Kuutio ja OPS 2016 K U U T I O OPS 2016. Oppiaineen tehtävä. Oppimiskäsitys



Samankaltaiset tiedostot
MATEMATIIKKA VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet

Merkitys, arvot ja asenteet 7 Ei vaikuta arvosanan

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 matematiikassa vuosiluokilla 7 9

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo Elina Mantere

PII JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

MATEMATIIKKA/Vuosiluokat 7-9

S5-S9 L1, L2, L4, L5, L6, L7 havaintojensa pohjalta kannustaa oppilasta esittämään ratkaisujaan ja päätelmiään muille

Matematiikka 7-9. Matematiikan tehtävä. Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa

MATEMATIIKKA. Oppiaineen tehtävä

KESKEISET SISÄLLÖT Keskeiset sisällöt voivat vaihdella eri vuositasoilla opetusjärjestelyjen mukaan.

Oppilas vahvistaa opittuja taitojaan, kiinnostuu oppimaan uutta ja saa tukea myönteisen minäkuvan kasvuun matematiikan oppijana.

MATEMATIIKKA. Oppiaineen tehtävä

Matematiikka vuosiluokat 7 9

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Sari Muhonen

Tavoite T2 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta matematiikan oppimisesta sekä yksin että yhdessä toimien

MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 7-9

Päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle hyvä (8)

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä

MATEMATIIKKA. Oppiaineen tehtävä

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Laaja-alaiseen osaamiseen liittyvät painotukset matematiikassa vuosiluokilla 1-9

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Matematiikka vuosiluokat 1-9

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

kymmenjärjestelmä-käsitteen varmentaminen, tutustuminen 60-järjestelmään kellonaikojen avulla

Aikuisten perusopetus

Geogebra -koulutus. Ohjelmistojen pedagoginen hyödyntäminen

Arkistot ja kouluopetus

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS Minna Lintonen OPS

MAS- linjan matematiikan kurssit

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT MATEMATIIKKA

Varga Neményi -menetelmän esittely VARGA NEMÉNYI RY

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2 (päivitetty )

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

Matematiikka 5. luokka

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

MATEMATIIKKA MATEMATIIKAN PITKÄ OPPIMÄÄRÄ. Oppimäärän vaihtaminen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Kemia. Perusteluonnoksen pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

5.6.3 Matematiikan lyhyt oppimäärä

1. Oppimisen arviointi

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Yleisten osien valmistelu

Luku 6 Oppimisen arviointi

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka

MATEMATIIKKA 1 2lk. Oppiaineen tehtävä

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokka 9 - Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9. Arviointi

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

EHDOTUS. EHDOTUS Matematiikan opetussuunnitelmien perusteiden oppiainekohtaiset osat

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Oppiaineet: matematiikka, ortodoksinen uskonto, katolinen uskonto, islam, juutalainen uskonto, elämänkatsomustieto, liikunta

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu

Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua.

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

Perusopetuksen opetussuunnitelman matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Horisontti

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

1 PROSENTTILASKENTAA 7

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetuksen tavoitteet

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

1 PROSENTTILASKENTAA 7

1 lk Tavoitteet. 2 lk Tavoitteet

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu

Transkriptio:

Kuutio ja OPS 2016 Uusittu Kuutio noudattaa vuoden 2016 opetussuunnitelman perusteita ja vastaa digitaalisen kehityksen mukanaan tuomiin haasteisiin. Sen monipuoliset tehtävät ja mielenkiintoiset teemasivut tukevat opetussuunnitelmassa asetettujen sekä sisältöön liittyvien että laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden saavuttamista. Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden ymmärtämiselle sekä kehittää oppilaiden kykyä käsitellä tietoa ja ratkaista ongelmia. Matematiikan kumulatiivisesta luonteesta johtuen opetus Kuutio-sarjassa etenee systemaattisesti eikä paikkaansa vaihtavaa ns. liukuvaa kurssia ole. Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään opetuksessa. Vuosittain toistuvissa ohjelmointiosuuksissa ohjelmoidaan ja sovelletaan itse tehtyjä tai valmiita tietokoneohjelmia osana matematiikan opetusta. Vuosiluokkien 7 9 matematiikan opetuksen tehtävänä on vahvistaa matemaattista yleissivistystä. Opetuksessa syvennetään matemaattisten käsitteiden ja niiden välisten yhteyksien ymmärtämistä. Opetus innostaa oppilaita löytämään ja hyödyntämään matematiikkaa omassa elämässään. Oppilaiden valmiuksiin kuuluvat ongelmien matemaattinen mallintaminen ja ratkaiseminen. Kuutio-sarjassa opetuksen tuottamat onnistumisen elämykset tukevat oppilaiden myönteistä asennetta matematiikkaa kohtaan ja kehittävät positiivista minäkuvaa matematiikan oppijoina. Kuutio-sarjan ryhmätyöt kehittävät oppilaiden yhteistyötaitoja ja rohkaisevat oppilaita esittämään ratkaisujaan ja keskustelemaan niistä. Matematiikan opiskelu on tavoitteellista ja pitkäjänteistä toimintaa, jossa oppilaat ottavat vastuuta omasta oppimisestaan. Ympäröivään maailmaan, talouteen ja arkipäivän ongelmiin liittyvät Kuutio-sarjan tehtävät ohjaavat oppilaita ymmärtämään matematiikan hyödyllisyyden omassa elämässään ja laajemmin yhteiskunnassa. Opetus kehittää oppilaiden kykyä käyttää ja soveltaa matematiikkaa monipuolisesti. Oppimiskäsitys Opetussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppilas on aktiivinen toimija. Hän oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Oppiminen on erottamaton osa yksilön ihmisenä kasvua ja yhteisön hyvän elämän rakentamista. Kuution tuottamat myönteiset oppimiskokemukset ja uutta luova toiminta edistävät oppimista ja innostavat kehittämään omaa osaamista. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten sekä eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa. Oppimisprosessissa on olennaista oppilaiden tahto ja kehittyvä taito toimia ja oppia yhdessä. Kuution ryhmätyöt edistävät yhdessä oppimista ja kehittävät oppilaiden luovan ja kriittisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoja sekä kykyä ymmärtää erilaisia näkökulmia. Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. K U U T I O

Matematiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T1 Vahvistaa oppilaan motivaatiota, myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta matematiikan oppijana. T2 Kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta matematiikan oppimisesta sekä yksin että yhdessä toimien. Työskentelyn taidot T3 T4 T5 T6 T7 T8 T9 Ohjata oppilasta havaitsemaan ja ymmärtämään oppimiensa asioiden välisiä yhteyksiä. Kannustaa oppilasta harjaantumaan täsmälliseen matemaattiseen ilmaisuun suullisesti ja kirjallisesti. Tukea oppilasta loogista ja luovaa ajattelua vaativien matemaattisten tehtävien ratkaisemisessa ja siinä tarvittavien taitojen kehittämisessä. Ohjata oppilasta arvioimaan ja kehittämään matemaattisia ratkaisujaan sekä tarkastelemaan kriittisesti tuloksen mielekkyyttä. Rohkaista oppilasta soveltamaan matematiikkaa muissakin oppiaineissa ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Ohjata oppilasta kehittämään tiedonhallinta- ja analysointitaitojaan sekä opastaa tiedon kriittiseen tarkasteluun. Opastaa oppilasta soveltamaan tieto- ja viestintäteknologiaa matematiikan opiskelussa sekä ongelmien ratkaisemisessa. Käsitteelliset ja tiedonalakohtaiset tavoitteet T10 Ohjata oppilasta vahvistamaan päättely- ja päässälaskutaitoa ja kannustaa oppilasta käyttämään laskutaitoaan eri tilanteissa. T11 Ohjata oppilasta kehittämään kykyään laskea peruslaskutoimituksia rationaaliluvuilla. T12 Tukea oppilasta laajentamaan lukukäsitteen ymmärtämistä reaalilukuihin. T13 Tukea oppilasta laajentamaan ymmärrystään prosenttilaskennasta. T14 Ohjata oppilasta ymmärtämään tuntemattoman käsite ja kehittämään yhtälönratkaisutaitojaan. T15 Ohjata oppilasta ymmärtämään muuttujan käsite ja tutustuttaa funktion käsitteesee Ohjata oppilasta harjoittelemaan funktion kuvaajan tulkitsemista ja tuottamista. T16 Tukea oppilasta ymmärtämään geometrian käsitteitä ja niiden välisiä yhteyksiä. T17 Ohjata oppilasta ymmärtämään ja hyödyntämään suorakulmaiseen kolmioon ja ympyrään liittyviä ominaisuuksia. T18 Kannustaa oppilasta kehittämään taitoaan laskea pinta-aloja ja tilavuuksia. T19 Ohjata oppilasta määrittämään tilastollisia tunnuslukuja ja laskemaan todennäköisyyksiä. T20 Ohjata oppilasta kehittämään algoritmista ajatteluaan sekä taitojaan soveltaa matematiikkaa ja ohjelmointia ongelmien ratkaisemiseen. Laaja-alainen osaaminen L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen Kuution innostavat tehtävät vahvistavat oppilaiden aktiivista roolia oppimisprosessissa ja luovat edellytyksiä oppimista tukeville myönteisille kokemuksille ja tunteille. Kuutio kannustaa oppilaita ottamaan vastuuta opiskeluun liittyvien tavoitteiden asettamisesta ja etenemisen arvioinnista. Kuutiossa oppilailla on mahdollisuus tehdä havaintoja, hakea monipuolisesti tietoa sekä tarkastella käsillä olevaa asiaa kriittisesti eri näkökulmista. Eettisen ajattelun kehittymistä tukevat teemasivut kannustavat oppilaita

pohtimaan oikeaa ja väärää sekä eettisen toiminnan periaatteita. Kuution teemasivujen oppiainerajat ylittävä työskentely kehittää ajattelun taitoja ja on tärkeää oppimisen motivaation ja perusopetuksen jälkeisiin opintoihin liittyvien valintojen kannalta. Oppilaiden tulevaisuuden mahdollisuuksia käsittelevä teema innostaa ottamaan selvää opintoihin ja työhön liittyvistä mahdollisuuksista ja uravalinnoista ja tekemään valintansa perustellusti omia taipumuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan arvostaen. L2 L3 L4 L5 L6 L7 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Kuution tehtävissä tuetaan monikulttuurisuutta ja oppilaiden kulttuuri-identiteetin muodostumista. Oppilaita ohjataan näkemään kulttuurinen moninaisuus lähtökohtaisesti myönteisenä voimavarana. Tarkastellaan mediaympäristöä ja opitaan arvioimaan sen vaikutuksia. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot Kuutio ohjaa oppilaita ottamaan vastuuta itsestä, toisista ja arjen sujumisesta. Aiheeseen liittyvät teemasivut ohjaavat oppilaita toimimaan kestävästi ja vastuullisesti muun muassa liikenteen erilaisissa tilanteissa, erityisesti pyörällä ja mopolla liikuttaessa, sekä huolehti - maan turvavarusteiden käytöstä ja päihteettömyydestä liikenteessä. Kuutio kehittää oppilaiden taloudellista ajattelua arkipäivän tilanteissa. Monilukutaito Oppilaita ohjataan monilukutaitoisuuden syventämiseen laajentamalla tekstien kirjoa Teksteillä tarkoitetaan tässä sanallisten, kuvallisten, auditiivisten, numeeristen ja kinesteettisten symbolijärjestelmien sekä näiden yhdistelmien avulla ilmaistua tai ilmenevää tietoa. Numeraalista lukutaitoa hyödynnetään esimerkiksi kuluttaja- ja talousosaamista käsittelevien tehtävien ja teemasivujen avulla. Kuvanlukutaitoa kehitetään muun muassa käyttämällä tilastojen kuvaamiseen erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä ja esittämisen tapoja. Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Kuution laaja digiaineisto oppimispeleineen oma-aloitteiseen tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen erilaisissa oppimistehtävissä. Oppilas oppii systematisoimaan, organisoimaan ja jakamaan tiedostoja sekä valmistamaan erilaisia digitaalisia tuotoksia itsenäisesti ja yhdessä. Vuosittain toistuvat ohjelmointiosuudet tutustuttavat oppilaan koodaamiseen ja opettavat soveltamaan itse tehtyjä tai valmiita tietokoneohjelmia osana matematiikan opiskelua. Työelämätaidot ja yrittäjyys Kuutio edistää oppilaiden kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan sekä vahvistaa siihen liittyvää tietopohjaa. Oppilaat ottavat selvää jatko-opintoihin ja työhön liittyvistä mahdollisuuksista ja uravalinnoista. Heitä kannustetaan kehittämään omia taipumuksiaan ja vahvuuksiaan sekä tekemään opintoihin ja työhön liittyvät valintansa perustellusti ja omista lähtökohdistaan. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen Kuution tehtävät vahvistavat oppilaiden kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita kohtaan ja mm. vaaleja käsittelevässä teema-aukeamassa harjoitellaan toimintaa demokraattisen yhteiskunnan jäseninä. Perusopetuksen aikana muodostuu näkemys siitä, miksi opiskelu ja osallistuminen ovat tärkeitä, mitä kestävä elämäntapa merkitsee ja miten koulussa hankittua osaamista voi käyttää kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.

Oppimisympäristöt ja työtavat Monipuoliset työtavat tuovat oppimiseen iloa ja onnistumisen kokemuksia sekä tukevat eri ikäkausille ominaista luovaa toimintaa. Kuutio-sarjassa työskennellään yksin, pareittain ja isommissa ryhmissä. Kuutiossa on sekä teoria- että tehtäväkokonaisuuksia, jotka opiskellaan ryhmissä. Yhdessä pohdittavat ongelmatehtävät lisäävät oppimisen elämyksellisyyttä ja vahvistavat motivaatiota. Tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään lisäämään oppilaiden mahdollisuuksia kehittää työskentelyään ja verkostoitumistaitojaan. Eriyttäminen ja tuki matematiikassa vuosiluokilla 7-9 Kuutio-sarjassa on oma oppilaiden yksilölliset edellytykset monipuolisesti huomioiva eriyttämismalli. Tällä eriyttämismallilla pyritään siihen, että jokainen oppilas laskee sellaisia tehtäviä, jotka parhaiten edesauttavat hänen oppimistaan. Hän tekee itselleen riittävän haasteellisia tehtäviä kuitenkin niin, että ne ovat hänen tiedoillaan ja taidoillaan tehtävissä. Kuution tehtävät alkavat useimmiten yhteisillä tehtävillä. Niiden suorittamisella hankitaan riittävät perusvalmiudet. Sen jälkeen oppilaat itse eriyttävät itse itsensä jatkaen joko edelleen perustehtäviä tai siirtyen vaikeampien syventävien tehtävien pariin. Jos intoa ja kapasiteettia riittää voi jatkaa lisätehtävien yhteydessä olevien harrastustehtävien parissa. Ne ovat useimmiten erittäin vaativia ja tarkoitettu vapaaehtoisiksi lisätehtäviksi. Niille oppilaille, joilla on erityisiä vaikeuksia matematiikassa on OmaKuutiot. Ne ovat yleisopetuksen kirjan rinnakkaisversioita. Ne on tarkoitettu käytettäviksi sekä yleisopetuksen yhteydessä että erityisluokilla. OmaKuutiot on suunniteltu niin, että ne täyttävät opetussuunnitelman vähimmäisnormit, eikä oppilas välttämättä tarvitse mitään erityispäätöstä. Matemaattisesti suuntautuneille oppilaille on Kuutio Ekspertti. Se noudattaa tarkasti Kuution sisällysluetteloa ja jakoa tuntikokonaisuuksiin. Siinä on jokaiselle tunnille syventäviä tehtäviä, jotka ovat sekä haasteellisia että onnistumisen iloa tuottavia. Oppilaan oppimisen arviointi matematiikassa vuosiluokilla 7-9 Monipuolisella arvioinnilla ja kannustavalla palautteella tuetaan matemaattisen ajattelun ja itseluottamuksen kehittymistä ja ylläpidetään ja vahvistetaan opiskelumotivaatiota. Palaute tukee oppilaiden myönteistä minäkuvaa matematiikan oppijana. Oppilaille annetaan säännöllisesti tietoa oppimisen edistymisestä ja suoriutumisesta suhteessa asetettuihin matematiikan tavoitteisiin. Arviointi ohjaa oppilaita kehittämään matematiikan osaamistaan ja ymmärtämistään sekä pitkäjänteisen työskentelyn taitoja. Palaute auttaa oppilaita huomaamaan, mitä tietoja ja taitoja tulisi edelleen kehittää ja miten. Oppilailla on aktiivinen rooli arvioinnissa. Itsearvioinnissa oppilaat oppivat asettamaan tavoitteita oppimiselleen ja havainnoimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin. Lisäksi oppilaita ohjataan kiinnittämään huomiota tapaansa työskennellä sekä tiedostamaan asennettaan matematiikan opiskelua kohtaan. Oppilailla tulee olla mahdollisuus osoittaa osaamistaan eri tavoin. Arvioinnin kohteena ovat matemaattiset tiedot ja taidot sekä niiden soveltaminen. Lisäksi arvioinnissa kiinnitetään huomiota tekemisen tapaan ja taitoon perustella ratkaisuja sekä ratkaisujen rakenteeseen ja oikeellisuuteen. Arvioinnissa otetaan huomioon myös taito hyödyntää välineitä mukaan lukien tieto- ja viestintäteknologiaa. Yhdessä työskenneltäessä arvioidaan sekä ryhmän jäsenten että koko ryhmän toimintaa ja tuotosta. Tuotoksen arvioinnissa kiinnitetään huomiota tuotoksen matemaattiseen sisältöön ja esitystapaan. Palautteella ohjataan oppilaita ymmärtämään jokaisen ryhmän jäsenen työskentelyn ja kehittymisen merkitys. Oppilaita ohjataan tuotosten ja toiminnan arvioimiseen.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona matematiikan opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut matematiikan oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso matematiikan valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Matematiikassa oppilaan osaaminen kehittyy eri tavoitealueilla oppimäärän päättövaiheeseen saakka. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin oppiaineen kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta

KUUTIO-sarjan rakenne KUUTIO noudattaa uutta yhdentoista vuosiviikkotunnin mukaista opetussuunnitelmaa. Sarjaan kuuluu viisi oppikirjaa ja se toimii ongelmitta kaikilla eri tuntivaihtoehdoilla. 7 lk 9 lk KUUTIO 7 KUUTIO X KUUTIO 8 KUUTIO Y KUUTIO 9 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7 lk Sarjassa ei ole ns. liukuvaa kurssia, vaan se etenee systemaattisesti. Kuutio X voidaan käsitellä seisemännellä tai kahdeksannella luokalla ja vastaavasti Kuutio Y kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla. Kuutiosarjan sisällöt KUUTIO 7 1. LUVUT JA LASKUTOIMITUKSET 1. Laskujen merkitseminen 2. Kokonaisluvut ja desimaaliluvut 3. Murtoluvun käsite 4. Murtolukujen yhteen- ja vähennyslasku 5. Murtolukujen kertolasku 6. Murtolukujen jakolasku 7. Kertaus 8. Ohjelmointi 9. Negatiiviset luvut 10. Lukujen vertailu 11. Itseisarvo 12. Vastaluku 13. Kahden luvun yhteen- ja vähennyslasku 14. Sulkumerkkien poistaminen 15. Useamman luvun yhteen- ja vähennyslasku 16. Kahden luvun kertominen 17. Useamman luvun kertominen 18. Jakolasku 19. Yhdistettyjä laskutoimituksia 20. Kertaus

2. GEOMETRISIA KUVIOITA 1. Pisteestä tasoon 2. Kulma 3. Kulman puolittaja 4. Vieruskulmat ja ristikulmat 5. Normaali ja keskinormaali 6. Yhdensuuntaiset suorat 7. Ympyrä 8. Tangenttikulma ja kehäkulma 9. Kertaus 10. Monikulmio 11. Kolmio 12. Kolmion merkilliset pisteet 13. Lisää monikulmioita 14. Pinta-aloja 15. Yhtenevyys 16. Peilaus suoran ja pisteen suhteen 17. Geometrinen piirtäminen 18. Kertaus 3. LUVUISTA KIRJAIMIIN 1. Jaollisuus ja tekijöihin jako 2. Alkuluvut 3. Suurin yhteinen tekijä ja pienin yhteinen jaettava 4. Muuttuja 5. Termi 6. Samanmuotoisten termien yhdistäminen 7. Potenssin käsite 8. Laskujärjestys 9. Kymmenpotenssimuoto 10. Kertaus 11. Yhtälö 12. Ratkaiseminen käänteisillä laskutoimituksilla 13. Termien siirtäminen 14. Ratkaiseminen vaiheittain 15. Sanallisia tehtäviä 16. Lukujono 17. Kertaus Joustotehtäviä KUUTIO X 4. POTENSSI JA POLYNOMI 1. Kertausta 2. Samankantaisten potenssien kertolasku 3. Samankantaisten potenssien jakolasku 4. Tulon potenssi 5. Osamäärän potenssi 6. Potenssin potenssi

7. Nolla eksponenttina 8. Negatiivinen eksponentti 9. Kymmenen potensseja 10. Neliöjuuri 11. Laskeminen neliöjuurilla 12. Lukujoukkoja 13. Kertaus 14. Polynomi 15. Samanmuotoisten termien yhdistäminen 16. Polynomin arvo 17. Polynomien yhteenlasku 18. Polynomien vähennyslasku 19. Yhteen- ja vähennyslaskuja 20. Monomien kertolasku 21. Polynomin kertominen monomilla 22. Polynomin kertominen polynomilla 23. Polynomilaskuja 24. Kertaus Joustotehtäviä KUUTIO 8 5. YHTÄLÖ JA EPÄYHTÄLÖ 1. Yhtälön kertausta 2. Yhtälön ratkaiseminen 3. Nimittäjien poistaminen 4. Vakiokirjaimia yhtälössä 5. Identtinen yhtälö 6. Toisen asteen yhtälö 7. Kertaus 8. Ohjelmointi 9. Ongelmanratkaisu 10. Ongelmanratkaisu yhtälön avulla 11. Epäyhtälö 12. Suhde 13. Verranto 14. Suoraan ja kääntäen verrannollisuus 15. Kertaus 6. KUVIOIDEN JA KAPPALEIDEN GEOMETRIAA 1. Pinta-ala 2. Laskeminen likiarvoilla 3. Suunnikas 4. Kolmio 5. Pythagoraan lause 6. Puolisuunnikas 7. Monikulmio 8. Kertaus 9. Ympyrän kehä 10. Kaaren pituus

11 Ympyrän pinta-ala 12. Sektorin pinta-ala 13. Yhdenmuotoisuus 14. Kartalla 15. Tilavuus 16. Kuutio 17. Suorakulmainen särmiö 18. Kertaus 7. PROSENTTILASKU 1. Prosentti 2. Miten lasketaan p % luvusta? 3. Kuinka monta prosenttia? 4. Muutosprosentti 5. Vertailuprosentti 6. Prosenttiyksikkö 7. Ihminen ja luonnonvarat (TEEMA) 8. Kertaus 9. Perusarvon laskeminen 10. Korko 11. Promille 12. Alkoholi ja liikenne (TEEMA) 13. Liuoksia ja seoksia 14. Verotus (TEEMA) 15. Oma talous (TEEMA) 16. Mikä minusta tulee isona? (TEEMA) 17. Kertaus Joustotehtäviä KUUTIO Y 8. FUNKTIO JA YHTÄLÖPARI 1. Funktio 2. Funktion arvo 3. Suoran piirtäminen 4. Akselien suuntaiset suorat 5. Suoran yhtälön määritys 6. Paraabeli 7. Funktion ominaisuuksia 8. Kasvava ja vähenevä funktio 9. Kertaus 10. Verrannollisuus koordinaatistossa 11. Kahden muuttujan yhtälö 12. Yhtälöpari 13. Graafinen ratkaiseminen 14. Algebrallinen ratkaiseminen 15. Sovelluksia 16. Kertaus Joustotehtäviä

KUUTIO 9 9. TILASTOT 1. Kertausta 2. Taulukkolaskenta 3. Tilasto 4. Pylväsdiagrammi 5. Viivadiagrammi 6. Tilastot ja todellisuus 7. Sektoridiagrammi 8. Matematiikka ja media (TEEMA) 9. Keskiarvo ja tyyppiarvo 10. Mediaani ja hajonta 11. Tutkimusmenetelmiä 12. Kertaus 13. Ohjelmointi 14. Me suomalaiset (TEEMA) 15. Ihminen (TEEMA) 16. Ihminen ja luonto (TEEMA) 17. Vaalimatematiikkaa (TEEMA) 18. Tilastotutkimuksia (TEEMA) 10. TRIGONOMETRIA JA AVARUUSGEOMETRIA 1. Suorakulmainen kolmio 2. Trigonometriset funktiot 3. Sivun pituuden ratkaiseminen 4. Kulman asteluvun määrittäminen 5. Kolmiolaskuja 6. Kertaus 7. Tasogeometriaa 8. Tilavuus 9. Särmiö 10. Lieriö 11. Kartio 12. Pyramidi 13. Pallo 14. Sovelluksia 15. Kertaus

11a. TODENNÄKÖISYYSLASKENTA 1. Matemaattinen todistaminen 2. Totuusarvon päättely 2. Kuinka monella tavalla? 3. Klassinen todennäköisyys 4. Tilastollinen todennäköisyys 5. Peräkkäiset tapahtumat 6. Liikennematematiikkaa (TEEMA) 7. Pelimatematiikkaa (TEEMA) 8. Kertaus 11b. YHDEKSÄN VUOTTA MATEMATIIKKAA (perusasteen matematiikan kertausosio) Joustotehtäviä