HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN
|
|
- Anton Väänänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE - kykenee keskittymään matematiikan opiskeluun - kykenee kertomaan suullisesti matemaattisesta ajattelustaan konkreettisten mallien avulla - harjoittelee erilaisten matemaattisten välineiden käyttöä opiskellessaan matemaattisia sisältöjä - harjaantuu käyttämään ylä- ja alakäsitteitä puhumisen, kuuntelemisen, katselemisen ja toiminnan avulla - vertailee, luokittelee, asettaa järjestykseen, hajottaa ja kokoaa lukuja konkreettisin välinein - ymmärtää luonnollisen luvun periaatteen - ymmärtää kymmenjärjestelmän periaatteen ja harjoittelee peruslaskutoimituksia (yhteen- ja vähennyslasku) - tutustuu geometrian peruskäsitteisiin (taso- ja kolmiulotteinen geometria) ja tunnistaa geometrisia tasokuvioita ja kappaleita - ymmärtää mittaamisen periaatteen - osaa arvioida ja perustella sekä ratkaisujaan että päätelmiään suullisesti, kirjallisesti ja välineiden avulla sekä harjaantuu tekemään havaintoja tältä pohjalta - harjaantuu ajatteluntaidoissa - ymmärtää matematiikan merkityksen omassa elämässään SISÄLLÖT Luvut ja laskutoimitukset Lukukäsite 0-20 ja lukujen ominaisuudet: tunnistus, luettelu, suuruusvertailu (<, >, =), järjestäminen, luokittelu, sarjoittaminen, lukujen hajottaminen ja kokoaminen konkreettisin välinein lukusana, lukumäärä, numeromerkintä kymmenjärjestelmän periaate, paikka-arvojärjestelmä yhteen- ja vähennyslasku (0-20) päässälaskut käsitteet summa (yhteenlaskettavat) ja erotus (vähenevä, vähentäjä) puuttuva yhteenlaskettava puuttuva vähenevä tai vähentäjä useita yhteenlaskettavia
2 useita peräkkäisiä vähentäjiä vaihdannaisuus yhteenlaskussa Ongelmanratkaisu Peruslaskutoimitusten soveltamista arkitilanteessa päättely- ja ongelmanratkaisutehtäviä Algebra lukujonojen tulkitseminen ja kirjoittaminen säännönmukaisuuksien, suhteiden ja riippuvuuksien näkeminen mallista (esim kuvasta) Geometria esineiden hahmottaminen eri suunnista geometristen kappaleiden ja tasokuvioiden havainnointia, luokittelua, kuvailua ja tunnistamista kuvioiden piirtämistä, rakentamista ja jäljentämistä ympyrä, monikulmio, joista erilaisia nelikulmioita ja kolmioita kolmiulotteisten kappaleiden rakentamista pallo, kartio, lieriö peilikuvan käsite Mittaaminen mittavälineiden käytön harjoittelu mittaamisen periaate (kuinka monta kertaa mittayksikkö sisältyy mitattavaan) pituus: metri (m), senttimetri (cm) massa: kilogramma (kg) tilavuus: litra (l) aika: tunti (h) ja puoli tuntia rahan yksikkö: euro ( ) arviointia ja vertailua Tietojen käsittely ja tilastot tietojen kerääminen, järjestäminen, tallentaminen yksinkertaisten taulukoiden ja diagramminen lukeminen pylväsdiagrammi
3 TAVOITTEET 2. LUOKALLE - osaa keskittyä ja kuunnella matematiikan oppitunneilla - kykenee kertomaan suullisesti ja kirjallisesti matemaattisista asioista - osaa soveltaa aiemmin oppimiaan asioita - harjoittelee erilaisten matemaattisten välineiden käyttöä matemaattisten sisältöjen harjoittelussa - pyrkii käyttämään ylä- ja alakäsitteitä puhumisen, kuuntelemisen, katselemisen ja toiminnan avulla - vertailee, luokittelee, asettaa järjestykseen, hajottaa ja kokoaa lukuja konkreettisin välinein - ymmärtää luonnollisen luvun periaatteen ja tutustuu murtoluvun käsitteeseen - ymmärtää kymmenjärjestelmän periaatteen - harjoittelee yhteen-, vähennys- ja kertolaskua ja osaa soveltaa peruslaskutaitojaan sekä tutustuu jakolaskun periaatteeseen - tunnistaa ja nimeää geometrian peruskäsitteitä - ymmärtää mittaamisen periaatteen - osaa arvioida, perustella ratkaisujaan ja päätelmiään suullisesti, kirjallisesti ja välineiden avulla ja harjaantuu tekemään havaintoja näiden avulla - harjaantuu ajatteluntaidoissa - osaa arvioida suullisesti ongelmanratkaisuprosessistaan - ymmärtää matematiikan merkityksen omassa elämässään SISÄLLÖT Luvut ja laskutoimitukset Lukukäsite JA lukujen ominaisuudet: tunnistaminen, suuruusvertailu (<, >, =), järjestäminen, luokittelu, sarjoittaminen, lukujen hajottaminen ja kokoaminen konkreettisin välinein lukusana, lukumäärä, numeromerkintä kymmenjärjestelmän periaate yhteen- ja vähennyslasku (0-1000) päässälaskut käsitteet summa (yhteenlaskettavat), erotus (vähenevä, vähentäjä) ja tulo (tulontekijät) yhteen- ja vähennyslaskua sanallisissa tehtävissä tehtäviä, joissa on puuttuvia tekijöitä parillinen, pariton
4 allekkainlaskun periaate (kaksi- ja kolminumeroisia lukuja, muistinumero, lainaaminen) laskujärjestys kerto- ja jakolaskun periaate kertotaulut 0-5 ja 10 murtoluvun käsitteen pohjustaminen konkreettisin välinein (1/2, 1/3, ¼) kombinatoriikka Ongelmanratkaisu Peruslaskutoimitusten soveltamista arkitilanteessa päättely- ja ongelmanratkaisutehtäviä Algebra lukujonojen tulkitseminen ja kirjoittaminen säännönmukaisuuksien, suhteiden ja riippuvuuksien näkeminen mallista (esim kuvasta) Geometria geometristen kappaleiden ja tasokuvioiden havainnointia, luokittelua, kuvailua, tunnistamista ja nimeämistä kuvioiden piirtämistä, rakentamista ja jäljentämistä ympyrä, monikulmio, joista erilaisia nelikulmioita ja kolmioita kolmiulotteisten kappaleiden rakentamista geometriset peruskäsitteet: piste, jana, murtoviiva, puolisuora, suora, kulma pallo, kartio, lieriö peilauksia ja suurennoksia symmetrisen kuvion tunnistaminen, symmetria-akselin piirtäminen ja nimeäminen Mittaaminen mittavälineiden käytön harjoittelua mittaamisen periaate (kuinka monta kertaa mittayksikkö sisältyy mitattavaan) pituus: kilometri (km), metri (m), senttimetri (cm), millimetri (mm) massa: kilogramma (kg), gramma (g) tilavuus: litra (l), desilitra (dl) aika: tunti (h), minuutti (min) rahan yksikkö: euro ( ) ja sentti (snt) arviointia ja vertailua
5 Tietojen käsittely ja tilastot tietojen kerääminen, järjestäminen, tallentaminen yksinkertaisten taulukoiden ja diagramminen lukeminen pylväsdiagrammi KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 2. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ: Luvut ja laskutoimitukset - tunnistaa ja luettelee luvut, lukusanat ja lukumäärät lukualueella osaa vertailla ja järjestää lukuja lukualueella sekä osaa käsitteet on yhtä suuri kuin (=), pienempi kuin (<), suurempi kuin (>) ja parillinen ja pariton - ymmärtää kymmenjärjestelmän periaatteen, paikka-arvojärjestelmä ja osaa selittää käsitteet ykköset, kymmenet, sadat ja tuhannet - osaa laskea erilaisten välineiden avulla yhteen- ja vähennyslaskuja lukualueella sekä tunnistaa käsitteet summa, yhteenlaskettava, erotus, vähenevä, vähentäjä - hallitsee allekkainlaskun periaatteen - osaa ratkaista sanallisia tehtäviä välineiden avulla - ymmärtää yhteen- ja kertolaskun yhteyden, osaa laskea kertolaskuja (kertotaulut 0 5 ja 10) sekä tunnistaa käsitteet tulo ja tulontekijät - osaa soveltaa vaihdannaisuutta yhteen- ja kertolaskuissa - ymmärtää jakolaskun periaatteen ja sen yhteyden kertolaskuun - tietää laskujärjestyssopimuksen - tunnistaa erilaisista havaintomalleista murtoluvut ½, 1/3 ja ¼ - oppilas osaa arvioida ja harkita laskemansa tuloksen oikeellisuutta Algebra/ongelmanratkaisu - osaa ratkaista ongelmanratkaisutehtäviä päässä, paperilla piirtäen tai laskien ja eri välineiden avulla - osaa arvioida suullisesti ongelmanratkaisuprosessistaan Geometria - tunnistaa ja rakentaa välineiden avulla geometrisia kappaleita (pallo, kartio ja lieriö) - oppilas tunnistaa, nimeää ja rakentaa (kokoaa) välineiden avulla ympyrän, erilaisia nelikulmioita ja kolmioita - tunnistaa ja osaa selittää välineitä apuna käyttäen geometriset peruskäsitteet piste, jana, murtoviiva, puolisuora, suora ja kulma - oppilas tunnistaa symmetrisia kuvioita ja osaa piirtää ja rakentaa niitä
6 Mittaaminen - mittaa pituutta, massaa, tilavuutta, aikaa ja lämpötilaa erilaisilla välineillä sekä vertailee ja arvioi mittaustuloksia - osaa pituuden yksiköitä (km, m, cm ja mm) ja niiden yksinkertaisimpia muunnoksia - osaa massan yksiköitä (kg, g) ja niiden yksinkertaisimpia muunnoksia - osaa tilavuuden yksiköt (l, dl) ja niiden yksinkertaisimpia muunnoksia - tunnistaa lämpötilan merkintätavan (astetta Celsiusta) - osaa kellonajat - tunnistaa setelit ja kolikot sekä laskee rahalaskuja (eurot ja sentit) Tietojen käsittely ja tilastot - osaa lukea taulukoita ja diagrammeja - osaa kerätä, järjestää tietoja taulukkoon ja piirtää pylväsdiagrammin
HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE
HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE kykenee keskittymään matematiikan opiskeluun kykenee kertomaan suullisesti matemaattisesta ajattelustaan
MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2 (päivitetty )
MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2 (päivitetty 16.12.2015) Merkitys, arvot ja asenteet T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä
Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk
Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk Koulu: Oppilas: ÄIDINKIELI Lukeminen 20. Luet kokonaisia kirjoja. 19. Osaat tehdä johtopäätöksiä lukemastasi. 18. Löydät lukemastasi tarvittavia tietoja. 17.
Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä
MATEMATIIKKA JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Merkitys, arvot ja asenteet Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen
1 lk Tavoitteet. 2 lk Tavoitteet
MATEMATIIKKA Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien oppimiseen.
Oppilas vahvistaa opittuja taitojaan, kiinnostuu oppimaan uutta ja saa tukea myönteisen minäkuvan kasvuun matematiikan oppijana.
Tavoitteet S L 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Merkitys, arvot ja asenteet T1 pitää yllä oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä tukea myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta L1, L3, L5
Matematiikka. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet
9.2.4. Matematiikka Koulumme matematiikan opetus antaa oppilaalle välineitä ja taitoja ratkaista arkipäivän ongelmia matemaattisen ajattelun avulla. Opetus tarjoaa oppilaalle välineen oppia tunnistamaan
Matematiikan opetuksen keskeiset tavoitteet yläkouluikäisten valmistavassa opetuksessa
Matematiikan opetuksen keskeiset tavoitteet yläkouluikäisten valmistavassa opetuksessa Olemme valinneet opetussuunnitelman perusteiden 2014 tavoitteiden, sisältöjen ja hyvän osaamisen kuvausten pohjalta
Matematiikka 5. luokka
Matematiikka 5. luokka Hyvä osaaminen 6. luokan päättyessä on lihavoitu. Vuosiluokan hyvä osaaminen on alleviivattu. T2 Ohjata oppilasta havaitsemaan yhteyksiä oppimiensa asioiden välillä Harjoittelen
Oppilas oppii Luvut ja laskutoimitukset Geometria Mittaaminen ja taulukot ymmärtämään lukukäsitteen ja oppii käyttämään
101 7.3.4 Matematiikka Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien oppimiseen.
Matematiikka 1. luokka
Matematiikka 1. luokka Vuosiluokan hyvä osaaminen on alleviivattu. T2 Ohjata oppilasta kehittämään taitoaan tehdä havaintoja matematiikan näkökulmasta sekä tulkita ja hyödyntää niitä eri tilanteissa kysymysten
7 Matematiikka. 3. luokka
7 Matematiikka Matematiikka on tapa hahmottaa ja jäsentää ympäröivää maailmaa. Lapsi löytää ja omaksuu leikin, toiminnan sekä keskustelujen avulla matemaattisia käsitteitä, termejä, symboleja ja periaatteita.
Oppilas oppii Luvut ja laskutoimitukset Geometria Mittaaminen ja taulukot ymmärtämään lukukäsitteen ja oppii käyttämään
6.3.4 Matematiikka Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien oppimiseen.
Luokka 0-1. Vertailua (Luokka 0-1) Lukukäsite ja luvut 0-10 (Luokka 0-1) Yhteen- ja vähennyslasku 0-5 (Luokka 0-1)
Lasku-Lassin maatila - Harjoituslista Sivu 1 / 20 Luokka 0-1 Vertailua (Luokka 0-1) 1. Etsi erilainen Kuvavalinta 2. Mikä ei kuulu joukkoon? Kuvavalinta 3. Pitempi, lyhyempi Kuvavalinta 4. Mikä ei kuulu
Matematiikan opetuksen keskeiset tavoitteet
Matematiikan opetuksen keskeiset tavoitteet Tukimateriaalia eriyttämiseen: Mihin kannattaa keskittyä silloin, kun oppilaalla on vaikeuksia perusasioiden oppimisessa luokilla 1 2, 3 4 ja 5 6 sekä 7 9 Olemme
Matematiikka. 1. luokka 2. luokka. yksinumeroinen - kaksinumeroinen - lukujonoja, hajottaminen ja kokoaminen kolminumeroinen konkreettisin välinein
40 Matematiikka 7.6 Matematiikka M atematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien
KESKEISET SISÄLLÖT Keskeiset sisällöt voivat vaihdella eri vuositasoilla opetusjärjestelyjen mukaan.
VUOSILUOKAT 6 9 Vuosiluokkien 6 9 matematiikan opetuksen ydintehtävänä on syventää matemaattisten käsitteiden ymmärtämistä ja tarjota riittävät perusvalmiudet. Perusvalmiuksiin kuuluvat arkipäivän matemaattisten
Matematiikka. Aineen kuvaus
Matematiikka Aineen kuvaus Matematiikkaa lähestytään peruskäsitteistä: määrä, muoto ja jatkuva muutos. Matematiikka sovelluksineen palvelee lähes kaikkia eri oppiaineita ja eri elämän- alueita. Matematiikan
Matematiikka vuosiluokat 7 9
Matematiikka vuosiluokat 7 9 Matematiikan opetuksen ydintehtävänä on tarjota oppilaille mahdollisuus hankkia sellaiset matemaattiset taidot, jotka antavat valmiuksia selviytyä jokapäiväisissä toiminnoissa
S5-S9 L1, L2, L4, L5, L6, L7 havaintojensa pohjalta kannustaa oppilasta esittämään ratkaisujaan ja päätelmiään muille
MATEMATIIKKA Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden
MATEMATIIKKA. Oppiaineen tehtävä
14.4.4 MATEMATIIKKA Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden
Matematiikka. 1. luokka 2. luokka. Tavoitteet Oppilas
Matematiikka Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien oppimiseen.
kymmenjärjestelmä-käsitteen varmentaminen, tutustuminen 60-järjestelmään kellonaikojen avulla
7.6.1 MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 3 5 Vuosiluokkien 3 5 matematiikan opetuksen ydintehtävinä ovat matemaattisen ajattelun kehittäminen, matemaattisten ajattelumallien oppimisen pohjustaminen, lukukäsitteen
LUOKKA 1 LUOKKA 2 lukumäärä, lukusana ja numerosymboli. yhteydet luonnollisilla luvuilla luonnollisilla luvuilla
7.2.3. MATEMATIIKKA 88 TAVOITTEET: : oppii keskittymään, kuuntelemaan ja kommunikoimaan sekä kehittämään ajattelemistaan; ymmärtää lukukäsitteen ja oppii siihen soveltuvia peruslaskutaitoja; oppii perustelemaan
Merkitys, arvot ja asenteet 7 Ei vaikuta arvosanan
Oppiaineen nimi: MATEMATIIKKA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Arvioinnin kohteet oppiaineessa Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen Merkitys, arvot ja asenteet 7 Ei
Lukujono eteenpain 1-50 Puuttuvan luvun taydentaminen, 1-50 1. LukiMat/Arviointi/Laskemisen taidot
NEUREN TEHTAVAKUVAUKSET kaikki vuosiluokat Arviointi TAITO TEHTAVA TAVOITE LK. TEHTAVAN SIJAINTI LASKEMISEN TAIDOT Lukujonon luetteleminen Lukujonotaitojen arviointi1-50 Puuttuvan luvun taydentaminen on,
7.6 Matematiikka. ympäristöään ja pohtii havaintojensa välisiä suhteita. Monet käytännön ongelmat ratkaistaan matemaattisesti.
7.6 Matematiikka M atematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien oppimiseen.
Matematiikka VUOSILUOKKA 3. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Matematiikka Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen
Yksilölliset opintopolut
Yksilölliset opintopolut Maija Koski, opettaja Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava opetus ja ohjaus, Valmentava 2, autisminkirjon henkilöille, Pitäjänmäen toimipaikka Opetuksen ja ohjauksen suunnittelu
Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:
9.8. MATEMATIIKKA Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti
b) Kun vähenevä on 1000 ja vähentäjä 670, mikä on erotus? c) Summa on 720, toinen yhteenlaskettava 180. Mikä on toinen?
LASKUTOIMITUKSET Nimi: ) Muista laskutoimituksissa käytettävät nimet. a) Mikä on lukujen 650 ja 70 summa erotus b) Kun vähenevä on 000 ja vähentäjä 670, mikä on erotus? c) Summa on 720, toinen yhteenlaskettava
Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Matematiikka vuosiluokat 1-9
2016 Matematiikka vuosiluokat 1-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Matematiikka vuosiluokat 1-2 Rauman normaalikoulun matematiikan opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden
Matematiikka OPPIAINEEN LUONNE
Matematiikka OPPIAINEEN LUONNE Matematiikka koskettaa elämäämme hyvin monella tavalla. Matematiikka tarjoaa välineitä monien arkisten ja teoreettisten ongelmien hahmottamiseen ja ratkaisuun. Matematiikka
LASKUTOIMITUKSET. Montako ötökkää on kussakin ruudussa? Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos:
LASKUTOIMITUKSET Montako ötökkää on kussakin ruudussa? Nimi: 1 Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Jos laskit ötökät yksitellen, harjoittele ja mieti, miten voit tehdä laskun
Päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle hyvä (8)
Tavoitteet Jokaisella oppilaalla on peruskoulun aikana mahdollisuus hankkia matemaattiset perustiedot ja -taidot, jotka antavat valmiuden luovaan matemaattiseen ajatteluun ja taitojen soveltamiseen eri
strategia, 1-20 strategia, 1-20, lyhennetty versio edellisestä strategia, 1-20 strategia, 1-20 nopeus, 1-20 ja strategia, 1-20
NEUREN TEHTÄVÄKUVAUKSET esi- ja alkuopetukseen Arviointi TAITO TEHTÄVÄ TAVOITE LK. TEHTÄVÄN SIJAINTI LASKEMISEN TAIDOT Lukujonon luetteleminen Lukujonotaitojen arviointi, 1-50 Lukujono eteenpäin 1-50 Puutuvan
MITTAAMINEN I. Käännä! matematiikkalehtisolmu.fi
1 MITTAAMINEN I Tehtävät sopivat peruskoulun alaluokille. Ne on koostettu Matematiikkalehti Solmun Matematiikkadiplomeista I IV. Sivunumerot viittaavat näiden diplomitehtävien sivuihin. Aihepiirejä: oma
MATEMATIIKKA VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet
MATEMATIIKKA VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Merkitys, arvot ja asenteet T1 vahvistaa oppilaan motivaatiota, myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta
Laaja-alaiseen osaamiseen liittyvät painotukset matematiikassa vuosiluokilla 1-9
Matematiikan tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden ymmärtämiselle
MATEMATIIKKA 1 2lk. Oppiaineen tehtävä
13.4.4 MATEMATIIKKA 1 2lk Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden
TEHTÄVIEN KUVAUKSET. 4. luokan opintopolku (Tuhattaituri-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI
TEHTÄVIEN KUVAUKSET 4. luokan opintopolku (Tuhattaituri-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI -TEKSTI- ESSI TAMMINEN -TAITTO- TOMMY JOHANSSON 2015 VILLE TEAM Esipuhe Tämä kirja on kokonaiskatsaus
TEHTÄVIEN KUVAUKSET. 4. luokan opintopolku (Tuhattaituri-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI
TEHTÄVIEN KUVAUKSET 4. luokan opintopolku (Tuhattaituri-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI -TEKSTI- ESSI TAMMINEN -TAITTO- TOMMY JOHANSSON 2015 VILLE TEAM Esipuhe Tämä kirja on kokonaiskatsaus
I Geometrian rakentaminen pisteestä lähtien
I Geometrian rakentaminen pisteestä lähtien Koko geometrian voidaan ajatella koostuvan pisteistä. a) Matemaattinen piste on sellainen, millä EI OLE LAINKAAN ULOTTUVUUKSIA. Oppilaita voi johdatella pisteen
ESIOPETUS-1-2 LUOKKA OMA OPPIMISPOLKU
Väritä yhdessä aikuisen kanssa: ESIOPETUS-- LUOKKA OMA OPPIMISPOLKU nimi: kun harjoittelet tietoa tai taitoa kun osaat tiedon tai taidon kun osaat tiedon tai taidon ja voisit opettaa sen toisille. MATEMATIIKKA
OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT MATEMATIIKKA
OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN MATEMATIIKKA 2013 2014 MATEMATIIKKA Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 matematiikassa vuosiluokilla 7 9
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 matematiikassa vuosiluokilla 7 9 Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista
Minimivaatimukset matematiikassa, suomen kielessä ja digitaidoissa siirtymävaiheissa.
A) Lukutaitovaiheesta alkuvaiheeseen siirtyvän opiskelijan on osattava: Suomen kielen taso: rakenteet sanasto ymmärtäminen tuottaminen Matematiikan tason kuvaus: laskutoimitukset merkkikieli sanasto Digitaitojen
Matematiikkaa esiopetuksessa: Kiikarissa opetussuunnitelma Esittely
Siv Hartikainen, luokanopettaja, matematiikanopettaja Matematiikkaa esiopetuksessa: Kiikarissa opetussuunnitelma Esittely Kirjoittaja on luokanopettaja ja matematiikan opettaja, joka oli Opetushallituksen
MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2
MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden
Matematiikka/ Vuosiluokat 1-2
Matematiikka/ Vuosiluokat 1-2 Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden
TEHTÄVIEN KUVAUKSET. 3. luokan opintopolku (Laskutaito-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI
TEHTÄVIEN KUVAUKSET 3. luokan opintopolku (Laskutaito-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI -TEKSTI- ESSI TAMMINEN -TAITTO- TOMMY JOHANSSON 2015 VILLE TEAM Esipuhe Tämä kirja on kokonaiskatsaus
MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 3-6
MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 3-6 Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden
Matematiikka/ Vuosiluokat 3-6
Matematiikka/ Vuosiluokat 3-6 Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden
Matematiikka 7-9. Matematiikan tehtävä. Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa
Matematiikka 7-9 Matematiikan tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden
Neure - tehtäväluettelo 1 / 5 14.12.2005, 17:05
Neure - tehtäväluettelo 1 / 5 14.12.2005, 17:05 Matematiikka Huom! Mikäli tehtävällä ei vielä ole molempia teknisiä koodeja, tarkoittaa se sitä, että tehtävä ei ole vielä valmis jaettavaksi käyttöön, vaan
INFOA: Matematiikan osaaminen lentoon!
1(5) INFOA: Matematiikan osaaminen lentoon! Ilmaisia koulutuksia! Opetushallitus on myöntänyt Lapin yliopistolle määrärahan koulutushankkeelle Matematiikan osaaminen lentoon: pedagogista ymmärrystä ja
Geogebra -koulutus. Ohjelmistojen pedagoginen hyödyntäminen
Geogebra -koulutus Ohjelmistojen pedagoginen hyödyntäminen Geogebra Ilmainen dynaaminen matematiikkaohjelmisto osoitteessa http://www.geogebra.org Geogebra-sovellusversion voi asentaa tietokoneilla ja
1. Lasketaan käyttäen kymmenjärjestelmävälineitä
Turun MATIKKAKAHVILA 22.09.2016 Teija Laine 1. OTTEITA UUDESTA OPETUSSUUNNITELMASTA: "Vuosiluokkien 3 6 matematiikan opetuksessa tarjotaan kokemuksia, joita oppilaat hyödyntävät matemaattisten käsitteiden
LUKUJONOT. 1) Jatka lukujonoja. 0, 1, 2,,,, 6, 8, 10,,,, 8, 12, 16,,,, 18, 15, 12,,,, 30, 25, 20,,,, 2) Täydennä lukujonoihin puuttuvat luvut.
LUKUJONOT 2 1) Jatka lukujonoja. 0, 1, 2,,,, 6, 8, 10,,,, 8, 12, 16,,,, 18, 15, 12,,,, 30, 25, 20,,,, 2) Täydennä lukujonoihin puuttuvat luvut. 2, 4,, 8,, 12,,, 7,, 3, 1 3) Keksi oma lukujono ja kerro
Matematiikan tehtävät
Matematiikan tehtävät ensimmäinen luokka syksy Nimi: Luokka/ryhmä: Päivämäärä: Kokonaispisteet: / 56p 2 MSH: Vertailu a b c d a b c d a b c d a b c d 3 MSH: Vertailu a b c d a b c d / 2p 4 MSH: Vertailu
1. Kymmenjärjestelmä ja desimaalilukujen yhteen- ja vähennyslaskua
. Kymmenjärjestelmä ja desimaalilukujen yhteen- ja vähennyslaskua. Jatka. + 00 000 0 0 0 0 0 0 0 000 + 0 000 0 0 0 0 0 0 0 + 0,0,,,,,,0 0,,,,,,, + 0,,,0,,0,,00. Merkitse laskutapa ja laske. a), +, + 0,,
14 Monikulmiot 1. Nimeä monikulmio. a) b) c) Laske monikulmion piiri. a) 30,8 cm 18,2 cm. Laske sivun x pituus, kun monikulmion piiri on 25,0 cm.
1 14 Monikulmiot Nimeä monikulmio. a) b) c) kolmio nelikulmio 12-kulmio Laske monikulmion piiri. a) 4,2 cm b) 3,6 cm 11,2 cm 4,8 cm 3,6 cm 4,3 cm 30,8 cm 18,2 cm Laske sivun x pituus, kun monikulmion piiri
Tehtäväorientoituneisuus. Keskittyminen ja pitkäjänteisyys työskentelyssä. Työn aloittaminen ja loppuun saattaminen.
1. LK TYÖSKENTELYTAIDOT Mitä sisältää? Millaista hyvä osaaminen? Osaat työskennellä itsenäisesti Tehtäväorientoituneisuus. Keskittyminen ja pitkäjänteisyys työskentelyssä. Työn aloittaminen ja loppuun
5.6.3 Matematiikan lyhyt oppimäärä
5.6.3 Matematiikan lyhyt oppimäärä Matematiikan lyhyen oppimäärän opetuksen tehtävänä on tarjota valmiuksia hankkia, käsitellä ja ymmärtää matemaattista tietoa ja käyttää matematiikkaa elämän eri tilanteissa
MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN
MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, 4 osp Pakollinen tutkinnon osa osaa tehdä peruslaskutoimitukset, toteuttaa mittayksiköiden muunnokset ja soveltaa talousmatematiikkaa
Matematiikkaa peruskoulun tekstiilityön tunnilla
Niinimäki Katja 129711 Matematiikkaa peruskoulun tekstiilityön tunnilla 1 Yleistä Essee matematiikan sivuainelaudaturiin 1 ov Joensuun yliopisto Tekstiilityön opettajan koulutus Kesäkuu 2000 Nykypäivän
Yleisopetuksen sanallinen arviointi
Yleisopetuksen sanallinen arviointi KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINTILAUSEET... 1 1.vuosiluokka,väliarviointi SYKSY... 1 1. KOULUN SÄÄNNÖT... 1 2. HYVÄT TAVAT... T 1 1.vuosiluokka, lukuvuosiarviointi KEVÄT... 1
KYMPPI-kartoitus. www.opperi.fi
KYMPPI-kartoitus KYMPPI-kartoitus sisältää luonnollisten lukujen ja desimaalilukujen käsitteisiin liittyviä tehtäviä, laskutoimituksia sekä mittayksiköiden muunnoksia. Nämä ovat 10-järjestelmän hallinnan
Peruslaskutoimitukset Mittayksiköiden muunnokset Geometria Talousmatematiikka
Työpaja Junki, Kauhava Työpajan puuosasto Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen pakolliset osaamistavoitteet, 4 osp (voimaan 1.8.2018) Peruslaskutoimitukset Mittayksiköiden muunnokset Geometria Talousmatematiikka
Pituus- ja pinta-alayksiköt. m dm cm mm. km hm dam m. a) neljän pienen kohteen pituus millimetreiksi, senttimetreiksi ja desimetreiksi
Pituus- ja pinta-alayksiköt 1 Pituusyksiköt Pituuden perusyksikkö on metri, ja se lyhennetään pienellä m-kirjaimella. Pienempiä ja suurempia pituusyksiköitä saadaan kertomalla tai jakamalla luvulla 10,
Opikko kouluttaa. Ota yhteys, niin keskustellaan tarkemmin tarpeistanne ja toiveistanne
Opikko kouluttaa Matematiikan keskeiset sisällöt varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa Matematiikan keskeiset sisällöt luokilla 1-2 Matematiikan keskeiset sisällöt luokilla 3-4 Matematiikan keskeiset
Oppiaineet: matematiikka, ortodoksinen uskonto, katolinen uskonto, islam, juutalainen uskonto, elämänkatsomustieto, liikunta
Espoon suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelma Luvut 13 15 OPPIAINEIDEN OPETUSSUUNNITELMAT Oppiaineet: matematiikka, ortodoksinen uskonto, katolinen uskonto, islam, juutalainen uskonto, elämänkatsomustieto,
Tavoite T2 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta matematiikan oppimisesta sekä yksin että yhdessä toimien
Tavoite 5 6 7 8 9 10 T2 kannustaa ottamaan vastuuta oppimisesta sekä yksin että yhdessä toimien on läsnä oppitunnilla. ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. ottaa vastuuta omasta oppimisestaan ja kykenee
Matematiikka 3 osp. Taso T1. OSA 1: Laskennan perusteet 1 osp
Taso T1 Matematiikka 3 osp OSA 1: Laskennan perusteet 1 osp Tämän kolmiosaisen materiaalin avulla opiskelija voi suorittaa itsenäisesti tai ohjatusta matematiikan pakollisen osa-alueen tasolla T1. Osa
Mittaamisen opettamisesta
Mittaamisen opettamisesta Vesa-Matti Sarenius Oulun LUMA-keskus Johdatus aiheeseen Keskustele vierustovereidesi kanssa seuraavista asioista: 1. Mitä mittaaminen tarkoittaa? 2. Mitä mittaamisen opettamiseen
MATEMATIIKKA. Oppiaineen tehtävä
1 MATEMATIIKKA Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan loogista, täsmällistä ja luovaa ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden ymmärtämiselle
MAS- linjan matematiikan kurssit
Muutokset Vantaankosken koulun Matemaattis-luonnontieteellisen linjan (MAS) opetussuunnitelmaan lukuvuonna 2012 2013 aloittavista 7. luokista alkaen Kurssisisällöt ja -ajoitus ovat muuttuneet matematiikan
Oppimisen seuranta. matematiikan arviointi. Yksilökoontilomakkeet. Nimi: Vastuuopettaja:
Oppimisen seuranta matematiikan arviointi Yksilökoontilomakkeet Nimi: Vastuuopettaja: Sisällysluettelo LUKUMÄÄRÄISYYDEN TAJU...3 MATEMAATTISTEN SUHTEIDEN HALLINTA matemaattis-loogiset taidot... 4 matemaattiset
Näytönkuvia Lasku-Lassin maatila -ohjelmasta
Näytönkuvia Lasku-Lassin maatila -ohjelmasta Alle on koostettu suppeahko valikoima näytönkuvia matematiikan ohjelman erilaisista harjoituksista, apukeinoista ja ominaisuuksista. Tarkemman ja kattavamman
10. Kerto- ja jakolaskuja
10. Kerto- ja jakolaskuja * Kerto- ja jakolaskun käsitteistä * Multiplikare * Kertolaatikot * Lyhyet kertotaulut * Laskujärjestys Aiheesta muualla: Luku 14: Algoritmien konkretisointia s. 87 Luku 15: Ajan
Erityisopetuksen sanallinen arviointi
Erityisopetuksen sanallinen arviointi KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINTILAUSEET... 1 1. VUOSILUOKKA, VÄLIARVIOINTI SYKSY... 1 1. Koulun säännöt... 1 2. Hyvät tavat... 1 1. VUOSILUOKKA, LUKUVUOSIARVIOINTI KEVÄT...
A. Desimaalilukuja kymmenjärjestelmän avulla
1(8) Kymmenjärjestelmä desimaalilukujen ja mittayksiköiden muunnosten pohjana A. Miten saadaan desimaalilukuihin ymmärrystä 10-järjestelmän avulla? B. Miten saadaan mittayksiköiden muunnoksiin ymmärrystä
MATEMATIIKKA/Vuosiluokat 7-9
MATEMATIIKKA/Vuosiluokat 7-9 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Vuosiluokkien 7 9 matema ikan opetuksen tehtävänä on vahvistaa matemaa sta yleissivistystä. Opetuksessa syvennetään matemaattisten käsitteiden
TEHTÄVIEN KUVAUKSET. 2. luokan opintopolku (Tuhattaituri-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI
TEHTÄVIEN KUVAUKSET 2. luokan opintopolku (Tuhattaituri-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI -TEKSTI- ESSI TAMMINEN -TAITTO- TOMMY JOHANSSON 2015 VILLE TEAM Esipuhe Tämä kirja on kokonaiskatsaus