SAUVON ALAKOULUN SISÄILMATUTKIMUKSET Työsuojelutarkastus 13.11.2008, Turun ja Porin työsuojelupiiri Toimintaohje Selvitettävä, tarvittaessa mittauksin, onko englannin luokassa vanhojen kosteusvaurioiden johdosta haitallista mikrobikasvustoa, joka voi aiheuttaa henkilökunnalle oireilua. On ryhdyttävä asianmukaisiin korjaustoimenpiteisiin, jos aihetta on. Samoin on syytä selvittää, mistä kouluterveydenhoitajan huoneessa ilmenevä haju johtuu. Sisäilmaston arviointikäynti Sauvon koulukeskuksessa 28.4.2009, Työterveyslaitos, (materiaalinäyte) Taustatieto Yläkerran päätyluokassa on havaittu ummehtunutta hajua. Tilojen käyttäjiltä saadun tiedon mukaan päätyseinä on toistuvasti kastunut viistosateiden aikana. On epäilty, että päätyluokan välipohjan purueristeet ovat myös päässeet kastumaan. Alakerran päädyssä sijaitsevan englannin luokan opettajalla on esiintynyt tavanomaista enemmän hengityselinsairauksia. Luokassa on ollut putkivuoto 2008. Vuoto on korjattu välittömästi havaitsemisen jälkeen. Kostuneita materiaaleja on uusittu. Timo Heinonen tilasi Työterveyslaitoksesta arviointikäynnin, jonka tarkoituksena oli tutustua tiloissa esiintyviin ongelmiin ja taustoihin, sekä päättää jatkotoimenpiteistä ongelmien ratkaisemiseksi. Mittaukset: Välipohjan purueristeistä kerättiin materiaalinäytteitä mikrobikasvun arvioimiseksi: Tulokset Suositukset jatkotoimenpiteiksi o 1. Välipohja, Hanna Ojalan luokan etuosa o 2. Välipohja, Hanna Ojalan luokan takaosa o 3. Asbestinäyte muovimatosta o 1. Etuosassa runsaasti mikrobikasvua o 2. Takaosassa ei merkittävää kasvua o 3. Ei asbestia muovimatossa, liimassa kylläkin Mikrobivaurioitunut purueriste on syytä poistaa. Lattiarakenteen avaaminen pitää tehdä asbestipurkutyönä, koska muovimaton liima sisältää asbestia. Ennen purkueristeen poistamista kosteusvaurion syy tulee selvittää ja poistaa. Seinän kivivillaeristeestä on suositeltavaa ottaa materiaalinäytteitä mikrobikasvun selvittämiseksi. Mikäli eriste on laaja-alaisesti mikrobivaurioitunut, myös sen poistamista on syytä harkita. Englannin luokan etuosassa on vaurioitunutta materiaalia putkivuoden jäljiltä. Kaikki vaurioitunut materiaali on suositeltavaa poistaa. Eteistilan sekä luokan etuosan lattia on kastunut. Vaurioitunut muovimatto suositellaan korjattavaksi siten, että matto, liima ja tasoite poistetaan ja lattiarakenne kuivataan. Ennen uuden lattiapinnoitteen asentamista
on betoniin imeytyneet yhdisteet poistettava haihduttamalla tai kemiallisin menetelmin. Eteiseen suositellaan asennettavaksi kosteutta paremmin läpäisevä pinnoite, esim. keraaminen laatta. Eteisen lattian kastuminen tulee estää estämällä sadeveden pääsy eteiseen ovea tiivistämällä sekä asentamalla oven alle kynnyspelti ja päälle sadevesilippa. Sisäilmastoselvitys Sauvon koulukeskus 18.2.2010, Työterveyslaitos, (ilmanäyte) Taustatieto Tulokset Yläkerran päätyluokan lattian purueristeessä todettiin vuonna 2009 mikrobivaurioita. Kosteus- ja mikrobivaurioiden syyksi epäilty, päädyssä oleva räystäskouru on korjattu. Vaurioituneita purueristeitä ei ole vaihdettu. Koulun henkilöstöllä on edelleen esiintynyt oireilua. Timo Heinonen tilasi Työterveyslaitokselta selvityksen, jonka tavoitteena oli selvittää koulun sisäilman mikrobipitoisuuksia. Samalla arvioitiin ulkovaipan tiiviyttä lämpökameran avulla. - Ilman mikrobipitoisuudet kerättiin seuraavista kohdista: o 1. Luokka Hanna Ojala o 2. Luokka Leena Lundstedt o 3. terveydenhoitajan huone o 4. Musiikkiluokka Ilmanäytteiden homesieni-itiöpitoisuudet olivat matalia. Bakteeripitoisuudet puolestaan korkeat, mikä voi johtua puutteellisesta ilmanvaihdosta. Hanna Ojalan luokasta ja musiikkiluokasta kerätyissä näytteissä esiintyi pieniä määriä kosteusvaurioon viittaavaa mikrobilajistoa. Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset Ilmanäytteissä ei havaittu merkittäviä mikrobipitoisuuksia. Lämpökamerakuvauksen mukaan rakennuksen ulkovaipassa on kuitenkin ilmavuotoja. Ilmavuotojen mukana rakenteista kulkeutuu hajuja ja epäpuhtauksia sisäilmaan heikentäen sen laatua. Ilmavuodot on syytä korjata. Terveydenhoitajan huoneen odotustilassa oleva paljeovi on suositeltavaa poistaa sen aiheuttaman hajuhaitan vuoksi. Terveydenhoitajan huoneen vanha poistoilmaventtiili on syytä tukkia ja akustiikkalevyn pinnoite uusia. Työsuojelutarkastus 6.10.2010, Aluehallintovirasto Toimintaohjeet Koulussa on ollut kosteusvaurio, mutta Työterveyslaitos on mittausten perusteella todennut asian olevan kunnossa. Musiikkiluokassa on ongelmia sisäilman laadun kanssa. Sisäilma on huomattavan tunkkainen. Lisäksi keittiöhenkilökunta koki, että keittiön ilmanvaihto on riittämätön, koska uunit avautuvat liesituulettimen ulkopuolelle. Vanhan kosteusongelman osalta työnantajan on tarkkailtava tilannetta. Musiikkiluokan
ja keittiön osalta työnantajan on varmistettava, että työpaikan ilmanvaihto on riittävän tehokas ja tarkoituksenmukainen. Työsuojelutarkastus 12.4.2011 Tarkastuksessa käsiteltiin 6.10.2010 annettua kehotusta ja toimenpideohjeita. Sisäilma-asioiden osalta työnantaja on ryhtynyt toimenpiteisiin. Edellä mainittujen tutkimusten ja tarkastuksien johdosta tehdyt korjaukset: Koulun korjaustöistä kulmahuoneessa, ylin kerros 2009: katolta tullut vesi valui keväällä ulkoseinää pitkin rännin vuodon takia, joka aiheutti pieniä läikkiä seinän nurkkaukseen. Ränni korjattiin. Keväällä ja kesällä asiaa selvitettiin. Kesällä porattiin reikiä rakenteisiin ja kuivattiin puhaltimilla kostuneet kohdat. Tiiliseinän reiät paikattiin. 2011: Kesällä poistettiin luokasta koko alapohja ja uusittiin kaikki materiaalit. Purettaessa ei löytynyt yhtään kosteaa rakenneosaa ja esim. kaikki puru oli aivan kuivaa, vaikka sen olisi pitänyt olla kaikkien asiantuntijoiden mukaan kastunutta. Kaikki pinnalta kostuneen näköiset osat olivat aivan kuivia, (kts. kuvat). Musiikkihuoneeseen on asennettu ilmanvaihtokone. Samalla koulun kaikki ilmavaihtokoneet on säädetty hieman ylipaineiseksi. Ilmanvaihtokoneet tarkastettu useamman kertaa ja todettu, että ne ovat kunnossa. Välillä on joku tosin säätänyt niitä siten, että arvot pielessä. Levytetty säätöosat siten, että ulkopuoliset eivät pääse koskemaan säätöihin ilman rakenteiden avaamista. TIEDOTE KOSKIEN SAUVON KOULUKESKUKSEN RAKENNUSTEN SISÄILMAA (16.5.2013) Lukuvuoden 2008-2009 aikana havaittiin koulukeskuksen alakoulun yhden luokkahuoneen sisäilmassa tunkkaisuutta, jota koneellinen ilmanvaihto ei pystynyt poistamaan. Ilman laatu oli huono ja se viittasi tilassa olevaan kosteusvaurioon. Työterveyshuollon suorittaman katselmuksen jälkeen päätettiin tilata Työterveyslaitokselta kosteusmittaukset sekä mikrobiselvitykset rakenteista. Ao. mittauksissa selvisi, että yläkerran lattiarakenteista ja päätyseinän eristeessä on kosteusvaurioon viittavia mikrobi/homekasvustoja. Vaurion aiheuttajiksi arveltiin päätyseinän kastumista sateella, kun on kova tuuli. Samalla todettiin, että katon kulmassa oleva vesikouru vuotaa ja osaltaan lisää seinään osuvan veden määrää. Kunnan tekninen toimi sai ohjeet vikojen korjaamiseen. Seinä kuivattiin mahdollisen kosteuden poistamiseksi samoin mahdolliset halkeamat tukittiin kesän 2009 lopulla. 2009 syksyllä päätettiin tehdä useamman luokkatilan sisäilmastoselvitys talvella 2010. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan ilmanäytteissä ei havaittu merkittäviä mikrobipitoisuuksia. Lisäksi todettiin, että ilmavuotojen mukana rakenteista kulkeutuu hajuja ja epäpuhtauksia sisäilmaan heikentäen sen laatua. Em. johtuen ao. luokan ilmanvaihto suositeltiin toimivaksi niin, että luokassa on lievä ylipaine.
Lisäksi tekninen toimi uusi ao. luokan lattiat eristeineen. Vanhoista eristeissä ( kutterilastu ) ei näkynyt merkkejä kosteusvaurioista. Vanhempainyhdistyksen kokouksessa 17.4. keskusteltiin koulun sisäilmasta. Rehtori kertoi läsnä oleville tehdyistä korjauksista ja mittauksista. Yhdistyksen esityksestä ao. luokkaan asennetaan elokuussa 2013 Genano- merkkinen ilmanpuhdistin parantamaan sisäilman laatua. Kouluterveyden hoitajan kanssa koulu suunnittelee mahdollista sisäilmakyselyä huoltajille/oppilaille/henkilökunnalle. Tämän tiedotteen on laatinut tekninen johtaja Pentti Urho yhdessä Sauvon koulukeskuksen rehtorin Timo Heinosen kanssa Sauvon teknisen lautakunnan toimeksiantona. Kahden luokkahuoneen sisäilmakatselmus, Vahanen Oy, 22.5.2015 Tutkimuskohteen toinen luokkahuone oli ns. Hanna Ojalan luokka. Luokan ilma on koettu tunkkaiseksi ja tilan sisäilman laadusta on ollut epäilyjä jo vuodesta 2007 asti. Saadun tiedon mukaan luokassa oireilee yksi oppilas. Työterveyslaitos on tutkinut luokkaa vuosina 2009 ja 2010. Tutkimusten jälkeen luokkaan on asennettu oma tulo- ja poistoilmakone, uudet ikkunat ja lattia on uusittu eristeineen lattian vanhasta eristeestä löytyneen mikrobikasvuston vuoksi. Julkisivussa ollut halkeama on korjattu, vuotava räystäskouru on korjattu ja seinärakennetta on kuivattu. Seinän sisäpuolen tiilimuuraukseen on jätetty tarkastusreiät eristetilaan. Katselmuksen yhteydessä luokassa aistittiin poikkeava haju, joka yhdistettiin mineraalivillaeristeeseen. Ilmavuotoja luokkahuoneeseen päin havaittiin ikkunapenkkien liittymistä, ikkunan ja ulkoseinän liittymän lohkeamasta, ulkoseinään tehdystä tarkastusreiästä sekä paikoitellen lattian reunoista ja läpivienneistä. Ikkunapielen lohkeamasta havaittiin näkyvän ikkunan puinen apukarmi. Ulkoseinässä ja lavuaarin läheisyydessä ei havaittu kohonneita kosteusarvoja pintakosteusilmaisimella tehdyllä tarkastuksessa. Johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset Luokkahuoneessa todettiin ilmavuotoja rakenteista ja ilmavuotojen mukana sisäilmaan voi kulkeutua epäpuhtauksia, kuten mikrobeja, esim. ulkoseinän eristetilasta. Suosittelemme, että kivirakenteisen ulkoseinän ikkunoiden ja ikkunapenkkien liittymät sekä seinään poratut reiät tiivistetään ilmatiiviiksi ja levyrakenteisen lattian liittymien ja läpivientien ilmatiiveyttä parannetaan tiivistämällä ne mahdollisimman tiiviiksi. Luokassa havaittu poikkeava haju yhdistettiin mineraalivillaan. Luokan katossa on runsaasti mineraalivillaa akustiikkamateriaalina, joten on mahdollista, että haju on peräisin katosta. Suosittelemme, ett luokan alakatto uusitaan. Uusimisen yhteydessä tulee tarkastaa alakaton takaa paljastuva betonipinta. Jos pinnassa havaitaan värimuunnoksia tai muita merkkejä kosteudesta, tulee kohdat puhdistaa huolella ja jos pinnassa havaitaan halkeamia tai yläpohjan liittymät viereisiin rakenteisiin todetaan epätiiviiksi, tulee ne tiivistää. Jos luokassa edelleen oireillaan suositelluista toimenpiteistä huolimatta, tulee luokan ja sitä ympäröivien tilojen ja rakenteiden sekä ilmanvaihdon kunto ja toimivuus selvittää kattavilla tutkimuksilla.
TIEDOTE SAUVON KOULUKESKUKSESSA TEHDYSTÄ SISÄILMAKATSELMUKSESTA (26.5.2015) Sauvon koulukeskuksessa tehtiin kevään aikana sisäilmakatselmus kahden luokkatilan osalta. Tutkittavat tilat olivat alakoulun yläkerran viimeinen luokkahuone, jota tilaa on aiemmin remontoitu sisäilmaongelmien poissulkemiseksi. Toinen tila oli ns. ylätalo, jossa on kaksi luokkahuonetta ja erityisopetuksen pientila. Katselmuksen teki RTC Vahanen Turku Oy (Heli Teivainen RI, rakennusterveysasiantuntija) Sauvon teknisen toimen toimeksiannosta. Yläkerran luokkahuone Yläkerran luokkahuoneessa todettiin ilmavuotoja mm. ikkunapenkeissä ja lattiassa olevissa läpivienneissä. Luokan katossa oleva äänieriste on mineraalivillaa, joka voi aiheuttaa poikkeavaa hajua sisäilmassa. Asiantuntija suosittaa ilmavuotojen tukkimista ja tiivistämistä ja edelleen vaihtamaan sisä-katon mineraalivillalevyt toiseen materiaaliin. Eristys- ja materiaalin vaihtotyö suoritetaan kesällä koulun loma-aikana. Ylätalo Ylätalosta asiantuntija totesi seuraavaa: Rakennus kokonaisuudessaan heikossa kunnos-sa ja sisältää riskialttiita rakenteita, kuten betonilaatan yläpuolelta eristetty alapohja ja heikosti tuulettuva julkisivuverhous sekä epätiiviit sisäpinnat. Tekninen johtaja katsoo, että rakennuksen korjaaminen ei ole kannattavaa ja rakennusta ei tule käyttää opetuskäyttöön. RTC Vahanen Turku Oy:n laatima sisäilmakatselmus kokonaisuudessaan nähtävissä koulun rehtorilla. Vaikutus Sauvon koulukeskuksen opetustiloihin Ensi lukuvuoden alkuun mennessä on kahdelle perusopetusryhmälle ja pienryhmälle löydyttävä opetustilat. Opettajakunta miettii mahdollisia tilaratkaisuja yhdessä teknisen toimen kanssa. Alakoulun suunnitelmallinen koulutarkastus terveydensuojelulain mukaisesti 11.2.2016 Vuoden 2015 aikana on tehty 2A-luokassa kuntotutkimus ja korjaussuositus, minkä seurauksena mm. mineraalivillaiset akustiikkalevyt on poistettu, ilmavuotoja on tukittu, sekä pintamateriaaleja ja valaistusta uusittu. Myös ylätalossa tehtiin kuntokartoitus, minkä seurauksena rakennus otettiin pois käytöstä. 2A- ja 5B-luokkiin on asennettu vuokratut ilmanpuhdistuslaitteet, joiden toiminnasta vastaa ulkopuolinen toimija, pesuaineen täyttöä lukuun ottamatta. Sisäilmasta on tullut huoltajilta kahdelta taholta yhteydenotto rehtorille, sekä kahdelta taholta Liedon terveysvalvonnalle. Oppilailta/huoltajilta on tullut yhteensä 17 ilmoitusta terveydenhoitajalle luokista 2A, 2B, 4A, 5A ja 5B.
Luokkatilan katselmus 25.2.2016, Insinööritoimisto Levola Yhteenveto: Sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden tarkempi selvitys vaatii rakenteiden tutkimista, rakennuksen ja luokan painesuhteiden mittauksia. Homekoira/sisäilmatutkimus 9.10.2016, Kymen Home-Etsintä Suositukset/havainnot Koira- ja sisäilmatutkimuksen tarkoituksena oli tarkastaa koulun home- ja mikrobivauriot, sekä tutkia mahdolliset muut sisäilman laatua heikentävät tekijät. Homekoiratutkimuksessa homekoiralla saadut ilmaisut home- ja mikrobikasvuston tuottamasta hajupoikkeamasta saatiin koolattujen lattiarakenteiden ulkoseinien ja lattian rajaan, josta voitiin todeta selkeä ilmayhteys huoneilmaan. Osa tiloista on maanalaisia rakenteita, jolloin maapaineesta ja alipaineesta johtuen, saadaan maaperästä homeen tuottamaa hajua huoneilmaan. Lämpökuvaus suoritettiin koiran ilmaisemiin rakenteisiin. Lämpökuvauksella todettiin selkeästi koolatuista rakenteista ilmayhteys huoneilmaan. Selkeitä kondensiokosteusriskejä ei tässä tutkimuksessa havaittu. Sisäilman suurin haittaava tekijä on lasivillaiset akustolevyt, jotka ovat kauttaaltaan vaihdon tarpeessa tai pinnoitettava. Akustolevyt aiheuttavat sisäilmaan kuitupölyä, joka tehostuu koneellisen tulon ansiosta, sekä ilmanpuhdistimien takia, joka kuivaa sisäilmaa. Sisäilman kosteus oli kauttaaltaan kuiva, alle 35 % ulkoilman ollessa yli 80 % Suositellaan ilmanvaihdon mittausta/säätöä. Tarvittaessa luokkahuoneisiin voidaan asentaa korvausilmaventtiili. Suositellaan koolattujen lattiarakenteiden avaamista ja rakenteellista tutkimusta, jolla voidaan todeta rakenne ja sen mahdollinen eristetilan vaurioituminen. Kosteudet olivat maanalaisissa rakenteissa riskirajoilla. Muista mitatuista tiloista ei kohonneita kosteuspoikkeamia löydetty. Laajamittaiseen kosteuskartoitukseen ei tässä vaiheessa ole tarvetta. Homekoiratutkimuksen perusteella tehdyt toimenpiteet Luokkakohtaisten IV-koneiden säätö 0-tasoon, tulo- ja poistoilma laskettu luokkatilassa opiskelevien oppilaiden lukumäärän mukaan. Myöhemmin säädetty luokkatiloja hieman ylipaineiseski. Luokkahuoneiden lasivillaisten akustolevyjen raot tiivistettiin, etteivät mahdolliset kuitupölyhiukkaset joutuisi huonetiloihin. Rikkinäiset akustolevyt vaihdettiin uusiin. Luokkatilojen lattioissa olevat viemäristön tarkastusluukut tiivistettiin koulun laitosmiehen toimesta silikonilla. Opettajia opastettiin pitämään välituntien ajan luokkahuoneiden tuuletusikkunoita auki.
Koolattuja lattiarakenteita ei avattu, eikä tutkittu muualta kuin tarkastusluukkujen osalta, todettiin niiltä osin rakenteen olevan aistinvaraisesti kuivat. Lattiarakenteita ei ole alipaineistettu, eikä lattia/seinärajapintaa tiivistetty. Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus, 24.8.2017, Insinööritoimisto Levola