides) ja ketonoidanlukkoa (Botrychium lunaria), jotka ketokaunokkia lukuun ottamatta luokitellaan silmällä pidettäviin lajeihin. Alueella ei ole suoranaisia uhkatekijöitä.

6 Kuvat. Keväinen Isoneva (vas.) ja Raitakulonneva. Petäjäjärvi (244,39 ha) kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja on valtion maille vuonna 1993 lakisääteisesti perustettu vanhojen metsien suojelualue (VMA). Osa vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluvasta alueesta on vielä perustetun luonnonsuojelualueen ulkopuolella. Kurun Kaidankylässä sijaitseva alue on monipuolinen, sillä alueelta löytyy vanhaa kuusimetsää, korpinotkelmia ja erilaisia soita. Suojelualueella sijaitsee myös täysin luonnontilainen, pieni humuspitoinen lampi Liinalampi ja myös ympäröivä Liinalamminneva on luonnontilainen suoalue. Kuva. Petäjäjärven luonnonsuojelualueen vanhaa metsää. Petäjäjärven alue on Ylöjärven luonnontilaisin, laajempi vanhan metsän alue ja sieltä löytyy paljon aarniometsän jäkäliä ja vanhan metsän hyönteislajeja. Luontodirektiivin luontotyyppeinä ovat pääosin boreaaliset luonnonmetsät (68 %) ja puustoiset suot. Luontodirektiivin lajeista alueella tavataan liito-oravaa ja lahokapoa, jotka luokitellaan myös vaarantuneiksi lajeiksi. Alueella on hyvin monipuolinen linnusto ja lintudirektiivin lajeista mainittakoon kaakkuri, kapustarinta, kurki, viirupöllö (Strix uralensis), metso (Tetrao urogallus), palokärki (Dryocopus martius) ja pohjantikka (Picoides tridactylus). Muusta linnustosta huomionarvoisia ovat korppi (Corvus corax) ja leppälintu (Phoenicurus phoenicurus). Kaakkuri ja metso luokitellaan silmällä pidettäviin lajeihin. Petäjäjärven alue on säilynyt koskemattomana eikä varsinaisia uhkatekijöitä alueella ole. Pitämävuoret (58,99 ha) sijaitsee Kurun Riuttaskylässä Riuttajärven pohjoispuolella. Kohde kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja on valtion maille perustettu suojelualue (VMA). Alue on enimmäkseen kallioista mäntykangasta. Luontodirektiivin luontotyypeistä pääosa on luonnontilaisia tai niiden

7 kaltaisia mäntyvaltaisia vanhoja metsiä (72 %) ja muutoin alue muodostuu puustoisista soista ja kuusivaltaisista vanhoista metsistä. Alueella viihtyvät monet vanhojen metsien lajit kuten metso, palokärki ja pohjantikka. Edellisten lisäksi lintudirektiivin lajeista mainittakoon pyy (Bonasa bonasia) ja muusta lajistosta naavamittari (Alcis jubatus). Metso ja naavamittari luokitellaan silmällä pidettäviin lajeihin. Pirkanmaan arvokkaat kallioalueet selvityksessä Pitämävuoren alue on luokiteltu paikallisesti merkittäväksi, sillä vanhan metsän ohella kalliolla on geologisia arvoja; mm. silokalliota, louhikkoja ja rakoluola. Pitämävuoren alueella ei ole varsinaisia uhkatekijöitä. Kuvat. Pitämävuoren vanhaa metsää. Raattaniemi-Vekaraniemi (88,45 ha) sijaitsee Länsi-Aureessa Aurejärven eteläosissa. Kohde kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja on valtion maille vuonna 1993 lakisääteisesti perustettu vanhojen metsien suojelualue (VMA). Alue muodostuu pääosin mustikkatyypin kuusikoista ja vanhan metsän jäkäliä alueella on 13 lajia. Suojelualueeseen kuuluu myös 11 kpl Aurejärvessä sijaitsevaa saarta, joista yhdeltä saarelta löytyy myös metsälehmusta. Luontodirektiivin luontotyypeistä Raattaniemi-Vekaraniemen alueella tavataan mm. luonnontilaisia tai niiden kaltaisia kuusivaltaisia vanhoja metsiä (60 %), puustoisia soita ja luonnontilaisia tai niiden kaltaisia mäntyvaltaisia vanhoja metsiä. Uhanalaisista ja luontodirektiivin liitteen II lajeista alueella tavataan liito-oravaa. Lintulajeista alueella tavataan useita lintudirektiivin lajeja kuten metsoa, pikkusieppoa, pohjantikkaa ja palokärkeä. Kuva. Vekaraniemen kallioilta avautuu hienoja näkymiä Aurejärvelle. Raattaniemen-Vekaraniemen alueella uhkatekijänä ovat olleet lähinnä retkeilijöiden saarille tekemät luvattomat nuotiot. Metsähallitus on lisännyt alueen merkintöjä niin rannoilla kuin saarillakin hillitsemään väärinkäytöksiä.

8 2.2 Yksityisten maille perustetut luonnonsuojelualueet Ylöjärvellä on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu yksityisten maille 11 aluetta, joiden pinta-ala on 212,86 ha. Suurimmat suojelualueet sijoittuvat Ylöjärvenharjulle (yhteensä 133,48 ha) sekä Alhonlahden (lähes 40 ha) alueelle. Alhonlahden alue (yht. 38,29 ha) sijoittuu Viljakkalan keskustan tuntumaan Ylöjärventien varrelle, joten alueen linnustoa pääsee helposti tarkkailemaan. Alhonlahden alue kuuluu lintuvesien suojeluohjelmaan sekä Natura 2000 verkostoon, johon kuuluu alueita myös Lippaanlahdelta Viljakkalanselän eteläosista sekä osa Kuivaniemeä. Natura 2000 verkostoon kuuluu 58 ha, joten kohteesta on rauhoitettu vuosien 2006-2011 aikana noin 65 %. Alhonlahdelle on tehty kunnostussuunnitelma, jota on myös toteutettu muutaman vuoden aikana mm. ruoppaamalla ja pienpetopyynnillä. Alhonlahden-Lippaanlahden linnusto on taantunut selvästi viime vuosikymmeninä. Pesimälinnustosta ovat hävinneet mm. keltavästäräkki, mustakurkkuuikku ja peltopyy. Nykyisin tavattavista lajeista vaarantuneeksi luokitellaan tukkasotka (Aythya fuligula) ja muista lajeista mainittakoon luhtahuitti, taivaanvuohi, satakieli, tavi ja nokikana. Alue on merkittävä myös lintujen levähdysalueena muuttojen aikana. Vesihyönteisistä merkittävimmät ovat luontodirektviin liitteen IV lajit sirolampikorento (Leucorrhinia albifrons) ja isolampisukeltaja (Graphoderus bilineatus). Samoin luontodirektiivin lajeihin lukeutuvat viitasammakko (Rana arvalis), saukko ja lepakot, jotka saalistavat alueella. Kuva. Alhonlahden lintujärveä ja Ansomäen pähkinäpensas. Alhonlahden alueelle on tehty hoito- ja kunnostussuunnitelma, jonka mukaisesti on tehty jo mm. ruoppauksia ja pienpetopyyntiä lintukannan vahvistamiseksi ja monipuolistamiseksi. Ansomäen lehtorinne (yht. 0,26 ha) muodostuu kaikkiaan kolmesta pienestä lehtolaikusta, jotka on rauhoitettu luonnonsuojelualueiksi. Kaksi etelärinteellä sijaitsevaa kohdetta on pähkinäpensaan kasvualueita ja itärinteen kohde on nykyisin jo melko umpeenkasvanutta lehtipuuvaltaista lehtoa. Myös pähkinäpensaan eteläisempi esiintymä on melko heikkokuntoinen. Etelärinteen la-

9 jisto on tyypillistä kuivan lehdon lajistoa, mutta itärinteen lehdosta löytyvät mm. kuusama, sudenmarja ja taikinamarja. Rauhoitusvuonna 1984 lehdosta tavattiin myös hentokiurunkannusta (Corydalis intermedia), mutta sitä ei vuosien 2010-11 inventointien yhteydessä löydetty alueelta. Harhalanlammi-Paskolammi (yht. 23,87 ha) lintujärvet sijaitsevat Viljakkalan keskustan eteläpuolella. Harhalanlammin ja Paskolammin järvet on rauhoitettu vuonna 2007 ja ne täydentävät Alhonlahden-Lippaanlahden lintuvesialuetta ja ovat mukana lintuvesien suojeluohjelman kohteena aluekokonaisuutena. Järvet ovat erityisen arvokkaita rantaluhtien ansiosta, sillä varsinainen lintulajisto on suhteellisen niukkaa. Järvillä tavataan kuitenkin mm. taivaanvuohta (Gallinago gallinago), satakieltä (Luscinia luscinia), metsävikloa (Tringa ochropus) ja ruokokerttusta (Acrocephalus schoenobaenus). Kuvat: Paskolammen rantaluhtaa (vas.) ja Harhalanlammin laskupuroa. Järvillä ei ole suoranaisia uhkatekijöitä. Jonkin verran rauhattomuutta aiheutuu ympäröivästä maankäytöstä. Lammasniemen (6,58 ha) suojelualue on Näsijärven Kukkulanselkään pistävä matala, luonnonkaunis harjuselänne Kurun Pappilankylässä. Kasvillisuus muodostuu metsätyypiltään kuivahkon mäntykankaan lajistosta. Alueella sijaitsevan leirikeskuksen vuoksi kasvillisuus on paikoin kulunutta. Rannat ovat hiekkarantoja. Lammasniemi on rauhoitettu vuonna 1957 ja on siten vanhin luonnonsuojelualue. Uhkatekijänä on alueen voimakas leirikäyttö, mikä näkyy maaston voimakkaana kulumisena. Kuva. Lammasniemen kulunutta kärkeä ja luonnontilaisinta kangasta.

10 Leppäjärven puronvarsi (yht. 1,5 ha) sijaitsee Näsijärveen Leppäjärvestä ja Lehmijärvestä laskevan puron varrella Länsi-Teiskossa. Peltojen keskelle jäävällä puron varrella kasvaa tyypilliset puronvarsilehdon lajit kuten lehtoleinikki, kotkansiipi, lehtokuusama, imikkä ja koiranheisi. Puronvarsilehtoa on rauhoitettu vuosina 1999 (0,6 ha) ja 2005. Vain pieni osa arvokkaimmasta lehdosta on rauhoittamatta. Alueen uhkana on peltolajiston levittäytyminen puronvarsilehtoon, sillä puronvarsilehto on hyvin kapea. Kuva. Leppäjärven puronvarsilehtoa. Mustalammi (5,21 ha) on lähellä Nokian rajaa sijaitseva suojelualue, joka koostuu vanhasta metsästä ja erämaalammesta. Kohde rauhoitettiin kunnan aloitteesta Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 1992, kun eräänä juhlavuoden teemana oli vanhojen metsien suojelu. Kuusivaltainen puusto on yli 130- vuotiasta ja Mustalammin ympäröivä männikkö noin 150-vuotiasta. Metsäalue täydentää Nokian puoleisia Natura-alueita ja kuntien rajalla sijaitsevia metsäkohteita. Alueen heikkoutena on sen pienuus. Kuvat. Mustalammin vanhaa metsää ja lampea ympäröivää rämettä. Pikku-Ahveniston harju (79,27 ha) on osa Ylöjärven harjujaksoa, josta on rauhoitettu myös osa Pinsiönharjua. Vuonna 1995 kunnan aloitteesta rauhoitettu suojelualue on tyypillistä harjumetsää. Arvokkaimmat ja luonnontilaisimmat osat ovat lähes 30 metriä syvä suppa ympäröivine rinteineen alueen itäosissa ja jyrkkä harjurinne Pikku-Ahveniston järven pohjoispuolella. Harjumetsästä löytyy myös mm. kuivaa lehtoa ja lajisto on monipuolista: lehto-orvokki (Viola mirabilis), lehtomatara (Galium triflorum), imikkä (Pulmonaria obscura), valkolehdokki (Platanthera bifolia), kangasajuruoho (Thymus serpyllum), keltatalvikki (Pyrola chlorantha), metsänätkelmä (Lathyrus sylvestris), yövilkka

11 (Goodyera repens), mäkilehtoluste (Brachypodium pinnatum), nuokkukohokki (Silene nutans) ja kissankäpälä (Antennaria dioica). Suojelualueelle on laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma. Myös suojelualueen lähiympäristö on näyttävää ja historiallisesti arvokasta. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Pikku-Ahveniston rakennuksen ympäristössä on lukuisia perinnemaisemakohteita, joista enemmän osiossa muut arvokkaat luontokohteet. Kuva: Pikku-Ahvenistonharjun syvimmän supan männikköä. Suurin uhka suojelualueella on runsas retkeily ja ulkoilu, sillä harju on Ylöjärven keskeisin virkistysalue. Myös paisterinteiden heinittyminen/umpeenkasvu uhkaavat harjulajistoa. Siten ulkoilun ohjaamistarve ja hoitosuunnitelman mukainen metsien käsittely ovat keskeisellä sijalla alueen luonnonarvojen säilymiselle. Pikkusaari (0,32 ha) on nimensä mukaisesti Kurun Poikeluksessa, Kuusjärven rannalla sijaitseva pieni saari, joka on rauhoitettu vuonna 1964. Puustoltaan jo lähes 250 vuotta vanha sekametsä on tuoretta kangasmetsää ja Ylöjärven luonnontilaisimpia vanhoja metsiä. Saaren ja mantereen välinen kapeikko on lähes umpeenkasvanut. Alueella ei sinällään ole uhkatekijöitä, mutta pienialaisuuden vuoksi se on haavoittuva. Kuva. Pikkusaaren vanhaa metsää. Pinsiönharju (58,56 ha) sijaitsee Ylöjärven harjualueella Pinsiöntien varrella. Alue on rauhoitettu kahdessa osassa vuosina 1980 ja 1987 ja on yhteensä lähes 60 ha. Alue on tyypillistä harjumetsää ja arvokkaimmat alueet ovat luon-

12 nontilainen, kuusivaltainen ja jyrkkä pohjoisrinne sekä paisterinteet ja avoimet supat. Avoimilla ja lämpimillä paisterinteillä esiintyy uhanalainen palosirkka (Psophos stridulus), joka kuuluu myös erityisesti suojeltaviin lajeihin. Lajin säilyttämiseksi alueella on tehty pienimuotoisia hoitotoimia ja suojelualueelle on laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma. Suunnitelma uusitaan vuoden 2012 aikana ja siinä esitetään voimakkaampia hoitotoimia lajin säilyttämiseksi. Palosirkan ohella rinteellä on tavattu mm. kangassirkkaa (Podisma pedestris) sekä silmällä pidettäviin lajeihin luokiteltavaa perhosta ajuruohosulkasta (Merrifieldia leucodactyla). Kasvilajeista mainittakoon valkolehdokki, kalliokielo, häränsilmä ja kangasajuruoho. Uhkana palosirkan säilymiselle Pinsiönharjulla on erityisesti alueen pienuus ja lajille sopivaa aluetta on lisätty soranottoalueen suuntaan itään. Harjun osayleiskaavassa osa soranottoalueesta on osoitettu sl-1 merkinnällä paisterinteen lisäämiseksi lajille. Myös luvaton moottoriajoneuvoilla ajo ja runsas virkistyskäyttö ovat osaltaan heikentäneet alueen luonnontilaisuutta. Kuva. Pinsiönkankaan harjumännikköä ja suppa. Valkeekiven lehto (yht. 4,32 ha) sijoittuu Siivikkalaan Näsijärven Valkeekivenlahteen laskevan puron varrelle. Kohde kuuluu lehtojensuojeluohjelman kohteisiin ja on mukana myös Natura 2000 verkostossa. Kokonaisuudessaan arvokas lehto on kooltaan 10 ha ja siitä on rauhoitettu suojelualueeksi vuosina 1999-2003 yhteensä vähän yli 4 ha. Alueesta on lisäksi lunastettu luonnonsuojelutarkoituksiin 2,3 ha suuruinen alue. Saniaistyypin (MatT) ja tuoreen lehdon (OMaT) tyypin lehtotyypeistä koostuvalla alueella kasvaa mm. kotkansiipeä (Matteuccia struthiopteris), korpinurmikkaa (Poa remota), lehtotähtimöä (Stellaria nemorum), lehtopähkämö (Stachys sylvatica) ja lehtomataraa (Galium Triflorum). Valkeekiven lähialueelle on rakennettu viime vuosina. Kuusivaltainen lehto vaatii myös jatkuvia hoitotoimia lehtomaisuuden säilyttämiseksi.

13 Kuvat. Kotkansiiven alkuja ja kukkiva imikkä Valkeekivenlehdossa. Ylä-Pinsiön lähde (yht. 0,5 ha) sijaitsee Ylöjärven, Nokian ja Hämeenkyrön rajalla. Se kuuluu Pinsiön lähdelehtoalueeseen, joka on kokonaisuudessaan noin 1,46 ha, joten alueesta on rauhoitettu noin kolmannes vuonna 1993. Kohde on mukana lehtojensuojeluohjelmassa ja Natura 2000 verkostossa. Erityisen arvokkaaksi lähteen ja sen ympäristön tekee se, että siitä saa alkunsa Pinsiön-Matalusjoki, jossa esiintyy uhanalainen jokihelmisimpukka. Jokihelmisimpukka on vaatelias vedenlaadun suhteen, joten on tärkeää, että puron vesi pysyy hyvälaatuisena. Lähdelehdossa kasvaa myös vaateliasta kasvilajistoa kuten korpinurmikkaa, lähdetähtimöä (Stellaria uliginosa), purolitukkaa (Cardamine amara), soikkokaksikkoa (Listera ovata) ja kevätlinnunsilmää (Chrysosplenium alternifolium). Kuva. Ylä-Pinsiön lähdelehdon vesi on kirkasta ja kasvillisuus edustava. Luonnonsuojelualue on hyvin pienialainen ja siten haavoittuva. Lähirinteitä on käytetty myös puutarhajätteen ja muun jätteen sijoitukseen. Jokihelmisimpukan kannalta on erityisen tärkeää turvata lähteen vesitasapaino ja veden hyvä laatu. METSO-ohjelman kohteet METSO- eli Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman puitteissa Ylöjärveltä on suojeltu kaksi pientä vanhan metsän aluetta, joiden pinta-ala on yhteensä 4 ha. Kohteilla ei sinällään ole uhkatekijöitä, joskin ne ovat pienialaisia ja siten haavoittuvia. Kolmannen METSO-kohteen suojelu on vireillä ja siitäkin on kuvaus alla.

14 Jaskaranlammin metsä (2,4 ha) on Koikeroinen-järven Jaskaranlammin koillispuolella sijaitseva kohde, jonka rauhoitus on vireillä vuonna 2012. Metsä on lehtomaista kangasmetsää, josta muodostuu aikanaan näyttävä, joskin pieni vanhan metsän alue. Sekametsässä on muutamia järeitä haapojakin. Pikku-Haapajärven metsä (1,8 ha) on Mutalaan, Pikku-Haapajärven etelärannalle sijoittuva vanhan metsän kohde, joka on rauhoitettu vuonna 2008. Metsä on pieneen noroon viettävä vanha kuusimetsä, jota monipuolistavat rantametsä, saniaispainanne ja kallioseinämä. Kuvat. Pikku-Haapajärven vanhaa kuusikkoa (vas.) ja Jaskaranlammin lehtomaista kangasmetsää. Pyydysmäen metsä (0,7 ha) sijaitsee Kurun Karjulan kylässä ja se rauhoitettiin vuonna 2012. Metsä on edustava kuusivaltainen sekametsä, missä on paljon lahopuuta ja järeitä haapoja. Aluetta halkoo tie ja sähkölinja. Vironvuoren metsä (2,19 ha) on vuonna 2009 rauhoitettu, Viljakkalan Koivistonkylässä sijaitseva vanhan metsän alue. Alue muodostuu lohkareisesta, korkeasta kalliojyrkänteestä ja kallion lakialueesta. Korkeuseroa on noin 40 metriä ja puusto on vanhaa, harvaa mäntymetsää ja joukossa on myös kelopuuta. Kuvat. Pyydysmäen vanhaa metsää (vas.) ja Vironvuoren karukkokangasta.

15 3 LUONNONSUOJELULAILLA RAUHOITETUT SUOJELLUT LUONTOTYYPIT Em. luonnonsuojelualueiden lisäksi Pirkanmaan ympäristökeskus on määritellyt luonnonsuojelulain 29 :n perusteella viisi suojeltaviin luontotyyppeihin kuuluvaa jalopuumetsikköä. Ne ovat pieniä lehmusmetsiköitä, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on vain 4,6 ha. Kohteet ovat pienialaisuuden takia myös hyvin haavoittuvia, sillä esim. myrsky voi tuhota helposti koko metsän. Isomäen lehmusmetsikkö (0,75 ha) sijaitsee Ylöjärven Pihkaperässä Isomäki-nimisen kallioalueen etelärinteellä. Yli 100 lehmuksen lisäksi lehdosta löytyy mm. kuusamaa (Lonicera xylosteum), näsiää (Daphne mezerum) ja lehtoorvokkia. Varsinkin jyrkimmän kallion kohdalla on voimakasta kuusettumista ja lehtokasvillisuus on vähäistä. Kuvat. Isomäen lehmusmetsää jyrkän kallion tyvellä (vas.) Kaitijärven pieni lehmusmetsikkö ja Koijärven laskupuron lehmusmetsikkö (oik.). Kaitijärven lehmusmetsikkö (0,28 ha) sijaitsee Ylöjärven Takamaalla Kaitijärven eteläpuolella Lautakaton alueella. Noin 20 lehmuksen ryhmittymä on kärsinyt hieman hakkuista, mutta metsikkö on edustava pieni jalopuumetsikkö. Lehmusmetsää ympäröi laajalti tuoreet avohakkuut. Koijärven laskupuron lehmusmetsä (0,68 ha) sijoittuu Kyrönlahden Koijärvestä Näsijärveen laskevan puron varrella Huippurikuusenmäen lounaispuolella. Puronvarsilehdossa kasvaa lähes 40 lehmusta ja muusta lehtokasvillisuudesta mainittakoon imikkä, lehto-orvokki ja mustakonnanmarja. Paappasenniemen lehmusmetsikkö (1,94 ha) on suojelluista jalopuumetsiköistä suurin ja sijaitsee Kurun Paappasenniemen itärinteellä Paappasenlahden rantamaisemissa valtakunnallisesti arvokkaalla Ammunteenvuoren- Rättivuoren alueella. Lehmusmetsikkö on myös luonnontilaisin ja metsiköstä löytyy sekä lahoavaa lehmusta että nuoria puita. Paikoin kuusialuskasvos haittaa jo metsikköä.

16 Kuvat. Paappasenniemen lehmusmetsää Ammunteenvuorella (vas. ja kesk.) sekä kapea Särkivuoren lehmusrinne (oik.). Särkivuoren lehmusrinne (0,95 ha) sijaitsee Ylöjärven Takamaalla Särkijärven pohjoispuolella Särkivuoren kallioalueen etelärinteellä. Alue on kapea tien ja kostean kalliojyrkänteen välissä, mutta siinä kasvaa noin 50 runkomaista lehmusta. Kapea-alaisuuden lisäksi kohdetta uhkaa kuusettuminen ja lehtomainen aluskasvillisuus on jo lähes hävinnyt.

17 4 LUONNONSUOJELULAILLA RAUHOITETUT LUONNON MUISTOMERKIT Luonnonmuistomerkkeinä kaupungin alueella on rauhoitettu neljä mäntyä, kuusi kuusta ja kaksi lehmusta/lehmusryhmää. Yksittäisinä puina ne ovat luonnollisesti haavoittuvia. Rauhoitetut männyt sijaitsevat Ylöjärven keskustan Kortteen alueella (rauhoitettu vuonna 1965), Ylöjärven Pihkaperän Kesäpirtin alueella (v. 1986), Siivikkalassa Siivikkalantien varrella (v. 1993) ja Siivikkalassa Käkimäentien varrella (v. 2000). Kohteet ovat hyvässä kunnossa. Käkimäentien männyn rauhoituspäätöksen lakkauttamista on käsitelty v. 2012. Kuvat. Rauhoitetut männyt vasemmalta alkaen Kortteen alueella, Siivikkalantien varrella, Käkimäentiellä ja Pihkaperällä. Luonnonmuistomerkeiksi rauhoitetut pylväskuuset ovat Ylöjärven vanhimpia luonnonmuistomerkkejä ja sijaitsevat Kurun Luoteessa ja Kurun keskustan lähellä Iso Särkijärven rannalla. Luoteentien varrella on vuonna 1935 rauhoitettu kaksirunkoinen pylväskuusi Aatami ja Eeva sekä sitä ympäröivä maa 2 m leveydeltä. Iso Särkijärven rannan tuntumassa sijaitseva rauhoitettu pylväskuusi on rauhoitettu vuonna 1957. Aatami ja Eeva kuusesta on toinen runko jo keloutunut, mutta Iso-Särkijärven pylväskuusi on hyväkuntoinen. Kuvat. Aatami ja Eeva (vas.), Iso-Särkijärven pylväskuusi ja vaivaiskuusi (oik.).

18 Luoteentien varrella sijaitsee myös vuonna 1961 rauhoitettu katajamainen vaivaiskuusi, joka on edelleen hyvässä kunnossa. Hieman kohteesta etelään, Suolijärven koillispuolelle ja taajaman tuntumaan Löyttyjärventien varrelle sijoittuvat vuonna 1965 rauhoitetut kolme käärmekuusta. Kuuset ovat Metsähallitukselta saadun tiedon mukaan kaatuneet myrskyssä vuosikymmeniä sitten. Rauhoitetut lehmukset sijaitsevat Ylöjärven Pihkaperässä Rauhalan yksityistien varrella (v. 1976) ja Ylöjärven asuntomessualueen kupeessa Veittijärven tuntumassa (v. 1996). Pihkaperän lehmus on kärsinyt hieman lähialueen maankäytöstä, mutta Veittijärven lehmusryhmä on säilynyt näyttävänä. Kuvat. Veittijärven rauhoitetut, järeät lehmukset ja Tuomistonlahden lehmus.

19 5 MUUT LUONNONSUOJELULAIN MUKAISET KOHTEET 5.1 Natura 2000-verkoston kohteet Valtioneuvoston päätöksen mukaan Natura 2000-verkostoon kuuluu Ylöjärveltä 18 aluetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on yli 6 200 ha. Myös Lylylammen vanhan metsän alue sivuaa Ylöjärveä Ikaalisten rajalla. Kohteet sekä niiden pääasiallinen suojeluperuste esitetään seuraavassa. Alhonlahden alue (58 ha) on Natura 2000 verkostossa arvokkaan linnuston sekä vaihettumis- ja rantasoiden takia. Kohteesta on tarkempi kuvaus osiossa yksityiset luonnonsuojelualueet, koska pääosa alueesta on jo rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Alhonlahden alueelle on tehty hoito- ja käyttösuunnitelma ja kunnostustoimiakin on tehty jo 2000-luvulla. Aurejärvestä Natura 2000 verkostoon kuuluu järven pohjoisosat (osin Parkanon puolella, 717 ha), jotka ovat asumattomia ja lähes luonnontilaisia. Rantakasvillisuus on karua ja siinä on pohjoista leimaa. Myös vesikasvillisuus on vähäistä. Vesi on humuspitoista ja karua ja lähes luonnontilaista. Kohteeseen kuuluu myös 16 kpl erikokoista saarta sekä jokseenkin luonnontilainen humuspitoinen Monganlampi. Aurejärvi kuuluu valtakunnallisen rantojensuojeluohjelman kohteisiin ja suojelun toteutuskeinoina ovat luonnonsuojelulaki ja vesialueilla vesilaki. Luontodirektiivin luontotyyppeinä ovat humuspitoiset lammet ja järvet (80 %) sekä vaihettumissuot ja rantasuot. Lintulajeista mainittakoon lintudirektiivin lajit kalatiira (Sterna hirundo) ja kuikka (Gavia arctica) sekä vaarantuneisiin lajeihin luokiteltava selkälokki (Larus fuscus fuscus). Alue on pääosin Metsähallituksen hallinnassa ja vesialueiden osalta osin osakaskunnan omistuksessa. Kuvat. Aurejärven rämeistä pohjoisrantaa, Vanhaojan vartta ja Aurejärven saaria. Aurejärven Natura-alueen uhkatekijöinä ovat järven happamoituminen, mikä voi vaikuttaa järven lajistoon. Happamoitumista ja kiintoaineksen kulkeutumista on aiheutunut ojituksista ja turpeenotosta. Happamoitumiskehityksen odotetaan kuitenkin pysähtyvän mm. soiden ennallistumisen tuloksena. Myös moottoroitu vesiliikenne ja kalastukseen liittyvä rantautuminen voivat aiheuttaa haittaa lintujen pesinnälle. Raattaniemen tapaan Aurejärven saarissa tavataan luvattomia nuotioita.

20 Hirvijärvi (23 ha) sijaitsee Takamaalla ja on Natura 2000 verkostossa lähinnä linnustonsa sekä vaihettumis- ja rantasoiden vuoksi. Järvi on ollut pitkään ruskosuohaukan (Circus aeruginosus) pesintäalue ja muusta linnustosta mainittakoon silmällä pidettäviin luokiteltavat rantasipi (Actitis hypoleuca) ja niittykirvinen (Anthus pratensis) sekä pikkutikka (Dendrocopus minor), härkälintu (Podiceps grisegena) ja kaulushaikara (Botaurus stellaris). Aiemmin järvellä on tavattu myös uhanalaisia lajeja kuten heinätavia, tukka- ja punasotkaa, mustakurkku-uikkua ja liejukanaa. ELY-keskus on aloittanut hoito- ja käyttösuunnitelman laadinnan kartoittamalla mm. järven linnustoa ja hyönteislajistoa. Järven kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys valmistuvat vuoden 2012 aikana. Uhkana Hirvijärvellä on häirintä, pienpedot ja osin umpeenkasvu. Lajiston monipuolistaminen edellyttäisi kunnostustoimenpiteitä, esim. ruoppausta, niittoa tai vedenpinnan nostoa. Kuvat. Umpeenkasvavaa Hirvijärveä lintutornista ja Läämännevan viereistä kallioista metsää. Ilvesmäki-Läämännevan metsä (45 ha, Ylöjärvellä n. 6,3 ha) on pääosin edustavaa kuusivaltaista luonnonmetsää ja suuri osa kohteesta sijoittuu Ruoveden puolelle. Monimuotoisuutta alueelle tuovat pienet korpilaikut ja suot. Luontodirektiivin luontotyypeistä alueella tavataan lähes yksinomaan boreaalisia luonnonmetsiä (95 %). Vanha metsä on liito-oravan elinaluetta. Osa (19 ha) alueesta on mukana vanhojen metsien suojeluohjelmassa ja suojelun toteuttamiskeinona on luonnonsuojelulaki. Ylöjärven puoleinen osa koostuu lähinnä kangasmetsistä. Isoneva-Raitakulonnevan (osin Virtojen alueella 139 ha) keidassuoalueesta on kuvaus osiossa valtion mailla olevat luonnonsuojelualueet, koska pääosa alueesta on jo muodostettu luonnonsuojelualueeksi. Suojelematta on osa alueen keskiosia. Korpijärven haka (0,6 ha) edustaa Natura 2000 verkostossa kuivia ja tuoreita niittyjä ja hakamaita. Kohde sijoittuu lähelle Hämeenkyrön rajaa Liivalamminkulman alueelle. Laidunnuksen tuloksena syntynyttä kohdetta on hoidettu niittämällä pensoittumisen ja umpeenkasvamisen ehkäisemiseksi, mutta niitty on rehevöitynyt voimakkaasti. Ainakin toistaiseksi hoitotoimet ovat keskeytyksissä, koska niitto ei riitä, vaan kohde vaatisi laidunnusta. Lajisto on yksipuolistunut ja on mahdollista, että niityllä ei esiinny enää uhanalaista ketokatkeroa ja kirkiruohoa. Myös jäkki, nurmitatar, pukinjuuri ja muu ke-

21 to/niittylajisto häviää peltolajien tieltä. Natura-alueen ulkopuolellakin on arvokasta lajistoa, mm. ketoneilikkaa, ketonoidanlukkoa ja perinnemaisemaselvityksessä arvokkaan alueen pinta-alaksi määriteltiin 1,2 ha. Kuvat. Korpijärven rehevöitynyttä hakamaata (vas.) ja Lymylammen Ylöjärven puoleista osaa Petäjäjärven rannalla. Lymylampi (63 ha, Ylöjärvellä vain 0,2 ha niemenkärki) sijaitsee pääosin Ikaalisten puolella Petäjäjärven rannalla ja se kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan (AMO valtion). Se on myös valtion maille perustettu suojelualue (VMA) lukuun ottamatta Ylöjärven puolella sijaitsevaa pientä osaa. Natura 2000 verkoston kohteena se edustaa vanhoja metsiä. Metsäopiston metsä (8 ha) on Kurun keskustassa sijaitseva vanhan metsän alue, joka kuuluu myös vanhojen metsien suojeluohjelman kohteisiin. Suojelun toteutuskeinona on luonnonsuojelulaki. Metsäalueen luontodirektiivin luontotyypit ovat pääosin boreaalisia luonnonmetsiä (76 %) ja osin puustoisia soita. Metsäalueen kuusivaltaisissa metsissä on runsaasti lahopuuta ja kolopuita. Pienet korpilaikut monipuolistavat metsäaluetta. Kuvat. Metsäopiston metsän tuoretta kangasmetsää ja korpea. Alueen uhkana ei ole erityisiä seikkoja, vaikka kohde sijoittuu varsin lähelle Kurun keskustaa. Metsä on suosittu ulkoilukohde kuntoradan vierellä, mutta ulkoilu on pysynyt poluilla. Perkonmäki (24 ha) sijaitsee lähellä Ylöjärven kuntakeskusta rautatien varrella. Kohde kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan (AMO yksityisten) ja on hankittu valtiolle suojelutarkoituksiin. Alueesta ei ole kuitenkaan perustettu vielä suojelualuetta. Kohde kuuluu myös Natura 2000 verkostoon. Perkonmäen suojeltavat luontotyypit ovat vanhat havu-lehtipuusekametsät, lehdot, pikkujoet

22 ja purot. Lajistosta mainittakoon korpisorsimo (Glyceria lithuanica), pohjankääpä, rusokääpä (Pycnoporellus fulgens), raidankeuhkojäkälä, kalkkikiertosammal (Tortella tortuesa), metso, pohjantikka, palokärki ja uhanalainen liito-orava. Kuvat. Perkonmäen rehevää puronvarsilehtoa ja lehtokorpea. Perkonmäen alue on melko haavoittuvainen sijaintinsa puolesta. Länsipuolelta alue rajoittuu rautatiehen ja itäpuolelle kaavoitetaan isoa asuinaluetta. Lähellä sijaitsee myös maa-ainesten ottoalueita ja valtatie 65. Ulkoilun ohjaaminen on alueen säilymiselle erityisen tärkeää. Petäjäjärven (254 ha) alueesta on suojelualueeksi perustettu jo suurin osa ja kohde on kuvattu osiossa valtion maille perustetut suojelualueet. Kohde on laajin, luonnontilainen metsäalue Ylöjärvellä. Pikku-Suolijärven alue (Naturassa 137 ha / 197,5 ha) sijoittuu Kaidankylän eteläpuolelle ja on edustava vanhojen metsien ja puustoisten soiden kohde, jonka sisällä on myös kaksi pientä humuspitoista järveä. Kohde on vasta kehittymässä todelliseksi aarniometsäksi. Siellä tavataan kuitenkin muutamia arvokkaita vanhan metsän indikaattoreita kuten kantoraippasammal (Anastrophyllum hellerianum) ja pikkulovisammalta (Lophozia ascendes), joista ensiksi mainittu luokitellaan silmällä pidettäviin lajeihin ja jälkimmäinen uhanalaiseksi (vaarantunut). Alueella viihtyvät monet vanhan metsän linnut kuten metso, palokärki ja pikkusieppo sekä mm. kaakkuri ja kurki. Alue on varsin syrjäinen eikä suoranaisia uhkatekijöitä ole. Kuvat. Pikku-Suolijärven monipuolista luontoa: rämettä, lähteisyyttä ja erämaalampea.

23 Pinsiön-Matalusjoki (vain n. 1,5 ha lehto- ja lähdeosa on Ylöjärven puolella, yht. 27 ha) on Ylöjärven puolelta suojeltu pieneltä osin (0,5 ha), joten siitä on kuvaus osiossa yksityiset suojelualueet. Kohde on Natura 2000 verkostossa jokihelmisimpukan takia. Luontotyyppeinä kohteella ovat pikkujoet, purot ja lehdot. Joen kokonaispituus on 13 km ja jokihelmisimpukka elää joessa kahden kilometrin matkalla. Pinsiön-Matalusjoen alueelle on laadittu suojavyöhyke- ja kunnostussuunnitelmia jokihelmisimpukan säilyttämiseksi purossa. Joella tehtiin raakun seurantakartoitus kesällä 2012. Uhkatekijöinä on ympäröivä maankäyttö, ihmisen toiminnot sekä laadukkaan veden riittävyys. Jokihelmisimpukka ei lisääntyne enää joessa. Pitkäkangas (34 ha) sijoittuu Kaidankylän pohjoispuolelle ja on topografialtaan vaihtelevaa boreaalista luonnonmetsää ja siihen liittyviä korpia, rämeitä ja nevaa. Alueella on myös kaksi pientä lampea. Suojelun toteutuskeinona on luonnonsuojelulaki. Luontodirektiivin luontotyypeistä alueella tavataan boreaalisia luonnonmetsiä (20 %), puustoisia soita (20 %) ja humuspitoisia lampia ja järviä. Pitkäkankaan alue kuuluu Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispistojen väliselle alueelle, mikä lisää sen merkitystä. Lähellä sijaitsee myös Petäjäjärven suojelualue. Alueella on merkitystä myös pohjavesialueena. Pitkäkankaan alueella ei ole erityisiä uhkatekijöitä. Kuvat. Pitkäkankaan harjua ja Sammalistoon avautuvia näkymiä. Metsähallitus esitti Länsi-Suomen luonnonvarasuunnitelman välitarkastuksen yhteydessä v. 2009, että Pitkäkankaan Natura-aluetta laajennettaisiin 213 ha alueella. Metsähallitus perusti laajennusosasta suojelumetsän METSO 10000 ohjelman yhteydessä vuonna 2011. Laajennus ulottuu Pitkäjärvelle saakka siten, että lähes koko järven itäranta on nykyisin suojelumetsää. Pitämävuoret (59 ha) on vanhojen metsien suojelualue, joka on kuvattu osiossa valtion maille perustetut suojelualueet. Jylhä kallioinen alue on helposti saavutettavissa aluetta halkovan tien vuoksi, mutta erityisiä uhkatekijöitä ei ole syrjäisen sijainnin vuoksi. Raattaniemi-Vekaraniemi (89 ha) on niin ikään vanhojen metsien kohde ja alue on kokonaisuudessaan perustettu luonnonsuojelualueeksi. Kohde on kuvattu osiossa valtion maille perustetut suojelualueet.

24 Ruonanjoki (osin Hämeenkyrön puolella, 13 ha) on Karhejärvestä Lavajärveen laskeva puro, joka on Natura 2000 verkostoon otettu lähinnä uhanalaisen jokihelmisimpukan elinalueena. Ruonanjoen merkitystä korostaa se, että se on Etelä-Suomen ainoa joki, jossa jokihelmisimpukka vielä lisääntyy. Kohteesta ei ole suojeltu luonnonsuojelulailla toistaiseksi lainkaan. Jokihelmisimpukan ohella harvinaisemmasta lajistosta mainittakoon uhanalainen koskikara, silmällä pidettäviin luokiteltavat saukko ja kantokorvasammal (Jungermannia leiantha) ja melko harvinainen koskisiipisammal (Fissidens pusillus). Kohdetta on kunnostettu Länsi-Suomen ympäristölupaviraston v. 2001 tekemällä päätöksellä jokihelmisimpukan ja taimenen lisääntymismahdollisuuksien parantamiseksi. Joella tehtiin viimeksi kesällä 2012 raakun seurantakartoituksia. Uhkatekijöinä on ympäröivä maankäyttö, ihmisen toiminta ja lajin edellyttämän hyvän veden laadun turvaaminen. Kuva. Ruonanjoki kesällä ja kevättulvan aikaan. Seitseminen (osin Ikaalisten puolella 4521 ha) on Natura 2000 verkostossa lähinnä keidassoiden ja luonnonmetsien vuoksi. Kohde on merkittävä myös arvokkaan harjun ja alueen järvien vuoksi. Kohde on kuvattu osiossa kansallispuistot. Taaborinvuori (60 ha) sijoittuu Mutalaan Kotamusjärven ja Kaurisjärven ympäristöön. Kohde koostuu kolmesta erillisestä kuviosta ja se kuuluu myös vanhojen metsien suojeluohjelman kohteisiin. Osa alueesta (28,6 ha) on lunastettu luonnonsuojelutarkoituksiin, mutta aluetta ei ole toistaiseksi rauhoitettu luonnonsuojelulailla. Pääosa kohteesta muodostuu järeistä kuusivaltaisista metsistä. Alueella on tavattu äärimmäisen uhanalaisiin luokiteltavaa jäkälää lännenmunuaisjäkälää (Nephroma laevigatum) ja vaarantuneisiin luokiteltavaa haapariippusammalta (Neckera pennata). Muita huomionarvoisia lajeja ovat mm. pohjankääpä (Climacocystis borealis), raidankeuhkojäkälä ja karstanahkajäkälä (Peltigera praetextata), metso ja pohjantikka. Vanhan metsän indikaattori karstajäkälä (Parmeliella triptophylla) luokitellaan silmällä pidettäviin lajeihin.

25 Kuvat. Taaborinvuoren vanhaa metsää ja Kaurisjärven rantaa Natura-alueella. Taaborinvuoren alue on monessa osassa ja ympäröivät metsänkäsittelytoimet heikentävät osin sen arvoa. Valtio on hankkinut omistukseensa myös lähialueelta osan Tappisuosta ja jatkossa alueen luonnonarvot pääsevät kehittymään suotuisasti. Häiriötekijöitä on vähän syrjäisen sijainnin vuoksi. Valkeekivi (10 ha) sijoittuu Siivikkalaan Näsijärven rantaan ja Natura 2000 - verkostossa lehtokasvillisuuden vuoksi. Kohteesta on suojeltu luonnonsuojelualueena jo 4,5 ha. Kohteesta on kuvaus osiossa yksityiset luonnonsuojelualueet.

26 5.2 Valtioneuvostossa hyväksytyt luonnonsuojeluohjelmien kohteet Valtioneuvosto on hyväksynyt kaikkiaan seitsemän luonnonsuojeluohjelmaa: kansallis- ja luonnonpuistoverkon kehittämisohjelma, soidensuojeluohjelma, lintuvesien suojeluohjelma, harjujen suojeluohjelma, lehtojen suojeluohjelma, rantojen suojeluohjelma sekä vanhojen metsien suojeluohjelma. Valtakunnallisissa suojeluohjelmissa on Ylöjärveltä luokiteltu valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiksi useita kohteita. Soidensuojelun perusohjelma (valtioneuvoston vahvistama v. 1979, 1981) Soidensuojeluohjelman kohteista on edellä kuvattu jo Isoneva- Raitakulonneva, josta on perustettu luonnonsuojelualue ja joka on myös Natura 2000 verkoston kohde. Soidensuojeluohjelmaan kuuluu myös Jaulinneva, joka on liitetty Seitsemisen kansallispuistoon (KPU) ja joka on niin ikään Seitsemiseen sisällytettynä Natura 2000 verkoston kohde. Lintuvesien suojeluohjelma (valtioneuvoston v. 1982 hyväksymä) Lintuvesiensuojeluohjelmassa valtakunnallisesti arvokkaiksi lintuvesiksi luokitellaan Alhonlahti-Lippaanlahti, Paskolampi ja Hiiroistenjärvi aluekokonaisuus (66 ha). Niistä Alhonlahti-Lippaanlahti kuuluu myös Natura 2000 verkostoon. Paskolampi, Hiiroistenjärvi (Harhalanlammi) ja suuri osa Alhonlahden alueesta on jo rauhoitettu suojelualueeksi, joten niistä on tarkempi kuvaus osiossa yksityiset luonnonsuojelualueet. Harjujensuojeluohjelma (valtioneuvoston hyväksymä v. 1984) poikkeaa muista edellä olevista suojeluohjelmista siinä, että sen toteuttaminen tapahtuu maaaineslain ja maankäyttö- ja rakennuslain lupamenettelyn kautta. Valtakunnallisesti arvokkaisiin harjualueisiin luokiteltu Lintuharju (235 ha, osin Hämeenkyrön puolella) sijoittuu Ylöjärven ja Hämeenkyrön rajalle. Harju on erityisen merkittävä geologisesti ja maisemallisesti. Harju sijoittuu Sisä- Suomen reunamuodostuman ja Hämeenkankaan saumamuodostuman vaihettumisvyöhykkeeseen. Seutukaavassa ydinosa harjusta on merkitty luonnonsuojelualueeksi. Suojelualueeksi osoitettu alue sijaitsee pääosin Hämeenkyrön puolella, missä se on hyvin jyrkkäpiirteinen. Ylöjärven puoleinen osa on loivempaa, tuoretta kangasmetsää.

27 Kuva. Lintuharjun valtakunnallisesti arvokasta harjua Ylöjärven puolelta. Seitsemisenharju (302 ha, osin Ikaalisten puolella) sijoittuu pääosin Seitsemisen kansallispuistoon, mistä on kuvaus osiossa kansallispuistot. Harju on erittäin merkittävä geologisesti, maisemallisesti ja monikäytön kannalta. Maakunnallisesti arvokkaiksi harjukohteisiin luokitellaan Ylöjärvellä Teivaalanharju (172 ha), joka kuuluu Tampereen saumamuodostumaan. Harju on merkittävä geologisesti, maisemallisesti ja monikäytön kannalta. Maakuntakaavassa ja osayleiskaavassa Teivaalanharju on merkitty pääosin virkistysalueeksi ja tärkeäksi geologiseksi harjuksi. Lehtojensuojeluohjelma (valtioneuvoston periaatepäätös v. 1989) Valtakunnallisesti arvokkaisiin lehtoalueisiin luokiteltava Leppäjärven puronvarsilehto (1,5 ha) Kurun Länsi-Teiskossa on suojeltu luonnonsuojelualueena ja siitä on kuvaus osiossa yksityiset luonnonsuojelualueet. Valkeekiven purolehtoalue (10 ha) luokitellaan lehtojensuojeluohjelmassa valtakunnallisesti arvokkaisiin lehtoalueisiin. Alueesta on suojeltu jo lähes 50 % ja siitä on tarkempi kuvaus osiossa yksityiset luonnonsuojelualueet. Kohde on mukana myös Natura 2000 verkostossa. Niin ikään valtakunnallisesti arvokkaaksi lehtojensuojelukohteeksi luokitellaan Ylä-Pinsiön lähdelehto (1,8 ha), joka on erityisen tärkeä alapuolisen Pinsiön- Matalusjoen jokihelmisimpukan takia. Kohde on mukana myös Natura 2000 verkostossa. Pieni osa alueelta on suojeltu luonnonsuojelualueena ja siitä on tarkempi kuvaus osiossa yksityiset luonnonsuojelualueet. Maakunnallisesti arvokkaiksi kohteiksi lehtojensuojeluohjelmassa arvioidaan Särkijärven lehmuslehto (1 ha) ja Pihkaperän Isomäki (1,3 ha), joista molemmista ydinosa on suojeltu luontotyyppinä. Rantojen suojeluohjelma (valtioneuvoston periaatepäätös v. 1990) Valtakunnallisesti arvokkaaksi ranta-alueeksi on Ylöjärveltä luokiteltu Aurejärven pohjoisosat. Kohteesta on kuvaus osiossa Natura 2000 verkoston kohteet.

28 Vanhojen metsien suojeluohjelma (valtioneuvoston periaatepäätös v. 1993) Vanhojen metsien suojeluohjelmassa mukana olevista kohteista on edellä kuvattu joko valtion maille perustetut suojelualueet tai Natura 2000 verkoston kohteet osioissa jo Lymylampi, Perkonmäki, Petäjäjärvi, Pitämävuoret, Raattaneva jataaborinvuori. Suolijärven alueesta on kuvaus osiossa Natura 2000 verkoston kohteet nimellä Pikku-Suolijärven alue. Lisäksi vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluu Ylöjärven alueelta Kurun Länsi-Aureen ja Luoteenkylän välinen Särkivehmas, joka on liitetty Seitsemisen kansallispuistoon (KPU). Särkivehmas on muiden ohjelmaan kuuluvien kohteiden tapaan myös Natura 2000 verkoston kohde osana Seitsemisen Natura 2000 -aluetta.

29 6 VALTAKUNNALLISTEN OHJELMIEN MUKAISET MUUT KUIN LUONNONSUOJELUN KOHTEET 6.1 Geologisten muodostuminen suojelu Geologisten muodostumien suojelu perustuu pääosin luonnonsuojelulakiin ja maa-aineslakiin. Geologisista kohteista on inventoitu kallioalueita, moreenimuodostumia, pienkohteita sekä tuuli- ja rantakerrostumia. Lisäksi luonnonsuojeluohjelman mukaisessa harjujen suojeluohjelmassa on vahvasti mukana geologinen arvo. Kallioalueet Valtakunnallisesti arvokkaiksi kallioalueiksi on Ylöjärveltä luokiteltu kaikkiaan viisi aluetta. Lähes kaikki kohteet sijoittuvat Näsijärven rannoille. Ammunteenvuori-Rättivuori (283 ha) ja Kylmävuori-Engelsmanninvuori (272 ha) sijoittuvat molemmat Kurun keskustan ja Ruoveden rajan väliselle Näsijärven ranta-alueelle ja ovat siten hyvin saavutettavissa retkeilyyn. Rantakalliot ovat maisemallisesti komeat ja näkymiä avautuu Tampereelle asti. Kylmävuorella erityisesti Iso Majajärven tuntumassa sisäinen maisema on edustava. Ammunteenvuorella huomio kiinnittyy 10 metriä korkeisiin pystyseinämiin ja Rättivuoren tyvellä huomattaviin louhikoihin. Pitkä rakentamaton rantavyöhyke nostaa alueen arvoa. Ammunteenvuorella on myös suojeltu luontotyyppi, luonnontilainen lehmusmetsikkö. Kuvat. Ammunteenvuorella (vas.) on terassimaisia kalliorinteitä ja vuoret ovat suosittua retkeilymaastoa. Pihkaperän Isomäki (27 ha) on näyttävä kallioalue Ylöjärven Pihkaperällä. Kallioalueesta osa on myös lehtojensuojeluohjelmassa ja lehmusmetsikkö on rauhoitettu luontotyypiksi (kts. osio suojellut luontotyypit). Kallioalue on monipuolinen jyrkänteineen, lohkareikkoineen ja luolamaisine muodostumineen.

30 Kuva. Pihkaperän Isomäeltä avautuu hienoja näkymiä Näsijärvelle (vas.) ja Poikeluksen pallograniittia. Poikeluksen pallograniitti (0,45 ha) on erityisen arvokas maakuntakiveksi nimetyn ja kansainvälisesti harvinaisen ns. Kurun pallograniitti-esiintymän vuoksi. Kohde sijoittuu Parkusjärven eteläpuolelle. Pallograniittia on nähtävissä vanhan louhosalueen alueella. Siivikkalan rantakalliot (54 ha) Näsijärven Näsiselän rannoilla ovat maisemallisesti komeat ja erityisen arvokkaat kallioilla olevien Corycium-hiilipussien ansiosta. Ne edustavat maailman vanhimpia elämän merkkejä. Silokalliot ovat kivilajiltaan fyllittiä. Rantakalliovyöhykkeellä on myös luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita kuten erilaisia lehtoalueita. Rakentamattomana säilyneet rantakalliot ovat myös suosittu retkeilykohde. Kuva. Siivikkalan valtakunnallisesti arvokkaita kalliorantoja ja maakunnallisesti arvokkaan Ansomäen kuntopolkuja. Ylöjärvellä sijaitsee lisäksi kymmenen maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltavaa kallioaluetta. Ansomäki (42 ha) Viljakkalan keskustan kupeessa on suosittu ulkoilu- ja retkeilyalue. Alueella kulkee kuntopolku ja kallioalueella on myös arvokasta kasvilajistoa pähkinäpensaista keltavuokkoihin. Niitä on kuvattu osiossa yksityiset luonnonsuojelualueet. Lehtomaisin kasvillisuus sijoittuu etelä- ja itärinteisiin. Hakkuut ovat vähentäneet luonnonarvoja, erityisesti lähteisyyttä. Hirviniemen kalliot (20 ha) sijoittuvat Viljakkalanselän Hirvilahden koillisrannalle. Näkymät kallioalueelta ovat hienot Viljakkalanselän Parvilahdelle. Kallio-

31 jyrkänteiltä on tavattu myös pahtanurmikkaa (Poa glauca), joka on tunturiseudun heinäkasvi ja joka kasvanee Etelä-Suomessa jääkauden reliktinä. Kuvat. Hirviniemen kallioilla on näyttävyyttä sekä sisäisessä että ulkoisessa maisemassa. Kaitijärven kallio (25,38 ha) Kaitijärven pohjoispuolella on pystyseinäinen järveen rajoittuva kallioalue, joka on maisemallisesti merkittävä. Kallioalueella on tavattu myös kalkkivaikutteisia sammallajeja kuten lettosiipisammalta, kalkkikiertosammalta ja silmällä pidettäviin luettavaa viherpahkurasammalta (Gymnostomum aeruginosum). Mastosvuori-Paskovuori (195 ha) Ylöjärven Pihkaperässä on laaja kallioalue, missä on karuja kalliolakeja ja puronvarsilehtoja. Näsijärven ja Mastosjärven väliselle alueelle sijoittuva kokonaisuus on maisemallisesti merkittävä ja hyvä retkikohde sijaintinsa puolesta. Mustavuori-Pirunvuori (59 ha) kallioalue sijaitsee Ylöjärven Lempiäniemessä. Kasvillisuuden kannalta arvokkaimmat osat ovat Pirunvuoren eteläpuolen vanhan metsän alue ja pienet kalliokedot Mustavuorella. Naurisvuori (13 ha) sijoittuu Pihkaperässä sijaitsevan Mastosjärven länsipuolelle ja maisemallisesti komea. Välittömästi kallioalueen eteläpuolelle sijoittuvalla puronvarrella kasvaa hieno keltavuokkoesiintymä. Rumavuori (58,24 ha) sijaitsee Kurun Keihäsjärven pohjoispuolella lähellä Virtaintietä. Jäkäläiset lakialueet ja jyrkkärinteiset kalliot ovat näyttäviä. Kurun Keihäsjärven ja Iso-Särkijärven väliin sijoittuva Särkivuori (20 ha) sivuaa Virtaintietä ja on mainio retkikohde kahden järven välissä. Varsinkin lakialueet ovat luonnontilaisia ja kasvillisuudessa on paikoin lehtomaisuuttakin. Särkivuori-Väärnynvuori (99 ha) Ylöjärven Takamaalla sijoittuu Särkijärven ja Iso-Oksjärven väliselle alueella. Särkivuoren jalopuumetsiköstä on kuvaus osiossa suojellut luontotyypit. Kokonaisuutta halkoo nykyisin Uusi-Kuruntie. Väinänvuori (104,9 ha) Väinänperällä, Ylöjärven ja Ikaalisten rajalla on maisemallisesti komea kallioalue Sipsiönjärven itäpuolella. Kahden kalliomäen vä-

32 linen Jorrinoja korpineen täydentää varsin koskemattomana säilyneitä kalliolakien kasvillisuutta. Ylöjärven puolella kalliolakimetsä on vanhaa ja jäkäläisiltä kallioilta avautuu hienoja näkymiä Sipsiönjärvelle. Lakialueella on myös kosteampia painaumia, missä on komeita suopursukasvustoja. Kuvat. Väinänvuoren suopainanne ja karukkokallion vanhaa metsää. Moreenimuodostumat Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat inventoitiin vuonna 2007. Ylöjärven alueella arvokkaita moreenimuodostumia on vain yksi kohde, Myllymäki. Länsi-Teiskossa Länsi-Teiskontien varrella sijaitseva reunamoreeni (2,4 ha) kuuluu laajaan Sisä-Suomen reunamuodostumaan. Moreenimuodostuma luokitellaan valtakunnallisesti arvokkaaksi, arvoluokkaan 4 (vähemmän merkittävä) kuuluvaksi kohteeksi. Muodostuma on pituudeltaan noin 300 metriä ja leveimmillään yli 100 metriä. Kasvillisuudeltaan Myllymäen reunamoreeni on tuoreen kangasmetsän mustikkatyypin metsää. Muodostumalla on tehty vähäisiä kaivantoja. Kuva. Myllymäen moreenimuodostuma peittyy nuoreen ja tiheään puustoon. Tuuli- ja rantakerrostumat Valtakunnallisesti arvokkaiden tuuli- ja rantakerrostumien tulokset julkaistiin vuonna 2011. Ylöjärvellä arvokkaita kohteita on vain yksi, Kotkanhiedan (3,7 ha) rantakerrostuma, joka sijaitsee Näsijärven rannalla Länsi-Teiskossa. Kotkanhieta on Sisä-Suomen reunamuodostumaan kuuluva selänteen osa, joka rajoittuu niemenä Näsijärveen. Sen molemmilla sivuilla on Näsijärven muinais-

33 ta vedenpinnan tasoa osoittavat rantatörmät ja kaakkoissivulla myös selväpiirteinen rantaterassi. Myös Kotkanhiedan puusto on järeää kuivahkon kankaan männikköä. Kuvat. Kotkanhiedan hiekkarantaa ja männikköä. Geologiset pienkohteet Geologiset pienkohteet inventoitiin vuonna 1993. Tässä on lueteltu vain merkittävät kohteet, koska kohteilla ei ole juurikaan luonnonsuojelullista arvoa. Pienkohteenkin voi rauhoittaa kuitenkin eräissä tapauksissa esim. luonnonmuistomerkiksi. Seuraavassa on lueteltu vain kansainvälisesti (K), valtakunnallisesti (V) ja maakunnallisesti (M) arvokkaat kohteet: Itä-Aureen tafoni (M), Niemikylän Kurun graniitti (M), Pengonpohjan pallokivi (K), Siivikkalan fylliitin ja grauvakan rakenteita (V), Teivaalan grauvakan rakenteita (M), Lakialan peliittejä, grauvakkaa ja vulkaaniittejä (M), Multivuoren konglomeraatti (M), Takamaan konglomeraatti (V), Pihkaperän Isomäen jyrkänne ja konglomeraatti (M).

34 6.2 Maisemansuojelu ja -hoito Maisemansuojelua ja hoitoa edistetään erityisesti maankäyttö- ja rakennuslain ja luonnonsuojelulain keinoin. Maisemansuojelun edistämiseksi on Suomessa tehty mm. arvokkaat maisema-alue luokitus sekä nimetty Suomen kansallismaisemat. Ylöjärvellä ei ole em. luokituksiin kuuluvia valtakunnallisia kohteita. Valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi luokitellaan Ylöjärveltä seuraavat kohteet: Aurejärven kirkko, Haverin kaivosyhdyskunta, Hämeenkankaan- ja Kyrönkankaantie, Kurun kirkonmäki ja Ristaniemen yksinäistalo. Näiden lisäksi on lukuisia maakunnallisesti arvokkaita kulttuuriympäristöjä. Luonnonsuojelun kannalta merkittävin maisemansuojelua ja -hoitoa edistävä ohjelma on ollut perinnemaisemien inventointi. Perinnemaisemien inventointi (v. 1994) Valtakunnallisesti arvokkaiksi perinnemaisemiksi luokitellaan Ylöjärven Viljakkalan Lopenkulman Luomajärven keto (1,1 ha). Luomajärven keto on syntynyt yli 100 vuoden laidunnuksen tuloksena, mutta nykyisin kohde on niiton ja raivauksen varassa ja arvokas lajisto on vaarassa taantua. Perinnemaisemakohteen kasvilajisto on arvokas, sillä niityllä kasvavat mm. uhanalaiset ketokatkero, ahosilmäruoho ja ahokirkiruoho. Muista lajeista mainittakoon nurmitatar, jäkki ja harmaapoimulehti. Kuva. Luomajärven kallioketoa. Maakunnallisesti arvokkaat perinnemaisemat Korpijärven haka (1,2 ha) on niin ikään laidunnuksen tuloksena syntynyt perinnemaisema. Kohteesta on tarkempi kuvaus osiossa Natura 2000 verkoston kohteet. Lörpyksen haka (2,5 ha) Kyöstilässä on sekin umpeenkasvanut laidunnuksen loppumisen jälkeen. Alueella on tavattu uhanalaista peltorusojuurta, mutta sen esiintymisestä alueella nykyisin ei ole tietoa. Umpeen kasvavalla hakamaalla lienee säilyneet mm. ketoneilikka, pukinjuuri ja nurmitatar.

Sammatin katajaketo (2,1 ha) oli mukana perinnemaisemaselvityksessä maakunnallisesti arvokkaana kohteena, mutta se on myöhemmin poistettu kohdeluettelosta. Keto on erityisen arvokas maisemallisesti. 35

36 7 UHANALAISET JA ERITYISESTI SUOJELTAVAT LAJIT 7.1 Uhanalaiset lajit Suomessa uhanalaisuusluokitus uusittiin viimeksi vuonna 2010. Uhanalaiset lajit luokitellaan uhanalaisuuden perusteella kolmeen luokkaan: äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU). Suomessa arvioidaan olevan noin 45 000 lajia, joista uhanalaisuus arvioitiin hieman yli 21 000 lajin osalta. Niistä uhanalaisiksi lajeiksi luokitellaan n. 2 200 lajia eli 10,5 % lajeista. Määrällisesti eniten uhanalaisia lajeja on lajimäärältään suurissa eliöryhmissä: kovakuoriaisissa, perhosissa, jäkälissä, sienissä ja pistiäisissä. Suurimmat syyt ovat metsäympäristöjen muutokset (30,8 %) sekä niittyjen, ketojen, rantojen, harjurinteiden ja muiden avoimien elinympäristöjen sulkeutuminen (25,7 %). Lajien uhanalaistuminen on Suomessa hieman hidastunut metsissä ja kulttuuriympäristöissä, kun taas soilla, vesissä, rannoilla, kallioilla ja tuntureilla se on huomattavasti kiihtynyt edelliseen selvitykseen verrattuna. Valtakunnallisesti uhanalaisista lajeista tavataan Ylöjärvellä yli 30 lajia. Tiedot ovat puutteellisia erityisesti itiökasveista ja selkärangattomista eläimistä, joita on selvitetty lähinnä erityistapauksissa tietyillä suojelualueilla. Tiedot ovat osin vanhoja eikä niiden tämän hetkistä tilaa ole tarkistettu kaikilta osin. Kuvat. Ketokatkero Korpijärven hakamaalla (vas.), hirvenkello Karhella ja liitooravan pesäpuu Karhella. Äärimmäisen uhanalaiset (CR) Äärimmäisen uhanalaisista lajeista Ylöjärvellä tavataan ainakin lännenmununuaisjäkälää (Nephroma laevigatum), joka viihtyy vanhoissa metsissä. Laji on kärsinyt vanhojen metsien häviämisestä ja siirrettiin viimeisessä tarkastelussa erittäin uhanalaisista äärimmäisen uhanalaisiin. Ylöjärvellä esiintymä sijaitsee Natura-2000 verkostoon kuuluvalla Taaborinvuoren alueelle, joten esiintymälle ei ole suoranaista uhkaa.

37 Erittäin uhanalaiset (EN) Putkilokasveista Ylöjärvellä tavattavista lajeista erittäin uhanalaisiksi luokitellaan neljä niittylajia: ahosilmäruoho, ketokatkero, peltorusojuuri ja saunionoidanlukko sekä tulvarannoilla ja lammilla esiintyvä lietetatar. Ahosilmäruohoa (Euphrasia rostkoviana subsp. fennica) esiintyy mm. Haverin alueella ja Karhen Huhtavainion niityllä. Laji luokiteltiin edellisessä uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneeksi. Ketokatkeroa (Gentianella campestris) on tavattu mm. Natura 2000 verkostoon kuuluvan Korpijärven haka-alueen niityllä, Viljakkalan Luomajärven kedolla sekä Kyrönlahden Pyynperällä. Lajit eivät siedä umpeenkasvua, joten jatkuva hoito on tärkeää kasvien säilymiselle. Niityt ovat ainakin osin hoidon ja seurannan piirissä. Peltorusojuurta (Lithospermum arvense) on tavattu 1990-luvun alussa vielä Kyöstilän Lörpyksen hakamaalla, mutta esiintymän nykytilasta ei ole tietoa. Saunionoidanlukko (Botrychium matricarifolium) tavataan muutamalla niityillä ja se on seurannan piirissä ainakin Mutalan Liivalamminkulmalla. Uhkana muiden niittylajien tapaan on umpeenkasvu ja pensoittuminen. Erittäin uhanalaisista sammalista Ylöjärvellä esiintyy ainakin hiuskoukkusammalta (Dichelyma capillaceum), joka on purojen ja järvien laji ja joka on kärsinyt vesirakentamisesta. Sienistä erittäin uhanalaiseksi luokiteltavia lajeja ovat vanhoissa metsissä viihtyvät kalkkikääpä (Antrodia crassa) ja kanadankääpä (Antrodiella canadensis), joita tavataan Seitsemisen kansallispuistossa. Siten lajien säilyminen lienee turvattu. Erittäin uhanalaisista nisäkkäistä Ylöjärvellä tavataan ajoittain susia (Canis lupus) erityisesti Kurun alueella. Suden vähenemisen suurin syy on ollut pyynti. Linnuista erittäin uhanalaiseksi luokitellaan peltosirkku (Emberiza hortulana), joka on tyypillisesti niittyjen laji. Peltomaiden muutokset ja talvehtimisalueilla tapahtuneet muutokset ovat edelleen vähentäneet kantaa, minkä johdosta luokitus on muuttunut aikaisemmasta vaarantuneesta jo erittäin uhanalaiseksi. Ylöjärvellä lajia on tavattu viime aikoina Metsäkylän peltojen reunamilla, Elovainion alueella ja Ilmarinjärven niityillä. Napapiirin eteläpuoliset sisävesien taimenkannat luokitellaan erittäin uhanalaisiksi ja Ylöjärven vesistä taimenta tavataan ainakin Ruonanjoella, missä sillä on suuri merkitys jokihelmisimpukan lisääntymiselle. Uhkatekijänä taimenkannoille on esiintymien pienuuden takia kalastus.

38 Selkärangattomista eläimistä erittäin uhanalaisia, Ylöjärvellä tavattavia lajeja ovat ainakin nilviäisiin luokiteltava jokihelmisimpukka ja kovakuoriaisiin kuuluva liekohärkä. Jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) on virtaavissa puroissa viihtyvä laji. Jokihelmisimpukka on niin ikään nostettu vaarantuneista lajeista erittäin uhanalaisiin ja lajia uhkaavat ojitukset ja vesirakentaminen. Jokihelmisimpukkaa tavataan Ylöjärvellä Ruonanjoella, joka kuuluu Natura 2000 verkostoon. Lajia tavataan myös Pinsiön-Matalusjoella Nokian ja Hämeenkyrön puolella, mutta joki saa alkunsa mm. Pinsiönlähteestä, joka sijaitsee Ylöjärvellä. Liekohärkä (Ceruchus chrysomelinus) on vanhoissa metsissä viihtyvä kovakuoriainen, joka luokiteltiin myös aiemmin vaarantuneisiin lajeihin, mutta on nyt jo erittäin uhanalainen. Ylöjärven esiintymät sijaitsevat Seitsemisen kansallispuistossa ja valtion vanhan metsän suojelualueella Petäjärvellä, joten laji säilynee jatkossakin kaupungin alueella. Vaarantuneet (VU) Putkilokasveista vaarantuneiksi luokitellaan niityillä kasvavat hirvenkello, ahokirkiruoho ja etelänhoikkaängelmä. Lajeja uhkaa niittyjen umpeutuminen. Hirvenkelloa (Campanula cervicaria) tavataan valtakunnallisesti arvokkaalla Luomajärven kedolla ja Poikeluksen Myllylän metsäsaarekkeilla, jotka ovat seurannan ja osin hoidon piirissä sekä Parmaniemessä. Ahokirkiruohoa (Gymnadenia conopsea var. conopsea) tavataan useilla niityillä, ainakin Pyynperällä, Natura 2000 verkostoon kuuluvalla Korpijärven hakamaalla, Lopenkulman Luomajärven kedolla, Karhen Huhtavainiolla, Poikeluksessa Myllylän metsäsaarekkeella ja Haralantien varrella, Perämaan Hepo-ojalla ja Huhkaankylässä. Esiintymät ovat vain osin hoidon ja seurannan piriissä. Niin ikään niittyjen lajia etelänhoikkaängelmää (Thalictrum simplex subsp. simplex) on tavattu Siivikkalassa. Vaarantuneista sammalista haapariippusammal kasvaa vanhoissa metsissä, kun taas harsosammal lähteiköissä ja kalliopunossammal puroissa. Lehtisammaliin kuuluvaa haapariippusammalta (Neckera pennata) tavataan ainakin Seitsemisen kansallispuistossa ja Taaborinvuoren Natura-alueella. Niin ikään Seitsemisessä tavattava vaativa lähdesammal harsosammal (Trichocolea tomentella) ja Ruonanjoella tavattava kalliopunossammal (Porella cordaena) luokitellaan maksasammaliin. Niihin kuuluu myös Suolijärven vanhan metsän laji pikkulovisammal (Lophozia ascendes). Seitsemisessä tavataan ainakin kahta vaarantuneeksi luokiteltavaa sientä, jotka molemmat kuuluvat kääväkkäisiin. Erakkokääpä (Antrodia infirma) ja välkkyludekääpä (Skeletocutis stellae) ovat vanhojen metsien lajeja. Välkkyludekääpää on tavattu myös Petäjäjärven vahan metsän suojelualueella. Sijaintinsa vuoksi lajeilla ei liene uhkatekijöitä.

39 Kalliokeuhkojäkälä (Lobaria scrobiculata) on kallioilla viihtyvä, vaarantuneeksi luokiteltava jäkälä, joka aiemmin luokiteltiin vain silmällä pidettäviin lajeihin. Sitä on tavattu jo maa-ainesten oton piirissä olevalla Suorsalammilla. Nisäkkäistä vaarantuneiksi luokitellaan vesistöjen ja rantojen asukas euroopanmajava sekä metsissä asustavat ilves, liito-orava ja karhu. Euroopanmajavaa (Castor fiber) tavataan istutettuna Seitsemisen alueella ja majava oli yksi Kurun kunnan nimikkolajeista. Aikanaan pyynnin takia lähes hävinneen euroopanmajavan uhkana on kannan pienuus, jolloin erinäiset satunnaistekijät voivat olla kohtalokkaita. Lajia tavataan Suomessa ainoastaan parilla paikalla. Majavaa esiintyy Kurussa useillakin järvillä, mutta lajia ei ole aina varmistettu. Ilvestä (Lynx lynx) tavataan eri puolilla kaupunkia ja karhua (Ursus arctos) erityisesti Kurun alueella. Liito-oravaa esiintyy Ylöjärvellä kymmenillä alueilla etelästä pohjoiseen ja esimerkiksi yksistään Seitsemisen kansallispuiston alueella noin kymmenellä erillisellä kohteella. Kuva. Majavan työn jälkiä Lumijärven rannalla ja Ruuppalampeen laskevalla purolla. Ylöjärvellä tavataan yli 10 lintulajia, jotka luokitellaan vaarantuneiksi. Niistä rehevien järvien lajeja ovat heinätavi (Anas querquedula), liejukana (Gallinula chloropus), mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) ja punasotka (Aythya ferina). Natura 2000 verkostoon kuuluvalla Hirvijärvellä lajeista on tavattu ainakin liejukanaa (myös Nuoralahdella) ja Alhonlahden Natura-alueella pesii lajeista heinätavi. Punasotkaa on tavattu vielä 2000-luvulla mm. Antaverkanlammilla ja laji pesii edelleen lähes vuosittain ainakin Ilmarinjärvellä. Mustakurkku-uikkua tavattiin aiemmin säännöllisesti useiltakin järviltä, mutta laji on vähentynyt nopeasti. Sitä tavataan vielä kuitenkin mm. Pohjajärvenletolla. Heinätavi, punasotka ja tukkasotka pesivät kaikki vielä 2000-luvun alussa sekä Hirvijärvellä että Vähä-Vahantajärvellä. Muita järvillä tai lammilla esiintyviä lajeja ovat selkälokki (Larus fuscus) ja tukkasotka (Authya fuligula). Selkälokki pesii ainakin Näsijärvellä ja Aurejärvellä ja tukkasotka ainakin Alhonlahdella ja Iso-Työläjärvellä Metsäkylässä. Virtaavissa vesissä erityisesti talvisin Ylöjärvellä näkyvä laji on koskikara (Cinclus cinclus), jota tavataan usein mm. Vahantajoella, Haukkajoella, Kuusi-

40 järven Vehkakoskella, Mäkelänjärven Karjulankoskella, Kuttulammen Porraskoskella, Lamminlammin Pitkäkoskella, Keihäsjärven koskella, Parkkuunkoskessa, Aurekoskessa, Petäjäkoskessa ja Heinäjoessa. Metsissä viihtyviä, vaarantuneiksi luokiteltavia lintulajeja ovat puolestaan hiirihaukka (Buteo buteo) ja mehiläishaukka (Pernis apivorus). Keltavästäräkki (Motacilla flava) viihtyy erityisesti soilla ja niittyrannoilla (mm. Seitsemisen kansallispuistossa) ja oli melko yleinen Ylöjärvelläkin vielä vuosituhannen vaihteessa, mutta on hävinnyt miltei kokonaan. Lajia tavattiin aikanaan mm. Lempiäniemen pelloilla ja Pohjajärvenletolla. Kivitasku (Oenanthe oenanthe) on puolestaan perinneympäristöjen ja kallioiden laji. Kivitaskua tavataan mm. Ilmarinjärven pohjoispuolen aukealla ja Elovainion teollisuusalueella. Erikoisin biotooppivaatimusten suhteen on törmäpääsky (Riparia riparia), joka on ranta- ja soranottopenkereissä pesivä laji. Törmäpääsky pesii ainakin Lintuharjun ja Mutalan soranottopaikoissa, missä hienojakoisimmat rintaukset on jätetty maisemoimatta lajin säilymiseksi. Kuvat. Törmäpääskyn pesiä soranottoalueella ja palosirkka Pinsiönharjulla (kuva Harri Luojus). Vaarantuneiksi luokiteltavia hyönteisiä tavataan erityisesti vanhoissa metsissä ja harjurinteillä. Palosirkka (Psophus stridulus) on suorasiipisiin luokiteltava, avoimilla paisterinteillä viihtyvä laji, jota tavataan Pinsiönharjun luonnonsuojelualueella. Lajin säilymiseksi on tehty myös raivaustöitä rinteen avoimuuden turvaamiseksi, mutta kanta on hyvin pieni ja haavoittuva. Kirjomaayökkönen (Opigena polygona) on harjumetsissä ja kulttuuriympäristöissä viihtyvä perhonen ja arohietayökkönen (Euxoa lidia) puolestaan hiekkapohjaisten avomaiden yökkönen, joita molempia on tavattu Ylöjärvellä Julkujärven soranottoalueen tieluiskissa 2000-luvun alkupuolella. Paadenympäristössä viihtyy myös Horhan lasketturinteessä tavattu timjamijäytäjäkoi (Scrobipalpa artemisiella). Kohde sijaitsee Tampereen kaupungin maalla ja kaupunki on luonnonsuojeluohjelmassaan esittänyt paahdeympäristön hoitoa ja seurantaa. Vanhoissa metsissä tavataan perhosista puolestaan vaarantunutta vaaleaharmoyökköstä (Xestia sincera) ja kovakuoriaisista lahokapoa (Boros schneideri) ja murroskolvaa (Pytho abieticola). Vaaleaharmoyökköstä ja murroskolvaa esiintyy Seitsemisessä ja jälkimmäistä myös Petäjäjärven vanhan

41 metsän alueella. Vaaleaharmoyökkönen on vähentynyt metsien muutosten ja suurten kannanvaihteluiden takia eikä sitä luokiteltu aiemmin uhanalaisiin lajeihin lainkaan. Uhanalaisista lajeista ketokatkero, hiuskoukkusammal, lännenmunuaisjäkälä, kalkkikääpä, kanadankääpä, jokihelmisimpukka, liekohärkä ja palosirkka kuuluvat myös luonnonsuojelulain mukaisiin erityisesti suojeltaviin lajeihin, joille laaditaan tarvittaessa suojeluohjelma kannan elvyttämiseksi. Näiden lisäksi Ylöjärvellä tavataan erityisesti suojeltaviin lajeihin kuuluvaa ruisrääkkää. Valtakunnallisesti uhanalaisten lajien lisäksi Ylöjärvellä tavataan useita Euroopan unionin lintudirektiivin liitteen 1 mukaisia lajeja (mainintoja suojelualueiden kohdalla) sekä silmällä pidettäviin luokiteltavia lajeja. Silmällä pidettäviin lajeihin kuuluvat mm. metsäjänis (Lepus timidus), saukko, kaakkuri, käenpiika (Jynx torquilla), punavarpunen (Carpodacus erythrinus), riekko (Lagopus lagopus), sääksi (Pandion haliaetus), teeri (Tetrao tetrix), metso, naurulokki (Larus ridibundus), kangasajuruoho (Thymus serpyllum), ketoneilikka, ketonoidanlukko (Botrychium lunaria), musta-apila (Trifolium spadiceum), sarjatalvikki (Chimaphila umbellata), raidankeuhkojäkälä (Lobaria pulmonaria), karstajäkälä (Parmeliella triphophylla), korkkikerroskääpä (Penniporia subacida), pursukääpä (Amylocystis lapponica), pohjanrypykkä (Phlebia centrifuga), rustikka (Protomerulius caryae), lumokääpä (Skeletocutis brevispora), täpläantikainen (Anthicus bimaculatus) ja ajuruohosulkanen (Merrifieldia leucodactyla).

42 7.2 Euroopan yhteisön lajisuojelun erityissäännökset Ylöjärvellä tavataan myös useita EU:n luontodirektiivin IV(a) mainitsemia lajeja, joiden luonnossa havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Näitä ovat saukko, ilves, liito-orava, viitasammakko, lepakot (korvayökkö (Plecotus auritus), vesisiippa (Myotis daubentonii), viiksisiippa/isoviiksisiippa (Myotis mystacinus/myotis brandtii) ja pohjanlepakko (Eptesicus nissonii)), sirolampikorento ja isolampisukeltaja. Esim. liito-oravalta tunnetaan kymmeniä lisääntymispaikkoja Ylöjärven alueelta. Eri lepakkolajeilta (vesisiippa, korvayökkö, viiksisiippa/isoviiksisiippa ja pohjanlepakko) tunnetaan ainakin kuusi lisääntymis- ja levähdysaluetta, minkä lisäksi on lukuisia saalistus- ja oleskelualueita eri puolella kaupunkia. Kaikki em. lepakkolajit asuvat myös esim. Seitsemisen kansallispuistossa. Koska kartoitustyötä on tehty lähinnä kaupungin eteläosissa kaavoitukseen liittyen, on lisääntymis- ja levähdysalueita huomattavasti enemmän. Saukkoa tavataan suojelualueilta mm. Seitsemisessä ja Aurejärvellä sekä mm. Hirvijärven ympäristöstä säännöllisesti. Viitasammakolta tunnetaan ainakin Vasamajärven ja Alhonlahden elinpiirit ja myös sirolampikorento ja isolampisukeltaja esiintyvät Alhonlahden Natura 2000 alueella. Kuvat: Ylöjärven harjun Ahvenisto (vas.) ja Viljakkalan Kirkonmäki ovat lepakoiden lisääntymis- ja levähdysalueita.