1 1. Selitä lyhyesti seuraavat käsitteet tai ilmiöt: a) Funktionalistien politiikkakäsitys (1 piste.) b) CNN-vaikutus (1 piste.) c) Ad hominem -argumentti (1 piste.) d) Kehon metafora turvallisuuspolitiikassa (1 piste.)
2 e) Refleksivistinen tutkimusasenne (1 piste.) f) Alueiden institutionalisoitumisen prosessi (1 piste.) / 6 pistettä 2. Vastaa seuraaviin kysymyksiin: a) Miksi Iris Marion Young pitää puolueettomuuden ihannetta ongelmallisena periaatteena? (2 pistettä.)
3 b) Mitä Michael Walzer tarkoittaa sillä, että kommunitaristinen kritiikki voidaan muodostaa kahdesta näkökulmasta? (2 pistettä.) / 4 pistettä 3. Verkostopolitiikka ja sen kehittymistä edistävät olosuhteet (10 pistettä.)
4 / 10 pistettä
5 4. Millaisia arvioita politiikan ja median tutkijat ovat esittäneet yleisen mielipiteen mahdollisuudesta vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon? (8 pistettä.) / 8 pistettä
6 5. Vastauslomakkeen kahdella viimeisellä sivulla on ote vuonna 1961 julkaistusta tutkimuksesta 60-luvun sosiaalipolitiikka. Tehtävä on kaksiosainen. Analysoi tekstiä a) sen edustaman politiikkakäsityksen kannalta (6 pistettä.)
7 Vastaajan nimi: b) suhteessa liberalismiin poliittisena ideologiana (6 pistettä.) / 12 pistettä
8 TEHTÄVÄN 5 AINEISTO Pekka Kuusi: 60-luvun sosiaalipolitiikka (1961). Ote luvusta Kansalaisen paras ylin tavoite. Yhteiskuntafilosofit tosin ovat helleenisen kulttuurin ajoista alkaen vuosituhansien ja -satojen saatossa, erinimisten ajatussuuntien merkeissä yhä uudelleen ja uudelleen toistaneet, että valtiollisen toiminnan päämääränä täytyy olla kansalaisten menestys. Mutta heitä vastaan ovat toiset ajattelijat samoin yhä uudelleen huomauttaneet, että kansalaisten menestys on valtiollisen toiminnan tavoitteeksi epämääräinen ja mielivaltainen. Kun kansalaisten menestys ei ole mitenkään mitattavissa, tämä tavoite jättää yhteiskuntapolitiikassa liikkumatilaa ahtaille, henkilökohtaisille tulkinnoille. On huomautettu, että kansalaisten menestyksen merkeissä valtiovalta voisi laajentaa toimintaansa lähes rajattomiin yli ihmisen yksilöllisen elämän piirin. Eikä kansalaisten menestys toiminnan tavoitteena mitenkään takaisi sitä, että myös tulevien sukupolvien menestys olisi toiminnassa huomioon otettu, mikä sekin on katsottava kehityskykyiseen yhteiskuntapolitiikkaan kuuluvaksi. Kun nämä huomautukset ovat viime vuosikymmeniin saakka kyenneet estämään sen, että kansalaisten menestys olisi yleisesti omaksuttu ja hyväksytty valtiollisen toiminnan ylimmäksi tavoitteeksi, kysyä mielii, onko valtiollisen toiminnan suurella näyttämöllä nyt sitten tapahtunut jokin olennainen muutos. Onko kansojen harjoittamassa yhteiskuntapolitiikassa nyt tapahtunut jotakin sellaista, että nämä vuosisataiset huomautukset ovat todella kadottaneet oikeutuksensa? Muutos on tapahtunut. Valtiollinen toiminta on kansanvaltaistunut. Kansalaisen menestys, kansalaisen paras ei ole enää tavoitteena mielivaltainen ja tulkinnanvarainen, kun kansalainen on nykyisin itse tämän tavoitteen tulkitsija, kun kansalainen on itse valtiovallan liikkeellepaneva voima, kun kansalainen antaa itse perussuunnan valtiolliselle toiminnalle. Valtiovalta ei ole enää laajentuvine tehtävineen rajaton uhka ihmisyksilön elämänpiirin yllä, kun ihmisyksilöt itse ovat määräämässä valtiovallan ylimmästä tahdosta. Kun kansanvaltaiseen valtiojärjestykseen on siirrytty, samalla näyttää käyneen kiistattomaksi se tosiasia, että yhteiskuntapolitiikan ylimpänä tavoitteena on oleva kansalaisen paras. Jos kansalaisen paras nyt omaksutaan yhteiskuntapoliittisen toiminnan ylimmäksi tavoitteeksi, tämä näyttäisi avaavan yhteiskunnalliselle ajattelulle suuren selkenemismahdollisuuden. Onhan yhteiskunnallista ajattelua kautta vuosisatojen viime aikoihin asti leimannut sellainen peruskäsitteiden horjuvuus, että yhteiskuntaan kohdistunut ajattelu ja yhteiskuntaan kohdistunut tutkimus yhteiskuntafilosofia ja yhteiskuntatiede ovat joutuneet tyyten erilleen toisistaan. Kun ihmisyksilö nyt on kohonnut yhteiskuntapolitiikan sekä liikkeellepanevaksi
9 voimaksi että sen kriteerioksi, yhteiskuntapolitiikkaan kohdistuva ajattelu ja ihmisyksilöjen käyttäytymistä tutkiva yhteiskuntatiede tulevat, siltä näyttää, ennen pitkää löytämään toisensa. Ja hyöty tästä on ilmeisesti oleva molemminpuolinen. Kansalaisen paras yhteiskuntapolitiikan tavoitteena näyttäisi näin antavan edellytykset kohti koeteltavissa olevaa yhteiskunnan tavoitteiden määrittelyä, kohti koeteltavissa olevaa yhteiskunnan rakentamista. Jos yhteiskuntapolitiikan ylin tavoite näin on kansanvaltaistumiskehityksen myötä hahmottumassa, todettakoon, että sosiaalipolitiikka on ihmiskeskeisyyttään ollut kansanvaltaisen yhteiskuntapolitiikan edelläkävijä ja tienraivaaja. Sosiaalipoliittisen toiminnan merkeissä on heikkoa ihmisyksilöä tuettu jo ennen kuin on tajuttu, että ihmisyksilö on varauksetta oleva yhteiskunnan liikkeellepaneva voima, että ihmisyksilö on varauksetta oleva yhteiskunnallisen toiminnan tavoite ja kriteerio. Sosiaalipolitiikka on täten ollut siltana kristillisperäisen ihmisarvon kunnioittamisen ja kansanvaltaisen, ihmisen parasta tavoittavan toiminnan välillä. Kansalaisen paras on täten yhteiskuntapolitiikan ylimpänä tavoitteena nimenomaan sosiaalipoliittispohjainen. Tätä pohdiskelua vastaan on helppo heittää huomautus. Yhteiskuntapolitiikan tavoitteet eivät kokonaisuutena ottaen ole paljon siitä kirkastuneet, että ylin tavoite on määräytynyt. Jos inhimillisten pyrkimysten tarkempi suunta on meille tuntematon, sinänsä merkitsee verraten vähän se, että tiedämme ihmisten tavoittelevan yhteiskuntapolitiikan avulla omaa parastaan. Olennaisinta olisi tietää, mikä on tämä kansalaisen paras varsinaiselta sisällöltään. Olennaisinta olisi tietää, mitkä yhteiskunnan hoidettavat asiat ovat ihmiselle tärkeimmät. Ihmisen asema nyky-yhteiskunnassa on käynyt oudon ongelmalliseksi. Toisaalta ihmisyksilö on kohonnut kansanvaltaisen yhteiskuntapolitiikan keskushahmoksi, toisaalta ihmisyksilö on painunut tihenevän yhteiskuntakoneiston pimentoon. Tämä ristiriita tuskin voi olla ihmistä vahingoittamatta, ellei hän tihenneen yhteiskuntakoneiston pimennossakin voi luottaa siihen, että hänen peruspyrkimyksensä tulevat yhteiskuntapolitiikan ratkaisuissa otetuiksi huomioon. Mitä siis ovat nämä ihmisen peruspyrkimykset? Mitä ne ovat? Tämän kysymyksen koemme kipeänä me yhteiskunnan vangit ja valtiaat.