TIIVIS JA MATALA PIENTALOALUE HELSINGIN SUURSUOLLE

TIIVIS JA MATALA PIENTALOALUE HELSINGIN SUURSUOLLE OPINNÄYTETYÖ Lahden ammattikorkeakoulu Ympäristöteknologian koulutusohjelma Miljöösuunnitttelun suuntautumisvaihtoehto / Aikuiskoulutus 31.5.2006 Sari Koukku

Lahden ammattikorkeakoulu Ympäristöteknologian koulutusohjelma KOUKKU SARI: Tiivis ja matala pientaloalue Helsingin Suursuolle Miljöösuunnittelun opinnäytetyö 82 sivua, 4 liitettä TIIVISTELMÄ Kevät 2006 Tämä opinnäytetyö käsittelee tiivistä ja matalaa rakentamistapaa. Työn caseosana on tiiviin ja matalan asuinaluekaavan tekeminen Helsingin Suursuolle. Teoriaosassa käydään läpi tiivis ja matala -tyyppisen rakentamisen kehitystä ja nykypäivän toteutusta sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Teoriaosaan liittyy myös case-kaavaluonnoksen kaavaselostus. Työn tarkoituksena on tutustua teoriaosassa tiiviin ja matalan rakentamistavan tunnusmerkkeihin ja toteutuksessa kohdattuihin ongelmiin. Toteutuneista kohteista on tutkittu erilaisia ratkaisumalleja. Omassa case-kaavassa on teoriaosassa opittuja asioita sovellettu käytännön työhön. Kaavaluonnoksessa on tutkittu erilaisten asunto- ja korttelityyppien käyttämistä, jotta tuloksena olisi mahdollisimman rikas ja monimuotoinen rakennettu ympäristö. Työn sisältö ja aiheen valinta muotoutui kiinnostuksesta asuntorakentamista kohtaan. Opinnäytetyön kohdealueeksi sopiva kaava-alue löytyi Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta, jossa samanaikaisesti tehdään alueelle virallista kaavamuutosta. Opinnäytetyön teoriaosa koostuu kahdesta osasta. Tiivistä ja matalaa rakentamistapaa on tutkittu tutustumalla lähdekirjallisuuteen ja toteutettuihin esimerkkeihin. Teoriaosan case-kaavaluonnosta käsittelevä osa on kaavaselostus omasta kaavamuutoksen sekä virallisen kaavan vaiheiden seuraamista. Casekaavaluonnoksen liiteasiakirjat ovat illustraatio ja asemakaavaluonnos kaavamerkintöineen 1:1000. Piirustusasiakirjat on tehty Autocadilla, siirretty Photoshop-muotoon ja väritetty. Opinnäytetyötä tehdessä on tiivis ja matala asuinaluesuunnittelu, ennen kaikkea kaavoittamisen näkökulmasta tullut tutuksi. Kaavoitettavan alueen laajuuden ansiosta olen opinnäytetyössäni voinut käsitellä aluetta monimuotoisesti, tuomalla sinne erilaisia korttelityyppejä. Lopputuloksena on uusi, nykyaikainen pientaloalue, joka on sidoksissa olemassa olevaan ympäristöön ja rakentamistapaan. Asiansanat: tiivis, matala, asuinaluekaava

Lahti University of Applied Sciences Faculty of Technology KOUKKU, SARI: Plan for densely built low-rise area in Suursuo, Helsinki Bachelor s Thesis in Environmental Planning 82 pages, 4 appendices Spring 2006 ABSTRACT The subject of this bachelor s thesis is dense and low-rise building. The case part of this paper is dense and low-rise town plan in Suursuo Helsinki. The theory part is about how dense and low-rise type building has developed. The literature review deals with the situation today in Finland and in some European countries. The paper also describes a plan for a residential area with densely built low-rise houses. The purpose of this study is to investigate dense and low-rise building, its special features and problems faced in actual building. Different existing housing areas were examined, and functional solutions found were applied in the plan. The aim was to create a rich and many-sided built environment by researching existing literature and already built areas. An interesting and modern dense and low-rise housing area was created by using different kinds of flat and blocks of houses. This paper also includes a description of a town plan in Suursuo. The features of the official town plan and this town plan are also compared. The drawings were made on Autocad and completed using Photoshop. Because the area to be planned was quite large, it was possible to handle it in versatile ways. This town plan includes different types of blocks and types of houses. The result is a modern and small-scale residential area combined with the existing neighbourhood and the built environment. Key words: dense and low-rise houses, residential town plan

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 KEHITYS KOHTI TIIVISTÄ KAUPUNKIRAKENNETTA... 2 2.1 Esimmäiset tiiviit ja matalat kaupunkirakenteet... 2 2.2 Kehitys Euroopassa... 2 2.3 Kehitys Suomessa... 4 2.4 Suomalainen puukaupunki... 5 2.5 Englantilainen puutarhakaupunki... 7 2.6 Suomalainen puutarhakaupunki... 10 2.7 Pientalomaisen asumisen nykytilanne... 11 3 TIIVIS JA MATALA PROJEKTI... 14 3.1 Tiivis ja matala - hankkeen käynnistyminen... 14 3.2 Tiiviin ja matalan kaupunkirakenteen kaavalliset lähtökohdat... 15 3.3 Tiiviin ja matalan asuinalueen tuntomerkkejä... 19 4 TOTEUTETTUJA KOHTEITA... 26 4.1 Esimerkkikohteita pääkaupunkiseudulta... 27 4.1.1 Espoon Säterinmetsä... 27 4.1.2 Vantaan Kartanokoski... 31 4.1.3 Helsingin Lehtovuori... 32 4.1.4 Helsingin Vuorenjuuri... 34 5 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ TIIVIS JA MATALA PROJEKTISTA... 37 5.1 Tiivis ja matala projekti... 37 5.2 Toteutukseen liittyviä ongelmia... 37 5.3 Ratkaisuja ongelmiin... 40 5.4 Tulevaisuudennäkymiä... 41 6 TIIVIS JA MATALA PIENTALOALUE HELSINGIN SUURSUOLLE... 42 6.1 Esittely... 42

6.2 Tunnistetiedot ja kaava-alueen sijainti... 43 6.3 Maanomistusolot ja suunnittelutilanne... 43 6.4 Kaavamuutoksen tarkoitus ja tavoitteet... 44 6.5 Asemakaavan suunnittelun tarve... 45 6.6 Virallisen kaavaprosessin vaiheet... 45 6.7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma... 46 7 CASE-ASEMAKAAVALUONNOS... 48 7.1 Kaavaluonnoksen toteuttaminen... 48 7.2 Lähtökohdat kaavamuutoksen toteuttamiselle... 48 7.3 Selvitys suunnittelualueen oloista... 51 7.3.1 Alueen yleiskuvaus... 52 7.3.2 Luonnonympäristö... 53 7.3.3 Rakennettu ympäristö... 54 7.4 Suunnittelutyön aikana syntyneet tavoitteet ja niiden vaikutukset... 62 7.5 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset... 68 8 CASE-ASEMAKAAVALUONNOKSEN KUVAUS... 69 8.1 Lähtökohdat... 69 8.2 Mitoitus... 70 8.3 Palvelut... 71 8.4 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen... 72 8.5 Kaavan vaikutukset... 72 8.5.1 Vaikutukset luontoon ja maisemaan... 73 8.5.2 Vaikutukset pintavesiin ja maaperään... 75 8.6 Ympäristön häiriötekijät... 77 9 PÄÄTÄNTÄ... 77 LÄHTEET KUVALUETTELO LIITTEET

1 JOHDANTO Opinnäytetyö käsittelee tiivistä ja matalaa asuinaluesuunnittelua. Caseesimerkkinä on laadittu asemakaavaluonnos Helsingin Maunulan koillisosaan Suursuolle. Opinnäytetyön teoriaosassa käydään esimerkein läpi kehitystä kohti tiiviimpää kaupunkirakennetta sekä Suomessa että muualla sekä selvitetään, mistä suomalainen matala ja tiivis asuinaluesuunnittelu on omaksunut vaikutteita ja millaisina ne ovat Suomessa toteutuneet. Jo päättynyt ympäristöministeriön tiivis ja matala -projekti on edistänyt tiiviin ja matalan rakentamistavan leviämistä ja tunnetuksi tulemista sekä suunnittelijoiden että maallikoidenkin parissa. Projektin myötä on tehty tutkimuksia tiiviin ja matalan asuntotuotannon edellytyksistä ja kehityksestä. Valmistuneista kohteista on julkaistu projektien seurantaraportteja. Opinnäytetyön teoriaosassa esitellään suomalaisen tiiviin ja matalan tunnusmerkkejä ja suunnitteluperiaatteita. Asioita tarkastellaan myös kaavan laatimisen näkökulmasta. Helsingin seudulla toteutettuja tiiviin ja matalan rakentamistavan kohteita esitellään esimerkein ja käydään läpi niissä esiintyneitä ongelmia. Lopuksi pohditaan, miten tiivis ja matala vaikuttaa kaavoitukseen ja millaiset toteuttamistavat olisivat kyseiselle rakentamistavalle optimaalisimmat. Case-esimerkin valinta päätyi Suursuohon, koska samoihin aikoihin myös Kaupunkisuunnitteluvirastossa käynnistyi alueen kaavatyö. Suunnittelualue, sen maisema, rakenne ja palvelut ovat työn tekijälle tuttuja. Asuinaluekaavaluonnoksen laatiminen tuli kysymykseen sen vuoksi, että opinnäytetyön tekijälle asuntosuunnittelu on tullut tutuksi aikaisemman ja tämänhetkisen työn kautta. Näin voitiin hyödyntää karttunutta asuntosuunnittelukokemusta opinnäytetyössä. Kaavan tekeminen asuinalueelle on mielenkiintoista, sillä siinä pystyy ehkä parhaiten henkilökohtaisesti asettumaan tulevien käyttäjien asemaan ja testaamaan valintoja ja ratkaisuja itsellään. Maunulan koillisosan kaava toteutuu myös todellisuudessa, sillä Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto on aloittanut kaavan tekemisen joulukuussa - 1 -

2004. Opinnäyteyön kaavaluonnos ei ole sidoksissa virallisen kaavan tekemiseen ja käsitteleekin aihetta vapaammin. 2 KEHITYS KOHTI TIIVISTÄ KAUPUNKIRAKENNETTA 2.1 Ensimmäiset tiiviit ja matalat kaupunkirakenteet Ensimmäisiä tiiviitä kaupunkirakenteita on arkeologisten kaivausten perusteella löydetty jo antiikin Kreikan ja Rooman kaupungeista, kuten esimerkiksi 4000 asukkaan Prienestä lähes 2500 vuotta sitten. Myös Etelä-Amerikasta ja Aasiasta on arkeologisissa tutkimuksissa löytynyt todisteita tiivisti rakennetuista kyläyhteisöistä. Näissä, kuten osin vielä keskiaikaisissakin kaupungeissa tärkeänä syynä tiiviin rakentamistavan syntyyn on ollut kylän tai kaupungin puolustus. (Kuva 1.) (Lahti 2002, 8.) Kuva 1. Astypalaia, Kreikka, Greek National Tourism Organisation 2.2 Kehitys Euroopassa Tiivis ja matala kaupunkirakenne on perua eurooppalaisista keskiaikaisista kaupungeista, joissa alkava teollistuminen ja kauppa pakottivat toiminnallisuuden saavuttamiseksi rakentamaan kaupunkeja tiiviimmin, käyttäen maapohjan paremmin hyödyksi. Tiiviiseen rakentamistapaan johtanut kävelyetäisyyden toteutuminen on ollut eräs keskiaikaisen kaupungin toimintaedellytyksistä, mataluuteen taas ovat vaikuttaneet rakennustekniset syyt. Keskiajalla useat kaupungit olivat muurien ympäröimiä, mikä taas väkiluvun kasvaessa osaltaan - 2 -

edesauttoi ja pakotti tiiviimpään rakentamistapaan. Esimerkkeinä hyvin säilyneistä keskiaikaisista tiiviin ja matalan rakentamistavan tunnusmerkit täyttävistä kaupungeista voidaan mainita Siena Italiassa, jossa tiiviys saavutettiin rakentamalla kadut ja kujat kapeiksi ja jättämällä piha- ja istutusalueet melkein olemattomiksi. Kehitys on Sienassakin kulkenut siten, että kaupunki täydentyessään ja kuitenkin pakotettuna pysymään määrättyjen rajojen sisällä, söi hiljalleen alun perin pihoiksi ja viheralueiksi jätettyjä alueita. Arvioiden mukaan Sienassa aluetehokkuus on noin 0.20 ja korttelitehokkuudet siellä voivat olla jopa yli 0.40. Myös Amsterdamin kapeatonttiset kaupunkirivitalot ovat hyvä esimerkki keskiaikaisesta tiiviistä ja matalasta korttelirakenteesta. Keskiaikaiseen eurooppalaiseen kaupunkiin kuului asuinrakennusten lisäksi niitä mittakaavallisesti suuremmat julkiset rakennukset, kuten kirkot ja muut julkiset rakennukset, jotka hierarkian säilyttämiseksi sijoitettiin yleensä aukioiden laidalle. (Kuva 2.) (Lahti 2002, 8-12.) Kuva 2. Keskiaikainen kaupunki, Marcus Gerards - 3 -

2.3 Kehitys Suomessa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ensimmäiset kaupungit perustettiin vasta keskiajalla. Keskiaikainen, saksalaistyyppinen kaupunkirakenne levisi Suomeen 1200-luvulla tänne siirtyneen saksalaisporvariston mukana. Tästä oli seurauksen kuuden kaupungin eli Turun, Ulvilan, Viipurin, Porvoon, Rauman ja Naantalin syntyminen. Näistä ainoastaan Porvoo on säilyttänyt keskiaikaisen osansa asemakaavan pääpiirteissään. Ulvila on kadonnut kokonaan, ja Viipuri, Naantali ja Rauma on kokonaan rakennettu uudelleen. Tosin mittausten avulla on saatu selville Turun, Naantalin ja Viipurin keskiaikaiset asemakaavat. Täälläkin samat syyt, kaupungin puolustus, rakennustekniset seikat sekä toiminnallisuuden kautta kävelyetäisyyden toteutuminen ovat olleet vaikuttamassa siihen, että kaupungeista muodostui matalia ja tiiviitä. Erona eurooppalaisiin ja antiikin ajan kaupunkeihin oli se, että täällä rakennukset rakennettiin puusta eikä kivestä kuten Euroopassa. Näin ollen säilyneitä osia kaupungeista on Pohjoismaissa tuolta ajalta hyvin vähän, sillä syttymisherkkyytensä vuoksi ne paloivat herkemmin ja siten rakennettiin uudestaan, toisin kuin eurooppalaiset keskiaikaiset kaupungit. Ainoastaan Ulvila ja Rauma ovat olleet varmasti ns. perustettuja kaupunkeja, muut ovat syntyneet spontaanisti. (Lilius 1985, 10-11.) Kuva 3. Porvoo Kuvat Pekka Lahti Kuva 4. Porvoo Suomessa parhaiten säilynyt kokonaisuus on Porvoon vanha kaupunki, jossa on sekä puu- että kivitaloja. Vaikka sen rakennukset ovatkin pääpiirteissään vuoden 1760 palon jälkeen rakennettuja, on siellä vielä havaittavissa keskiaikaisen kaupungin piirteitä. Rakennukset ovat suurimmaksi osaksi 1- ja 2- - 4 -

kerroksisia. Mutkittelevat kapeat kujat ja rakennusten rajaamat aukiot edustavat tyypillistä eurooppalaiseen keskiaikaiseen kaupunkirakenteeseen pohjautuvaa rakentamistapaa. Korttelityyppinä oli pääsääntöisesti ns. kapea kortteli, jossa pitkät ja kapeat korttelit ulottuivat kadulta katuun, asuinrakennuksen sijaitessa toisessa ja talousrakennuksen toisessa päässä, kuitenkaan ei aina vierekkäisillä tonteilla samalla tavalla. Myös tonttien ulottuminen aina rantaviivaan asti ja sen reunustaminen rakennuksilla on keskiaikainen piirre. (Kuvat 3. ja 4.) Turun Luostarinmäen puutaloalue koostuu kapeista kujista ja niiden varteen umpikorttelimuotoon rakennetuista 1-kerroksisista puutaloista. Aluetehokkuus on Luostarimäellä 0.20. (Lilius 1985, 10.) 2.4 Suomalainen puukaupunki Suomalainen puukaupunki alkoi muotoutua 1550-luvulla, jolloin kaupungeista tuli poliittisesti tärkeitä. Tuolloin perustettiin mm Tammisaari vuonna 1546 ja Helsinki 1550. Tammisaaressa oleellista oli, että keskiaikainen kaupunkiperinne jatkui siellä, asemakaavaa ei merkitty maastoon ennen kaupungin rakentumisen alkua, ja siten katuverkosta tuli vapaamuotoisempi, korttelityypin ollessa edelleen kapea kortteli. Ensimmäiset viitteet renessanssin luomasta säännönmukaisesta kaupunkirakenteesta on havaittavissa Vantaan Helsingissä, jossa kaupungin rakentaminen organisoitiin etukäteen ja kaupunki rakennettiin suoraan katuverkkoon eli ruutukaavaan perustuen, mikä sekin perustui edelleen kapeaan kortteliin. (Lilius 1985, 11.) Suunnitelmallinen kaupunkirakentaminen alkoi vasta vuonna 1620 Maunu Eerikinpojan kaupunkilaista ja sitä edeltäneestä kaupunkien hallintoa koskevasta säädöksestä vuonna 1619, joissa kummassakin oli monia kaupungin rakentamiseen vaikuttaneita säädöksiä. Vuoden 1619 säädöksessä edellytettiin, että jokaisella kaupungilla oli vahvistettu asemakaava tai pikemminkin virallinen mittaus. Tämä johti ruutukaavan syntyyn. Olennainen ero keskiaikaiseen rakentamistapaan verrattuna oli se, että ruutukaavassa katuverkko oli homogeeninen, eli pitkittäis- ja poikittaiskadut olivat samanarvoisia ja samanlevyisiä. Suomalaisen kaupungin piirteet muotoutuivat lopullisesti 1700-luvun lopulla, jolloin pääsääntöisesti kaupungit olivat puurakenteisia ja katuverkko geometrinen suora- - 5 -

kulmaisine tai neliömäisine kortteleineen. Leveä kortteli vastakkain asettuvine tontteineen, joko yksi- tai kaksiakselisena oli korvannut keskiaikaisen kapean korttelityypin. Asuinrakennukset olivat katujen varsilla ja korttelin sisällä vierekkäisten tonttien talousrakennukset rakentuivat ryhmiksi. Katujen varret muotoutuivat yhtenäisiksi ja muodostivat eräänlaisen suurkorttelirakenteen. Suomalaiseksi puukaupunkityypiksi muodostui säännöllinen ruutukaupunki, jossa yksikerroksiset, yleisimmin satulakattoiset kapearunkoiset ja suorakaiteen muotoiset rakennukset reunustivat katuja. (Kuva 5.) Aukiot ja julkiset rakennukset elävöittivät kaupungin rakennetta. Esimerkkejä tämän ajan puukaupungeista on säilynyt Raahessa, Kokkolassa ja Kristiinankaupungissa. (Lilius 1985, 13-14.) Kuva 5. Kokkolan puukaupunginosan asemakaava, Olli Lehtovuori / Suomi rakentaa 1900-luvun alussa rakennettiin vielä paljon matalia ja tiiviitä puukaupunginosia, lähinnä teollisuustyöväestön asunnoiksi. Näistä esimerkkinä voidaan mainita mm. Ruoholahden Villat Helsingissä ja Ruukkien työväen asunnot esimerkiksi Billnäsissä ja Fiskarsissa. (Kuva 6.) - 6 -

Kuva 6. Ruoholahden villat, Pekka Lahti 2.5 Englantilainen puutarhakaupunki Englantilaista puutarhakaupunkia voidaan tietyin edellytyksin pitää nykyaikaisen tiiviin ja matalan rakentamistavan edelläkävijänä. Se pyrki toteuttamaan maaseutumaisen asumismuodon kaupunkimaisessa yhdyskunnassa. 1700- luvun teollistuminen Englannissa aiheutti suurten väkijoukkojen muuttoliikkeen kaupunkeihin ja kaupunkien osien slummiutumisen. Vastalääkkeeksi epäterveelle kehitykselle nousi yhdyskuntasuunnittelijoiden parissa eräänlainen ihannekaupunki-idea, jossa pääajatuksena oli teollisuustyöväestön asumisolojen parantaminen. Lontoon ongelmien parantamispyrkimykset ovat olleet sysäyksenä puutarhakaupungin syntymiselle. Varsinaisena puutarhakaupunkiajatuksen luojana pidetään Sir Ebenezer Howardia. Hänen mukaansa puutarhakaupunki on suunniteltu terveellistä asumista ja teollisuutta varten. Kooltaan se on riittävän suuri täysipainoisen yhteisöllisen toiminnan takaamiseksi, mutta ei suurempi. Sitä ympäröi maaseutuvyöhyke ja sen maapohja on yhteisön omistuksessa. (Virtanen 1994, sivu 5.) Howardin puutarhakaupunkia voidaan rinnastaa käsitteeseen satelliittikaupunki, jossa suuremman kaupungin lähellä, rautatien yhdistämänä, sijaitsee pienempi suuremmasta kaupungista riippuvainen kaupunki. Ensimmäinen perustettu varsinainen puutarhakaupunki oli Lontooseen linkittyvä Welwyn Garden City vuonna 1919. - 7 -

Kuva 7. Ebenez Howardin kolme magneettia, Sir Ebenezer Howard Howardin kuuluisan kaaviokuvan mukaisesti puutarhakaupungissa tulisi yhdistää kaupungin ja maaseudun hyvät puolet luomalla uusi yhdyskuntatyyppi, joka toimisi suurkaupungin väestöpaineen tasaajana. (Kuva 7.) Puutarhakaupunki on hyvin itsenäinen toiminnallinen yksikkö omine julkisine palveluineen. Howardin mukaan kaupungin kokoa on rajoitettava niin, että riittävä palvelutaso ja työpaikkatarjonta ovat säilytettävissä. Puutarhakaupungin tavoiteväkiluku olisi keskimäärin 32 000 asukasta ja siihen liittyvän keskustakaupungin taas 58000 asukasta. Kaupunkialueen koko olisi noin 400 ha ja sitä ympäröivän maaseudun noin 2000 ha. Ympäröivällä maaseudulla asuisi noin 2000 asukasta ja asukastiheys olisi kaupunkialueella 75 as/ha. Keskustakaupungin tehtävänä olisi tarjota asukkaille sellaiset palvelut, joita puutarhakaupunki ei pystyisi tarjoamaan. Yhden keskustakaupungin ympärillä voisi sijaita useampia puutarhakaupunkiyksikköjä, jotka keskenään voisivat muodostaa ryhmiä ja tasata siten väestönkasvua. (Virtanen 1994, 9.) Rakentamistehokkuus ei saisi puutarhakaupungeissa olla liian suuri. Olisi kyettävä varmistamaan riittävä valoisuus, puutarha- ja virkistys- sekä muiden viher- - 8 -

alueiden määrä. Asutus olisi lähinnä pientalovaltaista, mutta vaihtelevaa. Kaupunkia ympäröisi maaseutualue. Tonttikooksi Howard esittää niinkin pieniä tontteja kuin 6 x 40 = 240 neliömetriä. Perustamassaan puutarhakaupunkisovelluksessa Letchworthissa tonttikoko oli kuitenkin 810 m². (Virtanen 1994, 9-10.) Kaupungin rakentuminen perustui sosiaaliseen rakentamiseen ja vuokratontteihin. Kaupungin maapohjan tuli olla julkisessa omistuksessa, ja se tuli saada hankittua maatalousmaan hinnalla. Ansioton arvonnousu oli perittävä takaisin kaupungille, jottei kukaan yksityinen päässyt keinottelemaan sillä. (Virtanen 1994, 10-11.) Howardin ajatuksella puutarhakaupungeista oli hyvin vahva sosiaalinen tausta. Esittämällään maapolitiikalla Howard halusi antaa tavallisille ihmisille mahdollisuuden asumiseen pienimittakaavaisessa luonnonläheisessä ympäristössä palveluiden lähellä. Suomessa Howardin puutarhakaupunkiajatusta sekä ulkoisesti että sosiaaliselta ajatukseltaan toteuttaa parhaiten Puu-Käpylän kaupunginosa. Howard perusti kaksi puutarhakaupunkia Lecthworthin ja Welwyn Garden Cityn (Kuva 8.) lähinnä kannattajiensa yksityisen yritteliäisyyden avulla. Englannissa on toisen maailmansodan jälkeen perustettu useita kaupunkeja puutarhakaupunkiperiaatteen pohjalta julkisen vallan tuella. (Kuva 9.) Näistä esimerkkinä on Hampstead Garden Suburb. Uudempia puutarhakaupunkeja Englannissa ovat Milton Keynes ja Sevenage. Vastavalmistuneista huomattavin on Cambridgen lähellä sijaitseva Cambourne. Kuva 8. Welwyn Garden, Johan Rådberg Kuva 9. Englantilainen puutarhakaupunki, Mervyn Miller - 9 -

Howardin ajatukset ovat herättäneet myös suurta vastustusta. Lähinnä kritiikki on kohdistunut maankäytön tehottomuuteen. Myös asukasmäärän rajaaminen on aiheuttanut poliittista vastustusta. Toinen puutarhakaupunkien kehittäjä oli wieniläinen professori Camille Sitte, joka kehitti luonnonmukaista kaupunkisuunnittelua. Hän korosti ensisijaisesti kauneusarvoja teknisen puolen kustannuksella. 2.6 Suomalainen puutarhakaupunki Sitten ja Howardin ajatukset kantautuivat Suomeenkin. Täälläkin oltiin huolissaan kaupunkien kurjista asumisoloista. Kehitystä Suomessa tukivat monet 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneet liikkeet ja aatteet. Puu-Käpylä oli ensimmäinen kunnallinen puutarhakaupunkisovellutus. Sen perustajina olivat Helsingin Kansanasunnot Oy ja Asuntoreformiyhdistys. Asemakaava on Otto Iivari Meurmannin käsialaa ja rakennukset suunnitteli arkkitehti Martti Välikangas. Alue perustui puhtaaseen ruutukaavaan, jossa ytimenä on laaksossa kulkeva pääkatu, Pohjolankatu. Alue ja varsinkin sen rakennukset herättivät aikanaan arvostelua ja kritiikkiä, mutta nykyään se on eräs Helsingin arvostetuimpia alueita. Lähtökohtana suomalaisten puutarhakaupunkien suunnittelussa oli huvilakaupunkimaisuus, joka noudatti aidon puutarhakaupungin oppeja lähinnä asemakaavallisen suunnittelun osalta. Kadut noudattivat maastonmuotoja, ja alueille muodostui yhteisiä sosiaalisia ajanviettopaikkoja. Suunnitelmia puutarhakaupunkilähiöistä tehtiin useita, tunnetuimpia hankkeista ovat Eira ja Kulosaari, joista jälkimmäinen syntyi yksityisen suunnittelijaryhmän hankittua maa-alueen ja kaavoitettua sen. Kulosaaren huvilakaupunginosa oli itsenäinen ja omavarainen alue, joka ajatuksena vastasi porvariston uutta ihannetta toteuttaa perhekeskeistä elämäntapaa lähellä luontoa, mutta kuitenkin kaikin mukavuuksin. Toinen tunnettu, tosin vain osin toteutunut alue on Eliel Saarisen vuonna 1915 valmistunut Munkkiniemi-Haaga suunnitelma, jossa eurooppalaisia oppeja oli sovellettu. Toteutumattomaksi jäi myös Saarisen laatima Suur-Helsingin ase- - 10 -

makaava vuonna 1918, jossa inspiraationa oli ollut Howardin puutarhakaupunki. Puutarhakaupunki-aatteen merkitys on ollut huomattava suomalaisten kaupunkien kehittymisessä. Kuitenkin ajatus omavaraisuudesta muuttui, ja alueet muodostuivat esikaupunkimaisiksi keskustan palveluista ja toiminnoista riippuvaisiksi. Kehitys ennakoi samalla tulevia kaupunkilähiöitä, jotka ovat useimmiten säilyttäneet puutarhamaisuutensa (esimerkiksi Tapiola), mutta ovat pakon alla suurennettuja, omavaraisuudestaan luopuneita satelliittikaupunkeja. 2.7 Pientalomaisen asumisen nykytilanne Tiiviillä ja matalalla pientaloasumisella on pitkät, nykypäivään asti ulottuvat perinteet muualla Euroopassa, ja siihen on totuttu. Kaupunkimainen pientaloasuminen ja rakentamistapa jatkuu edelleen muualla Euroopassa pohjautuen keskiaikaisiin kaupunkeihin, pohjoismaisiin puukaupunkeihin tai englantilaisiin puutarhakaupunkeihin. Tanskassa 1980-luvulla alkanut taet og lav - suunnitteluperiaatteiden mukaisia pientaloalueita suunnitellaan ja tuotetaan edelleen samannimisellä konseptilla. Tiiviimmän asukastiheyden ja suhteessa vähäisemmän rakentamismaan vuoksi on muualla Euroopassa ollut pakko jatkaa tiiviin rakentamisen perinnettä. Suomessa tiiviin rakentamisen perinne on katkennut uusjaon hävitettyä Länsi- Suomen tiheät kylät ja tulipalojen tuhottua tiiviitä kaupunkirakenteitamme. Oman osansa on tehnyt sodanjälkeinen teollistumisen aiheuttama muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin, jolloin suurelle joukolle ihmisiä piti nopeasti saada asuntoja. Vaikkakin käsitteenä tiivis ja matala on uusi, niin rakentamistapana se on osa Suomen kaupunkien historiallista rakennetta. Pientaloasuminen kaupungeissa oli usein työväestön ja vähävaraisten asumismuoto. Kaupunkimainen pientalorakentaminen jatkui Suomessa sodanjälkeisenä rintamamiestalorakentamisena. Maaseudulla kehitys kulki pois tiiviistä kylärakenteesta kohti nykyiseen haja-asutusmalliin. 1960-luvulta alkaen kasvukeskusten rakentaminen on perustunut lähiörakentamisen ihanteisiin, jonka seurauksena on syntynyt suuria kerrostalolähiöitä pitkienkin matkojen päähän kaupunkien keskus- - 11 -

toista. Vanhoja vielä säilyneitä pientalomaisia alueita on purettu kaupungeista ja keskusta-alueilta suuremman tehokkuuden nimissä. Saatuja vaikutteita tiiviistä ja matalasta rakentamistavasta Suomi sai ensimmäiset kosketuksensa moderniin tiiviiseen ja matalaan asuntorakentamiseen 1970-luvulla tanskalaisesta arkkitehtuurista. Käsite Taet og lav oli tunnettu suunnittelijoiden piirissä. Tanskalainen pientaloarkkitehtuuri ja yhdyskuntasuunnittelu pohjautuvat edelleen Taet og lav -malliin ja tunnetaan edelleenkin sillä nimellä. Yksittäisiä koealueita 1980- luvulla tehtiin Suomessakin, esimerkkinä mm. ansiokas Bengt Lundstenin perinteiseen umpikorttelirakenteeseen pohjautuva Jyväskylän Kortepohjan asuinalue. (Kuva 10.) Muita tämä ajan kokeiluja tiivis ja matala -tyyppisestä rakentamisesta ovat Järvenpään Tanhuniitty, jossa asuinalue ryhmittyy tiiviiksi kyläksi keskeisen puiston ympärille, sekä Malminkartano ja Hakunilan Hevoshaantie. Kuva 10. Kortepohjan asuinalue, Jussi Kautto / Suomi rakentaa Nykyisen tiiviin ja matalan kaupunkirakentamisen voidaan perustellusti sanoa saaneen vaikutteita seuraavista kolmesta suuresta linjasta, joita on käsitelty tarkemmin tekstissä aikaisemmin. perinteinen ja keskiaikainen pikkukaupunki pohjoismainen puukaupunki englantilainen puutarhakaupunki. - 12 -

Kahdessa ensimmäisessä voidaan katsoa mataluuden syntyneen rakennusteknisten rajoitusten ja käytännöllisyyden kautta ja tiiviyden taas kaupunkirakenteen käytännöllisyyden ja turvallisuuden kautta. Englantilaisessa puutarhakaupunkiajatuksessa oli tietoista pyrkimystä pienimittakaavaiseen asuinympäristöön ja asuntokohtaisten pihojen järjestämiseen. Tyypillisesti kävelyetäisyyksien toteutuminen on ollut perinteisten tiiviiksi ja mataliksi rakentuneiden kaupunkimaisten yhteisöjen tunnusmerkki. Nykyisen yhdyskuntarakenteen puutteet ja uudet haasteet Suomessa käytetään taajamissa enemmän maata asukasta kohden kuin missään muussa Euroopan maassa. Tämä johtaa pitkiin työmatkoihin ja etäisyyksiin palveluista. Myös infrastruktuurin rakentaminen ja ylläpitäminen on kallista. Samalla aiheutuu ylimääräistä luonnonvarojen ja -alueiden kulutusta ja lisääntyviä päästöjä. Monien tehtyjen tutkimusten mukaan valtaosa suomalaisista kuitenkin haluaisi asua pientalossa, hyvien liikenneyhteyksien varrella ja lähellä palveluita. Kuitenkin 1960-luvulla alkaneen aluerakentamisen seurauksena on Suomen pientalokannan lukumäärä suhteessa kokonaisasuntokantaan teollistuneen Euroopan alhaisimpia. Suomen rekisteröidyistä 2,5 miljoonasta asunnosta 44 % sijaitsee kerrostaloissa. (Metsäteollisuus ry:n uutissivusto) Voimakas muuttoliike ja ihmisten kerääntyminen kasvukeskuksiin on saanut aikaan tarpeen kehittää uusia asumismuotoja, sekä tontinomistus- ja hallintamuotoja perinteisen väljän omakotitonttiasumisen ja kerrostaloasumisen välille. Tiivis ja matala suunnittelutapa edellyttää uusien ratkaisumallien löytämistä kaavoitukseen, asuntosuunnitteluun ja totutukseen, sekä osittain myös ajattelun muuttumista. Tavoitteena on löytää uusi vaihtoehto perinteisen omakotiasumisen ja kerrostaloasumisen väliltä, jossa voidaan yhdistää asumisen yhteisöllisyys ja yksilöllisyys. Tehokkaalla kaavoituksella voidaan asuinrakennetta tiivistää niin, että palvelut pystytään tuomaan lähelle asukasta. Pienimittakaavainen ympäristö koetaan myös miellyttäväksi ja turvalliseksi - 13 -

3 TIIVIS JA MATALA -PROJEKTI 3.1 Tiivis ja matala -hankkeen käynnistyminen Ympäristöministeriö käynnisti valtakunnallisen tiivis-matala - projektin seminaarissa Helsingissä 10.9.2002. Projekti oli vastaus Lipposen toisen hallituksen asettamiin asuntopoliittisiin tavoitteisiin matalan ja tiiviin asuntorakentamisen edistämiseksi. Tavoitteeksi kirjattiin lisätä kasvukeskuksissa tiivistä ja ihmisläheistä pientalorakentamista ja suosia kerrostaloasumisessa kaupunkimaisia rakennuskooltaan pienimuotoisia asumiskokonaisuuksia. Projektissa on pyritty löytämään uusia ratkaisumalleja kaavoitukseen ja asuntosuunnitteluun ja vastaamaan tiivistyvän yhdyskuntarakenteen vaatimuksiin. Tiivis ja matala rakentaminen vastaa ihmisten toiveisiin pientalomaisesta asumisesta, kuitenkin niin, ettei se aiheuta yhdyskuntarakenteen hajoamista. Päämääränä on toteuttaa alueelle erikokoisia ja omistuspohjaltaan erilaisia asuntoja, jotta alueen asukaspohja monipuolistuu. Tiivis kaupunkirakenne on myös ekotehokas. Perinteinen suomalainen pientaloasuminen, erillistalo suurella tontilla, ei ole enää taloudellisesti järkevä tai edes mahdollinen toteuttaa, ainakaan suuremmissa kasvukeskuksissa, vähenevän tonttimaan ja sitä kautta kohoavien tontinhintojen sekä rakentamiskustannusten vuoksi. Tiivis matala käännettiin melko alkuvaiheessa epäviralliseen muotoon matala ja tiivis, koska sana tiivis koettiin negatiiviseksi. Sanaparilla haluttiin ensisijaisesti luonnehtia myös alueen rakentamistapaa. Rakentuneiden alueiden myötä puhutaan myös pikkukaupungeista ja puutarhakaupungeista, joilla on saatu luotua positiivisempaa kuvaa alueen rakentamistavasta. Maallikolle sanayhdistelmä matala ja tiivis saattaa siitä huolimatta luoda negatiivisen mielikuvan, joka riippuu kuitenkin siitä, mihin sitä vertaa. Tietenkin verrattaessa omakotitaloasumiseen tiivis kuulostaa negatiiviselta, mutta verrattaessa kerrostaloasumiseen on asia päinvastoin. Valtakunnallinen projekti on tuottanut ja välittänyt tietoa keinoista, joilla pienimittakaavaista ja tehokasta kaupunkirakennetta voidaan toteuttaa. Projektissa on koottu esimerkkiratkaisuja muun muassa kaavoituskäytännöistä, korttelityy- - 14 -

peistä, rakennussuunnitteluratkaisuista ja pysäköintijärjestelyistä. Seurantatutkimuksia on tehty mm. Espoon Säterinmetsästä ja Helsingin Vuorenjuuresta. 3.2 Tiiviin ja matalan kaupunkirakentamisen kaavalliset lähtökohdat Kaupunkirakenne Tiiviin ja matalan korttelirakenteen suunnitteluun ja kaavan tulevaan muotoon vaikuttavat mm ympäristö ja alueen fyysinen sijainti. Asemakaavallinen ratkaisu on riippuvainen alueen sijainnista ja vuorovaikutusmahdollisuuksista suhteessa muuhun kaupunkirakenteeseen, ympäristön toiminnoista, sekä liikenneyhteyksistä. Tiiviillä ja matalalla rakentamistavalla on mahdollisuus saavuttaa kohtuullista maankäytön tehokkuutta ja siten saada hyödynnettyä kallis maapohja. Näin ollen onkin luontevaa, että sen sijainti on lähellä keskusta-alueita. Viime kädessä kuitenkin kaupungin koko ja muoto vaikuttavat siihen, miten lähelle keskustaa matalaa kaupunkirakennetta voidaan sijoittaa. Korttelirakenne Korttelirakenne muodostaa alueen kaavallisen rungon. Rakennettaessa matalasti ja tiiviisti on rakennusten yhteen sopiminen tärkeää, sillä ne tukevat korttelin muotoa ja ajatusta. Tiiviissä ja matalassa rakentamistavassa on erilaisia korttelityyppejä. Toistaiseksi melko vähän käytettyjä ovat suurkorttelit. Joissakin toteutetuissa kohteissa suurkorttelin sisälle on sijoitettu talousrakennuksia tai jopa asuinrakennuksia, jotka rikkovat korttelia pienimittakaavaisemmaksi. Esimerkkinä tästä on Oulun Puu-Linnanmaan alue. (Kuva 11.) Pysäköinnin järjestäminen on yleensä suurkorttelissa haasteellista. Oulussa asia on ratkaistu tuomalla pysäköintipaikkoja eri koordinaatistoissa pieninä ryppäinä korttelin sisään ja sijoittamalla osa autoista katoksiin. Näin on saatu muodostumaan mielenkiintoista ja vaihtelevaa pihatilaa oleskelu- ja liikennealueineen. - 15 -

Kuva 11. Puu-Linnanmaa, Jouni Koiso-Kanttila Pihakatu- ja asuntokorttelityyppi on perinteinen suomalainen malli. Uusilla matalilla ja tiiviillä alueilla se on myös yleisin ratkaisu. Katutila on kulkuväylän ohessa myös alueen sosiaalinen keskus. Katutilan rakennetta jäsentelemällä ja muuttamalla voidaan luoda erihenkisiä katutiloja. Mitoituksen tulee tukea alueen mittakaavaa ja luonnetta, sekä korttelirakennetta. Erilaisilla aukioilla voidaan jäsentää katutiloja ja saada kaavaan rytmiä ja jännitystä kääntämällä koordinaatistoa niiden kohdalla. Aukiot toimivat samalla alueen sosiaalisina kokoontumispaikkoina. (Kuva 12.) Kuva 12. Lehtovuoren pientaloalue, A-Konsultit Oy Usein tiiviillä ja matalilla korttelialueilla käytetään useiden korttelimuotojen yhdistelmiä. Suunnittelukilpailujen tuloksena on saatu ehdotuksia aivan uudenlaisista korttelityypeistä. - 16 -

Tiivis ja matala korttelirakenne on parhaimmillaan sijoittuessaan täydentävänä jo olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen, jolloin se sopivasti tehostaa harvaan asuttuja alueita, mutta samalla pystyy itse ainakin osittain rakentamaan infrastruktuurinsa ja palvelujen saatavuuden jo olemassa olevien alueiden varaan. Joissakin tapauksissa on perusteltua sijoittaa tiivistä ja matalaa korttelirakennetta jo olemassa olevan kaupunkirakenteen ulkopuolelle erillisenä uutena alueena, jolloin se voidaan toteuttaa pienimittakaavaisena kaupunkimaisena asuinympäristönä. Säterinmetsän sijoitus on esimerkki tällaisesta sijoittumisesta. Suomalainen luonto on kuitenkin vielä kaupunkimaisillakin alueilla melko neitseellistä, joten tällainen yhtenäisen tiiviin alueen sijoittaminen erilleen kauemmas muusta rakennusta ympäristöstä on erittäin haasteellista. Tällöin on pystyttävä huolehtimaan joukkoliikenteen, palveluiden ja muun infrastruktuurin toteutumisesta. Palvelut Ihanteellisimmassa tilanteessa uuden rakennettavan alueen tärkeimmät palvelut, kuten päivittäistavarakauppa, päiväkoti ja koulut sekä joukkoliikenteen pysäkki, olisivat kävelymatkan ulottuvissa. Usein uudet alueet kuitenkin tukeutuvat lähipalvelukeskuksiin, koska niiden oma asukasmäärä ei riitä turvaamaan palveluiden saatavuutta. Asuinalueen palvelutarpeeseen vaikuttavat alueen asukasmäärä sekä asukkaiden ikä- ja sosiaalirakenne. Kaupunkioloissa uuden asuinalueen väkiluvun tulisi olla 2500-4000 asukasta, jotta siitä muodostuisi palveluiltaan itsenäinen. Monipuolisen lähikeskuksen rakentaminen edellyttää 6000 asukkaan väestöpohjaa. Jo 150-200 asukkaan alue vaatii 20-paikkaisen päiväkodin. Ostoskeskuksen rakentaminen puolestaan edellyttää 5000-6000 asukkaan väestömäärän. Kaupan ohjeiden mukaan tulisi asuinalueille kaavoittaa myymälätilaa 1,5 k-m² / asukas, josta 0,5 0,6 k-m² päivittäistavaramyymälää ja loput erikoistavarakauppaa. Viheralueet Viheralueet ja muut virkistysalueet ovat erityisen tärkeitä tiiviisti rakennetuilla alueilla. Tärkeää olisi kiinnittää huomiota viheralueiden hoitoluokkiin, sillä rakennettaessa tiiviisti, viheralueiden suunnittelun ja hoidon taso korostuu. - 17 -

Paikan henki Alueen luonne ja identiteetti luodaan kaupunkisuunnittelulla ja kaavoituksella sekä rakennusten suunnittelulla. Luonne syntyy kortteleiden, rakennusten ja niiden välisten tilojen muodosta ja niiden välisestä vuoropuhelusta sekä katuverkosta. Paikan henkeen vaikuttavat myös maaston muodot, rakennettu ympäristö ja ympäröivät luonnonalueet sekä paikan sijainti ja maisemakuva. Myös alueen historia voi luoda paikan omaleimaisen identiteetin. Tästä hyvänä esimerkkinä on Vantaan Kartanokosken alue, jossa rakennusten muotokieli saa viitteitä alueella olevista Backaksen kartanon rakennuksista, tai Porvoon Länsiranta, jossa rakennusten ja Porvoonjoen ranta-aittojen samanhenkisyys on aistittavissa. Tiiviin ja matalan rakentamistavan tavoitteena on yhtenäisyys, joka syntyy asemakaavallisista ratkaisuista, katuverkosta, korttelirakenteesta, rakennustyyppien samankaltaisuudesta, rakennusten massoittelusta sekä rakennusten ja niiden välisten tilojen rytmityksestä. Myös rakennusten väritys, kattomuodot ja kattokulmat, yksityiskohdat sekä materiaalit ja värit luovat yhtenäisyyttä. Kasvillisuutta ja istutuksia voidaan käyttää yhtälailla sitovina elementteinä. Samat tekijät, jotka vaikuttavat yhtenäisyyteen, antavat myös alueelle sen yksilöllisen leiman. Monissa toteutetuissa projekteissa onkin ollut huomattavissa, että huolimatta hyvistä tavoitteista ja ohjaavasta kaavasta, liika yksilöllisyys on saanut vallan eikä saavuteta yhtenäistä kaupunkikuvaa. Toisaalta myös yksilöllisyyttä pursuava alue voi olla yhtenäinen, kuten esimerkiksi Säterinmetsä. (Kuva 13.) - 18 - Kuva 13. Säterinmetsä, Lauri Tuokko

Pysäköinti Pysäköinnistä sekä piha- ja hidaskaduista määrätään maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä tieliikennelaissa. Lisäksi asuntosuunnittelua koskevissa rakentamismääräyksissä määrätään autopaikkojen järjestämisestä. Kaavassa voidaan antaa liikennettä ja pysäköintiä koskevia määräyksiä. Myös kaupunkien ja kuntien rakennusjärjestyksissä voidaan ottaa kantaa asiaan. Pysäköinnin järjestämisellä on suuri vaikutus alueen viihtyvyyteen ja kaupunkikuvaan. Autopaikkanormi alueelle ratkaistaan kaavassa ja on usein kaupunki- tai kuntakohtainen. Esimerkiksi Helsingissä uusilla pientalotonteilla, joilla on enintään kaksi asuntoa, autopaikkoja tarvitaan vähintään 1 ap/80 k-m2, kuitenkin vähintään 1,25 autopaikkaa asuntoa kohti. Lisäksi tällaisilla alueilla tarvitaan 1 ap/1000 k- m² asukkaiden vieraille ja 1 ap/12000 k-m² asukkaiden kuorma-autoille. Pääperiaatteena on tähän asti ollut, että autopaikat sijaitsevat tonteilla. Useilla matalilla ja tiiviillä asuinalueilla pysäköinti on hajautettu ja osa autoista sijoitetaan katujen varsille. Pysäköinnin joustava järjestely edellyttää joillakin paikkakunnilla käytössä olevan tontilta peruuttamisen kieltävän säännön uudenlaista soveltamista tai muuttamista. Alueilla jossa ajonopeudet kaduilla ovat alhaiset peruuttamisen salliminen antaa mahdollisuuden kapeampiin katutiloihin ja tontin parempaan käyttöön. (Reihe, Kallio 2004, 16.) 3.3 Tiiviin ja matalan asuinalueen tuntomerkkejä Tiiviillä ja matalalla asuinalueella on omat ominaispiirteensä, joilla se on luokiteltavissa. Suunnittelun ohjeeksi ja eräänlaiseksi muistilistaksi on luotu joukko tunnusmerkkejä. Rakennustieto Oy on julkaissut RT-ohjekortin Tiiviin puutaloalueen suunnittelu, RT ohjetiedosto 99 10779, jossa käsitellään tiiviin ja matalan asuinalueen taustoja, tunnusmerkkejä, sekä esitellään toteutettuja ratkaisuja ja kaavamääräyksiä. Tiiviin ja matalan alueen ominaisuuksia käsitellään myös Pekka Lahden kirjassa, Matala ja tiivis kaupunki. (Lahti 2002, 106-121.) Seuraavassa kuvataan joitakin tiiviin ja matalan asuinalueen tunnusmerkkejä jotka osin pohjautuvat kahteen edellä mainittuun lähteeseen sekä muihin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin. - 19 -

Kun puhutaan tiiviistä ja matalasta kaupunkirakenteesta, voidaan sitä kuvata mitattavilla tunnusmerkeillä, kuten tonttikoko, tehokkuus ja korkeus. Nämä kriteerit toteutuvat monilla vanhemmilla jo rakennetuilla rivitaloalueilla, mutta niitä ei siitä huolimatta voida pitää matalan ja tiiviin kaupunkirakenteen edustajina. Tiiviin ja matalan rakentamistavan yhtä tärkeitä tunnusmerkkejä ovat ei mitattavat, kokemukselliset seikat, jotka liittyvät katutilan ja ympäristön keskinäiseen suhteeseen ja jäsentelyyn. Näillä vaikutetaan tilan kokemukselliseen tuntemiseen. Tiiviys Tiiviyttä kuvataan tehokkuuslukuna rakennetun kerrosalan suhteena tontin pinta-alaan. Rakennustehokkuutta voidaan ilmaista kolmella eri tehokkuusluvulla: tonttitehokkuus et, korttelitehokkuus ek sekä aluetehokkuus ea. Tiiviin ja matalan alarajoina pidetään tonttitehokkuutta et = 0,45, korttelitehokkuutta ek = 0,35 ja aluetehokkuutta ea = 0,25. Tiiviyttä voidaan mitata myös asukastiheytenä, jonka alarajana voidaan pitää 60 as/ha, mikä vastaa asumisväljyytenä n 40 k- m²/as. Tiiviys on hyvin kokemuksellinen käsite johon vaikuttavat monet asiat kuten arvioijan tausta, henkilö ja tilanne. Matala ja tiivis tyyppisellä ratkaisulla päästään samoihin tehokkuuksiin kuin kerrostalorakentamisella. Esimerkiksi Helsingin Lehtovuoren alueen tonttitehokkuus on 0,5 AP ja A kortteleissa ja 0,75 AKSkortteleissa, eli sama kuin viereisen alueen kerrostalokorttelissa. Kuva 14. Lehtovuoren pientaloalue, A-Konsultit Oy - 20 -

Mataluus Mataluus kuvaa alueen yleistä rakentamistapaa, ja sitä voidaan kuvata joko kerroslukuna tai rakennuksen räystäs- tai harjakorkeutena. Yleisesti tiivis ja matala tyyppisissä ratkaisuissa maksimikerrosluku on kolme, joskus erityisin ehdoin neljä. Rakennus mielletään matalaksi silloin, kun sen harja on ympäröivien puunlatvojen alapuolella, mikä tarkoittaa noin kymmenen metrin korkeutta, tai asunnosta on välitön yhteys maantasoon. Asuntoihin liittyvä pienikin piha on myös tyypillinen piirre. Talotyyppi Suomessa on ollut perinteisesti kolmea eri talotyyppiä: erillisomakotitaloja, paritai rivitaloja sekä kerrostaloja sekä näiden eri muunnelmia. Näillä kaikilla voidaan kerroslukuun ja tehokkuuteen sitoutuen toteuttaa tiivis ja matala tyyppistä rakennetta. Näiden lisäksi on esitetty uusia vaihtoehtoja, jotka pohjautuvat englantilaistyyppisiin kapeatonttisiin kaupunkirivitaloihin, kuten Espoon Säterinmetsässä tai Helsingin Malminkartanossa on tehty, tai perinteiseen pohjoismaiseen umpikorttelirakenteeseen, jossa toisissaan kiinni olevat rakennukset reunustavat umpikorttelia. Tiivis ja matala asuinaluesuunnittelu kaipaa kehittelyä asuntotyypeissä. Lisää vaihtoehtoja tulisi löytyä nimenomaan talotyyppeihin, joissa asunnot sijaitsevat päällekkäin, sekä myös erilaisiin kytkettyihin erillistaloihin. Ihmisläheisyys Ihmisläheisiksi suunnitteluratkaisuiksi koetaan sellaiset, jotka toimivat mahdollisimman hyvin eri elämäntilanteissa ja -vaiheissa. Erilaiset elämänkaariasumiseen liittyvät ratkaisut mahdollistavat asunnon joustamisen ja ottavat huomioon eri elämäntilanteet ja etätyömahdollisuudet. Kaavoituksessa tulisikin ottaa huomioon sivuasunnon rakentamismahdollisuus tai puolilämpimien ja kylmien tilojen mahdollinen laajennusvara asuinkäyttöön rakennusoikeusreservillä, mikäli siihen on tarvetta. Ihmisläheiseksi tekijäksi voi mainita myös esteettömyyden sekä asunnoissa että julkisilla alueilla. Esteettömyys asunnoissa tosin voi toteutua vain maantasokerrosten asunnoissa, sillä matala ja tiivis tyyppisissä ratkaisuissa ei yleensä ole hissiä. Alueen mittakaava on, kuten muulloinkin mainittu, pienimittakaavainen ja inhimilliseksi koettu, mikä antaa asukkaalle mahdollisuuden hallita - 21 -

omaa ympäristöään, ja hahmottaa se ihmisen skaalaan. Rakennusten keskinäinen läheisyys ja toimintojen tapahtuminen katutilankin puolella luovat mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ihmisläheiset ratkaisut ovat käytännöllisiä ja ne helpottavat arkielämän toimintaa. Kerrosluku Tiiviin ja matalan maksimikerroslukuna pidetään kolmea kerrosta. Joissakin tapauksissa kerrosluku voi olla neljä, mutta silloin on kysymyksessä harjan alla oleva näkymätön ullakkokerros tai ainakin osin maanalainen kellarikerros. Talotyyppinä kyseeseen voi tulla myös pienkerrostalo, jossa osa asuntoja voi olla kahdessa tasossa. Voidaan puhua myös kerrospientalosta, jossa asunnot ovat päällekkäin, ja jokaisesta asunnosta on suora yhteys ulos. Talokoko Talokoko ei ole suoraan verrannollinen pienimittakaavaisuuteen. Myös suuremmilla rakennusyksiköillä voidaan saada aikaan pienimittakaavaista matalaa ja tiivistä ympäristöä. Enemmänkin on kyse massoittelusta ja julkisivujen jäsentelystä pieniin osakokonaisuuksiin. Talon runkosyvyys, näkymät sisältä ulos, aurinkoisuus ja varjoisuus sekä ulkotilojen jäsentely ja rakennusten keskinäinen etäisyys vaikuttavat mielikuvaan talokoosta. Tehokas kaavoitus saattaa johtaa usein runkosyvyyksien kasvamiseen, kuten kerrostalosuunnittelussakin on tapana. Mikäli halutaan päästä läpitalon asuntoihin, kuten olisi toivottavaa näkymien ja valoisuuden järjestämiseksi, ovat haittana tällöin pimeät tilat asuntojen keskiosissa. Piha Pihan merkitys korostuu tiiviissä ja matalissa ratkaisuissa, koska juuri mataluuden vuoksi asukkaat ovat koko ajan lähellä maantasoa. Suotavaa olisi järjestää mahdollisimman monelle asunnolle oma yksityinen pihansa. Maantasoasunnoissa se onkin helppo tehtävä. Yksityispihojen suojaamiseen tulee kiinnittää huomiota. Yhtenäisen ilmeen luomiseksi on perusteltua antaa määräyksiä kaavassa tai rakentamistapaohjeessa suojaavien istutusten tai aitojen luonteesta. Monissa kohteissa on onnistuttu tontilta järjestämään yläkerran asunnoille oma yksityinen hallinta-alueensa, jota voi käyttää harrastuneisuuden mukaan oleskeluun tai vaikka hyötykasviviljelyyn. Yksityisiäkin piha-alueita voi jakaa julkisiin - 22 -

ja puolijulkisiin pihoihin. Koska pienille, rinnan toisissaan kiinni oleville asuntopihoille ei välttämättä aina saada optimoitua valonsaantia ja aurinkoa tasapuolisesti läpi päivän, voi puolijulkinen etupiha toimia myös oleskelupaikkana. Samalla katualue muodostuu oman pihan jatkeeksi ja se mahdollistaa suurempaa kanssakäymistä alueen asukkaiden kesken. Erilaiset piha-alueet muodostavat oman pihahierarkiansa. Tiiviillä ja matalalla asuinalueella ovat yhteispihat tärkeitä. Ne toimivat asukkaiden kokoontumispaikkoina ja lasten leikkipaikkoina. Yhteispihoihin kuuluvat myös autojen paikoituksiin varatut alueet. Suuremmissa asuntoyksiköissä olisi suositeltavaa jakaa autopaikat pienempiin ryppäisiin ja siten välttää laajojen paikoitusalueiden syntymistä. Myös osittainen kadunvarsipysäköinti tai istutusten tai aitausten suojaama muutaman pysäköintipaikan ryhmä tonttien välissä voi olla mahdollinen, jolloin piha-aluetta vapautuu muuhun käyttöön. Pihaa voi jäsentää ja rajata, sekä luoda mielikuvaa pienimittakaavaisesta ympäristöstä sijoittamalla pihaalueelle muutaman yksikön autokatosryhmiä, varastotiloja tai muita yhteiskäyttöön tarkoitettuja rakennuksia. Myös viherrakentaminen täydentää ja tukee pihan toiminnallista rakennetta. Puut ja pensaat antavat ilmettä ja luovat suotuisaa pienilmastoa. Valon ja varjon vaihtelut pihalla luovat miellyttävää tunnelmaa. Kasvilajikkeiksi suositellaan valittavaksi kestäviä lajikkeita ja hyötykasveja. Viheralueet Tiiviissä ja matalassa rakentamistavassa pyritään välttämään ei-kenenkään maiksi luokiteltavia viheralueita. Näin vältetään hoitamattomien risukkojen syntyminen. Mikäli alueelle tehdään yleisiä viheralueita, tulisi kaavamääräyksissä ottaa kantaa niiden kunnossapitoon ja hoitoon. Vihreys löytyy alueella asuntojen pihoilta ja katuistutuksista. Aluetta voi ympäröidä laajempi viheralue englantilaisen puutarhakaupungin tapaan. Katu Katutilan mitoitus ja sen järjestely ovat tärkeä mittakaavaa luova tekijä. Kaupunkimaisuus syntyy tiiviin katutilan, kaupunkimaisen julkisivun ja rakennetun ympäristön muodostamasta kokonaisuudesta. Alueelle saapuva saa ensivaikutelmansa juuri katualueelta päin lähestyttäessä. Samalla alueella on hyvä olla - 23 -

poikkileikkaukseltaan ja luonteeltaan erilaisia katutiloja, kuten pääkatuja, asuntokatuja, pihakatuja ja aukioita. Katutila voi olla myös tonttien välissä kulkeva kapea huoltokuja. Katutiloilla ja aukioilla voidaan muodostaa alueelle orientoitumista helpottavia solmukohtia. Oleellinen tekijä katutilan muodostumisessa on sen mitoitus, eli katutilan leveyden suhde rakennusten korkeuteen. Kapea katutila koetaan miellyttävämmäksi ja turvallisemmaksi kuin leveä. Katualueen mitoitukseen vaikuttavat kadulla liikennöivien ajoneuvojen tilantarve, sekä kunnallistekniikan ja istutusten vaatimat tilavaraukset. Katutila joka rajautuu tiukasti aidoilla, rakennuksilla tai puurivillä, päättyy kehysnäkymään tai porttiaiheeseen, tai on kiemurteleva, paljastaen joka mutkan jälkeen jotain uutta, koetaan miellyttäväksi kulkea. Kadun mitoituksella ja katuhierarkian järjestämisellä voidaan vaikuttaa paikallisiin ajonopeuksiin ja kadun luonteeseen. Puurivistöt pehmentävät katutilaa ja niillä on myös pienilmastoa parantava vaikutus. Myös valon ja varjon vaihtelut kadulla koetaan miellyttäväksi. Katujen hierarkiaa voidaan tehdä myös käyttämällä erilaisia pinnoitteita. Viimeistellyt katutilat luovat siistin ja huolitellun vaikutelman. Tiiviillä ja matalilla alueilla tulisi varmistaa että jää riittävästi pinnoittamatonta maanpintaa sade- ja sulamisvesien imeyttämiseen kun annetaan ohjeita tai määräyksiä esimerkiksi ajopihojen pinnoitteista. Kadunkalusteet ja varusteet sekä ja katualuetta rajaavat istutukset tai aidat vahvistavat katutilan luonnetta. Niiden käytössä tulisi päästä yhtenäiseen kokonaisuuteen. Suoran näkyvyyden estämiseksi kadulta asuntoihin, tulisi rakennusten lattiakorko olla 60-80 cm kadunpinnan yläpuolella, joissakin tapauksissa voidaan käyttää myös etupihan pientä pengertämistä tukimuurilla. - 24 -

Asuntokoot Asuinalueen tulisi tarjota asukkaille erikokoisia asuntoja. Näin asuinalueesta syntyy asukkailtaan sopivasti sekoittunut yhteisö eri-ikäisiä ihmisiä. Nykyisin on paljon eri-ikäisiä yksineläjiä, jotka haluavat myös asua pientalomaisessa ympäristössä. Pienten asuntojen tarjontaa tulisi olla jo valmiiksi, sekä myös mahdollistamalla asuntojen muuntojoustavuuden. Huomioimalla tämä kaavassa, voi sama asunto palvella perhettä paremmin eri elämäntilanteissa. Hallinta- ja toteutusmuoto Kuten kaikenlaisille asuinalueille, olisi myös matalalle ja tiiviillekin suotavaa, että alueella olisi eri hallinta- ja toteutusmuotoisia kohteita. Tulevaisuudessa teollinen ja tuottajamuotoinen rakentamistapa tulee myös matalassa ja tiiviissä entisestään lisääntymään. Kaupunkimaisuus Tiiviit ja matalat asuinalueet koetaan kaupunkimaisiksi tiloiksi ja ne sijaitsevat yleensä melko lähellä kaupunkien keskusta-aluetta tai pienemmillä paikkakunnilla aivan niiden keskustoissa, johtuen maan hinnasta. Kaupunkimaiseksi mielletään kokonaisuus, jossa on havaittavissa suunnittelun ja rakentamisen korkea laatu. Viimeistellyt ja hoidetut katutilat ja hoidetut viheralueet kuuluvat tähän. Sopivia tiiviin ja matalan alueen toteuttamispaikkoja ovat kaupunkirakenteen uudet laajennusalueet tai täydennysrakennusalueet, joissa entistä harvempaa rakennettua aluetta tiivistetään uudella rakentamisella. Paikan henki Tiivis ja matala asuinalue koetaan eri paikassa erilaiseksi johtuen ympäristöstä, maisemasta, kasvillisuudesta ja kulttuurillisista eroista. Maantieteelliset seikat vaikuttavat suunnitteluun Suomenkin eri leveysasteilla. Erilaiset valokulmat ja sitä kautta rakennusten etäisyyksien muodostuminen, tai erilaiset kasvuolosuhteet luovat erilaista ympäristöä. Myös kokemuksen kautta tullut tottuminen tiiviimpään tai harvempaan asuintapaan värittää paikan kokemista. - 25 -