KOSKINIITTY Perhekuntoutus Uusi suunta perhearkeen sekä lapsen turvaan ja hyvinvointiin Tillikatu 8, 33710 Tampere Puh. 050 350 3845 Fax 03 316 0631 yritys.soon.fi/kumpuniitty
Koskiniitty avaa perheelle uuden mahdollisuuden Koskiniityn perhekuntoutus on lastensuojelun avohuollon tukitoimiin perustuvaa ympärivuorokautista, arvioivaa ja kuntouttavaa palvelua. Tavoitteena on perheen lastensuojelullisen tarpeen vähentäminen. Koskiniityn ennaltaehkäisevä toiminta tähtää perheiden auttamiseen siten, että kiireellisiltä huostaanotoilta vältytään. Mikäli huostaanotto on jo tapahtunut, tavoitteena on perheen yhdistäminen uudelleen. Perhekuntoutusyksikkö tukee vanhempien kasvatustehtävää Koskiniityn perhekuntoutus on toiminnallista ja laajaalaista palvelua perheiden tukemiseksi. Kun perheen omat voimavarat eivät riitä ja vanhemmuus on hukassa, tarvitaan ammattiapua kasvatustehtävään, lasten hyvinvointiin ja turvaan sekä toimivaan perhearkeen. Ammattilaiset auttavat vanhempia huomioimaan lapsen tarpeet Koskiniityn toiminnan tarkoituksena on tehdä lapsi näkyväksi vanhemmalle jokaisella arjen osa-alueella. Kuntoutuksen tavoitteena on antaa perheelle valmiuksia, joiden avulla arki lapsien kanssa sujuisi ja lapset saisivat tarvittavan hoivan, turvan ja aidon läsnäolon vanhemmiltaan. Lapsen etu ja hyvinvointi ovat aina ensisijaisena lähtökohtana. Perheen voimavarat, taidot ja toiveet ovat toiminnan lähtökohtia Koskiniityn työotteessa hyödynnetään perheen taitoja ja kykyä asioiden ratkaisuissa. Toiminta on asiakaslähtöistä, perhettä kunnioittavaa sekä avointa. Perhettä kuunnellaan ja arvostetaan. Ratkaisuja ongelmiin etsitään yhdessä perheen voimavarojen mukaan. Perhe saa nimetyn omaohjaajatyöparin avulla mahdollisuuden luottamukselliseen ja intensiiviseen työskentelyyn. Omaohjaajat huolehtivat siitä, että perhe saa tukea mm. erilaisten lomakkeiden täyttämiseen, raha-asioiden hoitamiseen ja viranomaisyhteistyöhön. Omaohjaajat laativat yhdessä perheen kanssa viikkosuunnitelman, joka toimii runkona arjen toiminnassa. Viikkosuunnitelmassa huomioidaan jokainen perheenjäsen toiveineen ja ajatuksineen. Koskiniityn henkilökunta koostuu sosiaalialan ja terveydenhuollon ammattilaisista. Henkilöstöllä on osaamista ja kokemusta lastensuojelun lisäksi mielenterveys- ja päihdehuollosta sekä erityislasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Selkeä päivärytmi luo pohjan arjen taitojen kartuttamiselle Koskiniityn työntekijät tukevat perhettä arjen toiminnoissa ja rutiineissa. Ruuan valmistus, kaupassa asiointi, siivous, vaatehuolto sekä pihapiiristä huolehtiminen ovat jokaisen vastuulla. Arjessa korostuvat koulunkäynnin tärkeys sekä mielekäs harrastus- ja vapaa-aika leikkeineen, peleineen ja retkineen. Myös juhla- ja teemapäivät huomioidaan.
Koskiniityn ammatillinen asiakasprosessi huomioi perheen tarpeet kattavasti Koskiniityn perhekuntoutuksen prosessi on hiottu ja ammattimainen. Perheen yksilölliset tarpeet ovat koko prosessin lähtökohtana ja se räätälöidään aina myös palvelun tilaajan toiveita kuunnellen. Lähete perhekuntoutukseen Asiakkaan oma sosiaalityöntekijä laatii lähetteen Sosiaalityöntekijä tekee päätöksen arviointi- ja kuntoutusjaksosta Tutustumiskäynti Koskiniittyyn Perhe tutustuu tiloihin, henkilökuntaan sekä toimintasuunnitelmaan Käydään läpi toimintatavat Tehdään yhteistyösopimus ja laaditaan viikkosuunnitelma Kotikäynti Koskiniityn henkilökunta käy kotikäynnillä asiakkaan kotona vähintään kerran Tutustutaan perheeseen, motivoidaan perhettä kuntoutusjaksolle ja kartoitetaan tilannetta sekä ohjauksen tarvetta perheen omasta näkökulmasta Perhetyö Perhetyö alkaa tutustumiskäynnin jälkeen ennen kuntoutusjakson alkamista Kuntoutusjakson aloitus Kuntoutussuunnitelma ja aloituspalaveri Asetetaan tavoitteet jaksolle Sovitaan jakson alkamisajasta, pituudesta, tavoitteista ja raportoinneista Väliarvio Tarkistetaan tavoitteet, arvioidaan perheen sitoutumista Arvioidaan arkirytmin, perushoidon ja huolenpidon toteutumista Arvioidaan perheen toimintakykyä, vuorovaikutusta, kasvatuskäytäntöjä Loppuarvio Työmenetelmät kuntoutuksen aikana Tavoitteiden arviointi Läsnäolovuorokaudet Jatkohoito, palvelut jakson jälkeen Sovitaan kotijaksot ja tuen tarve kotiin Perhetyötä jatketaan noin kuukausi kunnan oman perhetyön työparina, 1-2 kertaa viikossa Jakson päätyttyä Asiakastyytyväisyys on tavoitteena koko sijoituksen ajan Asiakastyytyväisyyskysely jakson päätyttyä ja noin 6 kk:n kuluttua Intervallijakso Kuntoutusjakson jälkeen perheellä on mahdollisuus tulla uudelle ns. intervallijaksolle Jaksolla arvioidaan kotiin paluun jälkeistä arkea ja sen toimivuutta Jaksolla voidaan uudelleen vahvistaa arjen hallintaa Kuntoutuksen tavoitteena on antaa perheelle valmiuksia, joiden avulla arki lapsien kanssa alkaa sujua ja lapset saavat tarvittavan hoivan, turvan ja aidon läsnäolon vanhemmiltaan.
Koskiniitty Perhekuntoutusyksikkö, Nokia Neljän perheen kuntoutusyksikkö Kodikas, täysin remontoitu ja tunnelmallinen puutalo Jokaisella perheellä omat huoneet Yhteinen keittiö ja oleskelutilat Upea varustetaso, saunat ja poreamme, huoliteltu piha-alue Hyvät yhteydet Tampereelle Palvelut Asumispalvelut Henkilökunnan ohjaus ja tuki Perheterapia- ja yksilöterapiapalvelut tarvittaessa (oma psykologi/perheterapeutti, lastenpsykiatri ja nuorisopsykiatri) Riittävä talouskassa, jonka avulla opetellaan taloudenpitoa, terveellisen ja monipuolisen ruuan hankintaa sekä valmistusta Toimintaan liittyvät menot Kotilomaraha; ruokaraha ja matkakulut Kotikoulumahdollisuus Palvelut lastensuojelun käyttöön: kannanotot, lausunnot, raportit, verkostotyö sekä viikko- tai kuukausikoosteet lasten asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle Sijoitusaika noin kolme kuukautta, josta arviointi- / tutustumisjakso yksi ja kuntoutusjakso kaksi kuukautta
Paikkatiedustelut Johtaja Kristiina Rajakoski kristiina.rajakoski@kumpuniitty.fi Puh. 050 564 0865 Apulaisjohtaja ja sosiaalityöntekijä Sari Kaajala-Selkama sari.kaajala-selkama@kumpuniitty.fi Puh. 050 463 4066 Koskiniitty, Orelinkatu 12, 37120 Nokia Puh. 050 592 7506 Fax 03 3124 8400
Kumpuniitty Oy 04/2015 Yksityinen lastensuojelun ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja tarjoava yritys Ylöjärvellä Perustettu 2001, perustajina nuorisokasvatuksen kokeneet ammattilaiset Mea Sormo ja Arja Lanki Henkilöstönä monipuolisesti koulutettuja lastensuojelun ammattilaisia Yksiköt on tarkoitettu huostaanotettujen sekä avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitettujen lasten ja nuorten tilapäis- tai pitkäaikaistarpeeseen Tarjolla myös jälkihuoltopalveluja soluasuintalossa Perhekuntoutus Palvelumuotoina lisäksi: Jälkihuolto Perhetyö Leirikeskuksen vuokraus Valvotut perhetapaamiset Opiskelijoiden työharjoittelut KUMPUNIITTY Kuntotie 33, 33470 Ylöjärvi Paikkatiedustelut Puh. 050 363 1633 KETONIITTY Heinitie 32, 39160 Julkujärvi Paikkatiedustelut Puh. 040 779 6885 ARONIITTY Loilantie 7, 33470 Ylöjärvi Paikkatiedustelut Puh. 050 913 0270 HARJUNIITTY Kuntotie 32, 33470 Ylöjärvi Paikkatiedustelut Puh. 050 432 7082 HUVIKUMPU Kuntotie 32, 33470 Ylöjärvi Paikkatiedustelut Puh. 050 321 1171 KOSKINIITTY Orelinkatu 12, 37120 Nokia Paikkatiedustelut Puh. 050 564 0865 Tillikatu 8, 33710 Tampere Puh. 050 350 3845 Fax 03 316 0631 yritys.soon.fi/kumpuniitty